Kannattavuuden rajoilla toimiville ja kuivuudesta kärsiville maataloustuottajille tulee syyskuun alusta lähtien tukea toiselta kaupan jätiltä, K-ryhmältä.
K-ryhmä ilmoitti perjantaina Maaseudun Tulevaisuudessa, että tuottajahinnat tuplataan "Tuottajalle kiitos" -tuotteissa. Kyseiseen tuoteryhmään lisätään jatkossa uusia tuotteita.
K-ryhmän nyt käynnistämä tuottajahintojen korotus on 10 - 20 prosenttia suurimmissa tuoteryhmissä maito- ja lihatuotteissa. Tuetussa tuotesarjassa on erilaisia porsaan- ja naudanlihatuotteita.
K-ryhmän mukaan ajatuksena on laajentaa tuettavaa valikoimaa merkittävästi, ja siinä tarvitaan apua teollisuudelta. Maito ja liha ovat suuria tuoteryhmiä. Pelkästään maitoa myydään vuosittain miljoonia litroja.
Uusia kehitysideoita luvataan ottaa vastaan. Kuitenkin tuotteita, joista viljelijät saavat paremman hinnan, luvataan ratkaisevasti lisätä.
Mitä korotetut hinnat tarkoittavat yksittäisille tuottajille?
"Jos kyseessä on esimerkiksi merkittävä porsaanlihantuottaja, puhutaan tuhansista euroista vuodessa, päivittäistavarakaupan johtaja Ari Akseli kertoo MT:n jutussa. "Ison maitotilan kohdalla kyse on jopa kymmenistä tuhansista euroista".
"Olemme nöyrällä mielellä", hän sanoo. "Tiedämme, että maatalouden kannattavuusongelmien ratkaisu vaatii paljon muutakin, mutta haluamme olla talkoissa mukana."
***
Intrigöörin on vaikea pönkittää maataloutta syömällä enemmän ja pyrkimyskin olisi toisenlainen. Voisi ehkä yrittää syödä välillä paremmin eli kalliimmin. Hyvistä aikomuksista on kyllä kertynyt ajan kanssa unohdusten röykkiö. Kotimainen ruoka ja sen saatavuus on silti tässäkin pienessä ruokakunnassa tärkeää.
Kaupan halpuutukset kuluttajille tuntuivat ainakin alussa hyvältä, mutta hieman epäilytti se, näkyisikö sellainen satojen tai tuhansienkin tuotteiden hintojen viilaus käytännössä itselle mitenkään. Eipä tainnut paljon näkyä, vaikka ökyily onkin meikästä etäällä.
Hintojen viilausta tehtiin ahkerasti ainakin kahdessa suuressa kaupparyhmässä ja kolmaskin osasi pitää puolensa. Nyt mututunnelma on sellainen, että ruoan hinnat hiipivät taas ylöspäin.
***
Maataloustuet ovat asiakokonaisuus, johon tavallinen sekametelitoimittaja ei ennenkään mieluusti työssään puuttunut, koska siinä olisi tarvittu tanakkaa asiaosaamista. Sen voi sanoa, että nyt tarvittaisiin valtion reippaita toimia ainakin kuivuusvahinkojen helpottamiseksi.
Kaupparyhmät on meillä kitketty vähiin, mutta erilaista elintarviketeollisuutta riittää. Kuka ruokaketjussa ehkä syö liikaa kenenkin eväitä, sitä on mahdoton sivusta sanoa. Voi vain todeta mainoshenkilön tavoin, jotta hyvä ruoka, parempi mieli.
Voisihan kauppa suurilla rahkeillaan enemmänkin rummuttaa tuottajien tukemista, sekä muidenkin kotimaisten ja paikallisten yritysten suosimista! Kunnon kampanjointi saattaisi nostattaa kansalaisissa vähiin huvennutta yhteishenkeä. Yhteisessä paatissa kuitenkin seilataan ja välillä on äyskäröitävä, ettei upota. Suuri maailma pysyy aina jotenkin pinnalla, mutta pysyykö pieni Suomi?
***
22.1.2019: S-ryhmäkin on tuottajista huolissaan. Aloittaa oman kampanjan, mutta ei nosta tuottajahintoja.
Lisäys: Selvitysmies Reijo Karhinen on optimistinen siitä, että maatalouden yrittäjätuloa voitaisiin kasvattaa puolella miljardilla. Hän sanoo kuitenkin, että neuvotteluasetelma on jännittynyt ja tulehtunut. Ruokaketjun osapuolet ovat syvällä poteroissaan. Linkki juttuun.
Kaupan asiakas ratkaisee: Tue tuottajaa ostamalla enemmän kotimaista!
Vvm Petteri Orpo hehkuttaa elintarvikeviennin mahdollisuuksia.
Viljelijä IS:lle: Huonoin sato 30 vuoteen.
Ehdotus: Suomalaiset tuottajat reilun kaupan piiriin.
Kuka lypsää maajussia?
***