Karhujen kanssa marjassa

Jyväskylän yliopiston kerrottiin eilisessä uutisessa kertoneen, että piankin kaikilla on mahdollisuus saada karhuvaroitus tai karhuhavainto kännykkään. Sehän olisi hienoa teknistä edistystä, jos se voisi olla totta.

Ajatusta ei tarvitse paljoa lennättää, kun voisi visioida jokaisen halukkaan känneröön appsin, millä pääsisi maksusta seuraamaan vaikka omaa  nimettyä kummikarhua.

Nimikkonallen liikkeitä maastossa olisi kiva seurailla. Ehkäpä muillekin kuin koppiluontokuvaajille tulisi mieleen viedä  nallukalle sen suosikkipaikoille jotain hyvää syötävää? Seuraisiko siitä mitään hyvää, eipä kai?

Ainakin useampi marjamummo tai -pappa katsoisi mielellään kännystä tai läppäriltä, ovatko pantakarhut samaan aikaan marjassa siellä, mihin itsellä on meininki lähteä. Vaan eihän se ole mahdollista. Taisi olla varhainen mätäkuun juttu, tuo uutinen jostain edes jotenkin kattavasta karhuseurannasta.

***
Suomessa arvioidaan olevan jopa yli puolitoistatuhatta karhua, joista vain hyvin harvoilla on panta kaulassaan. Seurantapannan laittaminen karhulle on tiemmä vaikeaa, eikä sen kalliin laitteen asentaminen tule halvaksi. Heti tulee mielehen myös kysymys siitä, onko pannoitettu karhu tai susi enää oikea luontokappale, vapaa villieläin. No eipä ole.

Karhulta tai sudelta ei ole myöskään kysytty, miten paljon seurantapanta sitä haittaa ja rasittaa. Karhu on viisas olento, joten osa heistä poikkeaa ainakin metsästysaikoina turvaan itäiselle rajavyöhykkeelle, eikä piittaa ihmisten asettamista rajatolpista. Susi osaa metsästyksessä taitavasti hyödyntää laumaansa.

Intrigööri on lajinsa verran liikkunut metsissä ja vesillä, mutta ei ole nähnyt luonnossa yhtään karhua. Ilvestäkään ei ole elävänä sattunut vastaan. Kerran polliisit toivat lehteen kuvattavaksi pakkastalvena nälkään kuolleen pienen ilveksen. Susi on sen verran koiramainen virkku otus, ettei se pahasti pelkää ihmistä, siksi suden saattaa joskus nähdä, jopa minäkin.

Luultavasti nallet ovat kuitenkin usein bonganneet meikäläisen, ilman mitään appseja omassa karhukännykässään. Päättelen sen siitäkin, että paikallisen ambulanssikopterin miehistön mukaan karhuja oli paljon maisemissa siellä päin, missä minäkin joskus enemmälti marjailin.  Marjastus oli 90-luvulla parina työttömänä syksynä hyvä harrastus, metsässä ravatessa kuntokin kasvoi.

Oli kuulema sieltä yläilmoista tavallinen näky, että mummo oli marjassa mäenkumpareen tällä puolen ja nalle marjasti nyppylän toisella puolen. Nalle osasi tarvitessa väistää. Ilmasta isot elukat, kuten karhut, hirvet ja mummot, näkyvät oikein hyvin. Parhaiten eläimet näkee tietysti lehdettömään vuodenaikaan.

Puppua se on pakosti, että vielä lähitulevaisuudessa saataisiin kännyköihin mitään tosiaikaista tietoa karhujen liikkeistä. Ihmisten havaintoja karhuista toki voidaan johonkin kirjata, kuten jo tehdään.

Karhujen seurantaa koskevassa uutisessa mainittiin semmoinenkin asia, että  osattaisiin erotella jonkin  ääntelyseurannan avulla kilttejä karhuja agressiivisista. Karhu on karhu ja susi on susi, terveinä ne eivät ole vihaisia, joskus ne ovat jopa leikkisiä, mutta eivät ne koskaan ole pehmoja.

Tarina kertoo, että joskus nalle olisi ollut vain ystävällinen ja nuollut naaman metsässä kohtaamaltaan mieheltä. Suattaa olla, sillä nuolee se karhunpuolikkaan kokoinen koirakin joskus yllättäen tuntemattoman immeisen naamataulun ja perusteellisesti. Kokemusta on. Onneksi koira ei ole koskaan meikää purrut, eikä petoelukka. Verokarhu ja erilaiset perintäpedot ovat kyllä raadelleet vuosien varrella perin pohjin.

