 |
Keskipäivän aurinko Kuopiossa
joulun alla 2010. |
Intrigööri on huolissaan valtion tulokertymästä, mitä nyt lähtölaskennassa oleva hallituksemme on koko toimikautensa ajan tarmokkaasti ja vahvasti supistanut. Erilaiset verojen kevennykset eivät ole tuntuneet, eivätkä näkyneet kenenkään taviksen kukkarossa, mutta seuraava hallitus saa perinnökseen hyvin raskaassa velkalastissa lilluvan valtiolaivan.
Vai pitäisikö puhua proomusta, jota EU:n hutero loistoristeilijä kiskoo perässään, yhdessä muiden pikkumaiden proomujen kanssa pitkässä rivissä.
Koska kaikki hankalat ja vaikeat asiat on tuupattu seuraavalle nelivuotiskaudelle, edessä on monia veret seisauttavia ratkaisuja, kuten Yleisradion rahoitus mediamaksulla. Mediamaksuhan tulee.
Ellei se tule, en uskalla edes ajatella, mikä olisi se jokin muu nerokas oivallus. Kenellekään päättäjistä ei ole oikeasti pimahtanut päähän, että jostakin ylen annissa voitaisiin tinkiä. BBC sen tempun teki, mutta eihän se koske Suomea?
Mammutti voitaisiin laittaa lihoiksi. Parin julkkarikanavan kälätykset ja muutamat radiotaajuudet voitaisiin kaiketi rahoittaa suoraan valtion budjetista. Tasosta ei kannata huolestua, ylen paras tuotanto säilyy, koska sillä riittää aina kuluttajia. Mutta kun ei käy kaaliin, niin ei.
***
Intrigöörin mielestä Suomessa pitäisi päästä edes jonkinlaisiin kansalaisvapauksiin koko ajan kiristyvän kontrollin sijasta. Kyttäkoneisto nimittäin todella kiristyy. Tellun katselu pitäisi olla jokaisen luonnollisen henkilön sukupuolineutraali oikeus, kuten vielä nykyisin on luonnossa liikkuminen tai marjojen ja sienten keräily tai onkiminen. Tai kävely. Toki kävelyäkin halutaan rajoittaa mm. heijastinpakolla ja pyöräilyä kuritetaan pääpottapakolla. Kotonakaan ei saa enää tehdä mitä haluaa, jos menet parvekkelle röökille, voi tulla häätö. Tai ystävällinen raitis naapuri voi uhata puukolla, kuten tässä lähitalossa.
Suomessa on hurjasti pienituloisia sinkkutalouksia ja myös yksinäisten vanhusten määrä kasvaa. PItkäaikaistyöttömyys ei helpota, ei näiltä näkymin. Ihmisten pitäisi saada edes olla rauhassa kotonaan ja kuluttaa aikaansa vaikka tellun vapaita kanavia katsomalla. Siis niiden onnellisten, jotka vielä pystyvät säilyttämään kotinsa, kun asumisen kulut kasvavat, mutta tulot hupenevat.
Teostomaksu, sekä tallentimille, kuten irtokovalevyille ja kenties myöhemmin kännyköille lykättävä hyvitysmaksu on herättänyt paljon ärtymystä. Yleinen olettama ja ehkä joiltain osin käytäntökin on, että kaikki imuttavat hurjana ja luvatta musaa, videopätkiä ja muita liikkuvia erilaisiin tallentimiinsa. Niinhän ne kakrut ja isommatkin immeiset tekevät, kunnes huomaavat, että hupsista, onpas tullut ladatuksi itselle muutama tera sellaista kamaa, mikä muutenkin säilyy verkossa ikuisesti. Hupinsa kullakin, mutta mikäs minä olen toisia heidän harrastuksistaan moittimaan.
***
Niin, se hiljaisuus. Hiljaisuushan on nykyaikana ylellisyyttä. Jos joku pääsee nauttimaan vaikka lintujen ja tuulen äänistä ilman kännyä ja nappeja korvissa, semmoiselle herkuttelulle pitäisi tietenkin langettaa hiljaisuusvero tai -maksu. Luonnon, raikkaan ilman ja veden kokeminen ilman alati korvissa jyskyttävää rämpytystä, rääkymistä ja kiekumista on tietenkin äkkiseltään järkyttävää. Monet eivät kuulema edes kestä hiljaisuutta.
Mitä sitten, jos illaksi ei ole elokuvaa? No toki, luki luki! Kirjastosta saa vielä kirjoja lainaksi ilmatteeksikin, ihan uusiakin kirjoja. Ei kai enää kauan?
Hiljaisuuden kokeminen merkitsee nykyaikana sitä, että ihminen on jouten jossain ulkona kaukana isommasta asutuksesta. Hiljaisuuden keskellä oleva ihminen ei ole ainakaan sillä hetkellä tulosta takomassa pyhän kvartaalitalouden ytimessä. Hän ei ole alvariinsa mobiilisti työmarkkinoiden ja erilaisten kulutuskirkkojen käytettävissä ja tavoitettavissa. Hiljaisuudesta nauttiva ihminen voi olla vaarassa joutua ylellisyysverojen kohteeksi.
Suomessa voi vielä kokea aidon hiljaisuuden. Sitä varten toki joutuu matkustamaan maalle, luontoon, mutta ei välttämättä Lappiin asti. Intrigööri suosittelee vaikka vain tilapäistä majoittumista tai vierailua maalle, mahdollisimman pieneen ja syrjäiseen tuppukylään, esimerkiksi Pohjois-Karjalaan, vaaramaisemiin sinne Pikku-Lappiin. Suomi on toki laaja maa ja hiljaisuutta voi löytää monesta paikasta. Kännerö ja kaikki toistimet pitää laittaa tietysti kiinni.
Iltakävely talvisella pikkutiellä tähtitaivaan alla on erilainen ja monille ihan outo kokemus. Miksei hiihtäminenkin. Kun pysähdyt, ei edes lumi narsku. Ei kuulu mitään. Siis EI kuulu mitään mistään, ei edes autoja tai lentokoneen ujellusta. Tähtien valossa näet hyvin lumisen tieuran ja metsän rajat. Kuutamolla näet kaiken melko selvästi, mutta kauniisti toisella lailla.
Lintujen ja eläinten äänet, ketun haukku tai harvinainen suden ulvonta käyvät suoraan syvään aivoon ja selkäytimeen. Pakkanen ehkä poksauttelee puissa ja järven jäällä. Voit kuvitella olevasi osa luontoa ja olet sitä oikeasti. Niin se on, ihminen on osa luontoa, vaikka elääkin osin luonnotonta elämää.
Maalla ei ole edes valosaastetta. Pilvisinä öinä maalla voi kokea myös aidon pimeyden. Pimeys ja hiljaisuus ovat niin hienoja asioita, että niistä kannattaisi jopa maksaa. Toivottavasti niitä kokemuksia ei sentään laiteta oikeasti verolle. Mistään ei voi olla enää varma, olihan sen marjanpoimintakin jo liipaisimella, silloin muinoin Viinasen ja Ahon laman aikoihin.
***
