31.7.2012

Kirnuun meni, se 15 miljoonaa

Kirnu, kippo, kuppi, pytty, mikä vain.
Jokin aamun meedioista meedioi, että Suomen työ- ja elinkeinoministeriön rakennuttama loistokas Kirnu-paviljonki Shanghaissa on jo purettu oikeiden käyttökelpoisten rakennusten tieltä. Kirnu valmistui pari vuotta sitten Shanghain maailmannäyttelyyn ja se maksoi tiettävästi noin 15 miljoonaa euroa.

Intrigöörin mielestä kirnu ei kyllä ole yhtään sen entisen paviljongin näköinen laite. Paviljonki oli pikemminkin jättimäinen kulho tai kippo. Mutta Kirnu olikin vasiten rakenneltu arkkitehtuuriteos, joten sehän  pyhittää kaiken. Kuka nyt uskaltaisi arkkitehteja arvostella? Paitsi ehkä raksamiehet hiljaa jupisten.

Kirnu piti kuulema myydä innokkaille ostajille, mutta nähtävästi Finprossa ei ole niin eteviä kauppamiehiä. Tai lopulta ei vain löytynyt niitä ostointoilijoita. Pytingistä taisi olla joskus kiinnostunut ainakin Kouvolan kaupunki. Kiinalaisilla on muutenkin liikaa kokemusta riisikupeista. Suomen kuppi meni rakennelmana kaupallisesti nurin.

Intrigööri ei väitä, että 15 miljoonan euron satsaus meni kokonaan hukkaan, mutta... Kippo oli lähes Ateneumin taidemuseon kokoinen, mutta ei näköinen. Pytingissä kävi Shanghaissa sitä (sisältä?) katsomassa viitisen miljoonaa ihmistä. Kävijöitä oli siis saman verran kuin on jengiä jossain kiinalaisessa syrjäkylässä.

Mutta mutta, jokin tässä hiertää. Olisiko niin, että tässä kirnuilussa tai kulhoilussa ja monessa muussakin pönttöilyssä meidät on vallannut silkka setelisokeus. Hyvinkin voisi ajatella, että 15 miltsiä, mitä siitä. 

Me luovuimme omista Suomen markoista vasta kymmenen vuotta sitten. Mummoina 15 miljoonaa euroa olisi jotakuinkin 90 miljoonaa markkaa. Kaikkine kustannuksineen Shanghain (vain Suomessa kuuluisa) kirnu maksoi toista sataa miljoonaa markkaa. Sinne se kauhia summa kolisi kuin kivi pystykirnuun, eikä ole edes mäntää, millä niitä rahoja haroisi takaisin.

Intrigööri arvaa kyllä, että Suomesta löytyisi nyt ja heti monta selittäjää, joiden mielestä kirnu oli mitä parhain esiintulo meille kai tärkeimmällä markkina-alueella ja plaa, plaa. Kirnu kai hankkii   hyvinkin hintansa kuin entinen laiska pystykorvakoira vasta rukkasina. 

Setelisokeudesta vielä sen verran, että 15 miljoonaa euroa ei tunnu paljolta, kun euroa (lue: pankkeja, pankkeja ja pankkeja) pelastellaan vähän väliä kymmenillä ja sadoilla miljardeilla  kerrallaan (kyllä veronmaksaja takuuttaa). Onkohan yhdelläkään pelastuksiin osallistuneella euromaalla tai edes keskuspankilla jemmassa vakuuksina otettuja pankkien osakkeita? Ei kai?

Kannattaa periaattessa muistaa, että mm. sairaiden ihmisten tarvitsema Heinolan reumasairaala suljettiin taannoin kolmen (3) miljoonan euron takia, se taisi olla vuosikustannus. Reumasairaita olisi voitu yhden kirnun hinnalla hoitaa parempaan kuntoon ainakin viisi vuotta.

Setelisokeus on vallannut myös intrigöörin ihan siitäkin syystä, ettei täsmällisiä lukuja esimerkiksi Suomen ulkomaanveloista tahdo löytyä mistään. Sitä paitsi luvut muuttuvat koko ajan. Lisäksi semmoisten ja pienempienkin velkalukujen ajatteleminen masentaa, eikä aina jaksa masennustaan pahentaa.

Ja EU:ssa kerrotaan taas pian uusista ja entistä hurjemmista markkinoiden selätyksistä, joiden seurauksena pankkiireita salaa naurattaa niin, että heidän pitää taas heittäytyä selälleen mahojaan pitelemään. Selätys kuin selätys. 

Vai tarkoittaako se selättely sitä, että suomalaiset ministerit heittäytyvät euroryhmän kokouksissa seljällensä ja heiluttavat häntää? Silloin muut hillitsevät sivistyneesti naurunsa ja vain suopeasti nyökyttelevät. Ja kaikki ovat siellä iloisia kuin possut pieninä.

Olisiko joku muuten vuonna 2002, markan lopun aikoina, uskonut, että Suomen valtion velka ylittää vielä 600 miljardin markan arvon (100 miljardia euroa)? Siis se velka, mikä nyt jotakuinkin tiedetään ilman joitain EKP/SP/CIA/FSB/NWO ja muita semmoisia kommervenkkejä.

Mitähän muuta meiltä taviksilta muuten salataan kuin ne takuutussopimusten tärkeimmät kohdat? Paljonko Suomen supistuva talous kestää vielä velkaantua ennen kuin euromaiden kriisiytymisen dominoefekti ehtii tänne asti? Kysymyksiä olisi paljon, mutta vastaajat ovat vähissä.

* * *

30.7.2012

Pakkopullaa pressalle


     Aamun merkittävimpiä suomalaisia uutisia Londonista oli, ettei presidentti Sauli Niinistö ehtinyt syödä kuin puolet merimieskirkon tarjoamasta ja siellä ihan itse leivotusta kahvipullasta tai korvapuustista.

     Uutisnälkäisen lukijan mieltä jäi askarruttamaan, mitä teki rouva Jenni Haukio. Söikö hän pullaa ollenkaan eli kelpasiko hänelle korvapuusti tai edes puolikas? Miksi hän ei kodikkaasti syönyt Saulilta jäänyttä pullan puolikasta?

     Pullauutisen taustalla lienee myös syvästi inhimillinen tilanne, jossa presidentille ikäänkuin tuputettiin pakkopullaa samalla kun hän halusi seurustella ystävällisesti isäntiensä kanssa.  Olemme jokainen joskus yrittäneet yhtäaikaa syödä ja jutella tilanteessa, missä molempia on hankala tehdä yhtä aikaa.

     Lehtikuvasta päätellen presidenttiparin ei edes annettu istua sivistyneesti liinapöytään, vaan kahvikuppia ja pullaa piti pidellä käsissä ja porukkaa pyöri ihan simona ympärillä. Seurustele siinä sitten tehokkaasti!

     Intrigööri muistaa, että itselläkin oli monesti hankalaa yrittää yhtä aikaa syödä ja hoitaa samalla työhön liittyvää keskustelua tai haastattelua, jolloin piti tehdä muistiinpanelmia. Haarukka ja kynä eivät oikein toimi samassa kädessä. Ja ruoka suussa on hankala jutella. Pullanmurut ovat luku sinänsä tai sokerimunkki - huh sentään!

     Pahin tapa hoitaa työasioita on kutsua toinen osapuoli kahville tai lounaalle. Olisi parasta hoidella ensin asiapuoli jossain vaikka vesilasin kera ja huolehtia vasta sen jälkeen sellaisista tarjouksista, mitkä vaativat pureskelua tai ruokailuvälineiden käyttöä.

     Voi arvata, että tuommoinen tilanne on kaksin verroin hankalampi, kun kysymys on todellisista arvovieraista eli ns. virallisesta vierailusta. Koetapa siinä kaiken tohinan tuiskeessa sitten huolehtia siitä, ettei kahvimuki läiky ja karistella pullamuruja rinnuksilta. 

     Sivistyneempää olisi tarjota vieraille pelkkä tervetuliaisjuoma, jolloin he voisivat pidellä lasia kauniisti käsissään ja lopulta laskea sen johonkin pöydän kulmalle. Intrigööri voi hyvin kuvitella, miten merimieskirkko onnistui tosiasiassa pilaamaan uutisessa mainitun välittömän lämpimän, mutta myös juhlavan tunnelman. Nuo määrittelyt taisivat koskea vain isäntiä? Oikeasti paikalla lie ollut liikaa porukkaa, kaikilla oli tukalaa ja isännät pönöttivät
     
     Lontoon suuri urheilusirkus, ne olympiakisat, on muutenkin varmaan hieno spektaakkeli, mutta tällä kertaa intrigööri päätti jättää kisojen suoritusten seuraamisen väliin. Mitä nyt nettiä selaillessa jotakn pakosti huomaa, kuten nyt tämänkin pullajutun. Tai tiedä häntä vielä, mitä mielenkiiintoista tai kivaa olumppialaisista irtoaa?





26.7.2012

Liian paljon rahaa?

Laulussa hoilotetaan, että "liian paljon rahaa, hyvää vaiko pahaa". Intrigöörin pitää vääntää itselleen paljon malleja rautalangasta, hakea tietoa, että saisi jonkinlaisen käsityksen maailman taloustuiverruksesta, missä johtavat  asiantuntijatkin näyttävät olevan hämmennyksen vallassa hattujaan pitelemässä.

     Jenkkilän asuntokeinottelukuplan puhjettua ja viruksen levittyä Eurooppaan, jopa syrjäiseen Suomeenkin, on puhuttu paljon kärjellään seisovasta pyramidista. Keikkuvassa pyramidissa oikeaa reaalitaloutta edustaa pieni siivu kärjessä ja loppu rakennelma muodostuu valtavasta höttörahan kasaumasta.

     Keinottelevan kuprutalouden pimeä voima veistelee tuottoisia energiaviipaleita sitä kymmenen kertaa pienemmästä reaalitalouden osiosta. Kuten olemme nähneet, se on vapaapainia ja potkunyrkeilyä, nurkkaan ahdistamista, eikä siinä keinoja kaihdeta. 

     Yhtä hyvin voisi puhua tennispallosta ja jalkapallosta, missä jälkimmäinen yrittää pitää ilmat sisällään tönimällä koko ajan todellisen talouden tiivistä tennispalloa. Onko kysymys perimmältään siitä, että maailmassa on liian paljon rahaa? Semmoista, mikä on ja samalla ei ole oikeaa rahaa. Tyhjästä tekaistun rahan määrää kasvattavat valtioiden keskuspankkien lisäksi tuhannet ja taas tuhannet muut pankit.

     Maailman rahan määrää kuvaava jalkapallo voisi kokonsa puolesta hotkia helposti pienemmän reaalirahan pallon, mutta siltikin jalkapallosta vajuisivat ilmat pihalle. Tässä kohti kai kuuluisi sanoa, ettei minkäänlaista rahaa riitä kaikille, vaikka se on jo tuhansia vuosia vanha keksintö. 
     Velkaa sen sijaan riittää kaulaa myöten kaikille, joiden uskotaan pystyvän maksamaan sen takaisin edes jonkinlaisen koron kera. Toisin sanoen, rajallista reaalitaloutta rokotetaan liikaa. Höttörahan  kupla on saavuttanut järjellisen kasvun rajat jo aikoja sitten. Kuplaa onkin paisutettu jo semmoiset 30 vuotta vai milloin se järki jäikään lopullisesti junasta.

     Tämän aamun lehdissä kerrotaan, että Citigroup -jättipankin johtaja haluaisi erottaa toisistaan suurpankkien investointitoiminnan ja peruspankkitoiminnan. Tästä on kyllä puhunut moni muukin. Mitään ei vain ole tehty, eikä kai tehdä.

     Suurpankkien pilkkominen voisi olla yksi niistä lukon haitakkeista, mikä avaisi oven terveeseen maailmantalouteen ja vähentäisi rajun voitonhuuman aiheuttamia "turbulensseja". Pilkottuina rahavallan keskittymät eivät olisi liian suuria kaatumaan, koska niin käy jatkossakin. On luonnollista, että myrsky kaataa metsästä suuriakin puita, joiden runko on laho tai juuret liian löyhästi maassa. Voi tulla myös metsäpalo, mikä raivaa suuria alueita uuden kasvuston tieltä.

     Suuren rahan haltijat haluaisivat perinteisesti mahdollisimman vähän tai ei yhtään talouden sääntelyä ja valvontaa. Verot ovat tietenkin silkkaa myrkkyä. Mutta asioilla on aina vähintään kaksi puolta, eikä niitä voi tässä maailmassa mitenkään erottaa toisistaan. Tarvitaan sekä sitä rahan tekijää eli yritystoimintaa että pankkia ja sen kautta kulkevaa talouselämän verenkiertoa.

     Vai onko se jo pelkkää veronkiertoa? Pelkkä rahan pyörittely ei paljon hyödytä kokonaisuutta. Ja ilman sitä kokonaisuutta tyhjenee koko pajatso. Yhteiskunta ei pyöri ilman sääntelijää ja verottajaa, valtiota. Jonkun on oltava sekä jarrumies, huoltomies ja uuden rakentaja. Emme saisi palata enää rosvoparonien ja sotalordien hallitsemiin orjuuttaviin yhteiskuntiin eli täyteen helvettiin jo maan päällä.

Toisin sanoen:  "Mitä olisi talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää?" Tai mitä olisi investointipankkitoiminta ilman tuottavia yrityksiä ja ilman sitä päivän töihinsä kömpivää työläistä, veronmaksajaa. Veroilla kustannetaan mm. vesijohtoja ja päällystettyjä teitä, jotta myös riistokapitalisti saa aamuisin pestä torahampaansa ja ajella limousiinilla toimistoonsa sihteerikköjen paapottavaksi ja bisneksiä pusertamaan - kivestä verta valuttamaan ja silleen.

     Euroopan talouskriisiä seuraillessa ei voi välttyä siltäkään ajatukselta, että jos suurpankit saataisiin joskus siivottua ja pilkottua, siistijöille olisi töitä myös verottajan eli julkisen hallinnon ja verotusoikeudellisen rahavallan  joukoissa. Siellä sitä vasta oikein isoa luutaa tarvittaisiin tai puskutraktoria.
     Pahin mahdollinen tilanne syntyy siitä, että keinottelevat pankkiirit ja vallanhimoiset poliitikot löytävät moraalittoman sisäisen yhteytensä ja heidän roolinsa yhteiskunnan pyörittäjinä sekoittuvat.  Silloin menevät sekaisin myös rahat eli ne suurpääomat ja hyvin vastuullista hoitamista (normaalisti) vaativat verorahat. Näin on päässyt käymään myös pienessä Suomessa, minne ei taannoisen valtiovarainministerin ja nykyisen pääkanisterin mukaan pitänyt lainkaan puhaltaa ikäviä taloustuulia mistään ilmansuunnasta.

     Vaistosin kyllä, mitä arvoisa hallituksen linjaa tukeva blogissa kävijä ehkä ajatteli tässä kohti: Suomihan on yhä edelleen ainoa AAA-luottoluokitettu valtio euroalueella. Siis Katajainen oli oikeassa! Näinkin sen voi nähdä. 

     Ehkä näennäisen hyvä tilanteemme on onneksi meille, ehkä ei? Jos vielä siedettävältä ulospäin näyttävä velkaantuminen saa päättäjämme uskomaan, että olisimme jossain EU:n syvässä ytimessä muutenkin kuin yhtenä pikku maksajana - se on perusteellisesti väärin uskottu! Takausvastuut toisten veloista ja myös EVM-hirviön näemmä blankona tehty hyväksyminen (Sasien ja muiden selittelyistä huolimatta) voivat viedä meiltä maton jalkojen alta nopeasti. 

     Ja mitä se semmoinen peli on, että sen sääntöjä rukataan jälkikäteen tai aina kun toinen osapuoli haluaa? No, se on pettämistä! Kansaa on taas kerran härskisti petetty, löyhäpäisen hyväuskoisten edustajiemme välityksellä.


* * *
     Tämä aamujupinointi sai kimmokkeen TalSan jutusta, missä puidaan kreikkalaisten surkeaa tilannetta. Hurjan kokoisista tukipaketeista huolimatta Kreikka on vajoamassa pysyvään kaaokseen. Tukipaketeilla ei ole ainakaan autettu tavallisia ihmisiä, mikä pitäisi olla kaiken lähtökohta, oli ongelmien syy kenen hyvänsä.

     Suursijoittajat ja pankkien edustajat osaavat kyllä aina auttaa itse itseään, vaikka eurokriisiä on hoidettu tähän pääosin heidän ehdoillaan. Myös kreikkalaisten suurrikkaiden rahat on laivattu, lennätetty ja enteröity hyvissä ajoin myrskyn alta turvallisiin ankkuripaikkoihin.

     Kreikka on vain yksi pieni maa euroalueella, kuten Suomikin. Kreikan tapahtumat ennakoivat silti kehitystä, mikä on jo niin selvää muissakin ns. "kriisiytyneissä" maissa, myös suurissa maissa. Jutun mukaan jopa puolet Kreikan pienyrityksistä, maan yritystoiminnan ydin, saattaa joutua laittamaan lappua luukulle jo kolmen seuraavan kuukauden aikana.

     Jo kolmanneksella kreikkalaisista on pahoja talousvaikeuksia. Niinikään kolmanneksella kreikkalaisista ei ole varaa peruselintarvikkeisiin, eikä kai kaikkiin tarpeellisiin lääkkeisiinkään. Kymmenen prosenttia ei pysty säästämään lanttiakaan.

     ITUC:in tutkimuksen mukaan jopa 87 prosenttia kreikkalaisista arvioi, että maa menee väärään suuntaan. Lähes yhtä moni pelkää pelkää, että seuraavilla sukupolvilla elämä tulee olemaan vaikeampaa kuin nykyisin.

     Koskettaako Kreikan tilanne myös Suomea? Kyllä sen pitäisi koskettaa myös varoittavana esimerkkinä. Tuki on vain tuki, mutta pönkkä pettää, ellei rakenteita korjata pysyvällä tavalla.

     Kreikan kadotetut tukirahat eivät yksin Suomea keikauta, mutta se on vain yksi nappi, mikä  takista lensi.  Mitä ne muut ovatkaan - pappi, lukkari, talonpoika, kuppari, jne... Irlanti, Portugali, Espanja, Italia, jne...

     Intrigööri tietää, kuten niin monet muutkin 90-luvun myllerryksen kokeneet, ettei konkurssia vältetä siten, että tehdä lisää velkaa niin kauan kuin sitä jostain saa. Euroopassa ollaan juuri tällaisella tuhon tiellä.

* * *
     Mitä hyvää EU:n jäsenyys onkaan tuonut meille suomalaisille? Täytyy muistaa sekin, ettei Lidl-kauppaketju olisi kai rantautunut meille ilman, että olisimme EU:n jäseniä. Tosin hintatasomme on niin kova, ettei saksalaisten tarvitse kisata täällä ihan tosissaan.

     Mutta ilman edes pientä kiusaa ja kilpailua, kaupan kaksi suurta olisivat pakottaneet intrigöörinkin syömään enemmän kamalia, kalliita ja melkein makuneutraaleja eineksiä, jauhomakkaroita ja kumilihapullia.

     Rehti ja reaalinen markkinatalous kunniaan! EU vapaaksi mustien pankkilordien vallasta! 


Lisäys 27.7: Kadonneiden verojen metsästys.

* * *

24.7.2012

Euro, velka ja nälkä

Volgan komia keulakoriste.
Meillä maalla kasvaneilla nurmivasaroilla oli ennen kylillä paljon palveluja. Oli koulu, siellä sivukirjasto ja kauppoja ainakin kaksittain, lisäksi kiersi kauppa-auto. Jollain vähän vöyreemmällä kylällä oli neuvola ja kirkko ja osuustoiminnallisten lisäksi kolmaskin yksityinen kauppa. Tietenkin löytyi taksivossikka tai montakin.

Leukailtiin, että taksimiehellä oli Volga, velka ja nälkä. Vielä sitä ennen oli kuulema Popeda, pantti ja pelko. Nälkää kylillä ei oikeasti nähty.


Volga oli kyllä pienen pojan mielestä makee auto. Massiivisen keulan päällä oli upea hopeanvärinen peura tai kauris ja ruplahymyn kromin loiste häikäisi muutenkin. Volgassa oli turvallinen olo, isompana käsitin, että se muistutti paljon telaketjuilla kulkevia esikuviaan. Hiljaisempi se kyllä oli. Talvisin lämmintä  tuli sisään kuin tropiikin tuulta. Piti sillä hirmuisella bensamäärällä lämmintäkin syntyä. Ajoinkin 70-luvun saippualaatikon näköisellä Volgalla, kyllä se oli tuhti junttura.


Eurodigiajan Suomessa meillä on euro, velka ja joillakin on jo nälkä. Palveluja poistetaan kautta linjan, koska ei niitä tarvita, sillä elämme kokoomuksen paremminvointivaltiossa. Velanottovaran pitää riittää euroapuun, jakaminen on muotia, kuten piratismikin. Vastuullisuus, no, miten senkin sitten ottaa.


Velkaa on ja aika monella sitä on liikaa. Nälkäkin voi vielä tulla. Kun tuottajajussi saa tänä vuonna potusta hyvän hinnan, melkein kokonaisen euron kilolta, reilu lähikauppias Tarmo rapsauttaa siihen vielä kolme euroa päälle. Kauppa se on, mikä kannattaa ja varsinkin hehtaarihallissa tehty etukorttiuskovaisen kuluttajan kurmootus. Kunnon katovuosi on ruokakaupan paras katevuosi.

***
Mutta surkeeta se olisi, jos kaikilla menisi huonosti, eikä kukaan pääsisi kunnolla tienaamaan. Parempi kaveri on paksu kauppias kuin laiha lainahai. Suomalaisessa paremminvointivaltiossa ei ole enää paljon korjaamista, joten johtavat tai muuten vain ministerit joutavat hyvin osallistumaan viikottain iloisiin eurovelkatalkoisiin. Ja maailmaa pelastamaan. Loput ministereistä ajavat ajankuluksi alas vaikkapa kuntia, terveydenhoitoa ja vanhusten palveluja.

Joku ministereistä on kyllä varsin ahkera keksiessään yhä uusia jippoja. Niitä pitää olla, jotta köyhillä ei olisi ainakaan enää asiaa autolla maantielle torveilemaan, koska se ajopelin pito kaikkine turva- ja seurantavarusteineen, se vasta maksaa. Bussitkin korvataan pian kätevillä kimppatakseilla, koska mittariauto tulee jo kaksin ajellessa halvemmaksi. Ministeri itsekin  ajelee mielellään pirssiautolla.

Pyörällä saa vielä kelata, jos on potta päässä ja heijastinliivit päällä ja muuten uskaltaa. Varsinkin jotkut akat oikein tähtäävät ratin takaa jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. No, jotkut ukot kanssa.


Joku toinen ministeri puolestaan keksii itseään säästämättä aina vain uusia rajoituksia kansalaisille. Kaupan kassoilla menee nykyisin aika kaljavarkaita kytätessä ja röökejä koneesta arpoessa. Joku saa kolme toppaa väärää lajia ja toinen ei saa yhtään sitä oikeaa. Jono kassalla kasvaa. Ja kasvaa... 

Vain Alkossa kilisee iloisesti. Ei sitä muuten voitaisi hurskaasti päivitellä, että kyllä se tyhmä kansa kittaa.


Uusia lakeja ja rajoituksia keksivät kyllä töikseen kaikki muutkin ministerit. Melkein haastavinta lie miettiä, miten sähköä ja lämpöä voitaisiin tuottaa mahdollisimman hankalasti ja kalliisti. Kotimaisten yrittäjien hoitamat kuljetukset on jo melkein torpattu polttoaineverotuksen avulla. Litra bensaa tai dieseliä maksaa pian saman kuin litra viinaa. Pian seisahtuu myös se kai pelkällä rikkikaasulla jyskyttelevä laivaliikenne, vaikka Suomi onkin oikeasti saari.


Energian tuotantoon ns. uusiutuvilla revitään aina rahaa verorahojen taikaseinästä. Ei niitä kaikkia häkkyröitä muuten hullukaan rakentelisi. Verorahan jakoon saadaan moraalinen valtuutus siitä, ettei maapallon ilmakehä lämpene kuin korkeintaan kaksi astetta, kunhan vain tarpeeksi maksetaan. Se on fakta, eikä sitä edes epäillä saa! Muuten joutuu vihreiden mustalle listalle. Tosi on!

***
Ympäristön saastuttamiselle ei rajoja löydy. Jätteitä ei saa polttaa, koska se olisi järkevää. Ihmisten aiheuttamat saasteet eivät lämmitä ilmastoa. Eivät, vaikka niitä kasautuisi luontoon metrinen kerros ja kymmenen senttiä pintavesiin. Vain se lämpeneminen yksin on ihmiskunnalle turmiollista.

Toisaalta, vaikka niinhän ei kukaan kai ajattele, sopiva määrä estrogeeneja ja muita myrkkyjä juomavedessä hillitsee mukavasti väestön liikakasvua ja rajoittaa myös ikääntymisongelmaa. Suomalaisten lisääntyminen on muutenkin helposti ulkoistettu.

Ihmisten ikääntyminen on kai Suomen suurin ongelma. Muualla Pohjoismaissa ja Euroopassa väestön vanheneminen tapahtuu hillitymmin ja sivistyneemmin. Johtuisiko se siitä, että siellä vanhuksista ja sairaista vielä vähän välitetään? Sekään ei koske meitä suomalaisia!


Meillä vanhuuden aiheuttama rupsahtaminen on pakko hoitaa enemmän tai vähemmän kemiallisesti, pääasia, että hoidokit pysyvät hissukseen. Kyllä valtio hoivaa meistä kehdosta hautaan, ainakin jos hoidokilla on massia takana. Jos ei ole, no lopulta kemiallinen ongelma sekin olisi.


Joku nykyisistä ministereistä pääsi kyllä valitsemaan viisaasti. Neljä vuotta huippuliksalla pelkkää potkupalloa ja kulttuuria. Se jos mikä moniarvoistaa entistä änkyräduunarien puoluetta. Enää ei vain vilkuilla kelloa, josko jo on kahvitunti tai tuijotella tilinauhaa. Eikä illalla vain kadehdita naapurin ooppelia tai haeta siwasta lenkkiä ja kepakkoa. Monilla työn raskaan raatajista olisi työttöminä aikaa vaikka kulttuurille.


Raavaan duunarin entisillä vakimestoilla raksalla miihaavat lähinnä vain nälkää paossa olevat  lähimaista kalastellut onnettomat Toomakset, Mihailjevit ja muut. Kuka heistä on mitäkin vaativaa ammattityötä tekemässä, ihan siitä vain ja verottomasti. Vaikka ei olisi paljon työkalujakaan. He ovat oikeita jokapaikan moniosaajia. 


Ministeristä lankkumaalariin - siinäkin ennen niin punaisessa puolueessa kaikki ovat kai samalla viivalla: Ei ole lainkaan tärkeää tekeekö jotain, kunhan on tekevinään, puuhastelee tai harrastelee.  Puolueessa punoittavat enää vain puheenjohtajan lenkkarit. Ja jäsenmaksun maksaneiden duunareiden niskat.

***
Kyllä suomalaiselle työläiselle aina keikkatöitä löytyy, jos on valmis yötä ja viikonloppuja myöten vaikka paikkaamaan halpaukkojen sätöksiä. Tai uusiutumaan uraputkessa puhelinmyyjänä tai verkostokaupan virtuoosina. Hyppytyötkin pitävät pirteänä, tunti siellä, kolme tuolla ja teepä  sitten heti työkkärille ja kelalle ja ehkä sossullekin tilitys kaikesta! Lähde aina keikalle, kun soitetaan, muuten töitä ei tipu tai saat karenssia. Loppukuu menee miettiessä, syödäänkö meitillä huomenna millä ensi kuun vuokra maksetaan. Ei siinä ehdi ihminen tylsistyä ja luukutusrumbasta syrjäytyä.


Lähiajan tavoitteita paremminvointivaltiossa tukevat kaikki hallituspuolueet vasemmistosta oikeistoon asti. Poikkipuolista sanaa ei kuutosten rintamasta kuulu. Työttömyyskään ei EU:n Suomi -provinssissa tunnu niin katkeralta kalkilta, koska ei ole paljon enää niitä oikeita työpaikkoja. Kaikki elävät tietysti tulonsiirroilla. Taskusta toiseen, luukulta toiselle ja verot välistä pois.


OIkeita kokopäivätöitä on vain julkissektorilla, missä pian vaaditaan vähintään tohtorin tositteet kaikilta, myös kesätyöntekijöiltä. Henkisesti palkitsevaa työtä tarjoaa myös alati kasvava humanitaarinen aherrus vähemmistöjen ja multikulttuuristen rientojen parissa, tuulivoiman tarkastelu, lintujen lajilaskenta, ötiäisten ja uhanalaisten elukoiden papanoiden etsintä kaava-alueilta, sekä seksityön, tupakoinnin ja lirukaljan myynnin valvonta. Turkistarhaajia voi vihata ja ihan vaikka ketä. Poliisin tai veroherran ilmiantajana voi kansalainen kunnostautua, siihen kyllä kannustetaan. 

Puhaltakaamme siis vastuullisesti yhteen hiillokseen. Mikä sinun on, on myös Luigin ja Kyriakosin! Potin korjaavat mm. verovapaat kreikkalaiset laivanvarustajat, erilaiset italialaiset yhteisölliset ja hyvin aseistetut yritysryppäät (vain hullut maksavat veroja). Lopulta kaikkien rahat kotoutetaan johonkin Caymanille tai Jerseylle. 


Kaikilla suomalaisilla voi olla vielä paha olla, mutta ei hätää. Se ei ole totta, siltä vain tuntuu! Ja tottuu siihen! Sekin voi olla pelkkä kemiallinen ongelma. Voimme aina nostattaa mielialaa sillä, että olemme toimineet äärimmäisen vastuullisesti toisten etuja ajatellen. Kun meillä on massit mässätty, kyllä tottahan meitäkin autetaan? Totta varmana?


* * *
Intrigööri on niin usein moitiskellut (rakentavasti) poliitikkoja ja EU:n läpeensä demokraattista politiikkaa, että kyllä nyt on pakko löytää siitä jotain myönteistä sanottavaa. Ainakin siitä EU:sta.


Kyllä EU on oikeasti rauhan asialla, mitä se nyt osallistuu joskus pienehköihin rauhaan pakottamisiin ja kevyisiin pikku pommituksiin maailmalla. Yksikään EU:n jäsenmaa ei ole vielä hyökännyt Suomeen ja se on merkittävä saavutus, koska me tavikset olemme niin hankalia änkyröitä. Se taitaakin olla meille vähän kuin kansallinen erityispiirre?


Historiasta muistamme, ettei aina ole ollut näin onnellista. Vasta vuonna 1940 silloiset emäimperialistit, britit ja ranskalaiset olivat tosissaan höökimässä Suomeen muka Stalinin joukkoja karkottamaan. Silloin saksalaiset meidät pelastivat ja käskivät Iivanan keskeyttää hyökkäyksensä. Sakuilla oli kiire päästä Norjaa valtaamaan, silloisena välitavoitteena.


Siksi norjalaiset eivät halua vieläkään mihinkään oikeaan kimppaan sakujen kanssa. EU ei norjalaisille kelpaa. Eikä euro tanskalaisille tai ruotsalaisille. Eikä kumpikaan viritys, ei liitto eikä sen raha, kelvanne enää islantilaisille?


Maailmansotien myllerrykseen joutunut Suomi saavutti torjuntavoiton ja toisenkin säilyttäen itsenäisyytensä. Sen saman itsenäisyyden, minkä Suomi nyt myy kokoomuksen ja demarien johdolla kansainvälisille suurkapitalisteille ja finanssikeinottelijoille niitä edustavan EU:n eliitin kautta. Kiitos ja ylistys EU:lle! Kautta Kardemumman!


€ € €

22.7.2012

Toimittajien inhokit

Vihreä, nuori ja nätti,
vähän punertavaakin.
Jukupätkä!
Maailma se mennä jyskyttää, mutta intrigööri jää asemalle. Ainakin mitä tulee entisen ammattikuntani nykyisiin inhokkeihin. Sunnuntaisuomalainen kyseli kuulema poliittisia ja kai muitakin mielipiteitä 285 toimittajalta, jotka ovat töissä suurissa suomalaisissa lehti- tai mediataloissa. 

Peräti 44 prosenttia vastanneista ei missään tapauksessa äänestäisi perussuomalaisia, joka lienee sitten toimittajien yleisin ns. inhokkipuolue. Suosituinta ammattikunnassa on vihreiden tai kokoomuksen äänestäminen. Kiinnostavaa kyselyssä oli se, että Yle, Hesari ja Iltis eivät toimittajineen osallistuneet kyselyyn.


Jos jälkimmäiset kolmoset olisivat osallistuneet kyselyyn, voisi luulla, että yhä enemmän olisi toimittajakunta vihertänyt, punertanut tai vähän ruiskukkanakin rehottanut. Kyselyyn osallistuneet toimittajat olivat yltiösuvaitsevaisia, ainakin mitä tulee sukupuolineutraaleihin avioliittoihin, joita kannatti melkein 80 prossaa vastanneista.


Ennen oltiin sitoutumattomia

Siitä on jo kauan, kun intrigööri tienasi limppunsa lehtineekerinä, siten meitä vielä silloin ennen saatettiin läpällä nimittää. Viimeiset varsinaiset lehtijututkin taisin tehdä menneen vuosituhannen puolella. Vaan kun ei aikoinaan tullut hankituksi muuta varsinaista ammattia, entiseksi toimittajaksi sitä joutuu yhäkin tunnustautumaan. 

Silloin entisaikaan toimittajat yleensä välttivät sitoutumasta itse mihinkään puolueisiin. Sitoutuminen olisi ollut rasite ja niin se oikeasti oli. Puolueiden jäsenkirjaporukkaa taitaa ammattikunnassa olla edelleen aika vähän. Puoluelehdissä asiat ovat varmaankin toisin, mutta sellaisissa ei tullut itse olluksi töissä. 


Omassa työssäni yritin, useimpien muiden tavoin, olla edes kohtuullisen tasapuolinen. Kai olinkin, koska joskus toimitussihteerin vuorossa ollessani sain kaupungilta haukkuja kokoomuksen liiasta suosimisesta ja toisen kerran päätoimittajalta ripit demarien hyysäämisestä. Pomon mielestä olisi pitänyt kiltisti jatkaa vain sitä kokoomuksen suosimista.


Todellisuudessa silloin puolueiden viikonloppuisten kesäkokousten aikaan oli suuria vaikeuksia saada lehti järkevästi kasaan, oli pakko vähän revitellä kaikkea kuvien koon ja tilan suhteen eli käyttää sivutilaa päivän tilanteen mukaan. Etenkin etusivu oli ongelmallinen. Siihen aikaan komerossa rätisi vain STT:n telexi, netistä ei ollut hajuakaan. Kaikki pöytälaatikotkin piti joskus kaivella uutistoimistojen paperimatskuista ja kuvista, jotta saisi latomoon jotakin. Ihan tosi.

Muistan, että yhden kaukaisen ja täysin uutiskuivan (oon mää jo vanha) sunnuntaivuoron pelasti Israelin isku Entebbeen vapauttamaan kaapatun lentokoneen matkustajia. Siitä sai etusivulle täytettä. Oli se minusta muutenkin upea suoritus sotilasoperaatioksi, se jäi todella mieleen. Entebben aikoihin olin itse kovin nuori ja kokematon. Nyt sitä on enää onneksi vain vanha ja hölmö, koska ei ole paljoa mistään viisastunut.


Siitä poliittisesta sitoutumisesta muistan, kun jossain vaiheessa paljon myöhemmin siirryin yhdestä "kapitalistien" omistamasta sanomalehdestä töihin silloin vahvasti kepulaiseen maakuntalehteen. Suhtautuminen muuttui, juuri siellä maakunnissa juttumatkoilla kiertäessäni. Kepulaiset kunnallispolitiikot, jotkut kansanedustajat ja ministeritkin olivatkin äkkiä enempi kaveria kuin aikaisemmin. Hyö luulivat minuakin työpaikan perusteella kepulaiseksi. En korjannut käsitystä.


***
Sittemmin ns. kepulaiset maakuntalehdet julistautuivat sitoutumattomiksi. Sanottiin, että siellä kävi kuin itsenäisyyden alussa Baltian maissa - maat muka itsenäistyivät, mutta yhtään venäläistä ei lähtenyt. Eli isoissa maakunnallisissa lehtitaloissa puoluekytkystä luovuttiin, mutta kaikki kepulaiset toimittajat jäivät paikoilleen.

Ennen väitettiin, että isokin osa toimittajista oli demareita, ainakin noissa ihan isoimmissa taloissa. Ainakin he löysivät itsestään helposti sisäisen demarin. Näin lienee vähin vieläkin, mutta taitaa olla todella niin, että nuoremman polven toimittajista moni löytää helposti sisäisen punavihreänsä. Myös kokoomuksen kolkkapoikien ja daamien kanssa lienee nykyisen virkamiestoimittajan helppo samaistua. 


Intrigöörin poliittisella mielipiteellä ei ole paljon painoarvoa, eikä ole koskaan ollutkaan, mutta kyllä tässä on junasta jäänyt olo. Minä en missään tapauksessa äänestäisi vihreitä, enkä nykymallista kokoomusta, demaritkin ovat tökkineet jo pitkään. En ole järin ihastunut edes perussuomalaisiin, mutta se on ollut ainoa järkevä vaihtoehto, näin tavisluuserille. Vaihtoehdot maan nykyiselle politiikalle ovat todella vähissä.


Ennen vanhaan taisin enimmäkseen äänestää henkilöä, enkä niinkään puoluetta. Se oli sitä aikaa, kun vielä periaatteessa luotin siihen, että poliitikot ovat useimmiten yhteisellä hyvällä asialla. Inhokkeja minulle olivat aikoinaan vain Neukkulaa ihannoivat laitakommarit, stalinistit. Natseja ei silloin ollut kuin korkkarisarjiksessa, eikä ole vieläkään. Muita eri sortin hihhuleita kyllä riittää laidasta toiseen, sehän on ehtymätön luonnonvara.


Niin ne ajat muuttuu ja inhokit. Suomi on onneksi vielä vapaa maa. Täällä saa itse valita (ainakin poliittisen) inhokkinsa ja vieläpä julistaa sen julki. Intrigöörin mielestä olisi kuitenkin tärkeää, ettei nuorempi polvi inhoaisi tai vihaisi meitä kantasuomalaisia, puolueista riippumatta, vaikka heti aidan takana onkin tuo ihku Gunnar - tuo pässi vierasmaalainen. Ehkä se vaan on sillä lailla, että tylsää on taviksista tykätä ja köyhätkin aina vain urputtavat?


Perussuomalaisia ja muita saa inhota, kyllä he sen kestävät. Mutta uutistyössään toimittaja ei saisi vihata tai inhota, sorsia ja syrjiä. Vai miten on sen toimittajan etiikan kanssa? Etikalta se tietysti maistuu? Ehkäpä olen tässäkin asiassa jäänyt asemalle ihmettelemään? Mutta haitanneeko tuo mittään? 


http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/07/1584426/sunnuntaisuomalainen-perussuomalaiset-toimittajien-inhokki



* * *

20.7.2012

Kansa jarruttaa, hallitus kaasuttaa

Myönteisin uutinen eiliseltä torstailta taisi olla, kun Ylen Saksan toimittaja kertoi, että lähes 60 prosenttia kansalaisista vastustaa siellä kaikkia uusia tukipaketteja. Saksan parlamentin alahuone silti hyväksyi osallistumisen Espanjan pankkipakettiin selvällä enemmistöllä, vaikka varsinainen tukijoukkokin vähän repeili.

Saksan perustuslakituomarit vielä syynäilevät syyskuulle asti pysyvän vakauspankin eli EVM:n laillisuutta, joten jotain saattaa vielä mennä uusiksi. Tai sitten vain sanamuotoja vähän viilataan?

Intrigööri ei osaa sanoa, miten suuri osa suomalaisista oikeasti vastustaa uusia vieraiden maiden pankki- ja muita tukiaisia, tähänkään asti tukipakettien ja rakettien kannatus ei ole ollut järin suurta. Vaikka Suomessa vallitseekin ehdoton puolueiden ja niiden takapirujen valta ja galluppidemokratia kukoistaa, tällaisia asioita ei gallupeissa kysellä.

Kansan mielipide jakautuu kai poliitikkojen mielestä tuoreimpien gallupkyselyiden perusteella ja hallituspuolueilla on silloin takanaan enemmistö? Siis jokainen vasureiden ja kristillistenkin äänestäjä kannattaa tukipaketteja tai ainakin rukoilee kovasti niiden puolesta? 

Menisikö arvio kovin pahasti pieleen, jos intrigööri veikkailisi, että tukipaketteja vastaan on meillä oikeasti vähintään puolet porukasta. Mutta mitäpä siitä mitä kansa ajattelee tai se hullunhauska oppositio. Hallituksen EU-politiikassa on aina vain yksi vaihtoehto. Me äänestäjätkin olemme pääosin taviksia eli luusereita, kuten Lenita -mummeli  jossain läpyskässä ystävällisesti totesi. 

* * *
Intrigööri paljoa viitsi seurata eduskunnan kälätyksiä, ettei saisi näppylöitä. Joskus on kumminkin pakko vilkaista suoraa lähetystä, kuten eilenkin. Pääministeri Katainen esiintyi vakuuttavasti tukipakettien ja pyhän eurorahan puolesta, omasta mielestään.

Pääministeri yritti olla oikein tosissaan, mutta ihan kovimman kaatajasaarnaajan tehoja häneltä ei irronut, koska kukaan räähkistä opposition edustajista ei keikahtanut tuoliltaan. Tärkeintähän oli, että puhuja itse ja hänen aatetoverinsa eri puolueista vakuuttuivat noista vakaisista sanoista?

Valtionvelkaministeri Urpilainen selitti silmät pyöreinä tai oikeastaan ammatinsa mukaan opetti kuin alakoulun lapsille jotain semmoista , ettei Espanjan lainalle mitenkään voitu saada sadan prosentin takuutuksia. Silloinhan rahaa ei tarvitsisi lainkaan liikuttaa, hyvänen aika sentään.

Voi mahoton! Tämmöinen tietäjäministeri meillä on laittaa neuvottelemaan valtiotason rahoituksista! Onneksi espanjalaiset ovat herrasmiehiä eli hidalgoja. Kreikkalaisten kanssa tehty diili piti kyllä piilottaa visusti lukkojen taakse.

Yksi demokratian esitaistelija, se uusi europarlamentista napattu puolustusministeri Haglund selitti jossain tellussa, ettei opposition oikeastaan tarvitsisi lukea lainkaan sitä vaikeaa vakuussopimusta, koska he vastustavat tukipakettia kuitenkin. Sillä lailla! Puuttui vain, että himourheileva eurooppaministerimme Stubb olisi julistanut taas kaikille, mistä ja miten suuressa salissa on sopivaa keskustella.

* * *
Jos Katainen ja Urpilainen vietäisiin suolakaravaanin reitille keskelle paahteista Saharaa myymään rekkalastia pullovettä beduiineille, apupoikana Haglund, kyllä se vesi varmaan kaupaksi menisi. Ja rekka.

Kolmikkomme seisoisi lopulta suolakaravaanin reitin varrella pidellen narusta karavaanin vanhinta ja takkuisinta kamelia ja jokaisella olisi pussillinen taateleita. Ja fetsit päässä. Kaikki olisivat tietenkin erittäin tyytyväisiä kauppaneuvottelujen lopputulokseen.

***
Jäämme jännityksellä odottamaan, mitkä eurooppalaisista pankeista arvotaan siellä NWO:ssa uusien veronmaksajien tukipakettien saajiksi. Muutamilla pikkumaillakin, kuten Suomella, on vielä vähän kuppaamista eli luottoa jäljellä. Saksan taas on pidettävä koko ajan vientikoneensa pyörimässä ja siinä tarvitaan toimivaa pankkirahoitusta erityisesti Euroopan maissa.

Kaikki muut euromaat ovatkin vuoden, parin sisällä tappiin asti veloissa ja vastuissa toisten veloista. Silloin Angelan ja Jyrkin ja monien muiden euro-enkeleiden unelma liittovaltiosta onkin julistamista vaille valmis! 

Kukahan valitaan uudeksi eurojumalan paaviksi? Tuskin se on ainakaan presidentti Romppunen. Ehdottaisin siihen tai vastaavaan tehtävään talouskomissaarius Rehniä, sillä häneltä sopivan hillitty liturgia irtoaa joka tilanteessa.

* * *
Ai mitä, että pätkitäänkö kumiluoteja ihmisten persuksiin Espanjassa? Lentävätkö polttopullot, kuten Kreikassa? Häädetäänkö ihmisiä asunnoistaan parakkeihin ja leipäjonoihin? Onko työttömiä jo viidennes porukasta vai enemmän? Eikö sairaita ole enää varaa hoitaa? 

Kukapa euroherroista siitä välittäisi, vaikka joka kaupungissa kuohuisi. Sehän on luonnon laki, että rapatessa vähän roiskuu. EU on jalo rauhan aate, joten kaikkien maiden tavisten, niiden luuserien on syytä alistua. Päämäärä eli Euroopan Liittovaltio pyhittää kai kaiken?

Lisuketta lauantaina 21.7:

Etuoikeutettu EVM, mutta eipä se ihan niin olekaan. Asia esitetään sopimuksen johdannossa poliittisesti sopivasti, mutta kuitenkin eri lailla kuin itse sopimustekstissä. Melko kieroa, eikö totta? Eikä ainakaan reilua.

Euron poliittiset pelastussopimukset pitäisi sittenkin luetuttaa tarkasti luotettavilla asiantuntijoilla, eikä hyväksyttää niitä kauhialla kiireellä. Vielä pahempaa olisi vain, jos sopimuksia rukattaisiin tai tulkittaisiin jälkikäteen eri tavalla kuin sopiessa. Silloin eurodiilit ikäänkuin hovissa muuttuisivat. Tiedä häntä.

Maksusopimuksia ainakin tulkitaan eri lailla silloin, jos vipit jätetään maksamatta. Mitä siitä seuraa? Poliittisesti ei seuraa mitään! Kautta Kardemumman yön!


http://www.hs.fi/politiikka/Eduskunta+hyv%C3%A4ksyi+EVM-sopimuksen+osittain+v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4n+tiedon+perusteella/a1305585066400

Yössä ollaan. Kardemummassa tai jossain. Ja vampyyrit liihottavat likaisten temppujen osastolta toiselle... Tässä yksi lauantaipäivän näkemys:

http://markkukiikeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/111948-eurooppalainen-serannon-perhe


* * *

18.7.2012

Pitkien saksien syksy

Intrigööri varautuu tulossa olevaan pitkien saksien syksyyn syömällä paljon makkaraa ja tomaatteja. Voi olla, että ensi talvena menee jo enempi kaurapuuron ja hernerokan puolelle? Harmi kyllä, leipäjonoakaan ei ole kävelymatkan päässä.

Syksyllä, kun kuntavaalitkin on käyty, sakset suihkivat ja juustohöylät vinkuvat Suomen ensi vuoden budjettia viimeistellessä.  Näemme joka tuutista päivittäin vakavia poliittikkojen puhuvia päitä, muka eri puolueista, mutta samoja hallituksen mussutuksia ne silti toistelevat.

Jostainhan sitä velan ottamista kotimaisiin tarpeisiin pitää hillitä ja paljon, että valtiolla riittäisi luottokelpoisuutta osallistua vastuullisesti euron pelastustalkoisiin. Verot nousevat pilviin ja palvelut laskevat pohjille, mutta joku tasapaino se pitää säilyttää? 

Pähkähullu hallitus

Vanha kansa puhui hullusta miehestä silloin, kun joku söi enemmän kuin tienasi.  Hullun miehen piti syödä osin velkarahalla ja jokainen tiesi, että jossain vaiheessa hullun miehen piti kiristää vyötä tai kuolla nälissään. Hullu hallituksemme lisää yhä edelleen velan ottamista veronmaksajien piikkiin ja jakaa taas miljardeja eurooppalaisten ja samalla globaalisti toimivien pankkien pönkittämiseksi. 

Impivaaralaista viisautta ei ole siunautunut johtaville poliitikoillemme, jotka ovat täysin suurkapitalismin lobbareiden eli euroherrojen ja heidän takapankkipirujensa lumoissa eläen melkein hypnoosissa. Tällaiseen pakkomielteiseen kuuluu sekin, että kaikki vastalauseet kiistetään tarmokkaasti, leimataan pötypuheiksi ja opposition populismiksi. Taudin kuvaan kuuluu myös armoton liittovaltiokiima. 

Joku blogikirjoittajista totesikin äskettäin, että suomalaisia vastuupoliitikkoja voisi hyvällä syyllä väittää joko isänmaan pettureiksi tai mielisairaiksi. Molempiin on toki saatavissa hoitoa: Joko tiilenpäitä lukien tai ahkerasti päälääkärillä ja terapeutilla käymällä. 

Vanhan kansan hölmöläissatujen reppanat sentään yrittivät tehdä yhteistä hyvää kantamalla valoa säkillä tupaan ja jatkamalla peittoa toisesta päästä. Reppanat eivät vain tienneet, mitä olisi pitänyt tehdä. Hallituksen hemmot ja hellut tietävät, mitä suunnilleen pitäisi tehdä oman kansan  parhaaksi. He ovat kuitenkin tieten valinneet toisen tien eli Euroopan Liittovaltion, mihin mennään keinoja kaihtamatta.

Tänäänkin Espanjan takuutuspäätöksen jälkeen kuului monesta tuutista hallituksen myötäilijöiden vakuuttavia lausuntoja: "Suomi on ollut vain tiukka vaatiessaan Kreikalta ja Espanjalta vakuuksia. Tiukkuus on perusteltua, koska olemme hoitaneet asiamme hyvin..."

Intrigöörin mielestä Suomi ei todellakaan ole hoitanut asioitaan hyvin. Suuren 90-luvun laman  aikaista velkataakkaa lyhennettiin vahvan kasvun vuosinakin miten kuten. Päättäjien usko kasvutalouden autuuteen oli horjumaton ja uskoteltua jakovaraa käytettin parempiin poliittisiin tarkoituksiin kuin velkojen lyhentämiseen. 

Suomessa sitouduttiin silmät kiiluen siihen ja tuohon, mikä oli hirmuisen ihkua. Ihkuuksille oli yhteistä vain yksi asia: Kaikki tulisi maksamaan meille erittäin paljon, eikä hyödyttäisi pätkääkään meitä täällä asuvia suomalaisia. Eikä sellainen ollut edes tarkoitus.

Kun edellisen hallituksen puupäät vihdoin tajusivat, että kansainvälinen pankkikriisi horjuttaa Suomeakin, valtion tulokertymää heikennettiin kiireesti ja lisättiin velkaa. Suomen supistuva talous ei ole enää pitkään aikaan kattanut menoja, siispä Suomi on juuri sellainen hullu mies, joka aikoo vieläkin syödä enemmän kuin tienaa.  Ja Suomi aikoo yhä vain tarjota toisillekin.

Setelisokeus

Hallituksessa ikävä kyllä hoksittiin pari vuotta sitten, että itse asiassa Suomi on hoitanut asiansa paremmin useimpiin muihin euroalueen maihin verrattuna, koska meillä ei ollut velkaa vielä nielurisoihin asti. Pystyimme jopa itse hengittämään. Hallituksen valtasi setelisokeus, miljardi euroa ei ollut enää paljonkaan, eikä kymmenen miljardia. Halpa nakki päästä kunnolla ytimiin!

Pystyimme helposti ottamaan markkinoilta vielä melko halpakorkoista valtion velkaa. Siispä vain riemurinnoin mukaan suhmuroimaan, jakamaan velkarahaa EU:n apupaketteihin ja kaikkiin himmeleihin, mitä kuunaan keksitäänkin.

Tällä hetkellä ei Suomen valtion velkojen ja riskien todellista määrää tiedä kukaan. Jos joku osaisi sanoa sen suunnilleen sinne päin, hän ei sitä kerro. Täsmällisiä lukuja ja tai edes reaalisia arvioita saa ainakin "päättäjiltä" kiskoa turhaan ulos pihtien kanssa. Vaalikarjan hämäys vain jatkuu. Jos mikään muu ei auta, päätöksiä julistetaan salaisiksi.

Mitä pahaa me olemme tehneet ansaitaksemme tällaisen hallituksen? Mikään ei näemmä paina sen riemun rinnalla, että muutamat pökeröt pääsevät pätemään euroryhmän kokouksissa ja nyökyttelyjä tienaamaan. Kreikan ja Espanjan Suomelle myöntämät vakuudet lienevät muiden eurooppalaisten mielestä lähinnä huvittavia.

Osittainen ja lopulta epävarma vakuus velalle, myös Espanjan tapauksessa, lienee ihan Urpilaisen ja Kataisen oma keksimä.  Kenellekään muulle missään maailmassa sellainen pantti ei kelpaisi. Jos niin pahasti kävisi, että Espanjankin pankkisektori rojahtaisi tosissaan, ei se talletussuojarahastokaan riittäisi mihinkään. Se olisi nääs silloin sellainen kurssi kuin konkurssi, kutsuttaisiin sitä sitten miksi vain.

Toisten maiden pankkien pelastaminen ei todellakaan kuulu suomalaisille, sille ei löydy mitään pitäviä perusteita. Jos jonkin EU:n jäsenmaan kansalaisia kohtaisi inhimillinen katastrofi, silloin Suomen pitäisi auttaa, minkä pystyy. Kriisipankkien tukeminen kuuluu vain niiden kotivaltioille ja Euroopan Keskuspankille.

Mitä me suomalaiset tuemme, kun käytämme velkarahaa vieraiden maiden pankkien holvien täyttämiseen? Tuemme esimerkiksi korkojen manipulointia, rahanpesua, myös huumerahan valkaisua, massiivista veronkiertoa, pääomien häivyttämistä pankkiparatiiseihin, suuria voittoja ja mielettömiä optoita pankinjohtajille. Tuemme diktatoorista ylikansallista rahaeliittiä, joka pyörittelee politiikkoja miten tahtoo. Pienet maat kansalaisineen eivät ole noille vampyyreille muita kuin lypsylehmiä.

Kun Suomi aikoinaan liittyi täpärän kansanäänestyksen jälkeen EU:n jäseneksi, useimmat meistä taviksista luulivat, että yhteisö on lähinnä kauppa- ja tulliliitto. Niinpä Suomen jäsenyys palvelisi vientiteollisuuden työnantajien ja samalla työntekijöiden etuja. Kansanäänestyksen tulokseen vaikutti sekin, että olimme vasta päässeet Neukkulan varjosta ja halusimme oikeasti sitoutua länsimaihin.

Miten olisi käynyt, jos kansa olisi äänestänyt "väärin"? Olisiko järjestetty uusi aivopesukampanja nykyiseen Irlannin tyyliin ja äänestetty uudestaan? Vai olisiko silloinen hallituksemme vienyt Suomen sittenkin EU:n jäseneksi, sinne ylväisiin ytimiin,  kaikista kansan vastalauseista välittämättä? 

Uutta kansanäänestystä EU:n tai euroliiton jäsenyydestä odotellessa - ei suotta pitkästytä!

* * *
Lisäys ja loppukevennys eli Seppo Hildén kommentoi eilen Janne Suurosen blogissa:

Matti, älä helvetti mainosta, kohta ne äkkää lähettää Jutalle ja Jykälle nigerialaiskirjeen ja sitten tiedämmekin miten siinä käy...

17.7.2012

Hyvästi A-luokassa olo!

Ei vara tieltä kaada.
Intrigööri hyvästelee kaipauksella monien täyteläisesti tirisevien vuosien jälkeen A-luokan makkarat, jotka katoavat kauppojen kylmätiskeistä ainakin jo ensi kesään mennessä. A-luokan makkaroiden kielto on yksi naula lisää pienen itsenäisen Suomen arkkuun. EU vie vähitellen meiltä kaiken, mikä on ollut joskus meille (monille) tärkeää ja omintakeista.

Makkaratehtailla saadaan kuulema asetuksentekijöiden armosta käyttää loppuun vanhat pakkaukset. Niinpä meillä kaupan asiakkailla on vielä mahdollisuus jemmata A-luokan makkaroita pakkaseen. A-luokan kiellon taustalla on, mikäpä muu kuin EU:n elintarvikelainsäädäntö, minkä kanssa kaikki suomalaiset säännökset yhtenäistetään. 

Sitä en tiedä, noudatetaanko missään ikinä tuollaisia kaikensorttisia EU-säännöksiä yhtä pilkulleen ja etuajassa kuin Suomessa. Siis meillä Suomessa noudatetaan kaikkia sellaisia sääntöjä, mitkä puristavat taviksia yhä tiukemmalle. Jos jokin EU:n käytäntö olisi inhimillisempi tai järkevämpi kuin suomalainen maan tapa, sitä kyllä vitkutetaan ja otetaan vaikka EU-tuomareilta sakkoja vuodesta toiseen.

Luultavasti Suomen maa- ja metsätalousministeriö kulkee tässäkin asiassa tanakasti etukenossa? Olisihan aivan pöyristyttävää, jos joku Europolin direktiivietsivä löytäisi suomalaisesta kaupasta A-luokan makkaroita vielä joskus ensi kesänä. Hui! Joutuisimme varmaankin Brysseliin inkvisiittorin kuultaviksi ja meitä varten sytytettäisiin johonkin virtuaalinen rovio tai piiskauspaalu? Yltiövastuullinen hallituksemmekin repisi pelipöksynsä.

Intrigööri on ehkä kyyninen äijäpaha, mutta epäileepi hän, ettei useimmissa muissa eurooppalaisissa maissa pidetä mitään kiirusta ainakaan omien vuosisataistenkin makkaralaatujen pakkausten uudistamisessa. Ei etenkään, kun tämä hirmuisen velvoittava EU:n elintarvikelainsäädäntö ei vaadi mitään muutoksia makkaroiden koostumukseen. Sellainen vaatimus johtaisikin ehkä muutaman kiivaimman makkaransyöjämaan eroamiseen koko huithapeliliitosta! Italia tulee ensimmäisenä mieleen.

Vielä kyynisempikin intrigööri voisi olla, jos hän arvelisi, ettei EU:n pankkiunionissa tarvita piankaan sellaista kuin Suomen maa- ja metsätalousministeriötä. Ajan kanssa Suomeen jäänee kenraalikuvernöörin tai kansankomissaarin alainen aluehallintovirasto, jokunen tuhat byrokraattia, eikä paljon muuta?

***
Makkara-asetuksen toteuttajan eli Suomen maa- ja metsätalousministeriön selittelyt asian tiimoilta eivät kestä lähempää tarkastelua. Ei kuulema sovi, että laissa säännellään tuotteiden koostumusta yksityiskohtia myöten. Suomalaisilta toimijoilta ei voida vaatia enempää kuin muidenkaan jäsenmaiden makkaran tekijöiltä. Ja pölöpölö.

Makkaran lihapitoisuus ja ainesosat on kuitenkin ilmoitettava pakkauksessa. A-luokan makkaran pakkauksessa on käytetty tänne asti yltiöpäisen epäilyttävää mainoslausetta "A-luokan makkansyöjille". Sellainen on varmaankin omiaan lisäämään eriarvoisuutta moniarvoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassa, joka silti haluaa tasapäistää kaikki kotoiset tavikset. Kaikki tullaan kieltämään, mitä ei ole erikseen asetuksella sallittu.

Jos sen sijaan makkaran pakkauksessa mainittaisiin, onko tuotteen osana jauhojen lisäksi käytetty elukkavainaa halal-teurastettu vaiko suomalaiseen tapaan esimerkiksi pulttipistoolilla tai sähköllä tapettu. Tai hengiltä kutitettu tai tuhmilla vitseillä kuoliaaksi nauratettu. Se olisi kai oikeanlaista ja suositeltavaa kuluttajien valistusta?

Perinteisiä suomalaisia pakkausmerkintöjä on kuulema purettu muidenkin lihavalmisteiden, sekä mm. pottujen ja jäätelön osalta. Kansallinen perinne tai elintarviketuotteen raaka-aine ja valmistustapa ei kai saa enää näkyä missään. Kalakukkoakaan ei saisi kai enää myydä kuin lämpimänä, eikä kukkoon ainakaan saa käyttää oikeita järvestä pyydettyjä ja rannalla perattuja kaloja. Miten lie sen kukon lisukkeen eli läskin kanssa? Häh?

Meillähän vallitsee kansallinen alennustila esimerkiksi ruisleivän suhteen. Moni uskoo vieläkin ostavansa suomalaisesta rukiista leivottua leipää, mutta ruis saattaa tulla vaikka Puolasta. Ei siinä mitään, jos pussissa lukisi, jotta valmistettu suomalaiseen tapaan puolalaisesta rukiista, vaan eipäs lue.


Mielipahaa A-luokan makkaroiden katoamisesta tästä maailmasta voi kyllä lievittää tai lisätä lukemalla veikka Hesarista päivän ravintovalistuksen, missä taas vaihteeksi varoitellaan karppauksen suurista synneistä. Kovat rasvat tiemmä lietsovat ihmispolon kropassa lihomista aiheuttavaa tulehdusta. Tuollaisia tuhmia kovia rasvoja on tietenkin mm. makkaroissa. Eikä oo!

Inrigööri ei tule olemaan kovin pahoillaan siitä, että Suomen valtion AAA-luottoluokitus väistämättä laskee viimeistään ensi vuonna, kun takausvastuumme toisten maiden veloista kasvavat suuremmiksi kuin valtion oma velka.

Huonompi luottoreittaus jarruttelisi ainakin kataistrofihallituksen intoa tuhota kansallinen taloutemme ja estää talousnousuun tarvittavan rahoituksen mahdollisuudet yhteisvastuun rasitteiden avulla seuraaviksi sadaksi vuodeksi. No, niin kai on jo käytännössä tehty? Laskukauden varjossa tässä kumminkin eletään.

Mutta kun ei ole kohta edes sitä lohtua, että tämmöinen XXL-kokoinen ihminen voisi luokitella itsensä A-luokan makkaransyöjäksi! Kele! Sanonko vielä mitä?


* * *
Ylempänä on linkki Hesarin juttuun. Tässä olisi asiasta toinen näkemys:

16.7.2012

Hilpeet hidalgot


"Mua ei hilpeet 
hidalgot vie mihinkään!"

Jutan vakuustanssi jatkuu kesästä toiseen,  
mutta rytmi vaihtui zorbaksesta flamencoon. 
Seuraavaksi vuorossa saattaa olla tarantella?
* * *

13.7.2012

EU ja temppeliherrat



Köyhät ritarit saman
pollen selässä.
Suomen 500 miljoonaa euroa vuodessa maksava yleistelevisio- ja radiolähetyslaitos esittää taas ruotsalaista saippuoitua minisarjaa Arn -ritarista eli temppeliherrasta. Intrigööri  ohittaa tämänkin sarjan, mutta nuo temppeliherrat tulivat jo aiemmin mieleen, koska tämä perjantai on kuukauden 13. päivä.

Perjantai ja 13. päivä oli tänä vuonna myös tammikuussa ja huhtikuussa, eikä taivas tippunut niskaan. Tuskin nytkään niin käy, mutta voi se salama iskeä, kesäisiä ukkosia on ilmassa. Ainakin temppeliritareille 13. päivän kerrotaan olleen kohtalokas, noin 900 vuotta sitten.


Epäonnen perjantaina voi uskomusten mukaan tapahtua jotain kauhiata, joten kannattaa varmaan pysytellä sisällä ja tarkistaa palovaroittimen paristo. Jos autoilee kohtaloa uhmaten, pitää kai ajella hiljaa ja keskellä tietä? Kävelyä ja pyöräilyä ei voi lainkaan suositella. Kävellessä voi kompastua ja pyörällä saattaa kaatua, automobiili pysyy neljällä pyörällä aika hyvin pystyssä.


Temppeliherrat saivat nimityksensä hallitsemastaan muinaisesta Salomon temppelin alueesta Jerusalemissa. Näiden ristiritarien tarina on kiinnostava ja jotain  siitä tiedetään. Loput luulotellaan.


Rikkaiksi ritareiksi

Temppeliherrain ritariston perusti ranskalainen Hugo Paynasilainen (Hugo de Payens) Herran vuonna 1119. Silloinen valtiaiden valtaherra ja koko maanpiirin paikallisjumala paavi siunasi tai vahvisti ritarikunnan 1128, jolloin se tuli myös suoraan paavin alaiseksi. Temppeliherrain eli  köyhien soturimunkkien piti alunperin suojella Jerusalemiin matkaavia pyhiinvaeltajia.


Temppeliherrain aikakaudella musulmaanien käyrät sapelit iskivät usein ritarien suoria miekkoja vasten. Jerusalem vallattiin ja samalla murhattiin joukoittain myös siviilejä. Myöhemmin Jerusalem menetettiin. Jatkuvassa sodassa ei pikkukahakoita edes kirjattu muistiin. Tuon ajan tapojen mukaisesti paitsi sodittiin perivihollista vastaan, myös tilaisuuden tullen ryöstettiin ja murhattiin keitä vain, mennen tullen. Vangeiksi saaduista uskonsotureista vaadittiin lunnaita puolin ja toisin.  


Lopulta Jerusalem ja koko Palestiina jäivät kotikenttäetunsa pitäneen Saladinin Sapeliseuran (SS) hallintaan. Templarien Ritariseura vetäytyi turnauksesta haarniskat rutussa Kyprokselle irrottelemaan päistään kolhuisia kypäriään.


Samoihin aikoihin temppeliherrat keksivät herrojen ikiaikaiseen tyyliin tuottoisampia ja helpompia harrastuksia kuin kovan työn tekemisen eli tuossa tapauksessa ryöstämisen ja murhaamisen. Ihmisiä ei voinut tappaa kuin kerran, eikä köyhällä sandaali- ja kauhtanakansalla ollut paljoa mitä rosvota. Palestiinassa oli liian kuumakin, moni ritari läkähtyi  peltipukuihinsa ihan vain vihulaista odotellessa.



Ritarin varustus
oli raskas
kuumassa
Palestiinassa.
Niinpä ennen köyhä ritarikunta keskittyi mm. maanomistusten ja kiinteistöjen haalintaan, sekä aloitti laajan ja edistyksellisen (sofistikoituneen) pankki- ja sijoitustoiminnan. Nuo asiathan liittyvät nykyisinkin tiiviisti yhteen kuin paidanhelma ja peppu.

Pankkitoiminta pelasi pitkään hienosti ja ristiritaripankki rahoitti paitsi kauppiaita, myös reilusti aatelisia ja etenkin kuninkaita. Avokätisesti kannatti rahoitella siksi, että aatelisilla oli antaa vakuudeksi omaisuutta, maita, mantuja ja linnoja, sekä mikä oli vielä tärkeämpää - heillä oli alueidensa verotusoikeus. Myös varsinaiset temppeliritarit olivat ylhäisaatelisia tai alempia säätyläisiä. Ritarikunnasta ja sen jäsenistäkin tuli ökyrikkaita.


Ylhäisön ja kunkkujen kanssa tuli silti ritaripankkiireille pahoja ongelmia, sillä pian jopa Ranskan yrmy kunkku Filip IV Kaunis oli jo linnojensa ylimpiä torneja myöten veloissa temppeliritareille. Valtakunnan verotulotkin oli kai pantattu ainakin kymmeneksi vuodeksi pankkiireille, ihan kuin Euroopan nykyistenkin valtaherrojen finanssipiirien aikana.


Roviolle vain!


Filip juonitteli paavi Clement V:n  kanssa ritarien päiden menoksi, eikä hän olisi mistään voinut löytää parempaa juonittelukumppania. Paavista olivat Euroopan kunkut ennenkin saaneet kaverin, kun piti vaikka ryövätä jotain ja poltella joukoittain ihmisiä roviolla. 


Paavi esittikin pian ritareille joitakin vaatimuksia, joihin nämä eivät enää laiskistuneina suostuneet. Olisi muka pitänyt hyökätä taas Jerusalemia vapauttamaan ja muuta sellaista typerää ja vaarallista. Siispä paavi saattoi vetäistä aikoinaan templareille annetun pyhän istuimen siunauksen pois kuin maton jalkojen alta. Paavi pesi samalla kätensä Filipin tulevista hirmutöistä. Mitäs eivät ylimieliset ritarit totelleet, kun itse Jumalan sijainen maan päällä käskytti!
  
Templarien suurmestari 
Jacques de Molay.
Siihen aikaan kiihottaminen kansanryhmiä vastaan oli helppoa ja johti suoraan toimintaan. Kokonaisia kaupunkeja asukkaineen hävitettiin siitä vain, eivätkä koirat jääneet perään haukkumaan. Vapaa ryöstely motivoi kummasti valtaeliitin omia kaiken tuhoavia joukkoja. 

Monet "kerettiläiset", suuretkin kansanosat, kuten tarunhohtoiset kataarit, vainottiin ja poltettiin oikean uskon nimissä lähes yhdettömiin.

Niin kävi lopulta surkiasti myös ajan mittapuulla jaloina soturimunkkeina aloittaneille temppeliritareille. Kaikki ritarit, jotka Filipin joukot tavoittivat, pidätettiin samana perjantaina (juliaanisen kalenterin mukaan) eli lokakuun 13. päivänä vuonna 1307. Ritarien mittava omaisuus, ainakin se mitä löydettiin, ulosmitattiin kunkulle ja kumppaneille. Luultavasti paavikin sai pikku provikan?


Osa ristiritareista murhattiin roviolla polttamalla tai muuten vain lyhentämällä tukkaa kaulaa myöten. Temppeliherrain viimeisin (julkinen) suurmestari Jacques de Molay kypsennettin tiemmä hiljaisella tulella hengiltä jossain tyrmässä vuonna 1312. Julmaa kidutusta kauan kärsiessään hänellä oli aikaa langettaa ihan maan perusteellinen kirous sekä kunkku Filip neloselle että paavi Clement vitoselle. 


Ritarikunnan hengellisen ja samalla maallisen johtajan Molayn kirouksen sanottiin ulottuneen 13 sukupolven päähän. Kirous koski varmaan kaikkia myöhempiäkin kunkkujen ja paavien kaltaisia hyypiöitä.

Aivan kaikkiin temppeliherroihin eivät kunkun ja paavin veriset kädet yltäneet. Nuo varhaiset pankkitemppeliherrat livahtivat pelastamiensa kalleuksien kera turvaan kaikilta rangaistuksilta (kuten nykyisetkin pankkiherrat). Ritarikuntahan oli osin jo valmiiksi hajallaan pitkin silloista Eurooppaa. Pysyvämpiä turvapaikkoja löytyi heti mm. Portugalista ja Skotlannista. Loppu onkin sitten hyvin epämääräistä historiaa, sekä huikeita legendoja.



Eri ritarikuntia ja muita aikapoikien mekkokerhoja kokoontuu rituaaleihinsa vieläkin. Moni noista hyvien veljien kerhoista lukisi mieluusti itsensä temppeliherrojen seuraajiksi. Salaliittotarinoissa tällaiset temppeliritarien perilliset olisivat jopa Uuden Maailmanjärjestyksen, NWO:n, taustalla. Siihen samaan sakkiin on kyllä sijoiteltu muitakin merkittäviä rahapiirejä, etnisiäkin.

Temppeliherrat roviolla. Piirros
on 1300-luvulta.
No joo, emme me voi tietää mitään oikeista salaliitoista, sillä nehän ovat erittäin salaisia. Yhtymäkohtia menneisyydestä nykypäivään voi toki löytää, vaikka jättäisi salakähmyilyt setvimättä. Ennen oli semmoinen hieno arvonimi kuin todellinen salaneuvos, vieläkin marketeista saa 
 ihan hyvää salaneuvos juustoa.

Politiikan kunkut ja pankkiirit


Asiapohjalta järkevästi EU:kin aloitti, kun se perustettiin maailmansodan jälkeen maanosan suurherrojen hiili- ja teräsyhteisöksi. Loput siitä tarinasta me tiedämme. Myös mainiona rauhanliikkeenä mainostettu EU on paisunut kuin hiivataikina ja pyrkii vielä laajenemaan lähes koko maanosan kattavaksi liittovaltioksi. Ilman velkakriisiä olisimme kai jo EU-sisaruksia ainakin turkkilaisten kanssa. 


Missä EU:n rajat vielä olisivatkaan, jos nuo nykyajan kunkut eli johtavat politiikot saisivat siitä päättää? Entä Naton rajat?

Temppeliherroja vastaavat tänään osittain kansainväliset rahanpyörittäjät eli suurpankit ja -sijoittajat, finanssihait. Jäljellä olevat oikeat kruunupäät hoitelevat hevosia ja koiria, naivat ristiin ja rastiin, sekä elättävät samalla luvutonta hömppämediaa. 


Paavi yrittää yhä edustaa omaa syntistä valtakuntaansa, mutta on onneksi menettänyt poliittisen vaikutusvaltansa kauan sitten. Maailman mahtavat kyllä kuvauttavat itsensä mielellään paavin audienssilla.

***
Mutta jotain on kyllä perusteellisesti muuttunut. Ennen yksinvaltias kunkku tai muu valtaherra raahautti halutessaan pankkiireita tyrmään ja roviolle ja vei heidän omaisuutensa. Nyt kukaan ei raahaa pankkiireita mihinkään ja heille taustajoukkoineen annostellaan isolla kauhalla kansojen omaisuutta. Nämä nykyajan temppeliherrat, suuren rahan piirit, vievät nimellisiä kunkkuja eli johtavia poliitikkoja kuin lampaita narussa. 

Eikä EU:n suuria johtajia, komissaareja tai virkamiesarmeijaa ole koskaan valittu demokraatisesti. Paaviltakaan ei liene kysytty. Tai mistä sekin tiedetään?


Onkohan jesuiittakoulun
kasvatti Mario Draghi
suurlohikäärme?
Outoa tässä kaikessa on se, että periaatteessa kaikki valta olisi poliitikoilla, koska he voivat säätää lakeja kansallisella tasolla ja epäilemättä yhteistuumin myös EU:ssa. Eri maiden ja maanosien poliitikot voisivat porukalla laatia myös kansainvälisiä lakeja. Siis poliitikot voisivat perinteisen käsityksen mukaisesti hyvinkin päättää siitä, miten, missä ja milloin pankkiirit ja sijoittajat saavat huseerata ja siirtää kansakuntien varallisuutta veroilta piiloon.


Vaan ei se näin mene. Poliitikkojen yli on kävelty, ainakin nk. länsimaissa. Siitä voisi päätellä, että Pyhät Pankkiirit kantavat nykyisin myös kuvainnollisesti vanhan ajan paavin valtikkaa, sillä ennen paavi oli koskematon, yläpuolella kaikkien muiden. Jossain vaiheessa paavi jopa jakoi Etelä-Amerikan Portugalin ja Espanjan kesken. 


Nykyisen maailman poliitikot ovat siis käytännössä menettäneet ja myyneet päätösvaltansa pankkiireille eli suurpääoman edustajille. Samalla on hukattu se outo keksintö, se ns. demokratia. Kansallahan valtaa ei oikeasti ole ollutkaan, vaan se ollut Suomen kaltaisissa maissa mm. puolueilla ja eri etupiirellä.


Kirous jatkuu

Voisi jopa luulotella sellaista, että temppeliritarien suurmestari Molayn  kirous ulottuu todella yli vuosisatojen. Poliitikan ja kirkon johto on ravisteltu irti vallan kahvasta, vaikka he eivät sitä tunnusta. Kansanvalta, demokratia oli oikeasti houretta vain. Rahan valta jyllää nyt, kuten aina. Koko vanha ja ennen aika vakaakin Eurooppa on rähmällään velkojien, pankkiirien, sekä amerikkalaisten luottoluokittajien edessä, eikä enää ikinä pääse jaloilleen. 



Näin on käynyt, vaikka EU:n satraappien puheet eivät vakuuta enää kansalaisia, eivät Rehnin mussutukset tai Junckersin  sormittelut. Vanhaa kommaria Barrosoa ei oteta enää edes kotimaassa tosissaan? 

Jos suurmestari de Molayn henki vielä leijuu jossain tuntemattomassa ulottuvuudessa, kyllä sitä vanhaa partajäärää täytyy kolkosti naurattaa.


Pienen Suomenkin pääministeri antaa jo itsekin puheillaan ymmärtää olevansa hermoparantolan tarpeessa. Ja valtiovarainministeri sanoo ääneen, ettei kukaan voi tietää, mitä huomispäivänä tapahtuu. Silti sitä mennään EU:n yhteisvastuun mukana kuin vettynyt tukki koskessa. Suomen vielä hyvä luottoreittaus ja olemattomat korot osoittavat vain sijoittajien olematonta valinnanvaraa.


Mitään todellista ei asialle muka voida tehdä. Pian saanemme kuulla viime vuosien valtapoliitikoilta loputtomia selityksiä. Pääselitys lienee se, että: "ei meillä ollut mitään muita vaihtoehtoja". 


Tottahan kansa ymmärtää ja äänestää samat naamat aina vain uudestaan valtaan! Niinkö? Eikö ole ollut mitään muita vaihtoehtoja kuin alistua yhteisvelkoihin ja käytännössä menettää Suomen itsenäisyys? Kyllä Suomella olisi ollut muitakin vaihtoehtoja.


Ratkaisumalleja on esitetty viimeisten parin vuodenkin aikana vaikka kuinka. Vieläkin EU:sta voitaisiin tehdä kallis irtiotto! Kaikkeen ei olisi tarvinnut alistua ja vieläpä samalla EU:n omia sääntöjä rikkoen.

EU:lle pitäisi kai vieläkin sanoa kyllä, ellei sekin leviä vuoden sisällä, mutta rahaliitolle, sekä pankkien ja velkojen yhteisvastuille olisi sanottava ei! Jälkimmäinen sana on näköjään EU:ssa poliitikoilta kielletty. Tai ainakin sillä sanalla on käänteinen merkitys. Kuten sellaisella puheella, että senttiäkään ei meiltä enää tipu ilman täysiä takuita ja plaa, plaa.


EU:ssa pienen maan poliitikko voi vain heittäytyä seljällensä ja heilutella häntää? Ai niin, mutta Katainenhan puhuikin ennen avoimesti niistä selätyksistä! Sitä se puhe siis tarkoitti. Pitää itse heittäytyä selälleen ja läähättää kieli ulkona suusta. Nyt se vasta valkeni!


***
Ellei Euroopan velkakriisin ja euroliiton rappion taustalla ei ole pirullinen salaliitto, niin ainakin niin voisi olla. Tahdomme tai emme, olemme kuin keskellä päättämättömien päättäjien kohellusta, kuin osana temppeliherrojen kirousta! Rovioita ei nykyisin sytytellä ihmisten grillaamista varten, mutta velat ja lisäverot meiltä ainakin verta juovat! 

Ehkäpä sittenkin Euroopan Keskuspankki EKP setelisinkoineen meidät lopulta pelastaa, kunhan kaikki ovat kyllin kyyryssä pyhien pääomien edessä ja valmiita alistumaan kaikkeen? Sellainenko on suunnitelma? 


Onko EKP:n pääjohtaja Draghi nykyajan temppeliherrojen eli sen NWO:n suurlohikäärme vaiko onko hän jokin globalismin salaseuran satraappi? Veikkaan jälkimmäistä.

***

Lisää julmaa historiaa: 

Paavi ja kunkku tuhosivat kataarit



Paavi siunasi kataarien 
joukkomurhat.

Hitlerin Saksassa juutalaisille määrättiin keltaiset tähdet takkeihin rodun ja uskonnon vainon takia, kuin varoitusmerkkeinä "kunniallisille" saksalaisille, jotka palvoivat silloin hakaristiä. Natsien hakaristi, toki nurin päin, lie pöllitty hindujen ja buddhalaisten ikiaikaisesta hyvän onnen merkistä.

Miten vain, mutta natsit eivät itse keksineet kansanvihollisten keltaisia vainomerkkejä, vaan niiden keksijä oli itse Pyhä Istuin eli paavi. Juutalaisille määrättiin vaatteisiin pyöreä merkki ja he joutuivat monin tavoin liki lainsuojattomien asemaan. 

Kerettiläisiä paavin kirkko poltatti ahkerasti jo aiemminkin, mutta inkvisition ja samalla aikansa suurimman kansanmurhan, kataarien tuhoamisen arkkitehti oli paavi Gregorius IX.

Keksikö paavi ihan itse tuhottaviksi määrättyjen 1200 - 1300 -lukujen kataarien vaatteisiin ommellut keltaiset ristit vai oliko idea jonkun hänen vasalleistaan, siitä ei ole täyttä tietoa. Onnettomien kataarien piti kuitenkin ommella kaksi keltaista ristiä ulkovaatteisiinsa, noin aluksi.

Silloinen paavi katsoi Etelä-Ranskan maisemissa vahvasti vaikuttaneet gnostilaisvaikutteiset kataarit eli "puhtaat" ainoalle oikealle kirkolle vaarallisiksi ja käynnisti ainakin vuosisadan kestäneen vainon, ns. albigenssisotineen. Kataarien vaino ja sen uskontokunnan jäsenten lähes täydellinen ryöstäminen ja tuhoaminen, sitkeästä vastarinnasta huolimatta, on yksi murheellisimmista luvuista paavin kirkon ja inkvisition historiassa.

Uskonvainon uhreilla oli parhaimmillaan kaksi tiukkaa vaihtoehtoa: Käänny heti katolilaisuuteen tai käristy roviolla. Sanotaan, että useimmat kataareista valitsivat polttorovion, mutta jotkut ehkä viisaampina olivat vain kääntyvinään paavin uskoon. Kataarien pään sisälle inkvisitorit ja murhaajat eivät nähneet, vaikka he kaikkensa kiduttamalla yrittivätkin.

Paavin vaino oli silkka uskonvaino, kyse ei ollut jonkin rodun vainosta. Nämä vainoamisen muodot ovat sittemmin monesti sekoittuneet ja niitä on käytetty verukkeena puhtaasti taloudellisille tai vainoharhaisille kansanmurhille ja ihmisten orjuuttamiselle. Historiassa riittää karmeita esimerkkejä, joista turkkilaisten tekemä armenialaisten kansanmurha oli suurimpia.

Paavit vainosivat juutalaisia, linkki.

* * *
Mutta mitä historia sitten joskus kertoo 2000-luvun alkuvuosien Euroopasta? Nykyisin kansalaisia vainotaan Euroopassa lähinnä taloudellisin perustein. Jos olet heikompaa ainesta, ei sinun kalliisti asuman pidä, eikä mieluusti juuri syömänkään. Armopaloja vielä annetaan, siis vielä.

Uusinkvisiittorit eli poliitikot palvelevat pääosin vain pankkiirien ja keinottelijoiden eliittiä. Inkivisitiolla olisi teoriassa valta säätää kaikille oikeudenmukaisia lakeja, mutta he käyttävät sitä valtaansa hyvin valikoivasti. Köyhiä ei vielä suorastaan vainota, heitä suvaitaankin muka ja heillä hurskastellaan, mutta kyykyssä nämä kymmenet miljoonat eri maiden kansalaiset pidetään.

Kiskotaan nyt rauhassa paljon puhdasta ilmaa sisään ja myrkyllistä hiiltä ulos, kyllä sitä riittää ilmaiseksi kaikille! Hengitysveroa ei ole vielä erikseen määritelty. Joskus vitsinä viskattu kenkävero on jo olemassa, kengistäkin peritään alvi! 


* * *
Lisää ylistystä unionille: Kuka kuppaa tykimmin?