Tietämättömyys kansakunnan tulevista kohtaloista koski silloin lähinnä meitä taviksia. Johtavat poliitikot eri puolueista eivät mitenkään voineet olla pihalla EU:n yhdentymisen tavoitteista. EU-kansanäänestys toki lobattiin unionin puolesta maan perusteellisesti, eikä Suomen tulevaa sitoutumisen astetta mainosteltu eurohymnejä soitellessa.
Tulin tuossa sattumoisin kerraneeksi Suomen EU-jäsenyyttä edeltäneitä vaiheita. Politiikan tarkempi seuraaminen jäi noina vuosina itseltä heppoiseksi, minkä voin päätellä ainakin siitä, että äänestin kansanäänestyksessä lampaan lailla kyllä. Selailin semmoistakin verkkokirjaa kuin "Suomen poliittinen järjestelmä".
Seuraavat kokonaan tai osin lainatut pätkät ovat tuosta verkkokirjasta, mihin on linkki tässä.
***
Keskusta johtavana hallituspuolueena vei Suomen EU:n jäseneksi. Esko Ahon hallitus (1991 - 1995) oli jäsenyysneuvotteluissa sitoutunut kaikkiin Maastrichtin sopimuksen tavoitteisiin, talous- ja rahaliitto mukaan lukien.
Keskustan sisällä oli kuitenkin tuolloin eriäviä näkemyksiä. Puoluejohto ja Etelä-Suomen suurten asutuskeskusten äänestäjät kannattivat jäsenyyttä kun taas valtaosa maalla asuvista jäsenistä vastusti jäsenyyttä.
Puolue hyväksyi jäsenyyttä tukeneen kannanoton kesäkuun 1994 puoluekokouksessaan vasta pääministeri Esko Ahon uhattua eroavansa, mikäli puoluekokous asettuisi vastustamaan jäsenyyttä. Puolueen virallisesta kannasta huolimatta vain 36 % sen kannattajista valitsi kansanäänestyksessä kyllä-vaihtoehdon.
SDP päätyi jäsenyyden kannalle syksyllä 1991 ja kansanäänestyksessä 75 % sosialidemokraattien kannattajista tuki jäsenyyttä.
Vasemmistoliitto ei ottanut lainkaan kantaa EU-jäsenyyteen. Kansanäänestyksessä neljännes (24 %) puolueen kannattajista äänesti jäsenyyden puolesta.
Vihreä liitto jätti myös kantansa auki koska sen johto ja kenttäväki olivat pahoin jakautuneet kysymyksessä. Noin joka toinen (55 %) puolueen kannattaja äänesti jäsenyyden puolesta.
Ainoat selvät ei-puolueet olivat Kristillisdemokraatit (tuolloin Kristillinen liitto, SKL) ja Perussuomalaisten edeltäjä Suomen Maaseudun Puolue (SMP), joiden johto ja kannattajat äänestivät varsin yksimielisesti jäsenyyttä vastaan. SKL oli eronnut porvarihallituksesta kesällä 1994 sen EU-jäsenyyttä puoltaneen kannan takia.
***
Tässä sitä vieläkin mennään kohti EU:n yhtenäisyyden auringonlaskua tai -nousua. Kumpaanko tulevaisuuteen päädytään, jos kumpaankaan? Ehkä vain liike on tärkeää, eikä päämäärä?
***
Tutkiskeltua tietoa: Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...
2.12.2019 KL: Valtioiden välistä yhteisvastuuta ei pidä lisätä, sanoo vvm:n alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo.
2.12.2019 KL: Valtioiden välistä yhteisvastuuta ei pidä lisätä, sanoo vvm:n alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo.
Minä en kannattanut mitään puoluetta 1994. Vaalikopissa heitin kolikkoa (Markan raha on se Ainut Virallinen Päätösväline) ja klaava tuli. Äänestin siis vastaan. Miksi näin heppoisin perustein? Koska koin että tiedoitusvälineistä saamani tiedon perusteella en voinut tietää mitä EU toisi tullessaan. Silloin kolikonheitto on aivan yhtä hyvä argumentti kuin mikä muu tahansa. Sittemmin olen huomannut että markka oli viisaampi kuin monet poliitikot.
VastaaPoistaOmaa äänestystäni perustelin tuolloin sitenkin, etteivät ne EU:n herrat voi olla sen tyhmempiä kuin Suomen nilkit. Olin oikeassa, sillä eivät ne olekaan, mutta eivät ole myöskään viisaampia.
VastaaPoistaTuohon aikaan oli erittäin epätodennäköistä, että tavallisella suomalaisella olisi ollut realistinen käsitys EU:n todellisuudesta ja sen tulevasta kehityksestä.
VastaaPoistaKommunismin kaatumisen jälkeisen hybriksen tuotoksena syntynyt Maastrichtin sopimus loi todellisuudessa puitteet sekä rahaliitolle että poliittiselle unionille. Jotenkin nämä päätökset jäivät taustalle, kun vallanpitäjät keskittyivät toistamaan, että EU ei vie itsenäisyyttä.
Jälkikäteen on tietysti helppo sanoa, että kyllä se vei ja vie jatkuvasti yhä enemmän.
EU:n perusluonne jatkuvasti tiivistyvänä unionina (=lisää valtaa keskushallinnolle) on ajan myötä tullut selväksi kuten myös se, että valtaa kasvatetaan hiljaa hivuttamalla samalla pitäen lopullinen tavoite piilossa.
Jokainen kriisi on aina mahdollisuus EU-komission vallan kasvattamiselle, kun tarvitaan "eurooppalaista ratkaisua". Samalla jätetään kertomatta, että sitä ratkaisua tarvitaan nimenomaan EU:n aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi.
On vielä epäselvää, onko tämä bluffi jo katsottu vai meneekö hidas vedätys edelleen läpi. Itä-Euroopan maille ei ainakaan enää mene. Tässä vaiheessa lienee monelle jo selvää, että EU instituutiona on olemassa itseään varten ja se on ratkaisuna vanhentunut sikäli, kun sen kohdalla voidaan puhua mistään ratkaisusta yhtään mihinkään.
Euroopan Unioniin liittyy myös joukko valheellisia myyttejä kuten "rauhanprojekti", "arvoyhteisö" ja "taloudellinen yhteistyö". Todellisuudessa kyse on vallan keskittämisessä, jossa EU-maiden hallitukset toimivat järjestelmän osana. Häviäjiä ovat kansalliset parlamentit, jotka ovat jo muuttuneet monilta osin kumileimaisimiksi.
EU:sta ei tule koskaan kunnollista liittovaltiota, jonkin sortin jättihimmeliksi ja byrokratiahirviöksi se pakostikin jää. Ehkä oikea sodan uhka saisi rivejä särmään, ehkä ei. En kyllä jaksa uskoa, että venäläiset vyöryisivät läntisempään-Europpaan kuin Stalinin tankit aikoinaan, eivät ryssät niin sotahulluja ole.
VastaaPoistaOlisi hyvä, jos EU tyytyisi semmoiseen suupalaan, mikä sen lärviin mahtuu eli itsenäisten valtioiden hyödylliseen yhteistyöhön. Mutta mitä siitäkään tulee nykyaikana, kun ulkorajat fuskaavat, eikä sisärajojakaan saisi vahtia? Siitä tulee helposti kaaos, yö ja usva.
Kannatin aikoinaan EU:ta siksikin, että olin silloin yhden työn takia paljon tekemisissä puuteollisuuden työnantajien kanssa. Ne kaikki ukot olivat 90-luvun alussa kovasti EU:hun menossa. Minäkin uskoin, että olisihan EU-jäsenyys edes parempi ratkaisu Suomelle kuin Neukkulan parhaana kamuna oleminen.