3.5.2019

Persut äärivasemmalle


Perussuomalaiset siirrettäneen alkavana vaalikautena istumaan eduskunnan suuren salin vasemmassa laidassa! Edustajathan kulkevat saliin takaovista, käytävän puolelta, josta nähden persut suunnistavat istumaan jakkaroilleen salin vasempaan laitaan.

Kun salia katsellaan puhehenkilöiden tai ministereiden korkeilta jakkaroilta, silloin persut sijoittuvat salin oikeaan laitaan. Väliäkö sillä, koska kansanedustajien vinkkeli on siinä työpaikassa tärkeämpi kuin puhehenkilöiden tai ministerien. Valta on kansalla ja sen valitsemien edustajien enemmistöllä.

***
Satakunnan Kansassa PS:n veteraanipoliitikko Anssi Joutsenlahti muistelee, kuinka Perussuomalaisten edeltäjä SMP nosti päätään vuonna 1979. Edustajien määrä kimposi kahdesta seitsemään. Sen veret pysäyttävän vaalivoiton muut puolueet kostivat siirtämällä SMP:n edustajat suuressa salissa oikeaan laitaan, RKP:n ja kokoomuksen väliin.

SMP:n nousu pelotti Kekkoslandian ajan valtapuolueita, joille suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli olevinaan paras kaveri. Jos mahdollista, se Kaalimaa oli vieläkin parempi kamu kuin nykyisin Euroopan unioni. Niinpä Kekkosvastaista SMP:tä  ja sen kansanedustajia haukuttiin fasisteiksi, minkä tuon maaseudun vähäväkisesta kansasta nousseen puolueen edustajat jyrkästi kiistivät.

Tuolloiset valtapuolueet leimasivat SMP:n äärioikeistolaiseksi, koska puolue vastusti äänekkäästi UKK:n valitsemista 1978 poikkeuslailla jatkokaudelle. SMP:tä silloin suvereenisti johtanut Veikko Vennamo oli pressanvaaleissa Kekkosen vastaehdokkaana.

Tuolloin intrigöörikin olisi voinut saada fasistin leiman, koska se vastusti UKK:n epädemokraattista jatkokautta ja äänesti toista vastaehdokasta eli kristillisten Raino Westerhomia, sen valitsijamiestä. Vanha Veikko muistutti minun  mielestäni käytökseltään liikaa Mussolinia, siksi rotestini kääntyi kristilliseen ehdokkaaseen.

Politiikka ei ollut muuten meikälle kovin tärkeää. Työssä maakuntalehdessä tuttuja oli politiikan laidasta laitaan, enkä mielestäni sorsinut jutuissa ketään. Demaritkin tuntuivat silloin tolkun puolueelta. Kommarit saattoivat olla joissakin isojen firmojen järjestelyissä hyviä tietolähteitä, sieltä duunaripuolelta. Vihreiltä olimme silloin vielä välttyneet.

Lähes olematon poliittinen kehityskaareni lienee sitten kulkenut fasistista rasistiksi. Jälkimmäistä meriittiä lie tullut hankituksi vähissä määrin siksi, että olen blogissa arvostellut moneen otteeseen Suomen leväperäistä maahanmuuttoa. Joskus joku kommenteissaan natsittelikin.

Kiistän kyllä tiukasti moiset tittelit, sillä minusta (perusuomalaisten äänestäjänä, yhtenä yli puolesta miljoonasta) ei saa äärioikeistolaista mitenkään. En ole koskaan arvostellut luojan luomia (tai evoluution tuomia) etnisyyksiä, jotka toki ovat rikkautta, päinvastoin kuin maan nykyinen maahanmuuttopolitiikka. Natsit olivat aikanaan hirviöitä, kuten ulkomaiset äärikommaritkin.

***
Perussuomalaisten siirto salissa tuohon laitaryhmään saattaa juontua siitäkin, jotta tv-kameroille salin oikea laita jää vähän pimentoon. Se on tietysti poliitikoille pahasta. Ehkä asiaa voisi auttaa teknisillä järjestelyillä?

Viime vuosituhannen lopulla olin työttömäksi pudottuani vaalien alla yhden istuvan kansanedustajan tukijoukoissa. Olin hänen kanssaan luurissa, kun taustalta kuului se tuttu sukellushälytys, äänimerkki, kutsu saliin. Edustaja totesikin, että nyt täytyy kiirehtiä saliin, koska tv:n kameraryhmät ovat siellä jo asemissa. 

Ennustan kyllä eduskunnan istumajärjestyksen vatkaajille synkkiä aikoja  ensi vuosikymmenellä, sillä persuja saattaa vielä istua keskemmälläkin salia. Kahvinporoista on selvästi nähtävissä, että nyt kasattavan uuden hallituksen ilmastotoimet, nykyistäkin rankempi verotus, sekä mm. olemattomat toimet maahanmuutossa lisäävät persujen määrää salissa. 

Ei se niin ole, että kansa aina kaiken kärsii ja kestää. 

Ei kommentteja: