3.10.2015

Pakolaisista muukalaislegioona

Voisiko muukalaislegioonan kutsu
soida myös pakolaisille?
Euroopan suurissa maissa on miljoonia maahanmuuttajia, osin jo monessa sukupolvessa. Tänä vuonna ja ensi vuonna uusien tulijoiden määrä ryöpsähtää arviolta jonnekin reilun miljoonan ja kahden miljoonan henkilön välille.

Kansojen hallitsematon vaellus Eurooppaan jatkuu ja kasvaa niin Afrikasta kuin Syyriasta ja Irakista, sekä niiden lähimaiden suurilta pakolaisleireiltä. Tulijoita riittää myös Afganistanista ja aina vain Somaliasta. Tämä rytinä ja rutina ei suinkaan ole vielä tässä.

Eripuraisen, sekä kantaväestön työttömyydestä ja tyytymättömyydestä kärsivän Euroopan mahdollisuudet asuttaa ja työllistää maahantulijoiden vyöryä ovat enää temppuilun tasolla. Jos pakolaisten virtaa ei saada pysäytetyksi esim. uusille turvallisille suoja-alueille Euroopan ulkopuolelle, tilanne käy eri maissa nopeasti kestämättömäksi.

Yksi vaikeuksiin ajautuvista maista on tietysti Suomi, jossa oma pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys ovat jo hälyttävällä tasolla. Pelkästään kymmenien tuhansien maahantulijoiden asuttaminen ja huolto käyvät pian ylivoimaisiksi. Tulijoiden kunnollinen kotouttaminen ja työllistäminen onnistuu vain pieniltä osin.

Jo turvapaikkahylsyn saavien ja saaneiden kotiuttaminen lähtömaihin tai pakolaisleireille on sekin melkein mahdoton tehtävä. Palautuksista esim. Irakin turvallisille alueille on edellisten kausien johtavien poliitikkojemme vastuuttomuuden takia vasta nyt alettu keskustella, eikä sopimuksesta ole vielä tietoakaan. Somalimaata ei ole vieläkään tunnustettu, mikä pitäisi kiireesti tehdä siksikin, jos sitä maan rauhallisinta osaa mielitään myös laajempien väestön palautusten kohteeksi.

Rajat kiinni turvapaikanhakijoilta muuttuu pian iskulauseesta käytännöksi muuallakin Euroopassa kuin Unkarissa, sille ei enää voi mitään. EU:n ja muiden Euroopan maiden kunnollinen yhteistyö tässäkin asiassa näyttää toivottomalta, koska mm. yhteinen Schengen-rajavalvonta vuotaa ja ns. Dublinin sopimus on lähes kuollut kirjaimisto. Jokainen maa tehnee tilanteesta jatkossa omat arvionsa ja ratkaisunsa, kaikki muu olisi kuin antautumista kohtalon armoille. Tai alistumista komission peluriherroille.

EU:n yhteisistä toimivista pelisäännöistä turvapaikkakäytännössä voi vasta haaveilla. Suomen Kuvalehden jutunkin mukaan olemme yhdessä onnistuneet luomaan vain valtavan "turkkilaisen basaarin" Eurooppaan.

Mamuja mukaan kehitystöihin?

Euroopan velkaunioni on kyllä mahtava toimija kehitysavussa, sillä sen kontolla on yli puolet koko maailman virallisesta kehitysavun rahoituksesta. Toissa vuonna EU ja sen jäsenmaat sijoittivat yhdessä 56 miljardia euroa kehitysapuun.


EU:n bkt:stä tuo apu oli reilut 0,4 prosenttia, joskin menneen nousukauden aikainen, mutta nyt kaukainen tavoite on 0,7 prosenttia. Pian päättyvä vuosi 2015 on nimetty kehitysyhteistyön teemavuodeksi ja sillä on jalo pyrkimys köyhyyden poistamiseksi maailmasta. Tulevina vuosina tuo toiminta tarvitsee uusia tuulia. Köyhyyttä on paljon Euroopassakin ja se pahenee, nälänhätä onneksi vielä puuttuu.

Pieni Suomi on laittanut kehitysapuun suuruusluokkana yhden miljardin verran vuodessa eli jopa pari prosenttia valtion budjetista. Kehitysapuun lienee uponnut karkean arvion mukaan jopa kymmenen miljardia yhtä monessa vuodessa. 

Paljonko Suomi on sijoittanut maahantulijoiden kotouttamiseen ja sosiaaliapuun yli 20 vuoden aikana, sitä lukua ei ole saatavissa, tuon toiminnan todellisista tuloksista puhumattakaan? Tuloksena on kyllä saatu monien puhuvien päiden ylistämää ns. monimuotoisuutta kuin mättöä ihmekauhalla. Yhteiskuntaa ylläpitävää oikeaa työtä moinen kulttuurien sekoitus ei vain tuo kuin nimeksi.

Valtion vuosittaista lahjavelkarahaa kehitysapuun aiotaan vasta nyt leikata, koska moisia pysyviä menopotteja on pienelle maalle kasassa jo liian monta. Mistään tuollaisista menoista, eikä muistakaan menoeristä ei kaikkialla haluttaisi tinkiä. Jokainen jossain toimija haluaisi, että sakset suihkisivat jossain muualla kuin oman palttoon liepeissä.

Tänä vuonna ja tulevana vuotena Suomeen pääosin Ruotsin kautta virtaavien uusien ulkomaalaisten tulijoiden kustannuksiksi arvioidaan miljardi tai jopa puolitoista. Maahantulijoiden äkisti ryöpsähtäneen määrän kanssa ovat tiukoilla sekä valtio että kunnat eli sitä tehden me kaikki. Tulijoiden määrästä tänä ja ensi vuonna on vain erilaisia arvioita, mutta ainakin vastaanottokeskuksista on jo paha pula.

Ehkä osa tulijoista lähivuosien aikana kotoutuu ja sopeutuu, helpoiten omiin väestöllisiin ja uskonnollisiin yhteisöihinsä eli betonighettoihinsa, ehkä ei? Utopiaa on kuvitella, että heistä työllistyisi täällä puolen miljoonan oman työttömän maassa vuosiin mihinkään muutamaa prosenttia enempää, ellei työksi lueta nyky-yhteiskunnassa niin tuttua tuettua sosiaalista puuhastelua. Oma vastaanotto- ja kotouttamiskoneistomme kasvaa kyllä kalliiksi pikku armeijaksi, jos vain palkanmaksajia riittää.

Auttavia käsiä lähtömaihin

Tuskinpa meistä suomalaisistakaan moni löytäisi itselleen pakon edessä mitään toimivaa työtä siirtolaisten lähtömaissa, kuten Irakissa, Somaliassa tai Afganistanissa? Sossupuoli ja tärkeä osa koko kansantulosta on siellä tyyten ulkoistettu kaukaiseen Eurooppaan ja osin Atlantin taakse. Eurooppalaiset sosiaalituet suuntautuvat sitten tukien täällä asuvien saajien kautta vahvasti mm. Somaliaan.

Syyriassa on vielä kauan tarjolla vain erilaisia tappotöitä, periaatteella tapa tai/ja tule tapetuksi. Jälleenrakennuksen tarve hajonneen ja raunoitetun valtion alueella olisi tietenkin valtava, mutta kuka rakentaa, millä rahalla ja koska, se tiedetään sitten joskus.

Palmyran muinaiskaupungista jäi sentään jäljelle ihmeen paljon ennen kuin mustan lipun murhamiehet sen äskettäin osittain tuhosivat. Nyky-Syyriasta tuli muutamissa vuosissa sukupolvien ajaksi betoniraunioiden valtio ja lisää raunioita tehdään joka päivä. Rauniot jäävät kuin muistomerkeiksi menehtyneille ihmisille.

Pakolaisia tarvittaisiin lähtömaissa

Sellainen outo aatos tuossa poukkoili intrigöörin korvien välisessä avaruudessa, että jotain osaratkaisuita olisi yritettävä ehdotella. Muutakin olisi keksittävä kuin moitittava poliitikkoja. Josko osa maahantulijoista olisi exoduksensa jälkeen hyvinkin halukkaita auttamaan maanmiehiään tai muita hätää kärsiviä siellä kriisimaissa tai niiden naapurimaissa, suurissa YK:n valvomissa pakolaisleireissä? Libanonissa ei edes ole varsinaista yhtä suurta pakolaisleiriä.

Pakolaisleireistä pitäisi kansainvälisellä avulla kehittää parempia ja elinkelpoisempia pieniä yhdyskuntia, kaupunkeja, joita tarvittaisiin monia. Ties vaikka kuinka monia? Uusien Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-idän maihin perustettavien leirien suojelutöissä tarvittaisiin myös aseellisia kansainvälisiä rauhanturvaajia. 

Tämä suoja-alueidea on ollut esillä jo vuosia sitten, mutta EU:n isot maat tyytyvät paikallisiin sotatoimiin eli pommittamaan Ameriikan serkkujen tavoin ilmasta ISIS-kalifaatin tukikohtia. Eipä se ole onnistunut kovin hyvin ainakaan Afganistanissa, kuten ei monikaan siellä tehty sotatoimi.


Auttavia käsiä tarvittaisiin ennen kaikkea siellä leireillä huonoissa ja surkeissakin oloissa, missä suurin osa kriisimaiden ihmisistä joutuu vieläkin vuosia asumaan. Kaikilla siellä ei tasan tarkkaan ole ihmisten salakuljettajien vaatimia rahoja, eikä heillä ole aina edes haluja lähteä täysin vieraisiin oloihin. Entiset kotipaikat olisivat siellä kartalla lähellä, mutta muuten kaukana.

Suomeenkin nyt saapuvilla tulijoilla on paikallinen kieli ja kulttuuri hallussa, siellä tärkeine uskonnollisine perusteineen. Varttuneemmat syyrialaiset ja irakilaiset ovat aikaisemmin työskennelleet melko nykyaikaisissa yhteiskunnissa, vaikka missä tehtävissä, siviilissä ja sotilainakin. Auttamistyö kävisi heiltä opastuksen jälkeen luontaisesti. Työ kuin työ opitaan parhaiten sitä tekemällä. Stressaavien kokemusten jälkeen tarvittaisiin oikeaa työtä ja toimintaa, likikään kaikkien siellä kenttätöissä ei tarvitse olla länsimaisittain kouluttautuneita erityisosaajia. 

Paikallinen siviiliauttaja olisi leireilläkin olevien kannaltakin edes välikätenä parempi kuin outojen ulkomaalaisten tai solttujen tarjoama tyrkytys. Tänne vaeltaneiden paluu takaisin kotomaiden kulmille osana suomalaisia kehitystyöjoukkoja tai jopa rauhanturvaajien auttajina olisi mahdollista, aluksi käytännön aputehtävissä.

Suomi on vain kehitysaputöiden pienvalta verrattuna esimerkiksi jostain syystä vielä ylpisteleviin suur-ruotsalaisiin tai vaikka saksalaisiin. Suomestakin kyllä löytyy kehitysmaiden kentillä kouliintunutta ja osaavaa porukkaa. Sellaisiakin täällä on, joilla on omien poliittisten taustavoimiensa mukaan musta vyö maailmanparannuksessa. Silloin on kyllä ansioiduttu useimmin vain veromiljoonien tarmokkaalla syytämisellä ympäri ämpäri, saamatta aikaan kestävää kehitystä eli pysyviä tuloksia. 

Entinen pressammekin hurautteli suupielet korvissa jetillä ympäri Afrikkaa, taisi hän ihan kautensa aluksi piipahtaa latinoamerikassakin. Syyriassakin hän vieraili Assadin tykönä ennen kapinointia, mutta tylyin tuloksin. 

Pakolaislegioona kehitystyöhön

Intrigööri ehdottaa täältä jostain ruohonjuurien läheltä, että EU ja sen jäsenmaat perustaisivat yhdessä monikansalliset kehitystyöjoukot, sellaisen ns. muukalaislegioonan, pakolaislegioonan, jossa tärkein käytännön rooli olisi Eurooppaan kriisimaista muuttaneilla ihmisillä, pakolaisilla. 

Lyhyehkön peruskoulutuksen jälkeen nämä joukot, miehet, naiset ja nuoret olisivat valmiita auttamaan ja oppimaan lisää yhdessä eurooppalaisten lajitoveriensa kanssa siellä, missä apua tarvitaan. Silloin apu ei tulisi vain jostain kaukaa, vaan avun saajille samalla kielellä ja kotoisammin voimin. 

Lisäys: Saksassa armeija auttaa syyrialaisten koulutuksessa.

Uuden rauhantahtoisen muukalaislegioonan rahoitus hoituisi tietysti pääosin eri maiden kehitysyhteistyön varoista. Auttaville käsille olisi loputtomasti töitä ja koko kriisinhallinnan painopiste voitaisin keskittää sinne missä avun tarve on suurin ja missä EU:n apumiljardeilla saataisiin eniten tuloksia aikaan. Isoilla kehitysapu- ja kotouttamisrahoilla voitaisiin saada paljon parempia tuloksia.

Kehitysavun kenttätöissä voitaisiin ajan kanssa auttaa miljoonia sotaa paenneita ihmisiä. Samalla uusi systeemi, apulegioona, rauhoittaisi ja hillitsisi pakolaisten onnetonta tulvaa. Nykyisellä systeemillä tai sen puutteella hankitaan vain lisää hätää sekä Euroopan kantaväestölle että tänne tulijoille. 

Osalle kansainvaelluksella Euroopan kylmänviileisiin maihin saapuneista olisi lähtömaissa ja niiden naapureissa tarjolla todellista työtä ja tekemistä. Heille voisi muodostua lopulta myös pysyvää työpaikkoja, uusia hyviä uraputkia. Toinen vaihtoehto heillä olisi nyhjätä täällä byrokratian ja kotouttamiskoneiston armoilla, sekä kilpailla kantaväen kanssa raivokkaasti vähistä resursseista, kuten työpaikoista ja kalliista asunnoista. Kulttuurien erot eivät täällä katoa mihinkään. Kotouttaminen tänne on kovin ongelmallista.

Kyllä sellaisessa touhussa ihmispolot herkästi masentuvat ja syrjäytyvät tai radikalisoituvat, vielä kolmannessa polvessa. Sitä osoittavat omatkin suomalaiset suuren 90-luvun laman aikaiset ja sen jälkeiset kokemuksemme. Suomalainen kantapeikko radikalisoituu lähinnä pikku hiprakassa, kännissä täälläkin vain ääliöidään.

EU:n rauhanomaisen muukalaislegioonan johtoon voisi ottaa aluksi ranskalaisia, joilla on kunniakkaat ja elävät muukalaislegioonan perinteet monilta maailman taistelutantereilta. Heiltä löytyisi helposti myös rauhan töissä tarvittavaa organisaatiokykyä, passejakaan ei Ranskan legioonassa kysellä, mikä olisi nyt hyvä tyyli. Sotaisa muukalaislegioona oli ennen myös espanjalaisilla, perinnejoukko se on vieläkin, mutta sinne ei enää huolita ulkomaalaisia.

Saksa olkoon vain Euroopan talousveturi, kunhan eivät tosissaan, über alles, puuhaa mitään pelättyä Neljättä Valtakuntaa. Kunniakas Ranska voisi vetää eurooppalaisia auttavia rauhanjoukkoja, ihmisten omaa muukalaislegioonaa. Paljon kokemusta kehitysmaista on tietysti myös Suur-Brittilässä ja muualla, mutta kyllä sillekin vanhalle tietotaidolle vielä käyttöä löytyisi.

Menneistä siirtomaaherruuksista ei oikeastaan enää kannattaisi puhua nykymaailmassa, missä kaikki tahtovat kiihkeästi olla tasa-arvoisempia kuin toiset. Mutta ihmisten muisti ulottuu kauas aikojen taakse, sillä monet islamilaisessa maailmassa kertoilevat vieläkin sellaisista kauheuksista kuin ristiretkistä ja muistelevat mm. ristikaapuisten roistojen tekemää karmeaa Jerusalemin väestön hävitystä. Silti nykyaikaiset ääri-islamistit ovat omaksuneet entisajan ristiritareilta(kin) juuri kaikkein irveimmät tavat ja lisäilleet niihin omat mielipuoliset tulkintansa.

***
Ehkä kansainvälisen yhteistoiminnan pitäisi suuntautua vähitellen kokonaan uudestaan? Pommien ja ohjusten sijasta voitaisiin siirtyä kuskamaan sotakoneilla ja -laivoilla enemmän kaikenlaista hyödyllistä, kuten peruskoulutusta, leipää ja lääkintää. Pitkässä juoksussa siten saataisiin aikaan oikeaa kestävää kehitystä. Sotimalla saadaan islamin väkirikkaissa ja kiihkeissä maissa aikaan vain lisää loputonta sotimista ja terroria. 

Siis muukalaiset, meikäläiset ja heikäläiset yhteiseen uuteen legioonaan! Tukijoukkoja tarvittaisiin myös legioonan lähtömaissa. Se voisi olla yksi niistä kaivatuista ja todellisista teoista, joilla maailma vähitellen tervehtyisi.

Tämäkin voisi olla yksi uusi mahdollisuus: Pelasta maailma!



***

Ei kommentteja: