Vesinymfejä ja tappajahaukia

Kesäinen Suomen luonto ja etenkin juhannuksen aika on täynnä salaperäisiä ja pelottaviakin ilmiöitä, joihin myös mökkikansa ja satunnaiset matkustelijat voivat törmätä. 

Vesistöillä liikkuu isoja ja pieniä järvihirviöitä, valoilmiöitä hehkuu järven päällä usvassa, rantamilla värjyy aarnivalkeita. Pitäisi olla erityisen varovainen, jos kesäyönä tulee vastaan häilyvän kaunis, mutta märkä neito. Me Too olisi silloin ihan mieto juttu!

Rusalka on nymfi ja aave

Suomalainen kansanperinne tuntee myös vesihiidet tai vetehiset, upeat ja usein  neitokaisen näköiset olennot, jotka viettelevät veden partaalle tai veteen  uskaltautunutta kulkijaa hukkumaan. 

Ruotsissa näkki saattaa lumota uhrinsa viulunsoitolla, mutta siellähän henkiolennotkin ovat parempia, kovasti kultivoituneita. Saamelaisessa perinteessä veden henget tunnetaan Vesiraukkoina, hukkuneiden sieluina.

Slaavilaisessa ja venäläisessä kansanperinteessä veden haltijat, vesinymfit tai aaveet  ovat Rusalkoja. Nuo naisenpuoliset viettelijättäret saattavat öisin nousta maihin, niityille tanssimaan, jopa kiivetä puihin ja ryhtyä laulamaan kuin seireenit Odysseukselle.

Myytit kertovat rusalkojen silmien loistavan vihreän tulen lailla. Läheltä tuollaisen  tuonen haltijan silmät näyttävät vaaleilta, eikä niissä ole näkyviä pupilleja. Voi sitä urosta, joka noihin silmiin läheltä katsoo, sillä pelkkä rusalkan nauru osaa olla tappavaa sorttia. Kauniilla neidolla on terävät hampaat. Kaikki ei ole lystiä, mikä naurattaa.

Merenneito. John William Waterhouse, 
vuodelta1900. Royal Academy of Arts.

Tarut rusalkoista vaihtelevat. Jossain viljavilla kasvun mailla nuo veden neidot sattoivat olla viehkoja ja leikkisiä. Ne voivat jopa elää pitkiä aikoja ihmisen hahmossa. Jossain karuilla pohjoisemmilla mailla rusalkat ovat  villejä ja pahoja, ne mielivät vetää miehiä vesien syvyyksiin hukkumaan.

Tsaarin Venäjällä oli Rusalka-panssarilaiva, mikä upposi tuntemattomasta syystä Suomenlahteen 1893 ja vei syvyyksiin 162 miestä. Ehkä laivan nimi oli huonosti valittu?

***

Rusalkoilla on merenneidoista poiketen jalat, kun ne nousevat vedestä maalle. Jalkojaan rusalkat käyttävät tanssiessaan kuun valossa niityillä tai laulaesaan puissa. Kuutamoa ja veden läheisyyttä kannattaa kesäisin varoa, pitää katsoa myös puihin. Aaveneito on tiemmä aina märkä, eivätkä hänen hiuksensa saa kuivua, muuten neito haipuu pois, eikä siitä jää maahan edes märkää länttiä.

Rusalkojen lisäksi monilla kansoilla on vastaavia legendoja, esimerkiksi Japanissa, Fidzillä ja Afrikan maissa. Jossain merimiehiä uhkaavat maagiset neidot on jopa yhdistetty suomalaisiin ja saamelaisiin kaunottariin, joilla on aina ollut tavallista enemmän taikapölyä hyppysissä (suomalaiset ovat ennen olleet yleisestikin  noitaoletettuja). 

Rusalkojen kanssa vähän samantapaiset selkiet saattavat olla miehenpuoliakin, jolloin niiden kohteita voivat olla kalastajien ja merimiesten vaimot. Naku-uiskentelu  juhannusyönä ei välttämättä ole hyvä ajatus.

Suomi oli ennen täynnä taikaa

Suomalainen kansanperinne on tulvillaan mitä mehevintä taikauskoa. Saariin on kätketty aarteita, jotka saa esiin ja ylös vain erityisen taitavilla loitsuilla, manauksilla ja mitä erikoisimmilla taioilla, jotka oli opittu hyvin kestityiltä ja viinalla voidelluilta tietäjiltä. Ilman kunnollista tarjoilua tietäjä piti suunsa supussa ja taikansa tallessa tuohikontissa.

Vielä 1960-luvulla tietäjiä saattoi löytää istuskelemassa viisauksia vaihtelemassa ja  korttia lyömästä teiden varsilta maitokoppien läheltä jostain puskasta. Maitokoppien kadottua jokusen harvan tietäjän saattaa nykyisin tavoittaa kylän ainoasta toimivasta palveluyrityksestä, keppanabaarista. Kuivin suin ei oikea tietäjä nykyisinkään paljon virka. Uteliaan vieraan pitää hakea juotavaa ja lyödä muovikorttia kassalle, jotta taiat ja loitsut alkavat irrota.

***
Melkein jokaisessa isommassa järvessä on kalma- tai kalmosaaria, joihin aikoinaan kätkettiin vainajia kevyisiin multiin odottamaan kantavia rekikelejä, jolloin kuolleet saatiin paremmin siirretyksi matkojen päähän kirkkomaan siunattuihin multiin, vainajalaan. Myös jälkimmäiseen liittyy paljon taruja. Jälkiä noista tilapäisistä hautauksista saattaa maastosta löytyä vieläkin.

Järvien saarissa käytiin myös heimojen välisiä totisia kahakoita kalavesistä ja riistamaista tai otettiin yhteen vainolaisten eli venäläisten ja karjalaisten, sekä muidenkin heimolaisten kanssa. Suomalaisten järvi- ja saaritarinoiden takana on myös vissi perä. Nujakoitu on rankasti ja kalmasaaret ovat olleet käytössä. 

Mutta se yleinen taikauskon määrä, se oli ennen jotain valtavaa. Suomen kansan vanha usko on salomailla hellittänyt vasta muutamia kymmeniä vuosia sitten, jos se on tyyten hiipunut vieläkään. Vanhoja tapoja noudattavia uuspakanoitakin on.

***

Mökkilaitureilla pitäisi olla tarkkana, sillä laiturien  alla ja sivuilla voi väijyä äkäisiä hauentuppeja ja joskus vähän isompiakin vonkaleita. Varoa kannattaa etenkin aamu-uinnille lähtiessä, sillä laiturilla on saattanut yöpyä sorsapoikue turvassa noilta ahnailta vesipedoilta. Sorsilla on paha tapa kakkia laituri inhottavan liukkaaksi.

Heinäkuun helteet ovat vasta tulossa ja joskus ne kestävät elokuulle asti. Eipä ole hellekesää ilman uimaria tai laiturilla istuskelijaa jalasta puraisevaa haukea. Järvisyyhykin saattaa jotain vesiputurasta tarttua ja sinilevää riittää. Onneksi useimmat uimavedet ovat puhtaita ja eivätkä hauet hurjaannu.

* * *
Täytyy vielä mainita yksi pelottavimmista ilmiöistä Suomen suvisessa luonnossa. Punkkikauhun levittäjistä ykkösiä on taigapunkki eli persupunkki, jonka virallinen nimi  on ixodes persulcatus. 

Jos sellainen ärtsy pikkuötökkä pääsee puremaan, puraisusta saattaa saada populismitartunnan, eikä siitä helposti parane! Populismitaudissa tulee mukana aimo annos arkijärkeä ja sellainen voi jäädä päänuppiin ikävästi kuplimaan. Lääkettä saa ehkä valtion juomakaupasta vai kenen se kauppa pian lieneekään?

***

Merenneitoja. Ivan Kramskoy, vuodelta 1871.
Tretjakovin galleria.

Lisää juhannusjuttuja tästä blogista.


Tappajahauki iski peukaloon, heinäkuu 2018.

Toinenkin hurja hauki asialla.

Kolmaskin peto iski.

* * *

Reipasta juhannusta!

Keskikesän ja valon juhlaan 2017 mennään nyt vanhoilla juhannustaikomisilla. Linkki vie intrigöörin aiempiin juhannuspostauksiin.

Heti aluksi on tarjolla lyömätön mieheniskutaika, mutta se on tarkoitettu vain reippaille tytöille.

***

Lisäys: Nössömmille tytöille on toinenkin mahdollisuus, kertoo eräs johtavista tee se itse -lehdistä, HS:n Nyt-liite.

Reipas tyttö sulhon nappaa

Juhannustaikoja tekemään muka, jotta sulhon löytäisi? Alasti yöllä 

niitylle kukkia keräämään, ruispellossa pyörimään 

tai lähteeseen kuikuilemaan? 

Nakuilemassa siellä ja taikomassa täällä, 

aina vain yksin haaveilemassa. 

Ei sillä konstilla mitään sulhoja näy eikä kuulu. 

Toimintaa siinä tarvitaan!

Tämä tyttö karauttaa nyt kylän kokkojuhlille 

tulen ympärillä tanssahtemaan.

***

Juhannuksen taikakuu ja häälauluja

Kesäisten tarinoiden sarjassa tarttee mainita, että intrigööri ihaili vähän aikaa sitten suurta keltaista kuuta ollessaan parvekkeella tavanomaisilla yökahveillaan kello kolme. 

Mikäpä oli ollessa silloin vielä lämpöisenä vuodenaikana. Keltainen toukokuun mollikka "paistoi" lehvistön läpi upeasti.

Kuussa on paljon taikaa, ellei muuten, niin sitä taivaan ihmettä on ainakin sata miljardia ihmistä  tuijotellut ihmiskunnan menneisyydessä. Kaikki kuuhun katsojat ovat ajatelleet joitain kummia juttuja.

Kesäkuussa kuu panee kuulema paremmaksi. Kuun pitäisi näkyä jussin aikoihin yhä isompana ja silloin se onkin oikeasti lähempänä maata kuin tavallisesti. Kesäkuussa on eniten  taikavoimaa.

***

Kuusta tuli mieleen, että hullunrohkeat amerikkalaiset astronautit kävivät siellä tallustelemassa jo yli neljäkymmentä vuotta sitten. Se on jo keskivahva ihmisen ikä.

Tästä seurasi masentava tunne siitä, että ihmisten suuret askeleet avaruudessa, vierailla taivaankappaleilla ovat jääneet niihin amerikkalaisten upeisiin kuumatkoihin. Neljä vuosikymmentä on nyhjätty vain maan kiertoradalla. Pysyvä kuuasema pitempien avaruusmatkojen tukikohdaksi on vasta haaveissa. 

Avaruuden tutkimuksen ilopilkkuja ja tiedon lähteitä ovat tietysti Hubble ja sen seuraajat, erilaiset luotaimet ja Mars-mönkijät hienoine kuvineen. Myönteistä on sekin, että saksalaisten V-rakettien kehittäjien ja avaruuden tienraivaajien ruskien ja jenkkien ohella avaruuteen kurkottavat tosissaan mm. Kiina, Intia ja Japani. 

Eurooppa tai ESA harjoittaa sekin jo tavaraliikennettä, kouluttaa avaruuslentäjiä  ja lähettelee Ranskan Guyanasta uusia satelliitteja maata kiertävän sankan avaruusroinan sekaan. Kiinalaiset ovat taikonautteja, venäläiset kosmonautteja ja muut lienevät astronautteja. Ehkä eurooppalainen avaruuslentäjä on euronautti tai nautti vain, muuten vain? 

Avaruuden tutkimiseen pitäisi siirtää edes osa hyödyttömistä ja kaikille vaarallisista sotavarustelun rahoista. Pitkässä juoksussa me "maalaiset" saisimme  avaruudesta paljon hyötyjä takaisin. Jotain uutta tekniikkaa on vuosien mittaan saatukin. 

Hyvin pitkän ajan kuluessa avaruudesta saattaa löytyä koko ihmispopulan pelastus, kuten myös eräs paljon ajatteleva herra Hawking on sanonut. Ehkäpä edes opittaisiin siirtämään syrjemmälle törmäyskurssilla olevia asteroideja ja muita isoja avaruusmötiköitä? Kuka tietää, mitä tekniikan kehitystyö tuo tullessaan seuraavina satoina ja tuhansina vuosina, jos ei tule jotain suurta yleistä takapakkia.

Intrigööri yrittää joskus muistutella itselleen, että täällä sitä ollaan hirmu tärkeinä ja viisaina, me maamuurahaiset, pienellä pyörivällä pallolla Linnunradan laitamilla. Kiidämme  mahotonta haipakkata kohti naapurigalaksi Adromedaa, mihin tupsahdamme päin, mutta ei ihan heti huomenna.

Me ihmiset ja kaikki muut tämänkin pallon elolliset olemme jo nyt avaruusolentoja, missäs muualla me olemme kuin rannattomassa avaruudessa. Vain painovoima ja ohut atmosfääri suojelevat meitä tappavan kylmältä avaruudelta. Kylmyyteen auttaa vähäsen myös pallon sula rautaydin, syvältä lämmin maaperä.

***

Liiasta ajattelusta saa vain näppylöitä nupoliin. Intrigööri ulkoistaisi mielellään koko ajattelun konsulteille eli lobbareille, kuten suomalaiset poliitikotkin, mutta on pakko edes yrittää itse, koska ehtymättömiä vero- ja velkarahoja ei ole käytettävissä.

Nythän meillä pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä, vaikka sitä ei aina huomaa. Kesäpäivän seisaus on kumminkin jo ensi viikolla. Juhannus ja sen seutuvilla loistava täysikuu ovat sitten ihan parasta kasvun, lemmen, taikojen ja runojen aikaa.

Juhannus ja koko sydänkesä ovat myös maagista häiden aikaa. Häissä liittyvät toisiinsa paitsi hääpari, myös laajemmin aateltuna morsiamen ja sulhasen suvut, kuvainnollisesti esi-isien ikiaikaisista hämäristä asti.

Kun Suomen kansan syvistä juurista puhutaan, muistellaan vähän vanhoja, kalevalaisia juuriamme. Häät olivat tärkeässä osassa vanhan kansan elämässä, joten ikivanhoja häälauluja ja -runoja löytyy kahmalokaupalla. 

Väinämöisen perinne lauluineen, loitsuineen ja taikoineen eli kylissä pitkälti viime vuosisadalle asti. Vieläkin voi jossain kaukana kuulla kanteleen helähdyksen, joku vanhimmista muistaa vielä omien vanhempiensa kertomuksia tietäjien maailmasta, laulujakin. Ennen kaikki tässä maailmassa oli yhtä suurta mysteeriä.


Kalevan kansan suuri juhla

Seuraavat kalevalaiset runot tai häälaulut tallensi keräysmatkoillaan mm. "taikojen ja loitsujen Lönnrotiksi" luonnehdittu kirjailija, kansanperinteen kerääjä, raudan takoja ja viljelijä Heikki Meriläinen vuonna 1889. 

Ensimmäisen runon laulaja oli Oleksei Tareijeff, sieltä jostain Meriläisen monilta keräysmatkoilta. Seuraava häälaulu on taltioitu Venäjän Karjalasta , Suvanto-nimisestä kylästä. 

Häälaulu sulhaiskansan tullessa:

Luulin tuulen tulleheksi,
Pinon pystyn viereväksi,
Syövärin karehtivaksi.
Mi tuo väki tulevi
Saksan salmilla syvillä,
Vienan väljillä vesillä?

Väki on vävyn väkeä.
Mistä tunsit vävyn väeksi?
Tunnen puusta, tunnen maasta,
Tunnen virpi vierahasta:
Ei ole vävy eillimmäinen,
Eikä ole vävy jälkimmäinen,
Vävy on mustalla orolla,
Lentävällä liepyellä,
Kantavalla kaprehella,
Apen saamilla pihoilla,
Anopin asettamilla.

Kuusi on kullaista käköistä
Vempelillä kukkumassa,
Kaksi on ranta rastahaista
Rahkehilla raukumassa,
Seitsemen sini otusta
Sepäsillä seisomassa.
Laseppas vävyn oronen
Käillä kinttahattomalla,
Sormella nimettömällä,
Polvea vasten vasenta
Sulkkusista suitsiloista,
Vaskisista valjahista,
Rautasista rahkehista.


Piehtaroita vävyn oro
Piehtaroijulla pihalla,
Astuttele vävyn oro
Kultaista kujoa myöten,
Hopejaista tietä myöten.
Juottaos vävyn oroista
Heikkujasta hettehestä,
Läikkyvästä lähtehestä,
Ku talvet sulana seisoo,
Herasena herhottavi.

Vieköä vävyn oronen
Tallihin takimmaisehen,
Soimelle sopivimmalle,
Sitokkoa vävyn oronen
Rinnoin risti renkahasen,
Patvisehen patsahasen.
Sukikoa vävyn oroista
Sirkun luisella suvalla,
Apatelkoa vävyn oroa
Lestyin leivin, pestyin kauroin,
Survotuin suvirukehin.

Ei vävy tule tupahan
Ilman uksen ottamatta,
Kamoan korottamatta,
Soppiseinän sortamatta,
Otsaseinän ottamatta,
Sivuseinän siirtämättä.
Otsaseinä on osmonluinen,
Soppiseinä sorsanluinen,

Peräseinä petranluinen,
Sivuseinä sirkunluinen,

Patsas on parasta puuta,
Latet on meren latanen,
Laki lahnan suomuksinen.
Jo vävy tuli tupahan
Ilman uksen ottamatta,
Kamoan korottamatta,
Soppiseinän sortamatta,
Sivuseinän siirtämättä.

Istutelkoa vävyä
Selin seineä sinistä,
Rinnoin ristirahvahasen.
Tuokoa tulta tuohisella,
Temmatkoa tervaksella.
Tuli on tuohinen rämäkkä,
Savu musta tervaksessa.
Tuokoas tulta tuohuksella,
Vahasella valkeaista.
Tuotiin tulta tuohuksella,
Vahasella valkeaista.
Katsottihin vävyn kasvot,
Vävyn silmät sirkittihin,
Sinisetkö vävyn silmät,
Sinisetkö vai punaset.
Ei siniset, ei punaset,
Vaan oli vaahen valkeuiset.

Vuotas, katson kaiken kansan!
Kuni on metsä huutehessa,
Niin on kansa haljakassa.
Vuotas, katson kaiken kansan!
Mist' on saatu saaja nainen?
Ilmalta heleä heinä,
Maalta marja mantsikkainen.
Mist' on otettu ollallinen?
Kylän onni ollallissa.
Mistä pantuna patvaska?
Mieron paras patvaskana.
Kaksin joutsenet joella,
Sukkaset on saajan naisen;
Kaksin hanhoset haolla,
Saappahat on saajan naisen.
Keksii pilven taivahalta,
Vävyn suuri soapkahinen
Puhki pilvistä puhuvi,
Läpi metsän läiköttävi.

"Nyt kuin tämä edellä kirjoitettu on kaikki laulettu, niin ollallinen ottaa sulhasen päästä hatun ja panee hääpirtin periseinään naulaan, joka naula on varsin sitä vasten laitettu sinne ylemmäs kaikkia nauloja. Tämä sulhasen lakki pietään siinä liikuttamatta koko häitten aika, aivan siksi kunnes sulhanen morsiamensa kanssa ovat menemässä rekiinsä lähteäksensä kotiinsa, niin silloin ollallinen ottaa sulhasen lakin siitä naulasta ja itkijäin lähtöitkuja itkiessä painaa sulhasen päähän."

***
Toinen häälaulu on sulhaselle, kun morsianta laitetaan. Laulaja Moaria Polokjovna, hän oli kuullut sen nuorena Jyskyjärvessä. HM, Suopassalmelta, 1889.

Häälaulu, joka lauletaan sulhaselle, kun morsianta laitetaan lähtemään:

Mitä istut, isäs' poika,
Valvattelet, maan valio?
Et istu isäs' hyvyyttä,
Etkä pöyvän puhtahutta,
Etkä pirtin valkeutta,
Etkä sintsin siivoutta,

Istut impyön hyvyyttä,
Kanan marjan kaunehutta.
Istuit viikon, istu vielä.
Anna, peiponen peseikse,
Anna, sotka suoriaikse,
Jo on jalka kengitetty,
Toinen kengitettävänä;

Yksi on käsi hiemotettu,
Toinen hiemotettavana;
Puoli on päätä palmikolla,
Toinen palmikoitavana.

Mäne nyt myötäh, myöty neiti,
Kansah, kaupattu kananen,
Rakas kuin olit rahoihin,
Käpäs käen annantahan.
Sulho viljon veljyeni,
Isäs kanta kaunokainen,
Elkyö meijän kanaista,
Meijän niemen neitokaista
Sillan päissä seisotelko,
Vajojen päissä valvotelko!

Elkyö meijän kanaista,
Meijän niemen neitokaista
Viekö vehka huhmarelle!
Vieköä meijän kanaista,
Meijän niemen neitokkaista
Paksun purnun partahalle,
Paksun leivän paistantahan.


Jo sanoin tänä syksynä,
Tuikutin tänä talvena
Neion valta vanhemmalle:
"Loatikaamme piilo pirtti,
Piilo pirtti, piilo sintsi,
Piilo pikku ikkunaiset,
Kussa neittä piilotella,
Kanaistamme kasvatella;

Pah' on neitonen salata,
Hius pitkä piilotella."
Pyyhin pikku pirttiseni,
Lakasin on lautsaseni,
Tina tippui lehtisistä,
Vaski valui varpusista.
Läksin ulos utusena,
Sain pellolle savuna,
Kumartime kuutamelle,
Käänin päätä päivyelle:
Kuuhut mulle kultasia,
Hopeoita päivyöinen.

***
Ja vielä kolmas häälaulu: 

HM:n taltioima Tatjana Ivanovnalta Valasjoen kylästä, tämä oli oppinut laulun äidiltään.

Kylä vuotti morsianta.
Minä uutta miniätä.
Aivoin tänä huommenessa
Käännin pääni päivän alle,
Luonnin pääni luotehelle:
Tuolla puolen tumman salmen,
Sivulla meren sinisen
Savu paksulta pakeni,
Pilvenä pitojen tuohku.
Katsoin laajalle lahelle,
Meren sintävän selälle:
Vene on meren selällä,

Uusi pursi purjehtivi
Saksan salmilta sulilta,
Uilovilta aaltosilta,
Ukon saamilta teloilta,
Vanhemman varustamilta.

Kävitkö tiesi tervehenä,
Matkas' kulit myötyrinä?
Eikö ollut noita nuolinensa,
Tietäjä teräksinensä?



Itse olin noita nuolineni,
Tietäjä teräksineni,
Velho veitsi rautoineni.
Mistä on saatu saajan nainen,
Mistä on tuotu tuojan nainen?
Tuolta on tuotu tuojan nainen,
Tuolta saatu saajan nainen
Ulko puolta Uuven linnan,
Takoa Tanilan linnan.

Kasvoi marjana mäellä,
Puolukkana kankahalla.
Soapka on suuri saajan naisen,
Kuni pisty pilven kokka,
Saajan naisen silmät sirkut,
Kuni tähet taivahalla,

Saappahat on saajan naisen,
Kuni hanhoset havolla,
Sukat sillä valkejaiset,
Kuni joutsenet joella.
Sujui suuret Suomen sillat,
Vinkui Viipurin veräjät
Saajan naista saatajessa,
Tuojan naista tuotaessa.

***
Ylle laitetut Heikki Meriläisen taltioimat runot, joita on yhteensä yli tuhat, on kopioitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta, Suomen kansan vanhat runot, joista pääosa on peräisin Kansanrunousarkistosta. Runojen lisäksi Heikki taltioi tuhansittain taikoja, loitsuja, lauluja, myös lasten lauluja, arvoituksia, yms. Toistaiseksi vain runoja & lauluja löytyy netistä.

LINKKI, skvr, vie myös monien muiden kerääjien taltioimiin kansanperinteen aarteisiin. Innokkaat kerääjät kävelivät, hiihtivät ja soutivat tiettömiä salomailta pitkin poikin Suomea, Ruotsia, Lappia, Kainuuta ja Venäjän Karjalaa 1800-luvun aikana keräämässä kansanperinnettä. Se onnistui sopivasti ennen kuin kaikki silloin tunnetut vanhat tietäjät ja laulun taitajat muuttivat Tuonelan joen taakse.

Sieltä vain Suomen kansan vanhoista runoista sopivia hääveisuja etsimään! Intrigööri yrittää joskus penkoa toisaalle esille jotain ainakin Meriläisen keräämästä taika- ja loitsuperinteestä. Mutta se hommeli arkistojen penkomisineen on vasta suunnitteilla.

Kesäyön tanssi, William Blake.

***

Juhannustanssi 2011

Blogissa kesätauko!