30.9.2011

Hakkarainen on kova jätkä!

Kansanedustaja Teuvo
Hakkarainen.
En tunne median suosikkia herra Hakkaraista, mutta itse ainaisena maalaisjunttina luulen tuntevani tällaisen ihmistyypin, jossa on paljon aitoja inhimillisiä ja hauskojakin piirteitä. Tämmöinen ihminen sopeutuu herkkähipiäisten urbaani-uiveloiden sakkiin yhtä hyvin kuin hillosipuli kermakakkuun.


Kirjoitan tässä vain kuvitteellisesta Hakkaraisesta, jolla voi olla satunnaisia yhtymäkohtia todellisuuteen. Hänet tempaistiin ikäänkuin jytkähtäen kansanedustajaksi sisäsuomalaisesta maalaispitäjästä, keskeltä perheen sahayrityksen terien ulinaa, koneiden rallatusta ja räminää, sekä tuoreelle puulle tuoksuvaa purun pölläkkää. Hakkarainen ei ole väitellyt tohtoriksi hiirenpapanoista, hän ei ole globaalisti orientoitunut ja (syvästi) jotakin ihkua tiedostava puiden halailija. 


Kun Hakkarainen halaa puuta, se pölli myös heilahtaa. Hän tiedostaa, (syvästi), mitä suomalaisesta puusta saa sahalaitoksella irti. Tukista, vähän vänkyrästäkin saa lautoja, tarkasti tietynsorttisia ja määrämittaisia. Lisäksi tulee lajinsa verran hyödyllistä kuorta ja purua, tarvitessa hakettakin.


Hakkarainen ja muut hänen lajisensa miehet painavat työssä pitkää päivää. He ovat nykyajan teknisiä työmiehiä, kuka missäkin hommassa. Herra Hakkarainen onkin nykyisin eduskunnan ainoa oikea työmies, sillä muiden on vaikea yltää tuon arvostetun nimikkeen tasalle. Fyysistä työmiestä, samalla myös teknistä moniosaajaa, haalarihemmoa, tarvitaan silti kovasti ja tullaan aina tarvitsemaan. 


Erityisen paljon osaavaa suomalaista työmiestä tarvitaan nykyisin ulkomaisen halpatyövoiman jälkien paikkaajiksi. En halua moittia näitä kaltoin kohdeltuja vierastyöläisiä, sillä kuka nyt helvetissä tekisi työnsä ja vielä raskaan työn viimeisen päälle jollain naurettavalla orjapalkalla? Syy usein kehnoon jälkeen on yksiselitteisesti ahneen tilaajan.


Suomalaisen työmiehen arvostus on alamaissa tässä kilpailu- ja kulutusyhteiskunnassa, missä kaiken pitää tulla helposti seinästä. Niinpä monien ihmisten ajatusmaailma on paitsi erittäin itsekeskeinen, myös suvaitsematon kuin seinästä revitty. Siinä kuin lakipellet haluavat säännellä ihan kaikkea, ekonomistipirut yrittävät tappaa suomalaisen työn ja työmiehen, joka on yhteiskunnan oikea tuki ja turva. Perskeles!


Kansanedustaja Hakkarainen on kova jätkä. Hän hurauttaa autollaan vaikka yöksi kotia neljänsadan kilsan päähän. Eikä se tunnu paljon missään.


* * *
Mutta mennäänpä asiaan. Ai mihin asiaan? No, herra Hakkaraisen nykyiseen toimenkuvaan ja eritoten suomalaiseen puuhun. Kansanedustajan työssään persujen Teuvo Hakkarainen voisi ehkä keskittyä osaamisensa  perusteella puuasioihin sillä aikaa kun monet hänet kollegansa vain puhuvat puuta heinää. Suomalaisen puun hyödyntäminen voi jo huonosti.


Suomi on Euroopan metsäisin maa. Metsä peittää maamme pinta-alasta kolmea neljännestä. Jokaista suomalaista kohti metsää löytyy vajaat viisi hehtaaria. Puuta suomalaismetsissä kasvaa 2200 miljoonaa kuutiometriä. Metsien kasvu arvioidaan 80 - 90 miljoonaksi kuutioksi vuodessa. Yhden kesäpäivän puuston kasvu olisi pinomittarilla metrin korkuinen ja tuhat kilometriä pitkä. Siitä tulisi aika monta mottia.


Lähes 60 prossaa metsistä omistavat yksityiset ihmiset, valtiolla on 30 ja teollisuudella 10 prossaa metsistä. Metsänomistajia on Suomessa peräti miljoona, sillä yhdellä metsätilalla voi olla monta omistajaa.


Suomen metsien vuosikasvu on aika huikea, sillä tehokas kasvukausi on vain noin kolmen kesäkuukauden mittainen. Takavuosina teollisuus käytti puuta melkein tuon kasvun verran, joskin tuontipuun osuus oli silloin iso.  Metsäteollisuuden tilastoihin voisi vaikka hukkua, mutta ainakin se havainto tuli heti, että puun energiakäyttö on vahvasti kasvanut. Jos on totta, että meillä poltetaan noin puolet vuotuisesta puun käytöstä, se on ihmeen suuri määrä, vaikka suurin osa siitä määrästä onkin metsäteollisuuden sivutuotteita.


* * *
Raskas metsäteollisuus, paperi- ja sellu supistavat Suomessa ja se on pysyvää. Eukalyptus kutsuu, mistähän muuten pastilleja enää kohta saa, kun kaikki puut kipataan sellukattiloihin? Mitkä sitten ovat mekaanisen metsäteollisuuden, sahateollisuuden ja puunsepänteollisuuden näkymät?


Luulisi, että suomalaista ja erityisesti pohjoisen alueen  tiheäsyistä puuta pitäisi hyödyntää muutenkin kuin bulkkitavaraksi. Sahaus ja jatkojalostus, huonekalu-ja puunsepänteollisuus ovat meillä vanhoja ja vahvojakin teollisuuden ja pienteollisuuden lajeja. Mutta olisiko niistä enää todella suureksi työllistäjiksi? Entä biopolttoaineet ja paperiteollisuuden paljon puhutut uudet tuotteet?


Mekaaninen metsäteollisuus on automatisoinut tuotantoa siinä, missä kaikki muukin valmistus. Teollisuussahoilla ei enää tarvita paljon ukkoja. Kun rekka rumpsauttaa kuormansa laanille, koneet hoitavat tuotannon siitä lähtien melko pitkälti. Sahatavaran lajittelukin taitaa olla jo isommilla sahoilla automatisoitu. Laatulajittelu oli ennen varsinainen huippustressihomma, mikä joutikin laittaa konenäön tehtäväksi. Onhan siellä sahoilla vielä käsityön tarvista myös jälkikäsittelyssä, kuivauksessa sun muussa.


Puusepänverstaissa työstökoneet pyörivät nekin tietokoneiden ohjaamina, ovat pyörineet jo kauan. Robotit voi pistää hommiin, sammuttaa tehdassalista valotkin ja lähteä tauolle. Pulikkaa pukkaa silti, eivätkä robotit huuda kuin sähköä. Minkä nyt laitetoimittaja ja pankinjohtaja hihkuvat maksujaan. 

Jos ja kun nuoret ovat kiinnostuneita tekniikasta, kyllä sitä mekaanisen puun tuotannosta löytyy. Ja lisää tulee. Parjatut eurooppalaiset taloustaiturit, Italia ja Espanja ovat muuten perinteisesti vahvoja puuntyöstökoneiden valmistajamaita.


* * *
Huonekaluteollisuudessa mm. Pohjanmaalla on upeaa osaamista ja kädentaitoa. Liimalevyjä ja keittiökalusteita tehtiin yhteen aikaan jo isommissa autotalleissakin. Taidepuusepät, hienopuusepät ja mitä heitä nyt onkaan, ovat taas ihan oma lajinsa, minkä tuotteita kelpaa esitellä. Suomessa kyllä osataan, kaikenlaista on tutkittu ja hutkittu, koulutettukin. Mutta olisiko mahdollista lisätä kunnolla alan työpaikkoja?


Vanha laulu oli se, että Suomesta myydään sahatavaraa Tanskaan ja ostetaan sieltä kalliisti takaisin huonekaluina ja kalusteina. Vieläkö näin on? Jokohan meillä osataan koota tehokkaita tuotantoketjuja, joissa yksi firma tekee pöydän jalkoja, yksi kansia, yksi kasaa ja yksi myy tuotteita? Myynti ja markkinointi, sekä oikeanlaisten vientituotteiden kehitystyö, ne lienevät yhäkin pullonkauloja. Entä suunnittelu ja muotoilu?

Kun paperipatruunat tumppaavat täällä sikarinsa ja muuttavat laitoksensa etelän maihin, osataanko meillä enää kävellä puujaloilla? Jos pian suurin osa metsien kasvusta menee energiantuotantoon, on se surkeaa. Ydinvoimaloita saadaan lisää, sitten joskus. Mutta sitten energiapuun tarvekin vähenee. Taidamme vielä saada paljon Suomeen lisää aarnialueita ihan luontaisesti? Niinpä puiden halailijoiden ei pidä hätäillä.


Kannattaisiko näitä puujalka-asioita jonkun eduskuntasahurin alkaa  selvitellä? Jotkut muut kansanedustajat voisivat harrastaa muuta oman leipänsä eteen, siis semmoista, minkä avulla Suomeen saataisiin uusia työpaikkoja. Eduskunnan ja ministerien tehtävä olisi myös edistää sitä, että verotuloja muodostuisi tulevaisuudessakin, eikä vain pöllyttää toisten tienaamia rahoja pitkin Etelä-Eurooppaa ja maailman kehitysmaita.


Valtio laittaa menemään todella suuren määrän yritystukia ja kannustimia. Menevätkö ne rahat oikeisiin osoitteisiin? Saadaanko tukemalla lisää työtä vai edistääkö valtio vain yksityisten pääomien kasautumista?


Suomi on niin kallis maa, ettei täällä kotimaisten yritysten ja pääomien voimin kannata edes kultaa kaivaa. Jos Pohjanmaalta löytyisi öljyä, senkin kai jokin ministeri möisi äkkiä fantastisen halavalla pois, vaikka Statoilille?


Ellei uutta valmistavaa tuotantoa saada Suomessa aikaiseksi, tavis- ja nuorisotyöttömyys paisuu täällä kuin hiivataikina. Huonosti meille silloin käy tässä Euroopan suuressa ja mahtavassa velkaliitossa. No, koska pitää aina ajatella positiviisesti, on teoriassa mahdollista, että elämme kaikki sen poliitikkojen Luxemburgiin pian perustaman yhteisen velkavipupankin jättiläismäisillä tuotoilla. Suurempi mahdollisuus on kuitenkin se, että saamme kaikki paiseruton tai tukehdumme pullaan.


* * *

29.9.2011

Valehteleva roskajoukko

Yksi perussuomalaisten tuore ja äkkiväärä kansanedustaja luonnehti äskettäin toimittajia "röyhkeäksi, ylimieliseksi ja valehtelevaksi roskajoukoksi". Vaikka ei pitäisi yleistää, kyllä mediamurjaanien joukosta semmoistakin sakkia löytyy!


Samat sanat sopivat oikein hyvin myös joihinkin kansanedustajiin. Missä joku on viimeksi nähnyt ihan ehdin poliitikon? Jokainen poliitikko voisi kysyä itseltään, olenko ehkä toisten mielestä tuommoinen kauhistus, kuulunko minäkin valehtelevaan roskajoukkoon? 


Kun pistää toista tai toisia julkisesti pahasti, pitäisi kuitenkin käydä lausumassa samat herjat itsekseen peilin edessä. Siinä voisi kysyä itseltään, miten hyvin nuo sanat sopivat minuun itseeni? Olenko virheetön yksilö, joka on aina oikeassa? Minäkö olen kansakunnan valo ja pelastaja? 


Toimittajan ja kansanedustajan työ on vähän samanlaista ja pieniltä osin myös toisistaan riippuvaista. Molempia hommeleita hallitsee asioiden ääretön paljous. Pintapuolista tietoa tulee jos vaikka mistä asioista. Lopulta sitä tietää jotakin vähän joka asiasta, mutta mihinkään ei ole aikaa tai jaksamista perehtyä. Omasta taustasta ja kiinnostuksista riippuen voi sitten pitkässä juoksussa yrittää erikoistua joihinkin asioihin.


En puhu tässä poliittisista puoluelehdistä ja niiden toimittajista. Senhän jokainen tietää, mitä Alkosta saa, jne.

***
Poliitikkoja hallitsee oikeassa olemisen tarve. Oma ja puolueen imago ovat aina haamuna selän takana väijymässä. Kokeneen poliitikon tunnistaa siitä, ettei hän jää missään tilanteessa sanattomaksi. Poliitikko osaa ottaa kantaa melkein mihin vain. Parhaat poliittiset artistit jopa kuulostavat vakuuttavilta. Samalla heidän on varottava sanomasta mitään täsmällistä, mitä joutuisi ehkä katumaan. Puhetta tulee, pikku ajatuskatkoja ei huomaa.


Hyvin harvoin poliitikko vastaa johonkin toimittajan tai yleisön kysymykseen, että enpä ole tuosta asiasta ihan varma, mutta otan siitä selvää. Siis poliitikolta saa harvoin suoran ja rehellisen vastauksen. Väistely ja ainakin lievä epärehellisyys on sisäänrakennettu ammattimaiseen poliitikkoon. Toinen vakiintunut ominaisuus on julkisuuden kipeys ja sen toki ymmärtää. Poliitikko on julkinen eläin.


Myös muilla julkisuudesta elävillä eläimillä, kuten sopuleilla on hyvin konkreettinen oikeassa olemisen tarve. Virheisiin ei olisi varaa. Ennen virheet olivat kaikkien luettavissa seuraavan päivän lehdessä. Nykyisin kaikki on julkista, sillä silirimpsis, kun painat enteriä. Mitä rehellisyyteen tulee, ainakin ennen sitä yritettiin kertoa se, mitä oli tapahtunut ja miltä asiat näyttivät.  Ehdoton totuus vallitsi vain itänaapurissa. Objektiivisuus on inehmolle mahdotonta, mutta siihen sopii edes pyrkiä.


Kauhistuttavaa tämä nykyinen reaaliaikainen meno olisi tämmöiselle entiselle lehtineekerille! Kun kirjoitat uutisen tai jutun, laitat sen systeemiin ja sitten, kahvitunnilla (entisaikana päiväkaljoilla) muistat unohtaneesi jotain tärkeää tai ehkä käsittäneesi jotain väärin. Eikä sitä enää voisi tarkistaa, se meni jo. 

***
Oli niitä paineita ennenkin. Iltaisin eri firmojen uutispaperiosastolla saattoi olla ihan veemäisen kiire, kun uutiskääpiö tai toimitussihteeri oli repimässä liuskaa koneesta tai kyttäsi hermona taiton edistymistä omalta näytöltään. Tuo riiviö kävi hihkumassa ovella, että nyt pitäisi olla jo valmista ja kertomassa, että vapaa palstatila on supistunut tikkuaskin kokoiseksi.  Virheitä ei silloinkaan saanut tulla. Pienemmissä päivälehdissä joutui täyttämään leipänsä eteen suurenkin palstamäärän. Sen verran ainakin, etteivät ilmoitukset päässeet sivuilla hölskymään.


