Kehtoa ei enää käytetä kuin kodin koristeena, jos sellainen vauvojen keinutuslaite sattuu jostain löytymään. Hautaankaan eivät enää kaikki joudu tai pääse, kun tuhkaus yleistyy.
Toisaalta syntymän, elämän ja kuoleman kokonaisuus on ikuinen, muodollisuuksista riippumatta. Tänne synnytään ja kukin ajastaan täältä pois kuolla kupsahdetaan.
Tänään lappilainen taiteilija Andreas Alariesto osui kohdalle ensin tutun kirjoittajan blogitekstissä ja sitten netistä katselluissa hienoissa kuvissa.
Alarieston naivistisessa teoksessa Elämän kaari ihminen lennähtää kehdosta hautaan komeassa kaaressa ja se näyttäisi tapahtuvan äkkiä.
Eihän siinä kestä silmänräpäystäkään, kun ukko ( tai akka ) pomppaa koko ihmiselollisen elämänkaarensa pituuden universumin suuressa mittakaavassa.
Paljon iloisempia terviäisiä saamme Japanilaisen Sobetsun kaupungin koululaisten tervehdyksessä olympiakisojen kävelijöille. Lapset esittävät suomeksi mm. Maamme-laulun.
Meillä Suomessa moinen isänmaallinen hehkutus on poliitikkojen pösilöenemmistön tahdosta virallisesti pannassa. Isänmaallisuuden arvostaminen on sentään yksityisesti laillista, vielä toistaiseksi.
Onneksi japanilaisilla on ilmaisuvoimaa ja hyvä muisti, sillä oman kotomaamme asioita voi vielä käydä muistelemassa edes jossain etäisillä, mutta ystävällisillä mailla. Mieluummin siellä kaukana kuin lähempänä kumartelevan herrakansan uudessa pääkaupungissa Prysselissä!
Prysselissä on monelta maha kasvanut, mutta pää on kutistunut.
***