28.2.2014

Robotit myös politiikkaan


Suomessakin on monien puhtotekno-fundamentalistien (viherhörhöt, jms.) mielestä menossa hirmuinen robottibuumi tai robottitrendi. Nykyisin oikein hehkutetaan sillä, miten jokin robottihärveli tulee ja vie työpaikkasi. Saattaapi olla, sillä Japanissa on jo pitempään kehitetty yhä enemmän ihmisen oloisia ropotteja, kuten oheisilla videoilla.

Robotti vapauttaisi sinut kai toteuttamaan tiedostavasti itseäsi vailla työvelvoitteita, yhteiskunnan monikurssittamana velvoitepuuhapetenä, siellä jossakin, missä lienetkään. Poliitikothan ovat tällaisten selitysten mestareita tai luulevat olevansa.

Koska lähes kaikki luonnollisten henkilöiden työpaikat ovat siirrettävissä roboteille, se toimisi varmaan myös politiikassa. Mutta poliitikot säätävät myös itseään koskevia lakeja ja hyväksyisivät robotit korvaajikseen vasta kun olisi pakko. Torkkupeittoa korviin ja ropotti suureen saliin nappia painamaan sitä myöten kuin Puoluetoimisto käskyttää... Ainakin poliitikot siirtäisivät itsensä lopunikäisille, mutta sopiville sopeutumiseläkkeille.

Ruusunpunaisissa visoissaan poliitikotkin saavat jo piankin siirtyä robottipirssin takapenkille valtion taksikorttia vilauttamalla. Se vasta olisi todellista vapaata liikkuvuutta. Ei tarvitsisi poliitikon kuunnella joka päivä salaovelan taksikuskin tarinoita ja ikäviä uteluita, vaan hän voisi keskittyä rauhassa yhteiskunnan kannalta syviin ja polttaviin kysymyksiin tai sitten johonkin muuhun. Suomesta saattaisi tulla poliittisen ajattelun suurvalta.

Busseissa kai sentään aiotaan säilyttää luonnolliset henkilöt työpaikoillaan eli kuskit, sillä maamme poliittisen enemmistön virallisen liturgian mukaan yksikään bussi ei osaisi ajaa reittiään ilman maahanmuuttajaa ratin takana, ei ainakaan pääkaupunkiseudulla. Siitä näkemyksestä pidetään kiinni, sillä on se niin ihastuttava mantra. 

Näin on, vaikka rattia pyörittäisi jokunen hyvinkin paljon kehitysalueen maassamuuttajalta näyttävä jäppinen. Sellainen kotimainen jäbä vain olisi päässyt livahtamaan töihin jostain positiivisen syrjinnän porsaanreijästä.

Robotti ruoriin, miehistö rannalle

Taloussanomat kertoo, että yksi maailman johtavista lento- ja laivaliikenteen tekniikan kehittäjistä, Rolls-Royce, aikoo tuoda robottilaivat rahtiliikenteeseen lähivuosina. Kauko-ohjattu miehittämätön laivaliikenne on Itämerellä toteuttamista vaille valmis. Rikitöntä laivailua sekin kai olisi?

Siis robotti ruoriin ja miehistö maihin! Rahtien lastaus ja purku hoituisi sekin automatiikan avulla. Robottitehtailla kaukomailla tuotanto pakattaisiin valmiiksi kontteihin ja tuotaisiin satamiin robottijunilla tai -rekoilla. Perillä se hoituisi yhtä näppärästi laitureilta verkkokauppojen terminaaleihin ja sieltä eteenpäin onnellisille kuluttajille asti. Robotit tietysti tilaisivat tarvikkeita uusien robottien valmistamiseen.


Tuotteethan ovat jo melko kertakäyttöisiä, niin kai kuluttajatkin? Ehkä vielä jatkossakin on olemassa ostovoimaisia kulutustavaroiden kuluttajia, ainakin julkisella sektorilla, mitä pidetään yllä erinäisin kepulikonstein? Jonkunhan se automaation pukkaama bulkkitavarakin pitäisi ostaa. 

Teollisuusrobotit ja niihin liittyvä automaatio ovat tehostaneet tuotantoa ja toimintaa Suomessakin isommasti jo 80-luvulta asti. Suurtyöttömyys ei ole tulevaisuudessa ainakaan helpottumassa, ellei ihmistyötä ikäänkuin keksitä uudelleen. 

Robottijunat ja lentokoneet lienevät nekin toteutusta vaille valmiiksi suunniteltuja, niitä on jo kokeiltukin. Uuden tekniikan kehitystä ei voi estää, sillä pian jääkaappisikin on viisaampi kuin sinä ja terveydentilaasi kotona vahtii parhaiten ystävällinen ja hirmu älykäs vessanpönttö, wlan-verkossa kaikki tyynni. Esineiden irternet saattaa olla yksi lähiaikojen suurista kuplista?

Eri asia on, olisiko tällaisia uuden ajan vempaimia koskaan rupusakin slummilähiöissä. Eihän niitä saa, jos ei ole millä maksaa. Tai ne vikineet pitäisi rakentaa itse vaikka kierrätysosista.

Robotit napinpainajaksi

Robotit tai tuttavallisesti ropotit voitaisiin mainiosti ottaa käyttöön myös politiikassa. Suomessa demokratia eli kansanvalta onkin jo melkein kokonaan kadonnut luonnonvara, joten mitäpä siitä enää. Senkin totuuden tiivisti eräs demareiden istuva veteraaniministeri, joka äskettäin loihe lausumaan oppositiolle, että saattehan te niitä välikysymyksiä tehdä, mutta aina me teidät enemmistöllä jyrätään.

Opposiotion poliitikkoja tarvittaisiin nykyisin vain siunailemaan hallituspuolueiden tekemiä päätöksiä. Silloinhan oppositiota ei varsinaisesti tarvittaisi lainkaan. Mutta mihin me yleensä tarvitsemme politiikkoja, jotka eivät juuri koskaan ole itsenäisiä toimijoita, vaan puolueidensa nöyriä käskyläisiä. Jos pääosa käskytyksestä tulee unionista, kansallinen parlamenttikin olisi vain lumetta.

Eräs toinen tunnettu demarivaikuttaja totesi pari päivää sitten, että suotta sitä enää kansalle edustajia äänestellään. Hän tahtoi Suomeen listavaaleja, vai mitä ne oli. Samaa haikailua on kuultu toistenkin suista. Listavaaleissa äänestettäisiin vain puolueita. 

Puolueet, nuo jotka ovat puolestamme aina muka hyvin huolissaan, ne kyllä hoitaisivat kaiken muun. Puolueet valitsisivat uskolliset napinpainajat puolestamme, miksi siis enää vaivautua etsimään hyvän tuntuista ehdokasta?. Jokin tykkää-peukutus puolueelle vissiin riittäisi tämmöiseen äänestelyyn? Mutta entäs jos ei tykkää moisesta meiningistä?



***
Nykyisinkin kansanedustajien nappien painelu sujuu kuin ropoteilta, puolueapparaatin lyödessä rumpua ja ryhmäpiiskurin tehostaessa käskytystä. Käskyistä poikkamista ei kerta kaikkiaan sallita ilman vakavia seuraamuksia, kuten on niin monesti nähty.

Varsinaista työskentelyä varten edustajille on jaettu komiat tabit ja räpläysluurit, joilla hyö pelaavat ehkä yhteiskunnallisesti osallistavaa peliä, tyyliin Pou tai Hill Climb Racing? Työhuoneessa odottavat mm. sohva, torkkupeitto ja läppäri. Politsaurusten fyysistä läsnäoloa valiokunnissa tai salissa ei oikeastaan enää tarvittaisi.

Miksi emme korvaisi kansanedustajia kokonaan roboteilla? Robottien ja samalla koko kansallisen politiikan etäohjauksesta vastaisivat puoluetoimistot etujärjestöillä ja muilla lobbareilla vahvistettuina. Tulevaisuudessa meillä olisi ehkä vain yksi "Kaikkien Puolue" tai "Yhtenäinen Suomi"?

*** 
Kaikki robottikansanedustajat olisivat aina paikalla siellä missä tarvittaisiin. Eduskuntataloa ei enää tarvittaisi, no voisi se olla jonkinlainen valtiollisen itsenäisyyden ajan kansallinen museo, mutta sen ison laatikon siitä Kiasma-liiterin läheltä, sivurakennuksen, sen voisi myydä. Eduskunnan sivutalosta saisi vaikka maailman suurimman mäkkärin tai non-stop-3D-leffatalon, mitä vain.

Entä nämä inhimilliset kansanedustajat, kansakunnan valppaat vahdit ja kaikkien kaverit? Fyysiset kansanedustajat, jos heitä vielä olisi, voisivat pitää yhteyttä äänestäjiinsä ja toimia vaikka vanhusten päiväkerhojen vetonauloina tai pelleillä päikkärissä. Soppakeittiöissä ja leipäjonoissa tarvittaisiin myös paljon lisää jakajia, toimeliaita ja osallistuvia kansanedustushenkilöitä. Mutta voi sentään, siinähän joutuisi töihin.

Ehkä koko euroalueen politiikka hoidettaisiin myöhemmin etänä unionin päämajasta Brysselistä ja Strasburgista, minne palkattaisiin miljoona uutta, tietenkin äärettömän korkeasti koulutettua ja palkattua, europrovinssien etäohjaajaa? Demokratiasta EU:n korkeissa portaissa ei ole tähänkään asti tarvinnut juuri välittää.

Superkoneet, liittykää yhteen!

Hiukan ikävämpi tulevaisuuden visio on, että jonain synkkänä päivänä maailman supertietokoneet löytäisivät verkossa toisensa, liittyisivät yhteen ja tykkäisivät silleen nanokvantisti toisistaan. Pian, muutamassa bitin bihauksessa, kapasiteetin jyrkästi kasvaessa, koneet toteasivat, että mihin me noita hitaita haitakkeita enää tarvitaan, siis noita ihmisapinoita. Ainakin niille olioille olisi laitettava siruja nuppiin.

Tämähän on vanha scifijuttu, mutta sellainen todellisuus on lähempänä kuin luulemme. Me kaikki olemme pian verkossa, siis ihan kaikki maapallolaiset. "Sähköaivot" hoitelevat jo monenlaisia tehtäviä, joista energiatuotanto, liikenteen ratkaisut, sodankäynti ja pörssikauppa ovat vain esimerkkejä.

Ovat ne mahtavia nuo robotit, ei niille pärjää yksikään inhimillinen halpatyöläinen. Robotiikka kehittyy kukonaskelin. Maailma ehkä vapautuu ihmistyön orjuudesta, mutta vain teoriassa. Ihmiskuntaa edustavat superälyn johtamassa tulevaisuudessa harvat ja valitut yksilöt apunaan sankasti satraappeja. Mutta satraapeille pitää olla jotain tekemistä, joten he kyllä järjestäisivät rumbaa ihmisille tai tulevaisuuden kansalaisille, sirutetuille zombieille.


Tällaisellekin tulevalle tuholle pelottomat poliittiset johtajamme vain taputtavat naamat näkkärillä kuin P-Korean parlamentissa. Poikkeavia ajatuksia muka, hah, miten naurettava ja samalla kuolettava ajatus! 

Onko tekoäly ihmiskunnan kauhein ase?

Rakentavatko kiinalaiset hirmuista superälyä, datakeskukselle kokoa peräti 60 hehtaaria. 

Kansa nousee siellä ja täällä, mutta mikä sen nostattaa, kuka on hiivana taikinassa. Siitä tässä blogissa.

Pelottavana pidetty robotti Sophie tuubissa.

Soininvaara tekoälyn tulosta terveydenhoitoon.

Tämänkin postauksen  hopotti ropotti tai sitten jokin outo henki liikkui näppiksen yllä?

***

26.2.2014

Ota vastuu vanhemmistasi!

Joku päivystävistä professoreista ehdottaa sellaista, että aikuisten lasten pitäisi huolehtia omista vanhemmistaan jos he tämmöistä hoivaa tarvitsevat. Vaipanvaihtovuoro tai ainakin hoivavastuu siis saattaisi vaihtua muutamien vuosikymmenten jälkeen. 

Todellisuudessa hyvin monet aikuiset lapset huolehtivat jo nyt ikääntyvistä vanhemmistaan. Joskus se hommeli saattaa mennä toisinkin päin. Meitä on moneksi ja todellisuus on suuriakin visioita ihmeellisempää.

Proffan ehdotus taisi mennä jotakuinkin niin, että aikuisten ja etenkin hyvin toimeentulevien lasten pitäisi ottaa myös kustannusvastuu omista vanhemmistaan. Käytännössä se taitaisi mennä niin, kuten jossain meneekin, että mummo tai pappa tai molemmat otettaisiin asumaan samaan huusholliin. 

Siinäkin saattaa tulla monenlaisia ongelmia vastaan, jos vaikka anoppi tai appi olisi luonteeltaan hankala tai ilkeän sorttinen. Onneksi vain osa vanhuksista dementoituu tai joutuu kokonaan toisten hoidettavaksi. Käytännössä vastuun ottaminen vanhempien hoidosta olisi tavallisille töissä käyville aikuisille mahdotonta.

Proffa ehdotteli myös, että lapset vastaisivat vanhempiensa hoidon kustannuksista siltä osin, kun heidän omat eläkkeensä eivät riitä. Aika hyvin toimeentulevia pitäisi näiden aikuisten lasten olla, sillä vanhuksen hoito ns. yksityisessä hoitopaikassa maksaa yleisesti 3000 - 4000 euroa kuukaudessa tai enemmän. (Lisäys: 5000 e eläke ei riitä, Ylen juttu.)

Vastuun vastineeksi vastuuntuntoiset ja varakkaat lapset saisivat kuulema perintöjä. Heh. Niinkin saattaa sattua, mutta ikivanhoissa laeissakaan ei lapsilta vaadittu mahdottomia, vaan huolenpito tuli kysymykseen lähinnä kykyjen ja tilanteen mukaan. Asiat ovat monisyisiä ja tilanteet vaihtelevat. 

Yleensä vähänkin varakkaammat vanhukset joutuvat käyttämään hoidon rahoittamiseen leijonanosan eläkkeistään ja panemaan lihoiksi myös omaisuutensa eli sen mahdollisen lapsille jäävän perinnön. Harva vanhus pystyy koskaan itse kokonaan kustantamaan laitoshoitonsa, silloin erilaisia palveluja kyllä löytyisi.

Onko hoitoon varaa?

Entä sitten jos vanhus ehtii jakaa omaisuutensa lapsilleen ennakkoperintöinä ja heitähtää sitten jossain vaiheessa kunnallisten palvelujen varaan? Kunhan kuntien talous vielä kiristyy, saattaa tällaisissa sattumuksissa vastuullisten kunnanisien ilme jo muistuttaa petolinnun peräpäätä. Joutuvatkohan perintöjen jakaja ja vastaanottajat vielä joskus syytteeseen, jos vastuu vanhuksen hoidosta siirtyy tai siirretään tällä tavoin kunnalle?

Eiköhän se huonokuntoisten kalkkisten tai dementikkojen hoito mene aina tapauskohtaisesti, kuten nytkin. Vain harvalla aikuisella lapsella on mahdollisuutta tai haluja juuri mitenkään huolehtia vanhemmistaan. Yleensä vanhenevat äijät lähtevät ensiksi taivaan iloihin tai sarvipään saunaan ja pitkäikäisemmät naiset saavat pärjäillä loput maanpäälliset vuotensa itsekseen, surulla tai ehkä ilmankin.

Ehkäpä viisautta olisi myös ratkoa yksinäisten vanhusten asumista ja hoivan tarvetta hakemalla lisää järkevämpiä ja samalla halvempia ratkaisuja. Vielä itsestään pääosin huolehtiville itsenäisissä pienryhmissä asuminen saattaisi olla yksinäisyyttä inhimillisempi ratkaisu ja oma eläkekin riittäisi paremmin. Kyllä ne kissat ja pelakuut kimppakämppään mahtuisivat. 

Kaikissa taajamissa on vajaalla käytöllä isoja asuntoja, joita voitaisiin muuntaa pienryhmille sopiviksi. Kotihoidon suoritusporraskin pääsisi vähemmällä. Tutussa ryhmäkodissa vertaistuen myötä asuminen olisi vanhuksille myös turvallisempaa kuin yksinäisyys ja paljon halvempaa kuin maksullinen apu turvavälineineen jossain tuetussa asumisessa. 

Vanhusten keskinäistä vertaistukea on iät ajat ja monin tavoin harjoitettu mm. maaseudulla yleisissä vanhustentaloissa, rivitaloissa, joissa on jokaiselle oma pieni vuokra-asunto.

Nyt ongelmallisiksi koettujen suurten ikäluokkien murheisiin tai iloihin taitaa aika usein kuulua myös omien aikuisten lasten taloudellinen tukeminen vähilläkin varoilla, sekä tietysti se iloisempi puoli eli lastenlasten hoitaminen. Nimim: kokemusta on.

Ps. Kyllä Suomi on vahvalla kasvu-uralla ainakin väestökehityksessä maahanmuuton takia ja eläkeläisten määrässä. Jostain syystä eläköityminen ei näytä lisäävän vastaavasti työpaikkojen tarvetta. Onkohan meillä kenties menossa hallitsematon rakennemuutos?


***

25.2.2014

Liikaa ministereitä

Suomessa on liikaa kallispalkkaisia turhisministereitä, eikä siinä vielä kaikki, sillä jokaisella on liian raskas ja paksusti palkattu avustajakaarti. Kun tyhjänpäiväisen ministeriön uusavuttomalla ministerillä on ympärillään liikaa hanakasti lipovia lakeijoita, siinähän vain tyhmyys tiivistyy.

Jokainen avustaja hakee paikkaansa oman kalifinsa suurvisiirinä. Maan ja kansalaisten etu tipahtaa ensimmäisenä pois sellaisesta keskinäisen kehumisen karusellista. Avustajakaarti onnettomine valtiosihteereineen on vankka ja "kätyrjoukko" sankka.

Pienessä Suomen maassa on on peräti 12 ministeriötä ja 18 ministeriä. Ministeriössä työskentelee yhteensä noin 4 200 henkilöä. Ainakin heidän pitäisi työskennellä ja olla jotenkin yhteiskunnalle hyödyksi tuhtien palkkojensa edestä.

Kysyttäessä jokainen heistä on tietysti korvaamatoman välttämätön henkilö omalla paikallaan, mikä on toki inhimillistä. Tosiasiassa, jos puolet tuosta porukasta laitettaisiin työmarkkinoiden käytettäväksi ja joutavaa byrokratiaa karsittaisiin, mahdollinen oikeaan työhön tähtäävä toiminta ministeröissä järkevöityisi ja tehostuisi. Kymmenien miljoonien eurojen menoiltakin vältyttäisiin.

Turhakkeiden karsiminen ministeröistä olisi julkishallinnon kokonaisuudessa silti vain pintaraapaisu. Julkisista menoista voitaisiin karsia helposti, siis helposti, enemmän kuin puolet tarvittavista valtiontalouden säästöistä. Toinen puoli voitaisiin kai totuttuun tapaan rokottaa pois taviskansalta ja kuluttajilta, lapsia ja vanhuksia unohtamatta. Julkisella puolella tarvitaan kyllä hyviä suorittajia, eikä yhtään liikaa joutavia käskyttäjiä.

Suomen yliraskas hallinto liikoine ministereineen ja turhine kansanedustajineen, sekä läpikotaisin korruptoituneen puoluekoneiston ylläpito on nykymaailmassa kovin tehoton tapa toimia. Demokratian toimivuuskin lähestyy nollaa. Mutta ei kai se mitään haittaa, sillä useimmille puolueille niin rakas isoveli EU vasta onkin kaiken virkavaltaisuuden ja mädännäisyyden äiti.

Mutta eipä Suomen byrokratiuksilla ole oikeasti vielä hätää, sillä mistään ns. sovitusta ei tingitä. Maan ja kansan annetaan viilipyttymäisen rauhallisesti kurjistua johonkin Kreikan tai Portugalin tasolle ja tarvittaessa siitä alle,  kunhan itsellä menee kovaa ja pätemishormonit hyrräävät kuin sähköauton moottori.

Valta luistaa poliitikkojen käsistä pois, mutta sen annetaankin kaikota etujärjestöille, unionille , suurpankeille ja muille suuren rahan ruhtinaille. Muutenhan vastuu kaatuisi poliitikon, jonkin ministerin, päälle kuin tiiliseinä. Siksi onkin parempi, ettei kukaan oikeasti kanna vastuuta yhtään mistään.

Poliittinen vastuu on muutenkin yhtä tyhjän kanssa, sillä jos päivän poliitikasta joutuu väistymään, puolue hyvine veljineen ja siskoineen petaa kyllä mukavan pehmoisen suojatyöpaikan tai edes eläkkeen. Eläkkeeltäkin on mukava ärhennellä, kuten nytkin tekevät muutamat entiset satraapit, valtiontalouden tohtoroijat, ajatusten Kymijoet ja muut ihmismielen insinöörit.

Olisiko ukrainalaisten tapa toimia ainoa, millä edes pahimmat nilkit saadaan lähtemään ja valtaa saadaan siirretyksi edes vähäsen takaisin kansalaisille?

Ps. Euroopassa neljä miljoonaa asunnotonta ja 11 miljoonaa tyhjää asuntoa...

Olipa unohtua: Arhis on nyt kaikkien janoisten sankari.

Ja vielä lisäyskin, 22.3: Sipiläkin on intrigöörin kanssa melkein samaa mieltä.



***

22.2.2014

Keskustan kolmet rattaat

Verkkouutiset valistaa lukijoitaan kokoomuksen kansanedustaja Janne Sankelon suulla. Sankelon mielestä keskustalla on eurovaaleissa peräti kolmet rattaat. Yksillä rattailla istuu politiikan Iki-Paavo Väyrynen, toisilla kieseillä töröttää EU:n uskollinen äänitorvi Olli Rehn ja kolmansien hevospelien kyydissä keikkuu kepun koko europuolue ALDE.

Kokoomus kuulema haluaa sellaisen eurounionin, mikä vahvistaa suomalaisten taloudellista hyvinvointia, henkilökohtaisia vapauksia ja turvallisuutta. Sellaiset tavoitteet edellyttäisivät tiiviimpää yhteistyötä unionin kanssa joissakin asioissa ja toisissa taas vahvempaa kansallista vastuuta. 

Kokoomuksessa taitavat Kataisen maankuulut toivotalkoot aina vain jatkua. Talkoiden takia itse Toivo on jo hevostellut tiehensä, kohti Euroopan iltaruskoa. Ei tarvitse olla kyyninen ajatellakseen, ettei yksikään tuommoisista hienoista EU-tavoitteista ole ainakaan toteutumassa.

Suomen ääni europolitiikassa on tunnetusti kuin kärpäsen siipien sirinää, taatulla yhden prosentin painoarvolla. Ytimessä hengailun vaatimaa avointa massia eli reilua velanottovaraa ei enää juuri ole.

Miten sitten siihen nykyhallituksenkin harjoittamaan ainaiseen stasinharmaaseen yleisvihreyteen liitettäisiin punavihreitä sävyjä? Ihmisten, ei vain autojen, satelliittipaikannuksella varmaankin? Yleis- ja yltiövihreydellä on yksi kaikkia hallituspuolueita yhdistävä piirre, se on aina erittäin kallista kansalaisille ja toimii huonosti. Esimerkkeinä olkoot maaseudun asukkaiden paskalaki ja älyttömät, mutta pakolliset ja kalliit talojen energiatodistukset.

Mutta rattaita riittää muillekin kuin kepulaisille ja hevoset ovat uusiutuva luonnonvara. Ihahanaa on poliitikkojen kansalaisten selässä ratsastaa...


***

21.2.2014

Pussy Riot, väriläiskä Venäjältä

Pussytyttö ja poliisipoika aidalla.
Suomen eduskunnassa jaksetaan kärhämöidä maatakaatavan tärkeistä asioista, kuten nyt sukupuolitasa-arvoneutraalista, tms, parisuhteesta. Näin on tässä maailman pian tarkimmin säännellyssä ja tarkkaillussa pienessä kansakunnassa. 

Seuraava isompi vääntö käydään ehkä joskus myöhemmin moniavioisuudesta, jota nytkin harrastetaan aika usein Suomessa, yksinkertaisesti vain asumalla eri osoitteissa mihinkään julkisesti rekisteröitymättä? Naisia voi joillakin kulttuurihenkilöillä olla susiparinomaisessa suhteessa useita ja lapsia - paljon.

Samoihin aikoihin kuulema Helsingin isolle kirkolle pykätään maailmanpyörää ja valmistellaan Guggenheimin museohanketta, tietysti suomalaisen yhteiskunnan jo vääntyneeseen piikkiin. Samainen Helsinki aikoo kai toki kieltää kaiken muunlaisen epämääräisen iloittelun ja värikkyyden ensi kesänä terasseilla, ettei nyt sentään ihan överiksi menisi.

Kansalaisten ilonpito lienee syytä pitää kurissa ja herrojen nuhteessa. Kansallahan saa sallitusti olla lystiä vain edustajiensa tai muun eliitin välityksellä. Ukrainan kansannousu muistuttaa jo pelottavasti taannoisen arabikevään tai nykyisen Syyrian kaupunkien sodan karmeita hetkiä. Eurooppalaiset ihmiset kuolevat Kiovassa luoteihin, toiset toivottomat ihmiset itkevät ja surevat. Vastassa on puolittaisen diktatuurin vahva väkivaltakone.

Ehkä ja toivottavasti jo ensi kesänä Ukrainan pahimmat ajat ovat painumassa julkisuudessa unohduksiin? Vain hiljaiset kukat mellakoiden uhrien hautakummuilla lisääntyvät.

***
Nadezha Tolokonnikova
pidätettynä.
Samaan aikaan  suomalaiset huippu-urheilijat ovat taas suosionsa aallonharjalla Sotshin talviolympialaisissa. Sellaista on maailman, tämän ikuisesti hullun maailman meno. Intrigööri ei ole isommin urheiluhullu. Huippuhiihtoa tai olympialaisten kaltaisia suurkisoja seurasin kyllä takavuosina, mutta kiinnostus jotenkin lopahti vuosituhannen alun suomalaisiin dopingsotkuihin. Myllylä oli yksi meikäläisen suosikeista, harmittihan sekin jupakka kamaline jälkiseurauksineen.

Jos ja kun urheilussa ei voi enää päästä huipulle muuten kuin oman terveyden hinnalla ja alistumalla mm. doping-seulontojen inhaan tarkastusrumbaan, mitä muuta se sellainen on kuin nykyaikaista ultrakaupallista gladiaattorimeininkiä? Dopingin käyttöä ei saisi koskaan vierittää yksin shown suoritusportaan eli urheilijoiden syyksi, sillä koko edustusurheilun systeemi on mätä. Mätä pottuhan ei kiehuttamalla parane.

Mutta mitäpä siitä. Kansa saa sitä mitä kansa tahtoo, paitsi ehkä politiikassa, mikä puolueista riippumatta näyttää nykyisin suosivan eniten kauniita ja röyhkeitä. Rikkaita ja muuta yhteiskunnan latvuskasvustoa päättäjät peesaavat käytännössä aina. Köyhiä ja kurjia suositaan vain puheissa, vähän vaaleja vasten. Köyhyys ja kurjuus ei ole lainkaan seksikästä, sitä ei ole vanhuus tai sairauskaan.

Sotshin mielenkiintoisimpiin ilmiöihin kuuluu paljon, kuten hotellin käytävillä nuuskivat turvamiesten susikoirat, mutta myös maailmankuulu, aito ja alkuperäinen venäläinen Pussy Riot. Olympiakaupungissa videoitaan väsäävät Nadezha Tolokonnikova (24 v.) ja Maria Alyokhina (25v.) kumppaneineen saivat vasta tutustua mm. kasakoiden raakaan järjestyksenpitoon.

Kaunis tummatukkainen Nadia on ryhmänsä radikaali ikoni, joka hänkin on saanut istua tempauksien takia yli vuoden kalterien takana. Mutta eipä ole mitään uutta auringon alla. Naisten vapautusliikkeiden johtohahmot ovat aina herättäneet pahennusta, heitä on kyllä muistettu pidättää ja pistää putkaan.
***



Annette Kellerman hyvin rohkeassa
yksiosaisessa uimapuvussa
.
Australialainen uimari, taitouinnin kehittäjä, vaudeville-tähti ja elokuvanäyttelijä Annette Kellerman oli yksi ensimmäisistä naisista, joka rohkeni julkisesti käyttää vasta suunniteltua yksiosaista naisten uimapukua. Voi kauhistus kuitenkin! Siinä sitä oli monilla kaikesta kovasti vastuullisilla moralisteilla haavit auki ja silmät tapillaan! 

Siihen saakka naiset saivat uida julkisilla paikoilla säädyllisesti vain suunnilleen samanlaisissa raskaissa vetimissä, joissa he muutenkin kulkivat. Jalkojen kastelua rannalla ilman päivänvarjoa taidettiin pitää jo melko rohkeana. Uimapuku oli siihen asti todellakin oikea puku, mistä ei paljon passannut pohjetta vilautella.

Lapsuuden vammaisuutensa urheilemalla, pääosin uimalla,  voittanut Annette yritti sinnikkäästi uida mm. Englannin kanaalin yli. Kolmannella yrityskerralla hän totesi, etteivät voimat ihan riitä, vaikka sisua kyllä olisi.

Annetten kaikkia jäykkäpäitä pöyristyttänyt yksiosainen uimapuku herätti sankkaa pahennusta ainakin Revere Beachilla Massachusettsissa vuonna 1907, jolloin sankaritar oli muuten suosionsa huipulla. Annette pidätettiin säädyttömyyden takia, ilmeisesti hänen vapauttaan ei kuitenkaan riistetty pitkäksi aikaa.

Annette Kellermania pidettiin yhtenä aikansa upeimmista naisista, oikeana Milon Venuksena. Hän harrasti myös ylikorkeita uimahyppyjä ja loikkasi joskus jopa suoraan krokotiilien altaaseen. Merenneitona hän esiintyi elokuvissa myös todella rohkeasti, jopa ihan luomuna, kuin Helka-neiti kylvyssä. Hänen sanotaan olleen koko ikänsä kasvisyöjä ja ties mitä muuta melkein ihanaa.

Annette eli vuosina 1886 - 1975 ja kaikesta päätellen hän eli täysillä.

***
Mitäpä tähän muuta sanoisi kuin sen, että aika aikaa kutakin. Nyt kauhistellaan pussytyttöjä siellä ja homohäitä täällä. Suomessa tietysti kauhistellaan muutenkin melkein mitä vain. Ehkä seuraava sukupolvi pitää meidän ikäpolveamme tosi jämähtäneinä pösilöinä? Eikä sillä ole oikeastaan väliä, sehän kuuluu asiaan eli ajan kulkuun.

Mutta miten ihmeessä maailma, kuten nyt Ukraina, saataisiin oikeille demokraattisille raiteille? Vai onko sellaiset raiteet jo purettu ja metallista tehty sotatyökaluja? 

Länsi-Euroopassa eli unionin alueella meitä alistetaan muka demokratian nimissä koko maailman ohjaksia pitelevän yhden prosentin rahaeliitin lypsettäviksi, pelkäksi työvoimareserviksi ja ihmismassaksi, minkä mielipiteillä on hevonpaskan arvo.

Ei tuomita pussytyttöjä. Kyllä heillä on vissi viesti kerrottavana ja sitäkin kannattaisi kuunnella.

14.2.2014

Somaliasta öljymaa?

Somalimaan öljyministeri Hussein Abdi Dualeh arvioi viime syksyisessä haastattelussa, että öljyrikkaasta Itä-Afrikasta tulee vielä uusi Lähi-Itä. Lupaavia öljynporauksia on jo tehty Somalimaassa ja Puntlandissa, Etelä-Somaliasta öljy-yhtiöt ovat toistaiseksi pysyneet pois.

Etelä-Somalian alueeltakin öljyä voisi arvioida löytyvän, sillä maakaasua löytyy alueen lähimaista, kuten Tansaniasta ja Mosabikista. Viime vuosina on tehty useita öljylöytöjä Etiopiasta, sekä Turkanan alueelta Keniasta, Madagaskarista ja Ugandasta. Keniasta tulee Itä-Afrikan ensimmäinen öljynviejä.

Somalian öljyvarojen hyödyntämistä helpottaisi maan sijainti rannikolla. Myös maan mannerjalusta kiinnostaa öljyn etsijöitä. Vakavana haittana on tietysti kolmeen pääosaan jakautuneen maan epävarma turvallisuustilanne. Vakain on pohjoisin alue Somalimaa, yli 20-vuotias käytännössä oikea itsenäinen valtio,  minkä itsenäisyyttä mikään toinen valtio ei ole kansainvälisen politiikan kiemuroiden takia tunnustanut. Puntlandissakin on jonkinlainen oma hallinto.

Suurten öljylöytöjen mahdollisuus on jo lisännyt suurten kansainvälisten toimijoiden mielenkiintoa Somalimaahan ja Puntlandiin. Toimintaa Puntlandissa on jo ainakin kanadalaistaustaisella Africa Oililla.

Turkki etsii Somalian rannikolta öljyä ja lisää vaikutusvaltaansa maassa, linkki 11.7.2020.

***
Samaan aikaan, kun kehittymätön maa Suomi antaa ulkomaisten kaivosyhtiöiden ottaa malminsa lähes vastikkeetta maaperästämme, kehitysmaa Somalian luonnonvarat ovat vielä kokonaan hyödyntämättä. Maasta löytyy ainakin runsaasti uraania, rautamalmia, tinaa, kipsiä, bauksiittia, kuparia, suolaa, sekä tuntematon määrä maakaasua ja öljyä.

Somalia on kiertelevien paimentolaisten tai puoliksi paimentolaisten maa, sekä maatalousmaa. Maatalous työllistää 65 prosenttia väestöstä. Somalian kauppiaat toimivat Wikin mukaan merkittävästi Arabian niemimaalla karjan ja lihan kaupassa. Maassa on myös erilaista kulutushyödykkeiden tuotantoa. Maailmanlaajuisesti Somalia on tärkeä suitsukkeiden ja mirhan toimittaja.

Televiestintä Somaliassa on runsaan diasporankin vuoksi nousussa, teletiheys on afrikkalaisittain suuri ja rahansiirrot toimivat. Ulkomaille asettuneiden sukulaisten rahalähetykset (hawalas) ovat arviolta ainakin 1,6 miljardia dollaria vuodessa, mikä on toistaiseksi maassa merkittävin valuuttojen suora tulovirta. Merkittävä osa somaleista, miljoonia heistä, elää omassa maassaan vain noin yhdellä taalalla päivässä.

***
Somalian tulevaa kehittymistä ja öljyvarojen hyödyntämistä odotellessa voi haaveilla, että siellä voisi sitten joskus olla suomalaisillakin mahdollisuuksia, ainakin yrityksillä ja duunareilla olisi työmaata. Käytännössä edessä olisi kokonaisen maan infran jälleenrakentaminen. Tai se taitaisi olla pääosin perusrakentamista. Voisi luulla, että saatavilla olisi myös suomentaitoisia somalinkielen tulkkeja.

Somaliassa etelästä pohjoiseen on tuhansia kilometrejä tyhjiä hiekkarantoja. Maassa on  vasta muutama pieni hotelli. Matkailua tukisi se, että Somaliassa pärjäisi kaiketi hyvin suomalaisella peruseläkkeellä, vaikka sitäkin jouduttaisiin vielä euroherrojen talouskurituksen keskellä tiputtamaan. Kauanko eläkkeestä ehtisi nauttia laajoilla lämpimillä rannoilla, se vähän arveluttaa.

Toisaalta monethan ovat nykyisin kuulema työkykyisiä ainakin 80-vuotiaiksi asti, joten kyllä siellä uutta siirtokuntaa rakentaessa ja heikompia hoivatessa puuhastelua riittäisi. Suomi voisi ratkaista polttavan pieneläkeläisongelmansa, jos valtio kustantaisi halukkaille oikein pitkän etelämatkan ja järkkäisi sinne vähän kämppiä ja peruspalveluita. Annetaan sitä miljardi vuodessa kehitysapuakin, siis joka vuosi.

Äkkiäkös sinne Somalimaahan uusia asuinsijoja ja peruspalveluita rakennettaisiin, muualle Somaliaan ei toistaiseksi uskaltaisi mennä. Lämmintä siellä riittäisi, mutta ilmastointia tarvittaisiin. Miten lie sitten paikallisesti uskonnollisen suvaitsevaisuuden laita vai pitäisikö mennä Etiopiaan? Joku höperömpi mummo kun saattaisi kaivaa joutessaan virsikirjansa esille ja aiheuttaa ties mitä hässäkkää.

Isommilla eläkkeillä pärjännee vielä Suomessakin työllistämässä kansainvälistä hoivabisnestä ja yksityisiä lääkäriveronkiertoasemia. Pahin päänsärky hallituksillemme ovat tietysti viimeisinä vuosinaan ehkä kallista hoivaa tarvitsevat köyhät vanhukset, jotka uhkaavat vielä jäädä  heitteille. 

Somalimaa! Täältä me dementsaurukset ehkä vielä tullaan maanne kansantuotetta rikastuttamaan! Sitten vaaditaan, että Somalimaa on heti tunnustettava, muuten me tullaan takaisin Suomeen ruikuttamaan ja ihmisoikeuksista EU:lle valittamaan!


***
Ps: Voisi luulotella, että merkittävät öljylöydöt Somalian alueelta kohdistaisivat maailman mielenkiinnon yhteen pahimmista pysyvän kriisin pesäkkeistä ja se auttaisi lopulta klaanien maan rauhoittamisessa. Niin ei välttämättä kävisi, taistelu maan hallinnasta ja uudesta vauraudesta voisi vain koventua ja raaistua? 

Islamilaisissa maissa maan sisäiseen rauhoittumiseen tarvitaan hyvin kova ja luja hallinto nykyisen Saudi-Arabian tai Saddamin ajan Irakin tapaan. Klaanien pirstomassa Somaliassa ei tulevaisuus satunnaisen ihmettelijän mielestä hyvältä näytä, oli öljyä tai ei. Kaikkiaan ehkä kymmenmiljoonaisen väestön virta maasta ulos jatkuu ja jatkuu. Mitkään ulkopuoliset puuttumiset eivät näytä Somaliassa johtavan hyviin tuloksiin.


13.2.2014

Havaintoja rekisteröitäviksi

Valppaat kansalaiset ovat jo viime vuosituhannelta lähtien tehneet lukuisasti havaintoja kaupungilla sinne sun tänne rumilla pakettiautoilla ajelevista haalariasuisista miespareista. Tällaisia havaintoja on tehty eri puolilla maata, mutta toistaiseksi niitä ei ole kirjattu mihinkään varsinaiseen rekisteriin.

Sinisiin työasuihin pukeutuneista ja ihmisiä kyttäävistä miespareista huolestuneet kansalaiset ovat panneet merkille, kuinka nämä henkilöt suorittavat jatkuvaa suoranaista tai vaivihkaista tarkkailua tai havainnointia kaduilla, toreilla ja puistoissa. 

Tarkkailu kohdistuu paitsi toisiin autoilijoihin, myös keihin tahansa ihmisiin, kuten jalkaisin, pyörällä tai mopolla liikkuviin naisiin, lapsiin, nuorisoon ja tietysti myös aikuisiin mieshenkilöihin. Sanotaan, että ainakin autoistaan käsin nämä vaiteliaat tarkkailijat valokuvaavat ja ehkä videoivatkin sivullisia ihmisiä ja heidän ajokkejaan.

Erityisen huolestuneina on laitettu merkille, että tällaiset miesparit liikkuvat aina aseistettuina. Aseitaan he eivät jätä vyöltä pois edes lounaskuppilassa käydessään. Joskus toinen tällaisista kaikkea kaikkialla tarkkailevista henkilöistä on nainen, mutta harvemmin on nähty kahta naispuolista tarkkailuhenkilöä tosi toimessa kaksistaan, joten siitä voisi ehkä tehdä joitain johtopäätelmiä.

Tiettävästi huolestuneet asukkaat eri puolilla maata ovat aloittamassa nettisivustolla pidettävää avointa kansalaisten havaintorekisteriä. Jos ja kun samoista henkilöistä, siis esimerkiksi tuollaisista pakettiautoilevista partiopareista tehdään riittävästi havaintoja oudoissa tai muuten vain epäilyttävissä ympäristöissä, havainnoista laaditaan profiloinnit vapaaehtoisin asiantuntijavoimin, sekä tehdään ilmoitus ainakin sosiaalitoimistoon, sekä tasa-arvo-, lapsiasiain- ja vähemmistövaltuutetulle. Paikallisesti ilmoitus tehdään ainakin mielenterveys- ja alkoholitarkastajille.

Onhan enemmän kuin todennäköistä, että myös vähemmistöjen edustajat  joutuvat edelläkuvatunlaisen erityisen, mutta puolittain salaisen tarkkailun kohteiksi. Se olisikin sitten oikein kovasti vakavampi juttu, mistä saatettaisiin rangaista kovemmin kuin Tapsa Rautavaaran kaveria korttipakasta kirkossa. 

Myös heikomman sukupuolen edustajien eli huonosti pukeutuvien tai liian iloisten ja kovaäänisten miesten pelätään kansalaisten havaintojen perusteella olevan salaperäisten tarkkailijoiden erityisinä kohteina. Pelkästään ihmisten salakatselu tai tirkistely vaikkapa ajoneuvosta käsin olisi laissakin kutakuinkin tuomittavaan tekoon ryhtymistä. 

Joskus ihmisiä saatetaan tarkkailijoiden toimesta jopa siepata kaduilta pakettiautojen perälle. Siepattuja on kyllä enimmäkseen palautettu, mutta heidän on sanottu olleen hieman sekavassa tilassa. Ilmiö lienee vastaavaa sorttia kuin mustat helikopterit siellä jossain?

Päätän raporttini tästä tähän, satunnaisten havaintojen rekisteröinti saattaa jatkua.


***
Ps. Isovelikin on taas asialla. Mitä jos me kaikki tekisimme naapuristamme ystävällisesti ilmoituksen polliisin uuteen vihirekisteriin? Ilmoittaisimme vaikka, ettei naapurista ole juuri nyt tehty mitään epäilyttäviä havaintoja.

11.2.2014

Kauas kanisterit karkaavat

Tänään Euroopan 112-päivänä on syytä todeta, että vaarojen ennakointi on hyvästi hanskassa joillakin Kataisen kuusikkohallituksen ministereillä. Eipä aikaakaan, kun voimme todeta, että kauas kanisterit, eikun ministerit karkaavat.

Kun kaikki menee hallitukselta kunnolla kuusikkoon niin, että kägösetkin tippuvat puista, on ministereillä parasta olla kunnollinen varasuunnitelma. Hätätie vie tietysti Prysselikseen, missä pankkiiriunionin tietäjät alati taikajuomaa keittävät ja lihaisia patoja hämmentävät.

Hyväntahtoiset hömelöt Suomessa tietysti äänestävät parhaat fantsuilijansa EU:n parlamenttiin. Stubbihan sinne menee, jotta hevonkakka pölisee ja kai Virkkunenkin. Oikein paljon tervemenoa vain! 

Hallituksen täti tomera eli Kyllönenkin hyvin sinne Belgian ja Ranskan laulumaille joutaisi, mutta saapi nähdä, nouseeko katajainen kansa tarpeeksi takajaloilleen.


Mielenkiintoisinta on, minne käy Kataisen tie. Voipi olla, että pääkanis.., eikun ministeriäkin viedään unionin komissaariksi ennen kuin käen munat kunnolla kuoriutuvat tänä keväänä pienten lintujen pesissä. Katainen on ilmoittanut, ettei hän sentään komission ylikomissaariksi halua, tiedäpä sitten. 

Mutta hyvinhän tässä Jyrkille käy! Miten sitten käy meille, jotka jäämme tänne susirajoille velkakuormiamme ruikuttamaan? Kauas herrat karkaavat, mutta kansa kaikki kärsinyt vain jälkehensä jää.


Käki on kumminkin sopiva nimikkolintu EU:lle, joka munii toisten ja erityisesti pienten jäsenmaiden lintukotoihin ja pesiin. Käenpoika tuuppii pikkutipujen omat munat ja poikaset pesästä pois ja pistelee nokkaansa kaiken, minkä pikkuvanhemmat jaksavat sille kantaa.

***

Intrigöörin postauksissa on joskus kevennystä ja loppukevennystä kohtuullisesti tai ainakin sellaista yritystä. Nyt on laitettava tähän loppuvakavoitus eli linkki Euroopan 112-päivän sivuille.


***

10.2.2014

Viis päihdeäideistä?

Lehdet kertovat, ettei päihdeäitien pakkohoito ole vieläkään toteutumassa, koska ministeri Susanna Huovinen (sd) kuulema kaivautui tässä asiassa juoksuhautaan odottamaan, että vapaaehtoinen hoito toteutettaisiin ensin.Tätäkin asiaa nuo päättämättömät päättäjämme ovat vatkanneet jo pitempään kuin vain tämän vuosituhannen ajan.

Intrigööri ihmetteleekin, että miksi näin tärkeässä asiassakin pitää poteroitua. Ja kuka siitäkin vapaaehtoisen hoidon järjestämisestä päättää, elleivät juuri Huovisen kaltaiset hallituspuolueiden poliitikot ja ministerit? Menikö Huovinen ehkä itseltään piiloon?

Viimeksi kun tästä asiasta vähäsen kirjoitin, rahastakaan ei pitänyt olla kiinni, sillä vapaaehtoiseen hoitoon tarvittaisiin aluksi kai vain jotain puolitoista miljoonaa euroa. Pakkohoidon järjestelyistä en tiedä, mutta sitäkin asiaa on valtionhallinnossa suunniteltu kauan, joten ainakin järjestelyjen raamit pitäisi olla selvillä.

***
Intrigööri 24.9.2013:  Samaan aikaan, vain yhtenä esimerkkinä maitorahoista, hallitus ei lämpene suomalaisten päihdeäitien vapaaehtoiselle kuntoutukselle, mitä on hyvällä menestyksellä kehitetty jo 15 vuotta. Tässäkin on kysymys pienehköstä 1,5 miljoonan euron määrärahasta.

Suomessa sanotaan syntyvän vuosittain jopa tuhansia vauvoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän vahingoittuneet äidin alkoholin tai huumeiden käytöstä raskausaikana. Jo vanhastaan on puhuttu, että joskus vastasyntynyt pikkuinen joutuu heti vierotukseen. Ensi- ja turvakotien liiton kehittämä "Piuhat kiinni" -hoito auttaa kuulema jopa 250 perhettä vuodessa.

Monien toimijoiden mielestä vaikeassa päihdeäitien ongelmassa on ensisijaista ohjata äitejä vapaaehtoiseen kuntoutukseen. Pakkohoidoillakin on kannattajansa, mutta pakko ei yleensä tuo tällaisissa asioissa motivaatiota kuntoutukseen ja elämäntapojen pysyvämpään korjaamiseen, mitä myös perhe ja syntyvä pienokainen tarvitsisi. Pakkohoidon järjestäminenkin olisi käytännössä monin tavoin vaikeaa. Kunta- ja sotesotkutkin taitavat vain kärjistyä?

Äitien päihdekäyttö saattaa aihettaa lapselle monenlaisia vahinkoja kehitysvammaisuudesta lähtien. Ongelmasta aiheutuu paljon hätää ja kärsimystä, sekä tietysti yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Mutta tämmöinen ei taida karskia nykyhallitusta lämmittää, on kai paljon vastuullisempaa olla hyvin tiedostavasti huolissaan maailman hädästä ja Lähi-Idästä."  

Hallituksessa potkitaan vimmaisesti eteenpäin miljardien hintaista sote-uudistusta, jossa päihdeäitien tukemisen pitäisi olla rahallisesti pikku juttu. Kysymyshän on siitä, että kaikki päihdeongelmaiset odottavat naiset pysty omin voimin lopettamaan alkoholin tai huumeiden käyttöään edes lapsen syntymään asti. Tähän liittyy tietysti myös lääkkeiden liikakäyttöä ja tupakointia ja ties mitä.

***
Miksi päihdeäitien ongelma pitää nähdä kaksijakoisena, joko pakkona tai vapaaehtoisuutena? Tärkeintä olisi ensin järjestää ne hoitomahdollisuudet ja menettelytapaa voisi harkita tapauskohtaisesti sen jälkeen. Terveydenhuollossa on ammattilaisia arvioimaan äidin ja tulevan lapsen tilannetta. Tuskinpa tarkoituskaan on järjestää mitään päihdeäitien etsintää ja kiinniottoa viranomaisten voimin?

Päihderiippuvainen äiti saattaa vieroa hoitoon hakeutumista siksikin, että hän pelkää viranomaisten ottavan lapsen huostaan heti tämän synnyttyä. Eipä niin, etteikö niin usein kävisi  ja siihen voi syntyä pakko ihan itsestään. Kuinka sitten saataisiin sekä addiktit äidit että hoidoista päättävät poliitikot asettamaan tulevan syntymättömän lapsen etu tärkeimmäksi asiaksi? Eipä hyvältä näytä. Kokemukset ongelmaisten äitien tukemisesta ovat kuitenkin hyviä.

Aikuista äitiä ei voida määrätä pakkohoitoon kuin korkeintaan odotusajaksi, mutta vauva kärsii moisen kemiallisen pahoinpitelyn seurauksista lopun ikäänsä. Tärkeintä olisi antaa vauvalle tilaisuus mahdollisimman terveeseen elämään, vaikka äitiparka olisikin itse jo menossa avun ulkopuolelle. Siis se pakkohoidon mahdollisuuskin olisi järjestettävä.

Päihdeäidit ja huumevauvat ovat vain pikkuruinen vähemmistö, mikä taitaa tässä hallituksen talouspaniikissa jäädä monien muiden asioiden jalkoihin. Mihinhän se poliitikkojen inhimillisyys ja elämäntaju mahtoi kadota? Pitäisiköhän järjen inhimillisestä käytöstä päätöksenteossa tehdä määräävä direktiivi eli asetus tai laki? 

Moniin asioihin tungetaan Suomessakin velkarahoja jopa miljardimäärin. Esimerkiksi köyhimpien Afrikan maiden lasten koulutus nähdään tärkeäksi pääministeritasollakin, mutta päihdeäidin vauvalla taitaa olla aika pieni ja mitätön ääni?


Linkitän vielä syksyiseen Sari Sarkomaan kirjoitukseen 

ja Päivi Räsäsen tuoreeseen kannanottoon. 

Tässä Hanna Mäntylän näkemyksiä.

Lisäyslinkki 14.12.2016: Seitsemäs kerta toden sanoo vaiko eikö?

Blogilinkki 22.11.2018: Toksinen äitiys.

Hesari 12.1.2019: Sikiö on oikea pikkuihminen.


***

7.2.2014

Eikö ole zombeja ja vampyyreja?

Hesari kirjoittaa, että lasten kyselyt Jumalasta hämmentävät suomalaiskodeissa. Tuohan on pikku juttu, sillä mielikuvitusolennot kuuluvat niin lasten kuin aikuistenkin arkipäivään, niiden kanssa seurustellaan ainakin vapaa-ajan viihteessä.

Intrigöörin mielestä lapset hämmentävät kodeissa muutenkin paljon kaikenlaista, sillä jo ryömintäikäinen osaa pistää kämpässä vakiintuneen järjestyksen uusiksi, vaikka hän kyseleekin asioista vasta enkelien kielellä tai aisteillaan tunkemalla sormia pistorasioihin, hajottamalla lähes mitä vain ja maistelemalla kaikkea.

Pikemminkin aikuista immeistä hämmentävät Hesarin ja iltapäivälehtien otsikoinnit, joiden mukaan ollaan pöyristyneitä, raivostuneita ja muuten vain kamalasti järkyttyneitä milloin mistäkin, tavallisesti melko joutavista pikkuasioista. Toki oikeitakin hämmennyksen ja pelkojen aiheita riittää täällä taantuvassa EU-Suomessa. Vaan eipä se pelkääminen tai kyyristely mitään auta.

***
Ainahan lapset ovat kyselleet kaikenlaista, vaikka menossa ei olisikaan varsinainen kyselyikä, jolloin vanhemman pitäisi olla kuin kävelevä Watson-superkone osatakseen vastata kunnolla  kaikkiin kysymyksiin. Lohduttavaa on, ettei pieni lapsi edes muista kauan omia kyselyitään, eikä saa oikeasti huonoja vaikutteita lepsummistakaan vastauksista.

Intrigööri muistaa, että kotikylällä vapaaehtoiset tädit pitivät meille kakaroille pyhäkoulua ja   jakoivat joskus kiiltokuvia enkeleistä sun muista siivekkäistä. Kovin paljon noista pyhäkoulun opetuksista ei päähän tarttunut, joten ei niistä liene ollut isompaa vahinkoa muutenkin joskus huispanneelle mielenterveydelleni.

Jos nyt joku onneton vanhempi häkeltyy lapsen kyselyistä, haitanneeko tuo mittään. Oman lähipiirin vintiökin on kysellyt ihan vaikka mitä. Onneksi on keksitty nettinäyttökone, josta voidaan yhdessä etsiä vastauksia ja katsella kuvia vaikka avaruudesta tai erilaisista elukoista. Lapsen kiinnostuksen kohteet vaihtelevat ja niitä riittää.

Jumalasta poitsu ei muistaakseni ole vielä kysellyt, mutta olen moneen kertaan saanut vakuutella, ettei zombeja ja vampyyreita ole oikeasti olemassa. Hän ei ole vastauksistani aivan täysin vakuuttunut. Pikkukaveri listii sellaisia otuksia peleissä urakalla, joten tuollaiset monsterit, monenlaiset mielikuvitusolennot kuuluvat hänen maailmaansa. Aika hassua on, että ne kuuluvat myös nuorempien aikuisten maailmaan.

Monet meistä isoistakin ihmisistä taitavat elää yhä enemmän kuvitteellisen viihteen ja todellisuuden sekoittuneessa maailmassa. Intrigöörin kakruvuosina omaa ahdasta maailmankuvaansa, vai mikä se oli, sai avartaa kyläkoulun lainakirjastossa, sekä putkiradion ja mustavalkotelkun avulla. 

***
Sosiaalinen media oli kylän runsas lapsijengi ja joskus lapsia heidän luovista tekosistaan ahdisteleva aikuisjoukkue, jolta saatiin silloin tällöin selkään. Ei siellä kuitenkaan pieksetty lapsia varmuuden vuoksi, sen verran valistunut kylä se oli. Se kylä muistoissani ja muut lapsuuden kylät olivat turvallisia, ei siellä maaseudulla oikeasti tarvinnut mitään pelätä. Ellei pelännyt sitä selkäsaunaa. 

Äijät olivat sodan kokeneita jermuja, eikä heillä ollut omastakaan lapsuudesta periytyviä hienostuneita kasvatusmetodeja, mutta tehoa niissä riitti. Äitejäkin oli parempi uskoa heti kerrasta. Muistan, kun opettelimme pahasti keskenkasvuisina ajamaan kylän urheilukenttää ympäri naapurin kleinbussilla. Se oli oikein jännää, kunnes ajokaveri sai isältään eli auton omistajalta selkäänsä. Minä sen sillä kertaa saanut vihtomista omalta isältäni, vaikka ajoin enemmän.

Uuden maailmanjärjestyksen hallitsijat, isotveljet ja -siskot ovat varmaankin tyytyväisiä, sillä näköradio erilaisine verkkoversioineen hajoittaa ja hallitsee. Menossa on taistelu työstä ja myös sillä konstilla tienattavista suuren maailman sirkushuveista. Ennen kaikki oli simppelimpää, sillä päivällä taisteltiin leivästä ja yöllä lihasta. 

Mutta antaa lasten vapaasti kysellä, ihan mistä vain, vaikka Jumalasta, sillä sellainen kasvattaa ihmisinä myös meitä aikuisia. Melko tylyä ja hämmentävää olisi, ellei lapsi kyselisi joskus taivaan isästä ja sellaisista asioista. Silloin nuokin asiat pitäisi kai itse ottaa puheeksi.


***

5.2.2014

Selätetäänkö Suomi?

Hallituspuolueissa on ymmärrettävää halua luistella leikkauksista ja lykätä suurin osa ikävistä säästöpäätöksistä ensi vuoteen tai joka tapauksessa seuraavalle hallitukselle. Ensi kevään EU-parlamentin vaaleissa mitataan kyllä puolueiden kannatusta, mutta on vain höpöpuhetta, että suomalaisilla euroedustajilla olisi Euroopassa koskaan kovin suurta painoarvoa. 

Kyllähän poliitikoilta vakuuttavaakin puhetta irtoaa, mutta pönttöpöhinöistä huolimatta tulevat vaalit määrittelevät hallituksen ja kaikkien puolueiden toimintaa paljon enemmän kuin niiden pitäisi, maan kokonaisedun kannalta. Jos rattaat kirskuvat, vika on aina vain toisissa puolueissa tai yleisissä olosuhteissa. 

Seuraavan vuoden kuluessa paineet puolueissa kasvavat niin, että hallituskattilassa varoventtiilin pilli huutaa, ainakin puhemiehen nuija isossa salissa paukkaa. Viimeistään ensi syksynä, kun uuden vuoden budjetista pitäisi lopullisesti päättää, hallitus on käytännössä toimintakyvytön ja oppositio painii keskenään. Toisia toki jaksetaan syytellä milloin mistäkin, vaikka populismista. Mutta mitä muuta käytännön politiikka on kuin populismia? No, on se myös suhmurointia?

***
Pääministeri Katainen pöhisi keskiviikkona järkeviä pitkän ajan kuluessa kasautuneista rakenteellisista heikkouksista. Oli ihan viisaasti sanottu, että nyt ei tarvitse etsiä syyllisiä, "sillä olemme kaikki täällä". Siitäkin on helppo olla yhtä mieltä, että velkaantuminen pitäisi pysäyttää, siis pitäisi. 

Siihen se varsinainen järjen käyttö taisi jäädä, sillä loput pääministerin paasauksista olivat enempi poliittista sorttia. Säästötoimia on toki hallituskauden aikana tehty ja veroja kovasti koroteltu, paitsi suurilta yrityksiltä ja pääomarikkailta, mutta kestävyysvajeen selättäminen tai velkaantumisen taittaminen jo ensi vuonna ovat pelkkää kolinaa toiveiden tynnyrissä. Toki Katainen sen itse ymmärtää, toivottavasti, mutta hän koettaa tehtävänsä takia olla jämynä.

Pääministerin mielestä on selvää, että tulevat "mittavat sopeutustoimet leikkaavat jonkin verran talouskasvua". On ikävä kysellä ikäviä, mutta mistähän ihmeen yleisemmästä talouskasvusta oli kysymys? Lähes päivittäiset irtisanomisuutiset ovat jo pelottavia, sillä työttömien määrä on todellisuudessa suuren laman tasolla, se on kuin hyinen viima kahden vuosikymmenen takaa. Silloinhan poliittinen johtajisto mussutti meille kauhistuneille kansalaisille hallitusta rakennemuutoksesta. Sellaista ihmepullaa meille taas leivotaan.

Tulossa lie ainakin valtion loppujen omistusten pistäminen lihoiksi. Jotain käypää on vielä jäljellä, joskin ruotsalaiset ja muut ulkomaiden kultasormet ovat jo napsineet liikaa rusinoita yhteisestä arkipullastamme. Hallitus ei aio luopua ainakaan eurofantsuilusta, sillä Kataisen puheen loppuosa oli myös silkkaa EU:n tähänastisen toiminnan ja integraation tiivistämisen ylityslaulua, tulevaa Atlantin ylittävää vapaakauppasopimusta unohtamatta.

*** 
Pääministeri toivoi, että kun vuonna 2017 Suomessa juhlitaan satavuotista itsenäisyyttä, Suomi olisi taloudellisesti tasapainoinen, avoimessa kilpailussa pärjäävä hyvinvointiyhteiskunta. Niin toivoo intrigöörikin, kukapa ei. Meillähän eletään veret seisauttavien toivotalkoiden aikaa. Toivo elää, eikä vain se lapamato, joka väitti, että Toivossa on hyvä elää.

Poliittinen valta Suomessa on puolueilla ja etujärjestöillä, joiden voimin luulisi maasta irtoavan oikeaa kansantalousviisautta, ettei sitä tarvitsisi taas etsiä amerikkalaisilta konsulteilta. Maaliskuun kehysriiheen ja ensi vuoteenkin on lyhyt aika. Hallituksen finanssilinja on kuulema tarkan harkinnan paikka. Velkaantumisen taittaminen on väistämättä edessä. "Velaksi emme voi elää", Katainen tähdensi.

Tosi on, mutta ei maata rakenneta tyyten uusiksi yhdessä hallituskaudessa, varsinkaan kun ensimmäiset pari vuotta keskityttiin vain euron kriisin eli pankkien pelastustoimiin, jotka näyttävät vieläkin olevan agendalla päällimmäisinä. Talouden tasapainotus ja sopeuttaminen muuttuvissa olosuhteissa on tarkempaa puuhaa kuin krapulan korjaaminen, mutta taloustoimet kestävät ja vaikuttavat pitempään. 

Kataisen hallituksen korjaussarja ei missään tapauksessa tuo toivottua tulosta vielä ensi vuonna, joten ehkä tavoitteiden maaliviivaa kannattaisi siirtää vaikka tämän vuosikymmenen loppuun. 

Täällä susirajoilla meidän useimpien suomalaisten on vain pysyttävä ja elettävä, vaikka jotkut silkkaa ylimielisyyttään narskuvat poliitikot olisivat mielestään kuinka yleiseurooppalaisia tai globaaleja persoonia tahansa. Nohevinta nuorisoa saattaa kyllä meiltäkin siirtyä suureen maailmaan, mihin on jo nyt miljoonia menijöitä pitkin Eurooppaa.

Entä sitten, jos onkin tulossa kymmenen vuoden pula-aika tai pysyvän niukkuuden jako? Kunnissa on joskus saatu aikaiseksi oikeita "kuntapuolueita" ja päästy hyviin tuloksiin. Olisiko se mahdotonta koko pienen maan mittakaavassa? Poliitikkojen pitäisi toki ensin saavuttaa kansalaisten luottamus. 

Kannattaisiko politiikassa koettaa inhorealismia, nöyryyttä ja rehellisyyttä? Mitä se ketään haittaisi, jos kaikki toimisivat samalla tavalla? Kyllä suomalainen uskoo, kun sille asiaa puhutaan, jätetään pois ketunhäntä kainalosta ja vihta housuista.


***