Ei enää pantoja! 

Susien ja ainakin karhujen pannoittaminen lienee nykyisin lähinnä eläinrääkkäystä, mitä ei pitäisi tehdä ainakaan laajassa mitassa. Siihen hommaan laitetaan kumminkin valtion rahaa ainakin yhden "Himasen" verran vuodessa, jos se riittääkään.

Mutta kyllä tekniikka edistyy. Mieleen tulevat heti ainakin agenttijutuista tutut nieltävät tai ihon alle laitettavat kapselit, jotka muka mahdollistavat ihmisen reaaliaikaisen liikeseurannan. Tuommoinen kapseli saanee virtansa ihmisen elimistöstä. Ajastaan oikeanlainen biokapseli liukenisi lihakseen.

Seurantakapselin voisi aika helposti ampua kopterista nallen kankkuun, itse lainkaan kipua tuntematta? Silloin nallen tai sudenkin liikkeistä saataisiin tosiaikaista tietoa, eikä olisi edes paristo-ongelmaa, kuten pannoituksessa.

Vielä parempi olisi, jos nallelle saisi päähän "google-lasit". Tulevaisuudessa  senkin sortin tekniikka kevenee ja kehittyy. Petoelukka voisi tuottaa tosiaikaista kuvaa, voitaisiin seurata nallen tai suden oikeita luontoretkiä, kuten nykyisin extreme-hulluja katsellaan videoilta heidän omissa lajisuorituksissaan. Mutta moiseen laitteeseen tarttis aika paljon virtasta, eikä akun vaihtaminen karhun kameraan olisi ihan helppo nakki.

Hirven tai peuran kiinni juokseminen, tappaminen ja syöminen ei kumminkaan olisi lasten katseltavaa. Lampaista, poroista ja koirista ei kannata mainitakaan. Semmoinen luontoviihde ei vielä oikein onnistu, mutta ehkä se on mahdollista ensi vuosikymmenellä tai sitten joskus?

***
Jutta tai Jyrki -eurokarhujen tai muiden nimettyjen petojen seurannasta kännykässä saisi varmaan aikaan ison bisneksen? Jokaisella voisi todella olla oma nimikko- tai kummikarhu, hukkakin, ehkä hirvi tai montakin erilaista elukkaa? Jos vaikka omat ja nallen koordinaatit osuisivat päälletysten, olisi ehkä syytä hakeutua sisätiloihin.

Entä pantakotka, haukka tai semmoinen kalasääksi, mikä käväisee talvilomalla Etelä-Afrikassa? Petolintuja vasta olisi kiva seurata livenä niiden omasta vinkkelistä, mutta kameran saaminen haukan silmän tasoiseksi ja datan kulkeminen kaukaa ovat vasta tulevaisuuden haasteita.

Semmoinenkin hupsu ajatus tuli mieleen, että karhu voisi katsella puskasta, kun meikäläinen on puolukassa. Pantakarhun seurantakameran välityksellä meikä olisi netissä kaikkien nähtävillä, kuin karhun silmin.

Mutta tuskin siitä juutuupissa hittiä tulisi, ellei se olisi vihainen nalle. Silloin pitäisi tehdä Kitusen Martit eli mennä vaikka puukon kanssa petoa päin. Jos siitä selviäisin jollain ihmeellä hengissä, joutuisin vissiin lusimaan karhun taposta, hätävarjelun liioittelusta? No joo, hellettä pittää...

***
Mutta takaisin uutiseen: Miten muka otettaisiin ne puolitoistatuhatta suomettunutta karhua jatkuvaan seurantaan? Entä joka vuosi syntyvät pikkukarhut? Ja paljonko susia ihan oikeasti on Suomessa?  Entä mikä olisi suunnilleen sopiva petoeläinkanta Suomessa, ilvekset ja ahmat mukaan luettuina? 

Eikö tätäkin petoasiaa pitäisi päätösten pohjaksi kysyä myös katajaiselta kansalta ja erikseen maaseudun asukkailta? Suomessa vain julistetaan ihmisille asvalttiviidakosta korkeampia poliittisia totuuksia, joista ei ole valitusoikeutta. Tässäpä olisi yksi karhumainen mielipidekirjoitus.

Entä hirvien käypä määrä? Teitä ylittävistä hirvistä on suoraan ihmisille paljon enemmän vaaraa ja haittaa kuin  petoeläimistä. Moni on kuollut tai vammautunut hirvikolareissa. Porot taitavat olla nykyisin Suomen puolella talvisin eniten aitauksissa ja porokolarista selviää yleensä maksamalla. Norjassa poroilla on vieläkin vapaus.

Pedot uhkaavat eniten ihmisten koti- ja hyötyeläimiä. Kyllä näissä asioissa pähkäiltävää ja työsarkaa riittäisi. Yhteistä säveltä herrojen ja maalaisten välillä ei taida taaskaan löytyä. Juurensa osin unohtanut citykansa samaistuu liian helposti herrakansaan.

Tosi on kumminkin, että moni arempi maaseudun asukas jättää kesän ja syksyn marja- ja sieniretkiä väliin muutenkin kuin hirvikärpästen takia. Karhut ja sudet ovat jo arkipäiväisiä naapureita. Näin ei ollut vielä 20 - 30 vuotta sitten.

Susien suosimilla alueilla ei lapsia uskalla laittaa yksin koulutielle ja sitä on turha kenenkään betonipöheikön asukkaan vähätellä. Liika petokanta, ainakin paikoin, kaventaa ihmisten vapautta liikkua jalkaisin luonnossa ja syrjäseutujen tiestöllä. Aina ei ole mahdollista kulkea porukassa, yksinäiset taipaleet metsän keskellä arveluttavat ihan varmasti.

***
Mutta ehkäpä pitkässä juoksussa onkin tarkoitus erottaa suurin osa Suomen pinta-alasta EU:n yhteiseksi luonnonpuistoksi? Kreikasta on jo tulossa varsinainen halpismatkailun mekka ja eri tavoin uuseurooppalainen kehitysmaa, kunhan sikäläisen hyvinvointivaltion rippeetkin  on saatu poljetuksi globaalin suurpääoman jalkoihin. Meillä sellainen euroihanuus on vasta tulossa.

Mutta onhan muistettava, että myös Suomen kiihkeimpien "luonnonsuojelijoiden" kotiseuduilla paljon polttavia eläinongelmia, kuten citykanit.  Lokkeja, puluja ja rottia on niin jotta livettää. Joku väittää, että torakat ja lutikatkin lisääntyvät. 


MT 4.8.2020: Susi tappaa, vaikka ei edes saalistaisi.

IS 15.11.2019: Susi ajoi takaa naista ja koiraa Kankaanpäässä.


9.10.2019: Kahdeksan suden lauma talon pihalla.

Karhun naapurina, linkki MTV:n juttuun.

Susi koiraan kiinni pyörätiellä.

***

Uutispäivä parhain

Mitä minä tänään verkossa opin? En paljon mittään, mutta saisi siitäkin nettipäiväkirjan, jos sellaista alkaisi pitämään. Aina tulee uusia aiheita, joista voisi pöyristyä. Pyöristyä voisi sitten ruokapalstoja selaten. Sairastua saattaisi, jos lukisi kaikki uusimmat terveysjutut ja -tutkimukset, tulisi vähän samanlainen vibra, jonka moni sai ennen "lääkärikirjoja" lueskelemalla.

***
Valtionvelkaministeri Urpilainen julisti tänään kuin jymyuutisena, että hallituksen loppukaudella on luvassa julkisten menojen leikkauksia, sekä verojen ja maksujen korotuksia. Että se sitten siitä loppukuun hallituksen kehysriihestä ja kaikista sitä seuraavistakin poliittisista puintitalkoista. Palkkojen korotuksetkin ovat kai menneiden talvien lumia?

***
Jossain uutisoitiin, että Kataisen luotettavuus on kokenut himaset. Niinpä vissiin, mutta mikä ihmeen luotettavuus?

Lämmintä pukkaa

Yle ystävällisesti uutisoi, että ilmasto se nyt ja taas lämpiää rajummin kuin koskaan viimeisen jääkauden jälkeen. Kukaan ei vain ole sitä käytännössä huomannut. Ehkä se uhka onkin kuin jokin Jalovaaran demonit, joita pitää aina varmuudeksi muistaa torjua? Demoneja vastaan eivät lääkkeet paljon auta, mutta ilmastonmuutoksista selviää maksamalla hirmuisen paljon aneita ja tietynlaisia tiedostavia mantroja toistuvasti paasaamalla.

Ilmaston hirmuiselta paahteelta pelastua voimme kai vain maksamalla lisää vihreiden ohjaileman energiajumalan alttarille, mikä käytännössä suosii vain kivihiilen polton massiivista lisäystä? Vihreän tekniikan lupaillut uudet työpaikatkin ovat toistaiseksi harvassa kuin vauvalla hampaat. Sellaisia töitä sentään on puolueen satraapeilla ja suosikeilla itsellään, heillä joiden suhmuroinnin takia suomalaisten elintaso ei konsaan nouse, vaikka talous kasvaisikin.

Jos jopa viidesosa Suomenkin energiantuotannosta ikinä korvattaisiin tuulella ja auringolla, se touhustelu maksaisi monta kertaa Olkikuoto III:n hinnan, kestäisi loputtomasti ja pieni maamme joutuisi samalla lopullisesti tärviölle. 

Vihreiden mielestähän Suomi ei saa koskaan olla edes lämpöenergian tuotannossa omavarainen, kuten se voisi olla, pelkästään omien valtavien suoturvevarantojensa ansiosta. Jos meillä jotain riittää, niin suota ja aapaa ja pöpelikköä. Soita riittää suojeltavaksikin.

Kunnon puuta voidaan ja pitää käyttää muutenkin kuin polttoaineena. Meillä tehdään puusta edelleen eniten bulkkia, paprua tai lautaa, jos kohta uusiakin tuotteita tulee. Laudat ostetaan sitten Tanskasta ja Ruotsista takaisin huonekaluina ja kalusteina, kuten  ennenkin. Kehitys ei kehity, ei ainakaan hyvää puuta polttamalla.

Mutta ovathan ne vihreät varmaan muuten mukavia seuralaisia, jos olisi itse vetänyt junttinaamaansa tarpeeksi punkkua tuulensuojaan. Pikku hiprakassahan kaikki vain naurattaa, vihreätkin aatokset. Hiprakassa, sillä ei riski ihminen punkusta humalaa saa, eikä keppanasta.

Ylestä Ale?

Mutta Yle ei vain tyydy pitämään yllä ihmisten jatkuvia ilmastopelkoja. Yle myös ystävällisesti jakaa omille pomoilleenkin palkkiorahoja ikäänkuin se olisi jokin normaalisti toimiva yritys ja tuottava yhtiö . Voi hyvät hyssykät! Miksi ihmeessä Ylen sadoille pampuille pitää roiskia rahaa, ylimääräisiä palkkoja parin miltsin edestä. Eipä tule mieleen yhtään syytä, sillä lainaakin on firmaan pitänyt ottaa. Vaan sitä se tekee Suomen valtiokin!

Intrigööri ymmärtäisi, jos hyvin työssään onnistuneet suoritusportaan ihmiset (onhan siellä isossa mediatalossa tietysti myös hyvinkin ammattitaitoista porukkaa) saisivat joskus pieniä kannusteita. Kunnon kannustinsysteemin pitää koskea koko henkilöstöä, pomoilla on jo valmiiksi parempi palkka ja löysät duunit. 

Bonuksia Ylessä ei saisi sallia. Vai eikö siellä ole enää lainkaan poliittista ohjausta, on vain tuolle "yhtiölle" annettu  verotusoikeus puolen miljardin edestä, josko se enää ensi vuonna riittää? Ylessä olisi aika alkaa perusteellinen Ale! Yle tietysti paisuu ja pullistuu kuin EU:n byrokratia tai ilokaasuilmapallo (hymy pyllyssä), jos vain maksajia löytyy.

Kyllä susitutkija tietää

Susista piti kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta niistä oli uutisissa juttua tänäänkin. Perholaiset metsästäjät hiihtivät isolla joukolla tekemässä susilaskennan maastossa. Jälkien perusteella paikalliset arvioivat seudulla olevan 12 sutta.

