31.8.2012

Vaalit ja köyhät

Intrigööri aloittaa syksyn kuntavaaleista kirjoittelun ujostelematta puolueellisella vaalimainoksella. Ensimmäinen linkki vie Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisun kaks.fi:n sivuille. Jos juttuun liittyvää lyhyttä videota ei jostain syystä kärsi kuunnella, voi ehkä lukea aiheeseen liittyvän jutun.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Soini puhuu (sama ruotsiks on kai - Soini betalar):

http://www.kaks.fi/node/1126

Jos kuntapolitiikka ei ota tulille, saman nettijulkaisun sivuilta löytyy pätevää juttua myös suomalaisesta köyhyydestä ja siihen liittyvästä hyvin sliipatusta byrokratiasta eli avun hakijoiden laillistetusta luukutuksesta, lainkaan ihmisarvosta piittaamatta. 


Tutkittavat eli köyhät luonnehtivat Bermudan kolmioksi  kolmiyhteyttä työmarkkinatuki - asumistuki - toimeentulotuki. Siihen kolmioon on moni köyhä vajonnut ja kuollut pois kuleksimasta.


http://www.kaks.fi/node/974


Jutusta löytyy myös linkki Tampereen yliopiston tutkimukseen: "Köyhä byrokratian rattaissa", sekä tutkijoiden haastatteluun. 


Juttua ja tutkimusta on tehty sopparahoilla ja niiden alle elävien ihmisten, mm. yksinhuoltajien, sekä eläkeläisten vinkkelistä. Köyhien määrä Suomessa jää vielä alle miljoonan, mutta miten kauan? Esimerkkiä voi tiirailla vaikka Kreikasta ja Espanjasta, olemme sillä samalla EU:n viitoittamalla velkakuoppaisella tiellä.

Kaks.fi -julkaisun sivuilta löytyy muutakin varmaan hyödyllistä lukemista kuntavaalien alla. Kotikunnissa meillä kaikilla on sentään pieni sauma vaikuttaa äänestämällä. Brysseliin asti tavisten ääni ei kanna, ei sitten millään, ei nyt, eikä ikinä.

Niin ja eikä anneta eilisen unohtua: Märkiä vanhusten vaippoja vain sikspakkihallitukselle, niitä nääs riittää ainakin tämän hallituskauden loppuun asti.



* * *

30.8.2012

Hallitus kehittää kehittämistä

Todella yllättävä uudistus!
Valtakunnanjohtaja Jyrki Tapani Katainen kertoi tänään hallituksen budjettiriihen tiedotustilaisuudessa, että hallitus antaa vahvan ukaasin kaikille kunnille ja hoitolaitoksille hoitaa kaikkien kotona tai laitoksissa asuvien vanhusten asiat kuntoon. Rahaa ei tietenkään isommalti anneta, eikä mistään hoitajamitoituksesta sovita, eikä muutakaan tehdä. Jos kunnat eivät ukaasia usko, annetaan sitten joskus myöhemmin joku asetus jostakin asiasta.

Kataisen mielestä meillä on vahva usko siitä, että pystymme pääsemään selvästi parempiin tuloksiin joissakin asioissa. Hän korosti, että olemme kyenneet vaikeassa tilanteessa kyenneet
neuvottelemaan sovun myös vanhustenhuoltolaista.

Valtiovarainministeri Jutta Pauliina Urpilaisen mielestä vanhuspalvelulaki on yhtä merkittävä uudistus kuin kansanterveyslaki ja peruskoulu olivat aikoinaan.

"Meillä on nyt tehty vahva arvovalinta, jolla vanhusten hoitoon panostetaan", hän sanoi. "Budjetin kehysmenoja lisätään 20 miljoonalla eurolla, mikä on erittäin merkittävä ratkaisu."  (Kehyksethän ovat sellaisia, mitkä eivät mahdu raameihin.)

Kunnille asetetaan nollatoleranssi hoitajaresurssien alimitoitukselle, jos nimittäin kunnissa tilannetta nykyisestä 0,5 hoitajasta, tai sinne päin, per hoidettava vielä huononnetaan.  Jos niin kuitenkin tehdään, ei hallitus aio välittää siitä pätkääkään ainakaan ennen vuonna 2015, jolloin remmissä onkin jo uusi hallitus.

Valtiovarainministeri Urpilainen korosti tiedotustilaisuudessa, että hallituksella oli kyky löytää yhteinen näkemys haastavissa asioissa vaikeina aikoina. Hallituksen on tehtävä päätöksiä ja ne pitää panna täytäntöön. Hallitus myös tekee kasvupanostuksia rakenteellisten uudistusten aloittamiseksi. Ja niin edelleen. Ja vielä lisää...

Kuuden puolueen yhteinen hallitustyöskentely on Urpilaisen mielestä on paras tapa vahvistaa suomalaisiin poliittisiin päättäjiin kohdistuvaa (suurtakin) luottamusta. Hallitus uskoo siihen, että Suomi voi paremmin, jos nuorillekin annetaan yhteiskuntatakuu, jolla nuorille taataan kolmen kuukauden kuluessa edes jonkinlainen paikka yhteiskunnassa.

***
Hallitus kertoi infossa torjuvansa rakennemuutoksen tuhoja 10 miljoonalla niillä paikkakunnilla, joilta on ensin päätetty lakkauttaa varuskuntia. Maan homekoulut korjataan kai kuntoon 7 miljoonalla. (Siinä ihmetyössä jäisi toiseksi jo Jessekin leipineen ja kaloineen.)

Loistavia tulevaisuuden visioita luo sekin, että kansalaiset saavat vastaisuudessa maksutonta dataa esimerkiksi ilmatieteen laitoksen säätietojen muodossa.  (Ja tietysti ilmaisjakelussa ovat edelleen päivittäiset raportit ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen tuomista uusista ja jatkuvasti pahenevista globaaleista tuhoista.)

Vihreiden puheenjohtaja korosti vihreitä päätöksiä, joita ilman valtio ei pääsisi  vahvasti tukemaan vihreää taloutta. Tällaista on esimerkiksi laivojen rikkipesureiden rakentaminen tai venäläisen öljyn keräämisen tehostaminen Suomenlahdelta. (Tavoitteena  lienee, että Suomi keräisi ehkä suurenkin osan tarvitsemastaan lämmitysöljystä ilmaiseksi Itämerestä.)

Intrigöörin piti katsoa hallituksen info netistä ja nauhoittaa se raportointia varten, mutta sen verran vastaanotto tökki, ei kyllä teknisesti, että edellä on vain repaleisia kuulohavaintoja ja niiden perusteella tehtyjä kommentteja (kommentit suluissa). 

Mitään oikeaa tolkun asiaa asiaahan infossa ei  kuultu. Kaikki ihmisiä kiinnostavat asiat budjettiriihessä päätettiin kai saman tien salata? Täältä tähän!


* * *

Aseisiin rahaa riittää

Päivän blogihavaintoja on, että maailman sotilasmenot ylittivät viime vuonna 1,7 biljoonaa taalaa (1700 miljardia). Joka päivä aseet ja sotilastoimet maksoivat 4,6 miljardia taalaa (4600 miljoonaa). 

Tuosta käsittämättömästä rahamäärästä USA:n lasketaan käyttäneen noin 40 prosenttia. Tästä kertoo tarkemmin blogissaan Ari Rusila.

Maailman vahvin nalle ja supercop USA siis johtaa asevarustelussa ja sotilasmenoissa suvereenisti. Jotenkin oudolta tuntuu sekin, että USA:n suurin rahoittaja on virallisesti kommunistinen ja samalla äärikapitalistinen Kiina.

Seuraavaksi kiivaimmat sotilaallisen voiman rakentajan ovat melko "maltillisia". Kiinan omaksi sotilamenojen siivuksi vuonna 2008 laskettiin vajaat 6 prossaa ja Venäjän 4 prossaa kokonaismenoista. Eurooppalaiset sotahaukat britit ja ranskalaiset söivät kumpikin 4,5 prossaa kakusta. 


Vajaat kuusikymmentä prosenttia maailman sotilasmenoista pulittavat kaikki muut maat yhdessä. Koko maailmassa ei taida olla niin pientä ja köyhää maata, ettei siellä jotain kättä pitempää ostettaisi, edes poliiseille ja tullivartijoille.


Voisi olettaa, että ainakin rikkaan kommunistimaan Kiinan sotilasmenot olisivat sittemmin vahvassa kasvussa, samoin Venäjän oma aseistuksen ja armeijan uudistaminen. Kiina rakentaa mm. lentotukialuksia ja sukellusveneitä, sekä tuottaa omia superhävittäjiä (Chengdu J-10). Kiina on myös venäläisen asetuotannon suurin asiakas Intian ohella. 


Se ainakin lienee selvää, että siviilikriisinhallintaan liikenee vain rippeitä eri maiden kansantuotteesta. Asevarustelun ja sotilasmenojen kasvusta voisi päätellä, että kolmas maailmansota on piankin alkamassa. Myös maailman talous näyttää taas sopivasti painuvan pitkään taantumaan. Sotahuuma pistää aina vauhtia teollisuuden rattaisiin ja sota saa velatkin tuntumaan saatavilta.


Mistä ruokaa nälkäisille?


Intrigööri kiinnostui näistä aika järkyttävistä sotilasmenoista myös siksi, että maailman nälkäongelman ratkaisemisen on arvioitu maksavan vuositasolla "vain" muutamia miljardeja, taaloja tai euroja. Miljardithan ovat tuntuneet pikkurahoilta myös Euroopan velkaongelmaa "ratkaistaessa".


Nälkäongelma ja puhtaan veden puute pitäisi tietenkin ratkaista mahdollisimman pitkälti kestävällä tavalla, jolloin kansainvälisen ruoka-avun tarve vähitellen pienenisi. Ruokaa kyllä tuotetaan nytkin maailmassa jokseenkin riittävästi, mutta sitä ei todellakaan jaeta kaikille.


Humanitaarisia kriisejä ei voida myöskään ratkaista massiivisilla väestönsiirroilla köyhtyviin nk. hyvinvointimaihin. Afrikassakin on riittävästi tilaa kaikille siellä jo asuville. Ruoan tuotantoon sopivaa maatakin siellä lämpimässä olisi, ellei peltomaita myydä kokonaan kansainvälisille elintarvikejäteille ja kiinalaisille.



Ruokakriisejä ja katovuosia tulee kuitenkin väistämättä eri puolilla maailmaa mm. kuivuuden tai tulvien takia, joten valmius kriisiapuun pitäisi olla pysyvää sorttia. Maailman väestö kasvaa yli prosentin verran vuodessa ja eniten juuri kurjimmissa maissa. Pahimpien arvioiden mukaan jopa puolet maailman väestöstä kärsii ainakin ajoittain aliravitsemuksesta ja noin miljardi ihmistä on suoranaisessa nälänhädässä. 

Pieni leikkaus aserahoihin?


Nälkä, puute ja kurjuus ruokkivat vain sairauksia. Kestävälle kehitysavulle on tietenkin tarvetta. Yleisen inhimillisyyden takia kuntoon laitettava asia maailmassa olisi myös perusterveydenhoito ja lääkehuolto. Siitä en löydä tähän hätään edes kustannusarviota. On silti kohtuullista olettaa, että muutaman päivän maailman sotilasmenoilla voitaisiin hoitaa tällaiset globaalit inhimilliset ongelmat.


Pitäisi siis vuosittain uhrata saman verran kuin ehkä parin, kolmen päivän sotilasmenot. Rahalla voitaisiin luoda tarvittavat rakenteet, organisaatiot ja samalla saada aikaan paljon uusia pysyviä työpaikkoja kehitysmaissa.


Pahin inhillinen ongelma on tietysti sota kaikkine sivuvaikutuksineen, joihin kuuluu myös terrorismi. Siviilit eivät enää pääse sotaa helposti piiloon mihinkään. Selvimmin se on viime aikoina nähty Libyassa ja nyt Syyriassa. 


Afganistan ja Irak toistuvine itsemurhaiskuineen ovat jo vuosikymmenen verran edustaneet paikoin maanpäällistä helvettiä. Kiihkeissä ja uskonnollisesti alkukantaisimmissa kulttuureissa sodan ja tappamisen roihua ei päästetä sammumaan, kun se kerran on sytytetty. 


Pisintä jatkuvaa rähinää on pidetty yllä israelilaisten ja palestiinalaisten kesken. Murhanhaluisten hihhuleiden pitoisuus eri kansanryhmissä ei tarvitse olla monta prosenttia, kun se estää pysyvän rauhan rakentamisen. Palestiinasta tehdään tuhansia raketti-iskuja vuodessa Israeliin ja niitä kostetaan yhtä paljon. Pysyvää rauhaa ei ole, eikä sitä ole edes näkyvissä. Kostoa, kärsimystä ja kuolemaa, sellaista on odotettavissa.


Murheellisinta on, etteivät maailman supervallat näytä pystyvän järkevään keskusteluun esimerkiksi Iranin ydinaseongelmassa. Iranin ydinasekehittelyä ei ole virallisesti vahvistettu. Ei vahvistusta ole saatu Israelinkaan ydinaseelle, ns. kostoaselle, joka on yleisen käsityksen mukaan ollut totta jo yli 30 vuotta. 


Iran olisi sodassa joka tapauksessa aivan eri sortin vastustaja, mitä oli Saddamin taannoin hallitsema Irak puhumattakaan talibanien ja arabiterroristien sekavasta Afganistan-Pakistan -akselista.  Pohjois-Korea on kyllä Etelä-Korealle uhkaava, mutta sinänsä se on toistaiseksi ollut lähinnä kiristäjä ja oman kansansa julma kuristaja.


Jos sotahaukat voittavat, odotettavissa on pitkä ja hyvin arvaamaton konflikti. Tiettävästi Venäjäkin varautuu osaltaan Iranin sotaan omalla tavallaan keskittämällä sotavoimaansa Georgian rajoille, tästä kertoi blogissaan Ilkka Luoma.


Toivottavasti Kiina ja Venäjä onnistuvat lopulta rauhoittamaan Iranin sotaisat mullahit ja USA pystyy samaan tulokseen Israelissa, jolloin sotakirveet kaivetaan toistaiseksi maahan. Tiedä sitten, mistä Iranissakin on ihan viime kädessä kysymys. Jotain tietoa sieltä isojen poikien uhokisoista aina tihkuu. Tai sitten ei, ennen kuin jytisee?


LISÄYS: Nykyaikainen armeija tarvitsee oikein paljon sotaroinaa. Turkilla on iso Nato-armeija, Wikistä hoksin äsken listauksen sikäläisen sotaväen aseistuksesta, pistän linkin ihan esimerkin takia.



28.8.2012

Köyhille pieniä pakkauksia

Köyhyyden katkera haamu hiipii ennen niin rikkaaseen Eurooppaan. Päivän uutismössöstä voi poimia senkin, että kansainväliset elintarvikejätit, kuten Unilever, tarjoavat kauppaketjujen köyhtyville asiakkaille pienempiä kertapakkauksia. Sinkuille tämä on kyllä hyvä uutinen, oli massia tai ei. 

Pieni ei vielä ole Suomessa oikein kaunista, ei ainakaan joissain Prismoissa ja Citymarketeissa.  Meillä halutaan edelleenkin myydä perhepakkauksia ja kolmea kahden hinnalla. Kärry täyteen, silleesti niitä bonuksia ja plussia kartutetaan!


Suomessa on viime vuosinakin moneen kertaan hehkutettu sitä, miten rikas maa "me" olemme, jos vertailukohtia haetaan jostain "kolmannesta maailmasta". Ellei muuta keksitä, ainahan sieltä lopulta löytyvät jotkut Somaliat, Nepalit ja Zimbabvet. Nälkäisiä pakolaisia on Afrikka pullollaan ja pian sotimisen takia myös ainakin Lähi-Itä.


Intrigööri muistaa rankat ajat parikymmentä vuotta sitten, kun Suomi putos puusta eli  jysähti velkanousun huumasta ja asuntokuplasta laman ankeaan arkeen. Mutta on    inhimillistä etsiä aina joku, jolla menee vielä huonommin. Silloin surkuteltiin neukkulan jälkeisen ajan venäläisiä ja sitä, miten he saattoivat pärjätä siellä kolkoissa ja kylmissä kämpissään olemattoman oloisilla ruplaeläkkeillä ja palkoilla. Kaupatkin olivat vielä siellä enempi tyhjää täynnä. Raitilla pyöri vain laihoja kulkukoiria ja pummaavia pikkupoikia.


Velkahiekkaa rattaissa

Venäläisiä ja erityisesti likeisimpiä Venäjän Karjalan asukkaita kehuttiin ihan aiheesta siitä, että sivistyneet venäläiset ihmiset auttavat toinen toisiaan. He eivätkä tee ilmikapinaa surkeista olosuhteista huolimatta. Rajan taakse Karjalaan kärrättiin Suomesta avustuslasti toisensa perään niin, että venäläisten hyvin korruptoitunut tullikin alkoi jo jarrutella. Suurin osa avustustarvikkeista päätyi kai sinne mihin pitkin. Pahat kielet kyllä juorusivat, että parhaimmat avustustarvikkeet  ja hyvät vanhat vaatteet myytiin lopulta jonkin mafiajoukon lukuun Pietarin katumarkkinoilla. Mutta kierrätys toimi.


Joku silloin hoksi sen tosiasian, ettei venäläisillä ollut lainkaan velkaa! Venäläisten kurjuudessa oli sellainen hyvin selkeä valopilkku kuin lähes täydellinen velattomuus. Suomessa oli laman jäljiltä sadoin tuhansin ylivelkaisia ja työttömiä. Satoja normaalisti terveiksi katsottuja yrityksiä laitettiin pankkien toimesta lihoiksi, kun valtio otti muuten pankkien vastattaviksi ehkä kaatuneet velat piikkiinsä. Totta kai pankit ottivat varmat valtion rahat talteen, viispä silloin edes muuten etuoikeutetuista yritysasiakkaista tai niiden työntekijöistä, jotka hekin kyllä olivat niiden "ystävällisten" pankkien asiakkaita.


Laman aallonpohjasta meni vain vuosi tai pari, kun Vaalimaalla ja Nuijamaalla oli Venäjälle meneviä rekkoja kilometrien jonoissa suuren naapurin kulutusjuhlia ruokkimassa. Aimoannoksen pihalla seisoi aina venäläisiä kuussatasia mersuja ja rölymaastureita rivissä, silloin siellä tuli käydyksi usein. Lamasta ylös rämpivässä Suomessa nähtiin, miten venäläisistä tuli monien liikkeiden ja hiihtokeskusten parhaita asiakkaita. Venäjän kielen taidollakin oli kysyntää.

Jos tuota tarkemmin ajattelisi, venäläiset ne aina vain pärjäilevät ja he osaavat pitää lystiäkin, meni meillä pienessä tylsässä Suomessa miten tahansa. Suomalaisten kohtalona lienee ikuisesti olla kuin Jukolan pöljät pojat viisaampien ruotsalaisten ja rennompien venäläisten välissä. Mistä meille on siunautunut näin karmea herraonnikin, mikä näyttää aina vain huononevan. Kokoomuskin oli ennen ihan tolkun puolue, ainakin ennen kuin se sai vallan kahvasta kiinni ja valitsi nappulaliigan johtoonsa.


Pian Suomessa taas suurtyöttömyys synkistyy ja taantuma kääntyy lamaksi, mitäpä sitä kaunistelemaan. Velkaantuminen vain pahenee, korot nousevat, taas ainakin venäläisiin verrattuna. Meillä kun ei ole omia öljylähteitä ja köyhät malmivaratkin täytyy raastaa maasta pois ulkomaisten superkapitalistien hyväksi.


Jos meillä olisikin ollut valtion mailla öljy- ja kaasukenttiä, joku Kataisen puoluetovereista olisi myynyt ne jo aikoja sitten ulkomaille pilahintaan pois kuleksimasta. Joten semmoisesta ei edes kannata haaveilla.

Suomi kyykkyyn

Meillä Suomessa on merkittävä ja melko vähän hyödynnetty luonnonvara eli turve. Mutta pienpuolue vihreiden ihmeellisesti höynäämässä poliittisessa johdossamme energianlähde turve on lähes julistettu pannaan. Mieluummin Suomessa poltetaan öljyä ja kivihiiltä tai tuontisähköä kuin kotimaista turvetta puun seassa, vaikka turve ei varsinaisten fossiilisten korvaajana lisäisi kasvihuonepäästöjä. Eivätkä suot Suomesta lopu, etenkin kun vielä luonnontilaiset suot voitaisiin hyvin rauhoittaa.

Suomi pitää kokoomuksen ja vihreiden mielestä saada kyykkyyn konstilla millä hyvänsä, vaikka järjettömiä muka nollaeneregisia uushometaloja rakentamalla. Verottomalla halpatyövoimalla se muutenkin rakentamisesta hyvä tulee. Ainakin lopputulos on ihanan kallista! 


Mutta semmoinenkin kävi mielessä, että joskohan meillä vielä ylitetään suomalaisen eliitin kähmyilyn vanha ennätys kahdenkymmenen vuoden takaa, jos tämä yleinen ränsistyminen tästä kunnolla pahenee. Siihen kyllä kasataan tarpeita koko ajan. Suomen edellisessä suuressa lamassa ei sentään myyty kenellekään koko maata, mikä on nyt joidenkin piirien selvä tavoite.


EU:ssa on jo melkein 18 miljoonaa työtöntä ja lisää tulee. Säästämme ja kurjistumme, ostovoima laskee jo toista vuotta perätysten. Niitä köyhien pieniä annoksia vielä tarvitaan.


Jouluna ollaan varmaan jo viisaampia siitä, vieläkö Suomi pystyisi edes teoriassa vastaamaan euron pelastustalkoisiin antamistaan takauksista. Tuskinpa vain, sillä lisää niitä tulee. Nerokas hallituksemme haluaa hinnasta välittämättä pysyä euroytimen kanssa tappituntumassa. Kreikkaakin roikotetaan vielä mukana eurotitanicin peräköydessä. Espanja ulvoo, Katalonia kutsuu katalasti Kataista pelastustalkoisiin!


Jo vain Suomi maksaa, aina paljon enemmän kuin oman osansa, sillä Suomi on muka hirmu rikas maa! Niin se on! Mutta uusi päivä kaiken muuttaa voi? Silti intrigööri on sitä mieltä, että Suomen EU- ja eurojäsenyydestä pitäisi äkisti järjestää sitova kansanäänestys! Muuten me tehdään se itse!


* * *

27.8.2012

Kunta, vai mikä se oli?

Kuntia pyöritettiin Suomessa pitkään aika vahvasti luottamusmiesten voimin. Pienissä maalaiskunnissa oli kunnanvirasto jossain vanhassa lautaröttelössä. Viraston esimies oli kunnansihteeri, jolla oli apulaisinaan rahoja  jemmaileva kamreeri ja muutamia muita viranhaltijoita. Päätökset tehtiin pitkälti luottamushenkilöiden voimin lautakunnissa, hallituksissa ja valtuustoissa. 

Isojen kylien mahtimiesten sanalla, sillä miehiä he enimmältään olivat ja maalaisliittolaisia (nyk. kepu), oli painoarvoa. Kaupungeissa vahvat miehet olivat myös punaniskaisia kokoomuslaisia tai demareita. 


Kommareitakin piti valita sinne sun tänne änkyröimään. Ennenhän punikit olivat ratikaaleja parhaimmillaan, he eivät olleet ruiskukan ja vihreän värisiä hailakoita suurpääoman myötäijöitä, kuten nykyisin. Toki kommareiden painoarvoa avitti taannoin itäinen telaketjujen kolina, mikä oli sodat nähneellä polvella tuoreesti mielessä.


Pian joku keksi, ettei tämä näin voinut jatkua. Johtajiahan oli ihan liian vähän. Herra paratkoon! Piti ainakin palkata kunnanjohtaja. Siinä vaiheessa alettiin yleensä suunnitella kunnantuvan korvaamista mahtavalla tiilipytingellä valtavine valtuustosaleineen, vaakunoineen ja reliefeineen. Ulkoveistoksiakin piti saada, tietenkin. Siihen saakka oli näprätty vain kouluja kaikille kylille, sekä vähän tylsiä kunnansairaaloita, neuvoloita ja vanhainkoteja.


Samoihin aikoihin, kun uusien kunnantalojen pohjia valettiin, tiedostettiin hiljalleen byrokratian kaikkivoipaisuus. Johtajistoon palkattiin elinkeinoasiamiehiä, piti olla terveystarkastajia, rakennustarkastajia, kulttuurisihteereitä, nuorisosihteereitä, koulutoimenjohtajia... Sitä myöten kuin byrokratiaa paisutettiin, sihteerien nimikkeet vaihtuivat usein johtajiksi. Kuntiin palkattiin aina vain uusia "vastuullisia" viranhaltijoita. Johtajat pönkittivät omia reviirejään ja valtuutetut röyhistivät rintojaan.


Myös suoritusporrasta kasvatettiin kautta linjan. Pitihän johtajille saada riittävästi alaisia. Jossain vaiheessa puolueiden reviirit, sekä viran- ja toimenhaltijoiden poliittinen sopivuus syynättiin luupilla siivoojista ja huoltomiehistä lähtien. Jossain vaiheessa oikean puolueen jäsenkirja oli parasta, mitä julkiselle puolelle töihin haluava ihminen saattoi hankkia. 


Samoihin aikoihin kannatti pienen ihmisen myös ottaa asuntolaina, jos sellaisen jostain paikallisen pankkipuolueen konttorista sai, sillä inflaatio maksoi paksun siivun asunnon hinnasta. Ihan parhaassa vaiheessa asuntolainan korot saattoi vähentää verotuksessa kokonaan. Jo silloinkin oli joitakin sosiaalisesti rattailta pudonneita, mutta heidänkin tarpeistaan huolehdittiin, aina vain paremmin. Melkein yhtä hyvin kuin nykyisin mamuista.


Pyhä Byrokratius vietti riemujuhlia reilut parikymmentä vuotta. Kuntien työpaikkojen määrää kasvatettiin kaikkialla reilusti 90-luvun alkuun asti. Vasta Suomen oman talouskuplan puhkeaminen ja Neuvostoliiton rojahdus toi kuntiin ja niiden asukkaille uudet sävelet. Pönäkkä valtionvarainministeri Viinanen joutui virkansa puolesta töihin eli kerjuulle suuren maailman öykkäripankkiireiden luokse, mutta kyllä siitä sitten kuultiinkin. Kosto luusereille oli hirmuinen. Pula-ahon hallitus känisi mediassa niin että kuulijoilta hampaita vihloi. 


Sittemmin kunnista on viilattu ja höylätty pois aina vain, niin on leikattu myös köyhiltä ja sairailta kuntalaisilta. Tälle kehitykselle ei loppua näy. Sillä onhan niin, että vain yksityistetyt palvelut luovat hyvinvointia ja vaurautta - firmojen omistajille. Huispa noista muista!


Pian elämme aikoja, jolloin ihmisillä on vain asuinalueita, useimmista tulee jonkin sortin  kaupunkilaisia. Kunnat kaikille kuuluvine palveluineen kuihtuvat hiljalleen pois. Vain useimpien johtajien virkojen palkkaus on toistaiseksi turvattu. Kunnilla näyttää olevan sama kohtalo kuin pikkuvaltioilla Euroopan unionissa. Itsemääräämisoikeus kuihtuu olemattomiin. Siinä samalla meistä kaikista tulee hallinnollisesti ja muuten tasapäistettyä suurta massaa. Yksilöksi pääsee vain rahalla.


Tähän väliin voisi kopsia jostain sen iloisen laulun, jossa "maksamme velkaa". Maksamme paitsi nk. kehitysmaille ja erilaisille kansainvälisille instituutioille, Natollekin, myös Euroopan pahiten velkaantuneille maille. Mikä on Luigin,  Papadosin ja Josen velkaa, on myös Tarmopetterin ja Suvimaarian velkaa, vuoteen 2100,  sillä kuulummehan kaikki vastuullisesti yhteiseen uppovelkaunioniin. 


Sillä tavoin herrakansalle saadaan nöyriä alamaisia, jotka ovat ylen kiitollisia, jos he saavat olla jossakin töissä. Köyhät ja työttömät joutuvat olemaan armopaloistaan aivan erityisen onnellisia, jos he sattuvat vaikka satunnaisesti pääsemään kipusiskolle tai saamaan ruokakupongin ja taskurahaa siitä hyvästä, että he ovat ikäänkuin työmarkkinoiden käytettävissä.


Vuokra-asunnotkin karkaavat kasvukunnissa pienituloisten hyppysisistä, eikä uusia rakenneta kuin löyhissä puheissa. Mutta sekös porhoja naurattaa, sillä omistusasuntojen arvo nousee parhailla alueilla kuin kuumekäyrä ebolan uhrilla. 


Intrigööri meinaa turhautua, sillä miksi menisin äänestämään jotain pyrkyriä kunnanvaltuustoon tai hallintokuntiin, koska sillä ei ole käytännön merkitystä. Kuntien yleensä kuihtuvista tuloista ne saavat käyttää oman harkintansa mukaan vain 10 - 20 prosenttia. Loput kuntien keräämistä veroista, maksuista ja muista tuloista hupenevat valton kautta kunnille määrättyihin lakisääteisiin juttuihin, kuten terveydenhoitoon, opetukseen ja sosiaalitoimeen.


Isoissa kunnissa tuo alati kapeneva itsenäisyyssiivu voi olla määrällisesti suuri, miljoonia ja kymmeniä miljoonia. Mutta pian kai nuo kuntien omavaltaiset päätökset alistetaan jonkin paremmin tietävän tahon hallintaan ja syyniin, ainakin aluksi isomman kuntayhteisön peukalon alle. 


Samoin käy Suomen valtion budjetin, sen nimellisesti itsenäisen valtion mikä on kuulema peruuttamattomasti EU:n jäsen ja terävä pää syvällä euroryhmän pers..., eikun ytimessä. Meillä on lakeja säätämässä 200 kansanedustajaa ja lauma ministereitä satoine pikku apulaisineen, vaikka suurin osa lainsäädännöstä pukkaa Brysselistä. 


Mihin me tarvitsemme nykyistä määrää kansallisia tai paikallisia poliittisia päättäjiä? Emme yhtään mihinkään! 
Ei oikeastaan kannattaisi enää käydä äänestämässä missään vaaleissa, ei varsinkaan kuntavaaleissa. Mutta kyllä intrigööri käy, tavan vuoksi. Täytyy pitää äänestämällä kiinni edes jostain nimellisestä demokratiasta.

Kunnissa kuulema oikein pelätään sitä, että tavikset ja köyhät lähtisivät isolla joukolla äänestämään. Silloin niistä kunnan omista pikkurahoistakaan ei voitaisi enää laittaa niin paljon niihin ihkuihin toriluolapysäköinteihin, graniittilaattoihin, urheilupalatseihin ja ladon näköisiin arkkitehtuurin ihmeisiin. Jouduttaisiin vain tylsästi tärväämään enemmän rahoja kuntalaisten todella tarvitsemiin palveluihin. Phyi!

Mutta kuntapäättäjien hautomosta ne maan ja maanosan tulevaisuuden isokenkäiset poliitikot aikanaan kuoriutuvat. Täytynee siis äänestää jotakuta nuorta tai nuorehkoa ehdokasta. Huonostihan meillä nyt menee, mutta se kasvattaa rintakarvoja! Ei auta itku euromarkkinoilla. Kautta Gaggenheimin!

* * *


25.8.2012

Puput nurin ja pyyn pillitys!

Belgian jättikani painaa
keskimäärin 15 kiloa.
Syyskuun alusta lähtien kannattaa puolukassa pitää punaista pipoa päässä. Pupujen metsästäjät lähtevät nääs ensi viikon lauantaina haulikoineen liikkeelle koko maassa jahtaamaan urakalla nurin metsäjäniksiä, rusakoita ja villikaneja. Joulutonttujen bongauskausi alkaa vasta myöhemmin, joten punapipo tai -lippis eivät haittaa.

Jäljittämään pupuja pääsee vielä muutenkin kuin ajokoirien kanssa, sillä vemmelsäärten metsästys saa jatkua lumille asti, jopa helmikuun loppuun saakka. Fasaaneja saa metsästää samalla aikajaksolla.


Monta muutakin villielikkoa sattuu syksyn aikana tähtäimiin, mutta onneksi metsästäjät tietävät mitä ja milloin tekevät. Metsästysaikoja tulee ja menee. Intrigööri on vain joskus sattunut puolukkasankoineen samoille metsäteille, missä pupun jahtaajat postaavat. Hyvin sinne pöpeliköihin on sovittu, vielä toistaiseksi.



Intrigööri on pienempänä itkeä pillittänyt ja on isompanakin joskus harvoin päässyt tippa silmänurkkaan, mutta enpä ole tiennyt, mitä tarkoittaa pyyn pillitys. Nyt hoksin semmoisenkin lajin metsästyssivustolta

No, houkutellaan sitä vilunkia tehden eli muovikuvilla sorsia ja on niitä olemassa teerenkuviakin. Pyyn metsästysaika alkaa ainakin yleisesti 10. syyskuuta ja päättyy lokakuun lopussa.


***
Pitäisikö kokeilla pillitellä pyytä puolukkareissulla ihan huvin vuoksi? Pillin saisi kuulema kaupasta kympillä. Mutta entä jos sellainen pulska pyykukko suuttuu, kun sitä härnää ja käy päälle? Vaan onhan se pyy aika pieni otus.

Mitähän laki sanoisi, jos sellaisessa hätävarjelutilanteessa pyykukolta sattuisi niska nyrjähtämään ja se putoaisi puolukkasankoon? Vihaisista linnuista. lähinnä pöllöistä, on kokemuksia muutenkin kuin netissä. Kyllä ne tuijottajat saattavat käydä iholle kynsineen ja nokkineen. 
Metsästäminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, joten pitää vain väistellä, kuten pesimäajalla lokkeja tai variksia. Ei kannata jäädä paikoilleen pillittämään!

Erinomaista riistalintukeittoa en ole sattunut syömään kuin yhden kerran ja siitäkin on jo kauan. Sen teeren kaveri täräytti oksalta haulipyssyllä, eikä me yhtään pillitetty. Kaveri teki sopan, syötiin ja otettiin tanakat ruokaryypyt.


http://vimeo.com/28923717


http://www.tapionmailla.fi/kanalinnustus/7-pyyn-pillitys

Ei puput tähän lopu!
* * *


23.8.2012

Ollin eurolabra



"Älä tule paha euro, tule hyvä euro.
 
Suomi on tuhma. Suomi on tyhmä.
 
On populistien vika, että eurosta
tuli zombievaluutta.

Tätä ei voi peruuttaa.
 
Eurocadabra... "

***


22.8.2012

Voodoo auttaa vihanhallinnassa

Marianne Laveau oli New Orlensin
voodoopapitar ja -kuningatar.
Voodoo on maailman luonnonuskonnoista suurin ja vahvin. Tuhansien vuosien perinteet eivät rasita sopeutuvaa voodoota, sillä se muuntuu ottaen vaikutteita muista uskonnoista ja yhteiskunnasta. Voodoon harjoittajia arvioidaan olevan kaikkiaan jopa 80 miljoonaa. Voodoo kasvaa sitä myöten kuin köyhyys lisääntyy. Väestönkasvu ja muuttoliike levittävät tällaisia uusvanhoja uskontoja ja nk. kulttuureita myös Euroopan suurissa kaupungeissa.

Voodoo oli aikoinaan orjien uskonto ja levisi siten väkivalloin Afrikasta laajalti, mm. Karibialle ja Brasiliaan, sekä USA:n etelävaltioihin. Voodoo on köyhien ja sorrettujen usko, henkinen tuki ja lohduttaja kurjuudessa, myös slummeissa. Jumaluuksissa on valinnanvaraa, heitä on satoja ja tuhansia, kuten katolisissa kirkoissa pyhimyksiä. 


Voodoon syvät juuret Afrikassa ovat Togossa ja Beninissä, vaikka Haiti on sen tunnetuinta kotiseutua. Samaa sukua ovat mm. Kuubassakin tuttu santeria ja brasilialainen candomble, sekä Karibian saartilla obeah ja sango, Trinidadissa orisha. Alkuperältään saman sorttisia syvän afrikkalaisia uskomuksia ovat anago, o
yotunji, umbanda ja winti.


Voodoo-uskontojen kirjo mukautuu paikallisesti ja siitä on olemassa yhtä monia muotoja kuin länsimaisia uskontotieteilijöitä, kaiken selittäjiä. Joidenkin mielestä voodoo on harmitonta ja värisyttävän eksoottista, sitä nyt tietenkin. Tikuilla tai neuloilla pisteltäviä nukkeja ei kuulema kaikissa lahkoissa käytetä lainkaan. 


Mutta käytetään niitä häijyjä taikoja kuitenkin, myös länsimaissa. Maahantulijoiden tuliaisina afrikkalainen noituus voi nostaa rumaa päätään Pohjolassakin. Noituus on paikoin Afrikassa oikein ilkeä ongelma ja sen kitkemisessä ainakin länsimaisten uskontojen lähettiläillä riittää kitkemistä. Noituutta on kahta pääsorttia, pahaa mustaa ja hyvää valkeaa, jälkimmäinen jää pieneen vähemmistöön.



Usko tai älä


Intrigöörin mielestä ei ole sellaista uskontoa, ei enkeleiden, haltijoiden, keijujen tai kauniiden unien valtakuntaa, mitä ihminen ei voisi pahassa mielessään pilata. Kaikissa uskonnoissa ja uskomuksissa on pimeät ja synkät sävynsä. Mutta ei synkistellä. Uskonto on yhtä hyvä tai vilpitön kuin sen yksittäinen harjoittaja.

Uskonnon tai noituuden, loitsujen ja taikojen toimivuus riippuu intrigöörin uskontoteorian mukaan siitä, uskooko ihminen niihin itse vai ei. Ilman uskomista voodookin olisi vain värikäs joukko outoja ja ehkä jännittäviä rituaaleja. Mutta aito usko voi luoda yhteyden tuonpuoleiseen tai edes vähän kuvitelmaa ja ymmärrystä siitä. Sitä varten uskontoja harjoitetaan. Usko voi vaikka siirtää vuoria, kuten länsimaiden yleisimmän taikauskon suuri partahippiguru aikoinaan julisti. 


Mitä muuta oikea uskonnon harjoittaminen muuta olisi kuin aitoa uskomista ja sen mukaista elämistä? Pelkät rituaalit, kuten vaikka kirkossa käyminen, eivät pyhitä mitään. Tekopyhiä hurskastelijoita piru nokkii ja demonit tökkii. Tosi on!


Ateisteja, vai mitä skeptikoita he ovat, ei voi kuin surkutella. Mahtaa heillä olla kurjaa, kun homeopaattisia lääkkeitäkin piti joskus lipitellä litratolkulla. Ennen ateisteilla oli lohtuna edes pornolehtiä, mutta nekin piti taannoin vaihtaa raamattuihin. Eikä sen jumalattoman sanoman saattaminen oikein onnistu. Takavuosien "tällä bussilla menet helvettiin" -kampanjakin valui reisille. 


Kirkonkellot vain moikavat joka sunnuntai. Suurin osa härmän jästeistä kuuluu vielä itsepäisesti johonkin kirkkoon, vaikka eivät siellä koskaan kävisikään. Monilla on pappi läsnä vain omissa kastajaisissa ja hautajaisissa, eikä niistä kekkereistä jää itselle havaintoja. Mutta kirkon verot kyllä maksetaan, jos suinkin jaksetaan. Sehän on kuin vakuutusmaksu, menolippu ainakin taivaan portille asti. Alakerran liukumäen portti on kyllä siinä vieressä.


Uskontoja on helpointa arvostella ja leimata ne huuhaaksi silloin, kun ei ole itse niitä lainkaan sisäistänyt. Se on vähän sama juttu kuin urheilussa, politiikassa, erilaisissa aatteissa ja elämäntavoissa. Voodoon legendoista meidän tavisten kannattaa poimia hassuja ja mukavia osasia, kuten vaikka ne tikuilla pisteltävät nuket! Se on järkevä tapa hoitaa omia agressioita.


Älä lyö, tee vihanukke!



Nukkien väsääminen, nimeäminen ja niiden tikuilla tai neuloilla pisteleminen ei tietenkään vaikuta harjoituksen kohteeseen. Ei sillä konstilla voi aiheuttaa toiselle ihmiselle onnea tai onnettomuutta. Toinen juttu olisi, jos kohde sattuisi olemaan voodoo-uskovainen, jos noituus häneenkin jotenkin kolahtaisi. 

Kai silloin säväyttäisi, jos löytäisi aamulla kynnykseltä tai postilaatikosta itsensä näköisen nuken neuloja täyteen tökittynä ja ketsupilla tuhrittuna? Tai vielä rajumpaa: Verisen kanan oveen kiinni naulattuna.



Nykyinen politiikkakin ahdistaa. Äänestämällä ei voi vaikuttaa, vaikka osin jo sekopäistä Suomea pilkotaan ja sitä ollaan kiireellä ja vastikkeetta myymässä. Joudumme kai lopullisesti globaalin suurpääoman velkaorjiksi. 

Mutta ei pidä masentua! Tee nukke, figuuri tai kuva pahimmasta inhokkipolitiikosta, byrokraatista, jostain vihattavasta henkilöstä. Pistele nukkea tai kuvaa neuloilla niin että tuntuu! 


Jo vain itselläsi helpottaa! Tai alkaa edes naurattaa. Nauruhan pidentää ikää ja helpottaa elämistä, paljon paremmin kuin ainaisen ahdistuksen tai vihan seuranaan pitäminen.


Nuket, tontut, eläinhahmot, joulupukit ja peikot, monenlaiset naavapartaturilaat ovat tuttuja matkamuistoja kaikille Lapin kävijöille. Peikkopisnes taitaa olla vuosikymmenien varrella jo aika lailla elähtänyt. Peikkoiluun voisi puhaltaa uutta henkeä väsäämällä vasiten voodoo-peikkoja tai -tonttuja. Ohessa voisi myydä vaikka neulasetin tai hammastikkuja. Ehkä myös "Lapin noidan taikajuoma", sapekkaat loitsut ja manaukset menisivät siinä sivussa paremmin kaupaksi?


Voodoonuket sopivat hyvin kotiaskarteluksi. Jotain saisi aikaan jo pahvihylsystä, pumpulista ja pesupallosta. Mollamaijan tekaisisi helposti moni akka. Moni ukko voisi veistellä nukkehahmon, figuurin, puusta ja hakata siihen nauloja samalla tietysti kamalasti manaten ja kiroten. 


Ison puu-ukon tai -akan voisi kätevä äijä sipaista pölkystä metsurisahalla tai sähkösahalla ja iskeä sille sitten viiden tuuman nauloja persuksille. Aina se sen voittaa, että istuisi tuvan nurkassa jakkaralla kirvestä hiomassa ja itsekseen hihittelemässä.


Voodoonukkeilussa on luvuton määrä mahdollisuuksia, joita  rajoittaa vain kehittymätön mielikuvitus. Ellei halua isommin askarrella, voisi edes piirtää voodoonuken  paperille ja tökkiä sitä. Nyrkkeily- tai potkusäkki voisi sekin olla yksi vaihtoehto mielikuva-voodoon harjoittamiseen. 


Turhan vihaisesta nettikirjoittelustakin voisi ehkä päästä pois jonkin voodoon kevytversion avulla. Ennemmin voodoota kuin valtakummallisen viha- ja sensuuriviraston syytöksiä ja etukäteen pääteltyjä tuomioita!


***

Ps. En väheksy voodoota tai muita luonnonuskontoja. Suomessakin vanhalla uskolla on vankat ja ikimuistoiset perinteet. Jostakin ihmisen pitää saada se oma henkinen selkänojansa. Luontaishoidoilla, kuten yrttilääkinnällä on ollut muutakin kokemuspohjaista tehoa kuin vain vankka usko niihin. Vanhan kansan tropit lienevät joskus toimineet nykyajan lumelääkkeiden lailla. Muutoin tauti tai lääke on voinut olla kuolemaksi.

Vanhan Suomen usko säilyi elävänä maaseudulla pitkälle viime vuosisadalle asti.  Suomalainen pakanuus ei ole kokonaan katoava luonnonvara, mutta se olisi omien virsiensä väärti. 
Tietäjien, taikojien, shamaanien ja kansanparantajien apuun oli vielä reilut sata vuotta sitten pakko turvata, koska ei ollut oikeita lääkkeitä tai todella taitavia lääkäreitä. Hyvä shamaani saattoi saada ihmisessä käyntiin itseään parantavia voimia. Eikä ollut  Teehooällää, Valviraa, Kelaa, eikä Puskan Pekkaa.




21.8.2012

Ei pakkia

Peel P50 (bailout) - ei lainkaan pakkia.
EKP:n pääjohtaja Draghi: "Euro on peruuttamaton..."

SP:n pääjohtaja Liikanen: "Euro on peruuttamaton..."


Presidentti Niinistö: "EU on Suomelle peruuttamaton valinta..."


Ministeri Stubb: "Suomi on peruuttamattomasti sitoutunut euroon..." (Yllättävä mielipide!)


Puheenjohtaja Soini: "Euro ei ole peruuttamaton..." (Yhtä yllättävää.)


Viikon uusvanha vitsi: Kreikka vakuuttaa säästöjen syntyvän... (Ei jaksa naurattaa.)


Vitsin lisuke: EKP:n saksalainen johtokunnan Asmussen: "Kreikan euroero olisi hyvin kallis Kreikalle, Euroopalle ja Saksalle..." (Voisiko ero olla kalliimpi kuin tuki?)


Kansanedustaja Zyskowicz (kok): "... tukipakettipiikki Kreikan osalta pitää panna poikki..."


Rankempi uutinen euron ihanuudesta: "Eurokriisin runnomat portugalilaiset etsivät parempaa elämää Angolasta..." (Hyvä, ettei Zimbabvesta!)


Mitä sitä pakittamaan?


Maailman pienin sarjavalmisteinen auto, brittiläinen Peel P50 ilmaantui teiden tukoksi vuonna 1962. Kolmipyöräisessä kulkineessa on tilaa kuskille ja kassille. Pienokaista valmistettiin vain 50 yksilöä. Auto on kestävä, sillä suurin osa noista 50-vuotiaista peltitoosista on vielä starttikuntoisia.



Äskettäin Peel Engineering valmisti toiset 50 Peeliä, joten peruuttamattomilla euroherroilla ja -rouvilla on vielä toivoa. Peel P50 olisi heille mitä sopivin bailout-auto, sillä siinä ei ole lainkaan pakkivaihdetta. Ei muuta kuin täysillä eteen! Sitten ehkä jarrua, uukkari ja lätkä lattiaan!

Hinta ei tietenkään ole euroherrojen eliitille mikään este, mutta sitä kertyy kuulema noin 12.000 taalaa. Luulisi, ettei uusia Peelejä enää saa tehtaalta, joten hintaa voisi huutokaupassa kertyä enemmänkin? 

Tuommoinen pikku peltipolle saattaisi kestää paljon euroa pitempään? Isompi ukko ei kyllä tahdo mahtua kyytiin. 

Junckerille tai Kataiselle Peel olisi soiva peli!

Video miniautoista, mm. älyttömän pienestä Peelistä. 


Linkki Peelin sivuille.


Suomen ainoa Peel on kallis auto.


***

Euroa ja tukipaketteja kritisoiville, kuten Soinille ja Zysselle, kelpaisi varmaan vaikka intrigöörin jo aiemmin esittelemä molemmista päistä ajettava eestaas-kupla? 

Volkkarilla olisi hyvä veivata, meni sen kurjan euron rempan kanssa miten vain. Kupla ei kuitenkaan helposti puhkeaisi.


Alempana on kunnon viherkupla, herneeltä se vähän näyttää ja volkkariltakin.

Lisää kuvia pikkuruisista autoista.




Viherkupla. Saa sähköistää!

***
Ennen wanhaan rakennettiin Romaniassa edistyksellinen ja hyvin aerodynaaminen auto nimeltä Persu. Uudempikin moderni kolmipyörä Persu löytyy ja hybridinä. Laitan vanhuksesta kuvan ja linkkejä:







Toinen aerodynamiikan ihme Schlörwagen rakennettiin Saksassa vuonna 1939. Laitan siitä kaunottaresta myös juttulinkin. Ja linkin pienoismallin tuulitunnelikokeeseen tuubiin.

Ja kuvat tähän alle.






***

16.8.2012

Suomalaisia sankareita: Jomo Kenyatta

Jomo Kenyatta,
Palava keihäs.
Niin se vain Ylen uusin suuri Mannerheim-projekti, (The Marshal of Finland, 2012), avasi intrigöörin rämettyneen mielen kiinnostumaan afrikkalaisista juuristaan. 

Sieltä kaukaa me kaikki olemme tiettävästi lähtöisin, joskin on kulunut jo tovi siitä, kun muinaiset esi-vanhempamme olivat varhaisia mannertenvälisiä muuttajia.


Juutuin vähäksi aikaa koneelle hakemaan tietoja kenialaisesta itsenäisyyssankarista Jomo Kenyattasta ja Kenian itsenäistymiseen liittyvästä maumau-liikkeestä. 



Lisäksi katselin vähän historiaa Jomon kamusta, naapurimaan Etiopian (Abessinian) myyttisestä viimeisestä keisarista Haile Selassiesta (Lij Tafari Makonnen) . Hän oli itse kristitty Etiopian ortodoksisen kirkon jäsen, mutta rastafarit pitävät vieläkin häntä monistakin syistä omana jumalhahmonaan.

Intrigööri muistaa, kuinka sitä pikkupoikana naureskeli hassulle nimelle eli maumau-sisseille. Myöhemmin selvisi, että kysymyksessä oli  afrikkalaisen kansan laaja, raaka ja katkera itsenäisyystaistelu brittien siirtomaaherruutta vastaan, eikä mikään hassu juttu. Me emme olleet siihen aikaan niin läpikotaisin tiedostavia maailmankansalaisia, kuten kaikki ovat nykyisin. Tietoakin tuli vain murenia nykyaikaan nähden.


***

Nuorena arvoksi jäänyt ja kansanparantaja isoisäänsä autellut kikuju-heimoon kuulunut Jomo Kenyatta (Kamau wa Ngengi) oli aikansa afrikkalainen suurmies ja itsenäisen Kenian ensimmäinen pääministeri ja presidentti. 

Kenian naapurimaa Etiopia selvisi siirtomaasorrosta itsenäisenä ainoana afrikkalaisena valtiona muuten, mutta Mussolinin modernin armeijan hyökkäykselle oli annettava vähäksi aikaa periksi. Keisarin armeijalla kun oli aluksi aseinaan lähinnä keihäitä ja jousia.


Keisari Haile Selassien sukujuurten väitetään juontuvan kuningas Salomon ja Saaban kuningattaren muinaiseen liittoon saakka. Etiopia on suurten mysteerien maa, väitetyn liiton arkin säilyttäjä, yms. Ulkopolitiikan taituri, mutta ilmeinen sisäpolitiikan tunari Haile Selassie olisi liian vaikeasti lähestyttävä hahmo tälleen iltapuhteena, nopeasti ja ilman budjettia.


Koska intrigöörillä ei ole hyviä suhteita yleisradiossa rahaa jakavien taiteellisten pomojen kanssa, eikä juuri muuallekaan, lienee vain parasta rakennella jotain fiktiota tästä hieman helpommin ymmärrettävästä kenialaisesta sankarista, Jomo Kenyattasta.


Sitä intrigööri ei kyllä ymmärrä, miksi hyviä kenialaisia näyttelijöitä ja käsikirjoittajia, kuten Mannerheimia esittänyttä Telley Savalas Otienoa ei nyt hyödynnetty heidän omassa kulttuurissaan. Olisimme saaneet nauttia aidoista afrikkalaisista tarinoista ja tulkinnoista sen sijasta, että kenialaisille taiteilijoille lätkäistiin käteen jokin heidän kannaltaan pakosti hullu skeema aristokraattisesta suomalaisesta soturista. 


No joo. Tiedetään se kyllä, miksi niin tehtiin?


***

Kaikki kenialaiset eivät kovanahkaisesta Jomo Kenyattasta pitäneet, kuten eivät kaikki suomalaisetkaan  tykänneet Mannerheimista. Sota oli julmaa ja ratsuväki raakaa. Kuitenkin molemmat aikansa suuret miehet liittyvät mitä kiinteimmin omien maidensa ja kansojensa historiaan.

Molemmat olivat sekä sodan että rauhan miehiä. Kumpikin oli myös armoitettu naisten mies. Ja molemmat olivat viisaita miehiä, mutta eipä siitä enempää, koska en aio isommin kerrata historiaa.


Sen verran vain, että kun komea ja aika nuori Mannerheim tuli ensimmäisen kerran käymään Helsinkiin upeassa chevalier -kaartin univormussaan, naiset matkan varrella kuulema pyörtyilivät. Mannerheim oli naimisissa kerran, lapsiakin tuli. Mutta rakkaustarinoita Mannerheimilla oli vireillä vanhuuteensa, viimeisiin elon vuosiinsa saakka.  Ja ne daamit olivat upeita!


***



Edna ja Jomo.
Niin kävi myös Jomolle. Naiset lakosivat, menipä ronskin komea ja leveästi hymyilevä kenialainen mihin vain. Hänellä oli monta virallista vaimoa ja lasta. Kun kysymys tällaisessa nk. viitekehyksessä pitäisi olla myös rakkaustarinasta, kiinnostavaa on, että Jomo kerkesi Englannissa sotaa paossa ja opiskelemassa ollessaan naimisiin salskean kirjastonhoitaja Edna Clarken kanssa. Liitosta syntyi lapsi. 

Sitten Afrikka taas kutsui poikaansa.


Mutta salaperäinen vaalea kaunotar Edna ja tuleva suurmies tumma Jomo kuhertelemassa sodan ajan hämyisessä ja suurten tunteiden Lontoossa. Siinä sitä olisi ainesta jos mihin, kunnon fiktioonkin. 


Koska fiktio ei ole ajasta tai paikasta riippuvaista ja yhtymäkohdat todellisuuteen voivat olla vain satunnaisia, miksei Jomon ja vaalean kaunottaren rakkaustarina voisi tapahtua Suomessa? Ainakin yhtä hyvin kuin Mannerheimin seikkailut Afrikassa. Jomo voisi olla myös suomalaisten vävy, ihan silleen ylemäisesti, hurlumhei-kuvitteellisesti, mutta sittenkin tarkoituksellisesti.


Ei tässä aika-avaruudessa ole mitään pysyviä paikkoja, kaikki on liikkeessä ja muuttuu. Universumi ei tunne kelloja ja kalentereita. Kaikki ajat ja paikat ovat aina enempi tai vähempi pelkkiä ihmisten keksintöjä. Niin se on taiteellinen luovuus ja vapauskin, jos niitä missä sattuu olemaan.


Siis Impivaaran Emma ja Kenian Jomo, menneiden vuosikymmenten suomalainen rakkaustarina. Mutta seuraavassa siitä tulee vain lyhyt traileri, kässärin ensimmäinen luonnos. Tulevan tarinan ja elokuvan rahoitus eli duigi daideellisen työn jatkuvuus pitää turvata ennen kuin paljastan synopsiksen, saati sitten koko tarinaa. 



* * * * *
Jomon kaato

Kaste jo laskeusi ja ilta hämärsi, kun Jomo johti pienen ryhmän luhtaniityn laitaan. Loppukesän aurinko kimalsi vielä puitten takaa, likeisen metsälammen pinnasta nousi ohutta usvaa. Ruoho tuntui viileältä ja kostealta Jomon paljaiden jalkojen alla.


Jomo eteni maastossa nopeasti ja äänettömästi. Hän oli tottunut metsästämään savannilla tuntikausia saaliseläimiä seuraten ja vaikka maasto kaukaisessa Pohjolan maassa oli kovin toisenlainen, se ei Jomon menoa haitannut. Hän pysähtyi odottamaan muita ja kuulosteli yölintujen hiljaista kujerrusta.


Impivaaran vanha isäntä Jalmari ja vanhin poika Arttu tulivat perästä hekin yhtä hiljaa. Kolmikko oli tulossa takaniityn tiheimmästä kuusikosta. Päivän urakka oli päätetty ja pannu oli pantu jäähtymään. Jalmari ja Arttu olivat laittaneet muutamat maistisputelit reppuihinsa käärittyään ne ensin vanhoihin vaatteisiin, etteivät ne kolisisi. Jomo itse ei viinaksista välittänyt, vaikka olikin hommassa mukana. Hänellä oli muuta mielessään.


Pitäjän ankara nimismies saattoi konstuineen kyylätä seudun viimeisiä pontikan tiputtajia vaikka yötä myöten. Ja jopa yökausia perätysten. Siksi takaniitylle ei edes tehty erottuvaa polkua, vaan kuljettiin aina vähän uusia reittejä. Tulta pannun alla pidettiin kaasupullon liekillä, jottei savun haju paljastaisi tehtailua. 


Jomo tiesi kaikki konstit, miten brittien tarmokasta virkavaltaa Keniassa hämättiin, vaikka kotipuolessa ei kirkasta keitetty. Muuta pientä jäynää oli kotikylän kikujuilla aina tekeillä. Sama juttu se oli joka paikassa, köyhä kansa vastaan virkavalta.


***

Jomo haistoi jotain oudon tuttua, hän haistoi villieläimen ja kuuli hiljaista kahinaa. Usvalämpäre haihtui ja Jomo katsoi silmiin isoa sarvekasta eläintä vain muutaman askeleen päästä. Hän oli säikäyttänyt hirven ylös makuukselta. Etempänä näkyi jo toisia sarvipäitä nostelemassa turpaansa.
  
Vain pieni hetki, sitten hirvet loikkisivat pitkillä jaloillaan tavoittamattomiin. Eikä ollut edes keihästä missään... Pyssyä ei Impivaaran mailla voinut ajatellakaan. Salametsästyksestä saisi liian kovat rapsut, niin oli Jalmari varoitellut.

Jomo äkkäsi vierestään luhtaniityn laidasta pinon heinäseipäitä. Ne olivat niitä tsuhnakansan kummallisia paksuja heinänkuivatuskeppejä. Jomo nappasi seipään käteensä, tunnusteli sen tasapainoa ja veti kätensä taakse. Hirvi puhalsi molemmista sieraimistaan ja tuijotti, pohti kai siinä luisessa päässään, karkaisiko heti vai hyökkäisikö massallaan päin röyhkeää häiritsijää...


Lihaksikas musta käsi heilahti kuin jousen jänne ja paksu seiväs sinkosi jonkin metrin matkan ja upposi keskelle hirviuroon rintaa. Terävä ja painava seiväs painui melkein puoli metriä syvälle. Hirvi huokaisi, putosi köntsylleen, kaatui kyljelleen, potkaisi jonkin kerran ja jäi siihen. Tusinan verran hirviä laumasta karkasi metsään jo kaukana. 


Mutta isoin hirviuros jäi Jomon saaliiksi. Afrikan vanttera metsästäjä hengitti syvään ja mietti, miten se oli käynyt ihan tuosta vain luonnostaan, tuo elikon kaato. Ei ollut eroa sillä, oliko kotona Afrikassa ruokaa metsästämässä vai asiakseen naisen perässä kuhkaamassa huitsin kaukana Pohjoisessa maassa.


"Jumaliste Jomppe, minkä teit", Jalmari puuskahti. "Tuommoista temppua ei ole kukaan ennen tehnyt, ei sitä Kalevan kansa tunne."


"En uskoisi, ellen olisi itse nähnyt", Arttukin virkkoi. "Että hirvi nurin nuin nupikseen ja heinäseipäällä!"


Jalmari löi luisen kätensä Jomon olkapäälle ja ravisti.


"Vaikka et poika elämässäsi saisi paljon muuta aikaan, eikä sinun Keniasi pääsisi vielä itsenäiseksi, nyt teit kyllä maineteon", Jalmari kehui. "Harmi, ettei tätä voida kertoa kylillä. Ei ainakaan pitkiin aikoihin."


"Laittakaahan äijät tuo sarvipää lihoiksi, eikö niin", Jomo huokasi ja katsoi kortilla brittisoltulta voittamaansa rannekelloa. "Minun pitäisi jo mennä."


"Me sinä sankari vain suorinta tietä Impivaaran pihaan, siellä se Emma jo aitassa hermona odottaa", Jalmari lupasi . "Me kyllä äkkiä yksi hirvi nyljetään ja paloitellaan. Ei se meinaan ole ensimmäinen kerta kun niin tehdään näillä main."


"Etkö edes kaatoryyppyä ota?" Arttu hätäili.


" No, jo vain otan", Jomo sanoi ja nauroi leveästi. "Vaan en paljoa, koska toinenkin kaato olisi vielä tänä yönä tehtävä, mutta toisenlaisella keihäällä."


"Jomooo! Ala jo joutua sieltä, ruokas jäähtyy! huhuili kirkas ääni kaukaa vaaran laelta. "Jomooo!"


Jomo Kenyatta, savannien heimojen itsenäisyyden toivo, juoksi Impivaaran rinnettä ylös gasellin lailla. Kaatoryyppy unohtui. Liinatukka Emma (Edna) oli hänen elämänsä suuri lempi. Ainakin siinä ja sillä hetkellä...



***

Hyvät naapurit keisari Haile Selassie ja
presidentti Jomo Kenyatta.

*