Vielä takaisin tuohon aiemmin mainittuun lystikkääseen lausumaan toimittajista ja omaan luonnehdintaani kansanedustajista: 


Suurin osa toimittajista ei voisi vähempi välittää jostakin persujen uudesta kansanedustajasta. Heillä on muutakin tekemistä, eikä siihen kuulu poliitikkojen sanomisten kääntely ja vääntely. Maailmassa on tuhat ja yksi lukijoille ja ihmisille tärkeämpää asiaa kuin yksittäisten poliitikojen pupellukset. Poliitikoista saa kyllä uutisia ja kuten aina tässä pahassa maailmassa, kielteiset uutiset saavat eniten tilaa.


Kansanedustajien valtaosa on oikeasti ahkeraa ja tunnollista porukkaa siinä kuin muillakin työpaikoilla. Hiljaiset puurtajat eivät ole eturivin mielipiteisiin vaikuttajia tai poliitiikan ja talouden toimittajien kysymyksien vakituisia vastaajia. Ahkerikot palvelevat äänestäjiään ja hoitavat hommansa. Heidän ansiostaan tämä maailma pyörii. Kouhottajia meillä on aina keskuudessamme ja silläkin konstilla voi päästä pitkälle, politiikassa.


Muutamille rehvakkaille perussuomalaisten kansanedustajille pitää vielä sanoa, että antaa tulla nyt ulos niitä oikeita asioita. Samojen asioiden ja yksipuolisten näkemysten jankkaamisella ajatte vain itsenne nurkkaan, ettekä saa siellä kansakunnan kaapin päällä mitään aikaan. 

Yksi kansanedustaja siellä isossa talossa on mallia avuton noviisi. Politiikassa pitää olla kykyä yhteistyöhön. Jos ei ymmärrystä ja oppimiskykyä löydy, äänestäjät sen kyllä noteeraavat.


Osoittakaa, oletteko perussuomalaisia vai pelkkiä persuja! Vaikka jytkyn taustalla olikin kansakunnassa kasvanut syvä tyytymättömyys, se ei silti kanna loputtomiin. Näyttöjä olla pittää! Siinä kyllä persu puutuu kokouksissa istuessa, mutta järki ei saa jäätyä pitkällä matkalla uudesta kansandustajasta edes jonkin sortin valtiomieheksi tai -naiseksi. Se on ihan sama juttu kaikissa puolueissa. 


Mitä? Jostain Hietaniemen suunnaltako se aavekuiskaus kuului? "Te onnettomat tunarit!"


* * *

27.9.2011

Saako pultsarin tappaa?

Otsikon kysymys tuli mieleen, kun luin aamulla Savon Sanomien uutisen, missä kerrottiin pahoinpidellyn miehen kuolemasta ja asiaan liityvistä oikeustoimista. En tunne yksityiskohtia, mutta taustalla lienee tavallinen tarina. 

Pahoinpidelty mies asui Sirkkulanpuisto -yhteisön asunnossa. Yhteisö huolehtii mm. syrjäytyneiden ihmisten asumisesta, joten oletan miehen olleen jonkin sortin syrjäytynyt, laitapuolen taapertaja, puliukko, alkkis, sosiaalirajoitteinen, tms.



Jutussa kerrotaan, että "Harjalla ja nyrkein hakattu kuoli sairaalassa". Aiemmissa uutisissa otsikoitiin, että pahoinpidellylle aiheutettiin hengenvaaralliset vammat mm. tunkemalla harjanvarsi takapuoleen. Mies kuoli lopulta rajun pahoinpitelyn jälkeen Kuopiossa, hän oli 55-vuotias.


Lainaan edelleen uutista: "Poliisi epäilee miehen pahoinpitelijää tapon yrityksestä, ei taposta, sillä oikeuslääkärin mukaan pahoinpitelyvammat myötävaikuttivat kuolemaan, mutta niitä ei voitu varmasti pitää ainoana syynä menehtymiseen."


Kuopion Likolahdessa viime maaliskuussa sattuneen pahoinpitelyn poliisitutkinta valmistui vastikään. Asuntolasta löytyi vakavasti loukkaantunut mies. Tutkinnan mukaan uhri oli virunut loukkaantuneena asunnossaan ainakin yli päivän.


Tutkinnassa selvisi, että 55-vuotiasta olivat pahoinpidelleet 28- ja 37-vuotiaat miehet, jotka olivat tulleet "kylään" perimään vanhaa, muutaman kympin velkaa uhrilta. Kun asukas avasi oven, etenkin 28-vuotias aiheutti hengenvaarallisia vammoja uhrilleen, jolta murtui 11 kylkiluuta. Lisäksi pahoinpitelijät aiheuttivat uhrilleen kallovamman, keuhkoruhjeen, sekä väkivalloin aiheutetut erittäin vakavat vammat paksu- ja peräsuoleen.


Pahoinpidelty mies oli sairaalassa toukokuun loppuun asti, jolloin hän menehtyi.

Yllättäen Itä-Suomen hovioikeus päätti huhtikuussa, että 28-vuotiasta tapon yrityksestä epäiltyä, päihdeongelmaista ja rajua väkivaltaa käyttänyttä miestä ei ole syytä pitää vangittuna. Pahoinpitelijöistä raakemmaksi katsottu harjankäyttäjä oli jo vapaalla jalalla odottamassa poliisitutkinnan valmistumista samaan aikaan, kun uhri menehtyi sairaalassa.



Savon Sanomat kertoo vielä, että poliisi epäilee kahta miestä tapon yrityksen ja pahoinpitelyn lisäksi pelastustoimen laiminlyönnistä, heitteillepanosta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta. Tapaus menee  syyttäjälle syyteharkintaan.


Mitäpä tuohon osaa enempää sanoa. Poliisi on tehnyt työnsä, samoin kuolinsyyn tutkija. Se vain tuli mieleen, että fyysiset vammat voidaan kutakuinkin selvittää, mutta kukaan ei osaa tutkia uhrin henkisiä kärsimyksiä. Entä sitten heittellejättö, mitä se mahtoi vaikuttaa? 


Oikeuskoneisto jauhaa edelleen. Pahoinpidelty on poistunut joukostamme, mutta pahoinpitelijät ovat vapaina. Se on teon luonteenkin takia aika uhkaavaa.


Juoppojen keskinäiset tappelut, pahoinpitelyt, tapot ja jopa murhat ovat tietenkin aina olleet poliisille ja oikeuslaitokselle ihan pirunmoinen riesa. Muistan kaukaa takavuosilta tapauksen niinikään Savosta, jossa mies tapettiin juopporemmissä kirveellä omassa asunnossaan. Tiedettiin, ketkä kolme miestä olivat olleet tekohetkellä asunnossa. Kaikki he olivat olleet vahvasti humalassa, kai ns. muistamattomassa kunnossa? Tekijää ei koskaan saatu selville ja tuomiolle.


Näitä tarinoita on paljon, eikä niissä ole mitään lapsille kertomista. Kyllä kansa tietää ja poliisi kertoo, minkä kertoo.

***

Viime päivien uutisissa on kerrottu, ettei taviksella ole juuri mahdollisuuksia saada omia riitajuttujaan hovioikeuden käsiteltäväksi, jos hän niin haluaisi. Toisaalta on luettu siitä, miten huolellista työtä suomalainen oikeuslaitos tekee Afrikkaa myöten selvittäessään mm. Suomeen muuttaneen ruandalaismiehen syytteitä joukkomurhasta. Kustannuksia ei ainakaan siinä asiassa säästellä.


Suomen poliittinen kerma tekee omasta mielestään myös huolellista työtä valmistautuessaan talouden taantumaan ja huolehtiessaan erityisesti euroalueen pankkien turvallisuudesta. Ykköspäättäjämme haluavat viedä meidät yhä tiiviimmin Euroopan ytimeen, integraatiota pitää syventää ja talouskuria vahvistaa ja plaaplaaplaa...


Sisäministeri kuulema miettii parhaillaan, miten saada täytetyksi poliisin rahoitusvaje, kipein kysymys lienee muutamista miljoonista euroista. Tarkoitus lienee vähentää väkeä hallinnosta, jos vähennetään? Tullissa ja rajavartijoilla olisi tiemmä hienoja laitteita, joilla voitaisiin torjua rikollisuutta jo rajoilla. Koneiden käyttäjiä ei ole varaa palkata tarpeeksi.


Samaan aikaan poliiseja istuu kuin karvarouskuja sienimetsässä kyttäämässä keskenkasvuisten ja joidenkin aikuisten umpipölhöjen nettikirjoittelua. Sen homman voisi hyvin pääosin ulkoistaa, vaikka viranomaisille raportoiville järjestöille ja sellaisen homman osaaville vapaaehtoisille. Kärkkäitä ilmiantajia aina riittää.


Meneeköhän kaikki oikein? Keskittyvätkö päättäjämme aina ihan tärkeimpiin asioihin? No, eivät  todellakaan! Korjaamista saattaisi olla myös asiakkaille hyvin kalliiksi tulevan oikeustoimen järkeistämisessä. Yhtäläiset ja loukkaamattomat ihmisoikeudet, sekä oikeusturva kuuluvat kaikille meille, myös puliukoille ja -akoille, täällä paremminvointivaltiossa. 


Lopetan epäkohtien kaivelun tässä tähän. Muuten Googlesta loppuu muisti ja minä saan blogspotissa ikuisen bannauksen.


Mutta lopuksi. Lempeitä tuulia tuolle tuntemattomalle pahoinpitelyn uhrille tuonpuoleisessa, älköön sinulle enää ikinä tulko vilu, nälkä, eikä jano!


* * *

23.9.2011

Varsinaista vihapuhetta

   
Mahmoud Ahmadinejad
Myönnän Viikon Vihapuhujan arvonimen insinööri, maisteri ja valtion vihollisten eliminaattori I, presidentti Mahmoud Ahmadinejadille. Onneksi olkoon!  

Kannustakoon tämä vaatimaton tunnustus teitä yhä suurempiin saavutuksiin matkalla kohti sitä vallankumousta, mikä Iranissa on vasta tulossa!

Kun Mahmutti kipuaa YK:ssa puhujapönttöön, arat länsimaiden edustajat, Suomen edustajat kannoillaan, hipsivät jo uloskäyntiä kohti. Aika tylyä, sillä kukaan ei muka välitä kuunnella, mitä Iranin presidentillä on sanomista. Jälkikäteen sanomiset kyllä luetaan tai kuunnellaan tarkasti.

Sanomista Mahmutilla on paljon ja on siinä seassa myös oikeata asiaa, mikä jää aina julkisuudessa lähes huomiotta. Vihapaasausta erityisesti amerikkalaisia ja juutalaisia vastaan tulee joka kerta sen verran rankasti, että valinta lienee paikallaan.


Demokratia kukoistaa Iranissa kuin verellä kasteltu punaruusu, sillä viime vaaleissa 2009 äänestysprosentti kiipesi joillakin äänestysalueilla yli sadan. Vastaavaan kansanvallan riemuvoittoon on kyetty Neuvostoliiton hajottua vain Saddamin ajan Irakissa.

Mahmutille voisi myöntää jopa Vuoden Vihapuhujan arvonimen, mutta vuosi on vielä kesken. Emme edes tiedä, mihin yltävät johtavat kotimaiset vihapuhujamme, etunenässä demarit ja kepulaiset.



* * *

Viikon valtavasta blokitarjonnasta voisi vihateemaan liittyen nostaa ylös monta esimerkkiä, mutta minusta rovaniemeläinen perussuomalainen Hemmo Koskiniemi puuttui US Puheenvuoroissa 22. syyskuuta tärkeään asiaan. Hemmo kirjoitti, että vihan alkulähteet ja juuret ovat viranomaisissa.

Jotkut poliitikot ja päivystävät kauhistelijat ovat ihmetelleet silmät pyöreinä sitä, mistä se suomalaisten viha politiikkoja ja eri asioita kohtaan oikein kumpuaa. Hemmo kertoo blogissaan, että suomalainen byrokratia ja hallintokieli jakaa ihmiset erilaisiin ryhmiin ja intressipiireihin. Hän luettelee lukuisia mm. työttömiä arvioivia ja luokittelevia kriteereitä, joita löytyy blogistakin neljätoista.

Työvoimahallinnon kirjoissa olevat työttömät on lajiteltu ja kortistoitu näihin erilaisiin ryhmiin ja palvelun tarpeessa oleviin. Kuitenkaan työkkäri ei kykene tarjoamaan työtä kuin ehkä joka viidennelle asiakkaistaan.

"Itse asiakkaat kokevat nöyryytystä, ihmisarvon polkemista, väärään ryhmään kuulumista, tarpeetonta juoksutusta ja koulutusta, orjatyötä ja niin edelleen", Koskiniemi kirjoittaa.


Hän toteaa, ettei ole ihme, että työttömät vihaavat työvoimahallintoa. Siitä seuraa yhteiskunnassa paljon muutakin ikävää. Kirjoittaja tuo esiin sen turhautumisen, minkä työtön kokee, koska näidenkin nöyryyttävien lakien takana ovat eduskunta ja puolueet. Muutoksia luvataan ennen vaaleja, mutta työvoimahallinto muuttuu vain entistä pahempaan suuntaan. 


Kirjoittaja muistuttaa, että työvoimahallinnon arkkitehteinä ovat vuosikymmeniä toimineet sosiaalidemokraatit niin ministeriön johdossa kuin virkakoneistossakin.



* * *
Intrigööri voi omien 90-luvun kokemustensakin perusteella olettaa, että Hemmo on oikeassa. Pitkäaikaistyöttömien ja pysyväisköyhien tyly kohtelu kasvattaa turhautumista, masentumista ja sairastumisia, sekä ihan silkkaa vihaa yhteiskuntaa ja sen edustajia kohtaan. Nämä asiat tulevat esiin myös muiden kirjoittajien blogeissa.


Kukaan ei odota, että työttömille pitäisi levitellä punaista mattoa ja tuputtaa rahaa yhtään enempää kuin laki sallii. Asenteissa sen sijaan olisi korjattavaa puolin ja toisin. Asiakaspalvelussa ei mene yhtään sen enempää aikaa, jos se hoidetaan ystävällisesti tai edes asiallisesti eli otetaan ihminen huomioon yksilönä ja ihmisarvoa kunnioittaen.

Jos terve ihminen ei sitten suostu mihinkään, siedettävään työhön tai järkevään koulutukseen, vasta sitten hänet pitää laittaa pakkovalintojen eteen. Yhteiskunnan korkeilla portailla istuvat, kuten Ollila kuulema, haluaisivat palkkojen ja etuuksien leikkaamista esim. nuorison työhalukkuuden lisäämiseksi. Minä sanoisin tälle marenkikuorrutetulle kermakakkuporukalle ja poliitiselle eliitille, että järkätkää nuorisolle edes jotain töitä. 



Nuorten täytyy päästä työelämään kiinni, vaikka aluksi tuettuihin töihin. Työstä pitää aina myös olla hyötyä tekijälle sossuelämään verrattuna. Jos ihminen ei opi nuorena tienamaan työllään rahaa, eikä voi kokea sitä iloa, mikä taviksellekin kuuluisi, ei hän opi sitä myöhemminkään. Sairaan rumassa maailmassamme kun jo viittäkypää lähestyvä katsotaan armotta vanhaksi. Missä välissä siinä ihminen ehtisi edes jotain uraa luomaan ja eläkettä tienaamaan? 

Asenteiden on muututtava ja toimeen on tartuttava. Muuten tulee yhteiskunnassa oikeasti vihaiset tupen rapinat. Eikö siitä ole jo esimerkkejä Euroopassa? Lisää on tulossa!



Kalkulaattorikallet ja finanssikeinottelijat hallitsevat maailmaa. Työtä on jo liikaa ulkoitettu Aasiaan, missä tekijöitä riittää, koska siellä on 60 prossaa maailman väestöstä. Mikään kulutustavaran tuotanto ei muka kannata Euroopassa, paitsi jokin autojen valmistus, vielä toistaiseksi. 

Mitä me teemme poliitikoilla, jotka unohtavat omat kansalaisensa? Onko pian ainoa lohtu se, ettei meitä ainakaan toistaiseksi ammuta kadulle, kuten joissakin arabimaissa ja muissa diktatuureissa?


* * *
Ja kevennys: Die Weltiäkin tuli tänään tavatuksi ja siellä arvioitiin, että voisi olla olemassa rinnakkaisia maailmankaikkeuksia, joita emme normaalisti pysty havaitsemaan.   Sitä minäkin olen luulotellut jo pitkään ja myös tieteilijät ovat siitä kirjoitelleet. Onhan jo tästä havainnoidusta maailmankaikkeudesta suurin osa pimeää ainetta ja energiaa, mitä ei vielä osata määritellä. Pimeetä porukkaa on ainakin jo tälläkin planeetalla.

Sieltä ne ufot tuloo, jostain rinnakkaisesta todellisuudesta. Uskokaa pois ja jos ette usko, luulotelkaa edes! Se rekan perävaunun kokoinen satelliitti ei kuulema tipahda radaltaan Suomeen, joten nousin äsken pois sängyn alta kirjoittamaan tätä.



Netistä on ihmiselle paljon hyötyä, se karsii turhia pelkoja pois ja tuo uusia tilalle. Ai niin, valon nopeuskin on tiemmä ylitetty. Aikamoista haipakkata ne neutriinot menevät meikäläisenkin läpi, eivätkä edes maksan kohdalla viheltele.


* * *

16.9.2011

Rajua rautaa Kreikasta?

Kreikan uusin saksalaistekoinen vedenalainen.
Valtiovarainhoitajamme Jutta Urpilainen kun nyt etsii niitä Kreikan tukilainatakausvakuuksia vihikoirien kanssa, tulipa tuosta mieleen, ettei Kreikka ole pelkkä fetanmussuttajavaltio. Kyllä Kreikasta löytyisi Suomellekin ihan oikeita vakuuksia. Kokonaan eri asia on, annetaanko niitä.


Suomen armeija on tunnetusti säästöjen takia hätää kärsimässä. Vanikka alkaa olla jo niin vanhaa, että ruokalassa pitää koputtaa palasella pöydän kulmaan, että madot tulevat toiselta puolelta ulos ja vastapuolelta voi haukata. Ellei sitten halua haukata luomulihaleipää. Hernesopassa lihanokareet etsivät toistaan ja pannukakku lätsähti. Marjahillot pitää kerätä itse metsästä.


Jalkarättejä ei tahdo harjoitusten jälkeen saada kuiviksi, kun kasarmeja ei ole varaa lämmittää. Intti hajautuukin pian maastoon telttaharjoitukseen, muutamiksi vuosiksi. Näin on,  kunhan teltat saadaan paikatuksi ja kaminat hitsatuiksi. 

Varusmiehillä alkaa olla ääni käheänä, kun pitää huutaa alvariinsa laukaus, laukaus, sarrrrjaa ja kenttälapiot hajoaa. Panssarivaunuilla ajellaan silleen leikisti. Laivoja pitää jynssätä laiturissa niin, että maalit kuluu. Hornettien ujellus taivaalla alkaa olla muisto vain. 



Kapiaiset siirretään miina- ja muiden asevarastojen tyhjennyksen ja romutustoimien jälkeen pääosin reserviin. Vain jossain unohdetun rättivaraston kätköissä elämä jatkuu entiseen malliin. Varsinaisen reservin harjoitukset ovat pelkästään yli-innokkaiden ruutiukkojen ja keskenkasvuisten varassa.


No, tuo oli (vielä) hiukan liian synkkä kuvaus puolustusvoimiemme tilasta. Vielä se porilaisten marssi soi ja rokka kiehuu kattilassa. Joskus päästään harjoittelemaankin, kun Stefan antaa pätäkkää. Pahinta on tietenkin se, ettei armeijalla ole varaa hankkia uusia sotakaluja. Siis niitä, joita tarvitaan, mikäli hyökkäys uhkaa meitä koilisesta, idästä tai kaakosta. Muista suunnista tulijat toivotetaan tervetulleiksi ja kotoutetaan kiiruusti pohjattoman työvoimapulamme paikkaajiksi.

***

Surkein tilanne on Suomen kunniakkaalla laivastolla, jonka viimeisin kansainvälinen operaatio miinalaiva Pohjanmaalla Somalian vesille onnistui mainiosti, koska purkki saatiin taitavan miehistön avulla pidetyksi koko matkan ajan pinnalla.  Merirosvotkin vierailivat lippulaivallamme nauttimassa ruokaa ja muuta hyvää ennen heidän palauttamistaan uusiin vaativiin tehtäviinsä.

Se siitä, mutta laivastomme hapertuu käsiin ja saaristoista merialuetta meillä riittää puolustettavaksi. Jonkinlainen pelko on siitäkin, että myös merimiinat ennen pitkää kielletään maamiinojen ohella, koska hylkeet voisivat satuttaa niihin päänsä. Tarvitsemme siis välttämättä uutta ja ihan turkasen kallista sotalaivakalustoa.



Sotalaivoja ja merivoimien iskukykyä kreikkalaisilla on. Viimeisen päälle. Jos johonkin voi Kreikassa luottaa, niin laivastoon ja sen asiantuntemukseen, jonka juuret ulottuvat Odysseukseen saakka. Nykyisin kreikkalaiset merisotilaat ovat oppineet torjumaan myös ahnaiden seireenien vaatimukset ja leppymättömien luolahirviöiden hyökkäykset, sekä Persian suurkuninkaiden laajentumispyrkimykset.

Kreikan laivastolla on rajua rautaa ja kovaa alumiinia, iskukykyisiä sotalaivoja, joita säikähtäisi itse Turkin sultaani, nk. Jumalan valo maan päällä, jos olisi vielä elossa. Vai onko se?


Uusinta uutta Kreikan laivastolla ovat parhaalla saksalaisella osaamisella rakennetut vetykäyttöiset sukellusveneet. Sellaisia jos pulputtelisi Suomen saariston kätköissä edes pari kappaletta, taas olisi suojassa syntymämaa. Se vanha rauhansopimuksen sukellusvenekielto voidaan unohtaa!


Ei muuta kuin Jutta reippaasti amiraalien ja kenraalien kera tervehdyskäynnille Kreikan aurinkoisille rannoille! Siinä voi sitten varovasti alkaa jutella poliitikkojen kanssa vakuuksista, mutta ei niistä... Panssarivaunuista ei kannata jutella mitään kreikkalaisille, sillä niitä meillä on ruostumassa itselläkin.



* * *
Koska yo. plokipäivitys tuli kirjoitettua vähän otsanahka kurtussa, on pakko laittaa loppukevennys pelastusarmeijan rytmiryhmästä, missä on svengiä kuin EU:n pankkien pelastustalkoissa.


* * *

15.9.2011

Sotilashallitus Kreikkaan?

   

Tavis on tavis eli tasan ei käy ihmisten onnen lahjat. Pitäisiköhän valittaa tasa-arvovaltuutetulle? Ai miksikö? No siksi, että intrigööri on taas tapansa mukaan kommentoinut nettilehtien juttuja, mutta hukkaan se on mennyt koko monivuotinen kommendaattorin ura. Muutenkin se on aika turhauttavaa, sillä siellä kommenttiketjuissa sitä saattaa omakin tyhmyys tiivistyä.

Kun eräs johtavista kriisinhallinta-teoreetikoista, kansanedustaja Jussi Halla-aho, kirjoitti jotain panssarivaunuista ja kreikkalaisista naamakirjassa, seurauksena on maata ja kuulema ulkomaitakin kaatava uutissuma. Halla-ahoa vaaditaan erotettavaksi määräajaksi eduskuntaryhmästä ja ties mitä muuta. 


Ja vastahan mies leiskautti hirmu korkeelta komian benjihypyn, jotta meikältäkin nousi vidota katsellessa tukka pystyyn. Vieläkö sitten aina pitäisi kirjoitellakin vakaasti ja arvokkaasti? Voi olla, että pitäisi. Ilmankos ne kansanedustajien kälätykset ovat aina niin unettavia.



Kun intrigööri ajattelee mualiman menosta synkästi ja kirjoittaa pätkän Kreikan mahdollisesta sotilashallituksesta, ei siitä seuraa hiiren hiiskahdustakaan. Kukaan ei vaadi meikäläistä erotettavaksi mistään. Ei minua voisikaan enää erottaa paljon mistään, paitsi ehkä jääkaapista tai lähikaupasta, mutta kuitenkin. Toisaalta samantapaisia arvioita, pelkoja sotilashallituksen paluusta, on ollut luettavissa nettilehdistä jo pitemmän aikaa.

Laitanpahan nyt kuitenkin omat kommenttini tähän blogiin näkösälle ja lisäksi hirmuisten sotakoneiden kuvia, vaikka niistä en mitään maininnutkaan. Kommentti oli jo 11.9. sunnuntaina iltapäivällä Uuden Suomen ketjussa. Silloin ennusteltiin kovasti, että kreikkalaiset tyhjentävät jo seuraavana päivänä pankkitilit ja pistävät kaduilla hurjat hytinät pystyyn. 



Juttu otsikoitiin suunnilleen näin: "Kreikka tekee kaikkensa, mutta kansa raivoaa"

Ja siitä omat komentit:


11.9.11: Sotilashallitus piti kreikkalaisia saappaansa alla varsin pitkään. Nyt on mahdollista, että poliitikot eivät saa maata enää hallintaansa. Voisi kuvitella, että tiukassa paikassa Kreikan vahva armeija ottaa vallan itselleen. Se olisi pelottavaa, mutta parempi sentään kuin sisällissota.

Poliitikkojen vastuuttomuus velkaantumisessa voi johtaa vaikka sotiin. Kaikki pahuus on mahdollista, sen näimme viimeksi Euroopassa 90-luvulla, kun Jugoslavia hajosi.
Suomenkin talous on raiteillaan vain niin kauan, kunnes mm. luottoluokittajat katsovat, että olemme joutuneet kyllin heikoille. Sadan miljardin valtion velka tuntuu käännekohdalta. Siinä kohti yksi prosentti velan korkoa on miljardi euroa pois verotuloista, emmekä ole siitä kaukana. Kreikan lisää tukeminen pitää ainakin unohtaa, eikä oikeita vakuuksia koskaan saada.


Eikö ollutkin kauheeta pelon lietsontaa? Vaikutelman tehostamiseksi laitan vielä toisenkin Kreikkaa koskevan kommentin samalta päivältä:

11.9.11:Kun kaikki muut keinot on käytetty, eikä mikään valehtelu enää uppoa kansalaisiin, kannattaisi kokeilla jotain ihan uutta, vaikkapa rehellisyyttä.  Näin on Papandreou, mutta ihan sama pätee suuriin EU-johtajiin ja oman hallituksemme keulakuviin. Poliitikkojen pitäisi olla luottamushenkilöitä, siis luottamuksen arvoisia. Pitäisi. Rosvopankkiireilta ja muilta finanssipelureilta rehellisyyttä on turha odottaa, se tyyli ei toimi kasinon korttipöydissä.



Taidan lopettaa koko turhan kommentoinnin ja kirjoittelun edes tältä päivältä ja lähteä keräämään puolukoita. Puolukkametsästä minua ei voi erottaa edes hirviökärpäset. Karhuja metsässä ei ole näkynyt, eikä panssarivaunuja, eikä muitakaan pelon aiheita, kuten vihaisia ämmiä, femakoita.

* * *

Ps. En ole ns. halla-aholaisten kannattaja, mutta en vastustajakaan. Minusta kaikkien mielipidekukkien pitää antaa rehottaa. Yleiset pelisäännöthän meillä on olemassa. Ylilyöntejä voi toppuutella, mutta jos jotain ihmistä tai ihmisryhmää ryhdytään painamaan ja vainoamaan toisinajattelijoita, se ei sovi suomalaiseen yhteiskuntaan. Eikä se sovi siihen perussuomalaiseen puolueeseen, jota minäkin tulin äänestäneeksi.  


Ei, vaikka Suomi onkin nyt perustuslain muutoksella määrittelemässä itsensä EU:n jäsenvaltioksi. Perustuslakiin ei kuitenkaan koskaan kirjattu sellaista lausumaa, että Suomi olisi Neuvostoliiton jäsenvaltio, vaikka silläkin hankkeella olisi ollut tiettyä kannatusta.

Liitto kuin liitto, onko näin, historia sen joskus näyttää. Pienessä Suomessa on aina pakko olla johonkin suuntaan kyyryllään? Tai johonkin päin enemmän ja useammin kyyryssä kuin johonkin toisaalle.



* * *

14.9.2011

Euron stressitesti ja EVM

     
Aamulla satoi, joten uloslähtöä siirtääkseen tämän tarkkailuaseman hoitaja katseli netistä Kreikan julkisten velkojen kehitystä viimeisten parin vuoden ajalta. Kreikan velanhoitokyky alkoi vakavasti horjua tukipakettien suuntaan joskus vuodenvaihteessa 2009-10. Silloin kreikkalaisten velkalasti oli jotakuinkin 250 - 260 miljardia euroa.

     Puolitoista vuotta sitten euromaat (paitsi Slovakia), sekä IMF päättivät tukipaketeista. Sen jälkeen onkin kuultu monenlaista buzukin rämpytystä. Nyt Kreikalla on julkista velkaa eri arvioiden perusteella 330 - 350 miljardia euroa. Taitaa velkaorkesterin buzukeista kielet katkeilla ja zorbaksilta polvet notkahdella?


    Kreikkalaiset ovat tukitoimista huolimatta velkaantuneet nopeasti LISÄÄ melkein sata miljardia euroa. EKP, mistä Suomen osuus on se 1,8 prosenttia, on tunkenut tukia velkakirjojen ostojenkin muodossa kreikkalaisille ja maan pankeille lähes sen minkä se vain pystyy. Sekö oli tukemisen tarkoitus, tehdä hullun lailla lisää velkaa? Vai oliko ehkä aikomuksena Kreikan talouden tervehdyttäminen?

     Kun tukisirkus alkoi, ulkomaisten pankkien ja sijoittajien siivu Kreikan julkisista velkoista oli reilusti kaksi kolmasosaa. Nyt ulkomaisten rahoittajien osuus riskeistä on enää vajaa puolet. Arvataanko porukalla, mihin vastuut ovat siirtyneet?

     Kreikan tukemisen "henkeen" näemmä kuuluu, että tulevan valtiollisen konkurssipesän saatavat siirretään mahdollisimman pitkälti toisten  euromaiden ja Euroopan keskuspankin vastattaviksi. Siis Kreikan velat pankeille kaadetaan lopullisille "vastuunkantajille" eli toisten euromaiden veronmaksajille. Onpahan melkoinen stressitesti eurolle, vaikka pankkejahan vain piti testata.


