28.7.2013

Tuhannen sortin uskovaisia

Papitar.
Kesän ehkä suurimman kohun kehitti sisäministeri Päivi Räsänen (kd) puheellaan herätysliikkeen kokouksessa. Tuskin Räsänen sanoi mitään ainakaan omiensa mielestä kummallista, mutta hän sai (taas) aikaiseksi tuhansien ihmisten eroamisen valtakirkosta.

Uskonnolliset piirit ovat ihmeitä ja yliluonnollisia asioita pullollaan. Niinpä lienee melkein luonnollista, että kristillinen ministeri tekaisi ihmeen eli loihti puhekärpäsestä kohuhärkäsen.

Kristillisten poliittinen keulahahmo teki (taas) vahinkoa kristilliselle ev.lut. kirkolle. Kristillinen ministeri käytännössä auttoi (taas) pontevasti ateisteja heidän kampanjoissaan ihmisten kirkosta eroamisen puolesta. 

Ateistit saattaisivat jopa toivoa, että ministeri lisäisi julkisia esiintymisiään, etenkin telkkarissa? Mutta mitäpä siitä, sillä vaikka Suomessa sananvapaus on valikoivaa, periaatteessa se kuuluu melkein kaikille. Käytännössä tietyistä asioista ei saa puhua tai kirjoittaa tietyllä tavalla, sillä isoveli poliiseineen valvoo.


***
Mieleen hiipii kuitenkin kysymys, jotta mistä oikeastaan on kysymys. Piti ihan silmitellä tilastoja, jotka kertovat suomalaisten ja samalla myös uussuomalaisten uskonnollisuudesta. Pikaisenkin katsastelun perusteella näyttää siltä, että ateisteilla on edessään kapea ja kivinen polku täältä ikuisuuteen, jos he aikovat "vapauttaa" tai "vieroittaa" suomalaiset kirkosta, sekä sadoista pienemmistä uskonnollisista yhteisöistä.

Ehkä selkeimmän yleiskäsityksen tilanteesta saa Uskonnot Suomessa -hankkeen nettisivuilta. Hankkeessa Kirkon tutkimuskeskus tekee yhteistyötä Uusien uskonnollisten liikkeisen tutkijaverkko USVA ry:n kanssa. Tilastotietojen perusosa on koostettu 2007.

Uudempiakin faktoja tai tietoja netistä löytyy, jos jaksaa hakea. Tilanne elää, sillä monet uskonnollisista ja niihin verrattavista yhteisöistä ovat pieniä, jotkut niistä lopettavat toimintansa ja uusia perustetaan.

Uskovaisia joka lähtöön

Tutkittavaa ja tilastoitavaa riittää, eikä se ole helppoa, sillä Suomessa on häkellyttävästi ainakin tuhat uskonnollista tai sellaiseksi luettavaa rekisteröityä yhteisöä ja yhdistystä. Monikulttuurisuus on totta, ainakin uskonnoissa. Ja Suomi on pieni maa, sivussa suuren maailman uskonnollisista valtavirroista.

Suurimmissa uskonnoissa on paljon eri suuntauksia ja se näkyy tilastoissa. Viime vuosina selkein kasvaja Suomessa on ollut islamilaisten yhteisöjen joukko. Islamilaisten yhteisöjen nimikkeitä on ainakin 72. Maahanmuuttajien vaikutus näkyy myös buddhalaisissa yhteisöissä, joita on jo noin 35. 

Hindulaisiakin suuntauksia löytyy 28 yhteisöä. Katolilaisia yhteisöjä on 19, ortodokseja on seitsemän ja juutalaisia kolme. Listauksessa on mukana mm. neljä sikhiläistä yhteisöä. Taolaisista on mainittu kuusi eri nimikettä.

Alkuperäisuskontoja ja uuspakanuutta tilastoissa edustaa kymmenkunta yhteisöä ja yhdistystä. Yhteensä näissä näihin hyvinkin erikokoisiin ja erilaisiin pienempiin uskonnollisiin, yms. ryhmiin kuuluu Suomessa arviolta alle 100.000 jäsentä.

Kristillisiin suuntauksiin lukeutuu pitkä rivi kirkkoja, yhteisöjä ja yhdistyksiä, kuten laaja ja kaiketi kasvava helluntalaisuus.  Pienempiä yhteisöjä ovat Suomen Anglikaaninen kirkko, Adventtikirkko, sekä Babtistikirkko useine nimikkeineen.

Kveekarit ja Metodistit löytyvät tilastosta, samoin Evankelisluterilaiset vapaaseurakunnat, Vapaakirkko ja jotkut muut luterilaiset yhteisöt. Pelastusarmeija on tietenkin listalla, samoin   oudompi nimi Suomen unitaariuniversalistinen seura.


Herätystä kaikille

Tilastoista löytyvät em. ministerinkin osin tunnetuiksi tekemät kirkolliset herätysliikkeet. Tällaisia valtakirkon piirin luettuja herätysliikkeitä ovat evankeliset, herännäiset, karismaattiset, lestadiolaiset, rukoilevaiset ja viidesläiset.

Muita kirkollisia liikkeitä ja yhteisöjä ovat esimerkiksi Hiljaisuuden Ystävät, Tulkaa kaikki -liike, sekä Paavalin Synodi. Tähän luokitukseen kuuluu yhteensä kymmenkunta nimikettä. Listaus on läppärin näytöllä hengästyttävän pitkä, sillä tässä eivät ole likikään kaikki ryhmittymät. Sekin pitäisi muistaa, etteivät kaikki pikku yhteisöt rekisteröidy mihinkään. 

Rekisteröityjä yhteisöjä on luokiteltu myös "Tunnustuskuntiin sitoutumattomiin evankelilaisiin". Tässä listauksessa on peräti 37 nimeä, kuten esimerkiksi taannoin kuuluisaksi tullut Nokia Missio, sekä varsin vähän tunnetut Hirvaskankaan Elävät kivet, Pyhäjärven keidas ja Taivas on auki.

"Tunnustuskuntiin sitoutumattomia ekumeenisia yhteisöjä" on listattu 11, joista mielenkiintoa herättää ainakin Temppeliherrain Ritarikunta r.y. Lisäksi on uusia ja luokittelemattomia yhteisöjä yli 40 nimikettä. Tässä ryhmässä tunnetuin ja suurin ryhmä taitaa olla Jehovan todistajat, mikä lienee säilyttänyt jäsenmääränsä liki ennallaan, jotain alta 20.000?


Ja lisää: Länsimaisen esoteerisen perinteen ja new agen alle on tilastossa laitettu yli 30 yhteisöä ja yhdistystä, joissa on paljon kiinnostavia nimiä, kuten Spiritualisteja, Ruusuristiläisiä, Vapaamuurareita, Setin Temppeliä, Teosofeja, Gnostilaisia ja muita mystikoita.

Vaihtoehtoja henkisen elämän ja kasvun etsijöille riittää listauksessa edelleen: New ageen ja henkisen kasvun yhteisöihin lukeutuu yli 40 ryhmää, tarjolla olisi mm. parapsykologiaa ja rajatietoa. Moderneihin liikkeisiin kuuluu 15 ryhmää, esimerkiksi ufolaisia, scientologeja ja urantialaisia.


*** 
Mitäpä tähän muuta osaisi sanoa kuin, että "taivas" näyttäisi   todellakin olevan kaikille auki. Politiikka kaikkine outoine kiemuroineen on selkeää ja suoraviivaista uskonnollisuuteen verrattuna. Parempi lienee, kun intrigöörikin yrittää ymmärtää vain politiikkaa tai ruokareseptejä, eikä sotkeudu liiaksi noihin henkimaailman asioihin. 

Mutta etsivä löytää ja kolkuttavalle tarjotaan kolehtihaavia. Pitää muistaa, että uskonrauha todellakin kuuluu kaikille ja oikein kovasti paljon suvaitsevaisuutta tarvitaan. Kohuilut yhden ihmisen puheista yhdessä uskovaisten poppoossa ovat aika turhia. 

Kaikkien kukkien kuuluu saada kukkia Luojan puutarhassa, mutta pahimmat rikkaruohot yhteisöjen tulisi ymmärtää itse kitkeä pois. Uskonnollisuus on kaikille ihmisille tyypillinen luonteenpiirre, lähtökohdista riippumatta. Siihen se liittyy ateismikin, tässä linkki myös ateistien keräämiin tietoihin.

