Karpata vai skarpata?

IL Terveys kertoo ketodieetistä, joka on jutun mukaan karppauksen yksi muoto ja sopii lihavuuden hoitoon. Jutusta kannattaa lukaista myös kommentit.

Intrigööri innostui vuosia sitten lukemaan ison läjän ruokagurujen kirjoja. Ahkera ruokakirjojen lukeminen ei kuitenkaan laihduttanut grammaakaan, vaikka vältinkin sokeria puolisen vuotta, ensimmäiseen berliininmunkkiin asti.

Mutta ei se tieto paljon päätä pakota. Ensimmäinen noista guruista oli paljon kiitetty ja haukuttu tohtori Robert Atkins useine kirjoineen.

Itsensä laittaminen ketoosiin oli ennen ainoa oikeaoppisen karppauksen muoto. Muut taisivat olla vain kehnoja jäljitelmiä, jotain epämääräistä skarppaamista.

Meikä ei itse koskaan aloittanut varsinaista karppaamista. Mutta yhtä läski kaveri aloitti ja se pirskatti laihtui ihan silmissä. En ole nähnyt miestä vuosiin, joten en tiedä, onko vartalonsa vieläkin, kuulema naisten arvostama, notkea ja norja.

IL:n jutun guru kertoo mm:

"Palataanpa takaisin ketogeenisen ruokavalion toimivuuteen lihavuuden hoitokeinona. Kun asiaa tarkastelee tästä näkökulmasta, terveyshyötyjä alkaa tipahdella."

"Verenpaine laskee, sokeriarvot laskevat, kolesteroliarvot paranevat. Nämä kaikki ovat seurausta laihtumisesta, eivät niinkään ruokavaliosta", hän huomauttaa.

Intrigööri tässä huomauttaa, jotta tuossa tapauksessa kaikki myönteiset tai kielteiset seuraamukset johtuvat nimenomaan ruokavaliosta, siitä karppauksesta, mikä oikein toteutettuna johtaa laihtumiseen ja mahdollisesti muihinkin hyviin seurauksiin.

En luule olevani ruokaguru, en ainakaan käytännössä, vaan en kuulu myöskään ruokaterveystietäjien laajaan papukaijakerhoon. Paras konsti on se ikivanha: Syö vähemmän, liiku enemmän ja mieluiten ulkona!

Omaa kokemustani on, että runsas liikunta kyllä laihduttaa ja siinä sivussa kestää syödäkin ihan rutakasti. Minulla sellainen kunto vaati kokopäiväistä maastoliikuntaa, mikä kesti syksyisin muutamia viikkoja kerrallaan. Vähemmälläkin voisi päästä tuloksiin, jos ja jos...


Linkkejä:

Lihakauppiaista ilmoituksia poliisille!

Orklan pomo: "Kaikki pitävät pizzasta."

Professorin blogi: Ruokafasismia Helsingissä.

Grüne Woche Berliinissä - suomalainen ruoan pientuotanto on hyvää ja maukasta.

Lihan iloista nauttii 93 prosenttia suomalaisista!


Rautalankaa Atkinsin ruokaohjelmasta.

Tohtori Atkins oli ketoosin kapellimestari. 

***

Väärin ruokittu?

Hesari kertoo, jotta Vasemmistoliiton Li Andersson arvostelee yrittäjien lakon aikaista ruokien tarjontaa koululaisille. Puna-Liin mielestä tuommoinen ruokien järkkääminen on naamioitu kampanja ay-liikettä vastaan.

Entinen Hesarin pomo, nykyinen Suomen Yrittäjien julkikasvo Mikael Pentikäinen pitää hanketta erinomaisena. Monet yrittäjät eri puolilla maata kuulema miettivät, miten voisi toimittaa ruokaa lakkopaikkakuntien lapsille ja vanhuksille.

On tärkeää, että kasvavat lapset ja hapertuvat vanhat ihmiset saavat joka päivä tolkun ruokaa, sama se miten. Lakon takia nälkiinnyttäminen on ilkeää pullistelua pulskanpuoleisilta ay-porhoilta. Aate ei mahaa täytä, vaikka pää olisi pyöreenä sitä itseään!

30.1.2020, HU: Tässä postauksessa ovat aiheena lakkojen vaikutukset, mutta leipäjonoissa näkyy ruma arkipäivän köyhyys.


Lisätyt linkit: 

Arktinen hulluus alkaa Torniosta? 

Seinäjoella oli vielä järki kotona!

Soppatykillä ruokaa 250 lapselle Kurussa.

Kouluruoka ei ole helppo nakki.

***
Hyönteisruoka ei ole köyhien evästä, kertoo Satakunnan Kansa.

***

Pientä valoa tuottajille

Kannattavuuden rajoilla toimiville ja kuivuudesta kärsiville maataloustuottajille tulee syyskuun alusta lähtien tukea toiselta kaupan jätiltä, K-ryhmältä. 

K-ryhmä ilmoitti perjantaina Maaseudun Tulevaisuudessa, että tuottajahinnat tuplataan "Tuottajalle kiitos" -tuotteissa. Kyseiseen tuoteryhmään lisätään jatkossa uusia tuotteita.

K-ryhmän nyt käynnistämä tuottajahintojen korotus on 10 - 20 prosenttia suurimmissa tuoteryhmissä maito- ja lihatuotteissa. Tuetussa tuotesarjassa on erilaisia porsaan- ja naudanlihatuotteita. 

K-ryhmän mukaan ajatuksena on laajentaa tuettavaa valikoimaa merkittävästi, ja siinä tarvitaan apua teollisuudelta. Maito ja liha ovat suuria tuoteryhmiä. Pelkästään maitoa myydään vuosittain miljoonia litroja.

Uusia kehitysideoita luvataan ottaa vastaan. Kuitenkin tuotteita, joista viljelijät saavat paremman hinnan, luvataan ratkaisevasti lisätä. 

Mitä korotetut hinnat tarkoittavat yksittäisille tuottajille?

"Jos kyseessä on esimerkiksi merkittävä porsaanlihantuottaja, puhutaan  tuhansista euroista vuodessa, päivittäistavarakaupan johtaja Ari Akseli kertoo MT:n jutussa. "Ison maitotilan kohdalla kyse on jopa kymmenistä tuhansista euroista".

"Olemme nöyrällä mielellä", hän sanoo. "Tiedämme, että maatalouden kannattavuusongelmien ratkaisu vaatii paljon muutakin, mutta haluamme olla talkoissa mukana."

***

Intrigöörin on vaikea pönkittää maataloutta syömällä enemmän ja pyrkimyskin  olisi toisenlainen. Voisi ehkä yrittää syödä välillä paremmin eli kalliimmin. Hyvistä aikomuksista on kyllä kertynyt ajan kanssa unohdusten röykkiö. Kotimainen ruoka ja sen saatavuus on silti tässäkin pienessä ruokakunnassa tärkeää. 

Kaupan halpuutukset kuluttajille tuntuivat ainakin alussa hyvältä, mutta hieman epäilytti se, näkyisikö sellainen satojen tai tuhansienkin tuotteiden hintojen viilaus käytännössä itselle mitenkään. Eipä tainnut paljon näkyä, vaikka ökyily onkin meikästä etäällä. 

Hintojen viilausta tehtiin ahkerasti ainakin kahdessa suuressa kaupparyhmässä ja kolmaskin osasi pitää puolensa. Nyt mututunnelma on sellainen, että ruoan hinnat hiipivät taas ylöspäin.
***

Maataloustuet ovat asiakokonaisuus, johon tavallinen sekametelitoimittaja ei ennenkään mieluusti työssään puuttunut, koska siinä olisi tarvittu tanakkaa asiaosaamista. Sen voi sanoa, että nyt tarvittaisiin valtion reippaita toimia ainakin kuivuusvahinkojen helpottamiseksi.

Kaupparyhmät on meillä kitketty vähiin, mutta erilaista elintarviketeollisuutta riittää. Kuka ruokaketjussa ehkä syö liikaa kenenkin eväitä, sitä on mahdoton sivusta sanoa. Voi vain todeta mainoshenkilön tavoin, jotta hyvä ruoka, parempi mieli.

Voisihan kauppa suurilla rahkeillaan enemmänkin rummuttaa tuottajien tukemista, sekä muidenkin kotimaisten ja paikallisten yritysten suosimista! Kunnon kampanjointi saattaisi nostattaa kansalaisissa vähiin huvennutta yhteishenkeä. Yhteisessä paatissa kuitenkin seilataan ja välillä on äyskäröitävä, ettei upota. Suuri maailma pysyy aina jotenkin pinnalla, mutta pysyykö pieni Suomi? 

***

22.1.2019: S-ryhmäkin on tuottajista huolissaan. Aloittaa oman kampanjan, mutta ei nosta tuottajahintoja.


Lisäys: Selvitysmies Reijo Karhinen on optimistinen siitä, että maatalouden yrittäjätuloa voitaisiin kasvattaa puolella miljardilla. Hän sanoo kuitenkin, että neuvotteluasetelma on jännittynyt ja tulehtunut. Ruokaketjun osapuolet ovat syvällä poteroissaan. Linkki juttuun.

Kaupan asiakas ratkaisee: Tue tuottajaa ostamalla enemmän kotimaista!

Vvm Petteri Orpo hehkuttaa elintarvikeviennin mahdollisuuksia.

Viljelijä IS:lle: Huonoin sato 30 vuoteen.

Ehdotus: Suomalaiset tuottajat reilun kaupan piiriin.

Kuka lypsää maajussia?

***

Ruokaa ilmasta

Kaikkea se suomalainen keksii: Ravintoa voidaan tuottaa ilmasta, hyödyntämällä hiilidioksidia ja sähköä. Myös aurinkovoimaa, tiettyä mikrobia ja valikoimaa kivennäisaineita tarvitaan. Tulevaisuudessa ruokaa tai pikemminkin ravintoa saadaan (toivottavasti) "tyhjästä" missä vain ja miten paljon vain.

Prosessin tuloksena tulee jauhon näköistä yksisoluproteiinia, jota voi käyttää sellaisenaan tai osana vaativampaa ruoanvalmistusta. Kuvassa prosessi on kaikkein pienimmillään ja yksinkertaistettuna. Tulevaisuuden ruokatehtaat olisivat suurempia, ne muistuttaisivat  lähinnä panimoita.


11.2.2020:  Pian sitä herkkujauhetta saa!

17.6.2019: Proteiinijauhetta ilmasta tehdään jo koelaitteistolla.

12.3.2019: Joko saadaan ilmasta ruokaa lautaselle?


Ilmasta saatavasta, mutta ei ihan ilmaisesta ruoasta kertoi t&t-lehti.

Tässä linkissä on myös lyhyt video.

***

Lisään tähän loppuun linkinTalSan jutusta lokakuulta 2021. Jutussa kerrotaan, että kohta sitä ilmasta otettavaa herkkua saa, uudelta tehtaalta Vantaalta:

Eikun syömään.. tai lukemaan!

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008360283.html

***

Vastuullista journalismia

Karua kertomaa, mutta ihan 

älyttömän vastuullista?

Vastuullisen journalismin logon koskettavan tarinan kera löysin Suomen Kiinteistölehdestä. Tarinassa kerrotaan jäätävästi, että proteiinipatukoita valmistavan yrittäjäukon (kuvissa) tuotteiden kerrottiin jossain vastuuttomassa mediassa olevan jopa hengenvaarallisia, koska niiden proteiini olisi muka peräisin ötököistä, ehkä torakoista. 

Tuosta patukoitaan markkinoille kylymänviileesti koneella pukkaavasta yrittäjästä leivottiin jossain varmaankin täysin vastuuttomassa mediassa kuin itse piru.

Mutta tarinalla on onnellinen loppu: Kun asia toimittaja Teräväpään

 ja tutkijatäti Topakan toimesta selvitettiin, yrittäjäukko valmistikin 

oikeasti proteiinipatukkansa aidoista ja 

hirmuterveellisistä sirkoista! 

***

Siinäpä olikin vastuullisen journalismin riemuvoitto, mikä varmaankin sai myöhemmin ansaitsemansa tunnustuksen, mikä on tässä 

vain vastuuton fiktiosepite: 

Toimittaja Teräväkynä lie sitten saanut vaativasta 

työstään jonkin valtakummallisen palkinnon, 

tättäräää ja ison massillisen rahnaa.

Vastuullistoimittaja saatettaisiin jopa ylentää autuuteen eli nykyisin 

harvinaiselle vakitoimittajan vakanssille suuressa ja mieluiten 

jotain kautta julkisrahoitteisessa mediatalossa. 

Siellä hän suurten mediamokuleiden suosiossa päivästä toiseen vihervastuullisesti työskentelisi, eikä silloin tällöin juopottelisi, 

kuten jotkut hänen mieleltään järkkyneet edeltäjänsä tekivät muinaisessa printtimediassa. Ugh!

Linkki Kiinteistölehteen.

Linkki alkuperäiseen vastuulliseen tarinaan ilman 

vastuuttomia lisukkeita.

***

Nami nami.

Intrigöörin mielipiteiden mukaan sirkatkin ovat ruoassa ötököitä, mutta 

eivät ne kai ole vaarallisia. Vastuullista moinen rouskutteluruoka 

ei ainakaan ole.

Tuputetaanko pian kouluissakin lapsille ötiäisruokapäivää? Tuo yllä 
siteerailtu vastuullisesta journalismista tehty tietotöräys 
lienee tarkoitettu selkouutisiin tai 
peruskoulun alaluokkalaisille?

Ai kuinka vastuullista?

Jyrki Lehtolan maljapuhe.

***

Jälkijäpinät: Toisesta lehdestä luin, että "vastuullinen media myöntää reilusti virheensä". Tuo on hurskastelua, sillä jutun voi tehdä ja kirjoittaa tuhannella ja yhdellä eri tavalla.

Osaava vastuullistoimittaja voi helposti tehdä jutun omia tai lehtensä näkökulmia  painotellen niin, ettei suoranaisista virheistä pääse syyttelemään. Silloin ei tartte myöntää reilusti, eikä väkinäisesti, yhtään mitään. 

Median yksikkö, lehti tai kanava, voi olla just niin vastuullinen kuin milloinkin tarvitaan. Omana aktiiviaikanaan sitä meikä edes yritti olla uutisjutuissa tasapuolinen ja jopa mielipideneutraali, mutta ei se yritys tietenkään aina onnistunut. Toimittaja on ihminen ja lehti on omistajansa tai julkaisijansa  julkisivu. Robottitoimittajakin on ohjelmoitavissa.

Alueellisissa eli esim. maakuntalehdissä painotukset ovat väistämättä myös lehden tilaajien ja vakilukijoiden näköisiä. Täysin vastuullista uutisointia olisi kai turha odottaa edes taivaassa, missä enkelikuoron hyminä ja harpun rimputus kuuluisi aina taustalta. 

Toisessa tapauksessa lauteilta kuuluisi ihan perkeleellinen vastojen läiske ja rietas naurunremakka. Noista tuonpuoleisista ei ole vielä omia kokemuksia, eikä edes niistä pirskatin bittipäisistä, salamannopeista roboteista, uutistuutin täyttäjistä.

***

Ps. Kyllä tässä vähenevässä intrigöörin blogissa täytyy myös kiittää vastuullismediaa, vai mikä se oli. Siksi se on paikallaan, että kuin vanhasta muistista olen löytänyt postauksien aiheita eniten juuri perinteisistä uutislähteistä, joihin olen myös linkitellyt.

Jos omaa blogia aikoisi jatkaa ja kehittää, pitäisi varmaan seurata tarkemmin muita blogeja ja muuta sosiaalista mediaa, mutta se olisi jo paljon vaativampaa. Sosiaalisessa mediassa seuranta on jäänyt satunnaisen twitterin katselun varaan. Naamakirja ei ole meikäläistä varten.

Meinasin kyllä laittaa muuten naamaa enemmän kirjaan, sillä ennen netin koukutuksia olin nykyistä paljon ahkerampi kirjastojen asiakas. Kirjoissa on vieläkin vara parempi! (27.4.2018.)

Kyllä köyhälle ruoka maistuu

Naistenlehden rohkelikko toimittajatar kokeili, kuinka käy, jos koettaa pärjätä viikon viidelläkympillä. Juttu ilmestyi, joten tuo arkipäivän seikkailijatar selvisi viikon säästökuurista armottomine kokemuksineen  iloisesti hengissä, kuten naistenlehdessä kuuluukin. No, on näitä naistenlehtien mieltä raastavia köyhyysjuttuja nähty ennenkin. Mitenhän muuten naistenlehdestä pitäisi kirjoittaa sukupuolineutraalisti? Tai miestenlehdestä?

Lisäys: Leipäjonoista tai ruoan jakeluista kuuluu huolestuttavia uutisia, ainakin täällä päin Suomea, sillä ylijäämäruoan lahjoitukset kaupoista ovat mm. halpuuttelujen takia  vähentyneet ja osa ruoan jonottajista jää ilman. Se nyt vielä tästä surkeudesta puuttuisi, että köyhät alkaisivat tapella paikoista keskenään "hyvinvointimaan" leipäjonoissa.

Toinen asia on se, ovatko leipäjonot lainkaan tarpeellisia, jos kerran sossu- tai kela-avut  toimivat, kuten lakien mukaan kuuluisi. Tähän liittyy tietysti monta tarinaa ja lapsiperheiden huoltajat lienevät kaikkein ahtaimmalla, aikuiset pystyvät järkkäämään ruokaa itselleen hyvinkin pienillä rahoilla.

Lisäys: Yksi neljästä elää köyhänä Euroopassa.

***

Keitto lämmittää, jos Siperia opettaa.

Tässä olisi ohje helpolle selviytymiskeitolle: Keiton perusliemen olen viime aikoina kuumentanut jostakin pussikeitosta, mihin ei tarvitse maitoa, eikä liemikuutiota. Selviytymiskeittoon sopivat esimerkiksi mexicana keittopussi, juureskeittopussi tai kanakeittopussi. Moiset pussukat maksavat hehtaarimarketissa yhden euron kahta puolen. 

Kun keitto on kiehahtanut, kippaan sekaan pussillisen tai pari pakastejuureksia, ne maksavat 30 - 40 senttiä pussi. Siinä vaiheessa on hyvä lisätä suolaa, vaikka hienoa merisuolaa juuresten takia, sekä mausteita, kuten rouhepippuria. Pussikeittojen ohje on yleensä litralle vettä, sitä pitää lisätä ainakin pari, kolme desiä.

Kun juurekset kypsyvät, viitisen minuuttia, heittelen sekaan sopivasti paljon pieniksi silputtuja nakkeja tai lenkkimakkaran paloja. Metukan silppu antaa keittoon kivasti makua. Paistettu jauhelihakin käy. Makkaroita olisi hyvä ensin paistella pannulla vähäsen. Jos sipulista tykkää, sitä voi laittaa silputtuna ja pannulla vähän kuullotettuna, kuten valkosipuliakin. Muita mausteita en juuri tarvitse.

Näkkärikin sopii keiton kanssa, oma maha ei enää tykkää muusta ruisleivästä, vaikka hyvää se olisi. Juomaksi käy vaikka vesi, Oras tai Huber. Keitot ovat kyllä parhaita talvisia ruokia. Kunnon keitoksesta yksittäishenkilö syö muutamilla euroilla pari päivää. Toki keittoruoan voi kokkailla tuhannella eri tavalla.

Tuohon alle nostin viisi vuotta vanhan postaukseni, minkä tein, kun rahaa sattui oikeasti olemaan vain ykköseuroja, mutta nälkä oli riittävä.

***

10.12.2012:

Ruokavihjeitä ihan ykköseuroilla

Intrigööri on aina edes vähäsen huolissaan muistakin rupusakkiin kuuluvista kuin itsestään. Niinpä ajattelin tässä kohtalaisen kokeneena elämäntapasyrjääninä kertoa joitakin selviytymisen keinoja muille uus-, ikä-, tai perusavuttomille silloin, kun rahaa on tilillä niin vähän, ettei otolle ole asiaa. Nämä ovat jo melkein fakiiriksi oppineen äijän hyvin simppeleitä ruokavihjeitä! 

Rahaa oli siis vain vähän, mutta pitää sitä vähän ollakin. Muuten olisi ainakin intrigöörillä edessä armoton laihtuminen. Olen nääs ajatellut suoriutua loputkin elämänkulustani varastelematta makkaroita tai mitään muutakaan. Olisin jo valmiiksi liian kömpelö ja häveliäs sellaiseen. Rahan lainaaminen ruokaan ei ole kiva nakki, ei viitsi kysellä.

Aiemmin tänä vuonna sattui siten, että jääkaapista sattui silmiin vain valo. Eikä pakkaspuolella ollut sitä valoakaan. Se oli intrigöörille harvinaista, sillä tavallisesti kestäisin kotivaran suhteen parin viikon piirityksen. Tilillä oli 7,5 euroa ja taskussa jokunen kolikko. Se ei taas ole hirmu harvinaista.

Seuraavaan tulonmuodostukseen oli vielä monta päivää. No, eipä siinä auttanut kuin tehdä pieni laskelma ja tallustella lähimpään ostoshelvettiin. Lähikauppa on kyllä kiva olemassa, mutta yleensä se on kallis. Halvimmat eväät näyttävät löytyvän aina pienen etsimisen perästä isosta marketista tai litukasta.

***

Siispä sinne herkkutiskien äärelle. Tarjouslenkki maksoi alta euron kipale. Otin kaksi, jotain X-merkkistä, vaikka epäilin kyllä, ettei niitä selviltä päin alas pistelisi. Lenkit maksoivat selvästi alta euron kipale. Kipaisinpa siitä toiselle tiskille syvästi inhoamiani kumilihapullia katsomaan. Otin lopulta pussillisen niitä (joitain) pullia ja toisen pussukan niitä (joitain) pihvejä. Molemmat pussukat maksoivat reilusti alta euron kipale.

Sitten meni jo heräteoston puolelle, kun tein eka kertaa tuttavuutta kanapuikkojen kanssa. Ne eivät olleet pakasteita, vaan kylmätiskissä ja maksoivat siinä euron pintaan. Poistuessani niiden kylmässä pidettyjen herkkujen ääreltä meni jo melkein tärväämiseksi. Ostin tarjouksesta kilon banaaneita, koska olo oli jo muutenkin kuin orankilla. Banaanit maksoivat nekin euron pintaan.

Kassalla kaunokainen hymyili ostoksilleni (vai minulleko?) lempeän ymmärtäväisesti. Vanhan päivä siinä pelastui. Yhteissumma noista ostoksista oli 5,40 euroa, semmoinen tupakkiaskin hinta. Pätäkkää vielä jäikin sekä tilille että taskuun. Loistavia valintoja, sillä budjetilla, kaiketi? Valintoja kuitenkin.

Eipä muuta kuin bussilla kotia, bussikortilla oli vielä matkoja. Ja syömään. Intrigöörillä oli vielä kaapissa mm. makarooneja, riisiä, kaurapuurotarpeita, teetä ja kahvia, joten ei sitä ihan sinisenä oltu. Mausteitakin löytyi ja silloin ne olivat erityisen tarpeen. Kotona meidän rupukansalaisten kannattaisikin pitää jemmassa ainakin sitä perusmakaroonia, eurolla saa yleensä viisi tai kuusikin pussillista.

***

Riisi muuten turpoaa kivasti keitettäessä, tiedoksi kaikille hömelöille, itselle se oli aikoinaan yllätys. Se oli siinä vaiheessa elämää, kun joutoaikaa jäi ensimmäisen kerran liiaksi asti. Työt meni alta, työpaikkaruoatkin jäivät samalla ja monet muut hurvitukset. 

Muijakin meni, mutta sitä ei silloin vielä tullut isosti ikävä. Velkaa oli kontolla suhteessa kuin nykyisin euromaiden valtioilla, suurin osa niistäkin veloista oli alun perin toisten tekemiä ja intrigöörin vain "muodollisesti" takuuttamia. Velka oli pysyvämpää sorttia kuin muija, velka ei ole tyyten lähtenyt vieläkään, vaikka ei sitäkään ikävä tulisi.

Niissä tunnelmissa opettelin keittämään eka kertaa elämässäni myös perunoita. Taisin olla silloin nelissäkymmenissä. Kakrulle, taisi siinä olla muitakin kakruja völjyssä, piti yhdellä leiripaikalla laittaa ruokaa. Keittelin siinä potut ja onnistuin heti kerralla. Lisukkeena oli ainakin purkkilihapullia kastikkeineen, lie ollut leipääkin, ehkä oli maitoakin. Kyllä natiaset niitä eväitä nälissään söivät.

Ketsuppia, sinappia, pippuria ja suolaa, niitä ihmispolo aina tarvitsee, jos on syrjäytynyt kotiinsa ja on samalla jäänyt joutoaikaa laitella pöperöitä. Makaroonin tai riisin lisäksi ei ihminen ihmeitä lautaselleen tarvitse, jotain pientä proteenipitoista. Perunoita en ole aikoihin isommin syöpötellyt, vaikkei niissä mitään vikaa olisi. Leipää lisukkeineen ostan harvemmin. Maitoa en juuri käytä, piimää ja jugurttia kyllä.

***

Mutta takaisin syömäpuolelle: Keitin makaroonit, pilkoin lenkin puolikkaan ja paistoin pannulla runsaan pippurin ja muiden mausteiden kera. Laitoin lenkinpaloihin vielä päälle tulista sinappia. Kyllä se halpislenkki siinä meni, eikä se varsin pahaa ollut. Yhden aterian hinnaksi ei tullut yhtä euroa.

Iltaruoalla olikin tiedossa vaihtelua, nääs niitä halpislihapulleroita. Konsti oli sama. Hyvin maustettuina niitäkin tosi nälässä syö, mutta niitä en kyllä kehu, mitä ne ovat - kanannahkapullia tai -pihvejä, kuten pahat kielet kertovat. Kanapuikot eivät muuten olleet seuraavana päivänä pahoja pannulla kunnolla paistettuina. Banaanit, no joo, syötäviä.

Mutta tämän tarinan tarkoitus ei ole ainakaan kulinarismi tai kehuskelu, vaan selviytyminen muutamista päivistä pikkurahalla. Vihannespuolesta selviää halavalla vaikka pakastejuureksilla, 30 - 40 senttiä pussi, ne käyvät moneen ruokaan.

Oikeasti intrigööri laittaa pikkuisen liikaa euroja ruokaan. Ja liikaa ruokaa tuulensuojaan. Lohduttelen itseäni sillä, että en juopottele ja harrastukset ovat halpoja. Jos vielä joskus muuttaisin mieltäni tai isojano iskisi, olisi toistuva vaarinkaljan teko ainoa mahdollisuus jatkuvaan kännituhnerossa pysymiseen. Kunnon nousuja kaljoista ei aikuinen mies irti saa. Saluunoissa meikäläisen kuukauden rahat tuulettelisi vanhaan tyyliin yhtenä viikonloppuna. Joten antaapa sen olla.

Mutta asiaan: Intrigöörin oma ja monien toisten kurjien kokemus osoittaa, että viikon pystyy yksi ihminen syömään 10 - 20 eurolla, kun laittelee pöperönsä itse kotona, eikä päästä kaappeja aivan tyhjiksi. Mikä siitä yli menee, se on turhuutta, no joo... Jos ei ihan niin kovasti tartte nipottaa, niin kuukauden pöperöistä kaikkineen selviäisi suunnilleen 120 - 150 eurolla.

*** 

Mihin sitä kansalaispalkkaa muka tarvittaisiin niin kauan kuin nykyinen tarveharkintainen sosiaaliturva Suomessa toimii? Jos se toimii? Työllähän se palkka tai ansio pitää tienata, kaikki muu on sosiaaliturvaa. Onneksi ei ole itse tarvinnut sossua aikoihin testata, joskus kauan sitten muutaman kerran sossusta sain sen, mitä olin silloin vailla. 

Asumisen hinta on se köyhien suurin ongelma, ruoka ei ole sitä vielä toistaiseksi. Toki ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan on kovasti montaa sorttia, joten en halua toisia moitiskella. Pienikin pakollinen lisämeno kuukaudessa on paha juttu. Saattaa siinä silloin leipäjonotuskin kiinnostaa.

Opiskelijoilla olisi varmaan hyviä vinkkejä siitä, kuinka syödään halvalla. Mutta kun nuoria katsoo, niitä laiheliineja, syövätkö ne onnettomat edes mitään? Taitavat vain ryypiskellä ja rillutella rahansa pitkin kaupunkia?  Sitten hyö valittavat puutetta ja kurjuutta ja evakuoivat ostarien roskiksia. Hyi sentään niitä retaleita! 

Toista se oli omassa nuoruudessa, silloin elettiin lähinnä liemiruoilla, eikä valiteltu. Jo vain, juothiin kyllä, mutta vähemmän tapelthiin. Olikohan se ero siinä, että paljon nykyisin parjatuilla 1970- ja 1980-luvuilla kaikilla työhaluisilla ihmisillä oli töitä, jotain tolkun töitä halukkaalle löytyi. 

Työkin oli ennen tolkullista, sillä yhdellä työllä pystyi ihminen asumaan, syömään ja muutenkin pärjäämään, vaikka niukemminkin. Jos oli asuntolainoissa kovat korot, kovat olivat verovähennyksetkin. Myös asuntojen arvo nousi pitkään ja vahvasti.

Tämä oli siis ensimmäinen osa intrigöörin ruokavihjeistä rupusakille. En tiedä, tuleeko toista osaa, ettei arvon lukijoilta tai kävijöiltä tai itseltä menisi ruokahalu, kuten meinasi mennä joistakin vanhoista laihdutusvinkeistäni.

***

Köyhyydestä on tullut postailtua liikaakin, kuten joistakin muistakin ikävistä aiheista. Laitan silti linkin muihin köyhyysjuttuihin.

* * *

Tuoni kurkkii lautaselta

Näinkö se menee?

On jo vanhaa jäpätystä, että köyhät ihmiset tapaavat usein heittää lusikan nurkkaan nuorempina kuin heidän paremmin tienaavat ikätoverinsa. Samanlaisia tutkimustuloksia on kertynyt kaikkialta maailmasta, missä tuollaista viikatemiehen köyhyysloukkua on tutkittu.

Yle kertoo tänään, ettei paljon kehuttu Välimeren maissa yleinen ruokavalio ole tasa-arvoisesti terveellinen. Terveellisen ruoan mussuttajissakin on eroja, sillä vauraat ja koulutetut ihmiset syövät Italiassakin paremmin ja parempaa terveysruokaa kuin pienipalkkaiset puurtajat, keskivertotavikset tai työttömät toverit.

Ylen siteeraamassa ruokavaliotutkimuksessa syitä terveyseroihin haettiin myös elintarvikkeiden laadusta, ravintoarvoista ja ruokien valmistuksesta. Silloin ei voisi sanoa, että Välimerelliset ruokailutavat olisivat välttämättä aina terveellisiä. Eväillä ja niiden syöjillä on kaikkialla paljon eroja.

***
Intrigööri pähkäilee, jotta kyllä pienilläkin rahoilla, suomalaiset liksat olivat ainakin vielä taannoin huononlaisia italialaisiin verrattuna, saisi helposti terveellistä ruokaa. Näin on pakosti siellä, missä monenlaiset pupunruoat, leivät, kalat, ruokaöljyt ja viinitkin ovat aina saatavilla ja paljon halvempia kuin karussa, mutta kylmässä Pohjolassa. 

Varallisuudella ja koulutuksella on tietenkin kapustansa tässäkin sopassa. Paremmin pärjäävillä ihmisillä on sekä motivaatiota että massia huolehtia säännöllisesti terveydestään toisin kuin päivittäisen selviytymisen takia alati tuskittelevilla lajitovereilla.

Terveellisen ja edullisen ruoan maissakaan kysymys ei ole pelkästään ruokavaliosta, vaan elintavoista ja erilaisista inhimillisistä olosuhteista. Ainakin terveydenhoidolla ja sen piiriin pääsemisellä on vissi vaikutuksensa myös henkilöiden ikääntymiseen.

Suomalaiset terveyshenkilöt terveystuoleissaan ovat sinusta kai hyvin huolissaan, mutta eiväthän he ole. Muuten terveysgurumme hakisivat ja toisivat julki kaikelle kansalle terveellisiä, mutta silti edullisia ja jopa maistuvia ruokia. Nyt vain hehkutetaan sitä ainaista ruokaympyrää tai -kakkaraa, jollaista kaikki eivät koskaan pääse noudattamaan, eivätkä ehkä sitä edes halua.

***
Kaiken muun ohessa kannattaisi tarkemmin tutkia myös Tyynenmerellisiä ruokailun ja elämisen tapoja. Japanissa on paljon vanhoja ja silti melko hyväkuntoisia kansalaisia. Väen vanhentumista ei nähdä siellä maata kaatavana ongelmana, mutta kylläkin isona haasteena. 

Yksi pitkän iän ja kohtuullisen kunnon salaisuuksista saattaa olla vanhusten itsensäkin kertoman mukaan niukka, oikeasti niukanlainen, mutta silti terveyttä tukeva ruokavalio. Vanhempi kansa suosii myös säännöllistä runsasta ulkoilua ja kevyttä liikuntaa, sopivaa työtäkin.

Huippukokkien sijasta meidänkin kannattaisi kuunnella itsekin omia elämänohjeitaan noudattavia niukkiskokkeja! Pieni voi olla kaunista ja vähän voi painaa paljon elämisen laadussa ja ehkä pituudessakin.

***

Pikakassat hemmettiin!

Meikä on kokeillut ns. pikakassoja tai itsepalvelukassoja muutamia kertoja hehtaarikaupoissa käydessään. Pikakassan sanotaan olevan nopsa ja näppärä etenkin silloin, kun ostoksia on vain vähän ja tavan kassoilla on jonoja.

No joo. Ekalla kerralla meinasi ahistaa jo se, kummalle puolen konetta piti laittaa ostokori ja kummalle kassi. Koska ostoksia oli monta ja monenlaisia, piti etsiä tosissaan niitä hiiskatin viivakoodeja. Onnistui se siitä, mutta ei se tuntunut pikalta, eikä yhtään näppärältä.

Vähän aikaa sitten päätin käyttää pikakonetta, koska meillä oli pikkupojan kanssa vain muutamia ostoksia. Sähläsin minä siinä kumminkin jotain ja pikakassahenkilön piti käydä neuvomassa. Kun läksimme lopulta mielestäni onnistuneen? ostoskäynnin jälkeen pois ja kiitin em. luonnollista henkilöä, hän katsoi pois ja sivusta nähden hänen naamataulunsa muistutti petolinnun perää. 

Pyysin nääs poitsua lappamaan ostoksia pussiin sillä aikaa kun leimailin muiden ostosten viivakoodeja. Vaan semmoinen meininki ei sopinutkaan. Kone ja sitä passaava asiakaspalveluhenkilö protestoivat, kun vempaimen pakkauspuolen paino heitteli kesken sen äärimmäisen vaativan prosessin. Kaikki olisi pitänyt hoitaa täsmälleen koneen säätämässä järjestyksessä. Minulla siinä jo hiukan höyry nousi.

Kotona kelasin, mikä siinä meni pieleen. Selvisi se lopulta, jotta unohdin vielä leimata muovipussin viivakoodin, eikä em. pikakassahenkilö kai iljennyt huomauttaa siitä. Olisi vain sanonut, koska se olisi ollut asiallista. Voi rähmä.

Tänään piti käydä vain hehtaarikaupassa pakettiautomaatilla noutamassa postilähetys. Kävin kuitenkin myös kaupan puolella. Kassoilla oli vain aika vähän henkilökuntaa, joten painelin uhkarohkeasti pikakassalle kolmen ostokseni kera. Kaksi ensimmäistä leimausta onnistui, mutta kolmas tyssäsi. Kone käski ottaa yhteyttä vuorossa olevaan pikakassahenkilöön. Hän teki omat temppunsa ja taas mentiin.

Kysyin, että mikä mätti. Kone kuulema komensi minua ostamani sätkäkoneen takia, se kun on pahatuhma tupakoinnin edistämishyödyke, minkä kauppaamiselle on laki asettanut vissejä ikärajoituksia. Onneksi en samalla ostanut kaljaa, sillä silloin kone olisi kai tehnyt jonkin isomman hälytyksen. Ei ole helppoa elämä pikakassojen aikana.

Päätin, etten enää ikinä käytä pikakassoja. Seison tavallisen ja ammattilaisen hoidossa hienosti toimivan palvelukassan jonossa vaikka puoli tuntia tikkuaskin takia, enkä hermostu pätkääkään. 

Unohtakoot kaupat turhat halpuutukset, joista ei lopulta ole hyötyä kenellekään ja palkakoot lisää osaavia asiakaspalvelijoita ja ainakin kassaihmisiä! Hyvä asiakaskokemus lienee kaupalle tärkeämpi kuin turha tuhansien hintojen höyläily ja samalla usein tapahtuva suomalaisten maataloustuottajien kuristaminen.


Lisäyslinkki: Kaupalle lisää älyä, mutta riittääkö sitä asiakkaillekin? Te:n juttu.

***

Pakkosyöttöä, komisario Palmuöljy!

Ihmispolo on pakosti ihan pihalla jatkuvan terveys- ja ruokavalistuksen pyörteissä. Tuhansien tuotteiden halpuutuksia hehkuttavien kauppojen hyllyjen ääressä useimmat meistä ovat suosiolla luopuneet tarkkailemasta tavallisienkin ruokien koostumusta tai lisäaineita. Ostamme sellaista, mihin on tottunut, mikä maistuu, mitä lapset syövät tai sitä, mikä on omalle massille sopivaa.

Viime aikojen pikku ylläreitä ovat olleet mm. leipien sisältämät viljat. Kauraleipä ei olekaan kauraleipää, vaan vehnäleivälle on saatettu vain vilauttaa kaurapussia kuin laiskalle hevoselle. Ruisleivässä saattaa olla jopa ruista, mutta useimmiten se ei ole kotimaista alkuperää, kuten äkisti luulisi.

Nyt lehdissä kerrotaan, että suositut rasvatuotteet, kuten paistamiseenkin käytetyt leipälevitteet sisältävät monituhmaa palmuöljyä. Asian nosti esille Maaseudun Tulevaisuus, missä annetaan lehden sidosryhmille sopivasti ymmärtää, että voi saattaisi olla margariinissakin palmuöljyä parempi lisuke.

***
Lisäys 3.4:

Palmuöljyn puolustus

Intrigöörin yleisten ja muiden asioiden blogi sai palmuöljystä sitä puolustavan kommentin hyvine perusteluineen: 

Maailman maatalousmaasta on karjatalouden käytössä yli 70 % ja palmuöljyn 0,32 %. Kumman kulutuksen lisääminen on järkevämpää toteuttaa? toteaa omassa blogissaan Markku Tuoriniemi.

Keskustelu rasvoista näyttää hänen mukaansa ohjautuvan kohti sitä totuutta, että tyydyttynyt rasva on vaaratonta ja suorastaan tarpeellista. Mikäli se johtaa siihen, että tyydyttyneen rasvan kysyntä tulee lisääntymään, se luonnon kannalta on ratkaistavissa vain palmuöljyn avulla. Sitä tarvetta ei enää voi täyttää eläinrasvalla.

***
Ja takaisin omaan postaukseen:

Tällä tarkkailuasemalla voin käyttö on vain jäänyt kauan sitten pois, eikä siihen ole muuta syytä kuin tottumus. Lapsena ruokapöydässä oli naapurista iltalypsyltä hinkillä haettua ehtaa maitoa, luomua se pakosti oli, vaikka se käsite oli silloin tuntematon. Leivälle, ruisleivälle yleensä, laitettiin reilusti voita. Voilla myös paistettiin ja sitä tungettiin vaikka mihin ruokiin. 

Sekä ehta maito että voi ovat hyödyllista ja terveellistä ravintoa, niitä ovat luomusuomalaiset käyttäneet satoja vuosia, milloin kunnon ruokaa on satuttu saamaan. Nälkävuosiakin oli ennen ja liian paljon.

Margariinit tehtiin lasna ollessain mm. kissanrasvasta. Oluiden makua kuulema parannettiin hukuttamalla sammioihin jopa hevoskärryjä kuskeineen. Join ensimmäisen olutpulloni salaa nurkan takana nassikkana, se lie ollut nelosta. Oluen nappasin mukaani yhden rikkaan kyläläisen juhlatarjoilusta. Poltin samalla miehekäästi tarjoilutupakin, muistaakseni se oli eksoottista turkkilaista. 

En muista, että eka olut olisi maistunut hevoselta tai akselirasvalta, tupakki kyllä huippasi hiukan. Hevosenlihaa sai kaupasta silloin siivutettuna ja muoviin pakattuna herkkuna. Makkarakin oli herkkua, melkein lajista riippumatta. Juustoa pöydässä oli harvemmin.

***
Nykyisin pientä pähkäilyä on aiheuttanut ruokaöljy. Olen välillä käyttänyt kansallisen terveyskuoromme hymistelemää rypsiöljyä, jota toiset eivät kuulema laittaisi kuin traktorin tankkiin. Joskus villit vaistoni ovat vetäneet välimerelliseen suuntaan ja oliiviöljyyn. Erikoisemmat ruokaöljyt olen suosiolla jättänyt kauppaan.

Ruokaöljyongelman ratkaisi äskettäin Risto, ilmastoblogi Roskasaitin pitäjä, joka kertoi, että rypsi- tai rapsiöljystä irtoaa paistettaessa pieni määrä vernissaa. 

Lainaus blogista: "Rypsi- tai rapsiöljyä en käytä paistamiseen, koska niissä on runsaasti herkähkösti reagoivia kaksoissidoksia. Niistä muodostuu paistinpannulla vähän vernissaa. Oliiviöjy, joka on mieluiten halpaa kuumakäsiteltyä laatua, kestää paistinpannulla varsin hyvin. Jotkut nipommat kokit kieltävät oliiviöljyn paistokäytön, mutta syynä lienee neitsytöljyt ja herkät makuvivahteet."

Vernissaa vetelin joskus vanhan veneeni kajuutan sisäseiniin, mutta en välittäisi vetää sitä vatsaani. Siispä käytän kohtuullisesti oliiviöljyä, sitä ei-neitseellistä.

***
Mutta nyt tuli uusi pikkuongelma, tuosta palmuöljystä. En aio sen takia muuttaa mitään tottumuksiani. Koostun itse kaikista lisäaineista, mitä viimeisiltä vuosikymmeniltä löytyy, eikä siinä enää vähä missään tunnu. Käytän nykyisin eniten kauraleipää ja se kyllä otti pattiin, etteivät ne kaikki ole oikeita kauraleipiä, vaikka niin pussissa lukee. Pirskatti!

Netti on pullollaan hyviä ruokablogeja, mutta eipä niitä jaksa kahlata sillä silmällä läpi. Kuluttajavalistustakin pukkaa, mutta käytännöllistä eli hyödyllistä, selkeää ja ilmaista ruokatietoutta on tarjolla liian vähän. 

Jospa joku näppärä ja osaava nopsasormi ystävällisesti listaisi ja nimeäisi edes kaikkein yleisimpiä ruokatarpeita, joita järkevästi terveystietoisen immeisen kannattaisi kaupoista ostella? Vertaistietokin olisi paikallaan.

Jämäkästi tutkittua tietoa ruoista ja niiden lisukkeista ei vain taida olla tarpeeksi ja helposti saatavilla. Kevyttuotteissa sinänsä tarpeellinen rasva korvataan muilla lisukkeilla, joten mistä sitä siinäkään kohti tietää, mikä on terveellistä ja mikä ei. Onneksi ruokaturva on Suomessa vielä yleisesti korkealla tasolla. Onhan?

Eviran sivuille.

Ruokahuiputukset ehkä tarkempaan syyniin?

Blogi: Kasviöljyjen käyttö diselmoottorissa on vanha keksintö. Palmuöljy on ylivoimaisesti satoisin.

***

Suvaitse itsenäistä suomalaista!

Vuosi sitten "kansallisruokamme" pizza tai pitsa sai mainetta ja kunniaa, sillä siitä tuli peräti poliisin asia. Poliitikkojen sylikoiramedia Yle oikein kehotteli ilmoittamaan poliisille, jos bongasi jostain alta kuuden euron pizzan. 

Intrigöörinkin mielestä kuuden euron pizza on aika kallis, melkein kiskontaa, mutta en halua ilmoitella siitä mihinkään. Lieneekö sitten peräti rangaistavaa myydä suomalaisille liian halpaa ruokaa? 

Kaikenhan pitäisi ainakin lainvääntäjien mielestä olla ylettömän rankasti säänneltyä ja hinnoiteltua? Liian halpa ruokahan ruokkisi samalla köyhyyttä tai ainakin köyhiä vai miten se menee?

En äänestä kansallisruoaksemme pitsaa, sillä se on italialaista kansanruokaa. Pidän silti pizzoista ja tänään aamukäppäilyllä bongasin itselleni sopivan hintaisen pizzan ja vielä kaikilla neljällä täytteellä, hintaan 3,90 e. Valitettavasti paikka oli vielä aamulla kiinni. Semmoisella pizzalla olisin tallustellut vielä toiset 10.000 askelta tai annoksen koosta riippuen päässyt ainakin lähimmälle bussipysäkille asti.

Enkä ikinä kieli poliisille, missä tämmöinen edullinen ruokailumahdollisuus mahdollisesti olisi tarjolla. Pienenä vinkkinä työn raskaan raatajille eli poliisityöläisille kerron kuitenkin, ettei se mesta ole etäällä poliisitalosta, tiällä mualimankaikkeuven keskiössä eli Kuopiossa. Mahtavat hyö sen tietääkin, mutta antavat halpistouhun jatkua, jos siitä olisi joskus jotain rikostutkinnallista hyötyä?

No, seuraava pitsani tai pizzani lienee taas lähtöisin kaupan pakastealtaasta, jolloin sen herkun hinta vaihtelee 1,50 eurosta johonkin 4 euroon. Kotiinkin edullisen tuntuisen valmispizzan saisi, mutta en ole oikein tottunut sellaiseen meininkiin. Lounaspizzojakaan ei tule enää syödyksi, kuten joskus ammoisina työläisaikoina.

***
Satakunta vuotta sitten maailmansodan, espanjantaudin ja armottoman sisällissodan kauhujen keskellä itsenäistynyt Suomi juhlii ensi vuonna sisukkaasti, vaikka onkin naittanut itsensä vängällä Euroopan unionille ja luopunut omasta markastaan. Kauniita siniristilippuja me kuitenkin vielä tuuletamme, sillä itsenäisyys on syvästi kansalaisten mielissä, jos on ollakseen.

Pääsemme myös jo nyt äänestämään kansallisruoasta. Itsenäisyyden juhlavuoden ruokia tulee olemaan monia, yksi vuoden jokaiselle kuukaudelle. Yksi ruoka on päätetty valita herkuksi ylitse muiden, varsinaiseksi kansallisruoaksemme. 

Valinta on vaikea, sillä perinteisiä ja huippuhyviä suomalaisia ruokia on paljon. Jokaisella maakunnalla on omat nimetyt suosikkiruokansa ja lemppareita Suomi-ruokia on tietysti myös kaikissa kodeissa. 

Kansallisruoan äänestyksestä on tässä ja äänestämään pääsee tästä.

Intrigööri äänestää kansallisruoaksi semmoista, minkä se osaa itsekin kunnialla tehdä eli karjalanpaistia. Lisukkeeksi käyvät potut ja puolukka-karpalosurvos. Karjalanpiirakat ovat tuoreina oikein hyviä. Juomaksi piimee. 

Intrigöörin iskulause satavuotiaan Suomen kunniaksi vuonna 2017 on: 

Suvaitse suomalaista!

***

Plussa vai bonus köyhän onni?

Kauppaketjujen kanta-asiakasohjelmia arvostellaan, koska ne kohtelevat erilaisia perheitä tai ruokakuntia eri tavoin. Vähiten kauppojen korttipelistä hyötyvät niukasti ostavat yksineläjät, meikäläisen kaltaiset "luonnolliset henkilöt".

K-Plussa-kortteja on yli 3,8 miljoonaa liki 2,2 miljoonassa taloudessa. S-kauppojen asiakasomistajia bonuskortteineen on yli kaksi miljoonaa.

Intrigööri vertailee seuraavassa kaupan korttipelin kahta suurinta eli K-ryhmän plussaa ja S-ryhmän bonusta ainoastaan vähän ostavien yksin- tai miksei myös kaksineläjien vinkkelistä. Vertailussa kaupan asiakkaan ostot jäävät noin 200 euroon kuukaudessa tai menevät himpun siitä yli, kysymys on lähinnä ns. päivittäistavarasta.

Pienituloisten ihmisten määrä Suomessa kasvaa vuosittain, joten monet kuluttavat kuukaudessa ruokaostoksiin ja muihin pakollisiin hyödykkeisiin vieläkin vähemmän. Ruokamenot vaihtelevat tietenkin suuresti. Intrigöörin omanakin tavoitteena on tikistää kuukauden pakollisissa menoissa sinne pariinsataan euroon, mutta ei se vielä ole kertaakaan onnistunut. Mahdollista se toki olisi, jos ja kun. Hyvinkin vähällä kyllä pärjäisi, jos pakko olisi.

***
Viime aikoina eniten lätinää on syntynyt kaupparyhmien tekemästä kyttäyksestä eli yksittäisten asiakkaiden ostosten tarkkailusta, mitä kaiketi haluttaisiin hyödyntää entistä tarkempaan markkinointiin. K-ryhmässä ostoskohtaista tarkkailua on jo tehty ja S-ryhmässä asiaa vissiin vielä vähän pähkäillään.

Todellisuudessa asialla ei liene suurta merkitystä, kanta-asiakaskortteja ei ole pakko käyttää, joskin ostohyvityksiä ja joitain ns. alennuksia jäisi silloin paitsi. Käytännössä lähes kaikki tavisasiakkaat käyttävät plussakorttia K-ryhmän kaupoissa ja bonuskorttia S-ryhmässä. Niin tapahtunee edelleenkin, vaikka kauppa katselisikin ostojamme sillä silmällä.

Miten käy, jos keskität pienet ostosi toiseen noista kauppaketjuista ja kulutat ehkä semmoiset 201 euroa kuukaudessa? Tuolla summalla ei kummassakaan kaupparyhmässä kiivetä kuin ostohyvitysten ala-askelmille, ei päästä palkintopisteille tai korkeille bonusprosenteille. 

***

K-plussan kertymiä.

K-plussassa yksi ostoeuro vastaa yhtä plussapistettä. Parilla satkulla saat saman verran pisteitä. Saadaksesi yhden 5 euron arvoisen hyvityksen eli plussa-setelin, tarvitset 1000 pistettä eli sinun pitää ensin ostaa yhteensä 1000 eurolla.

Nykyisin asiakas saa vitosen etusetelin halutessaan postissa tai se maksetaan rahana pankkitilille. Jatkossa kuulema kertyneet etueurot voi käyttää ostoksiin suoraan kassalla, kunhan plussaa on kertynyt sen viiden euron verran.

Käytännössä saat noilla parin satkun kuukausiostoilla yhden vitosen setelin tai edun noin puolessa vuodessa. Vuodessa etua tai ostohyvitystä kertyisi sitten kokonainen kymppi, vähän jäisi pisteitä jemmaankin. K-ryhmä on kertonut, että täysille plussa-eduille pääsisi noin 6 500 euron ostoilla vuodessa. Pirkka-lehden saisi kotiin kannettuna, oliko se 3 000 euron ostoilla.

Pieni plussa-asiakas hyötynee edelleenkin eniten kauppojen kerran tai kaksi viikossa vaihtuvista korttitarjouksista ja pysyy sillä tavoin pelissä mukana. Noiden plussa-tarjousten tarkkaa hyötyä on taviksen mahdotonta määritellä, tuotteen lähtöhinnan asettelusta se riippuu. Lämiskä- tai ostoskorituntuma kuitenkin on, että kyllä sieltä välillä hyväntuntuisia tarjouksiakin pukkaa. Taisi niitä hyviä sisäänvetoja näkyä enemmänkin ennen kuin isoissa kaupoissa innostuttiin halpuuttamaan satoja ja tuhansia tuotteita, kuten väitetään.