Sittenpä asiaan tietysti puuttui jokin korkeasti pyhitetty  etätutkija, jonka mielestä Perhossa ei voi millään olla enempää kuin kaksi sutta. Virallisestihan susia oli siellä viisi, joista kolme julmasti murhattiin.

Arvatkaa, kumpaako intrigööri uskoo. No, ei tarkasti kumpaakaan. Enemmän luotan paikallisiin, että eivät nämä reviirinsä tuntevat eräukot ja -akat niin paljon erehdy, että kysymys olisi vain parista sudesta (tai susiparista). Ruutiukot saattaisivat erehtyä lauman koossa vähäsen, ehkä sen parin, kolmen suden verran, tuskin paljoa enempää.

Mennä viikolla joku viisas ihmetteli jossain mediassa, että miksi susista valittavat maalaiset eivät halua edes päästää tutkijoita paikalle. Kysymys on tietysti luottamuksesta. Paikalliset ihmiset luottavat tutkijoihin vielä vähemmän kuin tutkijat paikallisiin ihmisiin. Maatalousministeri sentään selkeänä hetkenään oli todennut, että pihasusia on voitava tarvitessa lopettaa.

Kerran vain intrigööri on nähnyt suden luonnossa yllättäen ja läheltä. Sen verran voin vieläkin sanoa, että sutta ei kyllä kukaan tolkun ihminen koiraksi luule, eikä toisin päin. Jokin koirasusi saattaisi kaukaa hämätä.

Eivät myöskään maalaiskylien ihmiset Perhossa ja muualla luule koiria susiksi. Jos pihoille tulee susia ja parvittain, sellaiset näkö- ja jälkihavainnot ovat täyttä totta. Kyllä ihmisiä ja heidän huoliaan pitää kuunnella. Sudet ja karhut eivät kuulu kotipihoille ja roskiksille vakituiseen pyörimään, silloin niitä on armotta liikaa. Turva se pitää olla ihmisillä maallakin, missä apu on usein kaukana.

Kaupungeissa on helppo olla viisaana, sillä sudet eivät vielä säntäile kaduilla, kuten Venäjällä moottoritiellä. 

Luulisi, että susien ja muiden metsänelävien jälkiä talvisin voitaisiin analysoida tarkemmin nykyajan tekniikalla ja määrittää susien luku ainakin makuuspaikoilta. Susien suosimilta pihapiireiltä saisi liiketunnistimien avulla kuvamatskua? 

Ehkäpä tutkijoiden pitäisi laskeutua akateemisista korkeuksistaan "tietämättömän" rahvaan pariin ja unohtaa tylyt ennakkoasenteensa? Niin se metsä vastaa kuin sinne huudellaan! Jos ihmisiä aina katsellaan nenänvarsia pitkin ja heihin suhtaudutaan ivallisesti, se herättää  kaunaa ja vihaa. Maalla asuvat ihmiset ovat usein käytännössä parempia eläinten tuntijoita kuin kirjanoppineet citysankarit.

Kotieläimiä susille

Intrigööri lueskelee tässä muun oleskelun lomassa historiallista teosta, mistä siitäkin selviää, että karhut ja sudet olivat esivanhemmillemme todellinen uhka. Ihmisiä pedot pistelivät ennenkin aika harvoin poskeensa, koska ihminen osaa pitää varansa, mutta karjan laita oli huonommin. Ihmisten elanto oli pitkälti kiinni kotieläimistä. Viljoille saattoi käydä kato, mutta elikoille saatiin lähes aina kerätyksi jotain syötävää.

Yhtenä vuonna, 1850, sudet ja karhut tappoivat pelkästään Kainuun Sotkamossa 15 lehmää, kaksi sonnia ja seitsemän vasikkaa. Hevosia petojen saaliiksi jäi kuusi ja lampaita 32. Jokainen suden hampaisiin menehtynyt kotieläin oli tuntuva menetys. Menetyksiä petojen ruokailut laitumilla tietävät nytkin. Lisäksi pitää ihmetellä, että montakohan metsästyskoiraa sudet ovat on raadelleet?

Toistaiseksi viimeisinä pahoina nälkävuosina Suomessa, vuosina 1867-68,  kymmenesosa Kainuun väestöstä menehtyi nälkään ja tauteihin, köyhässä Sotkamossa kuoli silloin joka viides ihminen. 

Voi vain kalpeasti aavistella, miltä susilauman ulvonta on kuulostanut vielä tuotakin aikaa  vanhemman ja alkeellisemman Suomen salomailla, joilla elettiin kaukana kaikesta, pienessä tai suuressa puutteessa. Pakkanen ja sairauksien aiheuttama viikatemies kopsivat nurkissa, pimeissä pirteissä oli kylmä, nälkä kurni suolissa ja pedot väijyivät ulkona. Tuollaisia aikoja oli Suomessa 1690-luvulla, suurina kuolonvuosina.

Niihin aikoihin kansan uskomuksissa oli enemmän aaveita, peikkoja, taikoja ja haltijoita kuin nykyajan herätysliikkeissä demoneita ja perkeleitä. Taikausko oli aina läsnä sekoittuen vähin myös pappien pölinöihin. Lääkäreitä olivat yrttimummot tai ehkä jopa tietäjät, koska oikeita lääkkeitä tai lääketiedettä ei ollut. Susille, karhuille tai muille riesoille ei silloin kaatolupia kyselty. 

Lisäyksiä: 

Koirasudet kielletään.

Susia ja koirasusia.


Susien paskoja keräämään!

Koiria taas susien suihin.

Suomessa ei ole susivapaata vyöhykettä.

* * *

Hyvin kasvatettuja susia

Kyllä meillä Suomessa taas riittää luontoiltojen jutunaiheita, kun saamme itärajan takaa täydennystä räytyvään susikantaamme. Tiettävästi tänne on jo lähetetty, ei sentään susia valmiiksi panta kaulassa, mutta muuten hyvin kasvatettuja susia. Tällaisia susia on varmaankin helppo suvaita, sillä nekään eivät vierasta ihmisiä, vaan tulevat estoitta pihapiireihin asti  ravintoa etsimään.

Venäjällä eurooppalaisten luontoihmisten aktiivisella tuella tarhassa kasvatettuja susia on tiettävästi päästetty kymmenittäin luontoon ja osa niistä on vapautettu Suomen rajan lähellä. Susien elintila onkin Venäjän Karjalassa supistumassa lähes olemattomiin, koska siellä näitä kivoja karvalallukoita sihtaillaan kiväärin piipun takaa valtion maksamien tapporahojen toivossa. 

Venäläiset eivät yllä ylitsevuotavassa suvaitsevuudessa hyvälle EU-tasolle, eivätkä edes suomisarjaan, edes susien suojelussa. Venäläiset väittävät vakavissaan, että siellä on susikanta riistäytynyt paikoin sietämättömälle tasolle. Metsästäjille siellä maksetaan susista tapporahaa.

Rajamuodollisuudet eivät koske näitä nelijalkaisia ystäviä ja rajavalvontaahan ollaan muutenkin supistamassa näillä EU:n ja Schengenin ulkorajoilla aivan minimiin. Niinpä suurin osa venäläisistä luomususista ja noista uusista tarhasusista pääsee turvaan Suomen puolelle.

***
Suomessa tulokassudet tekevät tietysti selvää mm. Kainuun harvinaisista metsäpeuroista ja osasta porojakin. Lammaskin hukalle hyvin maistuu, kuten tarhurit tietävät, eivätkä pienet aidat petoja pidättele. Poronhoitoalueelle myönnettiin äskettäin 15 uutta sudenkaatolupaa, joten sinne ei tarhasusien kannattaisi eksyä. Kaatolupien perusteena olivat susien poroille aiheuttamat arviolta 170 000 euron vahingot vuoden alkupuoliskolla.

Luontoliiton susiryhmä onkin tästä syvästi huolestunut. Ellei poronhoitoalueella suvaita susia, pitäisi liittolaisten mielestä myös petokorvausten maksaminen lopettaa tai minimoida. Luontoliittolaisten kannanottojen mukaan on väärin, että kolmannes Suomen pinta-alasta on aluetta, mihin susilla ei ole mitään asiaa. Tuon jos yrittäisi tiivistää, ellei ole suvaitsevaisuutta, ei tipu myöskään rahaa. Suvaitse susia tai kärsi! Suomessa pitää yleensäkin suvaita "oikein".

