Vuosia sitten yhdessä teollisuuskaupungissa paikallinen valokuvausliike oli järkännyt reklaamina kuumailmapallon torille. Päivälehden toimituksessa etsittiin vapaaehtoisia lennolle.
Meikä suostui siihen hurjuuteen yhdessä reippaan nuoren naistoimittajan kanssa. Tuuli aika kovaa. Pallon täyttövaiheessa mietin, jotta mahtaako lentohärveli tarttua lähtiessä kiinni johonkin ympäröivistä rakennuksista.
Nousin kumminkin koppaan lentäjän ja kollegan seuraksi. Jäin tähtäilemään kameralla alaviistoon, jos saisin siitä vaikka viimeisen kuvan ikinä. Mutta vielä mitä, sillä lentäjä ei ollut ensimmäistä kertaa kaasupullojen hanaa kääntämässä.
Pallo nousi kuin SpaceX ja tori pieneni silmissä. Hetkessä olimme korkealla tuulen vietävinä. Se oli oikein hieno kokemus. Ei moottorin ääntä, kuten tavallisemmilla ilmakuvauskeikoilla.
Vain kaasuliekki tohahteli, kun palloon tyrkättiin nosteeksi lisää kuumaa ilmaa. Lensimme ehkä kahden, kolmensadan metrin korkeudella tuulen nopeudella tuulen suuntaan. Muutama kilsa lennettiin ja naatittiin maisemista, kunnes laskeuduimme niitylle.
Maahan tultaessa hyppäsin kopasta pois pitelemään palloa paikoillaan. Se oli mukava ja ilmava lento. Poishakijat olivat jo tulossa peräkärryineen.
Toivon samanlaista kivaa kyytiä vihreälle sisäministeri Maria Ohisalolle, kunhan hänen puolueensa lennähtää pois hallituksesta.
Jos vasurit ovat lähdössä samaan aikaan, kuten noiden puolueiden edellisellä pätkähallituskaudella, kannattaisi lähteä yhdessä Lin kanssa kuumailmapallolla. Pekan voi jättää tallaamaan kotia.
SpaceX tosin olisi vaikuttavampi peli. Naapurin ärtsy ukko Putinkin saattaisi soitella perään.
Ei siinä mittään. Saa niitä kuvia mättää lehteen päälletysten ja vierekkäin, omapa on läpyskänsä, mutta kun niin tehdään yhdessä jutussa, kuvat ovat melkein samanlaisia ja kohde on sama, saattaa jonkun mielestä laatu kärsiä.
Puolueellistako? Niin kai voisi sanoa melkein kaikista poliittisista jutuista.
Kukin duunaa tyylillään.
***
