7.5.2019

Onko arvopohja perse?


Äkkiseltään luulisi, että tuolilla on parempi istua kuin arvopohjalla.  Jos aikoo istua arvopohjalla tuolille, silloin tuoli on yhä tuoli, mutta arvopohja on se millä istutaan eli takamus tai perse. 

Mutta miten silloin käy, kun monet istuvat eduskunnassa käytännössä kahdella tuolilla eli suomalaisten tarjoamalla työtuolilla ja työpaikalla hoitelemassa  arvopohjineen valikoivasti kaiken maailman ihmisten asioita. 

Ihmisoikeudet tarkoittavat käytännön arvopohjissa mm. niukahkon suomalaisen sosiaaliturvan, sekä kansalaisoikeuksien jakelemista surutta kaikille ulkomaalaisille maahantulijoille. Antaisivat edes osan niistä harkinnanalaisista valtion rahoista jaettavaksi ruokana Hurstille ja muille oikeille ihmisten auttajille!

Intrigööri seurasi vastoin tapojaan vähän aikaa netistä suoraa keskustelua eduskunnan istumajärjestyksestä, eikä tullut siitä hullua hurskaammaksi. Eikä yhtään hurskaaksi, sillä uuden eduskunnan nelivuotiskauden aloittaminen noinkin känäisissä tunnelmissa ei lupaa hyvää yhteisten asioiden hoitamiselle. Sehän lienee eduskunnan salissa istujien päällimmäinen tehtävä, arvopohjista ja muista siihen liittyvistä jutuista riippumatta.

Jos käsitin oikein, persut saavat piakkoin ne uudet työtuolit salin oikeasta laidasta vai onko se sittenkin vasen?  (ks. edellinen postaus!) 

Tässä linkki SU:n juttuun.

Perussuomalaiset saavat sitten istua siellä omilla vahvoilla arvopohjillaan. Ääni  kuulunee edelleen, mutta yleisön saataville asetettavat kuvat ovat harvemmassa. Mitenhän muuten arvopohjien vielä salissa käy, eihän sellainen keneltäkään puutu, mutta se saattaa puutua?


2 kommenttia:

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Jumalattoman pikkumainen operaatio oli tuo paikkojen vaihto.

Viimeksi oppositiossa Rinne teki kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin haittaa hallituksen toiminnalle: Krista Kiuru esti tunnin yksinpuheluillaan sotevaliokuntaa äänestämästä, oli lakkoa yms.
Miten ihmeessä Rinne kuvittelee, että kepu ja Sipilä nyt lähtisivät häntä pelastamaan lupautumalla hallitusneuvotteluihin.

intrigööri kirjoitti...

Demareista on näemmä tullut yleistuhopuolue mm. ruotsalaisten aatetoveriensa tavoin. Demokratia unohtuu ketterästi, eikä tuo touhuilu näytä oikein kunnon sosialismiltakaan.

Tuolileikki olisi pitänyt unohtaa tai siirtää sitä tuleville vuosille. Jos ruotsalaisia huolestutti heidän näkyvyytensä salissa, saisihan sinne asennettua lisää kameroita. Ei se näkyvyys tainnut oikeasti huolestuttaa, vaan hallitukseen pääsy.

Kepun ei olisi järkevää lähteä nyt Antin pulkkaan menettämään loppujakin uskollisista äänestäjistään. Eipä hyvältä näytä, maassa olisi paljon oikeita ja vaikeita asioita hoidettavaksi.