13.1.2018

Virkahepo olohuoneessa

Yksinasujia on pian puolet koko suomalaisesta populasta. Silti virkahenkilöt virkatuoleissaan sinusta ovat muka huolissaan ja tahtovat rajoittaa pienten yksiöiden rakentamista.  Pitäisikö jo puhua  virkahevoista olohuoneessa, vaikka yksiö onkin melkein pelkkää oleskelutilaa?

Vantaalla virkahevoilla on kuulema nyt kova yty säädellä rakennettavien asuntojen kokoa niin, ettei tehtäisi ainakaan pelkkiä pieniä yksiöitä vierekkäin "kuin kanakoppeja". 

Tuo on jo vanhaa kauraa. Joskus sai lukea lehdestä kuinka korttelin kokoisessa palatsissaan asuva maharadza leimasi kaikkia kerrostaloissa asuvia juuri samoilla sanoilla, kanakopeissa asujiksi. Ylensihän sekin mieltä, kun oli juuri velalla ostettu kaksio kerrostalosta.

Kaukaisella 1970-luvulla Suomea vasta rakennettiinkin, tehtiin joka kuntaan ja kaupunkiin lukematon määrä oikein tylsiä elementitaloja isoine kaksioineen, kolmioineen ja suurine perheasuntoineen. Harjannostajaisrokkaa olisi silloin ollut tarjolla alvariinsa. Yksiöitäkin silloin tehtiin, mutta vain sen takia, etteivät isommat asunnot hölsky.

***
Yhdessä talon esittelyssä silloin muinoin joku ison rakennusfirman heppu loihe lausumaan, ettei Suomessa pian enää rakenneta yksiöitä ollenkaan.  Ahtaiden asuntojen aika olisi jo ohi, pitäisi päästä moderniin eli väljään asumiseen. Usko Suomen ja suomalaisten pärjäämiseen oli silloin kova, eikä toki aiheetta. 

Asutaan vanhoissa elementtitaloissa vieläkin, niissä joita ei ole vielä purettu. Nyt pitäisi olla  pieniä asuntoja yksin tai kaksin asujille, mutta isojen kämppien pieniminen ränsistyvissä taloissa ja taantuvissakin taajamissa olisi liian kallista ja vaikeaa. Tarvitaan näppäriä yksiöitä ja pienehköjä kaksioita. Ehkä kuitenkin olisi hyvä, etteivät kaikki pikkukämpät olisi samojen kattojen alla.

Joka tapauksessa kaikki asuinneliöt maksavat hurjasti, eikä isoista asunnoista liene ainakaan vielä missään suurta pulaa, jos asuntojen ostajilla ja vuokraajilla massia riittää. 

Omat käytännön kokemukset asumisesta ovat vaihdelleet tosi paljon, on ollut suurta ja pientä, jokunen ns. oma kämppä, mutta vuokrattuja ne ovat enimmältään olleet.

Se on ainakin tullut selväksi, että jossain parinkymmenen neliön "kanakopissa" olisi hyvä olla edes parveke. Kyllä sinne kumminkin yksi ukko tai akka mahtuu, jopa vähin keskenäänkin. 

Jos pariskunta ei pärjää keskenään, silloin ei sovita sataan tai viiteensataankaan neliöön, eikä edes samalle tontille. Kolmekymmentä virkaheponeliötä mahdollistaisi kyllä jo melko näppärän yksiön suunnittelun. Liikaa oletettu olisi varmaankin, että pienissä asunnoissa huomioitaisiin niiden mahdollinen yhdistely?



Intrigööri on höpötellyt blogissa jotain asumisestakin, laitan koosteesta linkin.

Jos tämä postaus oli tylsä, kannattaa lopuksi kuunnella oikeaa hippoa, siltä irtoaa mm. rankka mielipide asuntopolitiikasta.


***

7 kommenttia:

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ei taitas mahtua Audin takapenkille. Mielenkiintoisen puheen kuitenkin tämäkin uuvatti piti.

intrigööri kirjoitti...

Hippo sanoi virtahevoksi ääneen, ettei persreikämaita ole, on vain sellaisia ihmisiä. Esimerkkeinä hippo mainitsi mm. joitakin hesarin ja ylen toimittajia. Asuntopolitiittista mielipidettä edusti se kannanoton kiinteä osio.

Nils- Aslak kirjoitti...

Minä asuin parikymppisenä Ruotsissa sellaisessa Bostadshotellissa, joka oli erinomainen rakaisu nuorelle ihmiselle. Huoneessa kylppäri, jääkaappi,pieni tiskipöytä, liesi ja käytävällä isompi keittiö. Ja hyvin Halpa! Yleisiä Ruotsissa.

Jossain A- studiossa Helsingin asuntopolitiikasta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki vastusti nimenomaan yksiöitä ja eläkesäätiöiden varojen käyttö vuokra- asuntotuotantoon (erittäin kannattavaa ) oli hänelle hirveä kauhistus. Ne kun tuottavat paremmin ulkomailla ( ei tuota ) ja näin suomalaiset palkansaajat avustavat muita kansoja.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Niinpä.
En halunnut liittää edelliseen kommenttiini Intrigöörin linkkiin hippostelusta toisen klikin asumiseen liittyvän kuvaston kommentointia, perusteluita ei tarvinne kertoa. Kommentti siis siihen: https://www.google.fi/search?q=pakolaiset+i-phone&dcr=0&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwiJn-Xlk9zYAhXDO5oKHaD-CZkQsAQIZw&biw=864&bih=403
Arvopohjat syvältä, tuskin tarvitsee kohdentaa tai maalittaa.

intrigööri kirjoitti...

Nils-Aslakille vastaisin, että Sinnikkä ja liian monet muut päätöstelijät ovat liian pahoin vieraantuneet tavis-suomalaisten todellisuudesta. Asumisen kalleus on tärkein elinkustannustekijä, ruokaa saa pikkurahallakin, ainakin isommissa taajamissa.

Kuulema vuokrakämppien neliöhintaa ei voida rajoittaa, eikä juuri muutakaan voida tehdä, ettei rahaihmisten pyhä pisnes häiriintyisi. Niinpä ainoa konsti on asua vähän ahtaammin. Vanhukset voisivat asua osin myös kimppakämpissä ja autella samalla vähän toisiaan, yksinäisyyskin on monille ongelma.

Luulisi sekä arkkivaareille tai -tehdeille että rakennuttajille olevan tapeellista haastetta tehdä toimivia ja viihtyisiä pikkuasuntoja, joilla on kysyntää.

intrigööri kirjoitti...

Veijon kommenttia tähän en ehkä ihan ymmärtänyt. Mutta mahtaako veroylekin jo julkaista punahilkkajuttuja?

Syytä rikollisuuden ja turvattomuuden lisääntymiseen Ruotsissä yle ei tietenkään mainitse. Syynä siihen on varmaankin jokin ikävä luonnonilmiö? Linkki:

https://yle.fi/uutiset/3-10024975

Veijo Hoikka kirjoitti...

No ehkä vaikka niin, että Intrigöörin linkkaamasta asumiskuvaelmasta tulee masentunut olo. Niin myös minun linkkini kuvista, mutta aivan eri syystä. Eliitille ja suvakeille ensin mainittu aiheuttaa siivousvimman, jälkimmäinen lämmön vasemmalle puolelle onttoa rintakehää, jossa meillä ihmisillä on sydän.