Tosi on ainakin se, että planeettamme on pelkkä sinertävä piste Saturnuksesta katsottuna. Saturnus on sentään melko lähellä meitä, omassa aurinkokunnassamme. Missä itse Jumala lienee, sitä ei kukaan tiedä, mutta kovasti häntä kyllä etsitään, läheltä ja kaukaa.


23.7.2013

Lisää hoitopaikkoja alkkiksille!

Intrigöörikin korkkaa mukaan tähän somessa säkenöivään keppana- ja viinarinkiin, koska aihe on likeinen ja ajankohtainen. Nykyisin ei tartte enää itse ryypätä, toiset lajitoverit pitävät huolen siitä, että huolta ja murhetta läträämisestä riittää.

Uusimman alkkiskeskustelun käynnisti kuulema eräs mamutaustainen toimittaja. No joopa. Perisuomalainen toimittaja ei sovi enää edes julkisen kohun aiheuttajaksi. Kohun voi uskottavasti käynnistää vain joku julkkis tai mamu tai, no, julkimohomppeli.

Peruspalveluministeri viskasi vielä löylyä kiukaalle. Hänen edeltäjänsä tyytyi vain vaatimattomasti lantrailemaan keppanaa. Uraputken saavutus oli siis kepukan taikominen kolmosesta kakkoseksi. Ehkä kakkosta sitten jatkossa rahdataan kaupasta kärryjen kera, ehkä ei?

Miksi peruspalveluministeriksi pitää aina valita totaalikieltodemari? Ai niin, demarihan tähän duuniin on sikspakista pakko valita. Mutta oli demareissa ennen järkeviäkin poliitikkoja, kuten esimerkiksi... No olkoon, kun muisti reistaa.

***
Wanhana juoppona intrigööri vastustaa useimpien muiden kansalaisten tavoin ministeri Susanna Huovisen heittoa siitä, että keppana pitäisi siirtää makkarakaupoista pois ja vain Alkosta myytäväksi. Huovinen tietää tietysti hyvin, ettei moinen kieltolaki olisi tätä päivää, eikä se kuunaan tulisi saamaan tarpeeksi kannatusta. Julkisuutta tuo oiva aatos sai ja se oli tarkoituskin.

Juopot ja köyhät meillä ovat aina keskuudessamme, mutta kasvussa taitaa olla vain jälkimmäisten määrä. Intrigöörin pitkältä ajalta hankitun kokemusperäisen nyrkkisäännön mukaan jonkin sortin alkkiksia eli oikeasti päihderiippuvaisia on populasta noin yksi kymmenestä. Virallisempien tilastojen mukaan "suurkuluttajia" lasketaan olevan noin 4 prosenttia aikuisväestöstä.

Alkoholi ja sen aiheuttamat ongelmat ja kustannukset yhteiskunnalle herättävät aina suuria tunteita, melkein kuin Päivi Räsäsen uskonnolliset puheet. Kukaan ei kuitenkaan hanki Huovisen höpinöiden takia eroa Alkosta tai lähikaupan kaljahyllyköistä, vaikka verorasitus voi olla juomittelussa hyvinkin raskas. Ikivanhaa mainosta mukaillen: "Alko - se on hyvä pankki, sinne se minunkin palkkani menee."

***
Intrigööri muistaa, kun keppana vapautui kyläkauppoihin. Ajokortti oli silloin jo lämiskässä, joten heti ostettiin poikien kanssa kopallinen, lyötiin se Fiat 850 S:n etukonttiin ja ajeltiin rauhalliselle aholle palloa potkimaan. Kukaan meistä pojista ei tainnut silloinkaan humaltua moisesta lirukaljasta.

Vain kerran oli porukka oikeesti päissään, kun tehtiin saaressa juhannuskiljut murkkujen pesään. Meikä sai silloin jäykempää eli tyttökaverin veljen järkkäämää hampilääkärin pirtuhuikkaa. Silloin meni ensimmäisen kerran muisti. Mutta jalat pitivät, kuten yleensä myöhemminkin. Parempi olisi ollut, jos koivet olisivat aina myöhemmin pettäneet, eikä olisi tullut torveiltua muisti pihalla siellä ja täällä. Muistaakseni, heh, vain samppakalja ja sahti kävivät ns. jalkoihin.

Nykyisin seurailen vain katseella parvekkeelta, kun lajitoverit äheltävät tarmokkaasti askeltaen lähikaupasta kotia kohti raskaine kaljasalkkuineen. Itselle keppanan myyntipaikka olisi jo se ja sama, mutta yleisinhimillisistä syistä kannatan nykyistä laajaa vähittäismyyntiä. A-kaljan tuomisesta ruokakauppoihin ei olisi niin väliä, mutta ehkä ruokaviinit olisivat siellä paikallaan. Viinittely onkin jo pitkään ollut Suomessa chic, tai jotain, itse en moista harrastellut.

***
Kyllä Suomessa on anniskeluasioissa ja keppanan kanssa pipoiltu paljon ennenkin. Vielä 80-luvun alkussa kuntavaltuustot saivat päättää keppanan anniskelusta. Kieltokuntia oli paljon etenkin pohjoisemmassa Suomessa ja Lapissa. Yhdelläkin Lapin reissulla piti tuttuja alkuasukkaita käyttää autolla lähikaupassa, kaljaa hakemassa.

Hyö olivat sen verran alan miehiä, että ostivat pilsneriä, kun keppanan hakuun olisi pitänyt ajaa vielä kymmeniä kilsoja toiseen pitäjään. Lisäksi nuo veljekset ostivat pullotolkulla illodiinia eli suuvettä, jossa oli kai seassa pirtua. Illukkata he tiputtelivat sitten hartaasti pilsun sekaan. En tiedä, menikö se sotku päähän, mutta ehkä siinä suu sentään puhdistui. Makunautinto se ei voinut olla.

Noita pohjoisen poikia oli kolme, yhdellä oli poroja. Toiset kaksi kuulema kesällä kalastivat ja naihvat. Talvisin ei kalasthettu. Mikäs siinä, hieno elämäntyyli, vapaa ja rento. Pojilla oli yhteinen iso perintötalo. 

Joskus myöhemminkin kävin siellä tavan mukaan kylässä ja pojat olivat tosissaan äimällä lyötyjä, kun en suostunut itse ottamaan tuliaispulloista huikkaa, olin nääs jo vahingossa raitistunut. Pojista sellainen ei ollut normaalia, he uskoivat minun pahemminkin sairastuneen. Keittivät hyö lopulta kahvit, sentään. Jo vain.

No niin. Näitä tarinoita riittäisi, joitain jäi muistiinkin, kun ei aina ollut tarjolla sitä pirtua. Se oli kyllä myöhemminkin nautiskeltuna ällipois-ainetta, vaikka pakosti sitä piti reilusti lantrata. 

***
Oikeastaan minun piti tässä urputtaa siitä, että päihdeongelmaisten on aina ja yhäkin vain vaikeaa päästä katkolle ja hoitoon. Eikä se ole pelkästään tämän taantuman aiheuttamaa julkisen terveydenhoidon alasajoa. Tiukkojen budjettien kanssa tuskittelevat kuntien sossut katsovat jo tarkasti, kenet kustannetaan pitemmälle päihdekatkolle tai peräti hoitojaksolle, jos ketään. Hoitopaikat ovat kalliita, hyvinkin kalliita.

Kunnissa ja kaupungeissa suositaankin nousukauden öykkärityyliin joskus vain suurten alan firmojen hoitopaikkoja ja -malleja, mitkä maksavat todella hurjana. Vielä taannoin sivummalta Suomesta löytyi pieniä yksityisiä hoitopaikkoja, joissa kustannukset pysyivät järkevissä rajoissa. En ole tarkistanut, vieläkö näitä mestoja on pystyssä. Mitä nyt rappiolle painunut tai sinne menossa oleva juoppo tarvitsee? No, petipaikan lepoa varten, pyykkikoneen, suihkun, saunan ja ruokaa, kunhan kiinteämpi eväs alkaa maistumaan.

Ennen kaikkea juoppo tarvitsee selväpäistä ja samalla kaltaistaan seuraa, jos on meininki toipua eli saada aikaiseksi oma halu muuttaa elämäntapojaan. Tuommoisissa pienehköissä hoitokodeissa on usein vetäjinä ja töissä kunnon ammattilaisia, alan miehiä ja naisia, entisiä alkkiksia, alkoholisteja. He tuntevat asiakkaidensa tilanteen tasan tarkkaan. Jokunen harva asiakas saattaa noissa ihmisläheisissä ja halvemmissa hoitopaikoissa jopa raitistua. 

Kukaan raittiushenkilö raittiustuolissaan ei saa julistustaan perille ja pakkotoimet nostavat aina vastarintaa. Vai laitetaanko makkarakaupoissa ne kakkoskaljatkin nimettöminä napin taakse kaappiin, kuten tupakat, kaikkien asiakkaiden ja kassojen kiusaksi?

Alkoholistin hoidon ongelma on vaikea ja rankka, sillä useimmat lähtevät juomaan heti tai heti kohta hoitopaikoista päästyään. Huumeaddikteilla tilanne on kuulema vielä selvästi pahempi. Mutta aina sieltä huumehelvetistäkin joku pinnistelee takaisin oikeaan elämään. Ihminen on sisimmässään selviytyjä.

Jotta hommaapi vain arvoisa peruspalveluministeri ystävällisesti juopoille ja päihderiippuville lähimmäisille lisää halvempia hoitopaikkoja, jos on meiniki ehkäistä sairastumisia ja ennenaikaisia kuolemia, joita liika viinankäyttö aiheuttaa monella tapaa. Pelkästä viinasta sentään ihminen selviäisi joskus, mutta suurin osa ongelmaisista on nykyisin sekakäyttäjiä, mömmönsyöjiä, jne.  Pää sekaisin vaikka paikallaan pyörimällä.

Eihän tämä pikku alkoholikohunen vain jää tähän? Eihän? Päihdeongelmaiset ovat (onneksi)  Suomessa pelkkä pieni vähemmistö. Vähemmistöjä pitäisi kohdella suvaitsevasti ja auttaa, niinhän meille joka päivä julistetaan. Juoppoja pitäisi auttaa muutenkin kuin vain pampulla pehmitellä ja putkaan lukita. Selviämisasemiakin tarvittaisiin lisää, sellaisia, missä on sekä "märkä" että "kuiva" pää, yms...

Ai niin, yritin lueskella tilastotietoja, mutta en oikein jaksanut. Suomessa on tilastoitu alkoholihaittoja, valtion viinatuloja ja menoja jo kymmeniä vuosia. Tässä olisi linkkiä virallisiin faktoihin. 

Lisäyksiä: linkki yhden blogistin järkevään mielipiteeseenJa: Geenitkin voivat altistaa ongelmille.


***

21.7.2013

Lehdistökin Ylen veromassille?

Hesarin entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen on ehdotellut, että Yle ostaisi uutisia alueellisilta sanomalehdiltä. Toisin sanoen kannattavuuskriisiä väistelevät ja tuotannostaan toimittajia vähentelevät lehtitalot mielivät myös osille Ylen puolen miljardin euron verojättipotista.

Pentikäinen naamioi ehdotustaan mm. siten, että Yle voisi näin tilkitä alueellisia uutispimentojaan. Aikaisemmin Ylen raskasta verorahoitusta ja suurta roolia arvostellut Pentikäinen on siis olevinaan huolissaan samaisen Ylen uutis- ja juttutarjonnan kattavuudesta. Heh!

Ehdotus lienee saanut lehdistössä pääkirjoittajilta ainakin varovaista kannatusta. Jokainen lati olisi lehtien teossa tarpeen, ymmärtäähän sen. Pentikäisen luulisi olevan hyvin perillä lehdistön tilanteesta. Lehtitalojen eli firmojen kannattavuudessa näyttäisi kuitenkin olevan aikamoisia eroja. Joku kitkuttaa ja joku toinen laittaa kunnolla lisää pätäkkää omistajien liiviin.

Tähän väliin pitää pistää wanha juttu toimittajasta, joka halusi myydä sielunsa pirulle. Piru sanoi, että "hyvä on, nyt saat toivoa ihan mitä haluat". Mutta tuo ränsistynyt lehtineekeri ei aikonut myydä ainoaa sieluaan halvasta, hän halusi saada vastineeksi ikioman sanomalehden.

Pirulla veti heti naamaa kieroon. "Ei tästä kaupasta sitten tule mitään, sillä omaan sanomalehteen ei itse pirullakaan ole varaa", vanha kehno kähisi ja poistui mustassa savupilvessä kipunoiden kera.

***
Intrigööri ei moiti Pentikäisen ehdotusta huonoksi, eikä ehkä sitä kunnolla bonjaa, mutta takana ei liene huoli uutistarjonnan kattavuudesta, vaan Ylen ylivoimaisesta ja verovaroin turvatusta asemasta pienen Suomen varsin kattavassa viestinnän kentässä. Meillä on vieläkin, monien taantumavuosien jälkeen, perin runsaasti sanomalehtiä, aikakauslehtiä ja paikallislehtiä. Kato siinä saattaa vielä käydä, siksi iso verorahojen lähde kiinnostaa. Kun alvi ottaa, yle voisi antaa?

Pienten paikallislehtien asema lienee edelleen melko turvattu, jos ilmaantumisalue on kyllin laaja ja vahva. Lehtien toimittamisessa ja julkaisemisessa on kysymys on yksinkertaisesti siitä, että onnistutaan keräämään alueelliset kaupalliset ilmoitukset. Tilausmaksuilla katetaan vain paperirullien ostamisesta, painatuksesta ja jakelusta, sun muusta aiheutuvia kustannuksia. Kysymys ja uupelo on siis vain ja ainoastaan ilmoitustuloista eli mainostajien euroista.

Takavuosina patruunoilla oli mitä melkoinen boomi ostella pieniä paikallislehtiä isojen lehtitalojen haltuun pois kuleksimasta. Samalla moni pitäjälehden tai muun paikallislehden perustaja &  omistaja pääsi rahastamaan elämäntyönsä oikein kunnolla. Joskus kyllä joitakin heistä kävi vähän katteeks, myönnetään.

Isot lehtifirmat ostelivat parhaasta päästä pois jopa halveerattuja ilmaisjakelulehtiä. Tällöin tosin saatettiin mutista, ettei kaupassa parilla markkamiljoonalla saanut kuin vanhoja kirjoituskoneita ja pari väsynyttä toimittajaa. Tosiasiassa toimittajia keskeisemmässä roolissa olivat usein hyvät ilmoitusmyyjät. Mutta saatiin kaupassa sentään paikallinen brändi, vakiintuneet ilmoittajat  ja kattava jakelu, mitä saattoi hyödyntää.

Pärjätäkseen bisneksessä lehtien tulee tuottaa kyllin ajankohtaista ja tasokasta sisältöä. Jos läpyskä ei kiinnosta lukijoita, eikä saa tilaajia & lukuoikeuden maksajia, ei se saa ilmoitustulojakaan. Takavuosina niin mahtava tuloautomaatti yskii ja pysähtyy.

Lehdistöllä on toki ollut jo kauan keinonsa vastata kasvaviin kustannuspaineisiin. Kuluja pudotetaan laajalla yhteistyöllä ja omistuksia keskittäen, mutta alueelliset julkaisut uutisineen ja juttuineen on silti pakko säilyttää, että ilmoituseurojen virta voitaisiin turvata. Siinä se on, pihvi pääpiirteissään ja sillä sipuli.

***
Palkkakustannusten osuus liikevaihdosta on sanomalehtien teossa aina ollut varsin suuri verratessa useimpiin muihin yksityisiin aloihin. Yhdeksänkymmenluvulla sivunvalmistus siirtyi teollisuussaleista toimituksiin, kirjoituspöytien kulmille tietokoneisiin ja silloin tehtiin iso ja raaka graafisen alan työpaikkojen siivous, mikä toi firmojen omistajille jättipottisäästöt. Lehtien painaminen keskittyy vielä entisestään.

Nykyisin suurimman osan tuotannon palkkakuluista aiheuttavat toimittajat. Toimitusten supistaminen heijastuu kumminkin suoraan lehden sisältöön eli laatuun. Lopuista toimittelijoista on vain revittävä yhä enemmän irti, kuten kaikista duunareista revitään joka paikassa. Varsinaisia oikeita tyhjäntoimittajia löytyy enää vain joistain kuntien ja valtion hallinnoimista julkisista tehtävistä ja sielläkin lähinnä pomoportaista.

Pentikäiset ja kumppanit ovat varmasti median kehitysnäkymistä paljon paremmin perillä kuin alalta jo aikaa sitten sivuun jäänyt intrigööri. Taviksenkaan näkökulmasta liian mahtavaksi paisutetun Ylen roolin korostaminen ei silti tunnu järkevältä. 

