24.4.2011

Persujen sielunelämästä

Intrigööri on pitkään toivonut vahvaa muutosta suomalaiseen pysähtyneisyyden aikaan, kolmen suuren puolueen mussudemokratiaan tai paremminkin byrokratiaan. Muuta  mahdollisuutta siihen ei ollut näkyvissä kuin persujen rutakka vaalivoitto. Mielessä kajasteli jokin sellainen mätkäys kuin SMP:n pamaus kauan sitten, jolloin vanha Veikko sai puolueelleen 18 kansanedustajaa. Persut pani paljon paremmaksi, jytkyyn ladattiin ruutia kuin Knut Posse Viipurissa aikoinaan.

Tämän nimimerkin vaikutus persujen kaikkien jytkyjen äitiin oli nanoluokkaa. Silti tuli vuosia nettikeskusteluissa höpistyksi tarvittavan muutoksen puolesta, kolmen suuren puolueen jähmeää hallinnointia vastaan ja samalla persujen puolesta, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Pitäisi varoa, mitä toivoo, joskus ei tapahdu mittään, toisinaan toteutuneiden toiveiden järvessä ei ole rantoja.

Intrigööri oli muinoin nuorena lehtineekerinä aloittelemassa uraansa, kun sai komennuksen SMP:n vaalivoiton jälkeiseen puoluekokoukseen. Vanha Veikko jäi elävästi mieleen. Ukko istui pöydän takana ja hallitsi myös lehdistötilaisuutta.

Jos joku palsta- tai radioneekeri kysyi hiukankin hankalasti, Veikko kajautti kuuluisalla nuotillaan: "Epäasiallinen kysymys" , eikä vastannut. Seuraava kysyjä sai vuoronsa. (Manu ei ollut vielä keksinyt sopuleita, silloin oltiin vain neekereitä. Neukkulan selättäjä Urkki oli kyllä keksinyt tunarit, mutta se arvonimi oli varattu vain isokenkäisille.)

En enää muista, mitä siitä puoluekokouksesta kirjoitin. Uutisjutun tein kokouksen päätöksistä ja kokouksen tunnelmista ainakin. Juttu taisi olla asiallinen, sillä sain kokousväeltä jopa yhden kiitospuhelun. Toinen puhelu sisälsikin sekä haukut että tappouhkauksen. Silloin koin aitoa onnistumisen iloa. Ei tullut mieleenkään, että olisin vaivannut moisella asialla polliisilaitosta. Sitä vain, ettei se ole mitään uutta, kun politiikassa tunteet kuumenevat. SMP oli taatusti tavallisen kansan puolue, eikä mikään siloiteltu kravattipingujen tai jakkupukukaakattajien puolue.

"Kansa" oli silloin melkein 40 vuotta sitten vähän toisen näköistä ja oloista kuin nykyisin. SMP:n kokousväessä oli myös karskeja sotaveteraaneja. Näihin miehiin, naiset olivat vielä enempi pirttipoliisin roolissa, törmäsi joskus myös juttumatkoilla maakuntaa kiertäessä. Nämä hieman ryhmyiset miehet olivat vastarannan kiiskiä, he he olivat myös vääryttä kokeneita, taistelijoita, hyviä suustaan, huumoriakin löytyi. Kunnon miehiä hyö olivat, pysyivät sanojensa takana.

***
Persuissa on pikemminkin lamaveteraaneja, miehiä ja naisia. Suomen suuri lama 20 vuotta sitten jätti jälkensä useimpiin. Toki on muistettava, että pääosa suomalaisista selvisi siitäkin kriisistä ilman ikäviä seurauksia. Jos säilytti työnsä ja raha-asiat pysyivät hanskassa, huomasi piankin olevansa eriarvoistumisen paremmalla puolella. Paljonkin paremmalla, vaikka oli vain touhunnut sitä, mitä aina ennenkin.

Nyt, kun pääosa persujen vaalivoitosta pelästyneistä on siirtynyt Ruotsiin ja kaukomaille tai liittynyt vihreisiin, passaa tässä laittaa julki pientä analyysia persujen sielunelämästä. Pientalonpoikien ja SMP:n jälkeläiset persut ovat paljon edeltäjiään monipuolisempi läpileikkaus katajaisesta kansasta. Naiset ovat ottaneet roolinsa puolueessa ja vahvistavat sitä, kuten pitääkin.

Jotain yhteistä nykyisissä persuissa ja noissa vuosikymmenien takaisissa äsämpeeläisissä kuitenkin on: Se on   tuo vastavirtaan uiminen, kyky kyseenalaistaa ylhäältä annettuja totuuksia ja vastustaa ilmiselviä vääryyksiä. Sellaista perintöä tarvitaan päätöksenteossa eduskunnassa, EU:ssa ja toivottavasti myös maan hallituksessa. Joo, joo -porukkaa ja muita pysähtyneisyyden puolustajia on jo tarpeeksi.

Ettei menisi tyyten kehumisen puolelle, on muistettava myös edellämainitut ryhmyisyys ja karskius. Nekin kuuluvat ihmisluontoon ja kun uusi eduskunta aloittaa toimintansa, tulemme näkemään siitä esimerkkejä. Persut ottavat ensi askeliaan suurena puolueena, kuten lähes kaikki puolueen edustajatkin Arkadianmäen pulpeteissa. Hölmöjäkin mahtuu aina kaikkiin porukoihin.

Kyllä se siitä. Kukaan ei ole kerralla valmis uuteen työtehtävään, vaikka olisi kouluttautunut miten hyvin. Työ tekijäänsä neuvoo. Myös demokratia neuvoo, sillä kukaan ei ole päällepäsmäri, toiset täytyy aina ottaa huomioon. Ilman kompromisseja ei politiikassa saada mitään aikaan, olkoot ne vaikka vanhasuomalaisesti lehmänkauppoja.

Jos jossain puolueessa kuvitellaan, että ollaan aina ja ilman muuta muita viisaampia, jos luullaan, että sanelu on demokratiaa, siinä saattaa menettää kerralla jopa kolmanneksen niistä ylen viksuista kansanedustajistaan.

***

21.4.2011

Euroalueesta tuli velkahelvetti

EU:n talouskomissaari Olli Rehn (kepu) patistelee taas Suomea hyväksymään rahoitusosuutensa Portugalin tukipaketista. Hyväksyntä muka koskee nyt vain Portugalia, mutta eikö siinä samalla pitänyt siunata koko väliaikainen rahasto? Tiedämmehän, ettei mikään ole niin pysyvää kuin väliaikainen. 

EU:ssa on jo saatu aikaan semmoinen rahoitussotku, ettei mikään väliaikainen todellakaan riitä sen selvittämiseen. Pikemminkin pitäisi puhua ikiliikkujan keksimisestä. Ikiliikkuja siirtää loputtomasti hilloa kokonaisen maanosan veronmaksajilta kokonaisen maailman suurimmille pankeille.

EU:n kuulema pitää kiirehtiä, että se "ehtisi" lainata pankeilta rahaa lainatakseen niitä Portugalille, jotta se voisi maksaa lainojaan ja niiden korkoja pystyäkseen yhä edelleen lainaamaan "markkinoilta" ja säilyttämään uskottavuutensa lainanottajana...


Mikä ihmeen laina- ja velkahelvetti tästä EU:sta ja euroalueesta on tullut? Pienen jäsenvaltion kansalaisella alkaa olla sellainen olo kuin olisi jotenkin virtuaalisesti mukana konkurssiin kaatuvassa firmassa. Osa alueen valtioista on jo niin raskaassa velkalastissa, ettei proomujen laidoissa ole varaa yhteenkään isoon laineeseen.


Virallisesti euromaista on vasta kolme kriisiytynyt. Parempi olisi sanoa, että jo kolme on joutunut ulkopuolisen avun tarpeeseen. Eurossa on mukana vain kaksi suurta maata Saksa ja Ranska, keskisuuret maat Espanja ja Italia ovat nekin huiman velkaisia. Mitä tästä seuraa? Hyvin on junailtu, jos euroaluetta ei jaeta kahtia tai palata kansallisiin valuuttoihin. Sen näemme ehkä jo parin vuoden sisällä.


EU:lla on monenlaista rahoituskuviota, väliaikaista, kokoaikaista, pysyvää ja myös hätärahastoa muka vakauden takia. Myös jokin Luxemburgin yhtiö on perustettu, vippaamon pyörittämistä varten. Mitähän vielä, mistä meitille ei taatusti kerrota? Lisäksi rakennetaan pysyvää "vakausrahastoa" eli mahottoman suurta vippikassaa. Vippikassan perustamisvuoteen 2013 mennessä useimpien jäsenvaltioiden lainansietokyky onkin kupattu kokonaan. No, sitten sitä vippikassaa kai tarvitaan, mutta mikä mahtaa olla korko? Sitä paitsi, eikös meillä ole jo olemassa kaikkien vippikassojen äiti EKP, millä on haarakonttori myös Suomessa.

***
Millä tavoin tämä pankkisektorin silmitön lihottaminen auttaa ihmisiä esim. Suomessa ja Portugalissa? Monia selityksiä ja uhkailuja siitä "miten meille käy huonosti jos keikutamme yhteistä venettä" on kyllä kuultu, mutta pääsiäispupu munia tuomassa on uskottavampi juttu. Tässähän meinaa mennä mämmit ja simat sekaisin. 


Euroopan unionin piti olla valtioiden liitto ja kaikkien kansalaisten turvaaja, mutta se toimiikin vain kansainvälisen finanssieliitin pönkittämiseksi. Velanmaksuhalut ja -kyvyt alkavat olla lopussa kaikissa jäsenmaissa. Suomen musta käsi apupaketeille saattaisi kaataa koko velkaliiton kuprun. Jossain kurvissa se iso ylikuorma keikahtaa ja aasin selkä katkeaa.


EU:lla ole kansalaisten silmissä sitäkään uskottavuutta, mikä eurolla vielä on. EU on salailun ja kähmyilyn mestari, demokratia on siellä vain jokin muinaiskreikkalainen käsite. Todellista tietoa EU:sta saa pihdeillä kiskomalla pienen pätkän kerrallaan. Joskus suuressa hädässä päättäjät kertovat epähuomiossa siteeksi jotain tottakin. Liittovaltioon ollaan menossa, se on selvä. Jos siihen vielä päädytään, kuten vielä näyttää, Euroopan liittovaltiolla olisi velkaa kuin USA:n liittovaltiolla. No, kiinalaisia ja öljysheikkejä se ainakin naurattaa.


Mutta ei hätää! Suomessa on vielä ainutlaatuista osaamista. Täällä osataan olla kyyryssä moneen suuntaan yhtä aikaa. Jos pää vähänkin nousee ja sieltä kuuluu outoja ääniä, muutamat  suomalaiset mielipideterroristit kiidättävät omaa sanomaansa Moskovaan ja Nashi-nuorille. Toiset rolliämmät painelevat poninhäntä putkella suvaitsevuushysteerikkojen tykö Ruotsiin. Kolmannet kantelupukit laukkaavat työkseenkin kuiskuttelemassa siellä pyhässä Euroopan unionissa. Joku vie sanomaa myös USA:n suurlähetystöön, mutta sen maan lähetystöt ovat ehkä maailman ainoita paikkoja, missä osataan suhtautua rennosti kaikenlaisten hullujen pikkuvaltioiden hihhuleihin.


Niin ja kiitoksia kovasti portugalilaisille niistä talvisodan sardiineista! Jos siellä etelässä näläkä ja kylymä yllättää, kyllä täältä kalapuikkoja pukkaa ja villasukkia. Jo vain!

***

18.4.2011

Paha herranilma

Hiljaiseksi se vetää, kun kansanvalta puhuu. Elämme kevättulvien aikaa, mutta kevään korkein vuoksiaalto velloi äänestyskopeissa ja nostatti perussuomalaisia. Iso osa eduskunnasta uusiutuu. Voisi vanhan kansan tavoin sanoa, että menossa on paha "herranilma". Herroja se sellainen ilma ainakin lennättää sinne taikka tänne, mutta miten käy taviskansan?

Me vähän kauemmin politiikkaa nauttineet muistamme SMP:n mahtinousun 70-luvun alussa, jolloin puolueella oli 18 kansanedustajaa. Nyt pienviljelijöiden ja maaseudun puolueen jälkeläinen perussuomalaiset jysäyttää Arkadianmäelle yli tuplasti enemmän edustajia kuin pappansa aikoinaan. Uusia kansanedustajia tulee puolueelle peräti 34, yhteensä heitä on 39 tulossa hakemaan valtakirjojaan.

***
Ei siis ihme, että Suomen pikkuvihreiden porukassa lausuttiin turhaan Jeesuksen nimi. Kysymys ei sentään ollut herramme ja mestarimme toisesta tulemisesta. Melkein oli, sillä isot vihreetkin joutuivat tunnustamaan, että paha halla kävi kepun aholla perunakuoppien mailla. Siinä se ehkä selvimmin nähtiin, mitä siitä seuraa, kun jonkin puolueen politiikka vieraantuu kunnolla kannattajistaan. Pikkuvihreillä sitä vaaraa ei ollut, koska heillä ei varsinaisesti ole sitä politiikkaa.

Intrigööri ei osannut ennakoida demarien mahtavaa loppunousua, vaan oletti kepun sittenkin pitävän paremmin pintansa. Demarit hävisi vähäsen  äänissä edellisistä vaaleista, mutta kiilasi lopulta kakkoseksi ohi suurimman vaalivoittajan. Toki puheenhoitaja Jutta virkistyi kummasti vaalimaratonin alkukrampista, se oli kyllä nähtävissä. 

Kysymys oli kumminkin siitä, että vaalikansan vastenmielisyys maan viime vuosien politiikkaa kohtaan purkautui kahta kautta, demareille ja persuille. Juttaa ja Mikaelia on haukuttu suotta. Kyllä punaruusun puolueessa osattiin sittenkin haistaa, mistä tuulee, kun herranilman mustat pilvet nousivat  taivaanrantaan.

Onnistuneesta torjuntavoitosta kuuluu kunnia kelpoisalle keskustaoikeistolaiselle kokoomukselle, vaikka osa äänistä vuotikin perälaudasta. Ruiskukkakansa sai  ensimmäisen kerran maan suurimman puolueen niukan aseman. Jyrkillä on taas pieniä paineita, sekä kotirintamalta että eurounionista. Mutta kyllä se koiraskin hallituksen poikii, kun koville laitetaan.

Muuten vaalitulos oli aika odoteltu, ellei laiteta merkille sitä, että Arhinmäen vasemmisto piti aika hyvin omat asemansa. NIin sen teki myös rantaruotsalaisten puolue, jonka puheenjohtaja kipitti illalla pikimmiten kokoomuksen valvojaisiin. Siellä se on tallessa rkp, kokoomuksen liivintaskussa, taas hallitukseen tulossa. Niin ja Päivi Räsäsen KD ei sekään homojutuista hiipunut. Piraatit saivat ääniä sen verran, että mainita voi.

Uudenmaan äänirohmu Stubb vertasi vaaleja urheilukisoihin, joissa vain voitto on pääasia, ykköstila on yli kaiken. Tosi on. Paras äänien kerääjä pääsee potentiaaliseksi pääministeripuolueeksi. Ehkä hyväkuntoisen ministerin pitäisi silti unohtaa urheilutermit politiikasta. Politiikassa ei ole tärkeää päämäärä tai maaliviiva, vaan oikeansuuntainen liike. Olkoon se sitten vaikka miten vasemmistolaista ja epäurheilijamaista ajattelua.

***
Politiikassa ei myöskään eletä kvartaaleissa, ei ainakaan vielä. Kylläkin ikihippi ja myös suurjuoksija Tuomioja kiirehti  povaamaan lyhytaikaisten hallitusten mahdollisuutta. Sehän nähdään, mutta silloin politiikot ovat todella raskaasti epäonnistuneet yhteisten asioiden hoitamisessa. Vanhaa kansaa mukaillen, neljä vuotta mennee vaikka säleaidan vitaksena.

Oliko se Stubb, joka illalla tellun tentissä kysyi, että onko persut oikeistolainen vai vasemmistolainen puolue? Hyvä kysymys. En tiedä, mitä Pulinat-Pois-Timo siihen sanoisi. Minä sanoisin, että persut on keskustalainen kansanpuolue. Vasta äsken oli tunkua työväenpuolueista, nyt on pyrkyryyttä keskustaan. Neljän vuoden päästä kai kaikki haluavat olla porvareita tai joitain ihme lipilaareja.

Euroopan Unionissa päätetään ainakin puolet Impivaaran, ei kun Suomen lainsäädännöstä. Jos puolet piisaakaan? Meillä on 200 toimeliasta kansanedustajaa, joista iso osa on ihan uusia. On tietysti tuhmaa puhua nyt tämmöisiä, mutta eikö siinä 200 edustajassa ole jo puolet liikaa? Etteivät hyvät asiat unohtuisi, luin aamulla alan lehdestä, että uuteen eduskuntaan on tulossa opettajien, lekurien, pappien ja hoitsujen lisäksi kymmenkunta insinööriä. Toivomme on tekniikassa. Muutenkin kuin hehkulamppuja vaihdettaessa.

Pressan pestikin on enää edustuksellinen, sellainen puolivallaton. Pressan tehtävä olisi oikein sopiva jäähdyttelyvirka Niinistölle, pikku vihjeenä vain!  Soinilla ei ole aikaa patsasteluun, eikä Rehn ehkä halua vielä kunniavirkaa? Pressan vaalit ovat tietenkin pelkkää puuhastelua eilen päättyneeseen mittelöön verrattuna, mutta niillä sitä politiikkaa pian jatketaan. Väyrynenkin, vielä.

Ettei menisi liian vakavaksi, arvatkaas, mikä on seuraava trendi julkisuudessa, siinä ns. mediassa. No, se on tietysti toimittajanketaleitten harrastama  persujen uusien kansanedustajien höynääminen. Paparazzit postaavat. Politiikka pysyy otsikoissa, olipa siinä sisältöä tahi ei.  Kaikki on nyt levällään kuin erään Korhosen pojan potaatit pientareella.

Onneksi kevät on jo keskellämme ja lämmin poliittinen kesä on tulossa. Syksyllä meitä jo värisyttää, eikä se ole välttämättä vilu. Nälkämaan laulu voi olla pian tuttu monille, kun säästöt revitään taas heiltä, keillä vähiten on. Mutta ei heitetä lusikkaa nurkkaan. Ehkä persut kaiken muuttaa voi?

***

7.4.2011

Häivähdys demokratiaa

Sivupersoonani intrigööri marssi eilen lähimarkettiin äänestämään ensimmäisten joukossa. Siellä oli oli pitkä jono meitä demokratian kannattajia odottamassa äänestysvuoroaan. Pöydän takana oli kolme vaalitoimitsijaa läppäreineen ja tulostimineen. Yksi läppäreistä ei lähtenyt tulille ja hermostunut kaveriparka yritti selittää, että kyllä tämä äänestäminen oli hitaampaa ennen näitä tietokoneita. Huono selitys, mutta hän olikin vaalitoimitsija, eikä poliitikko.

Ai niin, äänestin tietysti perussuomalaisten ehdokasta. Jos siitä toimenpiteestä saisi tositteen, laittaisin sen tähän. Ajattelin kyllä ottaa piirtämästäni numerosta itse kuvan kännärillä, mutta en ilennyt sohrata siellä vanerikopissa. Ja mitäpä se kuva numerolapusta olisi todistanut, kuvanhan voi manipuloida.

Joskus elämän varrella, kun on oikein mätöstänyt ja ihan kaikki on tuntunut tarhakettumaiselta, olen päättänyt jättää politiikan seuraamisen tykkänään ja liittyä torkkupeittopuolueeseen. Kuitenkin sitten on vaalien alla tullut sukkela olo ja on pitänyt painella äänestämään.

Äänestäminen on yksilön kannalta vain lyhyt häivähdys demokratiaa  muutaman vuoden välein, mutta parempi sekin on kuin ei demokratiaa ollenkaan. Semmoisestakin meiningistä saamme uutisia maailmalta joka päivä, missä demokratia on vain jokin rapistuneiden länsimaiden hapatus.

Nyt alkaneissa eduskuntavaaleissa on uutta mielenkiintoa. Merkittävin on demokratian laajeneminen, suomalaiset ovat jakaantuneet neljään suurempaan, sekä moniin pieniin puolueisiin. Persut ovat kansanliike ja uskoakseni pysyvästi mukana pienen maamme suuren politiikan kuvioissa. Mutta ehkä sittenkin kiinnostavimpia puheenvuoroja on kuulunut pienpuolueista, kuten piraateista ja muutoksesta.

Tekijänoikeuksissa on petraamisen varaa, jokin 70 vuotta kirjailijan tai taiteilijan kuolemasta on liian pitkä aika. Laittomille lataajille langetetut mielettömän suuret korvaustuomiot ovat syvältä, pahinta jenkeistä kopiotua oikeudettomuuden mallia, mistä ei puutu kuin loputon kakku jossain Guantanamossa. Järjettömillä rangaistuksilla "tekijänoikeuksien" rikkomisesta puolustetaan vain alan suurpääoman etuja, ei taiteilijoita.

***
Tilanne on yhtä lailla absurdi kuin euroalueen kriisimaiden tukemisessa. Mielettömillä määrillä veronmaksajien rahoja ja veronmaksajien takuulla tuetaan vain ja ainoastaan pankkeja, häikäilemättä keinottelevaa suurpääomaa, eikä tosiasiassa lainkaan ongelmamaiden kansalaisia. Mitä varten valtiot ja EU ovat olemassa, ihmisiä vai pankkeja varten? Toisaalta, suottahan tuota kyselee, sillä raha ja rahalla keinottelu tanssittavat melkein kaikkia. EU:n tukitoimet ovat härskisti läpinäkyviä, sisältö läikkyy kaikkien nähden kuin lasisessa potassa.

Muutoksen, sen puolueen edustajat ovat puhuneet  mm. suoran demokratian ja sananvapauden puolesta. Sveitsi on kansanäänestysten paratiisi ja heidän mallinsa on varsin toimiva, ainakin se on pitkälle vietyä suoraa demokratiaa. Suomessa vallan kahvasta rystyset valkeina ja kielet ruskeina kiinni pitävä julkinen eliitti ei kansanäänestyksiä salli, eikä arvosta. Se on väärin. Kyllä kansalaisilta pitää kysyä muutenkin kuin näennäisesti mielin kielin näin vaalien pukatessa päälle. Kunnat voisivat olla edelläkävijöitä kansanäänestyksissä, muutenkin kuin kuntaliitoksista päätettäessä.

No, ei meidän tavisten auta muu kuin meuhkata netissä ja käydä välillä ihan konkreettisesti ravistelemassa vallan kultaisia palatseja niin että kristallikruunut helisevät ja vuosikertaviinit läikkyvät kiiltäville pöydille ja parketeille. Niin me tehdään, minäkin vanha risupartapelle muiden mukana. Tämä ei sitten ole rintamasotaa, vaan sissiliike!

Älkää antako soihtujen sammua, pienet puolueet! Lyökää jatkossa vaikka hynttyitä yhteen! Luulisin, että suuri osa vihreidenkin äänestäjistä on jo rutistanut propellihattunsa. Monet älykkäiden vasemmiston edustajanuorten kannattajat puhisevat silkkaa turhautumistaan. Vaihtoehtoja tarvitaan tiellä parempaan ja inhimillisempään yhteiskuntaan. Talous ohjaa meitä liikaa, hyvästä rengistä on tullut paha ja julma isäntä.

Nostan tässä esiin kenenkään pyytämättä yhden kiinnostavan ajattelijan, Muutos-Akin Kuopiosta. Aki kertoo vaaliesitteessään mm., että länsipankkien saatavat PIIGS-maista ovat yhteensä noin 3 858 miljardia taalaa, mistä mm. Espanjan kontolla on liki 1 100 miljoonaa ja Italian niskassa liki 1 500 miljoonaa taalaa pankkien saatavia. Kriisejä ei ole ainakaan selätetty, eikä niitä EU:n nykyisillä konsteilla selätetä! Ei Jyrki ja Mari!

Lisää taloudesta sun muusta löytyy osoitteesta www.samassaveneessä.info.

Vaalirauhaa!

***

5.4.2011

Kiitos tv-maksusta!

Röllin tellu.
Muistattehan sen ylen kiitoskampanjan, missä ihmiset kiittelevät milloin ketäkin mieluisista telluohjelmista. Sehän on ihan ihkun imelän ihanaa! Se, että Ylessä on saatu niinkin mitättömällä kuin 450.000.000 euron budjetilla tehdyksi oikein omia ohjelmia, joista ihmiset ovat tykänneet. Jos vielä mummoilisi ja vähän pyöristäisi summaa, koska se ei kuitenkaan riitä: Ylen annit maksavat siis vuodessa semmoiset 2 700.000.000 mummon markkaa.

Mutta eihän se raha ei ole ropissut kuin tyhjän Olkiluodon onkalon pohjalle. Ei toki. Silleesti käy esimerkiksi Suomen saamisille kreikkalaisilta. Mutta huispa näistä! Nuppi on muutenkin pyörällään, kun yrittänyt vähän seurailla euroalueen tilapäisiä, hourupäisiä ja muita vakautus & kriisihallintarahastoja. Se, missä sitten saa nupin ihan heti kerrasta ulalle, on yritys perehtyä suomalaiseen julkisten tukien hämähäkin seitteihin.

Mutta takaisin asiaan eli ylen anteihin: Intrigööri on vielä toistaiseksi saanut pidetyksi nakit ja muusin sisällään, jos on sattunut katsomaan tällaisen kiitostelufilmin pätkän. Ettei unohtuisi, kiitostelukampanja jatkuu vielä osoitteessa http://www.kiitosfilmi.fi/. Sinne voi jokainen jättää omia ideoitaan kiitosteluiksi, siellä voi kiittää vaikka tv-maksusta! En tiedä, voisiko siellä kiittää myös aurinkoisista säistä tai vaalituloksesta, koska kampanja jatkuu vaalien yli?

***
Kun nyt on ne vaalit jo ovella kuin tv-maksutarkastaja, niin kaikki puolueet hyssyttelevät  kuin vaari kaljakätkölle hipsiessä. Puolueet hyssyttelevät myös tästä tv-maksusta, vaikka se onkin pikku juttu maan taloudessa. Tv-maksu koskettaa tunteita, se nostattaa vilkasta nettikeskustelua ja lehtikirjoittelua aina, kun se putkahtaa esille. Taas on aihetta keskusteluun, koska oikeus kumosi tarkastusmaksun yhdessä ainoassa tapauksessa niistä sadoista tai tuhansista valituksista, joita asian tiimoilta vuosittain tehdään. Kyseinen tarkastaja oli hiipparoinut omin lupineen sisälle asuntoon  ja sitä tehden rikkonut lakia.

Tästä järkyttävästä tapauksesta virinneestä keskustelusta ja lehtijutuista kävi ilmi, että ainoastaan suljettu asunnon ovi ja alas vedetyt pimennysverhot voivat ehkä estää tunnollista lupatarkastajaa kirjoittamasta tarkastusmaksua a´100 euroa, sekä takautuvaa tv-maksua siltä ajalta, kun televisiota on käytetty ilman tv-ilmoitusta. Takautuva maksu lie maksimissaan 460 euroa, joten tarkastajan visiitistä voi joutua pulittamaan semmoiset 560 euroa. Luulisin, että takautuva maksu määräytyy sen mukaan, mitä on kulunut ko. luonnollisen henkilön viimeksi suorittamasta tv-maksusta eli kauan, joten maksimithan siitä heleposti paukkaa?

Jos aiot välttyä traumaattiselta kohtaamiselta tv-maksutarkastajan kanssa, on parasta olla avaamatta tai edes raottamatta hänelle ovea. Jos hän pääsee vaikka oven raosta (tai postiluukusta?) esittämään asiansa, hänet olisi päästettävä sisään toteamaan tellun tilanne. Pakkohan ei ole päästää, mutta hahaaa, sehän virittää heti tarkastushenkilön epäluulon ja tietenkin hän kirjoittaa maksulappunsa. Tiemmä saman laskutustempun voi tehdä, jos tellun sinertävä valo vilkkuu vaikka verhojen raoista.

Ja mikä hurjinta, laskuttaa voi ihan vain muutenkin, koska sillä konstilla kuulema saa viimeistään "asiakkaan" ottamaan yhteyttä. Niin ollen ei auta, vaikka linnoittautuisit tellusi kanssa vaatehuoneeseen, lasku voi tulla silti.
Tässä vaiheessa homma menee sekavaksi, kenen pitää todistaa ja mitä? Tarkastajan ja koko tarkastuksen  tarkoituksena on tietysti saada kohde maksamaan tv-maksu, vaikka millä konstilla, mutta toimivan tv:n olemassaolo asunnossa pitäisi myös todistaa. Laskusta pitäisi ajoissa reklamoida viestintävirastolle, ellei aio sitä maksaa, jne...

Olisi paikallaan, että joku yksityinen ja riippumaton lakimies selvittäisi tämän tv-maksun tarkastusvyyhden juuriaan myöten. Tv-maksun ja sen tarkastuksen varjolla kuitenkin käytännössä loukataan ihmisten perusoikeuksia ja häiritään kotirauhaa. Toivottavasti asiaan nyt tarttunut lakimies on perusteellinen ja hakee ennakkopäätöstä.

Onnekasta on elo siinä tapauksessa, että elät omaa elämääsi ja uiskentelet ikäänkuin tyynissä vesissä pois valtavirran pyörteistä. Et siis lainkaan katso tellua. Siinä tapauksessa tarkastaja on paras päästää saman tien peremmälle toteamaan, ettei tellua ole tai sitä ei ole teknisesti liitetty verkkoon. Monitorina tellu kuulema saa olla vaikka vuokraelokuvien katselua varten.

***
Mutta mitenhän tarkastaja mahtaa suhtautua tietokoneeseen näyttöineen? Entä puhelimeen? Niilläkin kun joku voi seurata tv-lähetyksiä. Veikkaisin, että tarkastaja on  hieman epäluuloinen. Asia varmaan selviää vielä meikäläisellekin, koska irtisanoin vuoden alusta tv-maksun ja yritän olla katsomatta sitä toosaa edes syyspimeiden tuloon asti. Uhittelukirjeitä on jo tullut muutamia. Seuraavaksi kai ovikello soi? Radiota kyllä kuuntelen alvariinsa ja jos olisi vielä olemassa radiolupamaksu, maksaisin sen kiltisti.

Tv-maksutarkastaja on siis ihmistäkin ovelampi. Paitsi tässä yhdessä ainoassa tapauksessa, missä tarkastaja teki inhimillisen virheen ja tuli omin päin sisälle asuntoon. Suomalainen yleisradioyhtiö tarkastajineen on  lyömätön lajissaan. Yle ei horju, eikä heilu, säästöt ovat nimellisiä siinä, missä jokin pikkupulju, kuten BBC elää ihan maan perusteellista säästökuuria. Kaikkien yhteinen ja yhteiskunnallinen Yle repii rahansa vaikka ulosoton kautta. Kiitos Yle!

Epäilen, ettei tulevakaan eduskunta löydä tv-maksulle kunnon korvaajaa. Koska valtio velkaantuu rutosti, ihmiset vanhenevat ja herrojen palkkoja pitää nostaa, ei ole luultavaa, että ylen rahoitus siirrettäisiin valtion budjettiin. Siis yle, tv-maksut ja tarkastajat ovat iäti kanssamme. Tv-maksun nimen muuttaminen mediamaksuksi ei paljon naurata. Asuntokohtaisena sellainen maksu ajaisi yhä useammat nuoret, sekä vanhat ja vaivaiset ulosoton asiakkaiksi ja piankin toimeentulotukea hakemaan. Olkoon mieluummin tämä nykyinen kyttäsysteemi! Muutenkin meitä valvotaan yhä tarkemmin.

Mitä se tv-maksu sitten muka kenellekään merkitsee, te luuserit, toisten siivellä eläjät ja varkaat? kysyisi tässä kohti kaikkien keskustelupalstojen alati närkästynyt nimimerkki, kuten esim. "läpeensä rehellinen ja hyvin toimeentuleva kansalainen".

Intrigööri vastaa: Köyhät eivät pian katso tellua. Tai sitten monet köyhät katsovat tellua aikansa kuluksi vielä enemmän kuin tähän asti, sillä pian ei  kukaan syrjäytyneempi enää välitä pienistä pätkääkään. Kotkan poika Juha Watt Vainio lauloi aikoinaan osuvasti, että "köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus". Niinpä on, sillä vapaa television katselu ei  Suomessa kuulu ihmisten perusoikeuksiin, vaikka pitäisi.

* * *