Plussa-systeemiin liittyminen maksaa vähäsen. Kortin saa kun maksaa hakemusta jättäessään jotain 8 - 10 euroa? Plussa kortin voi liittää ainakin joihinkin pankkikortteihin ja luottokortteihin. Nykyisin nuo korttiedut hoituisivat luurillakin. 

Plussakortin saa 2020 netin kautta ilmaiseksi, ainakin kesäkuun loppuun asti.

***

S-bonuksen kertymiä.

S-bonuspeliin pääset mukaan vähintään 50 euron kuukausiostoilla, jolloin saat bonusta 1 prosenttia 200 euroon asti, mistä lähtien hyvitys on 1,5 prosenttia. Parin sadan ostoista palautuu asiakkaalle 3 euroa, minkä osuuskauppa maksaa kuukausittain tilillesi. Vuodessa niin kertyisi bonuseuroja 36.

Ostohyvitysten perusteella em. pikkuasiakkaan paras kortti olisi siis vihreä bonuskortti, jolla saisi ostoista takaisin yli kolminkertaisen määrän euroja plussakorttiin nähden. Mutta asia ei ole niin selvä, jos se on ollenkaan suoranuottinen.

S-ryhmän bonuskortin saaminen edellyttää kaupan jäsenyyttä eli asiakasomistajuutta. Se omistaminen eli osuuspääoma maksaa satasen. Tuon 100 euron maksamiseen on aikaa kaksi vuotta ja sen voi maksaa kokonaan tai osittain bonuksilla. Takaisinkin sen rahan saa halutessaan, mutta silloin ns. omistajuus lakkaa ja bonuskortti hyytyy.

S-osuuskaupparyhmä on kytkenyt kaupan pankkiin ja toisin päin eli asiakasomistajuuden myötä pääset samalla S-pankin asiakkaaksi, käytätpä sinulle avattua pankkitiliä tai et. S-pankin etuja ovat ainakin toistaiseksi ilmainen tili, maksukortti ja verkkopankkitunnukset. Kaikkiaan S-bonuspaketti on sen ottajalle melkoinen kokonaisuus, luottoakin sille kortille voisi saada.

Jos S-pankin kortilla maksaa ostonsa kassalla, saa bonusten lisäksi puolen prossan maksutapaedun. Tuo jälkimmäinen nostaisi tässä käytetyn yli kahdensadan euron kuukausiostosten hyvityksen 2 prosenttiin eli asiakas saisi takaisin 4 euroa kuussa, 48 euroa vuodessa.

Täkäläisen osuuskaupan ylijäämänpalautuksen asiakas saa kerran vuodessa edellisen vuoden ostojen määrän perusteella. Palautuksen prosentti on vaihdellut yhdestä kahteen prosenttia, vuonna 2019 se oli peräti 4 prosenttia! 

***

Jos vielä vähän tiivistäisi: Vähän ostava hyötyy enemmän S-ryhmän bonuksista kuin K-ryhmän plussista, joita ei usein lompsaan ropise. K-kaupan ostoksista hyötyy rahana vuodessa 10 -15 euroa, kun S-kaupasta saa jotain takaisin joka kuukausi, vuodessa rahaa tulee noin kolme kertaa enemmän kuin plussasta. Näin on, jos pysytään noin parinsadan euron kuukausiostoissa. 

Myös osuuskaupan pankki kortteineen ja verkkotunnuksineen on ilmainen pikkuasiakkaalle, mikä merkkaa pankista riippuen ehkä vitosen kuussa eli noin 60 euroa vuodessa. Pankkitilit lisukkeineen ovat jo enimmäkseen maksullisia, siis pienille asiakkaille. S-kaupassa oman pankin kortilla maksaminen tuo myös ostohyvityksiä eli bonuksia. 

Jos on meininki ostaa jotain muuta kuin makkaraa ja leipää, tulee herkästi vertailtua tuotteita ja katsotuksi ehkä, millaisia kokemuksia muilla on juuri siitä tuotteesta. Vaate- ja kenkäostoksilla Citymarketit ovat olleet pelkällä kokemuksella ja mutulla arvioiden Prismoja edullisempia. K-ryhmä loistaa vertailuissa eniten vaihtuvilla tuotetarjouksilla, joita on myös kodin teknissä vimpaimissa.

***
Intrigöörillä on oikeastaan hyviä kokemuksia sekä plussakortista että bonuskortista. Onni ei köyhää kohtaa kummallakaan kortilla, mutta pientä helpotusta niistä saattaa arkeensa saada. Plussakortin sain maksettuani siitä 50 markkaa joskus 90-luvun alkupuolella. 

Muistan vieläkin, kuinka lankesin sittarissa juustoon. Hyllyssä oli isoja hyvän näköisiä juustomötiköitä, joiden hinta olisi ollut plussaten selvästi halvempi. Menin saman tien neuvontaan tilaamaan sen kortin. Kauan tässä on jo plussan kanssa yhdessä taivallettu ja joskus on hyviäkin etuja kuitattu.

Bonuskortin sain muutamia vuosia sitten lähinnä siksi, koska kyllästyin siihen, että eräs pankki nappasi kortista ja verkkopankkitunnuksista monta euroa joka kuukausi. Liityin osuuskaupan jäseneksi ja samalla kauppapankin asiakkaaksi, mistä hyvästä pulitin silloin heti 20 euroa. Sain liittyessä kahvia ja lujan sinisen kassin, mikä varmaan periytyy jälkipolvillekin. Pankin käyttö ei ole siitä pitäen paljoa maksanut. Bonusten lisäksi osuuskauppa maksaa jäsenille vuosittain ylijäämänpalautusta.

Olen itse hyötynyt viime vuosina jotain pikku kytkyistäni osuuskaupan kanssa. Silti suosittelen molempia kanta-asiakassysteemejä, sillä kaikki on aina monesta kiinni. Jos kaupan isot pojat luopuisivat korttipelistä, noinkohan säästöt siirtyisivät tuotteiden hintoihin?

Mutta asiakkaathan niitä kortteja sun muita nykyajan turhakkeita käyttävät, jos ne eivät kelpaisi kenellekään, ne häipyisivät kuvioista kuin muinaiset maitopussit kaatimineen. Mitä, ettekö muista kaupan mainioita maitopusseja?

Lidlissä minäkin meinaan välillä poiketa loppuvuodesta lähtien vaihteluakin hakemassa, kunhan kaupungin uusin litukka avaa ovensa sopivan matkan päässä meikästä.

***

Linkkejä:

4.9.2019, TalSa: Pohjois-Savon PeeÄssä maksoi parhaat bonukset asiakkaille.

21.3.2019 Talouselämä: S-ryhmä kasvoi parhaiten.

8.2.2019: Suomalainen ruoka on korkeatasoista, mutta venäläisiä käy jo sääliksi.

2.10.2018: S-ryhmä päästää asiakkaat katsomaan omia ostostilastojaan.


Isot kasvoivat 2017, Litukkakin pulskistui.

S-ryhmä luokittaa satunnaiset ja aktiiviset asiakkaat.

K-kaupat keräävät huimasti tietoa asiakkaista.

Lähikauppoja karsiutuu, eikä nelosolut taida pelastaa.

Onko lähimaksu kortilla täysin turvallista?

***