Jotain varmaan tarttis tehrä, sillä netissä, kuten uutistarjonnasta koostetta pyörittävällä Ampparit -sivustolla suorastaan vilisee samoja ja samanlaisia otsikoita eri välineistä, mitkä vain jauhavat päivästä toiseen samoja uutisaiheita. Niin se oli ennenkin, sitä ei vain ollut niin helppo todeta. Vain suurimmilla lehdillä, sekä radio- ja teeveetaloilla oli omia toimittajia ja uutislähteitä maailmalla. Maakuntalehdistö oli kansainvälisessä tarjonnassa käytännössä vain STT:n varassa.

Paikallisuutiset ovat lehdistön suola. Muuta tarjontaa on netti pullollaan. Minusta Yleä ei pitäisi enää lihottaa ja tuskin sieltä lehdistölle mitään suurempaa rahavirtaa syntyisi. Vaikka Yle saikin lökäpöksypoliitikoilta verottajan aseman, valtion koko ajan heikentyvä tulopohja merkkaa sitä, ettei Ylen puolen miljardin jättipottia ainakaan voida kasvattaa, eikä siihen ole syytä. 

Mutta aika näyttää, syntyykö viestinnässä uusia synergioita. Vai pannaanko Ylessä jopa lappuja luukuille, kuten Kreikassa? Hätätiedotteet saataisiin kai hoidetuksi halvemmallakin?

Yle lienee nykyisin vain entistä enemmän riippuvainen poliittisesta päätöksenteosta. Valtio on vähän niin kuin pankkiiri, joka antaa sontikan lainaksi, kun aurinko paistaa, mutta rankkasateella perii lainansa äkäisesti pois. 

Lehdistölle pitää heittää vielä sen verran, että kyllä Jumala auttaa merimiestä pelastusveneessä, mutta merimiehen pitää itse soutaa. Sama wiisaus taitaa koskea meitä kaikkia tai ainakin sen pitäisi.

***
No niin. Nyt on sunnuntain päivälenkki tehty, syötykin alustavasti ja blogia päivitelty. On aika pötkähtää sohvalla ja tarkastella median köyhää kesätarjontaa tabletilta, minkä höynäydyin mennä viikolla äijäleluksi ostamaan. Seitsentuumainen littu-peecee tai täppäri vai mikä se on, näkyy olevan ihan hyvä sähkökirjojen lukulaite. Muuten sen kanssa on vielä hiukan nakkisormien ja kosketusnäytön välisiä yhteensopivuusongelmia.

Miksihän muuten monissa puhelimissa ja tässäkin laitteessa on hiivatin sileä ja liukas takakansi, se on aina vaarassa tippua lattialle. Yhdessä simpukka-nokialaisessa oli miellyttävän pitävä mattamusta selkämys, mutta sekin luuri meni kierrätykseen jälkikasvulle ja lie jo entinen.

Ylellä kyllä on kesälläkin tarjontaa niin, ettei muita sivuja ja eläviä kuvia paljoa tarttis selatakaan. Mistähän se johtuu? Nettihesaria lukiessa joutuu turhan usein pyyhkimään selaushistorian. Uusi paperinen minihesari, no on se kyllä vähän surkee.


***
Blogiinhan kuuluisi pistää valistumattomia veikkauksia: Kun tuolla edellä ihmettelin tätä Pentikäisen ulostuloa Ylen ja lehdistön mahdollisesta kompuksesta, voisi sen juoni olla sellainenkin, että kepulaistaustaisesta miehestä näyttää siltä, jotta kepua pukkaa kovasti seuraavaan hallitukseen. Yle on edelleen vahvasti poliittisessa narussa ja sielläkin saattaisi aueta mukavia hommeleita. Ei tämä veikkaileminen ole edes vaikeaa.

Persujakin pukkaa hallitukseen. Ja Kataista tyrkkää Brysseliin. Kyllä sitä kaikenlaista hassua politiikassa riittää, jos vain oma kiinnostus kestää.

***

18.7.2013

Vetten päällä kävelyä?

Politiikka on joskus kummallista, ei niinkään puheiden tasolla, mutta käytännössä. Suorastaan pirulliseksi politiikan teko voi muuttua, jos ja kun siihen sotketaan uskonnon asioita.

Eipä intrigööri olisi vielä jokunen vuosi sitten uskonut, että Suomen ainoan kristillisen puolueen, KD:n eli kansandem..., eikun Kristillisdemokraattien puheenjohtajan ja vieläpä sisä- & kirkkoministerin puheet saavat jo toistamiseen aikaan joukkopaon evankelisluterilaisesta kirkosta.

Eipä sitä olisi uskonut moni muukaan, sillä voisi ajatella, että kristillinen puolue ja kirkko ovat kuin paita ja liivit. Vaan ei politiikassa ja uskonnossa kaikki aina ole sitä, miltä näyttää. Kaikki on yleensä paljon kauhiampaa, mitä yleisesti uskotaan tai luullaan. Luurangot vain tutisevat komeroissaan.

Nyt näyttäisi siltä, että Päivi Räsäsen on opittava kävelemään poliittisten vetten päällä. Kirkon satraappien on koetettava olla hukkumatta jumalisten piirien ja toisaalta ateisti-uskovien nostattamaan hyrskynmyrskyyn.

Intrigöörikin ehti pikku blogissaan arvostelemaan ministeriä, jonka olisi ehkä kannattanut kunnioittaa tuota jotain äskettäistä jumalisten tilaisuutta läsnäololla, mutta ei puheilla. Mutta toivoa aina saa. Toivossa oli hyvä  elää senkin lapamadon, minkä aikansa tärkeä terveysvaikuttaja Mato-Alli tropeillansa julmasti hääti. Mitä muuta hän harrasti, sen kertoo Wikipedia.


***
Räsänen moittii tämän päivän blogissaan Kirkko ja kaupunki -lehden pääkertomusta: "Onko kirkollisen lehden linjana todella hyökätä demokraattisen yhteiskunnan perusvapauksia, poliittisen toiminnan vapautta ja sananvapautta vastaan?" 

Tässä ministeri on aivan oikeassa. Poliittisella puolueella, vaikka rankemmankin linjan kristillisellä puolueella on oltava laillinen asema ja toimintavapaus yhteiskunnassa. Oikeutuksen tähän antavat puolueen äänestäjät. Muiden on vain kestettävä ministerin uskonnollisetkin puheet. Niin se vain on!

Myös kirkolla on yhteiskunnassa laaja oikeutuksensa, minkä se saa omilta yksityisiltä jäseniltään. Yhteisöjäseniltä kirkon verot peritään pakolla, mitä voisi hyvinkin arvostella. Toisaalta sikspakkihallitus löysäsi joidenkin yritysten ja omistajien veroruuvia ihan rutakasti, että mitäs sitä enää pienistä kirkon veroista mutinoimaan.

Ehkä kirkon olisi paremmin sopeuduttava yhteiskunnan rakennemuutoksiin, mutta mieluiten ryhdikkäästi, eikä vain lääryillen kulloisenkin ilmapiirin mukaisesti. Nääs niitä ilmapiirejä riittää, ilman isompia ilmastonmuutoksiakin.

Suomalaisen yhteiskuntamallin ja demokratian (koska parempaa ei ole vieläkään  keksitty) kannattajana intrigööri toivoo, että tilanne rauhoittuu (ja hiljainen kyräily saa jatkua). Kirkkoakin tarvitaan, eivätkä kaikki ole siitä mihinkään eroamassa. Kirkko tekee myös hyvää ihmisille!

Tilanne on vähän samanlainen kuin pian tulossa olevissa suurissa tuloneuvotteluissa. On vain pakko toivoa, että kaikkien kannalta järkevä sopu löytyy. Olemmehan kuulema maana ja kansana "kuilun reunalla", kuten talouskomissaarius O. Rehn kävi meille taas kertomassa. Rehn tietää, sillä hän on mies suoraan mustasta kuilusta eli pimeyden ytimestä.


***
Ei pudota kuiluun. Opetellaan mieluummin kaikki vaikka kävelemään tai juoksemaan vetten päällä, kuten linkin takana videossa. Sitä on ihan oikeasti yritetty!

Jossain vaiheessa näyttää siltä, että kyllä se veden päällä juoksu vähän matkaa menee, mutta sitten loppuu kesken joko usko tai vauhti.

Mutta se on tosi äijä tai ämmä, joka oikeasti kävelee vetten päällä, silleen rauhallisesti ja hymynpätkä huulessa. Pilkkiukkoja ei lasketa. Räsäsellä uskonystävineen lienee nyt jonkinlaisen mielikuvaharjoittelun paikka, kuten monilla kirkon änkeröilläkin. Molemmille ryhmille nuo henkimaailman asiat ovat jo valmiiksi ihan vain arkisia juttuja.

Intrigööri ei halua puuttua varsinaisiin uskonasioihin. Tai ainakin olisi parempi, ettei niihin mitenkään sotkeutuisi. Tämä blogistelu on pelkkää politiikan ja yhteiskunnan tapahtumien seuraamista.

Kuulin joskus jonkun sanovan pienemmässä porukassa, että ihmisen olisi hyvä uskoa edes johonkin, vaikka lämpöpatteriin. Mikä ettei, sillä yleensä ne patterit toimivat ja lämmittävät silloin kun ulkona kylmä. Minähän uskon jopa sähköön, vaikka en ole sitä koskaan nähnyt, mitä nyt joitakin sähköisiä ilmiöitä, kuten kipunoita ja valokaaria. Ja ukon vasamia.

Ps. Tässä se veden päällä kävely tai leijailu näkyisi onnistuvan, mutta...


****

17.7.2013

Olenko mössöaivo?

Joinakin aamuina intrigööri voisi vastata tuohon myöntävästi. Onneksi muinaiset arabit tai keitä hyö olivatkaan, keksivät aamukahvin. Kahvin kittaamisen jälkeen kone taas hörähtää ja vanha peruspositiivinen asenne saattaa pilkistää kestomasiksen takaa.

Intrigöörillä on tapana vilkaista aamuisin myös talouslehtiä, koska talous on kuitenkin todellisempaa ja kiinnostavampaa kuin politiikka, mikä vaihtelevuudessaan muistuttaa ennustaja-akkojen tekemää henkimaailman tulkitsemista. 

Aamun Talouselämässä tuli vastaan juttu, minkä mukaan valittajien kuunteleminen on vahingoksi aivoille. Kitinän kuunteleminen voi muuttaa kuulijan aivot mössöksi.

Amerikkalaisen sarjayrittäjä ja kirjailija Trevor Blaken mielestä liika altistus kielteisille mielialoille ja valittamiselle tyhmistää eli heikentää "aivolihaksen" toimintaa. Huolestuttavaa on, että negatiivisuus tarttuu helposti.

Mutta omienkin havaintojen mukaan myös myönteisyys voi tarttua. Sillä tosiasialla monenlaiset gurut tekevät paljon bisnestä.  Positiivinen tartuttaminen lienee myös suositun naurujoogan takana.

Itkujoogaa?

Onkohan kukaan muuten kokeillut itkujoogaa? Saattaisihan perusteellinen porukalla väännetty pillityskin jotenkin helpottaa ihmispolon paineita täällä maisella vaelluksella? Niin se ahdistavan kuuma ilmakin raikastuu ukkosen ja sateen jälkeen.

Karjalaisessa perinteessä oli itkijänaisia, jotka aikoinaan huolehtivat siitä, että kuolon taloa kohdatessa sovelias suruaika tuli muodollisesti täyteen. Vollotus kuului vissiin pitkälti talosta tanhuville. Kansanperinteessä oli itkuvirsiä, sekä eri elämäntilanteisiin sopivia runoja, lauluja, loitsuja ja taikoja.

Iloa ja myönteisyyttä voisi yrittää viedä myös eduskuntaan. Kansanedustajien tulisi käyttäytyä salissa arvokkaasti, joten sinne naurujooga ei sovi. Mutta voisihan iso reippaiden naurajien kööri yleisölehtereillä luoda päätöksenteon taustalle iloisen säväyksen. Periaatteena olisi ehkä, että jokaisen puheenvuoron jälkeen naurettaisiin ihan mahanpohjia myöten ja ehkä vähän siinä välissäkin.

***
No joo. Intrigööri muistaa tuttavistaan joitakin ylijärkeviä tapauksia, jotka kyllä kernaasti latistavat jokaisen idean idun tai rönsyn. "Ei toi niin mene, eikä siitä mitään tule kuitenkaan. Ei se kannata. Anna olla!"  Savossa vanhempi kansa saattoi sanoa, jotta "mittee tyhjee löyhötät, ei se mittään toenna, poes joutavista".

Kun aikansa vaivaa päätään ja aukoo suutaan turhaan, kyllästyyhän siihen, eikä mitään uutta tule kokeiltua. Se on sitä tyhmistymistä. Joukossahan tyhmyys vain tiivistyy. Varmaan tuollaiseen toisten latistamiseen on joskus syyllistynyt itsekin. Hyi sentään. Edes lapsille pitäisi yrittää olla myönteinen ja positiivinen, ettei ilon pilke silmänurkassa sammuisi heiltä koskaan. Siis pitäisi.

Jos tuommoinen kielteinen ja negatiivinen ihminen sattuu lähipiiriin, se ei ole ainakaan luovalle ihmiselle hyväksi. Yrittipä sitten harjoittaa luovaa elämäntyyliä missä vain, vaikka lapiohommeleissa. Kielteinen ihminen lähellä voi olla pahimmillaan kuin pieni musta aukko, mikä riistää kaiken havaitsemansa ilon ja valon.

***
Päivittäin tulee selailtua myös blogistania. Kielteisyys on kantava voima sielläkin, eikä vain uutistarjonnassa. Niinhän sitä tulee itsekin tehtyä, kielteinen katsonto on helpompi ottaa kuin yrittää luoda jotain fantsua pöhinää. Jos ei muuta keksi, niin moitiskelee sitten lämpimikseen kotimaisia poliitikkoja tai e-unionia, sillä se aihepiiri on loputon.

Jos jokin asia on hyvin tai vaikka hanke onnistuu yli odotusten, se ei lukijaa kovin paljon säväytä. Kunnon lukujutut revitään yleensä jostain ikävästä tai kielteisestä asiasta. Toisaalta on tietysti olemassa aina kiinnostavat julkerojuorut ja seksi. Talousuutisten osuus tarjonnasta taitaa koko ajan  kasvaa, mutta siellä kielteisyyden ohella noteerataan myös harvat hyvät uutiset. Tekniikka on oma lajinsa, se on aina kiinnostavaa, ainakin äijäkansan mielestä.

***
Olisi ehkä parempi yrittää ottaa asioihin reaalisempia näkemyksiä. Asioilla on aina monta puolta, eivätkä ne kaikki välttämättä ole kielteisiä. On intrigöörikin joskus vuosien varrella ollut joskus poliitikojen kanssa marjassa ja eduskunnassakin pyörinyt, ei toki kansan valitsemana edustajana. 

Taannoisten omien havaintojen mukaan eduskunnassa oli mitä melkoisen kielteinen yleinen ilmapiiri, mutta talon henkilöstö oli asiallista ja jopa mukavaa porukkaa. Semmoinen vaikutelma minulle vain tuli siitä isosta talosta.

Työllä raskautetut (itsepähän kyllä ovat sen byrokratiamyllynsä rakentaneet) kansanedustajamme ovat silti enimmäkseen ihan järkevää porukkaa, mikä yrittää pähkäillä mutkikkaita ja vaikeita asioita, joihin ei taantuvan talouskasvun aikana ole olemassa helppoja ratkaisuja.

Jos politiikkaa ja erityisesti puolueiden politiikkaa moititaankin, ei pitäisi paukutella liikaa päihin yksittäisiä kansanedustajia ja ministereitä. Ei se politiikan teko helppoa ole, eikä yksittäinen edustaja tai ministerikään voi saada ihmeitä aikaan. Ja ihmisiä ne poliitikotkin ovat. On ne!

Olikohan tuo kyllin positiivista näin sateisena keskiviikkoaamuna? Ettei aina tulisi valitetuksi ja samalla ainakin omaa aivoparkaa kutistetuksi.

Masentuneisuudesta vielä sen verran, että se on luonnollista, mutta ihan eri asia kuin masennus sairautena, mikä meneekin sitten henkimaailman puolelle. Pahinta oli silloin, kun mikään ei enää kiinnostanut. Intrigöörin pelasti ehkä se, että ainakin tuli noustua kahvit keittämään ja jääkaapille. Myös kodin ulkopuolinen seura oli ankeimpina vuosina sellaista, että aina löytyi joku, jolla asiat olivat vieläkin huonommin.

Mutta ajatellaan edes lajitoverien parasta, eikä aina vain valiteta ja ruikuteta. Eikä ainakaan kitistä ja kutista ilman rakentavia ehdotuksia ongelmien ratkaisuksi. Se onkin sitten vaikeampi puoli asiasta. Epäkohtia on helppo löytää, mutta miten ne voitaisiin parhaiten ratkaista? Voi rähmä!


***

12.7.2013

Jotain pysyvää - eurokriisi

Vihdoinkin meillä taloudellisen, moraalisen ja muutenkin henkisen epävarmuuden keskellä elävillä suomalaisilla on elämässämme jotain pysyvää. Jos rahaministeriä  (ja tangotanssin  taitajaa) J. Urpilaista on uskominen, se on eurokriisi, mikä on pysyvä olotila tulevaisuudessakin.

Koska blogin uudishankindaosasto ei telepaattisesti tavoittanut lomailevaa pääministeri J. Kataista, hänellä voisi otaksua olevan asiasta samanlainen pöhinä? Eurooppaministeri A. Stubbin käsityksen asiasta voi hieman pinnistellen kuvitella mielessään: Fantsua! hän saattaisi sanoa. Vai olisiko se sittenkin bullshittiä, että olisi kriisi?

Muualla Skandinaviassa tai Pohjoismaissa, kuten Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja piakkoin kai itsenäistyvässä Grönlannissa edessä lienee paljon epävarmempi tulevaisuus. Miksikö? No siksi, että muut pohjoismaisesta kansojen perheestä eivät kuulu euron rahaliittoon tai eivät ole lainkaan mukana koko eeuussa, eivätkä pääse nauttimaan euron tuomasta vakaudesta pitkälti tulevaisuuteen asti.

Muissa pohjoismaissa ovat vain ne vanhat vekkulit kuningashuoneet ja omat kruunut. Toista se on meillä Suomessa, missä aikoinaan ehdittiin jo valita pönäkkä saksalainen kunkku, mutta sen kunkun (Väinö I) kruunu jäi tasavaltalaisanarkistien takia museoon. Mutta markka jäi yhdessä saksalaisten kanssa ja nythän se on tietenkin ja suureksi onneksemme - euro.

Siis eeuu, eurot ja kriisit olkoot kanssamme ikuisesti! Tättärää!

***
Koska aamun uutiskatsauksesta eli Ampparit -sivustolta osui ensiksi näytölle Iltalehti, jatkan hetken sen plaraamista: Jossain listalla keikkuu otsikko, minkä mukaan painokas seksin ehdottelu on tulevaisuudessa rangaistavaa, kuten jo aika moneen muuhunkin asiaan ryhtyminen.

Jos intrigöörikin siis aikoisi ehdotella typyköille (ikäneutraali käsite) jotain semmoista, se pitäisi tehdä kevyesti, ikäänkuin flirtitellen. Voihan kettu! Mutta kai sitä nyt kysyä saa? Jos uskaltaa.

Viedäänköhän sinänsä tarpeellistenkin lakien väsääminen liian pitkälle. Pitääkö joka jutusta säädellä laki?  Pian kai joku ministeri tai kanisteri tai joku parlamentin perähuoneista haluaa määrätä, kummalla kyljellä nukutaan ja millaisella patjalla. Samalla voisi käskyttää senkin, miten kauan on pakko harjata hampaita ja montako ruutua rullasta saa päivässä käyttää...

Seksiä saisi kai jatkossa ehdotella vain jos potentiaalinen partneri antaisi  siihen itse asiasta kuultuna kirjallisen suostumuksen kahden sivullisen todistajan läsnäollessa?

***
Ministeri Räsänenkin on sanonut taas jotakin. Valtakirkkoon vielä melko myönteisesti suhtautuvana en kuitenkaan uskalla avata otsikkoa. Monethan ovat kuulema noista sanomisista sairastuneet nettiraivoon eli some-rabiekseen.

***
Kesäisessä Suomessa on yhä vaikeampi elää epäkaupallisesti, kun tarjonta ylittää koko ajan kysynnän.  Liikenteessäkin saa väistellä ja vältellä mm. monikulttuurisia rihkamakauppiaita ja mukejaan kolistelevia rahankerääjiä, olipa sitten liikkeellä autolla tai kävellen.

Radiossa joku juuri uhosi, ettei mene ainakaan mihinkään kesätapahtumaan, vaan painelee  viikonloppuna metsään mustikkaan. Se lieneekin mukavinta, sillä metsässä voi kohdata vain ystävällisiä karhuja tai ahkeria thaimaalaisia, eikä kukaan yritä myydä mitään. Hirvikärpäsiäkään ei vielä ole ilmastossa.

Mutta oli aamussa jotain myönteistäkin. Iltasanomat kertoi, että illalla kadonnut kolmivuotias Väinö oli taaperoinut koiransa kanssa kolmen kilsan päähän ja hyö löytyivät sieltä. Hyvä! 

Meikältä kuusivuotias harvahammas katosi mennä viikolla isossa marketissa, mutta löytyi nopeasti ihan vain kuuluttamalla. Pelkäsin jo, että poeka meni ulos parkkipaikalle. Kuusivuotias ehtii parissa minuutissa aika kauaksi. Aikuisten puheet tuon ikäisille - nehän ovat kuin Tenavat-sarjakuvissa, plaa, plaa, plaa...

Mutta nyt keskikesä ja aurinko lämmittää! Huoli ja pelko pois Rosmarie!


***



10.7.2013

Huru-Päivi kierrätykseen!



Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen joutaisi intrigöörin mielestä kierrätykseen. Huru-uskovaisten mielipiteiden laukominen puoluejohtajalta ja hallituksen ministeriltä ei ole sopivaa, moisten julkitulojen järkevyydestä ei kannata tässä yhteydessä puhua. Uskonnolliset käsitykset ja erilaiset vakaumukset ovat jokaisen ihmisen oma asia, mutta Räsänen teki jo taannoisilla homopuheillaan myös ev.lut. kirkolle suurta vahinkoa. 

Se mikä sopii herätyskokouksissa, ei sovi politiikassa tai julkisissa puheissa, eikä telkun keskusteluohjelmissa. Onpahan hyvin kyseenalaista, saisiko uskonnollisuus yleensä näkyä isommalti politiikassa, minkä pitäisi olla lähinnä yhteisten ja samalla maallisten, ihan arkijärkevien asioiden hoitamista.

Jos Kristillisdemokraattien tarkoituksena on karkoittaa mahdollisimman paljon Suomen suuremman valtionkirkon jäseniä, silloinhan ministeri Räsänen on nainen paikallaan. Jos taas kristilliset aikovat toimia "uskottavasti" politiikassa, tämä täti terävä henkilökohtaisine, mutta samalla julkisine mielipiteineen pitäisi laittaa kierrätykseen.

Jos tavalliset hiljaiset valtakirkon jäsenet alkavat kyllästyä muodolliseenkin uskovaisuuteensa ja lopettavat kirkon verojen maksamisen, silloin maltillisten uskovien äänet viimeistään hiipuvat ääriryhmien mekkaloinnin taakse. Muitakin uskontoja pienessä Suomessa nostelee äänekkäästi päitään.

***
Suomalaisesta valtakirkosta voi olla mitä mieltä vain, mutta pappien ja piispojen kannanotot ovat usein olleet ainoita ääniä köyhtyvän ja kurjistuvan väestönosan, sekä yleensä heikompien ihmisten puolesta. Ehkä sen takia minäkin vielä maksan kirkolle pienet veroni, siis vielä.

Intrigöörin suosikki niin KD:n ministeriksi kuin puoluejohtajaksikin olisi työssään tanakasti maan päällä elävä ja terävä meppi Sari Essayah. Räsäsen johdolla puolue uppoaa Joukahaisen lailla suohon, eikä ole ketään pois vetämässä. Samalla ev.lut. kirkon salit ja kassa tyhjenevät entisestään, vaikka kristillisten politbyroo edustaakin oikeasti vain ihan pientä osaa kirkon jäsenistä.

Ei riitä, että sisäministeri hoitanee varsinaisen työnsä järkevästi. Änkyrämäiset julkiset uskispuheet ovat vaikutuksiltaan kristillisille piireille ja siinä samalla valtionkirkolle paljon pahempi juttu kuin esimerkiksi vihreiden Hautalan remppakohellukset ovat hänen puolueelleen ja viheruskovaisten poppoolle.

Meitä pohjoismaiseen demokratiakäsitykseen luottavia kauhistuttaa uskonnollisuuden hallitseva asema islamilaisissa maissa. Uskonto ja ankarat sharia-lait näyttävät aina käytännössä syrjäyttävän kaikki pyrkimykset "turmiolliseen" länsimaalaisuuteen eli edes jokseenkin tasa-arvoiseen kansanvaltaan. 

Käytännössä kaikki jyrkän uskonnolliset maat ovat jonkin sortin diktatuureja tai helvettejä maan päällä. Valtaeliitti rohmuaa kaiken ja ratsastaa joko jyrkällä uskonnolla tai politiikalla, kuten Pohjois-Korea, jolla silläkin on kannattajia Suomessa.

Miten voimme puolustaa länsimaista demokratiaa ja hyvinvointimallia nykyisin monilta tahoilta tulevia hyökkäyksiä vastaan, jos politiikassa ja ministeritasollakin hihhuloidaan? Islamistitkin voisivat perustellusti sanoa, että pata kattilaa soimaa. Pöljyyttä ei odottaisi kokeneelta politiikolta, joka on ammatiltaankin yhdenlainen luottohenkilö eli lääkäri. 

Mutta minkä sille voi, jos ihmispolon välillä tekee mieli ratsastella aasilla palmunlehviä pitkin Jerusalemiin vai mihin henki milloinkin johdattaa? Ei semmoinen katso henkilön ammattia tai asemaa. Aamen!

***
Jälkijäkätystä 11.7: Uutistietojen mukaan kirkosta erosi eilen keskiviikkona jopa tuhatkunta jäsentä ja eroaminen jatkuu. Kyllä pienenkin puolueen ministerillä on vaikutusvaltaa, sillä se merkitsee kirkolle varovasti arvioiden satojentuhansien eurojen verotulojen pienentymistä yhdessä vuodessa. Saldo selvinnee aikanaan.

Luulisin, että kirkon palkolliset toivovat iltarukouksissaan, että "Herra" antaisi palvelijansa Räsäsen pitää soukempaa suuta ainakin tämän hallituskauden loppuun asti? Hah!

Ehkäpä Suomi ei ansaitse vähäistäkään itsenäisyyttä unionissa, eikä myöskään omaa vahvaa valtionkirkkoa? Kaikki vanha ja perinteinen impivaaralainen hapatus, kuten entinen valtauskonto ja vanhan Suomen lait joutavat romulavalle, niinpä vissiin? 


9.7.2013

Ei etnistä profilointia

Suomessa saattaa olla maailman paras poliisi? Miksikö? No siksi, että suomalaiset poliisit pystyvät seulomaan väkijoukosta laittomia tai paperittomia maahanmuuttajia eli ulkomaalaisia henkilöitä ihan kokonaan muuten kuin ulkonäön perusteella.

Sama pätee tietysti silloinkin, niissä äärimmäisen harvinaisissa tapauksissa, jolloin ulkomaalaistaustaisten luonnollisten henkilöiden epäillään mahdollisesti syyllistyneen epähuomiossa tai tietämättömyyttään ja jopa akuutissa mielenhäiriössä joihinkin rikoksiin tai rikkomuksiin.

Jos ulkomaalaisia profiloitaisiin jotenkin etnisesti, se olisi EU:n tiettyjen elinten, sekä niiden hyväksi aktiivisesti toimivien suomalaisten ilmiantajien mielestä aivan kauhistuttavaa rasismia. Mutta suomalainen poliisi ei toimi niin. Hyvä poliisi!

( Lisäys 12.7: Perusteettomista ilmiannoista esimerkki on mm. ECRI:n raportissa ollut räikeä valehtelu Suomessa muka tehdyistä rasistisista murhista! ) 

En kyllä tiedä, miten poliisi tässä asiassa toimii, mutta en olekaan henkilötarkastusten ja kiinniottojen ammattilainen. Pitänee alkaa seurata kaikkien lasten suosikkia eli poliisi-teeveetä. Ennen, silloin kauan sitten, kun lapsetkin olivat onnellisia, pienemmät kakrut pitivät mm. Uunosta ja Frank Pappasta, mutta poliisi on aina kakrujen kestosuosikki.

Hihamerkit suomalaisille?

Intrigöörin tekisi mieli ehdottaa, jos uskaltaisi, että netissä käytäisiin taas rakentava keskustelu hihamerkkien käyttöönotosta. Erään blogistin taannoin vitsinä heittämä ehdotus hihamerkeistä profiloinnin helpottamiseksi oli kyllä hyvä. Se synnytti lähes maatakaatavan pöyristelykinkerin.

Sen verran ajatusta hihamerkeistä pitäisi ehkä muuttaa, että hihamerkkejä (tai vastaavia näkyviä henkilötunnisteita, kuten Väinämöisen lakkia) käyttäisivätkin kaikki etnisesti suomalaisen näköiset, ns. pottunokat. Jos sekaan sattuisi vaikka venäläisiä, virolaisia tai ruotsalaisia ystäviä, mikäs sen hauskempaa. Yhteiset hihamerkit tai tunnisteet voisivat yhdistää ihmisiä yli rajojen. Ukrainan keltasininenkin on nyt suosittua tai sitten ei.

Koska en ole sen taannoisen hihamerkki-vitsin äippä, jätän sen kehittelyn suosiolla toisten pohdittavaksi. Varmaankin saamme tästä asiantuntevan lausunnon myös vähemmistövaltuutun toimistolta tai sen uusilta sivukonttoreilta. Tarkoitushan lienee laajentaa vähemmistövaltuutetun toimiston kontrollia ainakin kaikkiin suurimpiin suomalaisiin kyliin ja kaupunkeihin?

Vähemmistövaltuuten omien "poliisitoimistojen" töihin voinee jatkossakin pätevöityä vain poliitisilla perusteilla, etnisyys tai sellainen ns. asiantuntijuus eivät riitä edes puoltolauseeksi moisiin ylevän vaativiin tehtäviin.

Vai joko on väärin puhua mistään suomalaisista taajamista? Suomessahan lienee enää oikeasti vain eurooppalaisia ja muuten kovasti kansainvälisiä, kaikille niin ihanan avoimia ja läpisuvaitsevia kaupunkeja. Kuntia ei kohta ole, niitä maalaiskuntia. Kyllä EU:ssa sitten on plystiä ja muutenkin rempsakka meininki, sillä  monikulttuurista haitarinsoittoakin riittää jokaisen torin kulmille.

***
EeUusta tulikin mieleen tämän aamuinen Iltalehden haastattelu, missä tentissä on Kreikan apupaketeista herra Iso Raha eli ison eläkeyhtiön usein haastateltu talousjohtaja Jaakko Kiander. Pistän juttuun vain linkin, mutta yksi kommentti kolahti erityisesti korvaan.

Toimittaja ihmetteli, jotta eikö Kreikka (lue: kreikkalaiset) säästä itseään hengiltä, kun lainojen ehtona olevat talousuudistuksetkin vain takkuavat.

Kiander totesi, että "Kreikan tapauksessa säästölinjalle ei ole mitään vaihtoehtoja. Vain säästöjä tekemällä Kreikka voi pysyä eurossa. Samalla sosiaaliset vaikutukset ovat erittäin rajut."

Siis sellaiset erittäin rajut sosiaaliset vaikutukset, joita on nähty jo pitemmän aikaa myös Portugalissa ja Espanjassa. Onkohan niin, ettei kreikkalaisista ihmisistä ole niin väliksi, kunhan valtio Kreikka pysyy EU:n ruodussa?

Intrigööri ei sääli ketkupoliitikkoja, jotka täydessä yhteisymmärryksessä kansainvälisten ketkupankkiirien kanssa hukuttivat kreikkalaiset velkoihin nielurisojaan myöten. Koko ajan on kumminkin tuntunut pahalta, että tavikset ja nuoret pannaan kylmästi kärsimään velkakriisistä ja rankasti. 

Monet kreikkalaisista poliitikoista ja silmäntekevistä kyllä nauroivat joka kerta koko matkan, lennolla Sveitsin pankkiin.

Nuorison karatessa maailmalle tai syrjäytyessä pysyvästi, Kreikan talousnousua lienee turha odottaa yhden sukupolven aikana. Euromaiden massiiviset tukipaketit suuntautuvat lähinnä vain valtiontalouden ja pankkien elvyttämiseen. Köyhistä ja kurjista huolehtiminen jätetään pitkälti yksityisen toimeliaisuuden eli kansalaisjärjestöjen ja muun hyväntekeväisyyden varaan.

Koska näemme, että kehitysmaiden sarjaan pudonneiden EU-kreikkalaisten ruoka- ja terveydenhuollon hyväksi järjestettäisiin kansalaiskeräyksiä? Minäkin laittaisin sinne pikkurahaa, kun isoa ei ole. 

Nääs jotenkin kummasti tulee mieleen, että Kreikka-sanan paikalla voi vielä olla sellainenkin ränsistyvä entinen kansallisvaltio kuin Suomi. Pitänee vielä tässäkin toistaa valistumaton (ei eurofantastikkojen hyväksymä) mielipide siitä, että suurin osa Kreikan julkisista veloista on piankin pakko leikata pois tai olemattomiin. Sanoipa pääministerin sijaisenakin toimiva Jutta siitä asiasta ihan mitä vain.

Kreikkalaiset eivät ikinä selviydy hirmuisesta velkarepustaan osana euroaluetta, mutta toivottavasti he osaavat jatkossa äänestää valtaan rehellisempiä poliitikkoja. Eurokriisi ja EU ovat kuitenkin lopulta vain lyhyt pätkä maailmanhistoriassa. Musta surmakin jäi Euroopassa taakse ja se edellinen paha espanjantauti, mistä Suomessakin päästiin osallisiksi.

***
Osaisiko etnisestikin päteväksi profiloitunut suomalainen poliisi etsiä ja löytää rehellisiä  poliitikkoja? Ei ehkä pitäisi toivoa mahdottomia, että poliisin vainu muka ulottuisi mielikuvitusolentoihin? Ehkä poliisikoira haistaisi rehdit ja pelottomat ihmiset?

6.7.2013

Inhottuja tavispersuja

Kesäkuussa reklamoitiin joissakin julkijutuissa innokkaasti sitä, että perussuomalaiset ovat puolueena kovassa nosteessa, kuten kepulaisetkin. Heti seuraavassa lauseessa muistettiin uutterasti mainita, miten persut ovat samalla inhotuin puolue Suomessa. Meneekö persuilla siis niin hyvin, että joitakin  inhottaa vai mikä siinä mätöstää?

Vähän aikaa piti miettiä, jotta mistä se jossain gallupissa haastateltujen henkilöiden eli eliitin seuraajiin itsensä lukevien kalkkunoiden (sukupuolinetraali ilmaus) kokema inho mahtoi oikeasti johtua. Lopulta se ehkä selvisi, kun katselin persujen nettilehdestä Joensuun puoluekokouksesta otettuja kuvia.


Kun perussuomalaisten puolueimmeisten kuvia katselee, se on kuin peiliin katselisi. Hyvä ihme! Persut ovat taviksia, kuvat voisivat puoluetunnuksia paitsi olla mistä hyvänsä, missä rahvasta on koolla. (Oopperajuhlat, sun muut sellaiset ovat tietenkin eri sarjassa, niissähän tietyn hienosteleviston ns. kuuluu olla, mieluiten jonkin valtaseksikkään tahon kutsumana.)


Mutta inhottaa se varmaan joitakin, etteivät kaikki ole nuoria ja kauniita tai sliippiksiä amerikkalaisine hymyineen (Mikä ei ohimennen sanoen sovi ihan kaikille suomalaisille, vaikka purukalusto olisikin kunnossa.)


Paras puoluekokouskuva Joensuusta oli perusvauva äiteineen, mutta kannattaa niitä muitakin kuvia  plarata. 


Kyllä kuvista paljon sisäisiä sankareita löytyy. Tässä kokoomusvetoisessa ns. paremminvointimaassa pärjääminen vaatii sankaruutta, sisua ja yhä vain enemmän mustaa huumoria. 
Intrigööri ei inhoa ihmisiä, ei ainakaan tavallisia pulliaisia, jotka esiintyvät joka paikassa omana itsenään. Sitä paitsi kaikki meistä ovat Luojan luomia (uskisneutraalisti).

***

Mutta voihan käkkärä! Lupasin viedä muksun tänään rannalle uimaan, mutta sataa aina vain. Johonkin laariin sekin kai lorisee?


***

4.7.2013

Suomi hyväksyy vakoilun?

Evo Morales.
Sulkiko Suomikin ilmatilansa Bolivian presidentti Evo Moralesin yksityiskoneelta keskiviikkona aamulla muiden EU-maiden tavoin? Ainakin Moskovasta palannut presidentti seurueineen joutui kesken matkansa laskeutumaan Itävaltaan, missä häntä kuljettanut kone joko tutkittiin tai sitä ei muka tutkittu. 

Tuskin itävaltalaiset halusivat vain iloisesti tervehtiä ohi liihottavaa presidenttiä jollain lehmänkellon tai alppitorven soitolla? Tapaus nostatti eilen huhujen trombin, eikä aiheetta. Olivatpa kaikki EU-maat sulkemassa samaan aikaan ilmatilaansa Bolivian presidentiltä tai eivät, ainakin lentoreitillä olevat maat sen tekivät. 

EU-maissa siis hyväksytään USA:n ja Britannian suorittama "informaatiotilan" valvonta eli jättimäinen, pidäkkeetön ja yksilöiden tasolle ulottuva vakoilu. Ei sillä, että sellainen vakoilu olisi ollut kenellekään kokeneelle päättäjälle mikään uutinen.

Barroso ja muut "erottamattomat" eurosatraapit jatkavat joka tapauksessa kauppaneuvotteluja USA:n kanssa. Kauppa ja erityisesti globaali pankkibisnes ovat euroeliitin erityisessä suojeluksessa. Siinä ei paljoa paina edes jonkin itsenäisen latinomaan itsepäisen presidentin diplomaattinen koskemattomuus. Miten paljon sitten oikeasti painaa tavallisen pulliaisen sananvapaus? Hah! Ai mikäkö sananvapaus?

Jos ja jos Suomikin oli sulkemassa ilmatilaansa sillä perusteella, että tietovuotaja Snowdenin epäiltiin livahtavan Moskovasta Bolivian presidentin mukana, voimme viimeistään nyt unohtaa höpinät mistään Suomen itsenäisyydestä tai puolueettomuudesta. Tämänhän vahvisti epäsuorasti myös oma presidenttimme Niinistö "kieltämällä" istuvalta ministeriltä mielipiteiden vapauden. 

Ministerithän vastaavat omista sanomisistaan, kuten muutkin ihmiset. Tai ei sekään ole tässä tapauksessa ihan varmaa, jospa poliitikoilla on erityinen löysien puheiden suoja?

Taviksen on mahdoton tietää, mikä tässäkin jupakassa on totta ja mikä huhuilua, mutta pistän  silti linkin Savon Sanomien tämän aamun keskusteluihin. 

Salaliittoteorioista on tässäkään asiassa enää turha puhua, Suomi on oman leirinsä jo valinnut, eikä sitä vaivauduta edes paljoa peittelemään. ( Tai jotkut eliittikähmyt valitsivat sen kaikkien suomalaisten puolesta, kuten eurorahan liitonkin. ) Nyt sitten ollaan niiin natolaisia, että... Ollaanko me kohta natolaisempia kuin natolaiset itse?

Lopuksi epätarkka lainaus Venezuelan presidentiltä Nicholas Madurolta: "Jos Snowden jää yksin, hän tuhoutuu. Mutta millaisia ​​rikoksia hän on tehnyt? Millaisia ​​pommeja hän räjäyttää tai millaisia ​​ohjuksia hän käynnistää? Hän yrittää taistella vastaan ​​heikompien maiden valvontaa. Siksi sanomme, että jaamme mitä tämä nuori mies sanoo. Suojelemalla Snowdenia  suojelemme rauhaa ".

Ja vielä lisäyksenä Moralesin moraalisaarnaa Euroopalle.

***
Mutta, mutta... Kun lukaisee päivän Talouselämää, tekisi mieli pyytää amerikkalaisilta ystäviltämme, NSA vai mikä se oli, uutiskirje, missä kerrottaisiin tarkemmin EU:n jatkuvista törsäyksistä ja verorahojen haaskauksista eri kohteisiin. 

Kaikkea meille ei vapaaehtoisesti kerrota, ei sitten likikään. Sen voi päätellä siitäkin, ettei unioni ole selviytynyt kunnialla yhdestäkään tilintarkastuksesta. Parlamenttikin päätti juuri, että kyllä pankkiirit ovat bonuksensa ansainneet. Käsi se kättä pesee.

Vai miltä kuulostaisi autonkuljettajan duuni EU:n ulkoasiainhallinnossa, luxuspirssillä tietysti. Sompailusta saisi vuodessa liksaa semmoiset 70.000 euroa ilman lisiä... 

EU:n vakoileminen taitaakin olla tarpeellista ja hyödyllistä, mutta miten sen touhun tulokset saisi julki? Snowdeneita tarvitaan lisää! 
***