12.12.2016

Pahojen henkien karkotus

Fransiskus Assisilainen häätämässä
demoneja pois Arezzosta,.
Reilut pari vuotta sitten julkisteltiin Vatikaanin uusi linjaus, minkä myötä pahojen henkien manaamisessa siirryttiin uuteen aikakauteen. Nykyinen paavi ottaa manaamisen vakavasti, koska hän on tuonut ikiaikaisen eksorkismin nykyaikaan perustamalla maailmanlaajuisen manaajapappien verkoston International Association of Exorcistsin.

Samalla Vatikaanissa siirryttiin etätöihin eli myös kaukomanaukseen pahojen henkien tai demonien manaamisessa pois riivattujen ihmisparkojen kimpusta. Pahojen henkien karkottaminen eli eksorkismi on katolisen kirkon vanhimpia perinteitä.

Pahan tai pahojen henkien manaamista pois on muuallakin harrastettu, läpi tunnetun historian. Shamanismi eri muodoissaan on elävää elämää monin paikoin pallollamme ja niissä piireissä pirujen pois ajaminen ihmisestä on tuttua puuhaa. Myös buddhalaiset ja islamilaiset tuntevat paholaisensa ja nähtävästi myös niiden pois häätämisen keinot.

Suosittu paavi Franciscus on virallisesti hyväksynyt manaamisen osaksi katolisen kirkon toimintaa. Manaamista harjoittaa mm. pappien yhteisö, mihin kuuluu noin 300 pappia 30 eri maasta. Uutta asiassa on, että paavin kirkolla on nykyisin puhelinpalvelu ja Skype-tili, sekä Facebook sivut mm. demonien kaukomanausta varten. 

Vanha kehno ilkeine apureineen ei ole enää missään turvassa ja joutunee poistumaan riivatuista ihmisistä jo väkevien etäloitsujen pakottamana.

Suomessakin on edelleen katolisen kirkon manaaja, joka ei tiettävästi halua toiminnalleen julkisuutta. No, ehkäpä hän pystyy auttamaan kärsiviä ihmisiä, joten pois pilkka meistä. Katolinen kirkko ymmärtää myös ihmisten mielenterveyden häiriöt ja päättelee aina erikseen, tarvitaanko lääkäriä vai kirkollisia toimia.

Ortodoksinen kirkko tuntee eksorkismin, joskin pahan manaaminen lienee siellä hyvin harvinaista. Suomen ev.lut. valtakirkkohan ei häätäisi itse sarvipäätäkään, vaan tarjoaisi sille kirkosta turvapaikkaa, kuten muillekin paperittomille vierasmaalaisen oloisille tulijoille.

Katolisen kirkon ja samalla maailman kuuluisin manaaja Gabriele Amorth näkyy poistuneen korkeassa iässä keskuudestamme viime syyskuussa. Hän piti vuonna 1973 maailmalla suurta kohua ja joissakin katolisissa maissa hysteriaa aiheuttanutta Manaaja -elokuvaa hyvänä kuvauksena siitä, mitä eksorkismi todella tarkoittaa. 

Linkki Suomen Katolisen kirkon sivustolle.

***
Toivottavasti henkiparannuksesta tai muista kaukohoidoista ei oteta oppia suomalaisessa maatakaatavassa sote-uudistuksessa. Sillä parempi on yksi lähihoitaja potilaan punkan ääressä kuin kymmenen hoitsua luurissa. 

Intrigööri suhtautuu katolisen kirkon riitteihin asiaankuuluvalla kunnioituksella, eikä suosittele, että ankaran joulusiivouksen yhteydessä pöllytettäisiin myös pahat henget pihalle. Täytyisi olla melko vakava paikka, jos kotiinsa joutuisi kutsumaan manaajan, mutta sellainenkin mahdollisuus on, ainakin katolisen kirkon jäsenillä.

Lajitoverimme syvässä Afrikassa, nuo moniosaajat, ovat hoitaneet tämänkin asian käytännöllisesti. Perinteiset afrikkalaiset majat ovat pyöreitä siksi, etteivät pirut pesisi nurkissa. Shamaanit ja voodoopapit voivat keskittyä enempi muihin töihin kuin pahojen henkien hätistämiseen.

Aasiassakin on alan osaamista, sillä taivaasta! laskeutuvat pirut yrittävät liukua talon katon harjalta alas, mutta ne pomppaavat perinteisiltä kiveriltä räystäiltä takaisin ylös, eivätkä pääse talon ovelle koputtelemaan tai kylän raitille kuotoilemaan. Aasiassa demonit eivät siis möyri ihmisten ilmoille maan alta, kuten länsimaissa, vaan ne liitelevät alas jostain taivaalta. Ovelien kattojen ansiosta niistä pahiksista tulee hyppyripiruja. 

Lisäyslinkki: Pahan pauloissa - Suomessakin.

Tuubissa on aiheesta jotain, mutta en tiedä kantsiiko sitä pätkää katsoa. Laitan silti linkin.

Jos koet uskonnon haitallisena tai ahdistavana ja haluat uskonnosta irti, laitan linkin sivustolle: Uskontojen uhrit.



***

2 kommenttia:

roskasaitti kirjoitti...

Mene ja tiedä, esiintyisikö blogistissa uskon puutteen vaivaa, jota kroonisena sanotaan ateismiksi?

Tuosta etäkarkotuksesta tuli vain mieleen, että hengellisessä ulottuvuudessa etäisyydet menettävät merkitystään. Tiedä sitten, miten suuri rajoitus valonnopeus on vähäisemmille henkiolennoille, mutta Luojan osalta se vaikuttaisi kaikkivaltiuden tarpeettomalta rajoittamiselta, vähän kuin suunnitteluvirheeltä. Mikä pelinkehittäjä se on, joka ei osaa tehdä itselleen takaporttia?

t. Risto J.

intrigööri kirjoitti...

Sen takia kai Luther sen uskonpuhdistuksen käynnisti, että silkasta vanhan paavin kirkon huuhaasta anekauppoineen ja pyhäinjäännöksineen, ym. joutavasta päästäisiin eroon. Tässä asiassa kyllä mietityttää katolisen kirkon pitkä kokemus eksorkismista, mutta sen hyödyistä kerrotaan julkisuudessa aika vähän. Puolueetonta näkemystä tuosta asiasta on aika vaikea muodostaa. Paavin kirkolla on varsin paha historia ja osittain nykyisyyskin. Puhtoinen ei ole meidänkään kirkkomme.
Keskusteluyhteys papin tai tuossa tapauksessa manaajapapin kanssa lienee kuitenkin ahdistuneille ihmisille hyödyllistä. Luen kuitenkin etätyönä tehtävät manaamiset samaan sarjaan lestadiolaisten nk. liikutusten ja telkkarien särkemisten kanssa. Ilmankos Sipilälläkin on vaikeuksia ylen itseriittoisten tv-tähtien kanssa, heh.
Kuulun minä ev.lut. kirkkoon, perinnesyistä kai, mutta olen kyllä enemmän kiinnostunut buddhalaisuudesta. Hengellisissä asioista tulee lopulta perimmäisiä kysymyksiä vastaan, mutta sitten ei auta kuin nöyryys.