6.6.2014

Mitä meillä oli ennen persuja?

Margariinimainoksessa ihmeteltiin joskus, jotta mitä meillä laitettiin leivän päälle ennen kuin oli tätä ihqua kasvisrasvista? Politiikasta voitaisiin kysyä, että mitä meillä oli ennen persuja? No, meillä oli ihan hemmetin tylsän tylsistyttävää ja tasapaksua politiikkaa.

Ennen meillä puhuttiin myös oikeistosta ja vasemmistosta, mitkä taitavat määrityksinä jäädä hiljalleen historiaan, koska kaikilla on kauha siinä sopassa, mikä on kulloinkin kypsymässä. Ikävintä on ajatella, että koko vanhan hyvän pohjoismaisen demokratiamallin päätöksenteko on vajoamassa pelkäksi eturyhmien kylmäksi valtapeliksi. Kaikki haluavat yhtä aikaa yhteisen hyvän eli verotulojen vuotavalle kaukalolle. 

Intrigöörin blogissa on takana kolme ja puoli vuotta vähemmän tai vielä vähemmän vakavaa harrastusta. Parisataatuhatta klikkausta on kävijälaskuriin kertynyt, mutta miljoonablogia tästä ei tule koskaan. Kirjoittaja on liian hölömö ja laeska. 

Mutta jos kukaan ei olisi täällä pyörähtänyt, koko blogikokeilu olisi loppunut ensimmäiseen vuoteen. Parhaina päivinä kävijöitä oli yli 500 ja parhaina kuukausina mittariin kertyi päälle 9000 klikkiä, muina aikoina mittariin on tullut paljon vähemmän käyntejä. Tänä vuonna blogissa kävijöiden määrä on ollut pieniin päin, mutta ei tämä sentään ole ollut pelkkää "pöytälaatikkoon" kirjoittamista.

Välillä blogia on ollut melko lystikästä päivitellä, koska pelisääntöjä ei pahemmin ole, eikä kukaan huohota niskaan. Yhtä usein on arveluttanut, että onkohan tämä ollenkaan järkiperäistä puuhastelua. Mutta väliäkö sillä, koska ei sitä tervettä arkijärkeä usein löydy politiikastakaan, minkä seurailu ja kommentointi ovat tässä kirjoittelussa pääteemana.

Intrigööri yrittää nyt pitää kesätaukoa ja lueskella mm. toisten blogitekstejä. Se tässä blogijutussa on ollut hyvää, että olen oppinut lueskelemaan toisten pitämiä blogeja, eikä vain pelkkiä nettilehtiä. 

Puolueiden tuolileikit tai kummajaishallituksen minihallitusneuvottelut eivät nyt oikein innosta. Eurooppapolitiikan ihmettelykin tympii. Ehkä jatkan tältä tarkkailuasemalta syssymmällä, ehkä jo ennemmin? Mukavaa kesää kumminkin kaikille täällä pistäytyjille!


***

Ei kommentteja: