Näytetään tekstit, joissa on tunniste profilointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste profilointi. Näytä kaikki tekstit

3.4.2018

Profilointi - helppo nakki!

Kuvituskuva. Profilointi ei näitä poikia pelota.
Ihmisten pysäyttäminen julkisilla paikoilla profilointia eli tunnistamista varten on jo auttamatta ikävää ja vanhanaikaista. Pallon johtavaksi kansakunnaksi muutenkin kuin asukasluvultaan pyrkivässä Kiinassa aiotaan tunnistaa kaikki ulkona liikkuvat kansalaiset pelkän naamavärkin perusteella, kaikkialle asennettavien tarkkojen kameroiden ja kasvojentunnistusohjelmien avulla.

Naamasta sen suomalaisenkin pian tunnistaa!

Passi- ja ajokorttikuvat poliisin rekistereihin?

Kiinassa kasvojentunnistuksen pitäisi toimia arviolta jopa 1,3 miljardin ihmisen joukossa ja olla pohjana tietyille kansalaisten luokituksille. Asukasmäärältään vielä toistaiseksi mitättömän pienessä, mutta tiemmä teknisesti kehittyneessä  Suomessa tuommoisen homman luulisi hoituvan paljon helpommin, koska aikuisia ja profilointia ehkä kaipaavia kansalaisia on vain päälle neljä miljoonaa. 

Jokaiseen kepulaan eli tulevaan maakuntaan syrjäisine ja takapajuisine kylineen kattavaa kameravalvontaa tuskin kannattaisi ulottaa, ei edes uusien tiedustelulakien tultua voimaan. Niinpä kaikille aikuisille Suomen kansalaisille kannattaisi tarjota sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä valtion kustantama helposti lähiluettava kansalaistunniste, joka toimisi kuin kelakortti turbolla. 

Henkilöiden tunnistaminen tapahtuisi näppärästi jonkin viranomaiskapulan avulla, läheltä tai jopa kauempaakin. Taajamien tarkastuspisteissä henkilötunnisteet lukaistaisiin tietysti automaattisesti talteen sisäministeriön älyhärpäkeosaston koneille. Elleivät värkit näytä vihreää, olisi ehkä suoritettava ystävällinen henkilön tunnistaminen manuaalisin menetelmin?

Periaate henkilötunnistuksessa olisi vähän samankaltainen kuin poliisiautojen nykyisessä tekniikassa, missä tietokoneohjatun kameran lukaisema rekisteritunnus räpsäyttää virkatoimihenkilön ruudulle kaikki ajoneuvon ja sen haltijan tiedot rötösrekisteriotteineen, halutulla tarkkuudella, erilaisia suuntaumuksia ja taipumuksia, kengän- ja hatunnumeroita unohtamatta. Ellei Suomessa ole vielä käytössä kaikkea tätä, sulttaanin puuhamaassa Dubaissa on.

Kansalaistunniste voisi olla esimerkiksi hyvää ja valpasta kansalaiskuntoa ja -tuntoa edustava pienoislippu rintapielessä tai myös huomaamaton sirukortti ulkovaatteen taskussa. Henkilöiden fyysinen siruttaminen tapahtunee uudistuvan uljaan unionin maissa vasta myöhemmin, kyborgivaiheessa.

Veroyle kertoo tänään, että jokin maineikas sosialisti- ja kommunistikorkeakoulu, vai mikä se oli, on tutkinut pysäytettyjen maastamme tavattujen henkilöiden karua kertomaa profiloinnista. Pois se sellainen vanhakantaisuus meistä ja hiiteen turhat pysäyttelyt! Vai mitä? 

Ajatushautaamo ei vie poliittis-taloudellisen tuen puuttuessa kevytmielistä skenaariotaan  profiloinnista tämän pitemmälle.

Hra Ao narahti Kiinassa 60.000 ihmisen joukosta kameratarkkailun takia.

Kansalaisten sote-pisteytys on profilointia!

Profiloinnista olisi tässä myös kaupallistaustainen kooste.

***

9.7.2013

Ei etnistä profilointia

Suomessa saattaa olla maailman paras poliisi? Miksikö? No siksi, että suomalaiset poliisit pystyvät seulomaan väkijoukosta laittomia tai paperittomia maahanmuuttajia eli ulkomaalaisia henkilöitä ihan kokonaan muuten kuin ulkonäön perusteella.

Sama pätee tietysti silloinkin, niissä äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa, jolloin ulkomaalaistaustaisten luonnollisten henkilöiden epäillään mahdollisesti syyllistyneen epähuomiossa tai tietämättömyyttään ja jopa akuutissa mielenhäiriössä joihinkin rikoksiin tai rikkomuksiin.

Jos ulkomaalaisia profiloitaisiin jotenkin etnisesti, se olisi EU:n tiettyjen elinten, sekä niiden hyväksi aktiivisesti toimivien suomalaisten ilmiantajien mielestä aivan kauhistuttavaa rasismia. Mutta suomalainen poliisi ei toimi niin. Hyvä poliisi!

( Lisäys 12.7: Perusteettomista ilmiannoista esimerkki on mm. ECRI:n raportissa ollut räikeä valehtelu Suomessa muka tehdyistä rasistisista murhista! ) 

En kyllä tiedä, miten poliisi tässä asiassa toimii, mutta en olekaan henkilötarkastusten ja kiinniottojen ammattilainen. Pitänee alkaa seurata kaikkien lasten suosikkia eli poliisi-teeveetä. Ennen, silloin kauan sitten, kun lapsetkin olivat onnellisia, pienemmät kakrut pitivät mm. Uunosta ja Frank Pappasta, mutta poliisi on aina kakrujen kestosuosikki.

Hihamerkit suomalaisille?

Intrigöörin tekisi mieli ehdottaa, jos uskaltaisi, että netissä käytäisiin taas rakentava keskustelu hihamerkkien käyttöönotosta. Erään blogistin taannoin vitsinä heittämä ehdotus hihamerkeistä profiloinnin helpottamiseksi oli kyllä hyvä. Se synnytti lähes maatakaatavan pöyristelykinkerin.

Sen verran ajatusta hihamerkeistä pitäisi ehkä muuttaa, että hihamerkkejä (tai vastaavia näkyviä henkilötunnisteita, kuten Väinämöisen lakkia) käyttäisivätkin kaikki etnisesti suomalaisen näköiset, ns. pottunokat. Jos sekaan sattuisi vaikka venäläisiä, virolaisia tai ruotsalaisia ystäviä, mikäs sen hauskempaa. Yhteiset hihamerkit tai tunnisteet voisivat yhdistää ihmisiä yli rajojen. Ukrainan keltasininenkin on nyt suosittua tai sitten ei.

Koska en ole sen taannoisen hihamerkki-vitsin äippä, jätän sen kehittelyn suosiolla toisten pohdittavaksi. Varmaankin saamme tästä asiantuntevan lausunnon myös vähemmistövaltuutun toimistolta tai sen uusilta sivukonttoreilta. Tarkoitushan lienee laajentaa vähemmistövaltuutetun toimiston kontrollia ainakin kaikkiin suurimpiin suomalaisiin kyliin ja kaupunkeihin?

Vähemmistövaltuuten omien "poliisitoimistojen" töihin voinee jatkossakin pätevöityä vain poliitisilla perusteilla, etnisyys tai sellainen ns. asiantuntijuus eivät riitä edes puoltolauseeksi moisiin ylevän vaativiin tehtäviin.

Vai joko on väärin puhua mistään suomalaisista taajamista? Suomessahan lienee enää oikeasti vain eurooppalaisia ja muuten kovasti kansainvälisiä, kaikille niin ihanan avoimia ja läpisuvaitsevia kaupunkeja. Kuntia ei kohta ole, niitä maalaiskuntia. Kyllä EU:ssa sitten on plystiä ja muutenkin rempsakka meininki, sillä  monikulttuurista haitarinsoittoakin riittää jokaisen torin kulmille.

***
EeUusta tulikin mieleen tämän aamuinen Iltalehden haastattelu, missä tentissä on Kreikan apupaketeista herra Iso Raha eli ison eläkeyhtiön usein haastateltu talousjohtaja Jaakko Kiander. Pistän juttuun vain linkin, mutta yksi kommentti kolahti erityisesti korvaan.

Toimittaja ihmetteli, jotta eikö Kreikka (lue: kreikkalaiset) säästä itseään hengiltä, kun lainojen ehtona olevat talousuudistuksetkin vain takkuavat.

Kiander totesi, että "Kreikan tapauksessa säästölinjalle ei ole mitään vaihtoehtoja. Vain säästöjä tekemällä Kreikka voi pysyä eurossa. Samalla sosiaaliset vaikutukset ovat erittäin rajut."

Siis sellaiset erittäin rajut sosiaaliset vaikutukset, joita on nähty jo pitemmän aikaa myös Portugalissa ja Espanjassa. Onkohan niin, ettei kreikkalaisista ihmisistä ole niin väliksi, kunhan valtio Kreikka pysyy EU:n ruodussa?

Intrigööri ei sääli ketkupoliitikkoja, jotka täydessä yhteisymmärryksessä kansainvälisten ketkupankkiirien kanssa hukuttivat kreikkalaiset velkoihin nielurisojaan myöten. Koko ajan on kumminkin tuntunut pahalta, että tavikset ja nuoret pannaan kylmästi kärsimään velkakriisistä ja rankasti. 

Monet kreikkalaisista poliitikoista ja silmäntekevistä kyllä nauroivat joka kerta koko matkan, lennolla Sveitsin pankkiin.

Nuorison karatessa maailmalle tai syrjäytyessä pysyvästi, Kreikan talousnousua lienee turha odottaa yhden sukupolven aikana. Euromaiden massiiviset tukipaketit suuntautuvat lähinnä vain valtiontalouden ja pankkien elvyttämiseen. Köyhistä ja kurjista huolehtiminen jätetään pitkälti yksityisen toimeliaisuuden eli kansalaisjärjestöjen ja muun hyväntekeväisyyden varaan.

Koska näemme, että kehitysmaiden sarjaan pudonneiden EU-kreikkalaisten ruoka- ja terveydenhuollon hyväksi järjestettäisiin kansalaiskeräyksiä? Minäkin laittaisin sinne pikkurahaa, kun isoa ei ole. 

Nääs jotenkin kummasti tulee mieleen, että Kreikka-sanan paikalla voi vielä olla sellainenkin ränsistyvä entinen kansallisvaltio kuin Suomi. Pitänee vielä tässäkin toistaa valistumaton (ei eurofantastikkojen hyväksymä) mielipide siitä, että suurin osa Kreikan julkisista veloista on piankin pakko leikata pois tai olemattomiin. Sanoipa pääministerin sijaisenakin toimiva Jutta siitä asiasta ihan mitä vain.

Kreikkalaiset eivät ikinä selviydy hirmuisesta velkarepustaan osana euroaluetta, mutta toivottavasti he osaavat jatkossa äänestää valtaan rehellisempiä poliitikkoja. Eurokriisi ja EU ovat kuitenkin lopulta vain lyhyt pätkä maailmanhistoriassa. Musta surmakin jäi Euroopassa taakse ja se edellinen paha espanjantauti, mistä Suomessakin päästiin osallisiksi.

***
Osaisiko etnisestikin päteväksi profiloitunut suomalainen poliisi etsiä ja löytää rehellisiä  poliitikkoja? Ei ehkä pitäisi toivoa mahdottomia, että poliisin vainu muka ulottuisi mielikuvitusolentoihin? Ehkä poliisikoira haistaisi rehdit ja pelottomat ihmiset?