14.5.2011

Muutos jäi haaveeksi

(Julk. 12.5.11)    Kokoomus ja demarit, nämä vanhat toverit,  pelasivat kertalaakista persut pois hallituksesta. Puolueet toteuttivat samalla tahtonsa Portugalin tukemisessa. Taitavaa työtä, sillä tukipolitiikan muutos kuulosti äkisti melkein järkevältä, vaikka se onkin höpinöintiä. Jos tuo oli Kataisen keksintö, pitää kehua.  Siilinjärven siilitukasta on kasvanut oikea suhmurointipoliitikko. Kekkonenkin olisi saattanut onnitella tuommoisesta, poliittisesta tempusta, mutta ei ehkä sen nähtävissä olevista seurauksista.


   Kotimaan politiikassa sinipunavedon seuraus on se, ettei mikään muutu. Molemmat veturipuolueet ajavat omien vahvojen taustavaikuttajiensa elinkeinoelämän ja ay-liikkeen tavoitteita Jälkimmäisen asema tässä vahvistuu, eikä se tiedä ainakaan köyhille hyvää. Hyytävän kylmä taloususkonto on sinipunan johtavia aatoksia.


Monien toivoma muutos suomalaisen politiikan kääntymisestä muutaman piirun verran itsenäisempään ja ehkä inhimillisempäänkin suuntaan jää haaveeksi. Suomessa ei lähiaikoina laiteta esteitä ainakaan Euroopan kehittymiselle liittovaltioksi. Eikä voidakaan laittaa hanttiin ilman laajaa yksituumaisuutta. Että se siitä.
   Liirumlaarumin uudesta "tiukasta" politiikasta kriisimaiden tukemisessa ja joistain vakuuksista voi unohtaa. Jaetaanko ehkä itsenäisiä valtioita "sijoittajien" kesken? Mitä tiukkaa on siinä, että Portugalin miljardin takauskin hyväksytään ihan siltään. Pienen Suomen reunahuomautukset saavat isoilta mailta ansaitsemansa huomion EU:n tulevissa kriisikokouksissa, ehkä haukotuksia. Päästään sentään samoihin pöytiin, vaikka lautasia onkin vähemmän. Ytimessä ollaan ellei ytimennävertäjä iske, nyt se populistinen tuholainen on torjuttu.


   Tuleva Suomen hallitus hyväksyy jatkossa kiltisti kaikki tukirahastot takauksineen, mitkä nostavat Suomen pelastustalkoovastuut ainakin kolmannekseen valtion budjetista. Mitä ennen vuotta 2013 "markkinoilla" tapahtuu, se jää nähtäväksi. Suomi ei tosiasiassa kieltäydy yhtään mistään, mitä EU meille sanelee. Urputtaa vain, eikä muuta.
EU:n tukirahastoilta on turha vaatia vakuuksia. Yhtä turhaa niitä on vaatia kriisiytyviltä valtioilta. Itsenäistä valtiota ei voi pakottaa mihinkään muuten kuin suurella sotavoimalla. Joissain tapauksissa toimii sekin, että laittaa lainahanat kiinni. Mutta silloin menee kiinni se maksupuolikin.
   PIeni toivo EU:n ja euron kannalta on siinä, että vanhat vahvat teollisuusmaat Espanja ja Italia kestävät luottoluokittajien ja pankkiirien armottomat hyökkäykset. Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa riittää ongelmia yhden EU:n tarpeiksi. Toisaalta isojen maiden tai nykyistä useampien maiden rojahtaminen roskalainasarjaan kaataisi koko euron. Sellaista myllerrystä ei nyt sentään voi toivoa, vaikka siihenkin pitäisi varautua.


   Kepu jäänee nyt kai vähän sivummalle, räksyttämään oppositioon. Liekö siitä jo tehty persujen kanssa työnjakoa? Kumpi haukkuu ja kumpi puree? Ehkä siinä vuorotellaan? 
   Kristilliset varmaan lupasivat olla homoasioissa kiltisti ja saanevat siitä palkinnoksi ministerin  tai pari. (Kataisen hallituksen tuleva  kokoonpano julkaistiin jokin minuutti sitten.)
   Tuulihattupuolue vihreät julkaisi tänään nettilehdessään mustan listan niistä kansanedustajista, jotka uskaltavat epäillä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Eipä sitten muuta kuin kirjarovioita, tms. odottelemaan. 
   Mamu-, nuuska- ja kielipuolue ruåtsalaiset jatkaa tutulla linjallaan. Hommalaisten ja pakkoruotsin poistajien kannattaa tarkistaa verenpainelääkitys.


   Mutta asiasta toiseen, politiikan ennustamisesta vähän säihinkin. Meidän ennustajaukkojen osa on karu. Sammakkorohvessori Heikkinenkin poistui hiljattain keskuudestamme sinne, minne eivät kurnutukset kuulu. Se oli surullinen uutinen, sillä kunnon huumorimiehiä ja säärohveettoja saisi olla enemmänkin. Viimeisessä itse julkaisemassaan ennustuksessa Heikkinen lupaili pitkää ja kylmää kevättä.
   Sellainen kolea kevät tuli meille persujen äänestäjillekin. Vasta sitä juhlittiin historiallista vaalivoittoa ja hallituspaikkojakin arvioitiin. Nyt puolueella on edessä oppositiota ja vallankäytön opiskelua suuressa salissa ja kokoushuoneissa. Politiikkaa ihmettelevälle kirjoittajalle se on tuttua, olla aina ikäänkuin opposiotiossa. Omat ennakointini ovat sekä menneet metsikköön että osuneet oikeaan. Niin se kuuluu ennusteluissa ollakin. Jos osaisin oikeasti ennustaa, en töröttäisi usein tässä näppiksellä.


   Muistanpa yhden omana aikanaan tunnetun säärohveetan, heinäveteläisen Kerman Kallen. Kalle onnistui ennustuksissaan aina niin sopivasti, ettei häntä päässyt moittimaan siitä, että pieleen olisi mennyt. Tämä Kekkosenkin tuntema pappa kertoilikin enempi vanhan kansan sääviisauksista kuin ennusteli. 
   Ennen vanhaan ei ollut laitostettuja meteoriitteja, tutkia, eikä edes ilmapuntareita ja lämpömittareita. Säiden tulo piti silti osata jotenkin ennakoida. Tietokannat olivat vanhojen ukkojen ja akkojen korvien välissä. Erilaisia säähän liittyviä luonnon merkkejä oli luvuton määrä. Piti olla, sillä sadon onnistumisessa oli leivästä ja joskus jopa hengestä kysymys.


   Intrigööri ennusteli pahan tapansa mukaisesti 24. helmikuuta: "Persujen painajainen: Vaalivoitto, mutta ei hallitukseen". Ennustus oli oikeansuuntainen, mutta ei osunut ihan kohdalleen. Liekö oma virtuaalinen rupisammakko ollut vielä talvihorteissaan? Sen verran sammakoita näppikseltä tuli päästeltyä, että ennakoin kokoomuksen hallituskaveriksi kepua. Demarien rökäletappio näytti vielä talvella luultavalta, ainakin tältä tarkkailuasemalta.
   Kehuipa gööri myös helmikuussa, että "Persut pelastivat demokratian". Se sekä osui että upposi. Just nyt tuntuu siltä, ettei demokratia pelastunut. Pikemminkin voisi puhua parlamentarismin tappiosta, äänestäjien turhautumisesta, kun jytkykään vaalivoitto ei vaikuta maan tapoihin. Samat tutut puhuvat päät siellä hallituksessa taas istuvat, ainakin samoista vanhoista puolueista kuin ennenkin. Demarit olivat räksytysvuorossa sentään vain neljä vuotta.


   Oikeasti on parempi, etteivät persut nyt mene ministeriautoilla ajelemaan. On ryhdikästä pitää kiinni keskeisistä periaatteista, eikä mutustaa EU:n pakkopullaa, vaikka siinä olisi hallitushilloa välissä. Toisaalta puolueessa on vielä vähänlaisesti parlamentarismin pelisääntöjen osaajia. Sinänsä arvokasta ja tarpeellista kansanedustajan työtä pitää tehdä, muuten sitä ei voi oppia kunnolla. 
   Eikä sitä tiedä, keitä siellä maan hallituksessa istuu ennen kuin neljä vuotta on kulunut. Se verran tässä on turbulenssia ilmassa. Kvaak!


   Meinasi tässä jytkyillessä unohtua kehumatta tuo Arhinmäen johtama Vasemmistoliitto. Ei muuten sielläkään virallisen EU-politiikkamme hillopulla vielä maistunut. Ryhti säilyy ja marssi jatkuu.

9.5.2011

Kultaa ja sardiineita


Portugalilaisten 14 miljardin euron kultavarantoon ei maassa voida tietenkään kajota edes äärimmäisessä hätätilassa. Onhan kulta riistetty siirtomaaruoskilla, miekoilla ja musketeilla Etelä-Amerikan intiaaneilta, sekä Afrikan laajojen siirtomaiden neek..., eikun alkuasukkailta. Lisäksi kultaa on vuosisatojen varrella hankittu mm. orjakaupalla ja kiinalaisten pelihimon rikastuttamia Macaon kasinoita verottamalla. 

Portugalilaisilla on muutenkin niskassaan kahden maanosan sademetsien shamaanien ja poppamiesten ikuiset kiroukset, mitkä kutistavat vähitellen kaikkien portugalilaisten miehenpuolien kallon sisäpuolta niin, ettei koko nupille jää lopulta muuta tehtävää kuin pitää korvia erillään. Työnteolla tienaaminen käy kirouksen mukaan yhä vaikeammaksi, vaikka kulutusjuhliin onkin kaiken aikaa kovat halut. Haluja siis olisi, mutta kykyjä puuttuu.
   

Portugalilaisten kulttuuriperinnekin on näivettynyt omituiseksi valituslauluksi, fadoksi, mikä on suomalaisittain kuin sekoitus itäkarjalaisia itkuvirsiä, vanhan kansan lehmänkutsuhuutoja, sekä saamelaisten joikhaamista. Portugalilaisille ei ole ikuisen kirouksen takia jäänyt kerta kaikkiaan muuta kuin vanhoja patsaita meren rannoilla, sekä järkyttävä määrä tyhjiä sardiinipurkkeja. Joskus juhlapäivinä he pääsevät nauttimaan vähän rupsahtaneita sitrushedelmiä, kuivaa patonkia ja portviiniä, mistä ei saa edes krapulaa.


   Tämän kaiken voisi sitkeä Portugalin kansa vielä sietää kivisillä rannoillaan ainaisessa merituulen ujelluksessa. Kelvottomissa ja poliitikoissa ja sika-ahneissa pankkiireissa heillä on kuitenkin kestämistä enemmän kuin inhimillisesti keneltäkään voidaan edellyttää. Eurooppalaisen keskuspankin EKP:n velka-armeijan piirityksestä he eivät yksin selviä.

Pankkiherrojen säälimättömät huovit Junckerit ja Trichetit ja Rehnit takovat rautahanskoin Lissabonin portteja. Vaikka portugalilaisilla on velkaa nielurisoja myöten, lisää olisi muka pakko niellä. Johan siihen velkamäärään tukehtuu vaikka kreikkalainen.


Kyllä suomiugrilaisen peruskansan täytyy ojentaa heille sosialistisesti ja demokraattisesti auttava kouransa. Katkerien viidakon poppamiesten kiroukset kaikuvat täällä Pohjolan havumetsissä asti. Suomessa on pahoja vaikeuksia kasata hallitusta, koska ei olla sitten millään päästy yksimielisyyteen siitä, miten ystäviämme Portugalissa olisi parasta auttaa.


Siksipä intrigöörille tulikin mieleen rimauttaa Isopää-Ekille EKP:n suomalaiseen sivukonttoriin. Isänmaallisena, joskin työnantajansa nälkäpalkalla orjuuttamana ihmisenä, Eki kyllä yskän ymmärtää. Ellei ymmärrä, niin gööripä tässä vääntää sen rautalangasta.

***
Suomelle on ensiarvoisen tärkeää saada hallitus kasaan, jotta voidaan päättää kiireellisistä kotimaisista asioista. Leipäjonot uhkaavat jossain puutteen takia jopa lyhentyä, joten tarttee saada äkisti lisää EU:n ruoka-apua, tuoreita sämpyläjauhoja ja makaroonia. Lisäksi yhteisenä huolenamme on mm. se, miten saada valtion velkarahat riittämään siihen pakottavaan tarpeeseen, että herrojen palkkoja on piankin taas nostettava. 

