Tilanne on historiasta tuttu. Muinoin eurooppalaiset tavikset olivat Vatikaanin eli paavin ja pappien, sekä sotahullujen aatelisten mielivallan armoilla. Kirkoissa paasattiin munkkilatinaa, mitä piti nöyränä kuunnella ymmärtämättä sitä yhtään. Piti vain rukoilla, että limppua riittäisi pöydässä huomennakin. Suomessakin valtaa pitivät samat tahot, papit ja aateliset. Tyhmimimpiä ja köyhimpiä jullikoita laitettiin malliksi jalkapuuhun kirkon porstuassa ja hurjimpina aikoina murhattiin jopa roviolla.
Nyt kuuntelemme päivittäin, jos jaksamme, samanlaista talouspolitiikan munkkilatinaa, itse rahapaavi kardinaaleineen piilottelee kulisseissa pankkiparatiiseissa. Yritämme lueskella taloustoimittajien väsäämiä jokseenkin selkokielisiä arvioita siitä, mistä päin euroalueen pohja on tällä viikolla pettämässä.
EU:ssa on 27 jäsenmaata ja liuta ehdokasjäseniä ainakin Uralille ja Kaukasukselle asti. Eurossa on mukana 14 maata, joista noin puolet on kiltisti sanottuna pahasti ylivelkaisia. Konkurssikypsistä maista ei voitane puhua, koska itsenäinen valtio ei voi tehdä konkkaa? Sellaista tilannetta nimitetään velkajärjestelyksi, kuten taannoin esim. Argentiinassa. Näyttää siltä, ettei tuollaisia esimerkkejä pian tarvitse hakea toisilta mantereilta asti.
***
Ahvenanmaan pankkiiri nosti toissa päivänä kissan pöydälle eli pisteli rankkoja uhkakuvia tiskiin. Keskusteluissa tuollaiset ja pahemmatkin talouden uhkakuvat ovat päivittäisiä aiheita. Suomelle siis voi käydä ohraisesti. Kännyyn voi jäädä hirmuinen määrä omaa velkaa ja toisille maille löperöityjä takauksia. Oma markkakone olisi laitettava taas jyskyttämään.
Mikä olisi sitten markan arvo ja mitä meidän täkäläiset "vakaat" pankkimme tekisivät semmoisen kriisin tullen? Ne tekisivät ihan sitä samaa, mitä viime lamassakin. Seuraisi omaisuuksien, kuten asuntovarallisuuden uusjako. Pankeissahan meillä on aina ystävät, jotka huolehtivat asioistamme tarvittaessa kehdosta hautaan asti. Pankkiin voi luottaa, siihen asti, kun alkaa mennä huonosti.
Muistammehan pankkien periaatteen lainojen takauksissa. Vaikka jollain lainalla olisi miten monta takaajaa tahansa, kun se jää maksamatta, ei takausvastuu jakaudu tasan tai mitenkään suhteellisesti. Pankit ottavat rahansa juuri sieltä, mistä saavat. Suomi voi takaajana olla täysin samassa asemassa, missä kymmenet tuhannet yksityiset ihmiset, toisten lainojen takaajat, olivat Suomessa 90-luvulla. Euromaiden tukilainojen maksajiksi jäisivät kriisitilanteessa vain ne, jotka hoitaneet oman taloutensa parhaiten, kuten nyt Saksa ja pieni, mutta sisukas Suomi.
***
On aina paikallaan muistuttaa, että Suomi on eurossa mukana ainoana Pohjoismaista, kiitos nerokkaiden poliitikkojemme! Erityinen kiitos tästä lankeaa Euroydin-Paavolle!
Portugali ja Italia saivat juuri lisää pikavippiä. Jostain tarttui korvaan arvio siitä, että euromaiden pitäisi vipata tänä vuonna "markkinoilta" eli nykyajan rahapaaveilta vielä semmoiset 1000 miljardia euroa. Tästä kuulemmekin varmasti paljon lisää pölötystä munkkilatinaksi. Kiina ja Japanikin ystävällisesti "auttavat" euroaluetta jaloilleen, no joopa.
Markkinavoimat on moneen kertaan luvattu selättää ja laittaa pankkiirit huikeine bonuksineen kuriin. Sen suuntaiset toimet ovat tähän asti olleet täysin mitättömiä ja semmoisina ne pysyvätkin. Talousjumalille järjestetään yhä uusia messuja EU:n kristallikruunujen loisteessa. Messuissa kumminkin vaietaan niistä hirmuisista summista, joilla euromaiden on vieläkin velkaannuttava, jotta se joku pääsisi kuiville.
Se joku eli hirmuinen mörkö euron kaapissa on kai maailman suurin pankkikupla, mitä ei kerta kaikkiaan uskalleta päästää puhkeamaan? Se olisikin aikamoinen juttu, jos vanha mukava Eurooppa selättäisi pankkimörköilyssä itsensä USA:n. Veronmaksaja on toki aina uskollinen maksaja, mutta kuinka sitten suu pannaan, kun reaalitaloudessa pyörii todellisuudessa vain pieni osa velkarahan määrästä? Ei tarvitse kehitellä uusia salaliittoteorioita, koska todellisuus on vielä hurjempi juttu.
***
Lisäys 1.1.2017:Intrigööri aloitti blogikirjoittelun kuutisen vuotta sitten ja on näköjään ollut tuhmasti epäilevä EU:n ja euron kestävyyden suhteen jo ensimmäisessä jutussa. Talousviisaudesta ei ole ollut kysymys intrigöörin kohdalla, vaan virinneestä terveestä epäilystä. Epäilijöitä oli tuolloin paljon muitakin, mutta vielä pitkään kaikki vähänkin tärkeämmät epäilijät lytättiin surutta pölhöpopulismin kannattajiksi.
Aikoinaan sitä tuli pölhösti äänestettyä Suomen unioniin liittymisen puolesta, kun aiempi virallisesti ylin ystävämme Neuvostoliitto oli hajonnut. Euroon liittymisestä ei sitten ollut edes mahdollista äänestellä. Suomessa ei ikinä harrasteta kansanäänestyksiä, ei edes neuvoa antavia, koska kansa äänestäisi kuitenkin vastoin äärettömän viisaiden puoluepoliitikkojen enemmistön tahtoa.
EU ja euro ovat vieläkin olevinaan pönäkästi pystyssä, mutta lopun ajat lienevät tulossa - siellä jossakin. Laitanpahan tähän blogistiseen uuden vuoden aikahyppäykseen tuoreen linkin Taloussanomien Jan Hurrin juttuun.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti