31.1.2014

Miró ja EU

Miron puutarha.
Euroopan unionin aluillaan oleva 30-vuotinen talouskriisi lyö nyt kummallisesti käpälää taiteen kanssa. Portugalissa pohditaan valtion kassan paikkaamiseksi myös valtion omistamien katalaanitaiteilija Joan Mirón teosten myymistä. Kuvataiteilija voi siis pönkittää kokonaista valtiota.

No niin, eipä unohdeta taaskaan kiittää portugalilaisia siitä, että lähetitte Suomeen sen maukkaan sardiinilastin silloin sotien jälkeen! Luulisin, että kyllä täältä saataisiin tarvitessa lähtemään takaisin vaikka laivallinen maukkaita purkkihernekeittoja.

Voisi sanoa, että EU:n ja sen jäsenmaiden tilanne on suunnilleen yhtä sekavan värikäs kuin jotkut Mirón töistä. Toki sillä erolla, että tuon kuuluisan taiteilijan luomukset kestävät lähemmän tarkastelun, ne ovat kauniita ja ilo ihmiskunnalle.

Talouskomissaari Olli Rehn joutui torstaina puimaan eurokriisiä asiaa koskevan kirjan julkistamistilaisuudessa. Rehn esiintyi jopa itsekriittisesti ja myönsi, että kriisiä olisi ehkä voitu hoitaa paremminkin. Niinhän se on, että vaalien alla monet poliittiset persoonat saattavat esiintyä hetken nöyrästi ja inhimillisesti.

EU:n taloussatraapit ovat kehuskelleet sitä, että yhteisesti tuetut kriisimaat alkavat tervehtyä. Voitontanssiksikin ollaan pistetty, silleen joidenkin historiallisten suurmiesten tapaan? Se kai tarkoittaa rahaunionin suurpääomakielellä sitä, että ainakin Irlanti ja Espanja ovat pääsemässä "markkinoille" eli alkavat olla hiljalleen taas rahastamiskelpoisia? Vanhat hirmuvelat ovat kyllä varsinaisissa kriisimaissa ja muissa rahaunionin maissa ennallaan, odotellen vain korkojen nousua.

Rehnin mielestä EU on toiminut kriisissä enemmän "lääkärinä kuin tuomarina". Keskustelussa hän totesi mm., että Kreikan terveydenhuolto oli yksi kaikkein tehottomimmista ja kalleimmista koko unionissa. Eipä ole enää, eikä ole paljonkaan koko julkista terveydenhoitoa, kiitos EU:n.

Intrigööri ei väitä vastaan, varmaankin toverit kreikkalaiset toimivat takavuosina omia kansalaisia kohtaan melko reilusti myös terveydenhuollossa. Tässä kohti pitää kyllä taas kysyä, keitä ja mitä varten kansallisvaltiot ovat olemassa, ihmisiä vai suurpääoman keinotteluvoittojen maksimointia varten? 

Kreikassa poliittinen ja taloudellinen eliitti kähmyili vuosien varrella ihan maan perusteellisesti, mutta vastapainoksi siellä jaettiin nannelia runsaalla kädellä myös tavallisille ihmisille. Mulle, mutta myös sulle! Pitäähän se työrauha taata, kähmyilylle?

Suomessa valtion virallinen rahatilanne on tiettävästi erinomaisessa mallissa tai ainakin oli, koska luottoluokittajat tarjoavat vieläkin meitille kolmea aata. On ikävää olla synkkis, mutta joskus on tullut mieleen, jotta mitenhän muissa euromaissa on asioita hoidettu, kun Suomi saa sen parhaan luottoluokituksen? 

Saksahan on Euroopan "konehuone" ja taloustarkasti siellä on enimmäkseen korjattu satoa, kun muualla on katseltu katoa. Saksa voimistelee ihan omassa sarjassaan.

Kreikan kanssa Suomella on yhteistä vain lipun väreissä, sillä koska Suomen valtio olisi ollut kansalaisilleen kreikkalaisittain reilu. No, eipä moitita liikaa, onhan meillä vielä vanhasta hyvinvaltiosta suurin osa kasassa. Kauanko tätä riemua riittää, sen sitten jotkut näkevät ennen kuin tämä Euroopan 30-vuotinen taloussota on käyty ja pahimmat kriisit selätetty. 

Euroopan parlamentin edustajat valitaan toukokuussa. Toukokuussa Kreikassa lankeaa maksuun 11 miljardin verran lainojen lyhennyksiä ja EU:n vippirahastojen toimeentulotukea tarvitaan taas. Elämä se on usein kuin intrigöörilläkin, yhdestä kriisistä toiseen siirtymistä. Mutta huispa näistä!

Suomen nappulahallituksella muuten alkaa nelivuotiskauden loppusuoran läähätys. Monet ministeritkin häipyvät mieluusti europarlamentin ja komissionkin turviin, tietenkin vain hyvässä hengessä eli pelastukoon ken vielä voi. Onkohan se tosiaan niin, että vain liike on tärkeää, viis mistään päämäärästä?

Lisäys 1.2.: Suomiko valehtelun suurvalta? Tässä vain yksi asia, missä meitä hämätään:
http://rodionr.vuodatus.net/lue/2014/02/avatkaa-valheen-vatsa

Lisäys 4.2.: Miron työt säilyivät vielä Portugalissa.


***

29.1.2014

Natsijahti


Natsien metsästys blogeissa näyttää viime päivienkin havaintojen mukaan jatkuvan epätasaista tahtia. Muusta sosiaalisesta mediasta en tiedä, koska en toistaiseksi ole sen sortin sosialisti.

Natsien jahtaajilta vaaditaan yhä enemmän ammattitaitoa, ainakin jos kysymys on vanhoista natseista, joita kyllä vielä löytyy, mutta tahtovat nuo pahimmatkin ruojat kuolla pois omia aikojaan ennen kuin heitä ehditään oikeudessa tuomita. 


Oikeudenkäyntien syyttäjien todistajatkin ovat päässeet aika lailla ikääntymään. Intrigöörin puolesta kansanmurhanatsien metsästys saa toki jatkua, vaikka voisihan siinä asiassa jo luottaa tuonpuoleiseen tuomariin. Tuoreempiakin joukkomurhaajia on maailmalla tuomitsematta ja paljon.

Uusnatsien laita ainakin täällä kehityksen reunamailla on melkein yhtä hullusti. Kaikki leppymättömät natsien metsästäjät tietävät, että yhteiskunta suorastaan kuhisee neo-natsukoita, piilosalanatseja, kaappi-, kellari- , riihi- ja komeronatseja, puskanatseja, virastonatseja, terveysnatseja, kaikenkieltonatseja, sossunatseja, kiljunatseja, kansainvälisestikin pian jahdattuja kirjastonatseja, sekä puukkonatseja ja koulunatseja, mutta eipä heitä usein käy pyydykseen.

Rasistien ja sukupuolisyrjivien fasistien, kuten tunnottomien sovistisikojen metsästys on  helpompaa, koska siinä on usein kysymys vain nettikirjoitusten vapaasta tulkinnasta. Sakkoja on tuomittu ja niitä paukkaa vastakin. 

Feministifasisteista (sukupuolinetraalisti)  ei juuri puhuta, joten ehkäpä sellaiset ovat vain kuvitteellinen ja siksi naurettava uhka? Kylläpä nyt hahattaakin! Käytännössä pahimpiin ihmisen kohtaamiin ilmiöihin kuuluvat työpaikkanatsismi ja monenlainen syrjintänatsismi, kuten jopa äärimmäinen ikäsyrjintä.

***
Natsien metsästys ei saata olla turhaa, sillä väkivaltanatseja havaitaan silloin tällöin muualla Euroopassa, jopa vapaasti liikkuvien ihmisoikeuksien ja monikansallisuuden kehdossa Ruotsissa. 

Oikeastaan oudointa koko natsistelemisessa on, että raakoja uusinatsiryhmiä löytyy aika usein traumaisesta Saksasta, sekä vanhojen natsien entisen päävihollisen, Äiti Venäjän runsailta ryntäiltä. Monet muutkin maat ovat tälläkin synkällä listalla edustettuina.

***
Mutta miten tunnistaa vaaralliset suomalaiset natsit, jotka tiettävästi uhkaavat joukkovoimallaan koko yhteiskuntaa? Intrigööri on natsien metsästyksessä pelkkä amatööri, mutta blogissa kävijöiden joukossakin saattaa olla samanlaisia harrastelijoita. Siksi tämän postauksen kuvitus voi olla paikallaan tai sitten ei ole. Jotain nämä kuvat kumminkin kertovat, pientä inspiraatiota nääs.

Natsithan ovat aina muodikkaita, fiktion, uudempienkin kirjojen ja kauhufilmien aiheita. Kauhujutuissa on karmeita zombinatseja ja vampyyrinatseja, vaikka minusta ne oikeat vanhat natsit vasta pelottavia olivat. Vilpitöntä vihreilyä eli luonnonsuojelua ja kasvissyöntiä, sekä reippailua ja kulttuuria harrastavat ns. kunnon saksalaiset saattoivat olla samalla raivokkaita ja järjestelmällisiä kanssaihmisten massamurhaajia!

Onkohan siinä fiktionatseilun pelottavuudessa takana sama juttu kuin yhdellä pikkupojalla aikoinaan, sillä tuo poitsu saattoi tosissaan pelätä piirrettyjen filmien täysin kuvitteellisia hahmoja, mutta oikeiden ihmisten näyttelemät pahatkin elokuvat eivät tehneet havaittavaa vaikutusta, jos hän pääsi niitä näkemään. 

Se oli sitä vanhaa telkkarin ja videonauhojen aikaa. Yksi pieni tyttö kertoi luulleensa vielä pienempänä, vanhojen elokuvien ja valokuvien perusteella, että koko maailmakin oli ennen mustavalkoinen.

***
Kuunatsit alkavat olla jo vanha juttu, mutta on niitä aina olemassa maanatseja ja puunatsejakin. Räyhänom.., eikun rauhanomaisten antifasisti-anarkistien kannattaa mailojen, kivenmurikoiden ja rautaputkien kanssa natsihirmuja metsästellessä varoa myös puissa ritsoineen kykkiviä sala-ampujia. Semmoinen pahis voisi myös hypätä niskaan pistin tai leuku hampaissa.

Uuttera ilmiantaminen ja tutkintapyyntöjen tekeminen lienee edelleen innokkaille natsien ja rasistienkin metsästäjille tutuinta ja turvallisinta, sillä väärästä ilmiannosta ei koidu kakkua, eikä sakkoa, sillä kaikki sellainen toiminta on vain, oh ja ah, niin monien ihailemaa kansalais-aktivismia. Kyllä kai sataa ilmiantoa kohti saattaa (hyvällä tuurilla) jäädä kiinni yksi oikea nykynatsi tai edes kiljunatsi.

Natsien metsästäjille pitää laittaa tähän edes yksi linkki siitä, mistä voi löytää hakaristin mallisia eli hyvin epäilyttäviä rakennuksia. 

Natsithan omivat tai yrittivät varastaa todella ikivanhan ja monissa maailman kulttuureissa käytetyn hyvän onnen merkin, hakaristin. Swastikaa on käytetty jopa isojen rakennusten pohjana. Kyllä natsit senkin hyvän symbolin onnistuivat pilaamaan.

Uusnatsien metsästysaika jatkuu läpi vuoden, kannattaa olla valppaana ja pysyä vähäisilläkin jäljillä! Ehkäpä innokkaimmat pääsevät vielä työllisyyskurssitettaviksi oikeiksi pikku nettikytiksi ja natsien jahtaajiksi?  Voi sitä leimaamisen mäiskettä!


***

27.1.2014

Mikä yksityisyys?

Oululainen Kaleva-lehti kertoo, että valtion virastot tekevät rahaa myymällä ihmisten henkilötietoja mm. suoramainostajille. Virastot kauppaavat surutta myös kansalaisten henkilötunnuksia eli sosiaaliturvatunnuksia. Henkilötiedoilla rahastavat ainakin Trafi ja Väestörekisterikeskus.

Henkilötietosi yksityiskohtineen eivät siis ole omiasi, vaan ne kuuluvat valtiolle, kunnille ja kaikille niille, jotka viitsivät nähdä hieman vaivaa tietojen keräämisestä. 

Osoitteesi ja henkilötunnuksesi ovat käytännössä melkein jokaisen saatavissa. Mitä joku voisikaan tehdä melkein täydellisillä henkilötiedoillasi, no, siitä pelosta ei kai kannata enää yöunia menettää? Ei, koska ne omat henkilötiedot on jo menetetty.

Puhelinnumeron näkymisen julkisissa luettelotiedoissa voi vielä estää, mutta pelkän auton rekisterinumeron perusteella selviää monenlaisia tietoja, kuten asuntomurtajatkin hyvin tietävät. Poliisi haluaa urkkia nettiliikennettäsi ja tietysti se pakollinen koko maailman isoveli USA:sta. Keskarit vain myös sinnekin pienen bittihypyn päähän, NSA:lle!

***
Olemme siis paremmin valvottuja kuin koskaan. Erityisen kiinnostuneita kaikenlaiset kotimaiset kyylääjät ovat köyhistä ihmisistä, koska he saavat herrojen suuresta armosta erilaisia yhteiskunnan tukiaisia. Köyhät saattavat myös syyllistyä herkästi harmaisiin hommeleihin ja muihin epäilyttäviin juttuihin. 

Rikkaat saavat tietenkin puuhata mitä vain kenenkään kyttäämättä tai estämättä, koska heidän erilaiset tukiaisensa ja veronvälttelynsä ovat yhtä kuin saavutettu etu ja kansalaisoikeus. Rikkaat ovat myös aina rehellisiä ja muita parempia ihmisiä, eikös vain? 

Suomen pieni kansa on perusteellisesti syynättyä ja kyylättyä, mutta ihmisyksilöt ovat kaikkea muuta kuin turvattuja. Poliisi ja puolustusvoimatkin alkavat olla enempi pilvessä, sellaista virtuaalista mallia. Ai niin, mutta eilenhän sanottiin, että intti on vasta nmt-kaudessa.

Koskahan muuten älykänneröön saa appsin, millä kenen tahansa tiedot ja tietysti ne välttämättömät luottotiedotkin näkyvät pelkän pärstäkuvan perusteella? Kasvojen tunnistus alkaa olla netissä jo arkipäivää ja kännykameratkin ovat yhä tarkempia. Vielä näppärämmin naamantunnistus toimisi kaupunkien kameraviidakoissa. Kehitys kehittyy.

Lisäys: Asuuko rapussasi tai lähitalossa epäilyttävä henkilö, tarkista rikosrekisteri! Näin naapurissa, Ruotsissa.


***

26.1.2014

Irti netistä!

Äsken herättyä laitoin kahvin tippumaan, laitoin työpöydälle valot ja avasin läppärin kannen. Menin parvekkeelle savumerkkejä antamaan, mutta lämpömittari ikkunan pielessä oli vähän pimennossa, joten sisälle tultua katsoin pakkaslukeman älykänneröstä.

Perskutti! Lämpötila katsotaan mittarista, eikä luurista. Taidan olla digi- tai nettiriippuvainen hyypelö? Enkä vain taida olla, vaan olen. Ja pahasti!

Vuosia sitten nettikoneesta tuli minulle(kin)  sanomalehtien ja iltapäivälehtien korvaaja, vaikka paperinen sanomalehti olisi kyllä ihan mukava lukea aamuisin ja katsella sitä päivän mittaan. Kalliitahan ne ryökäleet lehtitilaukset ovat, mutta jospa säästäisi sen rahan jostain ja tilaisi yhden uutispaperin? Mutta se saattaa kuitenkin jäädä tekemättä? Harmi.

Huolestuttavampaa nettiriippuvuudessa on, että se syö kirjojen lukemista. Käyn kyllä melko usein kirjastosta jotain lukematonta, kirjoja pitää jatkuvasti olla pöydällä muutamia, mutta... Surullista on, että kirjojen laina-aikoja joutuu nykyisin jatkamaan ja viemään joskus niitä takaisinkin niin, ettei muka ole "jaksanut" lukea. 

Joskus luppokausina saatoin lukea montakin kirjaa päivässä ja sitä jatkui kymmeniä vuosia, siis sitä kirjojen uutteraa lukemista oli luppoa tai ei. Jo pari vuotta kirjoilta ovat vieneet paljon aikaa myös striimatut elokuvat. Viimeksi luin kokonaisen kirjan yhtä kyytiä toissa viikonloppuna, kun täällä pappalassa käynyt pikkumies valloitti ainoan oikean tietokoneen. Tabletinkin annoin mukaan pikkumiehelle, jolle se sopii paljon paremmin kuin meikälle töppösormelle.

Luuri jäi itselle hätävaraksi. Hassuinta oli, siis minusta kalkerosta, että me molemmat saatettiin pelata samaa lasten peliä, kuten Hill Climb Racingia, mutta eri vehkeillä. Tavallisesti en paljon pelaile, ajankuluksi herttaa ja muita ihan simppeleitä pelejä joskus. Oikeisiin kunnon nettipeleihin ei meikä jaksa paneutua. Oikea sökö ihan pikku panoksilla oli joskus kivaa, mutta eipä ole enää hyvää rinkiä koossa.

Telkkarin katsominen on jäänyt melkein kokonaan. Joka viikko sitä lootaa ei tule edes avattua, koska tärkeimmät ohjelmat näkee nykyisin koneelta, eikä väkisin väännetty hömppä hirveesti kiinnosta. Mutta toisaalta, telkkarin katsominen oli ennen rentouttavaa.

Pitäisiköhän tosiaan tilata se sanomalehti, ostaa littutelkkari ja painua joka päivä ulos kävelemään, vaikka pakkasta olisikin? Niin ja kirjoille pitää löytyä aikaa, paperilta lukeminen on ihmiselle terveellistä. Netissä ei pitäisi (tyhjän päiten) roikkua joka päivä tuntikausia kerrallaan.

En tee uudenvuoden lupauksia, koska en sitten oikeasti yritäkään pitää sellaisia "päätöksiä". Mutta tässäpä tuli nyt henkilökohtaista tammikuun manifestia oikein postattuna. Mitähän näistä ajatuksista mahtaa toteutua? Ehkä ostan myöhemmin sen littutelkkarin ja ainakin luen enemmän kirjoja. Ulkoilu ei sentään ole, vielä, jäänyt liiaksi. 

Jospa keksinkin joitain itselle uusiakin harrastuksia? Politiikan seuraamista ja satunnaista kirjoittelua siitä aion kyllä ronskisti vähentää, sillä siitä touhusta tulee näppylöitä. Vaaleja vasten poliittinen pölinä menee ihan mahottomaksi ilman minuakin. 

Mutta raveihin olisi helppo pelata netissä, sekin harrastus on jostain syystä jäänyt moneksi vuodeksi. Enää ei tarttis ajaa satoja kilsoja monesti viikkoon raveihin sinne ja tuonne... Kaikki tarpeelliset lähdötkin voisi katsoa netistä jälkikäteen. 

Mutta se ravipeliharrastus vasta aikaa veisikin ja lisäisi netissä riippumista. Vaan voisihan sitä ostaa kirppikseltä paremman tuolin ja ...


***

23.1.2014

Yhtiöitetään koko hallinto!

Viestintäministeri Pia Viitanen (sd) hinkuu Itellan pomoilta selvitystä postipalveluiden hoitamisesta niin, etteivät väen vähentelyt vaarantaisi postin peruspalveluita. Ministeri luonnehtii väen vähennysten määrää isoksi iskuksi ja pahoittelee, että niin moni ihminen joutuu epävarmuuteen. 

Voi itku ja turhuuden parku! Onkohan demariministereillä ja muillakin ministereillä sellainen poliittinen erityispiirre, että herätään vasta sitten, kun jossain valtion osittain omistamassa firmassa tai jo koko Suomen maassa ovat varmasti huonot housuissa, eikä mitään ole enää tehtävissä. 

Omistajasohlauksesta vastaava ministeri Haavistokin (v) julkisti tänään suorastaan pönöttävän kannanottonsa niin Rautaruukin kuin Itellankin tilanteesta. Ehkäpä moinen tätimäinen motkotus on ministerin arvolle sopivaa, ehkä ei? Olisiko liikaa vaadittu, että ministerit pysyisivät kuulolla kansallisesti tärkeiden yritysten tilanteesta kaiken aikaa, edes nuo vastuuministerit?

Lasten laulun sanoin: "Ja meidän laivassa, meidän laivassa, on iiiiiso reikä pohjassa..."

Ruotsalaisilla pisneshenkilöillä näyttää olevan ylivertaista osaamista ainakin suomalaisten suuryritysten, ns. "kruununjalokivien" saalistamisessa. Ei voi kuin onnitella, osaavampi vie ja hömelömpi vikisee.

***
Mutta on sitä osaamista muuallakin, sillä intrigööri on melko varma, että esimerkiksi pieni, mutta vireä Viro voisi sopivilla lisäpanostuksilla hoidella Suomen koko valtionhallinnon eduskuntineen, hallituksineen ja keskusvirastoineen murto-osalla nykyisistä kustannuksista ja ihan varmasti paljon tehokkaammin. 

Viro on myös EU:n jäsen, joten tuskin Uudessa Roomassa vai mikä Prysseli se oli, mentäisiin pahasti tiellä poikittain, jos pienet ugrilaiset kansat maissa asuvine venäläisineen löisivät iloisesti hynttyyt yhteen. Hallinnon perusteellinen uudistaminen ulkoistettaisiin yksinoikeudella toistaiseksi käytännöllisille ja osaaville virolaisille. 

Sehän olisi vain samanlainen järkevä pikku järjestelykysymys kuin Suomen maan sisäiset kuntien yhdistämiset tai terveys- ja sossupuolen yksityistäminen, mutta nyt saataisiin kaiketi kunnon tuloksia.

Miksi maksaisimme enää tehottomasta ja pienelle kansakunnalle jo tuhoisasta poliittisesta valtionhallinnosta, puoluevallasta, sekä tarpeettomista keskushallinnon byrokratiabunkkerista tai turvonneista kuntien kalifaateista, kun samat "palvelut" voitaisiin tuottaa tehokkaasti ja varsin keveillä hallinnon kustannusrasitteilla?

Korkeintaan sata suomalaista kansanedustajaa ja muutama ministeri riittäisivät vahtimaan tsuhnien etuja uudessa ugrilaisessa yhteishallinnossa. Ei muuta kuin lahden ali tunnelia kaivamaan, saataisiin töitäkin ja sitä ylen ihanaa EU-rahoitusta.

Suomen pöhötautiset ja jämähtäneet rakenteet voitaisiin purkaa, sekä hirmuinen verotus ja kustannukset keventää niin, että työnteko ja yrittäminen olisivat taas kannattavia ja ihmisten eläminen tulisi täällä edes jotenkin mielekkääksi. 

Suomen ja VIron väkiluku ei yhdessäkään ole edes yhden oikean maailman metropolin vertaa. Mihin sitä nykyistä hirmuista, mutta hyvin jäykkää hallinnointia tarvitaan? Mikä tässä vielä maksaa?

Hei puolueet ja johtavat poliitikot! Ei me enää luoteta teihin, eikä siihen ole mitään syytäkään.


***

20.1.2014

Vihreä Tsingis-kaani


Tsingis-kaanin sotaretket torjuivat tehokkaasti ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta jo satoja vuosia ennen kuin sellaisella käsitteellä osattiin pelotella ihmisiä, hankkia poliittista valtaa ja pistää rahoiksi. Itse en olisi tullut moista aatelleeksi, mutta sattui vastaan semmoinen sivusto, jossa annetaan ymmärtää Tsingiksen olleen melkeinpä kaikkien ilmastovihreiden esi-isukki.

Kaanin ratsastavat ja miekkailevat mongolit valloittivat aikoinaan viidenneksen Aasian ja Euroopan asutuista maista, myös lähinaapurissamme Venäjällä.

Kaanin sotajoukot teurastivat miekkoineen ja jousineen valloitusretkillä jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tämän seurauksena valtava määrä peltoja palautui myöhemmin metsälle ja karja väheni pois metaania tuhnuttamasta. Samalla ihan hullun paljon hiiltä sitoutui varsin pitkäksi aikaa pois ilmakehää pilaamasta.

Tarkemmin ajateltuna vähän kaanimaisia ajatuksia on kuulunut myös nykyvihreistä, varsinkin sieltä syvävihreältä eli myrkynvihreältä puolelta. Tuollaisen ajattelun mukaan ihmiskunnassa on ihan liikaa populaa, eikä syntyvyyden alentuminen oikeasti vielä kosketa kuin osaa ns. kehitysmaista. 

Myrkynvihreys on vissiin yksi ilmestyskirjassa kuvatuista lopunajan ratsastajista, joita voi olla olemassaan isokin joukkio. Tavisvihreäthän ovat kuin immeiset ainakin, ehkä he ovat vähän tosikoita itunistejä ja salatisteja, mutta varmaankin he ovat uskossaan onnellisia? Heh.

Kaanimaisen ajattelun mukaan kunnon sotiminen, kurkunleikkaus ja polttaminen olivat väestönkasvun hillitsemiseksi jo muinoin paikallaan. Tsingis-kaanin ja muiden mongolien hallitsema valtakunta paisui siitä huolimatta alamaisineen niin laajaksi, että lieneekö sieltä peräisin ilmastovihreyden lisäksi myös toinen nykyaikana vallitseva käsite, kaikkia aivan loputtomasti rikastuttava monikulttuurisuus? 

Euroopan näivetys

Tämän maailmanajan monikulttuurisuus on toki toisenlaista kuin kaanin valtakunnassa. Mongolien imperiumissa monikulttuurisuus eli kymmenien tai satojen erisorttisten kansojen verottaminen  oli oikeasti rikastuttavaa. Nykyaika osoittaa, että kyllä eliitti voi satumaisesti rikastua vallitsemalla vain yhtä rutikurjaa kansallisvaltioita ryöväten haltuunsa pääosan maansa kansantuotteesta ja luonnonvaroista.

Nykyajan monikulttuurisuuden kehittäjät pyrkivät siirtämään väestöä alikehittyneistä maista ylikehittyneeseen Eurooppaan, joka on jo valmiiksi tukahtumassa itse aiheuttamaansa pöhötautiin, jota seuraa väistämätön kantaväestön näivettyminen. Tulijoitahan muualta kyllä riittäisi, miljoonittain. Ihan turha lienee todeta, että miljoonittain on myös nykyisiä eurooppalaisia työttömyysjonoissa. Onpahan melkoinen Gordionin solmu, miekallako sekin lopulta hoidellaan? Mutta kuka on uusi Aleksanteri Suuri?

Kantaväestön nuorempi polvi karkaa pahiten näivettyvistä Euroopan maista kauas muuhun maailmaan, missä on vielä olemassa kehittymisen ja toimeliaisuuden edellytyksiä. Jos ja kun nuorisossa on kansakuntien tulevaisuus, on Euroopalla edessään pitkiä ja ikäviä taantumisen vuosikymmeniä. Jäljelle jäävät tässä vaiheessa köyhät, työttömät, luuserinuoret, sekä tietysti vanhukset. Ihmisten vanhenemistahan pidetään sekomielisessä Euroopassa ja Suomessa melkeinpä kansallisena onnettomuutena.

Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, mutta voihan olettaa, että Eurooppa on parin sukupolven päästä kovin toisenlainen. Mahdollisia kehityskulkuja on jos kuinka, mutta Euroopan yhdentyminen suureksi ja tiiviiksi liittovaltioksi taitaa olla vähimmin todennäköistä. Ehkäpä lapsemme näkevät uudelleen tiukasti kansakunniksi eriytyvän Euroopan. Toivottavasti siellä ei ole paljon synkkiä sotalordeja, kuten vielä Tsingis-kaanin jälkeisinäkin aikoina.

Sotaa ja kurjuutta, aina vain

Nykyajankin monikulttuurisuuden ja kansojen vaelluksen taustalla ovat lukuisat katkerat sodat, sama ajattoman vanha taistelu vallasta, samanlainen tappaminen, ryöstely ja polttaminen. Ja sama loputon kurjuus ja köyhyys. 

Mongolivalloittajien paikan maailmanhistorian tekemisessä on ottanut monikasvoinen globalistiarmeija, mikä ratsastaa suurilla ja korskuvilla ahneuden hevosilla huitoen hulluna  äärimmäisen voiton tavoitteluun teroitetuilla miekoilla. Uhreilta ei voi välttyä, eikä myöskään satumaisilta voitoilta.

Nykyajan haarniskoidut ritarit, poliitikot, keskiajan valtiaille kuuliaisten sotajoukkojen tavoin, eivät velttouttaan edes pystyisi vastustamaan globaalia vyöryä. Poliitikoilla on nimellisesti valta säätää lakeja ja laittaa rosvoparonit kuriin, heillä on jopa kansallinen sotaväki takanaan, mutta nuo petturit ovat luovuttaneet valtansa pois, nk. kasvottomille markkinavoimille, joilla on miljoona näkymätöntä, mutta ahnetta kättä.

Muinoin läntiset eurooppalaiset pelasti mongolien laajenevilta valloituksilta vain silloisen kaanin kuolema. Toinen valloittaja, hunnipäällikkö Attila sattui hänkin sopivasti kuolemaan kesken sotareissujen. Japanilaiset pelastuivat mongolien sotalaivaston maihinnousulta vain jumalallisen myrskyn, kamikazen ansiosta.

Sellaisia pelastuksia ei liene nyt odotettavissa, vaan eurooppalaiset poliitikot ryhtyvät auliisti yhdessä globalismin voimien kanssa alistamaan omia kansalaisiaan, joiden kanssa he vielä äsken vannoivat sen jonkin ihmeellisen utopian, sen demokratian nimeen.

Mutta kehitys voi kulkea toiseenkin suuntaan. Niin kauan on meilläkin toivoa kuin on toivotalkoita ja niin kauan on elämää kuin vielä ryysykasasta pöhinää kuuluu. Vai miten ne nykyhetken johtavat suomalaiset mantrat menevät?

Sotalordi ja apotti

Kun on puhe mongoleista, on puhuttava myös Kiinasta, joka on aina vain tärkeämpi vaikuttaja koko maailmalle. Näin on, ellei Punalipun dynastian Kiinakin lopulta pullistu ja halkea. Se olisi jo aika pelottavaa.

Mutta on niitä tiukkoja paikkoja ollut ennenkin, myös Kiinassa:

Muinoin kiinalaisessa kaupungissa mongolien armeija ryskytti portteja. Kaupunki paloi jo osittain ja sen asukkaat yrittivät paeta tai piiloutua. Myös suuren buddhalaisen luostarin munkit ottivat jalat alleen. He eivät olleet mitään Shaolinin soturimunkkeja, mutta  juoksivat kuin tuuli. Vain vanha apotti jäi yksin odottamaan valloittajia luostarin suuressa salissa.

Pian luostarin salin ovet potkaistiin auki. Sisään astui itse sotalordi, mongoliarmeijan kenraali paljaine verisine miekkoineen ja hurjistuneine sotureineen. Kenraali marssi saliin, pysähtyi apotin eteen ja sanoi:

"Tässä näet miehen, joka ei räpäytä silmäänsäkään, kun hän leikkaa sinulta kurkun poikki!"

Apotti työnsi kädet hihojensa sisään ja vastasi:

"Tässä näet miehen, joka ei räpäytä silmäänsäkään, kun sinä sen teet!"

Kenraali katsoi hetkisen apottia silmiin. Hän laski miekkansa, kumarsi ja läksi pois komentaen miehet mukaansa. Kaupungin buddhalainen luostari jäi polttamatta, eikä sitä ryöstetty.

Onni vai onnettomuus?

Toinen kiinalainen juttu kertoo siitä, miten vaikeaa on päätellä, onko jokin sattumus onneksi vai turmioksi.

Pieni kiinalainen kylä sijaitsi karuilla seuduilla, kovien ja kivisten peltojen keskellä. Kylässä oli paljon vanhuksia ja pieniä lapsia. Pellot uhkasivat jäädä muokkaamatta ja viljat kylvämättä, sillä kylästä ei kerta kaikkiaan löytynyt siihen tarpeeksi voimia.

Nuori herra Hu kantoi vastuuta kylästään ja jos hän jotakin jumaliltaan toivoi, hän toivoi hevosta. Hevosen vetämällä auralla pellot saataisiin helposti kynnetyksi ja muokatuksi. Mutta hevoseen ei koko kylällä yhdessäkään ollut varaa.

Seuraavana aamuna herra Hu ei oikein uskonut silmiään. Aitaan oli tarttunut suitsistaan jostain karannut hevonen, eikä sen omistajasta ollut hajuakaan. 

"Nyt onni meitä kohtasi", Hu hihkui.

Piankin polle valjastettiin miten kuten jostain nurkista löytyneen puuauran eteen ja koko perheen ja pienen kylän valtasi iloinen tekemisen meininki. Kaikki halusivat opetella kyntämään hevosella.

Päivää myöhemmin herra Hu näki kauhukseen, että hevonen oli karannut.

"Nyt meille kävi paha onnettomuus", hän vaikersi ja masentui ihan tarkkaan.

Pari päivää myöhemmin herra Hu heräsi taas kukon lauluun, katsahti ovelta ulos ja häneltä loksahti alaleuka rinnuksille. Karannut hevonen hirnui kylän raitilla ja se oli tuonut mukanaan kokonaisen lauman hevosia.

Hän riemuitsi ääneen: "Taas meitä onni potkaisi. Nyt saamme kaikki  kylän pellot kynnetyksi ja se käy helposti."

Viikkoa myöhemmin herra Hu ratsasti illan tullen reipasta ravia takapellolta kotia kohti, missä vaimokulta ja lapsilauma häntä odottivat iltasen kera. Hevonen kompuroi ja satulaton Hu putosi sen selästä. Hu ei enää päässyt omille jaloilleen, sillä hän oli katkaissut toisen koipensa.

"Nyt minua vielä tämmöinenkin onnettomuus kohtasi", hän vaikersi  vaimolle  ja naapureille maatessaan mökkinsä lattialla olkipatjalla jalka lastoitettuna ja huolellisesti käärmeöljyllä siveltynä.

Seuraavana aamuna herra Hu heräsi tutun herätyskukon sijasta hevosten kavioiden jyskeeseen ja karkeisiin komentoääniin. Oli syttynyt sota mongoleja vastaan ja keisari oli määrännyt sotaväenoton joka kylästä. Hun jalka oli todistettavasti poikki, eikä hänen tarvinnut lähteä sotaan.

Herra Hu katkenneine jalkoineen oli onnesta mykkä.


幸福


10.1.2014

Päivän pähkäilyjä

Dennis on äijä!

Intrigööri nostaa pipoa entiselle koripalloilijalle, nykyiselle kansainväliselle pulloilijalle Dennis Rodmanille. Juoppous tai alkoholismi teettää ihan varmana ihmispololla kaikenlaista tempauksia, mutta Denniksellä on selvästi laajempi käsitys ryyppykavereista kuin useimmilla muilla.

Missä vaiheessa jotain nousuhumelia miehelle lieneekään pätkähtänyt aivoliemessä, että lähdenpä nyt tästä liennyttämään ja kupittelemaan Pohjois-Koreaan Kim Jong-unin kanssa? 

Monelta se jäisi tekemättä, mutta Dennispä toteutti aatoksensa ja on käynyt maailman suljetuimmassa vankileirien maassa pippaloimassa sen hieman paksuposkisen diktaattorin kanssa monta kertaa.

Viime reissulta lienee sankarimatkailijalle jäänyt joitain muistikuvia löysistä puheista, koska hän on kai mennyt katkolle? Hyvä Dennis! 

Toivottavasti noista korkeiden promilleiden reissuista on ollut jotain hyötyäkin, sille liennytykselle. Ryyppäämiselle se perustui ennen Suomenkin ikuinen ystävyys naapurihirvityksen eli Neukkulan kanssa. Jo vain!

Maailman kokoinen puhallus

Vaikka en malta nyt paljon kirjoitella, linkitän talvilomalta Seppo Oikkosen blogiin. Oikkonen osaa selittää hyvin sen maailman kokoisen puhalluksen, minkä riepoteltavana on myös pieni, mutta sisuton EU-Suomi. 

Mutta ei hätä ole tämän näköinen, se on paljon pahempi. Valitettavasti meitä ei auta edes Maamme-laulu, eikä ainakaan Ruotsin kansallislaulu. Eikä auta enää edes Kätsystä ja Stubbelista unionin avulla eroon pääseminen. 

Mutta auttaisiko meitä lopulta Venäjän federaation komia hymni, Neukkulasta tutuin uljain sävelin? Osavaltiomme suhteita Äiti-Venäjän federaatioon voisi hoitaa vaikka kansalaisille molemmissa maissa mieluinen Ville Haapasalo, ei tympeänä euro-komissaarina, vaan joviaalina (kulttuuri)kuvernöörinä?


Wahlroosin haastattelu

Päivän tai viikonvaihteen tärkeimpiin pähkäilyihin kuuluu paljon oivaa asiaa sisältävä Björn Wahlroosin haastattelu Ylen Ykkösaamussa. Haastattelijana on toimittaja Seija Rautio.

( Wahlroosin lausumat leimataan melkein aina äärioikeistolaisiksi, mutta leimojen lyöminen ei tosiasioita muuksi muuta. Suhmurasosialismillakaan ei enää pitkälti pötkitä. )

Väärä auto

Aamun uudiset kertovat pariskunnasta, joka läksi huoltsikan pihasta ajamaan väärällä autolla. Auto oli kuitenkin saman merkkinen kuin heidän omansa ja lie ollut saman värinenkin. Erehdyksessä lainatussa ajokissa ovat tainneet  olla ovet auki ja virta-avainkin paikallaan?


Ei tuommoinen ole mitenkään uskomatonta, kuten jossain otsikoidaan. Olen itsekin seissyt ensin väärän auton vieressä tarjoamassa avainta lukkoon, mihin se ei sovi ja olen nähnyt toistenkin tekevän samalla lailla. Samanlaisia autoja on vaikka kuinka paljon ja enimmäkseen ne ovat väriltäänkin neutraalin tummia tai harmaita.


Joskus meillä oli vaimon kanssa mökin pihassa kaksi eriväristä ja -ikäistä laatikkoladaa. Kerran kokeilin huvikseni avaimia keskenään ja sain molemmista oven lukot  auki yksillä avaimilla. VIrta-avaimet eivät sentään olleet yhteensopivia. 



Siihen aikaan 80-luvulla ei autoja tarvinnut maalla välttämättä lukita. Avaimet korjattiin kuitenkin yleensä yöksi pois ja mökin ovet olivat useimmiten lukossa. Joskus aikoinaan maalla ei lukittu lainkaan talon ovia. Luuta ulko-ovea vasten oli naapureille merkkinä, ettei väki ole nyt kotosalla. Se toiminee vieläkin jossain perukoilla.

Mikä salasuhde?

Ranskalaislehti ottaa kuulema netistä takaisin uutisensa Ranskan pressan Francois Hollanden epäillystä salasuhteesta näyttelijä Juliet Gayetin kanssa. Niin toimii kunnon lehtiväki, sillä arveltu suhde ei ole enää salainen, vaan julkinen.


Myös intrigööri peruu aiemmat arvelunsa siitä, että Suomessa ja EU:ssa harrastettaisiin jopa mainittavaa demokratiaa. Suomessa harjoitetaan kyllä eräänlaista demokratiaa, mutta ilman kansalaisia.

Suomalainen tulkinta demokratiasta täyttää pakkovallan tunnusmerkit, joista yhtenä esimerkkinä ovat tulevat kuntien pakkonaitot. Kuntien pakkoliitoksissa saatetaan jopa asukkaita äänestyttää, mutta siten että pienempien kuntien äänet jäävät varmasti vähemmistöön.


"Saattehan te oppositiossa äänestyttää tai tehdä välikysymyksiä, mutta ette te meille mitään mahda", jotain tähän suuntaan totesi taannoin eräs suomalainen demari-ulkoministeri. Tämmöinen ei tietenkään voi olla kenenkään mielestä härskiä enemmistövallan käyttöä? Vai voiko? Ehkä hallitus todella osaa taikoa likaisen mustan putivalkoiseksi?



***

7.1.2014

Aktivoidaan, että tuntuu!

Suomalaisten sopeuttaminen Euroopan Neljänteen Valtakuntaan eli keskusvalta Saksan johtamaan liittovaltioon etenee todellisuudessa kuin reippaan marssimusiikin tahdissa. Eurooppa eli tämä kaukainen Aasian mantereen niemimaa astelee yhteistä jalkaa kohottaen kohti lopullista päämäärää.

Yhtenä tavoitteena on mm. sosiaaliturvan vaiheittainen alasajo, mitä nimitetään työttömien ja muiden onnettomien aktivoimiseksi, koska köyhimmistä, vanhentuvista ja rupistuvista eläkeläisistä on helpointa aloittaa, sillä kaikki vastustus niissä ryhmissä on helpoiten nälällä ja puutteella nujerrettavissa.

Seuraavassa vaiheessa ovat vuorossa mm. ammattiliitot, joiden urputusta on omistavassa luokassa kuunneltu jo korvat kipeiksi. Toki kiltit ammattiliitot marssivat jo vanhastaan päättäjien yhteisessä rintamassa, mihin ei rupusakin laulu kuulu. Ainahan ammattiliitot ovat tienneet, mistä päin sitä leipää lykkää ja lisukkeita.

Sosiaaliturvan uudistusta voidaan nimittää vaikka aktivoivaksi, kuten eläkeikän nostamistakin. Aktivoitaville ei tietenkään tarvitse kertoa sitä, mihin heitä tai meitä halutaan aktivoida, vaikka joistakin risusavotoista ja vastaavista iloisen suorittajan unelmahommista onkin ollut puheita. Puhujina ovat usein kaikkein vihreimmillä oksilla istuvat poliitikot. 

Ehkäpä hyvinvointirattailta tipahtelevia vain aktivoidaan nöyryyteen ja kiitollisuuteen almujensa antajia kohtaan? Muitakin tavoitteita Neljännen Valtakunnan Suurella Veljeskunnalla on ja osa tavoitteista on jo hyvää vauhtia toteutumassa, mutta tihrustellaan niitä asioita toiste.

***
Paikallinen asennemuokkaus sosiaaliturvan uudistusta vasten on pitkällä tähtäimellä asetettu Suomen johtavien valtakummallisten tiedotusvälineiden, kuten veroylen ja minihesarin tehtäväksi. Näiden toimia ovat suomalaisten tavisihmisten luokittelut, köyhien halveeraus ja muu semmoinen kansalaisten syrjiminen pisteytyksineen. Molemmissa medialataamoissa tuollaiset tehtävät on otettu aatteellisistakin syistä innokkaasti vastaan. Mediosot, nuo valtiaiden puudelit, eivät sattuneista syistä nykyisin näytä hampaita, kun oikein isokenkäiset esittävät piiska plakkarissa kainoja toivomuksiaan.

PIenemmissä agitaatio-, eikun tiedostusvälineissä seurataan tietenkin isompien propagandan mestarien jalanjäljissä. Tämä ei ole Suomessa mitään uutta, mutta vanha konsti lie katajaisen kansan käännyttämiseksi parempi kuin säkillinen uusia. Kaikki käyvät kuin yhtä jalkaa, myös uutisoinneissa. 

Ellei tätä usko, todellisuutta voi seurata päivittäin vaikka Ampparit-sivuston otsikoinneista. Meille taitaisi riittää yksi iso päivälehti ja vähän alueuutisia lisäksi, kuin veroylen nettisivuillakin? Ylehän on aina ollut maksullinen tuutti, nyt oikein verottajana, kuten valtakirkkokin, muut tuutit vasta seuraavat esimerkkiä. 

***
Olisi varmaan turhaa liioittelua ja salaliittohörhöilyä väittää, että tämänkin hyvän suomalaisen sosiaaliturvan alasajon takana olisi muka jokin laajempi yhteinen eurooppalainen Wanneseen konferenssi. Vaikka ei olisi olemassa mitään "Köyhät Kunnolla Kuriin -klaania", siltä se viime vuosien euron pelastustoimien tulos näyttää, ainakin etelän kriisimaissa. Vai sotkenko nyt vain joitakin kansainvälisiä mahtitapaamisia muihin klaanijuttuihin? 

Maailmanlaajuisten kokemusten perusteella me tavikset silti tiedämme, että hyvin pienet, äkkiä mitättömiltä tuntuvat erot kustannuksissa voivat saada aikaan suurten teollisuusyksiköiden siirtämisen toiselle puolelle palloa. Näin on, vaikka yritysten verorasituskin olisi minimaalinen, kuten useimmiten on. Verolait useimmissa maissa ovat jo suuryrityksille niin otolliset, että enää voidaan katteita repiä vain duunarien palkoista. Teollisuusrobotit ovat kalliita, vielä toistaiseksi on halvempaa pitää hikipajoja. Robotin huolto ja korjauskin maksaa melkoisesti, ihmisen ei.

Uudessa Euroopassa ei enää riitä, että työ tekisi vapaaksi. Pelkästään työn saamisen edellytyksenä on nöyryys ja alistuminen? Pienyrityksenkin voit ehkä perustaa ja siihen kannustetaankin joskus, mutta pelkillä puheilla, joiden mukaan meissä kaikissa asuu sisäinen pienyrittäjä. Käytännössä se tahtoo sanoa sitä, että joku, vaikka entinen työnantaja eli nykyinen asiakas määrää hinnan ja sillä sinä vaan painat hommia ihan sikana. "Minä vaan tiskaan astioita ja luutalla lakasen lattioita..."

Jos ei semmoinen kelpaa, kyllä tulijoita riittää. Jos vastoin tervettä järkeäsi ryhdyt moiseen ja epäonnistut, saat 15 vuotta aikaa tutustua ulosottotoimeen ilman, että velat ainakaan vähenevät. Kaikista ei ole ikinä yrittäjiksi, mutta useimmista on työntekijöiksi.

Euro-suomalaiseen uuden ajan ajatteluun ei tietenkään sovi, että halpatyövoiman kansojen väliselle vyörylle tai elintasomuutoille maanosasta toiseen sallittaisiin enää esteitä. Päinvastoin, sillä eurooppalaisten duunareiden on alistuttava kustannustehokkuuden alttarin edessä. Eurooppa nousee taas vaikka vain työläisten selkänahasta repimällä. EU:ssa tutuksi tulleella pelkällä otsanahan rypistelyllä kun ei pitkälti etene.

Kouluttaudu nopeasti ja käyttäydy kuin hyvin ohjelmoitu palvelurobotti, muuten saat pomppia loppuikäsi huonosti palkattujen hyppyhommien ja mini-sosiaaliturvan yhteensovittelun välillä! Tämän uskovatkin jo useimmat, eikä tee tiukkaa!

***
Mutta ei ihan vielä syytä huoleen! Kuten parhaiten pöhisevät suurpääoman esilaulajatkin myöntävät, nämä tällaiset uudistukset eli perinteisen yhteiskunnan alasajot ovat vuosien prosesseja. Näitä ns. poliitikkojen ja ns. elinkeinoelämän ja ns. median yhteisiä pitkän juoksun tavoitteita ovat mm. sosiaaliturvan heikennys kokonaisuudessaan ja eläkeiän nostaminen oikein korkealle.

Eläkeikä hiissataan kai, useimpien puolueiden villisti taputtaessa, niin ylös, ettei duuniin pystyisi köpöttämään rollaattorillakaan, vaikka sattuisikin yli 70-vuotiaana vielä muistamaan kuka sitä oikein on ja missä. Ja onko sitä tänään mentävä johonkin muka töihin vai leipäjonoon? Vaiko pitääkö vain odottaa kotiapua vai oliko sen kivan aasialaisnaisen käyntipäivä vasta ylihuomenna? Mutta yhteiskuntahan siinä säästää, koska sen on PAKKO, joten hiljentygäämme!

***

3.1.2014

Suomi ali Hassan

Angola on suuri afrikkalainen öljyrikas maa, mitä hallitsee yksi puolue ja sen asettama karski presidentti. Angolan taviskansa elää kurjasti, lasten eliniän odotekin on maailman alhaisimpia.

Brunei on pieni aasialainen erityisen öljyrikas maa, minkä rikkauksia hallitsee suvereenisti sulttaani, maailman ehkä rikkain ihminen, ökysukuineen. Se ei tietenkään ole isoissakaan öljyvaltioissa mikään uusi ilmiö. Brunein kansalaiset palvelevat pääosin sulttaania, joka julisti maahan ainakin muslimeja koskevan ankaran sharialain.

Näitä maita yhdistää paitsi öljy, myös amerikkalainen laulajatar Mariah Carey, joka on viime aikoina ilahduttanut esiintymisellään sekä Angolan pressaa että Brunein sulttaania.

Paitsi loistavilta äänivaroiltaan, ulkoisestikin runsas taiteilija Mariah on vuosien varrella kunnostautunut livertelemällä muillekin oiville kansallisvarallisuuksien keskittäjille, kuten Gaddafin kivoille pojille. Mariahin palkkiot lienevät olleet miljoonaluokkaa.

Solistiyhtye Suomi lauloi taannoin sheikin heilasta Sheilasta ja Frederik lauleli sheikki Ali Hassanista.

Mikä yhdistää eurooppalaista pikkuvaltiota Suomea tällaisiin maailman rikkaimpien diktaattoreiden taskumiljoonilla hankkimaan viihteeseen. Eipä juuri mikään. Suomessa juhlitaankin kansan varoilla vain melko hillitysti ja esimerkiksi pressanlinnan vuosittaiset kutsut ovat myös kansanjuhla edustajiemme ja television välityksellä.

*** 
Silti Suomen ja Euroopan kehityskulkua voisi luonnehtia huolestuttavaksi. Onkohan jo vanhanaikaista puhua jostain kansallisesta varallisuudesta tai omaisuudesta, kun kansalla ei tunnu olevan sellaisen kuvitteellisen jutun kanssa mitään tekemistä. Toki on totta, että suomalainen hyvinvointivaltio ja kansalaisten nimellinen tasa-arvo on meillä käytännössä tärkein kansallisomaisuus.

Rahaakin on taannoin Suomessa tienattu vientikaupalla niin, ettei monilla perheillä ja suvuilla ole koskaan tiedossa hätäpäivää. Duunaritkin ovat pärjänneet. Vienti oheistoimintoineen on työllistänyt ja onneksi yhä työllistää ihmisiä tuoden työn vastineeksi hyvinvointia laajoihin kansankerroksiin, ihan köyhimpiä myöten, pysyväksikin mielletyn sosiaaliturvan muodossa.

Kansallisvaltiot nimellisine demokratioineen ja samalla tietysti ne kuvitteelliset kansallisomaisuudet ovat Euroopassa jäämässä aina vain enemmän globaalin suurpääoman rautasaappaan alle. Useimmat valtiot hukkuvat velkoihinsa ja velkojat ne määräävät ennen niin itsenäisiä valtioitakin. Valtioilta ei enää ihan kaikkea kysytä, alistut tai sitten ei enää kysytä ollenkaan.

Kun kansallisuuden merkitystä väheksytään kansallisvaltioissa, samalla kumarretaan finanssitaivaan korppikotkille, jotka laskeutuvat välillä nokkimaan vähän kerrassaan demokratiaa hengiltä. Demokratia alkaa olla samanlainen vanhan ajan mielikuva kuin jokin kansallisuuskin. Suomessa kansallisvaltiota kaikkinensa, myös sen omaa kieltä jopa halveerataan, mutta huomataanko, että samalla alistutaan globalismin, rahavallan alle, sekä sen yhteiseen kieleen?

No, harvainvalta on ollut ihmiskunnan historiassa pysyvin olotila. Kansanvalta eli demokratia taisikin olla vain samanlainen haave kuin jokin muu utopia, kuten rehellinen kommunismi.

Suomen kansallisvarallisuus on ilmaisannissa ainakin maaperän rikkauksien osalta, sillä meillä itse kiviperän malmi ei maksa ulkomaisille suuryrityksille mitään. Rikkauksista voi puhua, koska tuskin täällä muuten oltaisiin kansainvälisten kaivosjättien jatkuvan mielenkiinnon kohteena. 

Malmit lähtevät, kuopat ja saasteet jäävät veronmaksajien kontolle. Kultaa lisukkeineen haluttaisiin louhia vaikka keskeltä Suomen huikeimpia "kansallismaisemia", kuten Kuusamossa. Metsää ja maatakin on myyty jo aikalailla ulkomaisille omistajille, eikä silläkään puolella ole pidäkkeitä. Vapaa markkinatalous, nääs. Toki se vapaus koskee vain suurpääomien liikuttelua, ei paikallisia alkuasukkaita. Niin se on Afrikassakin.

Suomen kansallisuutta kaikilla ns. hyvinvointiherkuilla päättäjät jakavat kaikille tänne tulijoille yhä vain kevyemmin saamatta siitä välttämättä koskaan mitään vastiketta. Helppo-Heikkikin tekee torilla katetta vaikka hän huutelisikin loppupäivästä erikoistarjouksia, kuten ensin kovalla äänellä: "eläkeläisille kaksi" ja sitten hiljemmin: "tuplahinnalla". Sen verran pisneksestä täytyisi, siis täytyisi, jokaisen ymmärtää, että jotain voittoa täytyy pitkässä juoksussa tulla, eikä se voi olla vain löperöä kuvittelua. 

***
Suomi on vielä kohtuullisesti hyvinvointivaltio, mutta sen rönsyjä saksitaan jo säälimättä pois. Yksi tärkeimmistä saksittavista on kuntien itsenäinen päätösvalta. Valta Suomessa keskittyy yhä harvempiin ja kansalaisten kannalta kaukaisempiin käsiin. Viranomaisten joskus mielivaltaisista päätöksistä saa meillä vielä useimmiten valittaa, jos kohta valituksen käsittely saattaa viipyä vuoden tai enemmän. Ihmisoikeuksien polkemisesta Suomi on saanut jo tuomion poikineen.

Kuka enää puhuu tavisihmisen puolesta? Kukaan ei tunnu oikeasti välittävän suomalaista työttömistä ja köyhemmistä ihmisistä. Tämä joukko kasvaa koko ajan. Päättäjien mielivaltajuhlat vain jatkuvat, kansan sitouttaminen vaikka mihin siltä kysymättä, se jatkuu.

Kansalta ei koskaan haluta tai uskalleta kysyä, ei edes sitä, että mikä maa, mikä valuutta. Neljän vuoden välein järjestettävät vaalit ilman muuta todellista vaikutusmahdollisuutta ovat pelkkää lumedemokratiaa. 

Euroopan unionissakin vain yhtä prosenttia maanosan populasta edustava Suomi on suurten päätösten kannalta lähes pysyvästi vaihtoaitiossa, vaikka mitä höpötettäisiin, jostain ytimistä. Pussailevathan ne poskelle, ulospäin hienostuneet valtaherrat, jotain näyttävää naisministeriä.

Meillä Suomessa on maailmanluokan saavutuksena systeemiin sisäänrakennetu korruptio, sekä  valikoiva oikeudenmukaisuus. Sharialakeja ei sentään ole vielä julistettu, vaikka joku pallopää päättäjä jo sellaistakin haikaili. Eikä noistä pahimmistakaan löyhäpäistä päättäjistä tunnuta koskaan päästävän eroon!

Kaunis Mariah ei sentään liene käynyt esiintymässä ainakaan suomalaisten poliitikkojen pippaloissa. Pidetäänpä silmällä, alkaako meilläkin näkyä tuollaisia ihastuttavia ilmiöitä, kuten upeita laulajattaria, ah, niin ahtaine kostyymeineen. Rikoo on yleensä riskillä ruma, mutta retongin laita voi olla toisin.


***

1.1.2014

Unionin orjana

Aikoinaan sitä joutui pienessä kynänpyörittäjän päässään pähkäilemään sellaistakin teknistä asiaa, että kuinka ne sähköasennukset talossa tehdään, kun piuhoja meni siellä älyttömästi ristiin ja rastiin. Lopulta selkisi, kun väänsi iltapuhteella itselleen mielessään rautalankamallin: Sähkö tulee kadun laidasta jakokaapilta syöttökaapelilla talon keskukseen, mistä se jaetaan sulakkeiden kautta ohuemmilla kaapeleilla eli syötöillä eri pisteisiin.

Siinä se oli koko juttu kaikessa yksinkertaisuudessaan, kun ei mennä yksityiskohtiin, joita voi olla paljon. Virtanen tuotiin vaikka olohuoneessa yhteen pistorasiaan, mistä sitä johdettiin edelleen huoneen muihin rasioihin, joita sanottiin orjarasioiksi. (Oikeastaan sillä nimellä kutsuttiin yhden syötön ja termostaatin takana olevia lämpöpattereita.)

Sähkömiehet puhuivat myös hassusti jakorasioista ja välilihoista. Jakorasia on seinään tai kattoon laitettava muoviboksi, missä kaapeleita liitetään yhteen. Väliliha on siisti sininen muoviosa, mikä liittää kaksi pistorasiaa yhteen. Eikä tämä ole tuhma parisuhdeblogi.

***
Suomen valtiostakin on tullut EU:n ja rahaliiton vuoksi kuin orjarasia, mihin lainsäädännöstä suurin osa pukkaa komentokaapelilla Brysselistä eli unionista. Kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat Suomen tavoin jo nyt suurelta osin orjavaltioita. Kaikki eivät kuitenkaan nöyristele kaikessa kuin itsetuntonsa lähes täysin kadottanut Suomi.
  
Suomen taloudellinen syöttökaapeli tulee EKP:sta, koska maassa ei enää ole omaa itsenäistä keskuspankkia. Emme voi muuttaa yhteisen eurovaluuttamme arvoa mihinkään suuntaan. Tilanne rahapolitiikassakin on sellainen, että tässä seison, enkä muuta voi. Ylhäältä annetuilla eväillä on vain koitettava pärjätä. 

Vippiä sen sijaan pitää ottaa kansainvälisiltä yksityisiltä vippaamoilta, kun unionin keskuspankki ei rahoita valtioita. Vippaamot ovat kai paljon turvallisempi rahanlainaaja, eivätkä joka vuosi tee isoja kuprujakaan? Mutta ei tällaisia asioita saata tavis ymmärtää, sillä sitä varten keskuspankin sikariportaassa on yleensä käyty jesuiittakoulu ja lisäksi suoritettu Goldman Sachsin maineikas kansainvälinen pyhän rahan kardinaaliopisto.

***
Suomessa on edelleen raskas ja kalliisti hallinnoitu julkinen sektori, mikä on perua maan kehityksen vuosikymmeniltä 80-luvun lopulle asti. Niihin asti joka ikisessä kunnassa ja valtion virastossa vain kasvatettiin hallintoa. Paperinpyöritykseen esitettiin perustettavaksi aina uusia ja ihan välttämättömiä virastoja, virkoja ja toimia. Kyllä suoritusportaaseenkin tekijöitä saatiin, mutta pomoista ja paperipyörittäjistä puhuminen oli paljon seksikkäämpää.

Suomen reaalisen nousun vuosien jälkeenkin julkisen kakun taikina on paisunut, ehkä himpun heikommalla hiivalla. Päättäjät ovat silti vieläkin kärkkäästi vaatimassa lisää resursseja sinne sun tänne. Julkisen puolen palkkakehitys on tänne asti ollut suorastaan hulabaloota, ainakin haitarien yläpäässä.

Meillä on myös hurjasti ministereitä, apulaisministereitä tai valtiosihteerejä. Erilaisia muita hallintohenkilöitä on siellä ja tuolla kuin ennen muinoin ökytalossa, missä oli palveluskuntaa kuin harmaata aitaa. Nytkin väkisin väännettävät kunta- ja soterutistukset tuntuvat nekin keskittyvän hallintoremontteihin. Näin on, vaikka kansalaiset ja kuntalaiset tarvitsevat vain peruspalvelunsa, hallintosulkeisia kukaan ei haluaisi edes ajatella.

Monissa kunnissa, kuten nykyisessä kotikunnassani Kuopiossa ajatellaan ehkä vieläkin niin, että asiat hoituvat kuin itsestään, kun vain palkataan riittävästi lisää kovapalkkaisia pomoja. Seurauksista on sitten saatu lueskella.

Mahtaakohan täällä ja muualla käydä mielessä, että pomovastuita voisi jakaa nykyisille suoritusportaan ihmisille. Tulokset olisivat käytännössä parempia ja kustannukset pienempiä. Säästyneillä veroeuroilla voitaisiin palkata uusia käsipareja tekemään  ihmisille kaikkein tarpeellisimpia töitä eli palveluja.

Yhden pöhisevän kuntapomon hinnalla saisi ainakin kolme hiljaista suorittajaa. Varsinainen lainsäädännön emäpösilöinti oli, että kuntiin laitettiin laaja viiden vuoden irtisanomissuoja, ainakin juuri niille pomoille. Ei nimellisesti demokraattisessa maassa saisi asettaa lainsäädännössä ketään noin paljon toisia parempaan asemaan. Yhden vuoden irtisanomissuoja olisi yksityisektorilla kuin taivaan mannaa. Rahat kaikkeen julkispuolen pippalointiin on kuitenkin tuotettava juuri siellä yksityisellä sektorilla.

Tästähän uhkaa tulla tyypillinen "on se kyllä niin väärin" -kirjoitus, mutta vilkaistaan silti sitä valtion velkaa ja miksi ei kuntienkin velkaa. Alkaneena vuonna 2014 valtion velka nousee lähes 100 miljardiin euroon, mikä meinaa noin 60 prosentia bruttokansantuotteesta. Kuntien velkakuorma lienee noin 16 miljardia. Verotulot ovat ainakin toistaiseksi supistumaan päin, vaikka hätäharakkanakin viime aikoina esiintynyt rahaministeri Urpilainen näyttäisi olevan valmis  etsimään matoja onkeensa vaikka irtokivien ja kantojen alta. 

Suomen julkisesta velkapapereista yli 90 prossaa on peräisin ulkomaisista rahalaitoksista, sieltä maailman rahamarkkinoilta. Suomi ei todellakaan ole Pohjolan Japani, sillä Japani ottaa omat massiiviset valtionvelkajeninsä kotimaisista lähteistä. Japanilla on maailmanennätys valtionvelassa suhteessa kansantuloon, nousevan auringon maan velka-aste lienee 230 prosenttia. Silti Japanilla menee taas kohtuullisesti, sanovat.

***
Tästä pääseekin siihen, että unionissa on jokin 60 prosentin velka-astesääntö, minkä ylityksestä Ollisaurus tai sen tuleva seuraaja meitä ankarasti toruisi. Mutta unionin tuoreen puheenjohtajamaan Kreikan velkasuhdeprossa on 160 ja Italian 130, Portugali puuskuttaa Italian niskaan...

Koska pelikenttä on tällainen, tulipa mieleen, että koska Suomessakin siirretään velkatolppaa maalisuoralla kaemmas takakurvia kohti? Ei siihen kauan mene? Mitäs tuo nyt olisi, jos valtion velka olisikin vain jonkin 100 prossaa kansantulosta? Huihai! 

Taas saataisiin hallituksessa vitkutella pontevien päätösten kanssa vuosikausia tai kuurnia malliksi vähän hyttysiä köyhien tulonjakorahoista. Sillä lailla köyhät pysyvät nöyrinä ja Suomi-kuva säilyy kirkkaana maailmalla!

Suomen oma poliittinen päätösdiesel jyskyttää eurofantastikkojen kaasujalan tahdissa. Kansanedustajista neljä viidestä on nyt ja vissiin jatkossakin unioniin päin rähmällään. Kepulla on yhä se kätsy kääntötakki, sisältä se on unionin sininen. Hirvenmetsästykseen on erikseen turvaliivit.

***
Euro- ja globalismifanaatikoilla lienee hyvin mielessä sekin tosiaseikka, ettei Suomi ole vielä ihan köyhistynyt, vaikka sen tavoitteen eteen on maan johdossa päättäväisesti toimittu jo vuosia. Suurin yksittäinen varallisuus maassa jötköttää eläkerahastoissa, joita joku kokoomuksen kalifi jo halusi sosialisoida. 

Kummallista, sillä melkein kaiken muun tuo toivopuolue haluaisi yksityistää? Eihän niille mikään kelpaa. Yksityisissä suomalaisissa eläkerahastoissa lienee jemmattu semmoiset 100 miljardia, sopivasti saman verran, mitä valtiolla on velkaa. Julkisen puolen eläkevarannot paisuttavat pottia, ehkä 50 miljardilla? Syksyllä näiden rahastojen yhteisarvoksi laskettiin jopa 160 miljardia euroa. Aika hyvä puskuri eläkepommia vastaan, kolme kertaa valtion vuosibudjetin verran. Toivottavasti rähmäkäpälät pysyvät pois rahastoista!

Pommeja ja jytkyjä pitäisikin odottaa oikeasti ihan muualta, euroalueen ja unionin maiden velkakriisi ei ole vielä ohi. Kansainvälisillä suursijoittajilla on täältä vielä paljon kupattavaa. "Mutta hätäkös tässä enää", sanoi luuranko.
***