Muitakin murheita on, kuten kokonaisen kantasuomalaisen maalaishenkisen kansanosan katoaminen peltomaiden laitamille joihinkin merkillisiin maakuoppiin, mutta niistäpä lisää tuonnempana.

Portugalin Azoreilla asunee
aika härkäpäistä sakkia?
Mainitun EKP:n suomalaisen sivukonttorin holveissa on ehtaa suomalaista kultaa kuulema 49 tonnia. Tästäpä tulikin mieleen, että monilla taviksilla, kuten minulla, on vaikeuksia hahmottaa sitä, miten iso määrä rahaa on yksi miljardi euroa. No tässäpä yksi mittari: Suomen Pankin koko kultavaranto, 49.000 kiloa on reilun miljardin tai enintään kahden miljardin arvoinen, eikä sen enempää. Ei se miljardi EU:n mitalla mitattuna niin iso raha taida olla, jos tämä yhtään hahmotuksia helpottaa.



Eki ja pojat varmaankin mielellään nostelevat trukeilla ne kultaharkot holvista rahapajalle, missä ne voidaan sulattaa ja lyödä yhden euron arvoisiksi pikkuruisiksi kultakolikoiksi. Kolikon toiselle puolelle voisi stanssata Suomen kiljuvan jalopeuran ja toiselle puoliskolle Portugalin jellonia, petolintuja, härkiä, laivoja, linnoja ja lohikäärmeitä. Portugalista löytyy kyllä paljon uljaita vaakunoita!

***

No niin, sitten vain se noin 40 tonnia kultakolikoita säkkeihin, rekkoihin ja Portugaliin. Karhukopla voisi suojata kuljetusta. Lisäksi etummaiseen rekkaan kuskin viereen voisi laittaa valvojaksi europarlamentin täystuho-ninjakaksikosta Hautalan ja takimmaiseen Hassin. Silloin kultarahti olisi maksimaalisesti turvattu. 


Soini ja Urpilainen voisivat edellämainittujen valvojien kanssa huolehtia kultakolikoiden jakamisesta vuoropäivin kaupunkien torilla tasan kaikille portugalilaisille. Siitähän tulisi semmoiset satasen verran per nenä kymmenelle miljoonalle kansalaiselle, vauvat ja vanhukset mukaan lukien. Johan sillä satasella saisi monen kuukauden sardiinit ja patongit, per nenä. Portviiniäkin saattaisi saada.



Tällä tavoin Suomi voisi kieltäytyä hyvällä omallatunnolla Portugalin lainan kitkerältä kalkilta maistuvalta takaukselta, eikä olisi suoraan tukemassa sika-ahneita ja huijaroivia suurpankkiireita, vaan hätää kärsiviä eurooppalaisia veljiä ja sisaria. 


Suomi saisi rauhassa muodostaa enemmistöhallituksen demokraattisen vaalituloksen pohjalta. Menettäisimme vain yhden miljardin tai mitä se oli, mutta sen verran menisi takaamalla kumminkin. Äkkiähän kai perusugrilaisten ja sosialistien muodostama hallitus semmoisen rahan säästäisi, vaikka ne pirulliset porvarit joka kohdassa jarruttavatkin. 

Ja onhan Suomessa useita kultakaivoksia, tosin ulkomaisilla omistajilla, mutta sehän on meillä jo vanha käytäntö, ettei omista mineraalivaroista ikinä pyritä itse ainakaan hyötymään.

Ja mikä tärkeintä: Yhdellekään portugalilaiselle ei jäisi epäselväksi, että nyt ne suomalaiset auttoivat ihan oikeasti. Ja loppuisi se ainainen ruikutus niistä perhanan sardiinipurkeista, jotka taisivat lopulta päätyä sotakorvauksina Neuvostoliittoon. Sinne ne menivät laivojen ja veturien pelteihin, ainakin ne säilykepurkkien kuoret.

Sardiinipurkkien sisältöä muistellaan vieläkin joskus joissain vanhainkodeissa rasvoja suupielistä nuoleskellen, luulisin.




€ € €



3.5.2011

Liian iso jytky?

   Timo Soini on kuulema tehnyt politiikon varsinaista leipätyötä eli käännellyt takkiaan, vaikka takin vuori onkin samanlainen kuin päällispuoli. Soini on puolueensa vaalivoiton voimaannuttamana (hieno sana) alkanut puhuakin enempi silleen vähän niin kuin valtiomiehen tyyliin... Siis silleen rauhallisesti, harkitsevasti ja ymmärtävästi, mutta tyylin säilyttäen. Huumoriakin vielä kakkuloiden takana vilkkuu vai olivatko ne studion valoja?


   Ei ole miehellä oikeesti helppoa. Vastikkään oli ihan hirmuinen vaalirutistus maakuntakiertueineen. Väsyn täytyi sen jälkeen kai olla melkoinen. Sitten piti moikata jo ainakin toiseen kertaan useimmat puolueen kansanedustajat, opetella naamat ja nimet yhteen ja saada koko perusedustajajoukko istumaan samojen pöytien ja pulpettien ääreen, sekä sopimaan asioista keskenään. 

   Joku uusista edustajista meni ensi töikseen antamaan ihmissyöjä-sopuleille lausuntoja, vaikka intrigööri koetti täällä kansanmediassa varoitella, ihan samaan tyyliin kuin Pöksänperälän villien vanhojenpoikien saunaillan jatkoilla kyläbaarin takahuoneessa koko päivän kestäneessä keppanapöpperössä. 

Ja Thorsin perskuta, se meinaa vielä lantrata sitä keppanaa, vaikka itsellä on varmana ainakin puoliluvaton mällinpala käsilaukussa. On se ihan hirveetä ja niin on sen Astridin hulvaton meininki muutenkin.


   Takinkäännöksi tulkittiin sopulien ja keskustelupalstojen vakituisten syväkurkkujen kesken se, että Soini yritti edes vähäsen neuvotella hallitukseen pääsystä. Soini yritti viestittää, ettei tässä olla heti ovella änkeämässä poikittain ihan joka asiassa. Siellä hallitusneuvotteluissa kun ei sanelu mene läpi, ei näillä hyvin tasaisilla voimasuhteilla, eikä mitenkään muutenkaan. 

Asioista täytyy peräti pystyä sopimaan muiden puolueiden kanssa. Se on sitä demokratiaa, missä on totuttu siihen, että palttoiden vuorit pölisevät ja lakki pyörii päässä. Hallitusneuvotteluissa, jos missä, ei lehmäparka (veronmaksaja & äänestäjä) tiedä, kenelle rahattomalle ostajalle se vielä kuuluu ennen kuin ilta ehtii.


   Soini muistaa aina mainita, että hän on kokenut politiikko. On ja on. Puolueella on takanaan viisitoistavuotinen pitkä marssi, missä otettiin sille pikku elefanttien marssille aina vain uusia tovereita ja kavereita. Nousu oli lopulta ihan tavaton. Yhdessä nelivuotiskaudessa päräytettiin maata, sekä Eurooppaa ja jopa suurta rahamaailmaa hytkäyttävään vaalivoittoon.


   Mutta oliko jytky sittenkin liian iso? Pystyykö tämä kovin uusi (anteeksi vain) puolue kokeneine puheenjohtajineen isojen kähmyjen poliittiseen peliin? Kokkeleilla ja demareilla kun on sitä poliittista kokemusta pikkuisen pitemmältä ajalta. Tsaarin ajalta ja sittemmin sisällissodan jälkeisen Suomen kuningashankkeen ajoilta asti. Hyvä oli, että nuo molemmat kruunut himmenivät, mutta on tietysti muistettava, ettei tasavaltalaisuus ollut sata vuotta vielä oikein trendikästä. Laitankin sen kunniaksi ylle kuvan Suomen kuninkaalle suunnitellusta kruunusta.


   Kuitenkin ns. vanhat puolueet ovat suhmuroineet hallituksia kasaan koko sotien jälkeisen ajan. Aluksihan se homma oli helppoa, kun Urkki veteli suuret linjat, sitten se meni vähän hulinaksi.  Meni viimeistään sen jälkeen, kun Neukkula kaatui ja oli kaataa meidät siinä sivussa.

***
   Jälkiviisaasti voi sanoa, että moni moni siihen pula-ahon laitaan tuupertuikin tai ainakin nujertui. Seuraukset näkyvät vieläkin. Noista Ahon ja Viinasen, sekä sittemmin Lipposen ajoista tuleekin mieleen pari raakaa asiaa: Tolkuton pankkien pönkittäminen kansalaisista ja veronmaksajista välittämättä, sekä tämä mainio EU ja euro. Suomen liittyminen EU:n jäseneksi oli taannoin ainakin teollisuuden ja elinkeinoelämän mieleen ja sen piti silloin olla hyväksi myös kansalaisille tämmöisessä vientiteollisuuden varassa toimivassa valtiossa. Turisteille pelleily kun ei täällä elätä kuin joitakin lappilaisia. Maa- ja metsätalous hoidetaan koneellisesti. Jostain sitä selvää rahaakin pitäisi tulla.


   Mutta se euro. Vahva euro ja euroalue toi onnen päivät myös eteläiseen Eurooppaan. Meillähän vaalikarja on pidetty tiukasti aitojen sisällä tai liekassa niin hyvinä kuin huonoina aikoina, varsinkin köyhempi kansa. Mutta etelän elvikset ja sorpukset ottivat myös tylsästä eurosta ja helposta lainarahan saannista enempi iloa irti. Ainakin Kreikassa valtiokin laittoi rahaa haisemaan niin, että ihmisetkin siitä hyötyivät. Poliittista kannatusta ostettiin vuodesta toiseen jakamalla jopa taviksille aivan ihmeellisen kuuloisia etuja. No, tarujen maassa Kreikassa ne muinaiset jumalatkin olivat suuressa kunniassa, siellä taidettiin keksiä myös poliittinen teatteri.


   Euroopan maiden velkakriisit ovat johtaneet pienessä Suomessa siihen hulluun tilanteeseen, että täällä väännetään hallitusta kasaan vieraiden valtojen ehdoilla, eikä vain oman maan asioiden hoitamiseksi. Portugalin tukemiseen pitääkin ottaa täällä pikapuoliin selvä kanta. Intrigööri ehdottaa tämän aamun tunnelmissa kompromissia, takit nurin kaikilta ja hyväksytään porukalla väliaikainen kriisipaketti, mutta vain vaiheittain. 


   Muissakin euromaissa voitaisiin sopia siitä, ettei rakenneta mitään jättipankkien ja etelän pellejen tukiautomaattia, vaan ongelmamaiden auttamisesta päätetään joka kerta vaiheittain ja kaikissa maissa erikseen. Lisäksi se lakipaketti lainanantajien eli sijoittajien vastuusta pitäisi kiireesti hyväksyä, yhden vuoden sisällä kuitenkin.

   Koska asian ratkaiseminen ei ole meidän nettihöpöttäjien käsissä, ei ainakaan vielä, eikä ihan kokonaan, jätetään tämä asia nyt rauhassa Jyrkille, Jutalle ja Timolle. Takit pois päältä, kahvit porisemaan ja pöytien ääreen pähkäilemään! 


   Mutta ennen kuin päätän raporttini, annan kysymättä puheenvuoron Tekniikka & Talous -lehden nimimerkki Veijolle, seuraavassa suora lainaus häneltä:


"...Veijo ei ymmärrä kriisimaiden tukemisesta mitään, koska on insinööri eikä ekonomi. Jos ongelmana on se, että kansakunnalla on liian paljon velkaa, miten tilanne oikenee sillä, että sille järjestetään lisää velkaa? Eihän siinä ole tuloksena kuin se, että niillä on entistä enemmän sitä velkaa."

   Velan lisäämisen autuuden jos Olli Rehn pystyy Veijolle selittämään, miehessä on presidenttiainesta. Sellainenkin uhkakuva kun on olemassa, että seuraava presidenttimme joutuu käymään Brysselissä selittämässä, miksi Suomelle pitää järjestää lisää velkaa, vaikka Suomella on liian paljon velkaa."


***