Köyhä, tyhmä ja persu

Iltalehti ystävällisesti kertoo, että perussuomalaisia äänestävät, katalasti.., eikun matalasti koulutetut ja vähätuloiset eivät oikein usko islamilaisista maista tulevien matujen sopeutuvan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Heikäläiset eivät usko myöskään maahanmuuton yleiseen maata vahvistavaan vaikutukseen.

Tätä mieltä olisi jutun pohjana olleen pikkuruisen kyselyn mukaan myös pääosa kaikista suomalaisista. Intrigööri on samaa mieltä kuin suomalaisten enemmistö ja muut perussuomalaisia äänestäneet, yms. ihmiset.

Oudolta kyllä tuntuu, että esimerkiksi kokoomusta äänestävät, korkeasti koulutetut ja suurituloiset olisivat hyväuskoisempia tai tyhmempiä kuin köyhemmät tavikset. Uskottava kai se on, kun kerran sellainen tulos on kallupissa saatu. Ja on siitä näyttöä tosielämästäkin.

Akateemisuutta ja paremmuutta kovasti korostaville ihmisille uppoaa usein mikä vain puppupuuro, sopivilla mausteilla. Vasureille ja vihreille kysymys on aatteesta, niin on koviskokoomuslaisillekin.
  
Halpatyövoiman ja uuden rasitusväestön jatkuvalla roudauksella saadaan kyllä kotimainen rupusakki lopullisesti kyttyrään. Tavisvanhukset ja pitkäaikaistyöttömät on jo paljolti alistettu. Parin sukupolven jälkeen puhtaasti kotimaista rupusakkia ei enää ole.

Suomi kaikkine rupusakkeineen monietnistyy. Sitten koko rupusakista ei enää tarvitse paljon perustaa, sillä jo nyt hiipuva hyvintointimme entistyy edelleen ja kuihtuu pois. Ehkä sentään paremmiston herkkä unelma eli kurjien armopalat pitkine leipäjonoineen jäävät jäljelle? Rikkaat pääsevät pitämään keskenään hyvänmielisyyskekkereitä ja lahjoittelemaan satumaisia summia melkein kuin suurjenkkilässä.

Maan rajoja ei sitten joskus enää voida sulkea, jos sellaisia vielä on. Muureja ja verkkoaitoja kyllä nousee paremman väen ja epämääräisten rähinäporukoiden asuinkorttelien välille. 

***

Eläkeläiset hoitamaan vanhuksia

Tässä sitä pähkäillään vanhusten hoitoa, eläkeläisten työllistämistä ja vähän päättäjiä, Kataistakin. Enkä väitä, että Katainen pitäisi jo laittaa hoitoon, se asia kuuluu ammattilaisten harkintaan. Suomalaisilla päättäjillä näyttää taas olevan kaikki pelivälineet hakusessa.  Velkaantumiskierre pitää kuitenkin katkaista, kuten piäministeri Katainen sunnuntaina radiossa julisti, vaihteeksi. 

Kataisen ja hänen perästähiihtäjiensä puheet muuten ovat usein kuin suoraan pankkipellejen suusta, sillä aivan kaikkea mitataan ja määritellään "markkinoiden" eli suurpääoman etujen näkökulmasta. Päättäjien aivoputsaus on ollut tehokasta.

Tämmöistä ehdollistetun ajattelun sarjaa edusti jo kokoomuksen ajatushautaamon poikien taannoinen väläytys, minkä mukaan Venäjä ei ole suurvalta, koska sen talouslukemat yllä kunnolla edes Hollannin tasolle. 

Pari päivää sitten intrigööri katseli tarkasti rikkaiden G20-maiden Moskovassa pidetystä kokouksesta otettua pönötyskuvaa. Kataista ei siellä näkynyt, liekö hänellä ollut silloin joitain eurokiireitä siellä ytimessä? Ehkäpä valmistaudumme nyt kiireesti ja yhteisesti tukemaan köyhiä venäläisiä oligarkkeja ja muuta kansainvälistä tummanharmaata taloutta Kyproksen kaatumaisillaan olevissa pankeissa.

***
Pääministerin haastattelutunnilla Katainen ilakoi sillä, että Irlannillakin menee nyt hyvin, sillä Irlanti on "päässyt markkinoille". Takavuosien taloustiikeri oli taas saanut markkinaehtoista lainaa. Luullakseni useimmat irlantilaiset olisivat ikionnellisia, ellei heidän maansa olisi koskaan päässyt muualle kuin vanhan ajan reaalitalouden kitsaille markkinoille? Pankkipiirien keinottelukuprusta johtuva ja valtiollistettu Irlannin velkalasti on vieläkin hirmuinen.

