23.11.2016

Paksut ovat seksikkäitä

Kim "Paksu" Jong-un ja onnelliset naiset.

Pohjois-Koreasta kiirii usein jonkin sortin uutisia, vaikka maa on niin suljettu kuin se on nykyisin mahdollista. Näemme kuvia ja luemme siitä, kuinka ihmiset riehaantuvat "spontaaniin" riemuun, kun suuri Johtaja Kim "Paksu" Jong-un ilmaantuu maisemiin.

Pohjois Koreassa porukka lienee kovin tunteikasta, sillä myös hersyvä itku pillahtaa pintaan yhtä herkästi kuin ilo, kuten Paksun isukin taannoisissa hautajaisissa. Suruaika on onneksi ohi ja varsinkin naiset näyttävät hullaantuvan nähdessään aina riehakkaan iloisesti hymyilevän Paksun ja päästessään jopa koskettamaan idolinsa hihaa.

Intrigööri pähkäilee, että etenkin naisväen reaktioissa voi olla totta takana. Suuret johtajat, nyt jo kolmannessa polvessa, on P-Koreassa korotettu kansalaisten mielissä taantumuksen ajan jumalia korkeampaan asemaan, myös ainakin jo kolmessa polvessa. Vain sitkeimmät ja uskollisimmat kansalaiset ovat päässeet suuremmin lisääntymään ja täyttämään punikkiparatiisia. Jotkut heistä on jopa ylennetty autuuteen eli Puolueen jäseniksi.

Kaiken sen "ihanuuden" keskellä hysteerisiksi muuttuvia naisia, sotilaita ja muita, ei siis parane ihmetellä, kun he näkevät itsensä elävän valon eli tyytyväisyyttään loistavan Paksun keskellään. Se näky tuo toivoa paremmasta tulevaisuudesta, jolloin eteläiset imperialistien kätyrit on lopullisesti kukistettu.

*** 
Hermann "Paksu" Göring ja onnelliset naiset.

Sanotaan, että lihavat ovat leppoisia, mutta sitähän ei sovi yleistää. Paksuissa ja siten jopa inhimillisiltä vaikuttavissa suurissa johtajissa saattaa kuitenkin olla jotain mystistä vetovoimaa, mitä naisiin tulee? Kansalaisten ja erityisesti naisten eniten suosima johtohahmo natsiajan Saksassa oli tiettävästi valtakunnanmarsalkka Hermann Göring.

Göring oli nuorena ensimmäisen maailmansodan lentäjänä ja sen jälkeenkin salskea mies, jota sanottiin myös hyvin älykkääksi. Kun nahkanatsilan koviskäppänä, kasvissyöjä Adolf Hitler aloitti valtakautensa, Führerin ja Puolueen uskolliseksi seuraajaksi ryhtynyt Göring pääsi kunnolla lihapatojen ääreen ja pian se hänessä myös näkyi.

Kerrotaan, että saksalaiset naiset ilahtuivat ja jopa hullaantuivat vielä sodan kauhujen keskelläkin nähdessään Göringin, "meidän Hermannin". Tiedämme, ettei tuo natsiajan paksuin johtaja suinkaan laittanut aatteelle hanttiin, vaikka hänessä olikin joitain inhimillisiä piirteitä. Sota oli Göringille myös suurenmoinen tilaisuus ryöstää Euroopan upeinta taidetta ja muita kalleuksia. Lopulta hänelle jäi vain vähän hampaankoloon, syanidipilleri.

*** 
No, kuuluu sitä semmoistakin, että Pohjois-Korean paksukainen ja hänen paljolti koppalakkinen lähipiirinsä käyttävät keskenään suurimman osan maansa budjetista, joka haalitaan kasaan mm. aseiden valmistuksella ja myynnillä mihin vain. Ei se miljardien budjetti ihan mitätön ole, sillä saa oikein paljon konjakkia ja hanhenmaksapalleroita, härkäpiffejä, sikaareita, huvipursia ja muita herkkuja.

Pieni valtaklikki näyttää aina pystyvän repimään itselleen rutiköyhästäkin maasta ja nälkäisistä kansalaisista huikean elintason, esimerkkejä siitä riittää monissa Kurjistaneissa. Mitä me tästä opimme? Ei paljon mitään muuta kuin sen, että keskivartalon bodaaminenkin saattaa tehdä onnelliseksi, ainakin sen bodaajan.

Kim-jong-un

***

Ei kommentteja: