Vai eivät vaalit kiinnosta?

Meinasin ensin pistää vain kommentin edellisten kommenttien jatkoksi, mutta laitankin uuden pätkän:

Tänään onnistui se vitosen plagiointi. Pistin Lauralle yläfemman kaupungintalolla. Taitaa tulla vilkkaat vaalit, koska salissa oli kolme jonoa, tosin jonoissa oli vain muutamia ihmisiä. Eilen oli sielläkin kuulema ollut pitkät äänestysjonot. Joskus olen ollut sillä talolla iänestämässä yksinkin ja rauhallista on yleensä ollut.

Sanotaan, jotta pressanvaaleissa ei ole mielenkiintoa, koska Sale voittaa, eikä silläkään ole enää maan asioista paljon sanomista, koska Jenni... 

Ei tämä ihan niin mene. Ajatellaan nyt vaikka kepuakin. Siellähän on virallisena ehdokkaana Matti ja epävirallisena mr Kepu eli Paavo. Matti oli kyllä mies paikallaan piäministerinä, sillä hän erottui aina EU-kokousten pönötyskuvissa, siistin ja häveliään näköinen mies, mutta aina muita pitempi. 

Paavo olisi paikallaan melkein missä vain, mutta nykyisin hänellä olisi ehkä parhaat mahdollisuudet vaikuttamiseen europarlamentissa, jos hän sinne vielä itsensä mutjauttaisi. 

Jos pressanvaalit menevät Pitkä-Matilta ihan ponttilautojen alle, saattaa piäministeri Sipiläkin siirtyä myöhemmin politiikan tanhuvilta takaisin pisneksilleen. Se olisi taas uuden rankan keputuksen paikka. Kepulla kuuluu aina olla messiaaninen vaalivankkureiden vetäjä, johon katajainen kansa kohdistaa valtavia odotuksia. Mistä he sellaisen persoonan äkkiä löytäisivät?

Lauralle pressaehdokkuus on rankka, mutta varmaan tarpeellinenkin testi. Tuskin hän vetäytyy politiikasta ihan lähivuosina ja kokemus on politiikassa aina hyvästä. Tiedä sitten sitäkään mitä persuissa vielä sattuu ja tapahtuu. Jatkaako Jussi Halla-aho puheenjohtajana vai jääkö järin euroedustajaksi. Prysseliksen kultaakin kalliimmassa elämyspuistossa  tarvittaisiin edelleen tervettä kritiikkiä ja oikein paljon.

Vai ei muka ole pressavaaleissa mielenkiintoa? Tässä ei tietenkään ole vielä kaikki, mutta ollaan kuulolla!

***

Jungner ja Hakkarainen kehiin!

Intrigööriä alkoi kesänodotustauolta (tänään ulkoillessa satoi rakeita ja tuuli niin, että piti kääntää lippa niskaan) sytkyilyttää näppikselle, kun Erosen Helena yllytti blogissaan persuja nostamaan Viitasaaren villin kortin Teuvo Hakkaraisen presidenttiehdokkaaksi. 

Kannatan lämpöisesti ehdotusta, sillä olen jo aiemmin hiljaa aatellut, että Teuvo on jämäkkä mies ja suomalaisen käytännön työn sankari, vaikka presidentiksi.

Entinen työväenpuolue, nykyinen femakkopuolue, muinaisen punakaartinkin kantava voima demarit näyttää vieläkin epätietoiselta siitä, kenet huippuehdokkaan he saisivat mukaan presidenttikisaan. Jossain vierasblogin kommentissa äskettäin ehdotin SDP:n presidenttiehdokkaaksi Mikael Jungneria. Pysyn siinä!

Presidenteillä ei ole enää Kekkosen ja Koiviston jälkeen ollut paljon suoraa valtaa maamme politiikassa, mutta monia merkittäviä asioita he silti näyttävät saaneen aikaiseksi. Presidentti herättää katajaisessa tai katajanmarjojen lailla jo hieman kitkerässä kansassa suuria tunteita. 

Pressa ja ehdokaskin saa paljon kotimaista ja joskus kansainvälistäkin julkisuutta. Paljon säpinää julkisuudessa, sehän on puolueille kuin vaseliinia vaalikärryjen akseliin!

Vahvan työväenpresidentin Sauli Niinistön kanssa kilpailemaan kannattaisi laittaa molemmista mainituista puolueista hyvin tunnettu ja paljon mielenkiintoa herättävä persoona. Hiljaisista liivipuku- tai jakkupukupingviineistä, noista uskollisista puurtajista ei ole ääniharaviksi. Presidenttiehdokkaalla pitää olla valmiiksi mainetta ja hänen pitää herättää ristiriitaisiakin tuntemuksia.

Siispä intrigööri vaatimattomasti, mutta iloiten esittää: Persut - nostakaa kaikille tunnettu Hakkarainen presidenttiehdokkaaksi! Demarit - mistä te löytäisitte Jungneria hohdokkaamman moniosaajan kansakunnan kaapin päälle?

Ps. Politiikassa käsitellään vakavia asioita, mutta politiikan seuraamista ei pitäisi ottaa vakavasti, muuten tulee ylipainetta päävärkkiin. Tähän kohti käy vaikka vanha kaljamainos: Älä ota sitä vakavasti.

Pakkopullaa pressalle

Aamun merkittävimpiä suomalaisia uutisia Londonista oli, ettei presidentti Sauli Niinistö ehtinyt syödä kuin puolet merimieskirkon tarjoamasta ja siellä ihan itse leivotusta kahvipullasta tai korvapuustista.

Uutisnälkäisen lukijan mieltä jäi askarruttamaan, mitä teki rouva Jenni Haukio. Söikö hän pullaa ollenkaan eli kelpasiko hänelle korvapuusti tai edes puolikas? Miksi hän ei kodikkaasti syönyt Saulilta jäänyttä pullan puolikasta?

Pullauutisen taustalla lienee myös syvästi inhimillinen tilanne, jossa presidentille ikäänkuin tuputettiin pakkopullaa samalla kun hän halusi seurustella ystävällisesti isäntiensä kanssa. Olemme jokainen joskus yrittäneet yhtäaikaa syödä ja jutella tilanteessa, missä molempia on hankala tehdä yhtä aikaa.

Lehtikuvasta päätellen presidenttiparin ei edes annettu istua sivistyneesti liinapöytään, vaan kahvikuppia ja pullaa piti pidellä käsissä ja porukkaa pyöri ihan simona ympärillä. Seurustele siinä sitten tehokkaasti!

Intrigööri muistaa, että itselläkin oli monesti hankalaa yrittää yhtä aikaa syödä ja hoitaa samalla työhön liittyvää keskustelua tai haastattelua, jolloin piti tehdä muistiinpanelmia. Haarukka ja kynä eivät oikein toimi samassa kädessä. Ja ruoka suussa on hankala jutella. Pullanmurut ovat luku sinänsä tai sokerimunkki - huh sentään!

Pahin tapa hoitaa työasioita on kutsua toinen osapuoli kahville tai lounaalle. Olisi parasta hoidella ensin asiapuoli jossain vaikka vesilasin kera ja huolehtia vasta sen jälkeen sellaisista tarjouksista, mitkä vaativat pureskelua tai ruokailuvälineiden käyttöä.

Voi arvata, että tuommoinen tilanne on kaksin verroin hankalampi, kun kysymys on todellisista arvovieraista eli ns. virallisesta vierailusta. Koetapa siinä kaiken tohinan tuiskeessa sitten huolehtia siitä, ettei kahvimuki läiky ja karistella pullamuruja rinnuksilta. 

Sivistyneempää olisi tarjota vieraille pelkkä tervetuliaisjuoma, jolloin he voisivat pidellä lasia kauniisti käsissään ja lopulta laskea sen johonkin pöydän kulmalle. Intrigööri voi hyvin kuvitella, miten merimieskirkko onnistui tosiasiassa pilaamaan uutisessa mainitun välittömän lämpimän, mutta myös juhlavan tunnelman. Nuo määrittelyt taisivat koskea vain isäntiä? Oikeasti paikalla lie ollut liikaa porukkaa, kaikilla oli tukalaa ja isännät pönöttivät
     
Lontoon suuri urheilusirkus, ne olympiakisat, on muutenkin varmaan hieno spektaakkeli, mutta tällä kertaa intrigööri päätti jättää kisojen suoritusten seuraamisen väliin. Mitä nyt nettiä selaillessa jotakin pakosti huomaa, kuten nyt tämänkin pullajutun. Tai tiedä häntä vielä, mitä mielenkiiintoista tai kivaa olumppialaisista irtoaa?

Nainen presidentiksi!

Tunnelma kohoaa presidentinvaaleissa ja kolina käy kuin kaapista kiskaistujen luurankojen tansseissa. "Vääristä" ehdokkaista kaivellaan ja nostetaan julki kaikki mahdolliset, sinänsä aika mitättömätkin erheet ja virheet.


Herran pieksut ja koirannahkarukkaset sentään! Kuka meistä ei olisi ottanut väärää askelta elämässään? Kun osoitat toista sormellasi, voisit yhtä hyvin tehdä sen peilikuvasi edessä!


Intrigöörillä ei (yleensä) ole tapana solvata ihmisiä henkilökohtaisesti, ei edes politiikkoja. Pitäisi puhua vain poliitikkojen ja puolueiden teoista ja aikeista, eikä  inhimillisistä omituisuuksista tai heikkouksista. Niin pitäisi.


Laitan nyt tähän kuitenkin pieniä arvioita ehdokkaista, mitkä perustuvat vain omiin käsityksiini, eivätkä  ainakaan vaalikoneisiin. Vaalikoneita ja ehdokkaiden esittelyjä tarvitaan kunnallisvaaleissa tai eduskuntavaaleissa, joissa emme tunne monia ehdokkaista. Presidentti valitaan nyt kahdeksikosta, joka on useimmille tuttu.


Ehkä sentään nuoret äänestäjät haluavat taustatietoja? Kuulema nuoretkin aikovat äänestää presidenttiä? Tätä ei sitten kannata lukea, tänne ehkä vahingossa eksyneet nuoret hus, hus!

* * *

Aloitetaan politiikassa kaikkein kokeneimmasta ehdokkaasta eli Paavo Väyrysestä. Kopsaan tähän heti Harmaasuden blogista luonnehdinnan Patesta, koska se oli minusta niin hyvä: "Pate on paté. Sama painos, joka on vuosikausia ollut enimmän osan suomalaisista hampaissa tavalla tai toisella. Eikä tuollainen motlake voikaan muuksi muuttua, tahtoihminen jonka voi huoletta laittaa puiseen pystykirnuun ja männällä lyödä. Ei osu taatusti."


Väyrynen saattaa hyvinkin olla Sauli Niinistön kanssa vaalien toisella kierroksella. Minun puolestani pohjoisen suuren pojan unelma presidenttiydestä saisi vaikka toteutua, mutta...


Mutta esteenä kuningastiellä on vanha kettu Sauli Niinistö. Salella on valttina nuori kaunis vaimo, joka on myös sen verran fiksu, ettei ole ainakaan päläyttänyt julki mitään älyttömyyksiä, joidenkin kokoomuslaisten (tai myös demareiden) tapaan. Nähnemme Niinistöt seuraavien kuuden vuoden aikana tasavallan komeimmassa edustustehtävässä? Ei se töki. Nyt eletään tämmöistä aikaa.


Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että Suomen ainoa valtavirrasta poikkeava kansanpuolue perussuomalaiset tarvitsee Timo Soinia vielä ennen jotain huilivirkaa tai tehtävää. Soinin piti kai vain ryhtyä ehdokkaaksi, valmistelemaan puolueen kenttää kunnallisvaaleihin. Hän lienee ehdolla tosissaan, periaatteessa. Moni ei silti taida uskoa jytkyyn tässä kisassa.


Ja sitten ytimeen. Toivon, että Paavo Lipposelle maistuisi Parman kinkku jouluna. Ylimieliset EU:n valtaherrat ajoivat pahan kerran kiville siirtyessään vauhdikkaasti euroon, vaikka koko EU pelisääntöineen oli vasta mutjautumassa. Tästä Lipposenkin suuresta visiosta seuraa takapakki, minkä suuruutta, kestoa ja  seurauksia voimme vain arvuutella. Lipposen vallanhinku teki nyt pakit myös puolueelle. Viihterämpiäkin ehdokkaita demareilla olisi ollut.


Pekka Haavisto on sympaattinen hahmo, eikä elämäntoverin  pikku töppäilyjen pitäisi haitata miestä mitenkään. Kannatus pressanvaaleissa ei silti vie pitkälti.


Paavo Arhinmäki on tässä väärässä kisassa. Tekisi mieli sanoa, että hän on puolueineen väärässä hallituksessakin.


Eva Biaudet saisi opetella suomalaisesta sanakirjasta muitakin kuin rasisti -sanan, millä hän alvariinsa tylyttää papukaijan lailla tavallisia suomalaisia ihmisiä. Pienen kielipuolueen suhteettoman suuri vaikutusvalta auttoi kyllä Evan virkaan tai tehtävään, mutta se ei pukkaa Mäntyniemeen asti.


Intrigöörillä ei ole mitään Suomen ruotsinkielisiä vastaan. Toki rkp on pakkopulla hallituksissa, eikä pakkoruotsin pänttääminen ole enää perusteltua. Poliittinen elämä ei ole reilua, eikä se koskaan mene kaikkien mielen mukaan. Muistan silti, että meillä oli ennen sieltä rantahurrien poppoosta ihan järkeviä ministereitä! 


Nimimerkillä ei ole vaalisalaisuutta, joten tunnustan, että 90-luvulla äänestin presidentiksi Elisabeth Rehniä. Mutta se oli silloin. Politiikan merkillinen rappio näyttää koskevan nuorempaa polvea sekä rkp:ssä että kokoomuksessa! Mitähän nämä jotkut politiikan tylleröt ja jolperot ovat lapsena syöneet?

* * *

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä tässä ehdokkaiden kahdeksikossa nostan esille kristillisten Sari Essayahin. Huippu-urheilijan taustalla pikkupuolueensa kärkiryhmään noussut Sari on ollut ainakin minulle myönteinen yllätys. 


Älykäs naisehdokas, hyvä kirjoittajakin, voisi nousta presidenttikisassa korkealle, jos puolue olisi vaikka keskusta. Uskovaisuus, maltillinenkin, katsotaan nykyisin Suomessa niin suureksi rasitteeksi, ettei se tuo Sarille hänen ansaitsemaansa kannatusta. Se on vahinko. 


Ajatelkaa nyt hyvät blogien seuraajat! Suomi voisi saada Sarista järkevän naispressan, nuorekkaan edusnaisen. Se toisi Suomelle myönteistä näkyvyyttä Euroopassa ja maailmalla. Onhan myös Angela "Suuri" Merkel kristillisdemokraatti.


Sen sijaan me taidamme saada sille kuuden vuoden linnareissulle vain kovan kokoomustaustan omaavan äijänkörmyn. Saman sorttisia ukkoja on maailman politiikassa laittaa joka lähtöön. Onko se hyvä? No, ehkä me saamme vain sitä, mitä ansaitsemme? 


Yhdellä äänellä ei ole paljon merkitystä, mutta intrigööri käänsi palttoonsa, taas, ja äänestää tällä kertaa (askeleen edellä) kristillisiä eli Saria. 


Eikä se ole edes ensimmäinen kerta, kun äänestän kristillistä pressaksi. Nuorena poekana vuonna 1978 äänestin myös kristillisten presidenttiehdokkaan, Raino Westerholmin valitsijamiestä. Silloin en oikein digannut Kekkosen liiankin loistavia venäjänsuhteita. 


Taitaa olla niin, että että minulta eivät oikein onnistu nämä presidentinvaaleissa äänestykset. Rehnistä jo mainitsin. Vuonna 2000 huolestuin, kun näytti, että T. Halonen oli nosteessa. Ajoin silloin kiireesti postiin äänestämään E. Ahoa, vaikka en tykännyt koko ukosta. 


Nyt osuu ja onnistuu! Eikä yhtään ääntä tammivaaleissa ole vielä annettu! 

* * *