Toki talous on tärkeä asia, mutta luulisi poliitikkojen päänuppiin mahtuvan muitakin arvoja, edes nyt, kun Pohjoismainen hyvinvointi on meillä ränsistymässä. Pääpaino pitää Kataisen mukaan olla kasvussa ja kilpailukyvyn vahvistamisessa. Pieniä kantoja kaskessa on sen takia, että talouskasvu on katkennut ja saattaa kääntyä välillä negatiiviseksi. 

Suomessakin kaikki systeemit on laskettu pysyvän kasvun varaan. Uuden kasvun eväät edellyttäisivät politiikaltakin muuta kuin pitämistä kiinni vanhoista rautakankirakenteista. Muuten joudumme lähivuosina toteamaan, että betonia rapisee yhteiskunnan katoista, seinät horjuvat, hallit kaatuvat ja sillat notkuvat. Talot ovat jo osin homehtuneet, eikä ainakaan uusia vuokrakämppiä paljon rakenneta.

Tarvittaisiin paljon uusia työpaikkoja yksityiselle sektorille eli myös uusia yrityksiä ja kasvuyrityksiä, mutta miten sellainen temppu käytännössä tehdään, sitä ei tiedä kukaan. Julkisella puolella ei ole verotulojen lisäksi olemassa muuta tukevaa taikaseinää, mistä repiä rahaa hyvinvoinnin ja muiden velvoitteiden hoitamiseen. Valitettavasti irtisanomisuutiset ovat lähes jatkuvia. Työttömien määrä hipoo 90-luvun suuren laman aikoja, nuorison työttömyys on pahempi kuin koskaan.

Ongelmia "vastuun kantajilla" riittää. Kuntauudistuksen hallintosäästöt tyssäävät jo heti viranhaltijain pitkään irtisanomissuojaan. Jos montakin kuntaa lyödään yhteen, ei siellä pääkallonpaikalla ole ainakaan pomoista puutetta. Sote-uudistuksen lopputulemasta vain Luoja yksin tietää. 

Yksi ongelmista on huoltosuhteen heikkeneminen, millä kansalaisia muistetaan pelotella joka käänteessä. Vanhusväestön määrä kasvaa meillä siinä missä kaikissa muissakin länsimaissa, olemme tässä jopa Euroopan "johtavia" valtioita.

***
Työurien jatkaminen molemmista päistä ja yleisen eläkeiän nostaminen on yksi osa hallituksen pelastuspakettia. Luultavasti ay-änkyrätkin taipuvat lopulta eläkeikän rajan nostamiseen ainakin kahdella vuodella 65 ikävuoteen, mikä on nykyisinkin vanhuuseläkkeen alaraja.

Pitkä kokemus on kumminkin osoittanut, että jos ihminen jää työttömäksi viiden-kuudenkympin välillä, normaalisti työllistyminen on ihme ja kumma. Näin oli jo 2000-luvun alun kasvun vuosina, euroliiton onnen päivinä. Toisin voi olla tietyn sortin herrakansalla tai joidenkin ammattialojen erityisosaajilla, sekä yrittäjillä.

Työttömyyseläkkeistäkin taidetaan olla luopumassa, joten eläkeikän nostaminen vaikka vain kahdella vuodella merkitsee työttömille ikääntyville  lisää kurjuutta ja huonompaa eläkettä. Samalla jonot toimeentulotuen luukuilla ja leipäjakeluissa kasvavat. Taannoin meillä heitettiin tuhansia ja taas tuhansia työtä vaille jääneitä noin 55-vuotiaita siihen  kuuluisaan eläkeputkeen, josta jäi pikemminkin luu kouraan. Putki toimi, mutta sen päässä ei odottanut tolkun eläkettä.

Tonnin ja alle tienaavien eläkeläisten joukko vain kasvaa. Pitkäaikaistyöttömyys syö miestä ja koi raiskaa vanhat vaatteetkin. Samaan aikaan mm. asuminen ja sapuska kallistuvat. Osa-aikaisiakaan töitä ei ole vanhemmalle väelle tarjolla, kun niitä ei riitä nuorillekaan. Hallituksen ja työnantajien (Vai olisiko parempi puhua työn tarjoajista?) haluama "vuosisadan eläkeuudistus" merkitsisi vain lisää puutetta, kurjuutta ja elämisen epävarmuutta työttömille ikääntyville.

Valtiontaloudelle ja suurpääomalle eläkeikän nostaminen lienee hyvä asia. Eihän siinäkään kai olisi laitaa, jos suhteessa euroalueen suurimmista eläkerahastoista jouduttaisiin pulittamaan jotain sellaisiin turhuuksiin kuin eläkkeisiin. Massiiviset suomalaiset eläkerahastot lienee tarkoitettu pelkästään sijoitustoimintaan ja kasinopeliin?

***
Ratkaisuksi kaikenlaisiin Suomea vaivaaviin ongelmiin esitetään ihmeen usein maahanmuuton lisäämistä. Intrigööri ei vain tyhmyyttään ymmärrä, miten maahanmuuttajat voisivat auttaa esimerkiksi huonoa huoltosuhdetta, ellei uusia oikeita tuottavia työpaikkoja ole tarjolla. Onhan Suomeen aina saanut tulla töihin vaikka Borneon sademetsän siimeksestä, puutetta on vain siitä sopivasta työstä. 

Jos ruoasta on pulaa, ei nälkä vähene kutsumalla pöytään lisää ruokavieraita. Mutta ehkäpä nälkäkin onkin Suomessa vain nationalistista harhaa? Ei sinulla voi olla nälkä, sinusta vain tuntuu siltä!

Demarivartiaisten ja muiden ääri-änkyröiden heitot jopa 78-vuoden eläkeiästä voi heittää tollouden piikkiin. Näkis vaan joku joskus, että Vartiainen tai nykyiset kovasti kiivailevat kokoomusnuoret olisivat itse töissä vielä 78-vuotiaina, molemmathan ovat poliittisesti pääosin samoilla linjoilla.

Hallituksen linjailuista nyt ei ota selvää vanha kehnokaan, paitsi, että kaikkien hallituspuoleiden mielestä kansaa on kovasti kuritettava. Eikä kansalta saa ikinä kysyä yhtään mitään mistään tärkeästä asiasta. Ei, vaikka meillä on yksi maailman virkuimmista ja myös parhaiten koulutetuista pienistä kansoista,  moniosaajista, pääpaino on siinä osaamisessa.

***
Mutta koska ikääntyvät ja vanhukset ovat tärkeä osa Suomen suurta ongelmaa, miksi siinä ei nähtäisi myös ratkaisua? Vanhusten ei-lääkinnällinen hoiva ei edellytä lähihoitajan tai sairaanhoitajan tutkintoa, hyväkuntoiset ikääntyvät ihmiset pystyvät hoivaamaan yhtä lailla vanhuksia kuin lapsiakin. Useimmat varhaisvanhuksista, eläkeikäiset tai sitä lähestyvät, osaavat sellaiset hommelit hyvin jo heti valmiiksi.

Tosiasia on, että vanhusten hoitaminen laitoksissa on ihan jumalattoman kallista. Kolme, neljä tonnia kuussa per nupoli jossain hoitokodissa, jos edes riittää. Käytännössä hoidon ja hoivan hinta on niin hirmuinen, että korkeintaan yksi kymmenestä vanhuksesta pystyisi kokonaan itse kustantamaan pitkäaikaisen hoitopaikkansa.

(Linkki Ylen juttuun, lisäys 3.4.)

Kunnat pihtaavatkin hoitopaikkojen määrärahoista siinä määrin, etteivät edes "kipeästi kaivatut" kotosuomalaiset lähihoitajat saa vakituisia työpaikkoja hoitopaikoista, vaan henkilöstöä pompotellaan pätkätöissä missä mitenkin. Poliitikkojen puheet ovat löysiä ja vallitseva käytäntö retuperälästä. Märät vaipat vain haisevat, aina vain, mutta eivät ne haise päättäjien ilmastoiduissa ja hygieenisissä työhuoneissa.

Intrigööri kuuli jo vuosia sitten, miten eräskin "yleishyödyllinen toimija" kunnostautui kaupungin sosiaalitapausten, kuten pulsujen ja pahemmin mielihäiriöisten hoitajana. Päästäkseen tukiasuntoon, piti ensin saada sossun maksusitoutumus, summaltaan em. vanhusluokkaa. 

Hyvä se on, että ihmisistä huolehditaan, millä tavoin vain, mutta hyväntekeväisyyden ja yleishyödyllisyyden naamiot pitäisi jo heittää pois ahneuden ja verorahojen kuppaamisen tieltä. Suomessa kaikki maksaa, vielä toistaiseksi, sikana.

Eläkeläiset oikea voimavara

Koska rahaa ei tulevaisuudessa riitä sikahurjana, paitsi tietysti eurooppalaisiin yhteisvastuisiin ja maailman pelastamiseen, pitäisi etsiä uusia kotimaisia yhteisöllisiä ratkaisuja. Arkijärjen käyttö herättää yleensä oppineiston eliitin kiivaan vastustuksen, koska kansalaisten omatoimisuus sotii Ruotsin herrakansalta ja tsaareilta perittyä pyhää byrokratiaa vastaan. 

