23.8.2016

Sotapaukkuja pois järvestä

Räjähteitä nousee lahden pohjasta.

Puolustusvoimat jatkaa suurta urakkaansa ja nostaa pois Kuopion Neulalahden pohjaan upotettuja räjähteitä, kranaatteja, niiden sytyttimiä ja patruunoita. Sodan jälkeen 1945 Neuvostoliiton valvontakomissio vaati, että Sorsasalossa sijainnut kenttäammusvarikko pitää tyhjentää kahdessa viikossa. Kiireessä ei kai keksitty muuta ratkaisua kuin kipata tosi suuria määriä sotaräjähteitä vesistöön, suurin osa niistä paukuista lienee päätynyt Neulalahteen.

Vanhentuneita armeijan räjähteitä on upotettu vesistöihin Kuopiossa ja monin paikoin muualla Suomessa jopa 1970 -luvulle asti. Neulalahden raivaus tuli ajankohtaiseksi myös siksi, että lahden rannalle suunnitellaan parhaillaan uutta asuinaluetta. 

Lahden rannalta, Neulamäen rinteestä, armeija myös tyhjensi ison asevarikkonsa, mihin kuuluneita luolastoja myytiin viime vuonna kaupungille. Noista samoista luolavarastoista "varastoitiin" liikoja räjähteitä viereisen lahden pohjaan ainakin 1960-luvulla.

Neulalahden ja viereisen Savilahdenkin puolelle ulottuva räjähteiden raivaus on jatkunut jo parikymmentä vuotta. Jo 1990-luvulla järvestä nostettiin mm. sukeltajien työnä noin 100.000 räjähdettä. Viime vuosinakin määrät ovat olleet suuria, kymmeniä tuhansia paukkuja vuodessa. Nyt työ tehtäneen pääosin kesäisin lautoilta ja mm. magneettinosturilla.


Työssä oli aamupäivällä 
kaksi nostolauttaa.
Tänä kesänä lahden siivous alkoi elokuun alussa ja jatkuu syyskuun puoliväliin. Lahti on työn ajan suljettu kalastukselta ja vesiliikenteeltä 500 metriä nostolauttojen ympäriltä. 

Tänään aamupäivällä työssä näytti olevan kaksi armeijan lauttaa, joiden päällä oli kuorma-autot nostureineen. Tavaraa oli myös nostettu, sillä saalista putsattiin vesisuihkuilla molemmilla lautoilla. Vesistön sulkualueen päissä oli varmistusveneet.


Raivausvastuu Kuopiossa on Kainuun prikaatilla, jonka vastuualueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat.

Intrigööri toivottaa tekijöille onnea. Työtä riittää, sillä hävitettäviäkin ammuksia oli alkujaan paljon. Tykistö ja korohoro ampuivat vielä ainakin 70-luvulle asti harjoituksissa pois sodanaikaisia kanaatteja. Hyvin ne toimivat Rovajärvellä ja Pahkajärvellä, muistaa intrigööri. Nyt sitä vain käppäillään rantapolulla ja katsellaan, kuinka SA:n pojat ahertaa.

Linkki parin vuoden takaiseen Ylen uutiseen.


***

Ei kommentteja: