14.8.2020

Savolainen ei hättäile


Kävin tänä aamuna bussilla kaupungilla. Lähtiessä mietin, pitäisikö se kasvomaski jo viritellä vähän tehottomasti partaiselle naamataululle. Jätin maskit kuitenkin reppuun ja helpotuin hiukan, kun niitä ei bussissa näkynyt kellään.

Maskeja ei pitänyt ensi näkemältä kukaan muukaan, Kuopion torin maisemissa. Ei näkynyt kasvosuojia kaupassakaan. Myöhemmin hoksin sentään siellä joitakin maskillisia kansalaisia, joten puree se koronanpelko täälläkin.

Mennä keväänä vältyin melko teoreettiselta karanteenilta, koska olen vielä alle 70 v. nuori. Käytin busseja ja kauppoja kumminkin viikottain. Maskien saaminenkin oli aluksi vaikeaa, joten siitä ei ole vielä kertynyt kokemuksia. 

Sen verran minuakin on pelottanut,  jotta hommasin äskettäin kertakäyttöisiä suojaimia ensi hätään. Hyvähän se olisi ajatella toisiakin, koska nuhaa ja yskää pukkaa toisinaan, vielä ilman sitä kauhiaa virustautia.

Politiikkaakin lukaisin sen verran, että jonkun toimittajan arvion mukaan vvm Matti Vanhanen näyttää nyt elvyttelevän hallitusta. Maan talouden elvytyksellä ei taida olla niin kiirus? Eihän sitä kerkiä kaikkea kerralla tekemään, jos ei paljon muutakaan.

***

Hallituksessa ei sentään taideta olla sekaisin Marinista, kuten vanhassa elokuvassa oltiin sekaisin Marista eli siitä kauniista hymykoneesta Cameron Diazista. Marinissakaan ei ole ulkoista vikaa, mutta vähän totisenpuoleista on kyllä meininki. Ehkä niin pitää ollakin, sillä onhan nuori rouva Marin jo asettumassa aidon eturivin politiikon kenkiin?

Vanhemmista Vanhas-hallituksista minulle jäi mielikuva, että ainakin vihreiden vaarallinen hymynaama Sinnemäki vei Mattiakin sinne ja tänne. Minkäs niille kiltti tolkun mies mahtaa, aktiivisille ja määrätietoisille naisille? Olikohan se vain mielikuva? Kuka niitä vanhoja niin tarkasti muistaa? Nyt Sinnikkä on sitten maan ykköspormestari  Vapaavuoren ilona, eikun Annina.

On meikän vielä kokeiltava maskia ennen kuin joudun koronan takia teholle. Pahaa tautia ei sovi väheksyä, ei edes tavistasolla. Tavallisemmista taudeista ja vaivoista onkin tullut tänä kesänä itsellä kokemuksia. Lääkkeitäkin alkaa olla kuin mummovainaalla, mutta onhan se parasta ennen minulta jo auttamatta ohi. 

Kokemuksia on tullut siitäkin, että julkinen suomalainen terveydenhoito toimii vielä hyvin. Se on lohduttavaa näinä ankarina aikoina, mitkä eivät toivottavasti enää tästään paljon ankeudu.

***

Ei kommentteja: