26.11.2021

Tee aina vaikeimman kautta!


Tuommoinen tuli melkein tavaksi varsinkin takavuosina, kun etsin nykyistä enemmän ratkaisuja mm. omiin tietokonepulmiini. Minähän en opiskele mitään, jos se olisi aina edes mahdollista. Itse pitää ensin opetella itse kaikki voimisteluliikkeet tai ainakin tehdä se tekeminen aluksi jonkun toisen taviksen, kohtalotoverin neuvomana.

Huomasin, että avun sai parhaiten, kun etsi jonkin ohjeen, missä tekijä osaa taivutella rautalankaa, ei sentään ratakiskoa.  Joillekin selväpuhumisen taito on luontainen, toisilta se ei vain ikinä onnistu. 

Selväpuhujat olivat todella tarpeen, kun aikoinaan yritti pärjätä yleistoimittelijan vaiherikkaalla uralla. Ainahan kaikki selvästipuhujat eivät olleet itse täysin selviltä päin, ei myöskään haastattelija

Äsken yritin ladata koronapassia ohjeiden mukaan. Vai mikä todistus se wirallisesti on, mutta ei se mennyt oikein sujuvasti kännyn muistiin. Pitää yrittää huomenna uudestaan.

***

Koronaherännäisyyteeni ovat viime viikkoina vaikuttaneet lähinnä kotipihan eli kerrostalofirman ystävälliset naiset, joista tutumpi kertoi minulle bussissa, ettei meikä välitä toisista ihmisistä pätkääkään, koska se ei halua käyttää maskia. Just niin!  Toinen nimeni onkin RAAKA PEKKA!

Yhtä tätiä bussissa taisi koronatartunta aika lailla pelottaa, koska hän oli peittänyt kasvonsa ihan kokonaan huiveilla, tai joillain muilla kankailla. Katsoin sen verran, ettei tuo ujostelija ollut bussin kuski.

Selitin tälle tutulle naiselle melko ystävällisesti, että minulla on keuhkosairaus, mikä voi tehdä maskin käyttämisestä äkkiä kamalaa. Saattaisin kyllä suosiolla tukehtua pois kuleksimasta, mutta eppäilen sellaisen tempun mielekkyyttä. Ittensä ampuminen olisi ehkä helpompaa, no en tiijä. En oo sitäkään kokeillut.

***

Olen kuskannut lämiskässä maaliskuussa ja toukokuussa terkkarista saamaani pahvista rokotustodistusta, mihin rokottajat silloin merkitsivät pistospäivät ja rokoteen nimen. Lätkän kannessa on kuva kuin yhdessä tunnetussa teoksessa rukoilevista käsistä, eikä se minua haittaa.  Sellainenkin pahvinen todistus sopisi minulle hyvin, vaan en tiedä, kävisikö tuo muille. 

Ehkä olen itse jo vanha pahvi, kautta Astra Zenecan.

Mutta pitääkö kaikki maholiainen ahtaa aina väkisin johonkin tyhmään älypulikkaan, eväsleivistä lähtien? Silloin inhimillisen kehityksen alkuaikoina, kun ei ollut vielä nk. älylaitteita, oli myytävänä kännykän näköisiä juomapulloja. Sitä vitsiä en ostanut.

***


19.11.2021

Ai mitkä kiintiöpakolaiset?


Meikäkin opetteli sata vuotta sitten pikkukylän kansakoulussa Aapiskukon terävän nokan pelossa lukemaan. Jossain koulueväiden syönnin (se oli päivän tärkein ateria ja samalla sosiaalinen tapahtuma) lomassa välissä jäpitettiin joka jonnen kaaliin ankarasti laskentoa, millä ei ollut mitään tekemistä esim. mäenlaskun tai lumilautailun kanssa.

Nuo kaksi olivat tärkeitä taitoja, mutta kehitys on kehittynyt. Pahiten on kehittynyt vihersiirtymä, joka yrittää jotenkin luvata kiintiökarkulaisten, ei vaan -pakolaisten määrän tulevaa kasvua. Ensin vilautellaan lukuja, mitkä antavat ymmärtää kiintiöpakolaisia tulevan Bidenin suuren heitteillejätön seurauksena ehkä kolmannes enemmän kuin tänä vuonna.

Mutta "on meillä hauska täti, tuo täti Maria", sillä hän kertoo, että ensi vuonna 2022 pakolaiskiintiö nostetaan historiallisen korkealle tasolle 1500 henkilöön. Tulijat ovat todellakin oikeita fyysisiä henkilöitä, eikä henkiä, joita mahtuisi miljoonia yhteistupsuttelemaan vaikka yhteen nykyajan hulluuden mittariin eli bongiin.

Syyskuussa jallitus.., eikun hallitus kertoili, että ensi vuoden pakolaiskiintiötä nostettaisiin "korkeintaan" 2 000 paikkaan. Suunnilleen niin tehdän eli nyt kiintiö rojautetaan tuplaten entistä isommaksi. Pakolaiskiintiö ensi vuoden talousarviossa oli alun perin 1 050 henkilöä, toissa vuonna pakolaiskiintiö oli silloinkin melko iso, 850 henkilöä.

Vihersiirtymä on neiltä alvariinsa verorahoja kuppaavien poliitikkojen paras konsti sekoviherrysen vaikuttavuuden kasvattamiseksi. Nytkin pakolaiskiintiö tuossa suitsait liki tuplaantuu, eikä kukaan kai huomaa mittään.

Kyllä rikas Suomi maksaa, ainakin niin kauan kuin jaksaa. Yhden karkean laskutavan mukaan yksi kiintiöpakolainen saattaisi maksaa vaikka miljoonan per lärvi. Ei meitä suomalaisiakaan järin monta miljoonaa ole ja me lisäännymme heikosti, kun minäkin alan jo vanhettua pois hetelmällisestä iästä. Pakolaisiksi meitä ei moni mualimassa huoli.



Ylen juttu aiheesta 19.11.2021:

Suomi nostaa kiintiöpakolaisten määrän 1 500:aan ensi vuonna – kyseessä historiallisen korkea taso

Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan määrää nostetaan Afganistanin tilanteen vuoksi. Tänä vuonna kiintiö on 1 050 henkeä.

Suomi nostaa kiintiöpakolaisten määrää Afganistanin tilanteen vuoksi. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoo Twitterissä, että hallitus on päättänyt nostaa ensi vuoden 2022 pakolaiskiintiön historiallisen korkealle tasolle 1 500 henkeen.

Kiintiöpakolaiset ovat henkilöitä, jotka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR valitsee ja jotka vastaanottavat maat noutavat kohdemaasta tai sen lähellä olevasta pakolaisleiristä.

Syyskuussa hallitus linjasi, että ensi vuoden pakolaiskiintiötä varauduttaisiin nostamaan korkeintaan 2 000 paikkaan. Kiintiö oli ensi vuoden talousarvioesityksessä alun perin 1 050 henkilöä.

Toissa vuonna pakolaiskiintiö oli 850 henkeä ja viime vuonna 1050.

Pakolaiskiintiön nosto on osa hallituksen tänään julkistamaa esitystä, jolla täydennetään ensi vuoden talousarvioesitystä.

Sisäministeriön hallinnonalalle ehdotetaan pakolaiskiintiön korotukseen liittyen 1,1 miljoonan euron lisäystä. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ehdotetaan valtion korvauksiin kotouttamisesta 2,5 miljoonan euron ja kotouttamiskoulutukseen 0,7 miljoonan euron lisäystä.

Perussuomalaiset tylynä keskustalle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio tyrmää hallituksen päätöksen tuoreeltaan. Tviittinsä hän suuntaa keskustalle.

– Keskusta hyväksyy pakolaiskiintiön noston. Edessä taas kovat kustannukset yhteiskunnalle sosiaaliturvan, rikollisuuden ja kulttuurisen hajaannuksen muodossa, Tavio kirjoittaa.

Hän jatkaa, että muut maat Euroopassa pyrkivät pitämään rajoja kiinni mutta Suomen hallitus avaamaan.
Hän jatkaa keskustan politiikan arvostelua tiedotteessaan:

– Olen pettynyt erityisesti keskustaan, joka myötäilee vihervasemmistoa ja antoi taas periksi hallituksessa. On huono arvovalinta käyttää ennemmin rahaa ihmisten hakemiseen Afganistanista kuin suomalaisten pienituloisten auttamiseen, Tavio kommentoi.

***

2.11.2021

Mitä, minä, missä?


Mitäs sanoisit jos säikähtäisit korinaunesta hereille vakaiden  arvohenkilöiden keskeltä, joillakin maailmanlopun pönötyspäivillä?

En itse tiedä, mitä sanoisin, koska saatoin aika monta kertaa niukasti välttää piinallisen nukahtamisen kesken kokouksen, luennon tai muun hirmu mielenkiiintoisen kinkerin. 

Minulla oli uniapnea.

Pressa Bidenistäkin on nukkumatti mennyt hipaisemalla ohi monta kertaa. Vai kulkeeko tuo Sleepy Joe alati tottuneesti ympäriinsä kevyissä unosissa, koska pelkästään hänen oma läsnäolonsa on usein jonkin unettavan kälätyksen aihe. 

Muistaakseni mukavanoloinen pressa Reagan ei aina tiennyt, missä maassa hän kurkisteli lentokoneen portaille. Moskovan suuren sirkuksen tirehtööri pressa Jeltsin ei tiennyt edes sitä, millä planeetalla hän milloinkin oli, mutta hänellä saattoi olla lystit tapissa siitä huolimatta.

Varsinkin ilmastokokouksissa haukotus näkyy iskevän rankasti Joen kimppuun. Tiedän, ettei se ole ollenkaan kivaa, kun meinaa nukahtaa keskellä päivää väärässä seurassa ja paikassa. Ongelma osaa olla iso, eikä siihen ole helppo löytää ratkaisua.

Biden ei voi, eikä yritäkään ratkaista ongelmaa kovin Kamalasti eli varapresidentillisesti tai muiden alaisten avulla. Ehkä salaisen palvelun tyyppien olisi vain jotenkin otettava torkkuherätykset haltuun? Tarvittavaa tekniikkaa lienee olemassa?


***