     Päivän uutisten mukaan luottoluokittajat ovat vaihteeksi iskeneet terävät kyntensä ranskalaisiin pankkeihin. "Markkinoiden" oma stressitesti jatkuu. Obamakin jo murisee sieltä kaukaa velkapimeyden ytimestä eurooppalaisille ja amerikkalaisten suurin rahoittaja Kiinan valtio säestää.


Lisäys 18.9: Kiitos,  jo riittää!

     Taloussanomien Jan Hurri kertoo sunnuntaiaamun jutussaan mm. eurobondeista, joista voisi tulla Suomelle varsinainen painajainen. Euroalueen arviolta 8 000 miljardin euron arvoisten velkojen tasaaminen koko alueen kesken voisi tuplata tai jopa kolminkertaistaa Suomen valtion velan, joka ovat nyt karkeasti noin 1 prosentti koko mahottomasta velkamäärästä eli semmoiset 80 miljardia. Lisäksihän suomalaisilla on iso mälli takausvastuita.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/09/18/suomen-valittava-velkasuo-tai-kiitos-riittaa/201113173/12


* * *
     Lainaan vielä Uuden Suomen juttua, missä Argentiinan keskuspankin entinen johtaja Mario Blejer suosittaa kokemuksen syvällä värinällä, että Kreikalle tulisi tehdä mittava velkojen uudelleenjärjestely. Blejer oli keskuspankkipomona vuonna 2002, kun Argentiina julisti itsensä maksukyvyttömäksi.

     Blejerin mielestä EU:n ja IMF:n tukipaketit ja säästövaatimukset luovat lisää lamaa sen sijasta, että ne ratkoisivat Kreikan ongelmia. "Tukemisen" jäljiltä Kreikalla tulee olemaan yhä enemmän velkaa ja talouskasvu kuihtuu. (Ainakin velka näyttää oikeasti kasvavan!)

     Blejerin mukaan tämä on naurettavaa. Jos Euroopan kriisimaat tekisivät kaikki tukipakettien vaatimat säästöt ja yksityistämiset, niin ensi vuoden lopussa niillä olisi enemmän velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen kuin nyt.

     Liekö tuo naurettavaa vai ei? Hirveesti ei kyllä hymyilytä. Epätietoisena muistelen erästä entistä suomalaista keskuspankkimiestä ja presidenttiä: "Tarttis tehrä jotain!"


* * *     
     EU:ta ja yhteisvaluuttaa on viime aikoinakin kovasti hehkutettu rauhanliikkeenä. Yhteinen valuutta muka estää valtioiden väliset sodat. Intrigööri on eri mieltä. Kun kielellisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti hyvin erilaista 500 miljoonan ihmisen Eurooppaa ajetaan väkisin, hämäten ja valehdellen vähän kerrassaan liittovaltioon, se luo maiden välille pahoja jännitteitä. Euroopan rauhallinen kehitys voi vaarantua.

     Poliitikoista en tiedä, järkevimmät heistäkin ovat jo kauhuissaan, mutta ainakin kansalaisten enemmistö nousee vielä takajaloilleen. Ehkä tärkein torjunnan syy on kaiken taloudellisen vallan keskittäminen, missä ei näemmä keinoja kaihdeta. Tähän saakka räikein esimerkki siitä on pysyvän talousvakausmekanismin, EVM:n perustaminen.


     EU:n pysyvä vakausväline, EVM, pitäisi tulla voimaan 2013. Suomi on täyttä päätä hyväksymässä tämänkin ratkaisun, jos se nyt on jokin ratkaisu ja jos euroalue pysyy kasassa niin pitkään.  Suunnitelmat tästä EVM:stä kuulostavat järkyttäviltä. Kysymys on luxemburgilaisesta sijoituspankista, joka olisi muka "juridinen henkilö", mutta sen säännöt eivät voi mitenkään  sopia minkään kansallisen, kansainvälisen tai EU:n lainsäädännön piiriin. Suunnitelmista tulee mieleen mm. amerikkalaisten sotilaiden syytesuoja tai Guantanamon kidutusleiri.

     Mitä lienee sitten näiden julki laitettujen suunnitelmien takana? Kuinka moni päättäjistä on edes kunnolla tutustunut näihin asioihin? Veikkaan, että hyvin harva. EVM:n herkkuja olisivat "täydellinen koskematomuus eli syytesuoja ja verovapaus". Silti tämä pulju määräisi EU:n jäsenmaiden budjeteista itselleen sellaisen siivun, minkä milloinkin haluaisi, ihan siitä vain, jne. EVM:n henkilöstö olisi lain edessä koskematon ja aina vaitiolovelvollinen.


     Suomi on kirjaamassa peruslakiin olevansa EU:n jäsen. Tänne asti Suomi on ollut itsenäinen valtio. Loukussa ollaan, kun otetaan huomioon Suomen jo tähän saakka "väliaikaiselle vakautukselle" antamat takuut. Jo tuettujen kriisimaiden tilanne on yhä vähintäänkin epävarma.

     Jokin jarru tämmöisellä EVM-pankkiiriliikkeellä pitänee olla, eivät kai EU:n päättäjät sentään ole umpihulluja?  Jarru on kuitenkin suurimpien maksajien, kuten Saksan ja Ranskan käsissä, Suomi tekee vain niin kuin käsketään. 

     Päätösvalta etääntyy yhä kauemmas kansalaisista.  Mihinkään ei osaa enää luottaa, mutta koetetaan sentään pysyä vähän perillä rahan ja politiikan suurlohikäärmeiden aikeista. Meille  kerrotaan, mitä kerrotaan, vain tehdyistä päätöksistä, ei asioiden valmistelusta.

Lisäys: Pankkien stressitesti hämää yhä vuonna 2016.

* * *

1.9.2011

Jäpinää netissä

     
Tietokirjailija Petteri Järvinen käynnisti blogissaan (US, 31.8.) kiinnostavan keskustelun nettikirjoittelusta, jossa hän mm. puolustaa nimimerkkien käyttöä, ainakin toistaiseksi. Viime aikoina moni julkero on koettanut kohentaa  julkisuuskuvaansa vaatimalla, että ihmiset saisivat kirjoittaa netissä vain omalla nimellään ja mieluiten vielä naamankuvan kera. 

     Jouduin itse kirjoittelemaan paperilehtiin 1970-90 -luvuilla nimen ja joskus kuvankin kera. Silloin se piti vain kiltisti hyväksyä, koska työnantaja sitä vaati. Nykyisin ei ole sitä työnantajaa, onneksi on (vielä) sentään pienenpuoleisen työeläkkeen maksaja. Kuvaa ei enää tartte kuin passissa ja ajokortissa.

     Otin taannoin käyttöön tämän intrigööri -nimimerkin, minkä löysin vanhasta sanakirjasta. Ajattelin, ettei sama nimimerkki tulisi heti vastaan, kuten joskus aikaisemmin kävi. Olen intrigöörin ( se tarkoittaa jokin sortin kähmyilijää, juonittelijaa tai takapirua ) rekisteröinytkin parissa nettilehdessä ja tässä blogissa. Yhtä hyvin voisin kirjoittaa nimelläni, mutta ei se nimi monille mitään sanoisi, joten väliäkö sillä.


     Joutavaa rutinaa ja jäpinää nettikirjoittelusta pidetään mielestäni siksi, että useimmilla keskustelijoilla, blogien väsääjillä tai etenkään heidän arvostelijoillaan ei ole mitään kunnollista sanottavaa. Kun ei osaa tehdä aitaa, pitää puhua aidan seipäistä. Voi vaikka hyökätä koko nettiin kirjoittavien kansanosan ja ainakin anonyymien kirjoittajien kimppuun.

     Tuttuahan se hyökkäily netissä on. Jos vaikka vanhempi ihminen lähtee mukaan nettipalstoilla keskusteluihin, tuntuu kuin melkein kaikki toiset olisivat kaheleita tai toisinkin päin. Terveitä ovat semmoiset, joita ei ole tarpeeksi tutkittu.

***
     Oikeasti sieltä jostain netistä, vai mikä se on, löytyy asiallisia kirjoittajia ja  tietämystä  jos vaikka mistä asiasta, nimellä ja nimimerkillä. Asioiden pitäisi ratkaista, eikä kirjoittajan persoonan. Silkkaa törkyäkin löytyisi ja kaiken  sorttisia vihaajiakin, jos sellaisia alkaisi urakalla etsimään. Jos ei muuten saa aikaansa kulumaan, voi sukeltaa vaikka joka päivä uuteen salaliittoon, koko vuoden. Kyllä aina kauhistelemaan pääsee.

     Tilanne on vähän sama kuin menneiden aikojen uskovaisella kansanedustajalla, joka ahkerasti plarasi pornolehtiä ja mesosi kuin Jerikon pasuuna, että oi kuinka kauhean synnillistä saastaa sitä ihmisten turmelukseksi julkaistaankin. Pornolehtien lukeminen oli kai tämän jo edesmenneen herran mielestä kuin liukumäki helvettiin. Jos niin oli, terveisiä vain sinne!

     Toinen kristillinen sittemmin keksi, että minttusuklaa -niminen viinanliru pitäisi kieltää, ettei se veisi nuorisoa hurmioon ja  turmioon. Kehitys on kehittynyt, eikä nykyisin tarvitse olla edes kristillinen poliitikko, kun jo keppanaakin pitäisi laimentaa. Pelkkä demarina oleminen  riittää siihen oivallukseen. Kas kun ei plantrata vettä pilsneriin tai vähennetä hiilihappoa limukoista?

     Juttuhan on niin, että kun poliitikolla ei ole kykyä nostaa esiin ja puuttua todella tärkeisiin asioihin tai  oikeisiin asioihin kajoaminen ei olisi poliittisesti sopivaa, sitä ratsastetaan vaikka aasilla takaperin tai citykanilla korvista kiinni pidellen. Varmin tapa saada kansanedustaja kopistaan torkkupeiton alta saliin, on hilata tv-kamera parvelle. Jo vain tulee säpinää. Nähty on, uskokaa pois!


     Kun kaikki kirjoittavat nettiin ja lukevat yhä enemmän niitä näitä höpinöitä näytöltä, eivätkä tilaa lehtiä, jotta metiamokulit saisivat ilmoitustuloja, suututtaahan se kaikenlaisia kalifeja semmoinen. Koko homma, siis se yleinen nettikirjoittelu, pitää kai tehdä mahdollisimman hankalaksi.

*** 
     Kontrollia  on tiukattava vaikka millä syyllä ja laitettava irtipäässyt rahvas taas aitaukseen. Gunnar-pässejä ei saa päästää aidan yli hyppimään. Kansa on saatava lopultakin käsittämään, että nimimerkki- ja vihakirjoitukset ovat tässä maassa kaiken pahan alku ja juuri, sillä ne muodostavat uhan vakiintuneille ja perusteellisesti korruptoiduille valtarakenteille, eikun siis yhteiskunnalle. Siis tälle hyvinvointiyhteiskunnalle, missä monikaan ei ole viime aikoina kuollut nälkään, vaan hoitamattomiin sairauksiin, eikun... 


     Mistä sitten netissä, kommenteissa ja blogeissa sun muissa meeedioissa pitäisi kirjoittaa? No, oikeista, ihmisiä kiinnostavista asioista tietenkin. BB-taloa ja Idolsia viihteenä ollenkaan väheksymättä tai tätä melko merkityksetöntä presidentinvaalia, nehän eivät silti ihmisten elämää hetkauta mitenkään.

     Yhtä lajitoveria saattaa kiinnostaa, mihin päin se leipäjono nyt siirretään ja onko siellä mitään jaettavaa. Toinen miettii, mistä saisi rahaa, että saisi kaljaa, tms. Työssä puurtava pohtii, vaihtaisiko kulkineensa bensa- vai dieselpeliin. Vai uskaltaisiko sen kämppäkaupan tehdä nyt näillä hinnoilla ja koroilla? Yhteiskunnan tukipylväs hakee jalopuisen pöytänsä takana koneensa ääressä turvallisia sijoituskohteita...

     On tuhat ja kaksi asiaa potenssiin monta, mitkä ihmisiä kiinnostavat ja koskettavat. Sellaisista asioista kannattaa ja pitää kirjoittaa, nimellä tai merkillisellä nimellä, ei sen väliä. Ja kyllä  ihmiset kirjoittavat, ihan uskomattoman paljon. Toki kuvallista antiakin löytyy, ihmisten vidoita, otoksia ja piirroksia pukkaa nettiin kasvavalla vauhdilla. Musiikista nyt puhumatikaan. Nuorten tyrkkää ja tykkää -jutuista meikäläinen on etäällä ulkona kuin kuu-ukko.

***
     Intrigööri joutui aikoinaan mm. kiertämään liikaa erilaisia kissanristiäisiä ja myös kirjaamaan muistiin osin tyhjänpäiväisten poliitikkojen ja byrokraattien unettavia jaarituksia.  Yrityselämän seuraaminen oli sentään kiinnostavampaa, etenkin pk-sektorilla. Monet rutiinit toistuivat vuodesta toiseen. Kuten missä tahansa työssä, eihän se touhu usein niin lystiä ollut. Siksipä koetankin keskittyä tässä vapaassa blogissa vain merkittäviin  maata ja maailmaa kaataviin asioihin. Pysyn aina myös tiukasti asiassa, edes jossakin asiassa, ainakin toisinaan. 

     Tarkoituksena olisi mm. pysyvän ratkaisun etsiminen ja esittäminen valtion ja kuntien yhteiseen kestävyysvajeeseen, ikärakenteen aiheuttamiin ongelmiin, pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyteen, sekä euroalueen velkakriisiin. Noin aluksi.
  
     Kyllä nettiin kirjoittavien kansalaisten poppoo yhdessä tuommoiset jutut hoitelisi, jos varsinaiset päättäjät eivät olisi aina jahkaamassa vastaan ja klähmimässä ideoita kuoliaaksi. Kun ei muuta osata, niin pitää kiristää kontrollia. Suomessa on asukkaita saman verran kuin keskikokoisessa kaupungissa suuressa maailmassa, mutta päättäjiä, lakeja ja sääntelyä on vaikka koko maanosan tarpeiksi.


     Kuprutaloudesta suhteessa todelliseen talouteen näkyy moni netissä kirjoittavan, mutta sieltähän se syy näihin velkakriiseihin oikeasti löytyy. Kuprutalous edellyttää toimiakseen paljon erityisen tyhmiä ja omahyväisiä  poliitikkoja, sekä muita samansorttisia vaikuttajia, joita koulitaan mm. noissa kuuluisissa Bilderberg-kokouksissa. Ilman koulutusta edes poliitikot eivät keksisi sitä, että yksityisten pankkien ja sijoittajien voitot pitää kustantaa kansalaisia ja yrityksiä verottamalla.

     Joudun tietenkin käsittelemään näitä laajoja aiheita yksi kerrallaan ja pätkissä. Aloitan tästä nettikirjoittelusta. Loputkin kolmetuhatta blogikirjoitusta ilmestyvät kyllä, jos en kuole jatkuvan anonyymin kirjoittelun aiheuttamaan ähkyyn. 

     Anonyymi kirjoittaminen netissä on kyllä ihmisoikeus ja se oikeus on kirjattu myös lakeihin. 


* * *