Tuhmat pojat (ne muut) olivat kivittäneet lehtopöllön pesän Karttulan Syvänniemen kirkon vierestä isosta petäjästä. Kun sattumalta siihen osuin, huomasi yhden pöllönpojista olevan vielä hengissä pesässä. Kävin kotoa tikkaat ja hain pölleröisen turvaan.
Pöllöä pidettiin verannalla, missä se saattoi joskus maata kaiteen päällä mahallaan ja katsoa suoraan ylöspäin. En enää tarkemmin muista, mitä sille syötettiin, vanhemmat hoitivat ruokinnan. Kumminkin poikanen söi ja vahvistui. Kalaa sille vissiin jossain muodossa ainakin tarjoiltiin.
Pian pöllö jo levitteli siipiään. Se näyttää tuuhealta ja isolta, mutta kun sen päätä silitti, höyhenpeitteen alla oli vain pieni linnun pää. Lentoon lähdettyään pöllö ei ottanut hatkoja, vaan jäi pihapiiriin asumaan.
Pöllö oli isonakin hyvin ihmisystävällinen. Me oltiin sen perhettä. Se lenteli myös päiväsaikaan ja saattoi lehahtaa ihan äänettömästi olkapäälle istumaan. Isän kaljunkin päällä se tykkäsi istua. Ikinä pöllö ei puristanut vahvoilla kynsillään.
Samaan aikaan meillä oli marsuja ja niitä se vihasi. Yksi marsuista karkasi pihalla häkistä ja läksi vitomaan hirmu kyytiä karkuun polkua pitkin. Sain sen täpärästi kiinni ennen pöllöä.
Tarinalla ei ole surullista loppua, mutta pöllön kohtalo jäi avoimeksi. Se osasi jo pyydystää itse ruokansa metsästä. Me muutettiin sieltä nyt jo puretulta vanhalta koululta pois ja pöllö jäi sinne oksalle kahjottamaan.
Toivottavasti se pöllö ei ollut kaikille ihmisille liian kaveria, mutta siihen aikaan maalaiskylällä ihmiset kyllä pärjäsivät kaikenlaisten eläinten kanssa. Kesy lintukaan, yleensä varis, ei ollut harvinaisuus.
En tiedä oliko se lehtopöllö tyttö vai poika. Se nimi oli Pomppe. Löysin siitä äsken vain yhden kuvan, pitää katsella onko niitä vielä jossain jemmassa.
 |
| Kaksi pöllöä. |
Lisäys: Minun pöllöilyjuttuihini liittyy kyllä surullinenkin osuus. Kerroin siitä joskus aiemmin susijutun yhteydessä.
***
