29.3.2012

"Äitiiii! Euuuu!"

Taas meinasi jäädä päivän pöperö lautaselle, kun ruokahalu tökki katsellessa muutamien ministereiden ja edustajien puheenvuoroja eduskunnan kyselytunnilla. Erityisesti urheileva eurooppaministeri Stubb kunnostautui (jälleen) asenteellisilla  ja ylimielisillä kommenteillaan.

Romanian romanien ongelmista ei ministerin mielestä olisi edes pitänyt keskustella Suomen eduskunnassa, eikä ainakaan syyllistävään sävyyn. Oikea paikka olisi kuulema jokin EU:n kälätyskerho, joissa tupeloidaan samojen asioiden kanssa helposti vuosia kerrallaan, eikä mitään myönteistä muutosta tapahdu, vaikka rahaakin saattaa palaa hevoskuormittain.

Kai tahtomattaan ministeri Stubb tuli paljastaneeksi sen tosiasian, ettei Suomen eduskunta ole tosiasiassa paljon mitään - yksin EU on suuri ja mahtava ja vissiin pyhäkin.

Romanian ja Bulgarian hallitukset (ja muutkin itäiset hallitukset) ovat saaneet paljon rahaa mm. romaniväestön olojen kohentamiseksi. No, ne rahat on käytetty sopivampiin tarkoituksiin ja ulkoistettu ongelmat muualle Eurooppaan. Sehän lienee sitten vastuullista EU:ssa, missä sanojen merkityskin vaihtelee kulloistenkin poliittis-taloudellisten suhdanteiden mukaan ohjatusti.

Romanit asutettiin

Intrigööri oli 70-luvulla aloittelemassa vaatimatonta lehtineekerin uraansa, kun Suomessa ratkaistiin romaniväestön pahimmat ongelmat päättämällä siitä, että tälle vähemmistölle on järjestettävä asunnot. Asunnot myös järkättiin ja heimolaisten siihen saakka pakollinen kiertolaiselämä jäi historiaan. Samoihin aikoihin myös yleinen sosiaaliturva alkoi kohentua auttaen samalla myös vähemmistöjä ja reilusti. Sillä tavoin asioita hoidetaan itsenäisessä maassa, missä on vastuullisia päättäjiä.

Kautta aikojen Suomi on lisäksi huolehtinut erityisen vahvasti ahvenanmaalaisten, anteeksi, niiden oolantilaisten ja sama ruotsiksi, vahvasta elintasoturvasta.

Se kävi yhäkin selväksi, että hankalat asiat joko salaillaan hallituksessa tai niitä viedään EU-kokouksiin itkettäviksi ja paapottaviksi. EU:n ja etenkin rahaliiton jäsenyys on tainnut näivettää ja kutistaa päättäjien päävärkit sisältä päin? "Euuuu! Äitiii! Kakka tuliii! Pyyhkimään!"

Oli ongelma mikä vain, se pitää kuulema ratkaista EU:n tasolla, eikä Suomen päättäjien kannata tehdä muuta kuin hönöttää loputtomissa kokouksissa viisaan näköisinä. Toinen vaihtoehto on käkättää papukaijan lailla julki testatusti hyvin siedettyjä, suvaittuja ja samalla äärineutraaleja, miljoonaan kertaa kuultuja mielipiteitä julki joka käänteessä.

Suomi on hallinnon suurvalta

Mitä ihmettä meillä enää tehdään omalla suurella eduskunnalla ja hallituksella, jos kaikki suoraan maan sisäistä järjestystäkin koskevat asiat pitää kuljettaa EU:n kautta? Kaipa monille hallituspuolueiden edustajille on vastenmielistä se, että Suomessa enää edes yritetään päättää omin päin yhtään mistään? Hyvä liksa ja etuoikeutettu oma asema byrokratiapusikon  yläoksilla kuitenkin kelpaavat kaikille. Uskollisuus puolueelle ja hallitukselle kyllä aina palkitaan myös oman aktiiviuran jälkeen.

Kunhan EU:n liittovaltio toteutuu, Suomessa ei todellakaan päätetä enää itse kuin liputuspäivistä, elleivät nekin satu rikkomaan jotain unionin yleistä käytäntöä

Selväjärkiset ja myös selvästi Suomen etua haluavat päättäjät ovat meillä vähissä. Onneksi heitäkin vielä porukasta löytyy, eri puolueistakin, jopa kokoomuksesta, kuten Ben Zyskowicz. Ja persuista pitää mainita ainakin Pirkko Ruohonen-Lerner. Ja sitten on tunnustettava itseäni huolestuttava ilmiö: Vihreilläkin tuntuu joskus olevan tolkkua, kun heitä vertaa joidenkin muiden puolueen äänitorviin. (Jospa tämäkin outo harha menee vielä ohi?)

Puolustusvoimien alasajoon on vaikea ottaa kantaa, koska tällä  tarkkailuasemalla ei ole mahdollisuutta, eikä suurta sotilaallista osaamista perehtyä kokonaisuuteen. Eipä ole kansanedustajillakaan. Sitä vain ole hiljaa itsekseni ihmetellyt, kuinka ilmavoimien lentäjien koulutus tulevaisuudessa järjestetään. Ja kuinka Hornetit aikanaan uusitaan ilman Nato-jäsenyyttä tai edes jotain karvalakkimallia, kuten yhteistä ilmapuolustusta Ruotsin kanssa?

Monien päättäjien mielestä Suomessa ei saisi olla sotatarviketeollisuutta, eikä edes ruutitehdasta. Tilanne vain on sellainen, ettei esimerkiksi panssaroituja ajoneuvoja ja asejärjestelmiä voida valmistaa yksin kotimaisiin tarpeisiin, niitä pitää myös voida viedä vakiintuneisiin maihin maailmalle.

Monien työpaikat ovat riippuvaisia puolustusvälineteollisuudesta, missä meillä on korkeaakin osaamista. Käytännön sovelluksia tästä ovat arkiset Sisu-kuormurit ja Valmet-traktorit, joiden kehitystä on pitkän ajan kuluessa tukenut yhteistyö ja hankinnat puolustusvoimista.

Pieni toivo on sentään nyt siitä, että jos jokin huima maailman myllerrys saisi erään suurvallan yrittämään maamme miehitystä, sitä edes yritettäisiin torjua. Onhan meillä sentään eturivissä kaksi jämerää äijää - Niinistö ja Puheloinen. Onhan? Vai vietäisiinkö ensin Brysseliin päätettäväksi, miten suvaitsevasti meidän pitäisi suhtautua siihen, kun ne jyrää meitin?

Naisrauha?

Se ulkoisesta uhkasta, mutta eiköhän maan sisäinen turvallisuus pitäisi olla aina etusijalla. Suomen sisäinen turvallisuus koskettaa meistä jokaista. Jokaisen pitäisi voida liikkua turvallisesti asioillaan ja harrastuksissaan. Blogisti Takkirauta kirjoitti tänään naisrauhasta, minkä pitäisi olla meillä  itsestään selvää. Se, ettei naisrauha ole kunnossa, on meille suuri häpeä. 

Toimivalla yhteiskunnalla on velvollisuus puolustautua kaikkia uhkia, myös rikollisuutta vastaan ja suojella kansalaisiaan. Vai joko me elämme rappeutuneessa yhteiskunnassa, missä kaikki siihen kykenevät ulosmittaavat itselleen, mitä irti saavat?

Vanhukset ovat jatkuvasti uhattuina, he ketkä vielä omillaan pärjäilevät. Katujen ja teiden pienet ja isot pedot käyvät kiinni mieluiten heikoimpiin yksilöihin, kuten vanhuksiin, yksinäisiin naisiin ja tietty päihtyneisiin. Juoppojen keskinäiset rähinät ovat toki ihan perikansallista kamaa, ikiriesa naapureillekin ja poliiseille. Erilaiset varkaudet ja murrot ovat kasvussa ja sesonki on taas tulossa.

Vanhusten turvattu asuminen on jo kauan ollut uhattuna erilaisten, usein kyllä samansorttisten sisään tuppaavien keikkavarkaiden takia. Vasta viime vuosien ilmiö on ollut se, ettei kukaan ole turvassa, ei edes kotonaan. Rosvot ja varkaat voivat yllättää taviksenkin koska vain ja tämä ilmiö on  yksinomaan tuontitavaraa. (Oikeastaan arvotavarasta tulee tällöin heti kerralla myös vientitavaraa.)

Kyllä tässä alkaa jo toivo huveta, kuten näemmä monilta muiltakin blogien kirjoittajilta. Suomalaiset päättäjät sulkevat silmänsä ongelmilta ja ovat pääosin hyväksymässä myös sitä sisäisen turvallisuuden uhkaa, että me, meidän lapsemme ja heidän lapsensa maksavat viimeisen vuosikymmenen varrella tehdyistä päätöksistä vielä kymmenien vuosien kuluttuakin. 

Jos joku vielä kuvittelee, että toisten järkyttävän kokoisten velkojen takaaminen on vastuullista, ei voi kuin surkutella. Hulttion lailla elävät maat eivät ole sen parempia maksajia kuin samoin toimivat ihmisetkään. Ainakin osa takauksista lankeaa meille maksuun, muutakin kuin se sinänsä iso ERVV:n korkoloukku.

Tiukka talouskuri ja äärimmäinen yhteisvelkaantuminen eivät ole ratkaisuja velka- ja pankkikriisiin, jos siinä ovat ainoat tropit EU:n lääkekaapissa. Ennen pitkää joku kriisiytyvistä maista ottaa itse pitkät EU:sta ja euroliitosta, eikä sitä sovi kummastella.

Vahvasti aseistautuneen natomaan Kreikan kansalaisetkin päättävät asioistaan viime kädessä ihan itse. Vaalit ovat sielläkin tulossa ja jytkyt. EU:ssa hulttion tai roiston lailla toimimisesta usein palkitaan, kuten esimerkiksi romaniväestöä kerjuulle ulkoistavissa maissa. Muitakin esimerkkejä löytyisi, mutta ei laiteta kaikkia lisukkeita samaan soppaan.

Sammakoita ei ole täällä vielä kurnutellut, mutta savolaisena pula-ajan shmaanina ennustan kuumaa kotimaista rötöstelykesää ja kylmää, mutta hyytävää EU-syksyä.


* * *

28.3.2012

Kerjäläisten kevätmuutto

Kevät toi, kevät toi raksalle maalarin ja hanslankarin, sekä tietysti rannoille hampparin... Kevät toi myös muuttolinnut, sekä vaeltavaa keräilytaloutta harjoittavan kansanryhmän edustajat tietystä Euroopan maasta. 

Tässä keskimäärin kovin köyhässä maassa on kerjäystalouden harjoittaminen kielletty muilta, paitsi lapsilta. Tämän maan vähän samanlaisessa  naapurissa kerjäystalouden sääntely on ulkoistettu tiettävästi lihaksikkaille rikollisjoukoille. 

Poishan niistä maista on lähdettävä leipää leventämään ja paljon on lähdettykin, muistakin kuin näistä kerjäystalouteen erikoistuneista kansanryhmistä. Mutta tässä pöhinässä puhutaan kerjäyksestä. Pieni osa kerjääjistä laajentaa elinkeinonsa reviirejä myös kaukaiseen Suomeen. Kysymyksessä on joukko todellisia moniosaajia ja omien taustavoimiensa rikastuttajia, joiden erikoista elämäntapaa ja kulttuuria sietäisi tutkia tieteellisestikin, eikä vain poliisin ja eri viranhaltijoiden taholta.

Kerjäystalous kaikkine sen tukemine toimintoineen on erikoislaatuista elämistä muun ansiotyöhön ja yrittämiseen nojaavan yhteiskuntajärjestyksen laitamilla, sen varjoissa ja reunoilla. Ansaintaan liittyy kerjäämisen lisäksi myös kaupustelu. Tämä kuulostaa kovin yksinkertaiselta, mutta systeemi on itsessään nerokas ja pitkän ajan kuluessa toimivaksi jalostettu.

Kerjäystalouden taustalla häärii joukko heimo- tai klaanipäälliköitä. Toiminta ja sen johto on hajautettu, joten yhden lenkin joutuminen vähäksi aikaa syrjään, vaikka virkavallan toimesta, ei aiheuta varsinaisille rosvoparoneille suuria tappioita. Lusimiset maksaa tietysti (rikkaan) kohdemaan yhteiskunta. Vankila vie vapauden, mutta muuten meikäläistäkin tasoa oleva laitos on edes säällinen lepopaikka kurjista olosuhteista tulleille tilapäisille asujille.

Systeemin hienous piilee juuri näissä tukitoimissa, kerjäämisessä ja kaupustelussa, mihin vakiintuneissa Länsi-Euroopan maissa on vaikea puuttua. Vaikeaa se on myös yleisen mielipiteen takia. Kukapa haluaisi, että kurjia vielä enemmän kurmootettaisiin. Niinpä suvaitsevaisuus ja sääli läikähtää karussakin sydämessä keskellä kevättä ja kaunista kesää. Tekee mieli pudottaa rahaa kuppiin tai ostaa tytöltä kukka. "Minulta se on niin vähän, mutta hänelle niin paljon..."

***
Jokin paikka näilläkin onnettomilla ihmisillä pitäisi olla, joten ei kuin kattoa pään päälle järkkäämään. Pitäähän ihmisillä olla tukikohta, missä peseytyä, pyykätä ja ruokailla. Hyvä ihme sentään! Tähän saakka kaikki menee suunnilleen siten kuin sivistyneessä yhteiskunnassa pitääkin tilapäisiä vieraita kohdella. EU-maissa on monia lakeja ja käytäntöjä, miten toisesta jäsenmaasta tulevia ihmisiä ja keitä vain pitää kohdella.

Hevoset ja vankkurit kokoontuvat johonkin, siis vanhat autot ja asuntovaunut ja tietysti kaikki sirmakan soittajat. Jos samalla paikalla voidaan majoittua pitempään, sinne ikäänkuin siunautuu kaikenlaista muutakin irti lähtevää tai jonnekin lojumaan jätettyä tavaraa. Klaanipäälliköt jossain siellä sakissa tai taustalla hierovat karvaisia käsiään ja jakavat keskenään kaupunkeja reviireihin, sopivat tietyistä kilpailurajoitteista, tarvitessa väkivalloin.

Kerjääminen ja kaupustelu on siis tukitoimi, joka sekin tuottaa otain, ainakin tekijöiden pakollisen elannon. Tukitoimet mahdollistavat varsinaisten toimijoiden olemisen ja erilaiset tehtävät paikkakunnalla. Tukitoimien suojissa tapahtuu se arsinainen moniosaajien tuottava toiminta, kuten pienissä ryhmissä tehdyt taskuvarkaudet ja kähvellykset. 

Kaupustelu saattaa äityä hyvinkin agressiiviseksi. Klaaniparonit voivat olla hyvin vaativia ja painostavia, jotta tulostavoitteissa pysytään.  Muuten ei miljoonalinnoja rakennella siellä kaukana kotona 2000 kilsan päässä.

Tiedustelun pohjalta suoritetaan alueittain järjestelmällisiä asuntomurtoja, joita tehdessä ei välitetä paljoa edes alalla normaalisti vältettävistä kiinni jäämisen riskeistä. Laitoshoitoahan siitä vain voi seurata. Kaiken lähtökohtana on se, "etteivät ne meille kuitenkaan mitään mahda, me teemme niin kuin haluamme". Porukka menee vaikka joukolla jonkun "nuijan" kotiin syömään ja katsomaan, olisiko siellä mitään pois viemistä. Samalla väitetään vaikka että "me vuokrasimme tämän asunnon pojaltasi". Ei haittaa, vaikka sitä poikaa ei oikeasti olisikaan. (Tuore tapaus Englannissa.) Lopulta poliisit tulivat, mutta kämppä meni uusiksi.

Lähtökohdat säilytetään myös siten, että yleensä kaikki nämä toimijat välttävät suoranaista väkivaltaa, mikä saisi paikalliset asukkaat ja virkavallan nousemaan takajaloilleen ja toimimaan haitallisesti liiketoiminnan kannalta. Nohevimmat toimijat osaavat vaikka virittää ottoautomaatin tai tehdä rahanvaihtokällin, osaavat he paljon muutakin. Oikein houkuttevaan mestaan mennään sisään vaikka keskellä päivää ja otetaan, mitä ehditään. Seuraavassa hetkessä saalis matkaa omia teitään kohti uusia omistajia.

***
Suomen kaltainen maa on näille kevätmuuttajille melkoinen apaja, koska täällä saatetaan vielä luottaa ihmisiin. Maaseudulla on eletty näihin päiviin asti suunnilleen siten, että on laitettu luuta ulko-ovea vasten siksi aikaa, kun ollaan pois kotoa. Takavuosina sitä tyyliä eli tämän kirjoittajakin, maalla ei tarvinnut edes lukita autoja yöksi, vaikka oltiin valtatien varressa taajaman kupeessa. Tähän saakka kaupunkilainen Suomi on ollut melkein hampaaton tekemään mitään kevätmuuton pahimpien haittojen välttämiseksi. 

Vahva ja toisinajattelun kieltävä suvaitsevaisuus, se mikä ei tunne rajoja, on on näidenkin kaukaisten kevätmuuttajien paras ja vahvin puolustaja. Sama juttu taitaa olla kaikkialla muuallakin vanhassa mukavassa Euroopassa. Meitä alkuasukkaita eri maissa voidaan juksata ihan ihan mennen tullen ja siinä välissä. 

Mitä sitten pitäisi tehdä? Intrigööri on löperö, eikä kannata ihmisten muiluttamista tai väkisin kyydittämistä mihinkään. Menokyytiä voi aina seurata oma paluukyyti. Jos kotimatka maksetaan tai järkätään, kuten on joskus tehty, kuka sen vahtii, toimiiko paluumuutto? 

Kerjäysalan oheisbisneksiin sinänsä liittyy paljon perin kielteisiä asioita, kuten hädänalaisten ihmisten hyväksikäyttöä, ihmiskauppaa, lasten pakottamista, jopa ehkä väitettyä silpomista, paikoin myös prostituutiota ja muuta sellaista niin paljon, ettei mikään suvaitsevaisuus tai sormien lomasta tirkistely riitä asian ratkaisuksi.

Pohjaton tuki- ja avustuskassa EU (nyt kyllä tyhjä) on jakanut vuosien varrella yhtä sun toista mm. Romanian ja Bulgarian, sekä muiden Itä-Euroopan romanien auttamiseksi, mutta näissä maissa rahoilla on kummallinen taipumus keräytyä hallitsevan eliitin säkkimäisiin taskuihin. Sitäkin ilmiötä pitäisi tieteellisesti tutkia, poliisitutkinnan ohella. Meilläkin esiintyy samaa ilmiötä, hienostuneemmin, mutta milteipä maan tapana.

Kerjäysbisnestä ja sen oheistoimintoja on mahdotonta kokonaan pysäyttää, mutta sitä voidaan rajoittaa kerjäys- ja kaupustelukiellolla julkisilla paikoilla. Kerjäyskielto ei rajoittaisi varsinaista köyhien avun, kuten ruoka-avun jakamista tai jotain bussirahan pyytämistä. Torikauppakin tarvitsee omat lupansa ja alueensa.

Kerjäyskiellon pitäisi koskea kaikkia, tietysti myös perisuomalaisia, jolloin kiellolla ei syrjittäisi  ketään. Antaisihan kerjäyksen kieltäminen poliisille myös keinon häätää niitä läpivuotisia viinarahaa vaanivia kotoisia hamppareita. Maalarit ja hanslankarit ryyppäävät omilla rahoillaan,   liikaa kuitenkin!

Kuinkahan moni suomalainen köyhä lähtisi leventämään perustuloa kerjäämällä jossain parin tuhannen kilsan päässä Etelä-Euroopassa. Matkustaminen ja majoittuminen maksaa ja vaatii myös logistiikkaa. Suomessa köyhillä on perusturva, mutta se hupenee huippukalliiseen ruokaan ja kämppään. Harva silti porhaltaa kuhmuisine kärryineen ja asuntovaunuineen kamujensa kanssa etelän maille kerjäilemään. Joitakin kirjanpidon ohi meneviä ansaintakeinoja meilläkin osataan, mutta kerjääminen ei luonnistu, toistaiseksi.

Pitkä, mutta perusteellinen kirjoitus aiheesta löytyy täältä, rikollisuudesta kerrotaan enemmän  jutun loppuosassa:


TS, kerjäämistä ei kai aiota kieltää:



LISÄYS: Tampereella poliisi purki romanileirin syksyllä 2016. Linkki Aamulehden juttuun, myös video.

* * *

27.3.2012

Työtön, mutta millainen?

     
Työnantaja ja -hakijat.
Työttömyysaste Suomessa oli vuonna 1990 2,9 prosentia, jolloin työttömyys oli käytännössä selätetty. Seuraavana vuonna kaikki muuttui ja karmeimpana lamavuotena 1994 työttömiä oli 17,6 prosenttia.

     Kymmenessä vuodessa käyrä laski 9 prosenttiin ja laski siitä edelleen, kunnes vuonna 2008 päästiin 6,3 prosenttiin. Nyt työttömyysaste Suomessa on noin 7,5 prosenttia, olemme liki samoissa prosenteissa Ruotsin työttömyysasteen kanssa. Saksan työttömyyskäppyrä on vähän parempi.


     Työttömien tilastointi eri tavoin antaa erilaisia lukemia riippuen siitä, kuka tilastoi ja mitä. Ja ketä. Perinteisesti tilastokeskus kertoo työttömien määräksi ihan erilaisen luvun kuin työvoimaministeriö.  Jos edellisen mielestä meillä on vaikka 200.000 työtöntä, jälkimmäinen saattaa ilmoittaa samaan aikaan 250.000 työttömän työnhakijan lukeman, jotain siihen suuntaan kuitenkin.

     Lisäksi joudutaan aina arvuuttelemaan, moniko on kursseilla, tukitöissä tai nk. työharjoittelussa, joten todellinen työttömyys jää aina luulojen varaan. Eihän meille hallintoalamaisille kerrota monia muitakaan asioita. Tai kerrotaan, mitä kerrotaan, vasta sitten, jos on ihan pakko. Meillähän on ihan avoimesti osin suljettu yhteiskunta. Avointa on kaikki muu, paitsi eliitin suhmurointi.

     Jokaisen työttömän yksilön kohdalla työttömyys on 100-prosenttinen, tukitoimet saattavat  lieventää tai pahentaa työttömyyden seurauksia. Mielenkiintoista on, että tilastoinnissa työikäisinä pidetään 15 - 74 -vuotiaita, joista työvoimaan kuuluvat sekä työlliset että työttömät. Työllisyysaste on 15 - 64 -vuotiaiden työssä olevien osuus samanikäisestä väestöstä, mutta mummot ja vaarit on tipautettu tästä astelaskennasta pois.


     Työttömyys ja sen määrittely tilastollisesti ei ole mikään helppo juttu, kuten äkkinäinen voisi luulla. Jos joutuu työttömäksi, kannattaa ehkä kysyä työkkärin virkailijoilta, onko ehkä tullut määritellyksi kausityöttömäksi, joka on joutunut kausivaihtelun kohteeksi.

     Kausityöttömyys ei ole ihan sama asia kuin kausimaku mehu- tai jogurttipurkissa, vaan se riippuu työn tarjonnan ja kysynnän vaihteluista vuodenaikojen mukaan. Työttömyyttä tarkastellaankin vuosimuutoksina tai kausitasoitettuna, mitä tuo sitten käytännössä meinaakaan.

***
     Kysymys saattaa olla myös piilotyöttömyydestä. Piilotyötön on henkilö, joka kyllä haluaisi töihin, mutta jota ei luokitella työvoimaan kuuluvaksi. Työn haluaminen ei nimittäin riitä siihen, että pääsisi virallisesti työttömäksi. Ehei, sillä voi olla, että työn etsimisen kriteeri ei täyty.

     Piilotyöttömiä ovat esimerkiksi työllisyyskoulutuksessa tai työttömyyseläkkeellä olevat. Piilotyöttömäksi on  saattanut joutua jättäytyessään työvoiman ulkopuolelle, vaikka jäämällä huonon työtilanteen vuoksi kotiäidiksi tai isäksi eli sukupuolineutraalisti sanottuna kotihenkilöksi. (Lapsillakin saattaa olla asian kanssa jotain tekemistä, mutta sehän ei olekaan työkkäripuolen, vaan enempi sossupuolen heiniä.)


     Toisaalta saatat huhkia töissä yötä myöten, vaikka kuutamolla, mutta kuulutkin harmaaseen työvoimaan, mikä työskentelee (ikäänkuin) tilastoidun työn ulkopuolella. Myös rikollisen toiminnan työllistävä vaikutus jää tilastoinnin ulkopuolelle, vaikka siinäkin saatetaan käyttää monenlaisia työkaluja. (Poliisin ja oikeuslaitoksen tilastot rikollisuudesta eivät ole aivan kattavia. Sama pätee kerjäykseen ja kaupusteluun.)

     Työtön voi olla myös kitkatyötön. Kitkatyöttömyys tarkoittaa sitä aikaa, mikä menee uuden työn etsimiseen opiskelun tai entisen työn päättyessä, myös sesongeilla on tekemistä tämän asian kanssa.

 Suhdannetyöttömyys on työttömyyden yleistymistä matalasuhdanteessa, koska silloin kuulema työn kysyntä heikkenee.

     Rakennetyöttömyys ei tarkoita sitä, että olisit joutunut rakennusalalta työttömäksi ulkomaisen halpatyövoiman takia. Jos olet rakennetyötön, se johtuu jonkin rakenteen tai rakenteiden muutoksesta, mikä ohjaa työn kysyntää uusille aloille.

     Synonyymi rakenteelliselle työttömyydelle on myös luonnollinen työttömyysaste tai ns. NAIRU-aste. Työttömyys ei yleensä naurata, mutta nairu tarkoittaa tässä työttömyysasteen tasoa, minkä alittaminen nopeuttaa inflaatiota, yms.


     Teknologinen työttömyys johtuu siitä, että teknologia korvaa ihmisten työtä. Taloustieteilijöiden mielestä, jos on teknologinen työtön, voi aina siirtyä jonkin muun tekemättömän työn pariin ja tai toimia sen oman työpaikan vieneen koneen passarina. Tässäkin tapauksessa teknologia kyllä vapauttaa ihmisen työn orjuudesta, mutta hyödyn korjaa ahne työnantaja, se riistoökyporvari. Robottihan painaa vaikka yötä päivää, ei narise joutavista, eikä hallissa tarvita edes valaistusta.

     Kaukaiset 70-luvun visiot tietoyhteiskunnasta, mikä vapauttaa ihmiset uuvuttavasta työstä harrastusten pariin, pitivät todellakin paikkansa. Valitettavan monet vapautuvat vieläkin kokonaan työstä, mutta se harrastuspuoli jää vähän tylsäksi keskittyen mm. asumiseen ja syömiseen.

     Ihmisparka voi joutua työttömäksi myös työn tuottavuuden kasvun takia. Työssä vielä olevista piiskataan irti kaikki kuin entinen kulkumies hevosesta. Työssä olevan pistäessä parastaan, hän painaa hommia ainakin kahden edestä vähentäen samalla uusien työpaikkojen tarvetta. Työhullu siis saattaa syödä pöydässäsi!


     Ennen sanottiin, että hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. On vaikea sanoa, kumpiko on inhimillisesti viisaampaa, se hullun homma vai viisaana joutenolo. Työ on Suomessakin katoava luonnonvara, mutta onneksi meillä menee muuten aika mukavasti, sillä onhan Euroopan talouskriisikin jo melkein selätetty.


Inspiraation tähän juttuun antoi Hampaankolosta blogi.

* * *

24.3.2012

Hyvin luistaa suksi



Pian laitetaan häkki heilumaan!
Suomella menee nyt loistavasti! Kaikki hallituspuolueet voittivat kehysriihessä, selättivät, torjuivat ja vesittivät "niiden toisten" katalia aikeita sekä työkansan että lapsiperheiden, vanhusten ja työttömien päiden menoksi.  Säästö ja leikkauskehysriihi meni suunnilleen silleesti kuin intrigööri tässä äskettäin ennakoi. Paitsi, että kaikki oli sovittu ennakolta.


Mitään kunnollista ei saatu aikaan, mutta useimmat hyrisevät silti tyytyväisyyttään, kun kansalaisia saadaan taas vähän rokotetuksi. Velkaantuminen etenee edelleen vauhdikkaasti kuin rappio muinaisessa Rooman valtakunnassa. Rakenteisiin ei tosiaan paljon kajottu.


Köyhien kurmootus kasvaa pikku hiljaa. Kun kunnilta käännetään valtionosuuksia tiukalle, kunnat säätävät veroimuria isommalle. Ei kunnissakaan rakenteisiin puututa, ellei sitä voida tehdä niin, että vain köyhimmät asukkaat kärsivät. Siinäkin asiassa löysät ovat jo pois otetut. Jos yksi prossa alvissa ei köyhääkään keikauta, yhden prossayksikön korotus kunnallisverossa jo tuntuu, kun joka lati on tarpeen.

***
Valtakunnanveturi J. Katainen on tätä kirjoitettaessa muutamien muiden eliitin edustajien kanssa rentoutumassa Saariselällä. Siellä varmaankin hiihtolenkkien, poronseläkkeiden ja saunomisten ohessa selätetään monia maailman polttavia ongelmia. Intrigööri ei tiedä niistä sen tarkemmin, koska elämme niin eri maailmoissa, minä ja eliitti.


Suotakoon Kataiselle silti kai tuommoinen rentouttava Lapin reissu, on siinä äijällä sen verran rankka duuni. Ensin Vanhasen Kiviniemellä jatketun vaalirahahallituksen valtiovarainministerinä ja nyt on takana jo melkein vuosi sikspakin pääministerinä. Huili taitaisi olla jo tarpeen? Tai saisi olla, vaikka pitempikin.

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, kun aina tulee arvosteltua hallitusta tuhmasti ja muka leikin varjolla, ei intrigööri ei olisi pärjännyt päivääkään Kataisen hommissa. Katainen on pesun ja linkouksen kestävänä savolaisena selviytynyt ulospäin aika vähillä mustelmilla. Ehkä hän vain osaa ottaa rennosti?


Takavuosina tuttu, myös savolaisjuurinen, vvm luonnehti tehtäväänsä intrigöörille kerran niin, että "vastuu kaatuu päälle kuin seinä, eikä vapaa-aikaa ole ollenkaan". Eikä sitä lausumaa siinä voinut epäillä. Toisaalta tuli mieleen, että sama juttu se on lähes kaikilla yrittäjilläkin, semmoinen vain kuuluu toimenkuvaan.


Poliitikon duuni on kyllä hyvin eduin pehmustettu, mutta on se ministeritasolla vaativaa. Rehellisyyskin siinä joutuu lujille, kuten olemme vasta erään pienpuolueen ministeristä havainneet. Kansanedustajana voi hörhöillä melkein kuka vain, senkin olemme usein nähneet. Kansanedustajana oleminen ei kysy juuri muuta kuin istumalihaksia ja vähän äänihuulia. Tosi on!


Tavisedustajan aika menee mielettömän byrokratian pyörittämisessä ja oman aseman pönkittämisessä edes omille äänestäjille. Tavisedustajana et juuri koskaan saa aikaan mitään näkyvää ja tuntuvaa. Yleensä vasta toinen tai kolmas kausi kansanedustajana, jos yleensä saa duuninsa pidetyksi, saattaa tuoda näkyvämpiä asemia. Tulee edes varmuus siitä, että nyt on edes oma elämä turvattu.

***
Eduskunnan tärkein tehtävä on lakien säätäminen, mutta toisin kuin ujompi luulisi, melkoinen osa laeista ja lakien muutoksista on huitaisten tehtyjä, juosten ruikittuja tai rennosti ranteella heiteltyjä. Ja pykäliä kyllä pukkaa kuin aamuisin pullia leipuri Pulliaisen suuresta leivinuunista. Kysykää vaikka oikeusministeriöstä!


Koska suurin osa uusista laeista, asetuksista sun muista tirektiiveistä tyrkkää Brysselistä, Suomessa ei tarvittaisi kuin 100 - 120 kansallista kansanedustajaa. Samalla rankalla tavalla voitaisiin vähentää koko valtion hallintoa ja byrokratiaa. 


Valtion verorahoista ohjaamien erilaisten tukien pöheiköstä joutaisi ajella läpi ja edestakaisin julmetun isolla caterpillarilla, siellä sitä lymyää piilossa miljardimenoja. Meillä tuetaan pääasiassa suuryrityksiä, joilla on hauista ja rahoitusta muutenkin. Rikkaiden erilaisesta veronkierrosta en puhu nyt mittään. Sen sijaan parhaiten työllistävää, mutta usein kituvaa pientä ja keskisuurta yritystoimintaa vain kyykytetään julmalla paperisodalla.


Suomessa ei tarvita välttämättä totuuskomissiota menneitä sekoiluja selvittämään. Sen sijasta täällä tarvittaisiin tulevaisuuskomissio mahdollisimman vähän mistään riippuvine selvitysmiehineen kartoittamaan kaikki turhaketoiminnot. 


Menneille teoille ja asioille emme enää mitään voi, mutta tänään voimme tehdä jotain huomisen hyväksi. Pienen maan vähäiset voimavarat pitäisi suunnata niihin asioihin, joista olisi todella kansakunnalle ja kansalaisille hyötyä. Vai ketä varten valtiota ja koko julkispuolta yleensä pyöritetään? Eliittiä vartenko?


Kansalaiset eivät saisi koskaan olla rasite tai jokin hirmuinen menopeikko, kuten melkein avuttomista vanhuksista nyt ajatellaan. Kansalaiset ovat tietysti voimavara ja kaiken lähtökohta, koko hemmetin popula.  Byrokraattien pitäisi olla kansalaisten palvelijoita, eikä satraappeja.

***
Mutta eihän byrokratian, eikä varsinkaan poliitikkojen ja suojatyöpaikkojen karsiminen karsiminen ole oikein onnistunut muuallakaan. Jos ja kun Euroopan liittovaltiosta tulee totta, siitä sitä ei tsaristinen hallinto ainakaan hellitä. EU on kaikkien byrokratioiden äiti. Demokratia kyllä osataan EU:ssakin jyrätä matalaksi olemattomiin, pois virkavallan tieltä.


Valtakunnan poliittinen johto ja ohjaus lienee maanantaina taas lähdössä eurokokoukseen, oliko se Kööpenhaminassa? Hiihtämisestä tuli mieleen Kekkonen. Kun Urkki läksi Neuvostoliittoon, siitä oli varaa heittää huumoria, koska luotimme siihen, että kyllä meidän Kekkonen ne punaiset peijoonit aina selättää ja tulee hilpeänä kotia uuden lahjakarvalakkinsa kera. 


Eipä ole enää poliitikoilla kansalaisten yleistä luottamusta. Vielähän sitä äänestämässä käydään, toistaiseksi. Presidenttikin on vain linnansa ja virkansa vallaton vanki. 


Kurjistuvan Euroopan velkakriisi kaikkine pankkikriiseineen on sitä luokkaa, ettei sitä enää verorahoilla selätetä. Meille puhutaan yhtä, mutta tehdään koko ajan toista. Nyt muka Suomi (taas) empii kriisirahastojen kasvattamista. Just, varmaan ihan niin? Nyökyttelytauti iskee viimeistään kokouksessa?


Hei, mutta mistä ihmeestä me suomalaiset saimme näin huonon herraonnen ja karman? 


Lisäys 25.3.: Ei kahta apupakettia Kreikalle ilman kolmatta? Onkohan apupaketin myöntäjiä enää olemassa, kun Oy Suomi Ab:n luottoluokitus on Pöö?


http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/03/25/imf-kreikalle-kolmas-lainapaketti/201225967/12?rss=t78 


* * *

22.3.2012

Sirut ihon alle

Sauron-siru on millin kanttiinsa.
Yle kertoo netissä, että DI Tiiti Kellomäki väittelee huomenna perjantaina Tampereen teknillisessä yliopistossa vaateantenneista. Vaateantennit ovat pienehköjä tunnistimia, joita voidaan ommella erilaisiin vaatteisiin. Kellomäki on tutkinut, millaiset antennit tai tunnistimet toimivat parhaiten ihmisen kehon lähellä.

Vaatetunnistimen voisi kiinnittää kulunvalvontaa helpottamaan esim. työvaatteisiin tai esimerkiksi potilaiden vaatteisiin dementiakodissa. Älyvaatteita ei vielä ole yleisesti saatavilla, ongelmia on pesunkestävyydessä ja tekniikan varmuudessa. Uudelle teknologialle löytyy tulevaisuudessa kutenkin monenlaista käyttöä.


Vanhanaikainen kaulaan ripustettava tai takkiin kiinnitettävä henkilökohtainen tunnistekortti voisi olla arkikäytössä vaatesirua turvallisempi. Mieleen tulivat heti suuret työmaat, toimisto- ja laitosrakennukset, joissa joku hämäriä puuhia harjoittava henkilö, vaikka ihan pelkkä rosvo, voisi pölliä työtakin ja kuljeskella miten haluaisi. Intrigööri on perusepäluuloinen äijä.


Tekniikan kestävyys on ratkaistu ainakin kaupan käyttämissä varashälyttimissä jo kauan sitten. Jos sellainen pikkuruinen piilohälytin herkiää häjyksi, se saattaa pysyä vaikka housujen takataskussa piilossa ja alkaa toimimaan vasta esim. parin vuoden kulutua vaatteen ostamisesta. Vaatteiden pesu ei ainakaan hälytintä vaienna. 

En tiedä, vieläkö moisia kiusankappaleita käytetään. Yksi ikävä kokemus kaupassa tuli siitäkin tekniikasta aikoinaan. Piilohälytintä etsittiin sitten myyjän kanssa tosissaan ja lopulta se löytyi jo paljon pidettyjen samettifarkkujen takataskusta.



No, melkein kaikkea tekniikkaa voidaan käyttää oikein ja väärin, hyvin tai huonosti. Vaatetunnistimien kehittäminen kuulostaa kuitenkin järkevältä tutkimukselta.


* * *
Ja sitten asiasta suoraan foliopipoiluihin. Tässä osiossa ei kuitenkaan vielä opetella rakentamaan kotiin maadoitettua Faradayn häkkiä, eikä suunnitella pakoa Siperiaan.


Mutta kun työ- ja ehkä ulkoiluvaatteisiin laitetaan tunnistimia ja antenneja, eikö helpointa olisi laittaa kaikille pikkuinen etäluettava siru ihon alle kuin hevosille? Sehän olisi pelkkä näppärä toimenpide vaikka siinä samalla kuin uudelle kansalaiselle ja hallintoalamaiselle myönnetään kelakortti. Sirukortin päivityksetkin onnistuisivat etänä, kuten puhelimessa sim-kortille.


Ennen kuin nauretaan, muistetaanpa, että Suomessa on tapana ottaa uusia tekniikoita käyttöön jo melkein ennen kuin niitä on keksitty, eikä uuden teknologian toimivuutta tai käytännön hyödyllisyyttä ole varmistettu. Hinta ei ole este, kunhan uusi viritys vain maksaa paljon ja tuntuu päättäjistä upealta.


Tämä kaikki lienee vain ajastaan jäänyttä visiointia, sillä koko ajan kehittyvät nano- ja kvanttitekniikan sovellukset mahdollistavat monia asioita, joita ei osata edes arvailla. Tutkimus ja etenkin sotilaallinen tutkimus on aina paljon edellä siitä, mitä yleisesti tiedetään. 


Joka tapauksessa millin kokoluokan sirulle tai bioistutteelle voitaisiin ladata ihan vaikka mitä. Uusi tekniikka mahdollistaisi ihmisen ja hänen elämisensä lähes täydellisen kontrollin. Ehkä inehmon varsinaisen toimintakyvyn tehostamiseen, kyborgisointiin, tarvittaisiin montakin sirua ja pientä säätöä? Mutta vain ensimmäinen asennuskerta sattuisi hiukan.

Byrokratia pelastaa?



Henkilösiruja ei meille tule heti huomenna, sillä onneksi elämme hirmuisen byrokratian maassa ja pian tiukasti säännellyssä liittovaltiossa, missä uusia asioita ei ole helppo ottaa käyttöön. Pikku esimerkkinä siitä on toinen päivän uutinen, minkä mukaan paikallinen luparuletti jarruttaa hyödyllisten pienten tuulivoimaloiden yleistymistä. Asiaa ei kuulema voida mitenkään ratkaista, eikä lupiin saada kunnissa yhtenäistä käytäntöä ennen kuin suurten tuulivoimaloiden kaikki lupa-asiat on saatu kuntoon. Jaha?


Lienee kuitenkin pieni ero siinä, rakennetaanko pieni tuuligeneraattori bensiksen mainostorniin tai liikerakennuksen katolle vai tehdäänkö johonkin tuulipuisto tai tuulivoimala jopa satametrisine pylväineen? Pikku tuulimyllyissä olisi niitä hiljaisiakin malleja, spiraaleita. Rakenteisiin voi yhdistellä aurinkopaneeleja. Ei luulisi olevan vaikeaa antaa lupa sellaiselle härvelille.

Sirut eivät paljon sähköä kuluta, ihmisen oma virta riittää. Ihmisen siru toimisi puurolla. Siruttamishanke vaatisi myös päätöksentekoa EU:n tasolla.  Mutta ehkä komentoketju vielä oikenee ja kaikki asiat hoituvat pelkillä komissaarien käskytyksillä? 



Suomeenkin saisimme EU:n Henkilönseuranta- ja kulunvalvontaviraston sivuosaston. Sellaisen sivukonttorin kuin nykyinen EKP:n kaitsema Suomen Pankki. Paikallinen osasto vaatisi tietysti vähintään 300 miljoonan euron budjetin ja muutamien satojen luonnollisten hyötyhenkilöiden muodostaman korkeasti koulutetun kaartin. Vähän niin kuin Evira, mutta isompana. Guggenheimilta taitaa vapautua hyvä tontti ministeriön 30-kerroksiselle uudisrakennukselle? Siinä sitä urakkaa riittää ja uusia työpaikkoja pukkaa.


Myös suora  poliittisen tason ohjaus (kuin tapaus Dragsvikissa) olisi järjestettävä rajapintakäytänteineen vaikka sisäministeriön tai puolustusministeriön yhteistyönä. Jospa Suomeen perustetaan uusi loistokas sisäisen turvallisuuden ministeriö. Ministeriksi olisi hyviä ehdokkaita jo nyt mielessä. Sellaisesta ministeriöstä runsaine voimavaroineen saatiin ennen paljon kokemuksia mm. itänaapurissa, suurvallassa, jota nuo ministeriön kasvatit ja muut oligarkit vieläkin johtavat.
  
Siruttamiseen kannattaa ottaa jo valmiiksi myönteinen asenne, sillä sen edut yövartija-yhteiskunnalle ja kansalaisille olisivat kiistattomia. Olisi varmasti Valtion ja kesyjen hallintoalamaisten kannalta hyödyllistä, että kaikki olisivat ystävällisen huolenpidon kohteina aina ja kaikkialla. Passien, ajokorttien ja henkkareiden mukana kantamisen voisi unohtaa. 

Maksutkin voitaisiin hoitaa sirun välityksellä, pienemmät veloitukset, kuten sakot, lähtisivät kansalaistililtäsi ilman tunnuslukuja. Isompiin maksuihin ei alamaisilla olisi yksin varaakaan.


Miksi huolestua? 



Huolestumme tälaisesta tai emme, kasvavan kontrollin suuntaan olemme kuitenkin menossa. Kaikilla on jo nyt mukanaan siru- tai älykortteja, pian tulevat ne uudet vilauttelukortitkin. Kaikilla on mukanaan henkilöviestin, se nykyinen seurantalaite, mitä ennen sanottiin matkapuhelimeksi. Tarvittaessa paikkaseuranta onnistuu jo nyt, maksukorttien käyttöä voidaan kontrolloida, jne.

Uudet henkilöautot varustetaan jatkossa ainakin gps-paikantimella ja ajonesto-alkomittarilla.  Tarvittavat  ajoneuvokontrollin etälukijoiden anturit sijoitetaan mm. tievalaistukseen. Terveyskontrolli- ja pakkorokotusvirasto suunnittelee tiettävästi kuljettajan istuimeen myös ylipainotunnistinta. Ylipainosta menee lisää sitä tilapäistä autoveroa, tilapäinenhän sekin vero tai maksu oli joskus aikoinaan. 


Lisäksi ajoneuvon kuljettajan täytynee myös läpäistä etäohjatun ajotietokoneen suorittama pikainen mielialatesti ennen kuin ajokin rehu- tai jäte-etanolimoottori suostuisi käynnistymään. Myös polttokennojen avittamat sähköautot tulisivat vaihtoehdoksi.


Autoilu sujuisikin Uudessa Uljaassa Yhteiskunnassa turvallisesti, koska et enää voisi ajaa ylinopeutta,  ajonohjausrajoitin estäisi sen. Myöhään iltaisin ja öisin moottoriajoneuvon käyttäminen vaatisi tietysti em. viraston tai ministeriön tietokoneen hyväksynnän julkisen liikenneväylän kulutusveroa varten. 


Jos turvakontrolleista huolimatta onnistuisit jotenkin rikkomaan liikennesääntöjä, kuten pysäköimään laittomasti, sakotus sujuisi etänä. Kolmesta rikkeestä pirssi jämähtäisi pysäköintiruutuun, kunnes asia seuraamuksineen olisi selvitetty. Tarvittaessa Valvoja pysäyttäisi ajokkisi tien sivuun kesken matkan.

Linkki 2018: Sähköinen sakotuskin lienee tulossa?

***

Pikkuinen "Sauron-siru" ihon alla toisi monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia yksilön hyvinvoinnin kehittämiseen, terveydentilan tarkkailuun ja henkilökohtaisen turvallisuuden lisäämiseen. Kaupassakin saisit juuri sinulle kohdistettuja mainoksia. Intrigöörin tulotasolla tarjoukset olisivat halpahallien poistoista tai ruokakaupassa kanannahkalihapullista ja kumilta maistuvista sitkislenkkimakkaroista. 

Intrigööri ei voisi julkaista blogiaan oman näytön ulkopuolella ennen kuin siru olisi ottanut yhteyttä Viestintäkontrollin ja Terveen Ajattelun Virastoon. Kaikki verkkoon lähetetyt tekstit, kuvat, videot, jms. pyörähtäisivät Viraston turvasensuurin läpi. Tämä tietenkin vain sen takia, ettei kenenkään mieltä pahoitettaisi tai kiihotettaisi, eikä itse verkkoa saastutettaisi. Törkypostauksen aikeestakin koituisivat kovat sanktiot. Oikeasti olisin näistä postauksista bannattuna.



Toistuvista väärinajatteluista tai kontrollin kiertoyrityksistä pääsisi Mielen ja Kehon Terveytykseen. Kuntoutus tapahtuisi esim. kuokkimalla Uuden Loistavan Yhteiskunnan ravintotuotannon Impivaaran kolhoosin pellava, kaali- ja jurttipelloilla. Poliittisesta ohjauksesta vastaisivat vihergenderpunikit ja komentokieli olisi ruotsi tai arabia.


Mikäpä siinä olisi rupusakin heimoveljien kanssa kuokkaa heilutella ja talikkoa taivutella. Kyllä kyborgina olisi helppoa, kun toiset ajattelisivat puolestani.

Ei vielä ihon alle, mutta sirulla valvotaan lapsia Brasiliassa, HS 23.3.


Mutta nyt 2018 niitä saa: Siruta itsesi vaikka Turussa!



* * *

21.3.2012

Tietovajeista ja sukupuolista

Aivan aluksi menen tärkeisiin maatakaataviin asioihin, kuten sukupuolineutraaliin avioliittoon:

Tätä asiaa valaisevat mm. monet yltiösuvaitsevien kommentit, myös poliitikkojen taholta. Joku  kyselee bloginsa otsikossa, pitäisikö sallia avioliitto ihmisen ja esim. hevosen kanssa. Tämä herätti minussakin syvän epätietoisuuden ja paljon lisää kysymyksiä. 


Sukupuolineutraalissa avioliittohankkeessa jäin pohtimaan sitä, onko nyt lausunnolle lähtevässä lakiesityksessä varmasti otettu huomioon kaikenlaiset sukupuolisuuden ja neutraaliuden vivahteet ja variaatiot? Sukupuoliakin on valistuneimpien mielestä olemassa vaikka miten monta.


***
Jos vaikka esimerkiksi intialainen tai pakistanilainen eunukki eli hijra saapuisi pakolaisena Suomeen ja haluaisi avioliittoon jonkun toisen, tietysti jotain sopivaa neutraalia suuntausta edustavan henkilön tai ehkä useammankin kanssa? Entä sitten tällaisen uusperheen sisäiset tai ulkoiset adoptiot?

Intiassa eunukit eli hijrat on hyväksyty virallisesti kolmanneksi sukupuoleksi ja niin lienee tehty myös Pakistanissa, kumma kyllä. Määrite ei tarkoita sitä, mitä eunukeilla esim. sulttaanien hoveissa muinoin tarkoitettiin. Nykyajan hijrat saattavat olla sukupuolisesti täysin kykeneviä. Tähän erikoiseen ja laajaan joukkoon kuuluu myös paljon henkilöitä, jotka on alunperin määritelty naisiksi.


Epätietoisuutta lisää sekin ajatus, jos sukupuolineutraalius tarkoittaisi sitä, että seksuaalista suuntaustamistaan voisi  myös sujuvasti vaihdella, eikä siinä värkeillä olisi väliä, vaan kulloisillakin tuntemuksilla. Joskus saattaisi ihmisellä aamulla olla vähän tyttömäinen olo. Illalla voisi tuntua oikein karjumaiselta. Ja siinä välillä voisi iltapäivällä olla väsähtänyt ruunamainen fiilinki. Kuinka suvaitsevaista sellainen monineutraalius olisi?



Huh, huh! Onkohan uuden lain valmistelussa todella otettu kaikki asiat huomioon? Tässäkin asiassa joudumme  vain luottamaan valitsemiemme poliitikkojen loputtomaan viisauteen.

Mitä eläinten, heppojen tai hauveleiden kanssa naimisiin menemiseen tulee, siinä mennään ainakin heti huonon huumorin puolelle. Tai ehkei sentään ihan, sillä maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Jotkut kuulema todella tykkäävät eläinkunnan edustajista silleesti. Muistelen lukeneeni jostain, että joku jossain kaukana olisi tosissaan halunnut mennä aasinsa kanssa naimisiin. 

No, eiköhän hyvä keskinäinen suhde ja säännöllinen huolenpito toisesta ihmis- tai eläinolennosta riittäisi pitkälle ilman virallistettua parisuhdetta tai avioliittoa? 

* * *

Nykyisten etujärjestöjen ja lobbareiden taholta vissisti ohjattujen poliittisten päättäjiemme aikakaudella meille kansalaisille syntyy helposti tietovajeita, joiden täyttämisen estää viimeistään asioiden tai päätösten julistaminen salaisiksi.


Dragsvikin varuskunnan kohtaloon liittyvässä päätöksenteossa ei silti syntynyt mitään tieto- tai ymmärtämisvajeita. Kaikki asiaa vähänkin ajatelleet kansalaiset tajusivat jo alun alkaen, miksi ruotsinkielinen varuskunta haluttiin säilyttää nykyisen ärrkoopeeläisen puolustusministerin kaudella. Asiasta lienee syntynyt pientä epäselvyyttä vain poliitikkojen ja jonkin verran kai myös oikeusoppineiden parissa.


Kielipolitiikan tiimoilta Suomessa on lupa vedättää miten paljon vain. Mikään jyrääminen ja enemmistön yli kävely kalliin, mutta niin pakollisen vähemmistökielemme käyttäjien etujen vaalimisen takia ei ole liikaa. Tästä on enää turha jahkata. Antaa poikien vain palvella isänmaata siellä homeisissa ja hyisissä kasarmeissa, joiden seinissä vielä kaikuvat sisällissodan aikaisten punavankien vaikerrukset.

***
Pakkoruotsin säilyttäminen kouluissamme voi olla hyväkin asia. Johtavat poliitikkomme itse Mooseksesta lähtien ovat saattaneet meidät tilanteeseen, josta emme ehkä omin voimin selviydy. Euromaiden kriisipaketteihin liittyvät riskit vain kasvavat sitä myöten kuin uusia asioita nousee päivänvaloon. Ehkä riskien suuruus selviää todella vasta sitten, kun niitä alkaa realisoitua?


Kuvitellaan tilannetta, jossa saksalaiset vihdoin kyllästyvät pitämään aseteollisuuttaan ja pankkejaan yllä maksattamalla vientinsä Välimeren Nato-maihin koko euromaiden konkkaronkalla. Eivät teutonit muuten ehkä kyllästyisi, mutta kun eurossa ei ole mukana enää monta ns. AAA-maata, eikä tämän vuoden lopuilla ehkä yhtäkään. Tuskin saksalaiset haluavat itse ja yksin maksaa itselleen koko oman eurooppalaisen vientikauppansa. Eivätkä he ainakaan halua taata koko muuta maanosaa.


On mahdollista ja monien mielestä jopa luultavaa, että euroliitto hajoaa, kun talouskuri käy joissakin maissa mahdottomaksi, eikä siihen ole pitkä matka. Samalla se hajottaa koko nykymallisen EU-unionin. Hajoaminen ei kuitenkaan mitätöisi Suomen kriisirahastoille antamia kymmenien miljardien takuita korkoineen, sun muita vastuita. Olisimme taas ostaneet Saksasta ja muualta Euroopasta oikein rutosti ilmaa, mutta paljon suuremmalla summalla kuin se entinen valtion kruununjalokivi ja myöhempi kansanosakkeiden kunkku Sonera.

***

Alkavana torstaina lämpiää Kataisen "vanhan isännän" kuuluisa budjettiriihi, missä saadaan vääntää muutaman ykkösmiljardin säästöistä niin, että hallitus meinaa tosissaan hajota, mutta eihän sitä ei meille kerrota. Jos vielä pitäisi sopia jopa kymmenien miljardien eurojen kymmeniä vuosia kestävistä säästöistä, siitä ei suomalainen yhteiskunta ehjänä selviytyisi. Ei ainakaan yksin.


Venäjään emme koskaan uskalla liittyä, vaikka 1800-luvulla siitä saatiin hyviäkin kokemuksia. EU:n liittovaltion jäädessä haaveeksi, joutuisimme anelemaan ruotsalaisilta apua ja taloudellis-poliittista ohjausta. Ainoa keino selviytyä saattaisi olla valtioliitto ruotsalaisten kanssa. Ei siis hylätä pakkoruotsia. On me turjaanit ennenkin oltu niiden renkinä ja sodittu kunkkujen sotia, jopa satoja vuosia.


Eikä teilata kokonaan Wallinia. Nyt on rökitetty yhtä miestä jo liikaa. Jos joku pitäisi ottaa luokalle, se olisi Suomen pääministeri ja Euroopan kansanpuolueen varapuheenjohtaja Katainen, joka on mm. ollut saattamassa maamme konkurssin uhan alle kahdessa hallituksessa, ensin rahaministerinä Vanhasen myöntyvyyshallituksessa ja nyt pomona juoksupoikahallituksessa, siis suhteessa Brysseliin ja moniin muihin ihkuihin ja ihanan kalliisiin asioihin. 


Urpilaistakin voisi syytellä, mutta lähinnä kokemattomuudesta vaativassa tehtävässä. Tai se syytös pitäisi oikeastaan kohdistaa SDP-puolueeseen. Urpilainen hirtti jo itsensä Kreikan takuus-vakuuksiin, mutta ne möröt säilöttiin salaisuuksien kammioon. Siis pidetään vielä kiltisti se pakkoruotsi, kuin vakuutuksena.


* * *

20.3.2012

Ydinvoimalat hukkuvat?

Netissä aamulla smurffaillessa satuin CO2-raportin sivustolle ja sieltäpä löytyi heti tälle päivälle sopiva pikku pelottelu. Nykyisinhän joka paikassa pitää olla paljon uhkia, mieluummin tietysti ihmisten itselleen ja luonnolle aiheuttamia vaaroja ja uhkakuvia. Mistä sitä muuten saisi päivittäiset pienet pelon väristykset, mitkä pitävät pirteänä.


Tiedelehti Geologyssa julkaistun jutun mukaan kuulema merenpinta saattaisi nousta jopa 12 - 22 metrillä. Näin on, vaikka ihmiset onnistuisivat "pitämään" ilmaston lämpenemisen kahdessa asteessa verrattuna esiteolliseen aikaan.


Intrigööri ei tiedä, miten ihmiset voisivat jotenkin pidellä ja säädellä pallon lämpenemistä, mihin vaikuttavia tekijöitä on kovasti lukuisia. Hiilidioksidi on silti nykyajan virallinen pahis. Lämmittäähän se hiilihöpinä varmaan yhteiskunnan rahahanoista ja lainsäädännöstä päättäjiä paremmin kuin Suomen eduskunnan uudet torkkupeitot. Vai ovatko nekin kalliit viltit jo virttyneet?

***

Päivän pelotuksen aiheeksi nostetussa CO2-jutussa mennään kauas esiteollisen ajan taakse, johonkin ihmiskunnan kehityksen alkuhämäriin asti. Tyynen valtameren saarilta ja Uudesta Seelannista otettuihin kivi- ja maaperänäytteisiin pohjautuvassa tutkimuksessa verrattiin tilannetta aikaan 3,2 - 3,7 miljoonaa vuotta sitten. Silloin ilmakehässä oli tiemmä hiilidioksidia saman verran kuin nyt ja ilmasto oli noin kaksi astetta nykyistä lämpöisempi.


En tiedä, miten korkealla merenpinnat keskimäärin olivat silloin tarkasteltuna ajankohtana, miljoonia vuosia sitten. Ennusteltu merenpinnan nousu 12 - 22 metrillä vastaisi kai nykyisin sellaista tilannetta, missä Grönlanti sulaisi kokonaan ja suuria osia Etelämantereen mannerjäistä liukenisi jorpakkoon.


Ihan heti rantamökkiä ei tartte laittaa "lihoiksi", sillä merien hirmunousun väitetään toteutuvan vasta lähimpien tuhansien vuosien kuluessa. Tällä vuosisadalla merenpinnan ennustellaan silti kohoavan ehkä metrillä, siis noin sentin verran vuodessa. 


Noinkohan on? Ehkä tulen lueskelleeksi väärin tai vääriä aiheeseen perehtyneitä blogeja, mutta toistaiseksi meret ovat pysyneet suunnilleen vanhalla mukavalla tasollaan. Ilmaston todellinen lämpeneminen lienee sekin vain vähäistä. 


Faktaa on silti se, että  viime jääkauden jälkeisellä ajalla, jolloin merenpinnat olivat jo vakiintuneet, erilaiset ilmastolliset muutokset ovat alueittain olleet hyvinkin rajuja. Ilmaston muutoksiin saamme ja jälkipolvetkin saavat varautua. Jossain on karmeaa kuivuutta, toisaalla  sataa metrisotalla vuodessa.

***

Ai niin, se päivän pelottelu meinaa tässä postauksessa unohtua: Suomen kaksi nykyistä ydinvoimalaa Olkiluoto ja Loviisa ovat meren rannalla ja osin vain yhtä metriä meren pintaa korkeammalla. Jos meri nousisi sen metrinkin, saattaisivat voimala-alueiden pihat saada ilmaisen huuhtelun ainakin myrskysäillä. Myrskyjä ja mylväyksiä meilläkin piisaa.


Sitä en tiedä, miten paljon korkeuseroa mereen nähden on Olkiluodon ydinjäteluolaston sisäänkäynnillä, ei kai kovin paljoa. Tottapahan insinöörit tietävät, mitä tekevät? Mitä 400 metrin syvyiseen luolastoon tulviva vesi sitten aiheuttaisi hyvin suojatuille ydinjätekapseleille? Aiheuttaisiko se mitään vaaraa? 


Onhan luolaston rakentamisen yhteydessä peloteltu jo tulevan uuden jääkauden vaikutuksillakin. Ydinjäteonkalossa lienee kuitenkin ennakoitu tulevaisuutta pitemmälle kuin minkään muun rakennelman osalta historiassa? Huippuvuorten siemenpankissakin ihmiskunnan tulevaisuutta on ajateltu pitkälti, mereen hukkumisen vaaraa siemenillä ei ehkä ole, mutta miten joskus tuleva uusi jääkausi siellä vaikuttaisi?


Vanhat syvät kaivokset Suomen mantereella täyttyvät vähitellen pohjavedellä. Näin on käynyt mm. 700 metriin asti  kaivetulla Kotalahden entisellä nikkelikaivoksella Leppävirralla, missä intrigöörikin kävi joskus nuorena heppuna 600 metrissä kaivoksesta juttua tekemässä. Nyt siellä kaivoksessa iso ja syvä makean veden varasto, vaikka pientä se vesimäärä on läheiseen järvialueeseen verrattuna.


Myös Pyhäjoelle pykättävä uusi ydinvoimala sijoittuu ajastaan arveluttavan matalalle niemelle, löytyyköhän sieltä mereen metrinkään korkeuseroa. Toki maan kohoaminen Pohjanlahden rannalla jatkuu hiljaa, se auttanee asiassa.


Ydinvoimaloiden käyttöikä on, mitä se nyt on, 50 - 60 vuotta. Jos kuitenkin suuret mannerjäätiköt sulaisivat nopeasti, ydinvoimaloille ja muille rannalla asujille tulisi vetiset paikat. Siinä ei ehtisi pieniä sähkökatkoja murehtia.

***

Jos hurjia tsunamituhoja ei lasketa, tuskin ihmisille meillä tai muillakaan merien rannoilla tulee koskaan yhtä kiire kuin muinaisille asujille entisen Mustan meren rannolla, kun Bosborin kannas murtui vajaat 6000 vuotta sitten ja Välimeri ryöppysi äkisti kymmeniä alempana olleeseen jättialtaaseen.  Siitäkö lienee saanut alkunsa taru suuresta vedenpaisumuksesta?


http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastouutisia&news_id=3353 


http://news.rutgers.edu/medrel/news-releases/2012/03/global-sea-level-lik-20120316

Ja pelottelu vain paranee, linkin lisäys 21.3:

http://yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2012/03/valtamerille_aiheutuvien_tuhojen_hinta_nousee_tuhansiin_miljardeihin_3348368.html


* * *

19.3.2012

Zombeiksi lääkityt


Yle uutisoi tänään, että tutkijat ovat huolissaan vahvojen rauhoittavien psyykenlääkkeiden, unilääkkeiden, sekä kipulääkkeiden väärinkäytöstä Suomessa. Jo oli aikakin ryhtyä edes olemaan  huolissaan. Kysymys on sekä ns. bentsopohjaisten lääkkeiden käytöstä huumeina että yleensä vahvojen lääkkeiden liikakäytöstä. Lääkekoukussa olevat ovat tahtoen tai tahtomattaan zombeja joukossamme.


Liikakäyttö johtuu ihan siitä, että ihmisen sietokyky lääkkeisiin kasvaa ja ajan kanssa käyttäjä tarvitsee yhä suurempia annoksia. Ilmiö on pohjimmiltaan sama kuin vilpittömillä viinan ystävillä.  

Selvään päähän juotuna pari kaljaa tai viinilasillistakin tuntuu hiukan. Kunnon päihdekierteessä oleva tarvitsee pahimmillaan jopa pullollisen kossua, jotta hirveä tärinäkankkunen rauhoittuu. En tarkoita tässä mitään normaalin ihmisen ikävää krapulaa viikonlopun juhlien jälkeen. Humalan tunne tulee rajulle ryyppyveikolle vasta perusteellisen viinan kittaamisen jälkeen ja siinä tilassa promillemäärä veressä nousee hurjiin lukemiin.

Lääkäri häärää


Lääkärit määräävät ja hääräävät edelleen bentsolääkkeitä potilailleen varsin suruttomasti. Suomessa ei itse ukko ylijumalakaan saa julkisesti puuttua siihen, mitä lääkäri määrää. Jostain taviksesta blogiukosta ei tietysti kannata välittää. Tämä ukko uskaltaa silti ottaa valkotakkisten klaanin halveksunnan vastaan, sillä kun tälle Buddhan ystävälle noutaja joskus tulee, ei siinä silloin kysellä edes Hippokrates-vainaan mielipidettä.  Siinä auttaa vain loitsu tai rukous, jos on aikaa kumpaankaan.


Omat kokemukset valkotakkisista, onneksi vielä aika vähäiset, ovat osoittaneet, että lääkäreitä on montaa sorttia. On heitä, jotka ovat osaavia ja vastuullisia, sekä heitä, jotka menevät  aidan yli helpoimmasta kohdasta, koska oma osaaminen ja niin muodoin auktoriteetti on lähinnä vain sen valkoisen takin varassa. Onneksi suurin osa lääkäreistä on kunnon ammattilaisia, kuten pääosa insinööreistä, poliiseista ja sähkäreistäkin, eikä unohdeta putkimiehiä.


Itsellekin joskus viina maistui. Humala ja pako pahasta todellisesta maailmasta viehätti, valitettavasti. Piti jopa uhota, että ennen sitä on vaikka krapulassa kuin kuin ihan selviltä päin. Kuitenkin oma kynnys huumeisiin tai lääkkeisiin oli aina korkealla. Omien elämänongelmien ja niiden pitkien jälkilöylyjen, sekä samalla kertyneen tuttavapiirin kautta, lääkkeiden liika- ja väärinkäyttäjätkin tulivat tutuiksi. Samanlaisia reppanoita he ovat, kuten useimmat muutkin ihmispolot.
  
Vielä joskus kaikaisella 80-luvulla lääkkeiden nappailu oli harvinaisempaa, jos kohta silloinkin niitä määräiltiin ongelmaisille miten paljon vain, vaikka laatikkosotalla. Suomi on aina ollut vahvojen lääkkeiden luvattu maa. Suurten psykiatristen sairaaloiden romutus tehtiin jo kauan sitten, mutta hoitoa tarvitsevien määrä ei siitä vähentynyt. Sitä suurta joukkoa pitää lääkitä, kun muita konsteja ei ole ja lisää ongelmaisia tulee. Avohoito on, mitä missäkin. Lääkeresepti on käytännössä ainoa "kunnon" hoitotoimi.

Mieltä arvuuttamaan


Muistan tässä yhtä kaveria, joka tapasi sanoa, että pian pitää taas lähteä sinne terkkarin siipeen, mielenterveystoimistoon,  "mieltä arvuuttamaan". Samaisella kaverilla oli todella piironginlaatikko täynnä psyykenlääkkeitä, joita hän nappaili viinan ja kaljan kanssa omaan tahtiinsa ja jakelipa hän nappeja ystävällisesti toisillekin. Kaveria sanottiin "tohtoriksi". Tietääkseni tämä tohtori raitistui myöhemmin ja pärjäili sitten, ainakin vähemmillä tropeilla ja tripeillä.


Riippuvuus voi olla vakavaa, kohdistuipa se mihin vain. Viinasta ja tupakastakin voi olla äärimmäisen vaikeaa päästä irti. Jos tällaisiin aine-addiktioihin taipuvainen ihminen sekoittaa nuppinsa surullisen kuuluisilla bentsodiatsepiineilla, on peli selvä. Varsinaisista huumeista ei edes tarvitse puhua mitään, niitäkin jo kovin montaa sorttia ja lisää tulee. Eri aineiden sekakäyttö aiheuttaa nykyisin suurimmat ongelmat, pelkkiä viinaveikkoja on päihdeongelmaisissa enää vähän, jos ollenkaan.


Lääketeollisuuden rooli tässäkin asiassa on selvä, bentsot ovat kuin timanttikaivos, koska käyttäjät eivät pääse niistä eroon ja tarvitsevat aina vain suurempia annoksia. Lääkebisnes tahtoo tietenkin kasvaa, kuten kaikki muukin tässä rosvokapitalismin kukoistustuksessa. Pitääkö siihen sitten alistua?


Tämä aamu on, taas, pessimistinen. Emme voi mitään vahvojen ja riippuvuutta aiheuttavien lääkkeiden vyörylle. Kun inehmolla korvien välistä viskaa, ei lääkäreillä ole juuri muita hoitokeinoja kuin määrätä lääkkeitä, pyöriköön potilas sitten vaikka silmät seisten porukan jatkona. Terapiaa ei riitä kaikille, eikä sen yleensä katsota yksin riitävän. Vertaistukiryhmiä on mielenterveyspuolella vasta vähän, mutta jos on, niitä kannattaa kysyä.


Ei ole enää pelkkiä vanhan ajan päihdeongelmia, vaan esim. bentsojen syönti alistaa taviksenkin nopeasti samanlaiseen riippuvuuskierteeseen kuin Turmiolan Tiina ja Ranttali- Reiska. Sen tuhoisan riippuvuuden laittaa alulle tuo luotettava valkotakkinen ammattihenkilö ammattipöytänsä takana ammattituolissaan ja koska hän  on sinusta muka huolissaan, hän kirjoittaa  yhden sellaisen "tehokkaan" bentsoreseptin. 


Ensimmäisen reseptin jälkeen lääkäri ja hänen kollegansa saavat vuosien varrella kirjoittaa loputtomasti uusia reseptejä, kun Tiinat ja Reiskat säntäilevät kuin testirotat labyrintissä etsimässä "paremmin" vaikuttavia lääkkeitä siihen ja tuohon pahaan oloonsa ja sekavuuteensa. Lääkekierteen aiheuttamaan pysyvään normielämästä syrjäytymiseen olisi olemassa vain yksi lääke eli lääkkeistä luopuminen, vierotus. Joskus harvoin sekin onnistuu.


Lopulta astuu kuvaan toinen ammattihenkilö, joka tummassa puvussa ja liperit kaulassa lohduttaa liian nuorena nukkuneen arkun ääressä surevia läheisiä. Itse olin tällaisessa tilaisuudessa suremassa vasta viime vuoden lopuilla.

Yksityistäminen voi olla tuhoisaa

Intrigöörille tuo valoa pimeyteen edes se, että Britanniassa lääkärit ovat käynnistäneet poliittisen liikkeen vastustaakseen terveydenhoidon tappavaa yksityistämiskierrettä. Jenkkilässä suuret joukot ihmisiä vaativat ikuisia hulluja päiviä viettäviä lääketeollisuuden porhoja vastuuseen. Jopa pelkkiä unilääkkeitä epäillään ennenaikaisten kuolemien aiheuttajiksi, no se oli vain yksi miljoonasta tutkimuksesta, mikä sattui silmään. 


Jenkkilässä ihmisten saamat kemikaalikertymät ovat muutenkin kai 10-kertaiset Eurooppaan verrattuna. Ei siinä tarvittaisi enää kuoliaaksi lääkitsemistä.


Mutta mitäs meillä Suomessa? Kauhistellaan, höpötetään, eikä tehdä paljon mitään. Kurjia, köyhiä ja sairaita kyykytetään aina vain lisää. Tämän tien päätä voimme seurata nyt livenä Kreikassa, missä vain joukko vastuullisia ja alipalkattuja lääkäreitä yrittää pitää yleistä terveydenhoitoa yllä kansalaisjärjestöjen tuella. Kalliisiin lääkkeisiin ei Kreikassa ole enää varaa. Tarvittaisiin varmaan EU:n tukiaisia paitsi pankkiireille, myös apteekkareille?


Totta kai psyykenlääkkeitä sinänsä tarvitaan. Joskus ei todella auta muu kuin vahva lääkitys. Mutta mitä lääkkeitä määrätään ja  kenelle? Siihen kysymykseen voivat vastata vain parhaat asiantuntijat, lääkärit ja muut alan vaikuttajat. Vastuu on lääkäreillä ja heille määrärahoja myöntävillä politsauruksilla ja byroo-krakeneilla.


Maallikkona sanon vain sen kokemuksen perusteella, minkä olen itse joutunut hankkimaan, että vältä lajitoveri vahvoja nuppilääkkeitä, älä ota ainakaan bentsoja. Sellaiset myrkyt eivät ole mitään työikäisen ja -kuntoisen taviksen kamaa, sillä rappeutuminen ja sitä seuraava syrjäytyminen on nopeaa. Muita ihmiselle parempia vaihtoehtoja on pakko löytyä! Onnenpillereitä ei ole.

***

4.1.2020, IS / STT: Nuorillekin määräillään rajua psykoosilääkitystä, vaikka vaikutukset ovat epäselviä.

Psykoosilääkkeet voivat olla vaarallisia ainakin vanhempien ihmisten sydämelle:

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2012/04/psykoosilaakkeet_lisaavat_iakkaiden_sydankohtausriskia_3408362.html

Masislääkkeiden käyttö kasvaa, hyödyt ovat epäselviä:
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2012/04/19/pillerilla-toihin-miten-elamasta-tuli-tallaista/201227625/139

Masentaako, lähde kävelemään!
http://www.iltasanomat.fi/terveys/masennuksen-hoitoon-loytyi-yllattava-keino/art-1288463311655.html?pos=1288345044485

Jotain myönteistäkin nuppilääkkeistä löytyy: Masennuslääkkeet ehkä parantavat aivojen kykyä uusiutua?


***