Kansalaisten toimeliaisuus syö oppineiston pöydistä ja heikentää virkaeliitin arvovaltaa. Niinpä päivystävien dosenttien ja professoreiden sekakuoro tyrmää varmuudeksi kaiken kansalaistoiminnan heti ketoon ja hyppii sen päällä tasakäpälää. Niinpä mm. ruoan lusikoiminen dementikon suuhun tai lattian kuuraaminen vaatii kansalaiselta välttämättä vähintään kaksi- tai kolmivuotisen koulutuksen.

Vanhusten hoiva ei tietenkään työllistä kaikkia ikääntyviä työttömiä, jos eläkeikiä pitää nostaa. Kuitenkin osalle heistä vanhustyössä voisi olla ratkaisu työuran jatkamiseen, vaikka osapäiväisesti. Itse homman päätarkoitus, vanhusten tilanteen kohentaminen, onnistuisi taatusti. On varmasti monia muitakin aloja, joilla senioreista olisi hyötyä.

Intrigööri ei lähde tässä esittämään malliratkaisuja, sellaisten laatiminen olisi hoitoalan käytännön ammattilaisten, sekä uuden toiminnan pyörittäjien heiniä. Jos tämmöistä asiaa kuin vanhusten hoidon järkevöittämistä joskus pohditaan toimikunnissa, poliitikot ja poliittisten virkojen haltijat pitäisi potkia niistä pellolle. Kyllähän nämä omaa arvovaltaansa pönkittävät "päättäjät" ovat kuitenkin heittämässä hiekkaa kehityksen laakereihin.

***
Jotain ehkä kuitenkin: Vanhuksia vaivaa myös yksinäisyys. Yksi ratkaisu olisi asuttaa useita vanhuksia samaan osoitteeseen, vaikka isoon kerrostalokämppään tai kokonaiseen kerrokseen, missä tehtäisiin tarpeelliset rempat. Kimppa-asumisen kustannukset olisivat silloin useimpien eläkeläisten itsensä kannettavissa, edes pääosin. 

Vanhukset voisivat auttaa toisiaan monissa käytännön asioissa, virallinen kotihoitokin pääsisi helpommalla, kun käyntikohteita olisi vähemmän. Taannoin Suomessa oli vireitä vanhustentaloyhdistyksiä, Suomeen rakennettiin satoja ja tuhansia vanhustentaloja, usein rivitaloja. Ei sekään niin kamalalta asumismallilta vaikuta. Jokaisella on oma pieni ja järkevän hintainen asunto. Kotiterveydenhoito pääsee siinäkin helpommalla.

Moni vanhus tarvitsee myös kallista laitoshoitoa, sitten loppuvaiheessa, kun lähtö lähenee. Tässäkin kolmas sektori, vaikkapa vireät seniorit, voisivat olla osaltaan taakkaa kantamassa ja yhteiskunnan kamalia kustannuksia keventämässä. 

Maailmalla toimii paljon ei-lääkinnällisen vanhustenhoidon yrityksiä, sellaisia kuin  esimerkiksi tässä linkissä. Suomeenkin näitä firmoja on jo tullut. Miksi ei voisi olla enemmän myös yhdistyspohjaisia, kustannuksiltaan yrityspohjaisia kevyempiä paikallisia hoivarinkejä?

Josko tästä koskaan mitään tulisi, kun virallisen hoitotahon asenne on sellainen, että ennemmin vanhuksille hommataan pihalle kävelykone hevostallien tyyliin, kuin päästetään vapaaehtoisia amatöörejä edes ulkoiluttamaan vanhuksia käppäily- ja juttukaverina tai pyörätuolin työntäjinä.

Vanhustenhoidosta saataisiin ehkä työurien jatkoa tai ainakin hyödyllistä tekemistä ikääntyville ja hyväkuntoisille ikääntyneille. Mikään ei estäisi ottamasta hoivarinkeihin mukaan nuorempia pitkäaikaistyöttömiä, sekä  nuoria työttömiä.

Ei-lääkinnällisen hoivan oppiminen kursseilla ja käytännössä ei lie ongelma kenellekään, jota moinen homma ylipäänsä kiinnostaa. Onhan ikääntyvässä poppoossa myös sitä lääkinnällistä osaamista ja kokemusta. Jotain kolmannen sektorin töiden tekijöidenkin pitäisi netota, palkkaa tai ainakin lisuketta leivän päälle, se olisi yksi pohdittavista asioista.

Vai onkohan virallisen tehon, poliittisen ja byrokraattisen, ainoa vastaus tähänkin se, että kotimainen pitkäaikaistyötön ja vanhentuva rupusakki on ikäänkuin täysin menetetty? Pitää "ottaa" siihen ja tuohon tarkoitukseen miljoona mamua?

Työperäistä maahanmuuttoa Suomessakin tarvitaan lisää, jossain, mutta kotoperäisiä asioita ja ongelmia pitäisi arkijärjen mukaan hoidella mahdollisimman pitkälti omin voimin. Kyllähän maailmalla tulijoita riittää, rutiköyhiä ja kurjia ihmisiä on pallolla ainakin miljardi, mutta lystin maksajia on vähän vähemmän. 

Toisaalta, kun  haalimme työperäisiä tulijoita, viemmekö esimerkiksi hoitsut ja lekurit sieltä, missä heistä ja muista osaajista on jo valmiiksi ankarin puute?

* * *

Ruokavihjeitä ykköseuroilla

Tämä roskaruoka ei lihota.

Intrigööri on aina vähäsen huolissaan muistakin rupusakkiin kuuluvista kuin itsestään. Niinpä ajattelin tässä kohtalaisen kokeneena elämäntapasyrjääninä kertoa joitakin selviytymisen keinoja muille uus-, ikä-, tai perusavuttomille silloin, kun rahaa on tilillä niin vähän, ettei otolle ole asiaa.

Rahaa on siis vähän, mutta pitää sitä vähän ollakin. Muuten olisi ainakin intrigöörillä edessä armoton laihtuminen. Olen nääs ajatellut suoriutua loputkin elämänkulustani varastelematta makkaroita tai mitään muutakaan. Olisin jo valmiiksi liian kömpelö ja häveliäs sellaiseen. Rahan lainaaminenkaan ei ole kiva nakki, ei viitsi kysellä.

Aiemmin tänä vuonna sattui siten, että jääkaapista sattui silmiin vain valo. Eikä pakkaspuolella ollut sitä valoakaan. Se oli intrigöörille harvinaista, sillä tavallisesti kestäisin kotivaran suhteen kevyesti parin viikon piirityksen. Tilillä oli 7,5 euroa ja taskussa jokunen kolikko. Se ei taas ole hirmu harvinaista.

Seuraavaan tulonmuodostukseen oli vielä monta päivää. No, eipä siinä auttanut kuin tehdä pieni laskelma ja tallustella lähimpään ostoshelvettiin. Lähikauppa on kyllä kiva olemassa, mutta yleensä se on kallis. Halvimmat eväät näyttävät löytyvän aina pienen etsimisen perästä isosta marketista tai litukasta.

***
Siispä sinne herkkutiskien äärelle. Tarjouslenkki maksoi alta euron kipale. Otin kaksi, jotain X-merkkistä, vaikka epäilin kyllä, ettei niitä selviltä päin alas pistelisi. Lenkit maksoivat selvästi alta euron kipale. Kipaisinpa siitä toiselle tiskille syvästi inhoamiani kumilihapullia katsomaan. Otin lopulta pussillisen niitä (joitain) pullia ja toisen pussukan niitä (joitain) pihvejä. Molemmat pussukat maksoivat reilusti alta euron kipale.

Sitten meni jo heräteoston puolelle, kun tein eka kertaa tuttavuutta kanapuikkojen kanssa. Ne eivät olleet pakasteita, vaan kylmätiskissä ja maksoivat siinä euron pintaan. Poistuessani niiden kylmässä pidettyjen herkkujen ääreltä meni jo melkein tärväämiseksi. Ostin tarjouksesta kilon banaaneita, koska olo oli jo muutenkin kuin orankilla. Banaanit maksoivat nekin euron pintaan.

Kassalla kaunokainen hymyili ostoksilleni (vai minulleko?) lempeän ymmärtäväisesti. Vanhan päivä siinä pelastui. Yhteissumma noista ostoksista oli 5,40 euroa, semmoinen tupakkiaskin hinta. Pätäkkää vielä jäikin sekä tilille että taskuun. Loistavia valintoja, sillä budjetilla, kaiketi? Valintoja kuitenkin.

Eipä muuta kuin bussilla kotia, bussikortilla oli vielä matkoja. Ja syömään. Intrigöörillä oli vielä kaapissa mm. makarooneja, riisiä, kaurapuurotarpeita, teetä ja kahvia, joten ei sitä ihan sinisenä oltu. Mausteitakin löytyi ja silloin ne olivat erityisen tarpeen. Kotona meidän rupukansalaisten kannattaisikin pitää jemmassa ainakin sitä makaroonia, eurolla saa yleensä viisi tai kuusikin pussillista.

***
Riisi muuten turpoaa kivasti keitettäessä, tiedoksi kaikille, itselle se oli aikoinaan aikamoinen yllätys. Se oli siinä vaiheessa elämää, kun joutoaikaa jäi ensimmäisen kerran liiaksi asti. Työt meni, työpaikkaruoatkin jäivät samalla ja monet muut hurvitukset. 

