Keväällä puolueet vihertävät rumasti

Vihertukisähköälyauto.

Suomalainen politiikka tapaa olla paavillisempaa kuin unioni- ja ilmastopaavit itse. Niinpä useimmat puolueet yrittävät olla niiin vihreitä, että.
Voi kysyä, mihin vihreää puoluetta enää tarvitaan, Saksassa ei enää paljon tarvita. Sähköautotkaan eivät ole mitään "puhtaita" kulkineita, eikä niitäkään toistaiseksi juuri tarvittaisi.

Kevään 2019 vaaleissa useimmat puolueet ovat keskittyneet vihertämään niin, että ilmastokin iltaisin punastuu. Ilmastouskovaiset poliitikot aikovat näemmä autuaasti unohtaa talven mittaan kansaa kuohuttaneet kotimaiset teemat. 

Sellaisia ovat esimerkiksi osin karmeaksi päässyt vanhustenhoito, työttömien turha tylytys, huolettomasti järkätty lastenhoito, sekä leväperäinen maahanmuutto pahoine seurauksineen. Oulun, ym. kuntien pikkutyttöjen kauheasta kohtalostakaan eivät poliitikot enää paljon pakise.

Oikeiston markkinafantastikkojen hehkuttama sote meni, kuten makukin. Taas paloivat hukkaan isot rahatkin. Se oli kuitenkin vain yksi suomalaisen poliittisen päätöstelyn huikean huonoista ja kalliista seurauksista viimeisten vaalikausien aikana. 

Lieneekö sitten kaikensorttisen kotoisen vihertävän sosialismin mahalasku Suomen seuraava Karjalan mänty. Sen kansa kaikki kärsinyt kokee vasta neljän vuoden päästä.

Lisäys 26.3: Antti Rinne köyhien tuloista pihalla kuin talitintti, Talouselämä.

***

Ja eikun äänestämään!? Vai meniskö vain kovimman vaalikohelluksen aikoihin ulos, katselis ja kuuntelis kevättä? Silloin ei ainakaan erehtyis  kannattamaan politiikan aiheuttamia tulevia kauheuksia.

Mutta komento takaisin: Ei se vanhalta onnistu, että liittyisin vain iloisesti lintujen keväthuumaan. Käyn minä taas äänestämässä. Koska perussuomalaiset näyttävät kooneen rivinsä järkevän puheenjohtajan johdattelemina, ääni menee sinne. Ehdokaskin on ollut jo pitempään katsottuna, mutta henkilöä en tässä rupee mainostamaan.

***

Tämän postauksen piti olla uusinta jutusta 22.11.2016, mutta alkukappale jo alkoi rönsyillä, joten laitan siitä aiotusta uusinnasta vain linkin. Heh.

Hiihtikö Pekka turhaan?

Poliittishiihtäjien kunkku Urkki
ei pelännyt nousujakaan.

Ihmettelin mennä päivänä yhdessä blogikommentissa, että hiihtikö Pekka turhaan. Ihmettelenpä nyt uudestaan.

Hiihtäjä oli vihreiden määräaikainen vetäjä Pekka Haavisto, joka esiintyi puolueen hiihtoperformanssissa, uudenvuoden hiihdossa, vanhoine  releineen ja rekvisiittoineen.

Turhana pidin Pekan hiihtoa siksi, että hän näytti suksivan kankean näköisesti ja yksin. Aikoinaan Kekkosen tunnetuiksi tekemiä perästähiihtäjien parvia ei Haaviston takana kaukana jäälläkään näkynyt.

Videolla ei kuultu paukkuvaa pakkasta, ei nähty kuuta ja yksinäistä hiihtäjää takaa-ajavia susia, kuten mytologiseen arktiseen perinteeseen kuuluisi. Mutta ehkä ne perästähiihtäjät tulevatkin vihreiden tyyliin kaukaa Afrikasta, jolloin heitä on sitten ihan enemmälti?

Pekan poliittista hiihtoa kommentoi tunnettu pakinoitsija, näin. Yle kertoili hiihdosta tuoreeltaan, tähän tapaan. 

Iltasanomat julisti tänään, aivan sattumoisin, jotta Haavisto on varmana suosituin tulevaksi pääministeriksi.

***
Vanhempana änkyränä kuuluu muistella vanhoja sattumuksia, jotka eivät  kiinnosta paljon ketään:

Aikoinaan tein työnantajani uutispaperiin talvisen haastattelujutun kokoomuksen puheenjohtajasta Harri Holkerista, joka tosissaan harrasti hiihtämistä. Otin hänestä itse kuvan hiihtimillä, lehtikuvaajat eivät aina joutaneet meikäläisen jutturetkille. Kuva juttuineen oli sitten näkyvästi esillä paikallisessa päivittäisläpyskässä. Muistan kyllä, että Harri oli oikein mukava mies.

Päivää tai pari myöhemmin tapasin ravintelissa syömässä kaksi muuta lupsakkaa miestä, Erkki Liikasen ja Ulf Sundqvistin, jälkimmäinen oli demarien napamiehiä. Eki esitti, että otettaisiin kuva, kun he Uffen kanssa laskevat pulkalla mäkeä. Tietenkin kannatin ideaa, mutta sitä ei sitten toteutettu.

***
Taas on talviaika ja vaalit lähestyvät kuin tsunami aavalta mereltä. Haavisto avasi jo pelin, joten muiden poliitikkojen ei kannattane nyt hiihtää. Kun pääministeriehdokkaista puhutaan, miksi Antti Rinne ei toteuttaisi vanhaa mukavaa pulkkaideaa? Mäkeä voisi laskea vauhdikkaasti myös potkurilla.

Parhaita vaalikuvia myös demarien omille joukoille Antti saisi yhdessä Jutta Urpilaisen kanssa. Toisaalta Heinäluoman kera pulkkaan saisi enemmän vauhtia. Tuomiojan ja muut voisi jättää puolueen lasku-uran varteen huutamaan hophophoppia.

En tiedä, mitä oma veikkaukseni vaalipelin voittajaksi eli Petteri Orpo talvisin harrastaa. Ehkä Orpo voisi ajella yhdessä Susanna Kosken kanssa sähköpeltipailakalla eli moottorikelkalla viirit liehuen. He voisivat huudella vaikka, että kyllä meiltä köyhillekin kyytiä piisaa.

Juha Sipilä ei tietenkään vielä luovuta puolueensa kiskomista vaalikoppien  haravaksi. Hän voisi päräytellä talvisilla teillä ElCaminalla eli hienolla häkäpönttöautollaan, mikä jättänee jälkeensä saasteiden sijasta hienoa savusaunan tuoksua kuin tervahöyry.

Eniten ääniä kepulle toisi kai semmoinen kuvasarja, missä Sipilä olisi lähdössä suurella lentohärvelillä kyyditsemään isoa joukkoa iloisia irakilaisia urhoja pois karusta maasta ja ankeista pakkasista takaisin kotimaan lämpimiin.
  
Iloisuutta kuviin toisi lähtijöille annettava reilu kotiuttamisraha. Äänestäjiä saattaisi houkuttaa myös vakuutus siitä, että paluukielto henkilötunnisteineen on jokaisella lähtijällä järjestyksessä.

Persut voisivat laskea isolla sakilla mäkeä vaikka kirkkoreellä, semmoinenhan oli muinoin Impivaarassa tapana. Kristilliset sopisivat ehkä samaan kyytiin, vai eivätkö sopisi? Sari Essayah voisi olla Jussi Halla-Ahon kanssa reen jalaksilla. 

Vasemmistoliiton Li Andersson ja Anna Kontula osaisivat varmaan ajella vaalivideolla punaisten pipojen ja kaulahuivien kanssa läskipyörillä jossain kauniissa maisemissa, ehkä Ruissalossa? Ruotsalaiset voisivat hekin käyttää rekeä, vahvan ja sitkeän suomenhevosen vetämänä.

Kun soitetaan, kyllä me äänestäjätontut tanssitaan! 

***

Arkoja viherpiiperoita

Suuri kurpitsa sitten ilmestyi pyhäinmiestenpäivänä viherpuolueen uskollisille johtohahmoille. Nopeasti pimentyvää loppuvuoden iltaa tuo ilmestys ei kuitenkaan komeetan lailla kirkastanut, vaikka se lennähtikin kalsaan Suomeen jostain kaukaa lämpimiltä Eritrean mailta.

Pekka Haaviston valinta vaalivankkureita vetämään on suunnilleen yhtä kiinnostava juttu kuin vanha villasukka. Kyllä villasukat kylmimmän kauden lämmittävät, mutta jo vaalikihinän vähänkin kuumentaessa  poliittista kevätilmaa, villasukat joutavat kaappiin pitkäksi aikaa.

Ainahan ne poliittiset vankkurit kirskuvat ja kolisevat. Silloin pitäisi vain rasvata akselin päitä, ruokkia koni ja hoputtaa se uuteen raviin. Pelästyneet vihreät tyytyvät nyt hyssyttelemään varovasti kuin isomummon kirkkoreissulla. Vaaliravien hillotolpalla tuo valinta voi olla korkeintaan viimeisen rahasijan arvoinen. Ehkä silläkin menolla pääsee hallitukseen, ehkä ei.

Intrigöörillä ei ole vihertaikarillejä nenällä, joten en tiedä millaisia äänestäjien sieluja tuossa uskotaan puolueelle voitettavan. Ei kai ainakaan uusia nuoria äänestäjiä. Viherhimoisten  akateemisten naisten rykmentinkään ei uskoisi nyt huimasti kasvavan. 

Puolueen uudeksi puheenjohtajaksi tai vaaliveturiksi olisi ollut tyrkyllä sivusta katseltuna nohevan oloisia nuorehkoja naisia ja miehiä, joilta olisi voinut odottaa poliittisiin linjanvetoihin, ellei kaivattuja arkijärkeviä, niin ainakin reippaita ja kansaa kiinnostavia aloitteita.

Nyt puheenjohtajavaalista voi sanoa vain, jotta hyssyn tyssyn.Tuntokortti pelissä se olisi ollut Nipo-Niinistökin. Uutta voimaa olisi varmaankin kaivattu, mutta ei sitä ainakaan tällä tarkkailuasemalla pahasti itketä. Vaalikeväänä ruoho nousee ja lehdet puhkeavat, edes se kasvusto on uutta ja raikkaan vihreää.

👽👽👽

Suuri kurpitsa pelastaa

Pyhäinpäivä lähestyy. Ennusteiden mukaan suuri 

kurpitsa ilmestyy oikeauskoisille vihreille 

lauantaina johdattaen puolueen pois 

pimeydestä vaalityön valoihin.

Ilmastoaneille on pussi 
aina auki.

***

Lisäys: Tässä kai hän on, mies 

kurpitsan takaa!

Twiitti 1.11.2018:

👽👽👽

Kuka Toukon kenkiin?

Jokin Ylen juttu oli otsikoitu jotenkin niin, että "Touko Aalto astui liian suuriin kenkiin liian varhain". Väärin päätelty! 

Silloinen kansanedustaja Touko osti hienot ja sopivat mittatilauskengät Linnan kekkereihin jo kolmisen vuotta sitten. Hänet valittiin Vihreiden puheenjohtajaksi vasta vajaat puolitoista vuotta sitten. Vika ei ole kengissä.

Vihreille tosin tuli vähän aikaa sitten sitten kenkien täyttöongelma. Kuka olisi sopivin hyppäämään ison miehen kenkiin ja ryhtymään puolueen puheenjohtajaksi? 

Intrigööristä on tullut vastoin tahtoaan, mutta omasta syystään  elämäntapaköyhä, eikä rikkautta ole taustallakaan. Niinpä tässä ajatushautaamossa ei pahastuttaisi, jos suomalaista köyhyyttäkin ymmärtävä Maria Ohisalo valittaisiin uudeksi puheenjohtajaksi. 

Joskus tuli joitakin vuosia vähän paremmin tienatuksi useampaa työtä lomitusten tekemällä. Vapaa-aikaa ei jäänyt, yhdestä työstä kotia tultua piti alkaa veivaamaan toista ja määräajat puhalsivat niskaan. Velkaakin oli silloin niskassa kuin valtiolla, jos vähän suhteuttelisi.

Siinä kävi lopulta vähän samalla tavalla kuin nyt Toukolle, toki minulla 90-luvun lama vahvasti avitti. Työn sankarille kehittyi vakavampi masennus. Lopulta työt menivät, mutta masis ei lähtenyt mihinkään. 

Mutta, mutta... Siitä vain on jotenkin selviydytty ja niin selviytyy Touko Aaltokin, vaikka en miestä lainkaan tunne. Harva sentään pääsee merkittävän puolueen puheenjohtajaksi, kyllä siinä kykyjäkin pitää immeisellä olla, pelkkä sisu ja ahkeruus ei riitä, kuten joskus meikäläisellä. 

Vihreäthän on vaikuttaja, sillä muutkin puolueet vihertävät niin, että yleistyvä aivohome alkaa jo pelottaa. Anne Sinnemäkikin vei taannoin pääkanisteri Matti Vanhasta kuin Ruususen unessa. Vihreiden puheenjohtajan valinta vaikuttaa taas enempi tai vähempi koko sekavaan poliittiseen palettiin.

Intrigöörin poliittiset veikkaukset menevät melkein aina pieleen, mutta en lakkaa yrittämästä. Osuu se arvuuttelu vielä joskus. Niinpä veikkaan nyt, että Vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi valitaan, no nuorta voimaa tietenkin, mutta nyt sitä edustaa melkein aina kuvissa iloiselta näyttävä kansanedustaja Ozan Yanar. En silti vielä onnittele valinnasta. Heh.

Ozan Yanar.

***

Vihreille sytky Ruotsissa

Vihreiden voikukka kuivahti.

Ruotsin vihreille ei tullut vaaleissa jytky, mutta saattoi tulla sytky. Sen verran tuli naapurin vaalituloksista hoksittua, että vihreiden kannatus tipahti 6,8 prosentista 4,4 prosenttiin, melkein 2,5 prossaa äänestäjistä katosi. Pienissä luvuissa yksikin prosentti tuntuu.

Suomessa vihreät näkyvät sytkyilevän jo gallupkannatuksen selvästä laskusta. Niin se menee politiikassa, jytkystä sytkyyn ja mutkuun. 

Ruotsin vihreiden voikukka lakastui, mutta tulee se kevätkin vielä joskus. Niin  voi käydä Suomessakin, vihreys ehkä vahvistuu, kun toukoaika lähestyy?

Ruotsin kristilliset nousivat melkein ylös pilviin saatuaan päinvastaiset kannatuslukemat kuin vihreät. Kristilliset keräsivät kolehtihaaviinsa äänestäjistä 6,4 prosenttia aiemman 4,6 prosentin sijasta. Konservatiivit voimistuvat. God välsignar!

Ruotsidemokraatteja pitää onnitella, vaikka jytkyraketista taisi toinen vaihe jäädä syttymättä. Kannatusta kertyi kuitenkin komiat 17,6 prosenttia, missä on kasvua enemmän kuin yhden viherpuolueen verran eli 4,7 prosenttia. SD nousi  pienten joukosta suurten sakkiin.

Ruotsin vaalien postiäänet ovat laskematta, joten lopullisia tuloksia kuullaan vasta keskiviikkona.

***
Ruotsin lopulliset vaalitulokset lopulta julki 16.9. 

Ruotsidemokaatit olivat suurin voittaja, paikkojaan lisäsivät myös vasemmisto ja kristilliset. Suomessakin galluppien nousijoita ovat puoli vuotta ennen vaaleja persut ja vasurit. 

Suomen kolme tämän hetken suurinta puoluetta nyhjäävät keskenään kai siitä, miten niiden politiikan voisi erottaa toisistaan. Varmaankin rautakangella?

***

Viherkiukuttelua

Vihermörkö.

Puoluelehdet ja nettisivustot kuuluvat suomalaiseen kansanvaltaan. Ennen kuin netti toi kansalaisille sananvapauden, julkaistiin myös ns. puolueiden äänenkannattajia, niiden joukossa oli isojakin maakuntalehtiä. 

Nyt näyttää siltä, että koko kansan roimasti, mutta  väkisin rahoittamasta Ylestä on tullut yhä selvemmin vihreiden tai punavihreiden äänenkannattaja.

Poliitista punaväriä yleisradiosta ei ole koskaan puuttunut, mutta iltauutisten kiukkupotkuraivari vihreiden kannatuslukujen putoamisen takia oli kyllä liikaa.

Mainitut tekniset ongelmat taitavat löytyä yleläisen tiedostaviston tukanjuurilta. Hesarin toimitus on kaupallisvihreä, ei suoraan kansan rahoittama, joten itsepä  kuoppansa kaivavat, mitä siitä.

Mielenkiintoista on, että punikkien unelmat vallankumouksesta ovat nyt punavihreitä. Niin vasurien veturi Li Andersson itse antoi ymmärtää. 

Olisihan kolmen kopla punavihreitä tietysti laajempi pohja vallankeikaukselle kuin pelkät sirppi ja vasara. Kannattaisi silti muistaa, että yleensä vallankumous syö ensiksi lähes samanmieliset toverit, vasta sitten kahinan voittajat pääsevät pistämään tyhmää kansaa ruotuun ja hilloa lusikoimaan.

Vaaleihin on enää reilut puoli vuotta. Elämme taas mielenkiiintoisia aikoja. Kyllä politiikasta väriä löytyy, asiasisällön kanssa on niin ja noin. Vai mitä Touko?

***

Lisäys ja ammuu: Viherkansanryhmän mielestä lehmät pilaavat ilmastoa. Pilaavatko ne myös rantojen uimavesiä? Linkki ylen juttuun.

Viherpäästöt pitäisi vähintään puolittaa, sillä ne pahenevat koko ajan!

Kannustusta Touko Aallolle!

Anne Frank ja Touko Aalto.

Parisen vuotta sitten blogipalstoillakin pähkäilimme vihreiden puheenjohtajan vaalia. Me jotkut toivoimme, että puolueen uusi puheenjohtaja olisi Emma Kari, koska hän olisi piankin onnistunut läpöstelemään jutuillaan puolueensa henkihieveriin.

Sen sijaan Emman ohi parketille tallusteli iso mies kylmästä eli Jyväskylästä. Touko Aalto nappasi tiukasti kiinni puheenjohtajan nuijasta. Kohta syssymmällä Touko tepsutteli mittakenkäpuotiin ja ostaa jytkäytti sieltä parin tonnin hintaiset kiiltävät vasikannahkaiset patiinit. Isot tietysti.

Niin se näkyy valinnoissa ihmisen ajatusmaailma. Useampi toimissaan hyvin menestynyt uros olisi voimansa tunnossa vaikka vaihtanut itselleen upean auton tai tilannut laituriin räyhäkän veneen. Naisilla on tietysti omat mielitekonsa. Vihreiden uusi puheenjohtaja meni ja osti kalliit kengät. Teki hän muutakin, mutta se on hänen asiansa.

***
Nyt pari vuotta myöhemmin täytyy sanoa, että hyvin menee kuitenkin. Touko Aalto on karjalaismäntyäkin kovempi suomiessaan Suomen turvapaikkapolitiikkaa. Lakipykäläsihteeri ja rouva Pennasen järjestämän lentokoneperformanssin jälkeen sanaiset aallot ovat loiskahdelleet tiuhasti ulos myös Toukon suusta. 

Me täältä kaukaa edelleen kannustamme Toukoa. Älä mamoile - nosta vain höyryt kuuteen!

Verkkouutisten mukaan Touko otti jo aika rankat pohjat natsitellessaan suomalaisia, kun hän vertasi palautettavan turvismiehen (?) tapausta natsien nappaamaan ja keskitysleirillä murhaamaan tyttöseen Anne Frankiin. Eikä tainnut Toukolla edes suuhun koskea? 

***
Sillä ei liene silmittömille solvaajille mitään väliä, että Suomessa kohdellaan turvapaikkaa hakevia ihmisiä oikein hyvin ja kalliisti. Poliisikin on toimissaan lähes aina asiallinen, eikä hehkuttele väkivallalla. Palautukset  kuuluvat suomalaiseen ja eurooppalaiseen turvapaikkapolitiikkaan. 

Vihreillä ei ole yhtään omaa lakia, mutta joidenkin yleisten lakien vääntämiseen he ovat demokratiassa osallistuneet. Turhapa tässä on meikäläisen höpistä, sillä ei näitä postauksia lue kukaan "oikealla lailla" tiedostava ihminen. Nämä pikku aatokset on tarkoitettu vain sellaisille, jotka ajattelevat itse, oikein tai muuten, miten vain. 

Intrigööri muuten sai tänä kesänä omasta mielestään kovasti sivistyneeltä ja tiedostavalta kesävieraalta nuhteita siitä, että on jutuissaan viemässä ihmisoikeuksia turvapaikanhakijoilta. 

En tunnustanut sitä liiankin maltillisen intriksen puolesta. Olin kyllä huolissani suomalaisten ja etenkin vähäväkisempien ihmisoikeuksista monien täältä maksettujen ja koko maailmalle kuuluviksi sanottujen ihmisoikeuksien rinnalla. Se keskustelu ei ollut kovin viisasta, eikä jatkunut kauan. Ei kyllä tapeltukaan.

Oikein isokenkäinen mies voi vaikka surffailla aalloilla.

Lisäys: Kyllä itkettää, rötöshenkilöiden puolesta.

Vihreillekin löytyi ääniä

Kanatkin jo vihertävät.

Persuille on viime aikoina hersunut loistavasti palstatilaa ja lähetysaikaa. Nyt on sitten vihreiden vuoro. Viherpuolueen puoluekokous on viikonloppuna Tampereella.

Vihreät valitsevat intrigöörin karmeiden ennustusten mukaisesti puheenjohtajaksi Emma Karin. Toinen puoli karmeista poliittisista ennustuksista piti jo kutinsa, kun Jussi Halla-ahosta tuli heittämällä perussuomalaisten vetäjä.

Pieleen meni ennustelut tässä alkujaan torstaisessa postauksessa. Emma jäi toiseksi, kun Touko Aalto valittiin uudeksi vihreiden puheenjohtajaksi. 

Aalto keräsi ylivoimaisen äänienemmistön saaden 3480 ääntä Karin 2000 ääntä vastaan. Ministerin posti se jo häämöttää, tuskin kuitenkaan pääministerin?

Ei pitäisi ennustella. Myös persujen puoluekokouksesta koitui aivan toisenlaisia seurauksia, mitä osasin odottaa. 

Pitänee siirtyä poliittisesta ennustamisesta juhannustaikojen tekoon? Esim: Jos taitat juhannusyönä ison kimpun kukkia, heiniä ja koivun oksia tyynysi alle, saatat saada uusia kavereita, kuten ehkä älykkäitä ötiäisiä tai punkkeja? 

***
Lukaisin aamulla Turun Sanomien & STT:n viherjutun, jonka otsikon mukaan "Ville Niinistö jättää kapteenin paikan jyrkässä nousukiidossa".  

Juttu on varsinainen ylistyshyminä, siitä on paha populistinen persupörinä kaukana. Tulivat mieleen vanhat mukavat ajat 1970 ja 1980 -luvuilla ja Ylen jatkuvat hehkuttelut ihanasta Neuvostoliitosta. Minulta nuo ohjelmat jäivät yleensä muutamiin sekunteihin, jos ennätin ajoissa virtanappulalle.

Olisi ehkä mukava kuulla niitä "naapurineljännekset" ja "näin naapurissa", yms. ohjelmia uusintoina. Se kävisi nyt jo viihteestä, viisi minuuttia kerralla menisi. Nuorisolle noilla ylenpalttisilla uusinnoilla olisi yhteiskunnallisesti kasvattavaa vaikutusta. Nuorten olisi varmaankin vaikea uskoa, että ihmisten mielipiteitä yritettiin niin härskisti ohjailla yhteen ruotuun. 

Samanlaisia kansakunnan "valistajia" on toki äänessä nykyisinkin, joskin Venäjältä haluttaisiin enää vain rahakkaita matkailijoita ja jotain kaupallista yhteistyötä. Sovelias Suomi lipoo enää EU:ta ja länsimaisia meininkejä, paitsi ei Trumpia. Tuo yllämainittu tuore viherjuttu antaa menneiden aikojen poliittisesta medialipomisesta vain hailakan käsityksen, mutta sama kaiku on askelten. 

***

Härski, härskimpi musta lista

Vihreän mustan listan otsikko.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö suomii Verkkouutisissa Timo Soinia ja persuja. No, se ei ole uutinen, mutta vähän sen tapainen on, että Ville motkottaa Timolle persujen taannoisesta mustasta listasta eli Matti Putkosen listasta, mikä oli Villen mielestä härskimpi juttu.

Vain pari päivää sitten demarien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman keräsi laajasti moitteita ja julkisuutta eduskunnan puhemiehelle toimittamistaan puhujalistoista. Antti halusi määrätä ja häärätä, kuka demarien omista edustajista saa milloinkin puhua. Myös Soini loihe moittimaan LIndtmanin menettelyä ja vielä ihan julkisesti kansantelevisiossa.

Ville ei nyt muista tai ei muistele, että on sitä mustia listoja kirjoiteltu väärämielisistä kansanedustajista vihreässäkin puolueessa. Puolueen virallinen äänenpönkittäjä Vihreä Lanka julkaisi eduskuntavaalien jälkeen toukokuussa 2011 mustan listan kansanedustajista, jotka rohkenivat epäillä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta.

Ville Niinistö valittiin puolueensa puheenjohtajaksi kesäkuussa 2011,  Anni Sinnemäen jälkeen. Anni on sittemmin luovinut ylös politiikan tuulissa ja uhriutunut Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi. Vai onko hän jo apupormestari?

Vihreiden musta lista on otsikoitu ihan sillä nimellä. Mustalle listalle pääsi Iltsikan vaalikonevastauksien perusteella viisi kepulaista ja neljätoista persua. 

Vihreän Langan kunniaksi on sanottava, että lehti toimii rehdisti. Olin joskus postannut asiasta, eikä minulla ollut tallessa kuin tekstikopio kevään 2011 jutusta. Kirjoitin asiasta uudestaan viime vuoden elokuussa, eikä juttua enää löytynyt vanhan linkkini takaa. Nyt se löytyi, olisiko juttu palautettu ulkoasu-uudistuksen takia? Listausjutulle löytyi jälkijorinatkin.

Politiikassa vuoroin vieraissa käydään. Ja kisataan vaikka siitä, ken on maassa kaikkein härskein, siis kulloinkin ja politiikassa.

***

Vihreiden Suomi-vihaa

Suomen hallituksen ministeri hra Ville Niinistö meni sitten merkittävän kansainvälisen talouslehden haastattelussa pokkana syyttämään suomalaisia suomettumisesta Venäjän suhteissa. Kaikki tietävät, että monista viherpuolueen edushenkilöistä oikein tihkuu ryssävihaa tai kiltimmin ilmaistuna Venäjä-vihaa. Viherpuolueen puheenjohtaja paljasti nyt puolueensa todellisen karvan eli sen, että muutenkin melko elitistiset vihreät vihaavat myös tavallisia suomalaisia.

Kun suomalaisen Fennovoiman yhteistyö ja yhteisyritys venäläisen ydinvoimajätin Rosatomin kanssa ei miellytä ydinvoiman vastustusta aina tarvittaessa poliittisena hyppykeppinä käyttäviä vihreitä, puolue on (taas) lähdössä hallituksesta.

Sisäisen pikkupoikansa paljastanut Ville-setä on siis nyt olevinaan hyvin ja kovin vihainen. Ville ja vihreet eivät nyt rupee, he eivät vain rupee,  mihinkään Fennovoimaa kannattavan enemmistöporukan eli muun hallituksen, eduskunnan ja yleensä energiaa  tarvitsevien suomalaisten kanssa.

Ei se vaan käy, sillä Ville ja vihreet tahtoo, siis tahtoo, vaikka mitä ja ainakin olla globaalisti tiedostava ilmastonmuutoksen säätö- ja vastustuspuolue ja niinku silleesti. Putin ja Rosatom ja venäläiset, ne on kyllä Heidinkin mielestä aina niiin pahoja. Mutta niin ovat pahoja fundamentalistivihreiden oikeinajattelijoiden mielestä suomalaisetkin, nuo taunot tavikset, jotka kyllä vihreitä oikein tympiii.

***
Intrigööri kannatti aikanaan sitä, että Fortumille olisi annettu luvat kahden uuden ydinhöyrypytyn rakentamiseen Loviisaan.

Nyt asiasta on selvinnyt (jälkiviisaasti kylläkin), päivän muusta kirjoittelustakin, että myös TVO:lle olisi pitänyt antaa lupa korvausinvestointeihin Olkiluodossa kahdella uudella pytyllä sen sijaan, että siellä rakennetaan annetun luvan perusteella ranskalaisten kanssa vain yhtä ja ylisuurta hirvitystä. Ahneelle tuli sitten kakkainen kohtalo, toivottavasti ei sentään loppu.

Järkevällä lupapolitiikalla uusille säällisen kokoisille, mutta modernin tehokkaille voimalayksiköille Suomi olisi saanut ajastaan nykyistä enemmän turvallista ja saasteetonta ydinsähköä. Fennovoiman heiveröiseltä vaikuttanut ydinvoimala olisi kaiketi jäänyt ajatukseksi ja tarpeettomaksi.

Fennovoiman hanke oli heikonlaisessa hapessa siihen asti, kun itänaapurin jätti Rosatom tuli siihen mukaan. Nyt ei liene epäilystä siitä, etteikö suomalais-venäläinen energiayhteistyö taas kerran toimisi. Hanhikiveen noussee hyvä ja turvallinen ydinvoimala, niin katkeraa kuin se onkin, vihreiden propellipäiden mielestä.

No, kyllä vihreät ympäristöratkaisutkin ovat katkeroittaneet hyvin monien suomalaisten mielet. Jotta olisi maalle ja kansalle eduksi, jos vihreät pysyisivät edes joitakin vaalikausia pois kaikista Suomen tulevista hallituksista.

Kukaan muu ei ikinä aja pienen Suomen etua maailmassa kuin suomalaiset itse, poislukien tietysti vihreät, joilla on paljon suurempia, sellaisia globaaleita päämääriä.

***
Ps. Ukrainan surulliset tapahtumat eivät oikeastaan mitenkään liity suomalaiseen energiapolitiikkaan.

Lisäystä tekee mieli laittaa vielä sen verran, etteivät nämä nykyiset nuoremmat puoluepukarit edes voi tietää, mitä todellinen suomettuminen tarkoitti käytännössä Neukkulan aikoina. Se oli monella tavoin henkisesti ja konkreettisesti hirveetä, mutta olihan siitä Suomelle myös paljon hyötyjä, kuten työtä ja leipää, joista meillä on nykyisin paha puute.

Rosatomin osakkuus ja osaaminen Fennovoimassa merkinnee ainakin sitä, että se voimalaitos valmistuu ja toimiikin joskus, jos sitä lopulta päästään rakentamaan.

***

Mutta, mutta, onkohan tämä fennovoimala sittenkään hyvä hanke, sitä on vähän mankala vielä sanoa.

Vihreiden karmaisevia visioita

Intrigööri yrittää pitää kesätaukoa blogin päivittelyssä, mutta pikainenkin uutisten vilkuilu alkoi tänään helluntaina tuntua karmaisevalta, kun klikkaili otsikoita vihreiden puoluekokouksen päätöksistä.

Vihreät & puolueen nuoret päättivät puoluekokouksessaan 2012 hyväksyä osaltaan eutanasian eli armokuoleman osaksi suomalaistenkin lääkintähuoltoa. Nyt alkukesästä 2014 sama viherpuolue haluaisi laskea väestön sterilisaation alaikärajaa 25 vuoteen. 

Mitähän puolueen agendalla on muhimassa seuraavaksi suomalaisten päiden menoksi?

Eutanasia ja sterilisaatio ovat siis nekin vihreitä ratkaisuja, vaan eipä olisi uskonut. Tuollaista yhden puolueen virallista päätöstelyä ei voi luonnehtia muuten kuin karmaisevaksi. 

Suomi on pieni, mutta kohtalaisen kehittynyt ja rauhallinen maa maailmassa, joten myös pallon ilmaston pelastelu ja em. väestöllisten ongelmien ratkaisu lienee sitten näppärintä aloittaa täältä? Näinköhän on?

***

Kesän 2015 Vihreiden Oulun puoluekokoukseen on tulossa aloite, minkä mukaan Suomen lipun häpäisy pitäisi laeissa sallia. Lisäksi pitäisi poistaa esteet uskonrauhan rikkomisen, uskonnonharjoituksen estämisen tieltä. 

Vainajiakaan aloitteessa ei lainkaan kunnioiteta, sillä lain tulisi sallia myös hautarauhan rikkominen.

Neljä vuotta sitten 2011 viherviikarit eli se nuorten Vino esitti moniavioisuuden sallimista ja semmoinen uusmoniavioisuus pitäisi tietenkin olla sukupuolineutraalia.

Intrigööri ei viitsi kaivaa esille, mitä kaikkea viherpuolueen kokouksissa on vuosien varrella esitetty, sillä se olisi kuin läsäyttäisi lautaselle aamupuuron sijasta kauhallisen mämmiä ja kaataisi simaa sekaan. 

Poliittisen lähiajan arkistojen aarteista varmaan löytyisi monenlaista jännää, muutamien kauhuleffojen kässärien tarpeiksi?

***

Vihreä Tsingis-kaani

Tsingis-kaanin sotaretket torjuivat tehokkaasti ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta jo satoja vuosia ennen kuin sellaisella käsitteellä osattiin pelotella ihmisiä, hankkia poliittista valtaa ja pistää rahoiksi. Itse en olisi tullut moista aatelleeksi, mutta sattui vastaan semmoinen sivusto, jossa annetaan ymmärtää Tsingiksen olleen melkeinpä kaikkien ilmastovihreiden esi-isukki.

Kaanin ratsastavat ja miekkailevat mongolit valloittivat aikoinaan viidenneksen Aasian ja Euroopan asutuista maista, myös lähinaapurissamme Venäjällä.

Kaanin sotajoukot teurastivat miekkoineen ja jousineen valloitusretkillä jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tämän seurauksena valtava määrä peltoja palautui myöhemmin metsälle ja karja väheni pois metaania tuhnuttamasta. Samalla ihan hullun paljon hiiltä sitoutui varsin pitkäksi aikaa pois ilmakehää pilaamasta.

Tarkemmin ajateltuna vähän kaanimaisia ajatuksia on kuulunut myös nykyvihreistä, varsinkin sieltä syvävihreältä eli myrkynvihreältä puolelta. Tuollaisen ajattelun mukaan ihmiskunnassa on ihan liikaa populaa, eikä syntyvyyden alentuminen oikeasti vielä kosketa kuin osaa ns. kehitysmaista. 

Myrkynvihreys on vissiin yksi ilmestyskirjassa kuvatuista lopunajan ratsastajista, joita voi olla olemassaan isokin joukkio. Tavisvihreäthän ovat kuin immeiset ainakin, ehkä he ovat vähän tosikoita itunistejä ja salatisteja, mutta varmaankin he ovat uskossaan onnellisia? Heh.

Kaanimaisen ajattelun mukaan kunnon sotiminen, kurkunleikkaus ja polttaminen olivat väestönkasvun hillitsemiseksi jo muinoin paikallaan. Tsingis-kaanin ja muiden mongolien hallitsema valtakunta paisui siitä huolimatta alamaisineen niin laajaksi, että lieneekö sieltä peräisin ilmastovihreyden lisäksi myös toinen nykyaikana vallitseva käsite, kaikkia aivan loputtomasti rikastuttava monikulttuurisuus? 

Euroopan näivetys

Tämän maailmanajan monikulttuurisuus on toki toisenlaista kuin kaanin valtakunnassa. Mongolien imperiumissa monikulttuurisuus eli kymmenien tai satojen erisorttisten kansojen verottaminen  oli oikeasti rikastuttavaa. Nykyaika osoittaa, että kyllä eliitti voi satumaisesti rikastua vallitsemalla vain yhtä rutikurjaa kansallisvaltioita ryöväten haltuunsa pääosan maansa kansantuotteesta ja luonnonvaroista.

Nykyajan monikulttuurisuuden kehittäjät pyrkivät siirtämään väestöä alikehittyneistä maista ylikehittyneeseen Eurooppaan, joka on jo valmiiksi tukahtumassa itse aiheuttamaansa pöhötautiin, jota seuraa väistämätön kantaväestön näivettyminen. Tulijoitahan muualta kyllä riittäisi, miljoonittain. Ihan turha lienee todeta, että miljoonittain on myös nykyisiä eurooppalaisia työttömyysjonoissa. Onpahan melkoinen Gordionin solmu, miekallako sekin lopulta hoidellaan? Mutta kuka on uusi Aleksanteri Suuri?

Kantaväestön nuorempi polvi karkaa pahiten näivettyvistä Euroopan maista kauas muuhun maailmaan, missä on vielä olemassa kehittymisen ja toimeliaisuuden edellytyksiä. Jos ja kun nuorisossa on kansakuntien tulevaisuus, on Euroopalla edessään pitkiä ja ikäviä taantumisen vuosikymmeniä. Jäljelle jäävät tässä vaiheessa köyhät, työttömät, luuserinuoret, sekä tietysti vanhukset. Ihmisten vanhenemistahan pidetään sekomielisessä Euroopassa ja Suomessa melkeinpä kansallisena onnettomuutena.

Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, mutta voihan olettaa, että Eurooppa on parin sukupolven päästä kovin toisenlainen. Mahdollisia kehityskulkuja on jos kuinka, mutta Euroopan yhdentyminen suureksi ja tiiviiksi liittovaltioksi taitaa olla vähimmin todennäköistä. Ehkäpä lapsemme näkevät uudelleen tiukasti kansakunniksi eriytyvän Euroopan. Toivottavasti siellä ei ole paljon synkkiä sotalordeja, kuten vielä Tsingis-kaanin jälkeisinäkin aikoina.

Sotaa ja kurjuutta, aina vain

Nykyajankin monikulttuurisuuden ja kansojen vaelluksen taustalla ovat lukuisat katkerat sodat, sama ajattoman vanha taistelu vallasta, samanlainen tappaminen, ryöstely ja polttaminen. Ja sama loputon kurjuus ja köyhyys. 

Mongolivalloittajien paikan maailmanhistorian tekemisessä on ottanut monikasvoinen globalistiarmeija, mikä ratsastaa suurilla ja korskuvilla ahneuden hevosilla huitoen hulluna äärimmäisen voiton tavoitteluun teroitetuilla miekoilla. Uhreilta ei voi välttyä, eikä myöskään satumaisilta voitoilta.

Nykyajan haarniskoidut ritarit, poliitikot, keskiajan valtiaille kuuliaisten sotajoukkojen tavoin, eivät velttouttaan edes pystyisi vastustamaan globaalia vyöryä. Poliitikoilla on nimellisesti valta säätää lakeja ja laittaa rosvoparonit kuriin, heillä on jopa kansallinen sotaväki takanaan, mutta nuo petturit ovat luovuttaneet valtansa pois, nk. kasvottomille markkinavoimille, joilla on miljoona näkymätöntä, mutta ahnetta kättä.

Muinoin läntiset eurooppalaiset pelasti mongolien laajenevilta valloituksilta vain silloisen kaanin kuolema. Toinen valloittaja, hunnipäällikkö Attila sattui hänkin sopivasti kuolemaan kesken sotareissujen. Japanilaiset pelastuivat mongolien sotalaivaston maihinnousulta vain jumalallisen myrskyn, kamikazen ansiosta.

Sellaisia pelastuksia ei liene nyt odotettavissa, vaan eurooppalaiset poliitikot ryhtyvät auliisti yhdessä globalismin voimien kanssa alistamaan omia kansalaisiaan, joiden kanssa he vielä äsken vannoivat sen jonkin ihmeellisen utopian, sen demokratian nimeen.

Mutta kehitys voi kulkea toiseenkin suuntaan. Niin kauan on meilläkin toivoa kuin on toivotalkoita ja niin kauan on elämää kuin vielä ryysykasasta pöhinää kuuluu. Vai miten ne nykyhetken johtavat suomalaiset mantrat menevät?

Sotalordi ja apotti

Kun on puhe mongoleista, on puhuttava myös Kiinasta, joka on aina vain tärkeämpi vaikuttaja koko maailmalle. Näin on, ellei Punalipun dynastian Kiinakin lopulta pullistu ja halkea. Se olisi jo aika pelottavaa.

Mutta on niitä tiukkoja paikkoja ollut ennenkin, myös Kiinassa:

Muinoin kiinalaisessa kaupungissa mongolien armeija ryskytti portteja. Kaupunki paloi jo osittain ja sen asukkaat yrittivät paeta tai piiloutua. Myös suuren buddhalaisen luostarin munkit ottivat jalat alleen. He eivät olleet mitään Shaolinin soturimunkkeja, mutta  juoksivat kuin tuuli. Vain vanha apotti jäi yksin odottamaan valloittajia luostarin suuressa salissa.

Pian luostarin salin ovet potkaistiin auki. Sisään astui itse sotalordi, mongoliarmeijan kenraali paljaine verisine miekkoineen ja hurjistuneine sotureineen. Kenraali marssi saliin, pysähtyi apotin eteen ja sanoi:

"Tässä näet miehen, joka ei räpäytä silmäänsäkään, kun hän leikkaa sinulta kurkun poikki!"

Apotti työnsi kädet hihojensa sisään ja vastasi:

"Tässä näet miehen, joka ei räpäytä silmäänsäkään, kun sinä sen teet!"

Kenraali katsoi hetkisen apottia silmiin. Hän laski miekkansa, kumarsi ja läksi pois komentaen miehet mukaansa. Kaupungin buddhalainen luostari jäi polttamatta, eikä sitä ryöstetty.

Onni vai onnettomuus?

Toinen kiinalainen juttu kertoo siitä, miten vaikeaa on päätellä, onko jokin sattumus onneksi vai turmioksi.

Pieni kiinalainen kylä sijaitsi karuilla seuduilla, kovien ja kivisten peltojen keskellä. Kylässä oli paljon vanhuksia ja pieniä lapsia. Pellot uhkasivat jäädä muokkaamatta ja viljat kylvämättä, sillä kylästä ei kerta kaikkiaan löytynyt siihen tarpeeksi voimia.

Nuori herra Hu kantoi vastuuta kylästään ja jos hän jotakin jumaliltaan toivoi, hän toivoi hevosta. Hevosen vetämällä auralla pellot saataisiin helposti kynnetyksi ja muokatuksi. Mutta hevoseen ei koko kylällä yhdessäkään ollut varaa.

Seuraavana aamuna herra Hu ei oikein uskonut silmiään. Aitaan oli tarttunut suitsistaan jostain karannut hevonen, eikä sen omistajasta ollut hajuakaan. 

"Nyt onni meitä kohtasi", Hu hihkui.

Piankin polle valjastettiin miten kuten jostain nurkista löytyneen puuauran eteen ja koko perheen ja pienen kylän valtasi iloinen tekemisen meininki. Kaikki halusivat opetella kyntämään hevosella.

Päivää myöhemmin herra Hu näki kauhukseen, että hevonen oli karannut.

"Nyt meille kävi paha onnettomuus", hän vaikersi ja masentui ihan tarkkaan.

Pari päivää myöhemmin herra Hu heräsi taas kukon lauluun, katsahti ovelta ulos ja häneltä loksahti alaleuka rinnuksille. Karannut hevonen hirnui kylän raitilla ja se oli tuonut mukanaan kokonaisen lauman hevosia.

Hän riemuitsi ääneen: "Taas meitä onni potkaisi. Nyt saamme kaikki  kylän pellot kynnetyksi ja se käy helposti."

Viikkoa myöhemmin herra Hu ratsasti illan tullen reipasta ravia takapellolta kotia kohti, missä vaimokulta ja lapsilauma häntä odottivat iltasen kera. Hevonen kompuroi ja satulaton Hu putosi sen selästä. Hu ei enää päässyt omille jaloilleen, sillä hän oli katkaissut toisen koipensa.

"Nyt minua vielä tämmöinenkin onnettomuus kohtasi", hän vaikersi  vaimolle  ja naapureille maatessaan mökkinsä lattialla olkipatjalla jalka lastoitettuna ja huolellisesti käärmeöljyllä siveltynä.

Seuraavana aamuna herra Hu heräsi tutun herätyskukon sijasta hevosten kavioiden jyskeeseen ja karkeisiin komentoääniin. Oli syttynyt sota mongoleja vastaan ja keisari oli määrännyt sotaväenoton joka kylästä. Hun jalka oli todistettavasti poikki, eikä hänen tarvinnut lähteä sotaan.

Herra Hu katkenneine jalkoineen oli onnesta mykkä.

幸福

Vihreä Impivaara

Muu vaara ja Impivaara.

Intrigööri osui blogeissa smurffaillessaan pari päivää sitten  semmoiseen blogiin kuin "Papan höpinöitä". Klikkasin, koska omankin blogin nimi voisi olla saman sorttinen. 

Muuan vielä pienikokoinen mies on jo vuosia kutsunut meikäläistä papaksi. Höpinöitä tähän blogiin on tullut laiteltua jo satasotalla. Asiaa on riveillä vain sen verran, etteivät höpötykset hölsky.

Blogiosuma olikin hyvä, sillä jo ylin postaus "Elämä ennen vihreitä ajatuksia" sai heti muistorikkaalle ja hyvälle tuulelle. 

Vihreiden ajatusten, jos ne on oikein ajateltu, täytyy nykyisin olla tiedostavia ja ties mitä kaupunkilaisviherpiperryksiä. Toisaalta oikein ajateltu vihreys on koko maailmaa ilmakehän lailla syleilevää eli globaalia. Sellaisessa vihreydessä on seinähirret etäällä toisistaan ja kattoparrut korkealla. Nuorista on kai kiva ajatella halaavansa koko maailmaa, joka halaa heitä takaisin.

***
Hiukan hassuhkolta tuo nykyvihreys tuntuu ainakin maalla asuvista, koska kivikylien kiilusilmät, nuo pyöräilevät ja kasviksia pupeltavat pipopäät haluaisivat määrätä ihan kaikista maaseudun asioista ja kaikista muistakin asioista. Cityvihreät nääs tietävät maaseudun hommelit kaikkine yksityiskohtineen paremmin kuin juntit koskaan ja ainakin he haluavat niistä "viisaampina" määrätä ja häärätä. Toki tuommoinen vihreys tuntuu muistakin vähän toisin ajattelevista vaikka miltä, mutta eipä siitä nyt enempää.

Vanhentumisesta ei taida olla ihmisparalle mitään varsinaista hyötyä, eikä isompaa iloa, eikä siinä edes järki kasva tai viisaus lisäänny, mutta sentään taustalla ovat muistot ja kokemukset pitkältä ajalta. Niitä vissiin pitäisi kertoilla nuoremmille, vaikka heitä kyllästyttää mokoma jaarittelu. Perinteiden siirtämistä jälkipolville ei enää moni kaipaa, vaikka se oli menneisyydessä sukujen  ja ihmisyhteisöjen elinehto. Nythän koko läntisen mallin maailman popula on tikahtua joka tuutista pursuavaan näennäisesti kaikenkattavan tiedon ja viihteen ähkyyn.

Se on kyllä tunnustettava, että vasta kun molemmat vanhemmat olivat siirtyneet pilven veikkoihin, tuli mieleen kovin monta asiaa, joita heiltä olisi pitänyt älytä kysyä. Vaan jos meikäkin olisi ylipäätään älynnyt enemmän, moni asia olisi toisin. Minkä sitä itselleen mahtaa, on vain pysyttävä nahkoissaan. Lohduttelen joskus itseäni, ettei tämmöisellä nupilla olisi mitenkään voinut selvitä elämästä tähän asti tämän paremmin. Toisaalta huonomminkin olisi voinut käydä tai ainakin vielä huonommin.

***
Impivaaran eli itsenäisen vanhan Suomen haikailu on moderneista kansalaisista tietysti homekorvaista takapajuilua ja poliittisesti sellainen luokitellaan pelkäksi pölhöilyksi. Tosiasia kuitenkin oli, että Suomi ja suomalaisten hyvinvointi nousivat yhtä pötköä kymmeniä vuosia, ensin hitaasti ja sitten liiankin vauhdikkaasti.

Työtä Kekkoslovakiassa oli käytännössä kaikille terveille ja  työhaluisille. Pienilläkin palkoilla pärjättiin kuka mitenkin ja myös kaikenlaiset rupuhommat sujuivat mainiosti ilman maahan haalimallakin haalitun vierasmaalaisen armeijan apua. Kaikki toimi ja ellei toiminut, laitettiin toimimaan. Kunnes kehitys kehittyi, kuten tiedämme, siihen pisteeseen, josta aloimme ottamaan takapakkia. Eikä hyvinvointimaan pakitukselle ole vielä loppua näkyvissä.

Tulevaisuuden visioita kuuluu ehkä tehdä, vaikka ne ovatkin lähes täysin tyhjän päällä. Visionääreiltä, kalliisti maksetuilta tai ei, pyrkii huolellinen taustapeiliin katsominen unohtumaan. Näin on, vaikka lähimenneisyys on faktaa, eikä haaveilua. Voisimme ottaa oppia omista ja toisten kokemuksista, emmekä vain narsististen ja ökypalkattujen johtajiemme ohjailuista.

Elämä osin vaatimattomassa, vain muutamien vuosikymmenien takaisessa Suomessa, ainakin  maaseudulla ja taajamissakin oli tervettä ja syvästi yhteisöllistä. Elimme myös tietämättämme monin tavoin "vihreästi". Söimme melkein yksinomaan luomua ja lähiruokaa, kierrätimme, emme isommin tuhlanneet mitään, korjasimme kaiken rikkonaisen, autoimme naapureita talkoilla... Ei ollut suuria ongelmia lastenhoidosta ja vanhuksista huolehdittiin kotona usein viimeiseen asti. Kakrut kävivät koulujaan kukin kykyjensä tai tilanteensa mukaan. Troppeja haettiin lekurista ja hoitoon pääsi, jos oli tarvis.

Vanhan hyvän ajan yhteisöllinen meininki, missä ihmiset tunsivat toisensa ja pienikin oli kaunista, kuorrutettuna parhailla nykyajan teknisillä herkuilla. Olisiko siinä mitään aluksi? Suomi voisi olla hyvinvointivaltion uusiutumisen mallimaa, ei sentään suurvalta.

***
Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen rapsahti jossain vaiheessa yli, teimme itsellemme älyttömän kalliin byrokraattisen hyysäysyhteiskunnan, mihin meillä ei enää oikeasti ole varaa. Päättäjämme elävät vieläkin jatkuvan kasvun harhassa ja toivovat yhä pääsevänsä leikkimään joulupukkia verokertymien ja vaikka velan turvin. Eivät he ehkä muuten sitä halua, mutta siten he varmistaisivat valintansa eli paikkansa eliitin onnelassa.

Maapallo ei tästä kasva, mutta sen väkiluku kyllä kasvaa joka hetki. Valitettavasti myös köyhien, kurjien ja sairaiden määrä kasvaa. Mainostettu joidenkin köyhien maiden myönteinen kehitys on paikallista tai sitten tilastosuhmurointia. Jos esimerkiksi Kiina leikkii joulupukkia Afrikassa, punaisen pukin säkki paisuu paljon enemmän kuin tyhjenee.

Ihmiskunnan uusi aamunkoitto ei auennut sosialismista, eikä ns. kommunismista. Aamu ei  missään tapauksessa aukene nykyisestä keinottelevien superkapitalistien maailmanjärjestyksestä. Eikä se enää ole mikään uusi maailmanjärjestys, se on tässä ja nyt! Meitä eivät enää hallitse vain poliitikot tai joukko globaaleja yrityksiä, vaan ohjia pitelee pieni finanssieliitti.

Suomen Kuvalehden tuoreessa jutussakin todetaan kylmäävä todellisuus: Johdannaisissa pyörii virtuaalista höttörahaa 20 kertaa enemmän kuin on maailman kokonaiskansantuote. Koko kärjellään horjuva talouspyramidi on ehkä kymmenen suurimman pankin ja niiden omistajien kontrollissa.

Kun kupru puhkeaa, ei velkapyramidista jää edes kivijalkaa ja se on vain ajan kysymys. Tapahtuuko se ilman maailman mahtajien välisiä sotia, on vain arvailua. Mutta vanhoilla konsteilla ja oikealla yhteisöllisyydellä voisimme ehkä pelastua. 

Tämä pappa tahtoo takaisin Impivaaraan, missä elettiin ihan luomuna, eikä poliittisesta vihreydestä tarvittu tietää yhtään mitään. Kunnon punikit ja porvarit kyllä aina jotenkin pärjäsivät keskenään, eikä se ollut kuin tahdosta kiinni ja hyvistä lehmänkaupoista. Vanhassa on vara parempi, mutta tyyten ei vanhaan tarvitse palata.

***