Intrigööri oli kerran saada tittelin "hiihtää susien kanssa". Onneksi hukka pötki tehtyä latua pitkin pakoon, eikä oma kantti kestänyt seurata sitä kovin syvälle metsään ilman astaloa. Tuli nääs arkaan mieleen, että metsässä hukkia olisi voinut olla useitakin. Vaan on se susi luonnossa läheltä nähtynä sen verran jäyhän näköinen otus, ettei tee mieli ottaa selvää, olisiko se ärjympi kuin vihainen iso koira.

Risteymiä eli koirasusia pidetään vaarallisina, koska ne eivät pelkää ihmistä. Puolikesy tarhasusi on jo valmiiksi kuin koirasusi ja samalla selkeä vaaratekijä myös syrjäseutujen ihmisille, lapsille ja aikuisille. Sudet eivät kymmeniin vuosiin olleet Suomessa oikeana uhkana ihmisille, mutta eipä niitä ennen ollutkaan paljoa. 

Ei ollut ennen paljon hirviäkään, eikä karhuja. Hirvi oli joskus 60-luvulla maalla melko harvinainen näky. Karhuja oli harvakseltaan jossain pohjoisessa tai itärajan lähellä. Mutta jo kahdeksankymmenluvulla hirvi tallusti meikäläistä vastaan Tikkurilan nurkilla vai liekö se ollut Helsingin pitäjän puolella. Kehitys kehittyy. Nallea en ole vielä luonnossa sattunut näkemään, mutta vielähän tässä ehtii. 

Luultavasti nallet ovat monesti ponganneet metsissä  meikäläisen. Pelastushekon ukkoloilta kuultuna, kyllä niitä karhuja Itä-Suomessa on, mummo saattaa olla marjassa mäen tällä puolen ja nalle kuhkii samassa puuhassa vastapuolella rinnettä.

***

Kesy lehtopöllö ja puolivilli marsu.

"Metsästänyt" en ole sen jälkeen kun poikapahana täräytin naapurin pojan kotoaan "lainaamalla" haulikolla oksalta vihaisen pöllön, joka oli hyökkäillyt toisten poikien kimppuun ja kynsinyt yhdeltä nahkatakin selkämyksen.

Se paukku kaduttaa minua vieläkin. Pöllö kaiketi vain puolusti poikasiaan, jotka saattoivat jäädä heitteille? Olin kai alle kymmenen ja naapurin poeka oli vielä pienempi. Harkintakyky oli silloin hakusessa. Niin oli silloinkin, kun räksän pesiä porukalla rikottiin, muitten lintujen annettiin yleensä olla rauhassa.

Mikä lie ollut pikainen karman laki, sillä vuosien kuluttua vähän isompana poekana pelastin toisten tuhmien poikien kivittämästä pesästä ainoan henkiin jääneen lehtopöllön poikasen. Pölleröistä sitten syötettiin kotona ja se jäi henkiin.

Tuli se siipiveikko ihan kesyksikin. Muistan vieläkin, kuinka se joskus lehahti yllättäen aivan äänettömästi olkapäälle istumaan, eikä puristanut koskaan kovasti vahvoilla kynsillään. Isäukon kaljunkin päälle se joskus tuli jököttämään. Meidän marsujamme se pöllerö ei kuitenkaan suvainnut, vaan luokitteli ne saaliselikoiksi ja nakutti niille vihaisesti. Ehdin kuitenkin aina väliin. 

Kun muutimme kylältä pois, pöllöparka jäi orpona oksalle kahjottamaan. Miten sille lie käynyt, se kun oli oikeasti kesy? Ei se ehkä tykännyt muista kuin meistä, omasta perheestään? Toivottavasti se meni niin! Ruokansa se pöllykkä kyllä osasi jo isompana metsästää luonnosta.

***
Tyydynkin nyt isona poekana metsissä vain marja- ja sienisaaliisiin. Impivaaran mailta kotoisin olevana ymmärrän silti oikeita metsästäjiä ja heitä, joiden mielestä liian suuria petokantoja pitää rajoittaa. 

Metsämiehistä ei ole mukavaa sekään, että paikoin Suomen itäisillä salomailla ei voi enää jättää koiraa yöksi ulos. Kysymys ei ole pelkästä pelosta, vaan varmuudesta. Ulos jätetystä koirasta ei ehkä olisi aamulla kuin tähteellä kuin karvatupsuja ja hihnanpätkä.

* * *

Petovahingoista 2011.

Susivahingoista 2015.

Ei saa häiritä susia!