Muijakin lähti, mutta sitä ei silloin vielä tullut isosti ikävä. Velkaa oli kontolla suhteessa kuin nykyisin euromaiden valtioilla, suurin osa niistäkin veloista oli alun perin toisten tekemiä ja intrigöörin vain "muodollisesti" takuuttamia. Velka oli pysyvämpää sorttia kuin muija, se ei ole tyyten lähtenyt vieläkään, vaikka ei sitäkään ikävä tulisi.

Niissä tunnelmissa opettelin keittämään eka kertaa elämässä myös perunoita. Taisin olla silloin nelissäkymmenissä. Kakrulle, taisi siinä olla muitakin kakruja völjyssä, piti yhdellä leiripaikalla laittaa ruokaa. Keittelin siinä potut ja onnistuin heti kerralla. Lisukkeena oli ainakin purkkilihapullia kastikkeineen, lie ollut leipääkin. Kyllä natiaset niitä nälissään söivät.

Ketsuppia, sinappia, pippuria ja suolaa, mieluiten hienoa merisuolaa, niitä ihmispolo aina tarvitsee, jos on syrjäytynyt kotiinsa ja on samalla jäänyt joutoaikaa laitella pöperöitä. Makaroonin tai riisin lisäksi ei ihminen ihmeitä lautaselleen tarvitse, jotain pientä proteenipitoista. Perunoita en ole aikoihin isommin syöpötellyt, vaikkei niissä mitään vikaa olisi. Leipää lisukkeineen ostan harvemmin. Maitoa en juuri käytä, piimää ja jugurttia kyllä.

***
Mutta takaisin syömäpuolelle: Keitin makaroonit, pilkoin lenkin puolikkaan ja paistoin pannulla runsaan pippurin ja muiden mausteiden kera. Laitoin lenkinpaloihin vielä päälle tulista sinappia. Kyllä se halpislenkki siinä meni, eikä se varsin pahaa ollut. Yhden aterian hinnaksi ei tullut yhtä euroa.

Iltaruoalla olikin tiedossa vaihtelua, nääs niitä halpislihapulleroita. Konsti oli sama. Hyvin maustettuina niitäkin tosi nälässä syö, mutta niitä en kyllä kehu, mitä ne ovat - kanannahkapullia tai -pihvejä, kuten pahat kielet kertovat. Kanapuikot eivät muuten olleet seuraavana päivänä pahoja pannulla kunnolla paistettuina. Banaanit, no joo, syötäviä.

Mutta tämän tarinan tarkoitus ei ole kulinarismi tai kehuskelu, vaan selviytyminen muutamista päivistä pikkurahalla. Vihannespuolesta selviää halavalla vaikka pakastejuureksilla, 30 - 40 senttiä pussi, ne käyvät moneen ruokaan.

Oikeasti intrigööri laittaa pikkuisen liikaa euroistaan ruokaan. Ja liikaa ruokaa tuulensuojaan. Lohduttelen itseäni sillä, että en juopottele ja harrastukset ovat halpoja. Jos vielä joskus muuttaisin mieltäni tai isojano iskisi, olisi toistuva vaarinkaljan teko ainoa mahdollisuus jatkuvaan kännituhnerossa pysymiseen. Kunnon nousuja kaljoista ei aikuinen mies irti saa. Saluunoissa meikäläisen kuukauden rahat tuulettelisi vanhaan tyyliin yhtenä viikonloppuna. Joten antaapa sen olla.

Mutta asiaan: Intrigöörin oma ja monien toisten kokemus osoittaa, että viikon pystyy yksi ihminen syömään 10 - 20 eurolla, kun laittelee pöperönsä itse kotona, eikä päästä kaappeja aivan tyhjiksi. Mikä siitä yli menee, se on turhuutta, no joo... Jos ei ihan niin kovasti tartte nipottaa, niin kuukauden pöperöistä kaikkineen selviäisi suunnilleen 120 - 150 eurolla.

*** 
Mihin sitä kansalaispalkkaa muka tarvittaisiin niin kauan kuin nykyinen tarveharkintainen sosiaaliturva Suomessa toimii? Jos se toimii? Työllähän se palkka tai ansio pitää tienata, kaikki muu on sosiaaliturvaa. Onneksi ei ole itse tarvinnut sossua aikoihin testata, joskus kauan sitten muutaman kerran sossusta sain sen, mitä olin silloin vailla. 

Asumisen hinta on se köyhien suuri ongelma, ruoka ei ole sitä vielä toistaiseksi. Toki ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan on kovasti montaa sorttia, joten en halua toisia moitiskella. Pienikin pakollinen lisämeno kuukaudessa on paha juttu.

Opiskelijoilla olisi varmaan hyviä vinkkejä siitä, kuinka syödään halvalla. Mutta kun nuoria katsoo, niitä laiheliineja, syövätkö ne onnettomat edes mitään? Taitavat vain ryypiskellä ja rillutella rahansa pitkin kaupunkia?  Sitten hyö valittavat puutetta ja kurjuutta ja evakuoivat ostarien roskiksia. Hyi sentään niitä retaleita! 

Toista se oli omassa nuoruudessa, silloin elettiin lähinnä liemiruoilla, eikä valiteltu. Jo vain, juothiin kyllä, mutta vähemmän tapelthin. Olikohan se ero siinä, että paljon nykyisin parjatuilla 1970- ja 1980-luvuilla kaikilla työhaluisilla ihmisillä oli töitä, jotain tolkun töitä halukkaalle löytyi. Työ oli ennen tolkullista, sillä yhdellä työllä pystyi ihminen pärjäämään, vaikka niukemminkin. Jos oli asuntolainoissa kovat korot, kovat olivat verovähennyksetkin. Myös asuntojen arvo nousi pitkään ja vahvasti.

Tämä oli siis ensimmäinen osa intrigöörin ruokavihjeistä rupusakille. En tiedä, tuleeko toista osaa, ettei arvon lukijoilta tai kävijöiltä menisi ruokahalu, kuten joistakin vanhoista laihdutusvinkeistäni.

* * *

Köyhille pieniä pakkauksia

Köyhyyden katkera haamu hiipii ennen niin rikkaaseen Eurooppaan. Päivän uutismössöstä voi poimia senkin, että kansainväliset elintarvikejätit, kuten Unilever, tarjoavat kauppaketjujen köyhtyville asiakkaille pienempiä kertapakkauksia. Sinkuille tämä on kyllä hyvä uutinen, oli massia tai ei. 

Pieni ei vielä ole Suomessa oikein kaunista, ei ainakaan joissain Prismoissa ja Citymarketeissa.  Meillä halutaan edelleenkin myydä perhepakkauksia ja kolmea kahden hinnalla. Kärry täyteen, silleesti niitä bonuksia ja plussia kartutetaan!

Suomessa on viime vuosinakin moneen kertaan hehkutettu sitä, miten rikas maa "me" olemme, jos vertailukohtia haetaan jostain "kolmannesta maailmasta". Ellei muuta keksitä, ainahan sieltä lopulta löytyvät jotkut Somaliat, Nepalit ja Zimbabvet. Nälkäisiä pakolaisia on Afrikka pullollaan ja pian sotimisen takia myös ainakin Lähi-Itä.

Intrigööri muistaa rankat ajat parikymmentä vuotta sitten, kun Suomi putos puusta eli  jysähti velkanousun huumasta ja asuntokuplasta laman ankeaan arkeen. Mutta on    inhimillistä etsiä aina joku, jolla menee vielä huonommin. Silloin surkuteltiin neukkulan jälkeisen ajan venäläisiä ja sitä, miten he saattoivat pärjätä siellä kolkoissa ja kylmissä kämpissään olemattoman oloisilla ruplaeläkkeillä ja palkoilla. Kaupatkin olivat vielä siellä enempi tyhjää täynnä. Raitilla pyöri vain laihoja kulkukoiria ja pummaavia pikkupoikia.

Velkahiekkaa rattaissa

Venäläisiä ja erityisesti likeisimpiä Venäjän Karjalan asukkaita kehuttiin ihan aiheesta siitä, että sivistyneet venäläiset ihmiset auttavat toinen toisiaan. He eivätkä tee ilmikapinaa surkeista olosuhteista huolimatta. Rajan taakse Karjalaan kärrättiin Suomesta avustuslasti toisensa perään niin, että venäläisten hyvin korruptoitunut tullikin alkoi jo jarrutella. Suurin osa avustustarvikkeista päätyi kai sinne mihin pitkin. Pahat kielet kyllä juorusivat, että parhaimmat avustustarvikkeet  ja hyvät vanhat vaatteet myytiin lopulta jonkin mafiajoukon lukuun Pietarin katumarkkinoilla. Mutta kierrätys toimi.

Joku silloin hoksi sen tosiasian, ettei venäläisillä ollut lainkaan velkaa! Venäläisten kurjuudessa oli sellainen hyvin selkeä valopilkku kuin lähes täydellinen velattomuus. Suomessa oli laman jäljiltä sadoin tuhansin ylivelkaisia ja työttömiä. Satoja normaalisti terveiksi katsottuja yrityksiä laitettiin pankkien toimesta lihoiksi, kun valtio otti muuten pankkien vastattaviksi ehkä kaatuneet velat piikkiinsä. Totta kai pankit ottivat varmat valtion rahat talteen, viispä silloin edes muuten etuoikeutetuista yritysasiakkaista tai niiden työntekijöistä, jotka hekin kyllä olivat niiden "ystävällisten" pankkien asiakkaita.

Laman aallonpohjasta meni vain vuosi tai pari, kun Vaalimaalla ja Nuijamaalla oli Venäjälle meneviä rekkoja kilometrien jonoissa suuren naapurin kulutusjuhlia ruokkimassa. Aimoannoksen pihalla seisoi aina venäläisiä kuussatasia mersuja ja rölymaastureita rivissä, silloin siellä tuli käydyksi usein. Lamasta ylös rämpivässä Suomessa nähtiin, miten venäläisistä tuli monien liikkeiden ja hiihtokeskusten parhaita asiakkaita. Venäjän kielen taidollakin oli kysyntää.

Jos tuota tarkemmin ajattelisi, venäläiset ne aina vain pärjäilevät ja he osaavat pitää lystiäkin, meni meillä pienessä tylsässä Suomessa miten tahansa. Suomalaisten kohtalona lienee ikuisesti olla kuin Jukolan pöljät pojat viisaampien ruotsalaisten ja rennompien venäläisten välissä. Mistä meille on siunautunut näin karmea herraonnikin, mikä näyttää aina vain huononevan. Kokoomuskin oli ennen ihan tolkun puolue, ainakin ennen kuin se sai vallan kahvasta kiinni ja valitsi nappulaliigan johtoonsa.

Pian Suomessa taas suurtyöttömyys synkistyy ja taantuma kääntyy lamaksi, mitäpä sitä kaunistelemaan. Velkaantuminen vain pahenee, korot nousevat, taas ainakin venäläisiin verrattuna. Meillä kun ei ole omia öljylähteitä ja köyhät malmivaratkin täytyy raastaa maasta pois ulkomaisten superkapitalistien hyväksi.

Jos meillä olisikin ollut valtion mailla öljy- ja kaasukenttiä, joku Kataisen puoluetovereista olisi myynyt ne jo aikoja sitten ulkomaille pilahintaan pois kuleksimasta. Joten semmoisesta ei edes kannata haaveilla.

Suomi kyykkyyn

Meillä Suomessa on merkittävä ja melko vähän hyödynnetty luonnonvara eli turve. Mutta pienpuolue vihreiden ihmeellisesti höynäämässä poliittisessa johdossamme energianlähde turve on lähes julistettu pannaan. Mieluummin Suomessa poltetaan öljyä ja kivihiiltä tai tuontisähköä kuin kotimaista turvetta puun seassa, vaikka turve ei varsinaisten fossiilisten korvaajana lisäisi kasvihuonepäästöjä. Eivätkä suot Suomesta lopu, etenkin kun vielä luonnontilaiset suot voitaisiin hyvin rauhoittaa.

Suomi pitää kokoomuksen ja vihreiden mielestä saada kyykkyyn konstilla millä hyvänsä, vaikka järjettömiä muka nollaeneregisia uushometaloja rakentamalla. Verottomalla halpatyövoimalla se muutenkin rakentamisesta hyvä tulee. Ainakin lopputulos on ihanan kallista! 

Mutta semmoinenkin kävi mielessä, että joskohan meillä vielä ylitetään suomalaisen eliitin kähmyilyn vanha ennätys kahdenkymmenen vuoden takaa, jos tämä yleinen ränsistyminen tästä kunnolla pahenee. Siihen kyllä kasataan tarpeita koko ajan. Suomen edellisessä suuressa lamassa ei sentään myyty kenellekään koko maata, mikä on nyt joidenkin piirien selvä tavoite.

EU:ssa on jo melkein 18 miljoonaa työtöntä ja lisää tulee. Säästämme ja kurjistumme, ostovoima laskee jo toista vuotta perätysten. Niitä köyhien pieniä annoksia vielä tarvitaan.

Jouluna ollaan varmaan jo viisaampia siitä, vieläkö Suomi pystyisi edes teoriassa vastaamaan euron pelastustalkoisiin antamistaan takauksista. Tuskinpa vain, sillä lisää niitä tulee. Nerokas hallituksemme haluaa hinnasta välittämättä pysyä euroytimen kanssa tappituntumassa. Kreikkaakin roikotetaan vielä mukana eurotitanicin peräköydessä. Espanja ulvoo, Katalonia kutsuu katalasti Kataista pelastustalkoisiin!

Jo vain Suomi maksaa, aina paljon enemmän kuin oman osansa, sillä Suomi on muka hirmu rikas maa! Niin se on! Mutta uusi päivä kaiken muuttaa voi? Silti intrigööri on sitä mieltä, että Suomen EU- ja eurojäsenyydestä pitäisi äkisti järjestää sitova kansanäänestys! Muuten me tehdään se itse!

* * *