Kaikki roikkuvat ristillä

Suomessa kaikki roikkuvat vuoroin poliittisella ristillä. Kuka roikkuu siellä mihinkin syyllistetynä, mutta yleisin syytös on se, että nämä ja nuo ihmiset tai heidän väestöryhmänsä tulevat liian kalliiksi kaikille.

Suomessa syyllistetään nuoria ja vanhoja, joskus jopa lapsia. Nuoret ja eläkeläiset tulevat kuulema liian kalliiksi, kuten kasvava aikuisten työttömien armeijakin. Yhteiskunnan paras päämäärä, toimiva ja kestävä hyvinvointivaltio Pohjoismaisen mallin mukaan, on muutamassa vuodessa muodostunut talouden kestävyydelle uhaksi ja melkein utopiaksi. Niinpä tilalle vaaditaan pahoinvointimallia, missä kansa on jyrkästi jakautunut erilaisiin menestyjiin ja jonkin sortin elätteihin.

Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa nyrkkisäännön mukaan yhteiskunnalle ainakin miljoona euroa. Sen verran hintaa saattaa joidenkin laskelmien mukaan kertyä myös monille mamuille. Koulutuskin on maassa kovin kallista, etenkin ylikoulutus. Terveydenhoito se vasta maksaakin. Kunnat palveluineen tulevat nekin älyttömän kalliiksi.

Juuri mitään touhuja ei Suomessa enää kannattaisi pyörittää, ei ehkä enää koskaan. Tiestönkin ja muun liikenneinfran annetaan rapistua, koska mitä siitä susien ja porojen kasvatusalueesta, sillä vain haave Helsingin metropolista, EU:n ylväästä osakeskuksesta, on tärkeä. 

Jos kaikki suomalaiset asuisivat tiheästi ja päälletysten tornitaloissa Helsingin ja Guggenheimin tornin ympärillä, mm. vihreiden pinkinpunaisten haaveiden mukaisesti, voitaisiin ehkä varovasti puhua maailmalla suomalaisesta suurkaupungista. Metropolitavoitteen varmistamiseksi Suomi joutuisi asuttamaan ja työllistämään vielä hurjan monta maahanmuuttajaa. Eri asia on, millä ja miten tuommoinen väestökasauma eläisi näillä raukoilla rajamailla. Laillistetulla kerjäyksellä ja unionin leipäjakeluilla varmaankin?

***
Selvää lienee, ettei  työ tai muukaan yleishyödyllinen toiminta Suomessa edes kiinnosta kaikkia, koska soppalasta saa tai uussuomalaisittain Allah antaa. Sossu antaakin köyhille vähäsen, toistaiseksi, heidän minimitarpeidensa mukaisesti. Prekariaatti ja kansalaispalkka ovat eräiden aateryhmien päivän sanoja. Työn teko, yrittäminen ja siinä ohessa luonnostaan tapahtuva toisista välittäminen ovat tuollaisten uuslusmujen mielestä mennyttä aikaa.

Se tosiasia, ettei Helsingin seudulla, eikä enää juuri muuallakaan, pärjää vain yhtä matalapalkkaista työtä tekemällä, ei ole vieläkään päättäjille kolahtanut. Tai ehkä sittenkin se on pöntössä kolissut, koska alemman suoritusportaan huonoa tilannetta paikataan surutta ja kenenkään estämättä lähimaista tulevilla keikkatyöläisillä, kaikkein räikeimmin rakennusalalla, vaikka kauas siinä verotulot karkaavat. Osin tekijäpulan paikkajina ovat myös mamut, joillakin aloilla.

Halpaa työväkeä Suomeen roudaava kehitys on myös monien poliittisten päättäjien märkä uni. Ketään ei huoleta se, että elinkustannusten käyrä kohoaa samalla kuin ihmisten oma tulokäppyrä kurtistuu. Hyvinvointivaltiota siinä vain ajellaan alas tai huuhdotaan pytystä.

***
Syyllisen leimaa isketään myös maan talouden kantavan voiman eli vielä työssä puurtavan väestön otsaan. Suomessa useimmat saavat kai liian isoja palkkoja. Työvoiman kilpailukyvyssä ei vielä pärjätä Kiinalle, Intialle tai Vietnamille. Siinä kohti jää usein huomaamatta, ettei meillä enää edes valmisteta sellaisia massatuoteita, kulutustuotteita, joita kukaan maailmalla haluaisi ostaa. Korkean teknologian vientikin kuihtuu. Ruokaa ja jotain muuta vielä uppoaisi itänaapuriin, jos hra Putin siellä pysyisi nahoissaan.

Parhaat suomalaiset yritykset näyttävät kyllä kelpaavan maailman suurten firmojen arsenaaliin voittoja kasvattamaan. Pahimmillaan suomalaiset tekijät monotetaan ostetuista yrityksistä ulos, ehkä jollekin puolivillaiselle alihankintapuljulle myöhemmin pois potkittaviksi. Suomalaisten tilalle tuodaan halvempia ja nöyrempiä tekijöitä jostain kaukaa. Sitä kehitystä moni haluaisi tulevina vuosina helpottaa. 

Rahalla ei ole isänmaata. Eikä ehkä pian suomalaisillakaan?

***
Vaaleja vasten syyllisiä kaikkeen kurjaan ovat tietysti aina vain toisten puolueiden pökeröt porukat ja heidän hölmöt äänestäjänsä. Julkisuudessa peli voi mennä niinkin kieroksi, että oppositiota syyllistetään voimasuhteiltaan täysin ylivoimaisen hallituksen tolkuttomasta tupeloinnista.

Suomessa ei suksi kunnolla luista, eikä pitoakaan ole löytynyt vuosikausiin. Syitä siihen haetaan tietysti muualta kuin omasta hiihtotyylistä tai voitelusta. Syitä nähdään maailmantalouden ja eurotalouden pahoissa kriiseissä. Kotimaan kannalta selvästikään vahingollisia rakenteita ei haluta purkaa tai muuttaa, vaan syyllistetään keitä vain muita milloinkin sojottavan sormen eteen osuu.

Tärkeintä politiikassa on aina se, että toiset ovat syyllisiä. On se niin väärin, että nuo tekivät sitä tai tätä, eivätkä ymmärtäneet tehdä tätä ja tuota. Yleisen kehityksen ennakointi, jos sitä lainkaan on, ulkoistetaan joillekin kalliille turhapurokonsulteille. Politiikassa odotetaan yhä edelleen vakavissaan jatkuvaa talouskasvua kuin lampolassa kesää. 

Juuri kukaan ei ole valmis tunnustamaan sitä, että melko vakaan ja pitkän jatkuvan talouskasvun aika jäi menneille vuosikymmenille. Pienen maan talouden ja toimintojen pyörittämisen pitäisi nyt olla kannustavaa, joustavaa ja välittävää, eikä muutoksia torjuvaa ja byrokratiaa ylläpitävää sanelua.

Syyllistämisleikki jatkuu vaaleja ja tulevan hallituksen tuolileikkiä odotellessa. Sitten kai uuden orkesterin kanssa viritellään tämä vuosi soittimia. Seuraavat kolme vuotta tuutista tyrkkää vain vanhaa marssimusiikkia ja satumaatangoa. Valtiolaivan vuotoja ei paikata, eikä meille matkustajille jaeta edes pelastusliivejä. Herrakansa kyllä pääsee aina pelastusveneisiin. 

Olisipa taas mukava olla väärässä.

***