21.7.2014

EU:n nopea edustaja

Intrigööri on täpinöissään siksi, jotta Jyrki Kataisesta saattaa sittenkin teoriassa tulla EU:n pitkän matkan talouskomissaari. Sitä sählinkiä nääs ei kestäisi unionin mursunnahkainen persuskaan, joten koko Euroopan liittovaltion saisi unohtaa. Junckerin kamua Kataista siis kannustakaamme!

Uudispääministerimme yhden A:n Stubb taisi jossain mainita, että komissiolle tulee vaikeuksia nimetä uusi korskea, eikun korkea edustaja sen väistyvän ladyn seuraajaksi.

Koska tuo tehtävän nimike tuo ikävästi mieleen entisaikojen valtaeliitin eli aatelin, nimike ja tehtävä joutaisi uudistaa. Unionin ulkoministerin pitää yhä rivakammin rientää vakavasta kriisistä toiseen, joten EU tarvitsisi hänen korkeutensa sijasta nopean edustajan, jolta ei hymy ikuna naamalta hyytyisi.


EU:n Nopean edustajan toimi olisi kuin luotu teräsmies Stubbille.  Suomi saisi kaksi reipasta poikaansa, ei vain unionin ytimeen, vaan sen keihään kärkeen! Hra Stubb olisi tehtävässään oikeasti nopea ja jaksava, toisin kuin unionin ns. nopean toiminnan joukot, jotka eivät vielä ole ehtineet mihinkään hässäkkään.

Ai, että kukako sitten Suomen  tuplapätkäpääministeriksi? No rva Toivakka tietysti, sillä ex-makkarakauppias osaisi ainakin vahtia tarkasti valtion vajaata kassaa. Onkohan täällä jo liikaa hellettä päällänsä? Blogistin läppäri hajosi, eikä pikku tabi paljoa innosta laajempaan kirjalliseen höpinaatioon. Onnistuukohan edes kuvan liittäminen postaukseen.

***
Ukrainasta on viime päivinä kuulunut niin kamalia, että liekö paikallisilla sotaloordeilla menossa jokin joukkomurhien ja teloitusten kisa maailman rankimpien islamistiterroristien kanssa? Paha kuitenkin teki pesiä myös Ukrainaan.

Aabrahamin jälkeläisten vihanpitokin Palestiinan mailla käy yhä kauheammaksi. Murhien ja koston kierre jatkuu vuosikymmenestä toiseen, eikä rauhaa edes haluta. Ehkä tavikset haluaisivat elää toisin, mutta heidän äänensä eivät kanna tai ne vaiennetaan. ( Ks. Ari Rusilan blogi!)

Kuinkahan meille Väinämöisen jälkeläisille käy, kun Nallekin taitaa viedä Suomen Sammon Ruotsiin, pois maille vierahille? Olisikohan Sampo jo aika kalkuttaa pajassa kokonaan uusiksi? Suomessa tarvittaisiin oikein paljon uusia pieniä sampoja, mutta vain harva rohkea uskaltaa sellaista täällä hirmuisen byrokratian mailla edes yrittää.


***

Ei kommentteja: