24.4.2011

Persujen sielunelämästä

Intrigööri on pitkään toivonut vahvaa muutosta suomalaiseen pysähtyneisyyden aikaan, kolmen suuren puolueen mussudemokratiaan tai paremminkin byrokratiaan. Muuta  mahdollisuutta siihen ei ollut näkyvissä kuin persujen rutakka vaalivoitto. Mielessä kajasteli jokin sellainen mätkäys kuin SMP:n pamaus kauan sitten, jolloin vanha Veikko sai puolueelleen 18 kansanedustajaa. Persut pani paljon paremmaksi, jytkyyn ladattiin ruutia kuin Knut Posse Viipurissa aikoinaan.

Tämän nimimerkin vaikutus persujen kaikkien jytkyjen äitiin oli nanoluokkaa. Silti tuli vuosia nettikeskusteluissa höpistyksi tarvittavan muutoksen puolesta, kolmen suuren puolueen jähmeää hallinnointia vastaan ja samalla persujen puolesta, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Pitäisi varoa, mitä toivoo, joskus ei tapahdu mittään, toisinaan toteutuneiden toiveiden järvessä ei ole rantoja.

Intrigööri oli muinoin nuorena lehtineekerinä aloittelemassa uraansa, kun sai komennuksen SMP:n vaalivoiton jälkeiseen puoluekokoukseen. Vanha Veikko jäi elävästi mieleen. Ukko istui pöydän takana ja hallitsi myös lehdistötilaisuutta.

Jos joku palsta- tai radioneekeri kysyi hiukankin hankalasti, Veikko kajautti kuuluisalla nuotillaan: "Epäasiallinen kysymys" , eikä vastannut. Seuraava kysyjä sai vuoronsa. (Manu ei ollut vielä keksinyt sopuleita, silloin oltiin vain neekereitä. Neukkulan selättäjä Urkki oli kyllä keksinyt tunarit, mutta se arvonimi oli varattu vain isokenkäisille.)

En enää muista, mitä siitä puoluekokouksesta kirjoitin. Uutisjutun tein kokouksen päätöksistä ja kokouksen tunnelmista ainakin. Juttu taisi olla asiallinen, sillä sain kokousväeltä jopa yhden kiitospuhelun. Toinen puhelu sisälsikin sekä haukut että tappouhkauksen. Silloin koin aitoa onnistumisen iloa. Ei tullut mieleenkään, että olisin vaivannut moisella asialla polliisilaitosta. Sitä vain, ettei se ole mitään uutta, kun politiikassa tunteet kuumenevat. SMP oli taatusti tavallisen kansan puolue, eikä mikään siloiteltu kravattipingujen tai jakkupukukaakattajien puolue.

"Kansa" oli silloin melkein 40 vuotta sitten vähän toisen näköistä ja oloista kuin nykyisin. SMP:n kokousväessä oli myös karskeja sotaveteraaneja. Näihin miehiin, naiset olivat vielä enempi pirttipoliisin roolissa, törmäsi joskus myös juttumatkoilla maakuntaa kiertäessä. Nämä hieman ryhmyiset miehet olivat vastarannan kiiskiä, he he olivat myös vääryttä kokeneita, taistelijoita, hyviä suustaan, huumoriakin löytyi. Kunnon miehiä hyö olivat, pysyivät sanojensa takana.

***
Persuissa on pikemminkin lamaveteraaneja, miehiä ja naisia. Suomen suuri lama 20 vuotta sitten jätti jälkensä useimpiin. Toki on muistettava, että pääosa suomalaisista selvisi siitäkin kriisistä ilman ikäviä seurauksia. Jos säilytti työnsä ja raha-asiat pysyivät hanskassa, huomasi piankin olevansa eriarvoistumisen paremmalla puolella. Paljonkin paremmalla, vaikka oli vain touhunnut sitä, mitä aina ennenkin.

Nyt, kun pääosa persujen vaalivoitosta pelästyneistä on siirtynyt Ruotsiin ja kaukomaille tai liittynyt vihreisiin, passaa tässä laittaa julki pientä analyysia persujen sielunelämästä. Pientalonpoikien ja SMP:n jälkeläiset persut ovat paljon edeltäjiään monipuolisempi läpileikkaus katajaisesta kansasta. Naiset ovat ottaneet roolinsa puolueessa ja vahvistavat sitä, kuten pitääkin.

Jotain yhteistä nykyisissä persuissa ja noissa vuosikymmenien takaisissa äsämpeeläisissä kuitenkin on: Se on   tuo vastavirtaan uiminen, kyky kyseenalaistaa ylhäältä annettuja totuuksia ja vastustaa ilmiselviä vääryyksiä. Sellaista perintöä tarvitaan päätöksenteossa eduskunnassa, EU:ssa ja toivottavasti myös maan hallituksessa. Joo, joo -porukkaa ja muita pysähtyneisyyden puolustajia on jo tarpeeksi.

Ettei menisi tyyten kehumisen puolelle, on muistettava myös edellämainitut ryhmyisyys ja karskius. Nekin kuuluvat ihmisluontoon ja kun uusi eduskunta aloittaa toimintansa, tulemme näkemään siitä esimerkkejä. Persut ottavat ensi askeliaan suurena puolueena, kuten lähes kaikki puolueen edustajatkin Arkadianmäen pulpeteissa. Hölmöjäkin mahtuu aina kaikkiin porukoihin.

Kyllä se siitä. Kukaan ei ole kerralla valmis uuteen työtehtävään, vaikka olisi kouluttautunut miten hyvin. Työ tekijäänsä neuvoo. Myös demokratia neuvoo, sillä kukaan ei ole päällepäsmäri, toiset täytyy aina ottaa huomioon. Ilman kompromisseja ei politiikassa saada mitään aikaan, olkoot ne vaikka vanhasuomalaisesti lehmänkauppoja.

Jos jossain puolueessa kuvitellaan, että ollaan aina ja ilman muuta muita viisaampia, jos luullaan, että sanelu on demokratiaa, siinä saattaa menettää kerralla jopa kolmanneksen niistä ylen viksuista kansanedustajistaan.

***