1.12.2014

Rekkakuskien kynttilät

Maanantaina puolilta päivin monet  liikenteen raskaan kaluston kuljettajat pysähtyivät minuutiksi pitämään hiljaisen hetken "tuntemattomasta syystä" sattuneiden kuolonkolarien muistoksi, kertoi Karjalainen

Hiljaisen hetken työnsä lomassa piti ilmoitustensa mukaan noin 24.000 kuljettajaa. Liikenteen hiljaisesta hetkestä kertoo tiedotteessaan myös SKAL.

Raskaan kaluston kuljettajat sytyttivät tien oheen kynttilöitä muistuttamaan myös siitä, että hyvin traagisiin tapahtumiin työssään joutuvat ammattikuljettajat kärsivät usein loppuelämän kestävistä traumoista noiden tahallisten eteenajojen seurauksena.

Lainaus Karjalaisen jutusta, yhden kuljettajan sanoin: "Kuljettaja näkee, kuka keulaan ajaa. Naama jää muistiin hyvin äkkiä, ja kuljettaja herää varmasti yöllä painajaisiin."

Suomessa tapahtuu Wikipedian artikkelin mukaan vuodessa noin 20 itsemurhakolaria. Lisäksi 50 - 60 ihmistä heittäytyy junan tai rekka-auton eteen.


***

Ei kommentteja: