26.1.2017

Mikkelin vankilassa kova meininki

Lehdet ja oikeusasiamies kertovat, että Mikkelin vankilassa on ollut pitkään kova meininki. Vankilassa ei ole piitattu jo 10 vuoden ikäisestä vankeutta ja tutkintavankeutta koskevasta lainsäädännöstä. Siellä kiven sisässä on noudatettu vankilan omaa järjestyssääntöä, jota tutkintaraportissa sanotaan lainvastaiseksi.

Oikeusasiamiehen mukaan Mikkelin vankilan poistumislupa-, kurinpito- ja tapaamiskäytännöt erosivat muiden vankiloiden käytännöistä ja ne olivat erittäin tiukat. Tiettävästi MIkkelin vankilassakin noudatetaan jo nyt lakeja ja niiden mukaisia käytäntöjä. 

Mitä tuohon muuta sanoisi kuin sen, että pikkuhitlerit nostavat liian usein rumia päitään, kun valvovat silmät välttävät. Laeista voivat näemmä jättää piittaamatta vankilassakin, vaikka hyö siellä tavallaan lain ytimessäkin ovatkin, rangaistuksia tai rikoseuraamuksia toteuttamassa. 

Paljon kaikenlaista törkyä on muuallakin tietenkin jäänyt pimentoon. Vangeilla tai muilla suljettujen laitosten asujilla ei ole edes "äänioikeutta" tai avunpyynnön mahdollisuutta nykyajan kansalaisten huutotorvessa somessa.

Linkki Länsi-Savon juttuun. Toinen linkki oikeusasiamiehen raporttiin. Lisäyslinkki Savon Sanomiin.

Linkki: Lailla voi pyyhkiä persettä!

***
Lakeja ja hyviä käytäntöjä rikottiin taannoin törkeästi myös Turussa, vanhusten ja mielenterveyspotilaiden hoidossa, Kupittaan sairaalan G1 osastolla, linkki TS:n juttuun

Nyrkkiä vanhukselle! Linkki MTV:n juttuun.


***


Ei kommentteja: