19.11.2021

Ai mitkä kiintiöpakolaiset?


Meikäkin opetteli sata vuotta sitten pikkukylän kansakoulussa Aapiskukon terävän nokan pelossa lukemaan. Jossain koulueväiden syönnin (se oli päivän tärkein ateria ja samalla sosiaalinen tapahtuma) lomassa välissä jäpitettiin joka jonnen kaaliin ankarasti laskentoa, millä ei ollut mitään tekemistä esim. mäenlaskun tai lumilautailun kanssa.

Nuo kaksi olivat tärkeitä taitoja, mutta kehitys on kehittynyt. Pahiten on kehittynyt vihersiirtymä, joka yrittää jotenkin luvata kiintiökarkulaisten, ei vaan -pakolaisten määrän tulevaa kasvua. Ensin vilautellaan lukuja, mitkä antavat ymmärtää kiintiöpakolaisia tulevan Bidenin suuren heitteillejätön seurauksena ehkä kolmannes enemmän kuin tänä vuonna.

Mutta "on meillä hauska täti, tuo täti Maria", sillä hän kertoo, että ensi vuonna 2022 pakolaiskiintiö nostetaan historiallisen korkealle tasolle 1500 henkilöön. Tulijat ovat todellakin oikeita fyysisiä henkilöitä, eikä henkiä, joita mahtuisi miljoonia yhteistupsuttelemaan vaikka yhteen nykyajan hulluuden mittariin eli bongiin.

Syyskuussa jallitus.., eikun hallitus kertoili, että ensi vuoden pakolaiskiintiötä nostettaisiin "korkeintaan" 2 000 paikkaan. Suunnilleen niin tehdän eli nyt kiintiö rojautetaan tuplaten entistä isommaksi. Pakolaiskiintiö ensi vuoden talousarviossa oli alun perin 1 050 henkilöä, toissa vuonna pakolaiskiintiö oli silloinkin melko iso, 850 henkilöä.

Vihersiirtymä on neiltä alvariinsa verorahoja kuppaavien poliitikkojen paras konsti sekoviherrysen vaikuttavuuden kasvattamiseksi. Nytkin pakolaiskiintiö tuossa suitsait liki tuplaantuu, eikä kukaan kai huomaa mittään.

Kyllä rikas Suomi maksaa, ainakin niin kauan kuin jaksaa. Yhden karkean laskutavan mukaan yksi kiintiöpakolainen saattaisi maksaa vaikka miljoonan per lärvi. Ei meitä suomalaisiakaan järin monta miljoonaa ole ja me lisäännymme heikosti, kun minäkin alan jo vanhettua pois hetelmällisestä iästä. Pakolaisiksi meitä ei moni mualimassa huoli.



Ylen juttu aiheesta 19.11.2021:

Suomi nostaa kiintiöpakolaisten määrän 1 500:aan ensi vuonna – kyseessä historiallisen korkea taso

Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan määrää nostetaan Afganistanin tilanteen vuoksi. Tänä vuonna kiintiö on 1 050 henkeä.

Suomi nostaa kiintiöpakolaisten määrää Afganistanin tilanteen vuoksi. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoo Twitterissä, että hallitus on päättänyt nostaa ensi vuoden 2022 pakolaiskiintiön historiallisen korkealle tasolle 1 500 henkeen.

Kiintiöpakolaiset ovat henkilöitä, jotka YK:n pakolaisjärjestö UNHCR valitsee ja jotka vastaanottavat maat noutavat kohdemaasta tai sen lähellä olevasta pakolaisleiristä.

Syyskuussa hallitus linjasi, että ensi vuoden pakolaiskiintiötä varauduttaisiin nostamaan korkeintaan 2 000 paikkaan. Kiintiö oli ensi vuoden talousarvioesityksessä alun perin 1 050 henkilöä.

Toissa vuonna pakolaiskiintiö oli 850 henkeä ja viime vuonna 1050.

Pakolaiskiintiön nosto on osa hallituksen tänään julkistamaa esitystä, jolla täydennetään ensi vuoden talousarvioesitystä.

Sisäministeriön hallinnonalalle ehdotetaan pakolaiskiintiön korotukseen liittyen 1,1 miljoonan euron lisäystä. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalle ehdotetaan valtion korvauksiin kotouttamisesta 2,5 miljoonan euron ja kotouttamiskoulutukseen 0,7 miljoonan euron lisäystä.

Perussuomalaiset tylynä keskustalle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio tyrmää hallituksen päätöksen tuoreeltaan. Tviittinsä hän suuntaa keskustalle.

– Keskusta hyväksyy pakolaiskiintiön noston. Edessä taas kovat kustannukset yhteiskunnalle sosiaaliturvan, rikollisuuden ja kulttuurisen hajaannuksen muodossa, Tavio kirjoittaa.

Hän jatkaa, että muut maat Euroopassa pyrkivät pitämään rajoja kiinni mutta Suomen hallitus avaamaan.
Hän jatkaa keskustan politiikan arvostelua tiedotteessaan:

– Olen pettynyt erityisesti keskustaan, joka myötäilee vihervasemmistoa ja antoi taas periksi hallituksessa. On huono arvovalinta käyttää ennemmin rahaa ihmisten hakemiseen Afganistanista kuin suomalaisten pienituloisten auttamiseen, Tavio kommentoi.

***

3 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Jospa tuo pakolaispolitiikkakin olisi selkeästi budjetoitua niin, että jos Suomeen otetaan 500 lisää, niin jostain toisaalta vähennetään 5000 pakolaisen tukeminen verovaroillamme. Onhan näkynyt luotettavia tietoja, että pakolaisten turvapaikka jossain lähialueella on kustannuksiltaan alle kymmmenesosan Suomessa annetun turvapaikan kustannukista. Tuollainen tuettavien vähentäminen saattaisi herättää keskustelua.

Samoin voisivat kehitysmaista tulevat opiskelijat ja oleskelijat olla samassa budjetissa kuin kehitysapu. Jos tänne otettaisiin lisää, niin sieltä toisaalta sitten vähennettäisiin. Nythän se vähentäminen tapahtuu suomalaisvanhusten hoitoresursseista tai sitten velkaa kasvattamalla.

Bogreol kirjoitti...

Minua huolestuttaa tällainen Ohisalon ajattelematon lupaus nostaa pakolaismäärää näinä hybridivaikuttamisen aikoina, missä Venäjä myös on näkyvästi kartalla. Annetaan vaikutelma Venäjälle, että Suomella on hallitus, mikä pitää viimeiseen tappiin kiinni kansainvälisistä turvapaikkasopimuksista, rajat avoimena on valmis ottamaan vastaan ennätyksen suuren kiintiöpakolaismäärän, ja käsittelemään ison Lähi-idästä parempaa elämää hakevan joukon oleskeluhakemukset. Viesti Venäjälle on, että antaa tulla vaan.

intrigööri kirjoitti...

Risto: Kiihkoileva, mutta ja samalla aika osaamaton ministeri on pahinta, mitä Suomen valtion turvapaikka-asioissa voi odottaa tulevan vastaan. Ministerivastuu on pahimmillaan ihan muuta, mitä näiltä itsenäisen maan useimmilta johtavilta poliitikoilta pystyy nykyisin edellyttämään.

Politiikassa, kuten tässäkin pitäisi vetää pitkiä ja johdonmukaisia linjauksia, joissa myös toimija- ja maksajamaan edut otetaan tolkusti huomioon, muuten voi kaikkien ns. hyvien asioiden jakovara kutistua olemattomaksi.

Bogreol: Liekö Hutisalon tarkoituskin toimia Vennään kauhukaksikon Pitkän ja Pätkän eteisvahtimestarina? Vaiko kaikkien janoisten pakolaisten pelastajana? Lankkipojan (Nykyajan lankkipoika voisi olla esim. maleksiva pikkugansta.) ja turhakkeen rooleja ylikesylle pienelle maalle on aina tarjolla.

Pienen Suomen kuuluisi olla torhakka ja ärhäkkä. Muuten ei saada koskaan kannaltamme hyviä tuloksia mistään asioista. Olin vähällä kertoa, mitä ajattelan Ohikkaan viimeisestä tapista, mutta eihän tämä ole mikään tuhma blogi. Hyi minä!

Mutta Ohisalosta on silti lausuttava kattava arvio, jotta tippitappituu...