 |
| Viharikosnettipoliisi ja vihapuhepuudeli. |
***
Monet blogistit ovat viime aikoinakin olleet huolissaan vallanpitäjien hillittömistä haluista rajoittaa kansalaisten vapauksia sensuroimalla yhä tiukemmin ihmisten periaatteessa vapaata mielipiteiden ilmaisua.
Sensuurin synkät juuret kasvoivat aikoinaan kirjapainotaidon yleistyessä. Nykyisin netin koveneva sensurointi koskettaa jo meistä useimpia.
Poliisia käskytetään taas syynäämään tarkemmin taviksien nettikäyttäytymistä. On muistettava sekin, ettei synkinkään poliisivaltio ole tehokas ilman laajaa ilmiantajien verkostoa. Jälkimmäisellä on taipumus edetä kuin kulkutauti, ihmiset kyttäävät toisiaan ja tekevät nimettömiä ja nimellisiä ilmiantoja, pelkällä kiusallakin.
Ilmiantojen mahdollinen ilkikurinen hauskuus loppuu siihen, että perinteinen ihmisten väliseen luottamukseen pohjautuva suomalainen yhteiskunta muuttuu irvikuvakseen. Flunssaepidemia voi muuntua raivotaudiksi. Epäluottamus rakentaa vihaa ja vieroksuntaa, se ruokkii myös vihapuhetta ja rasismia, joista äänekkäät suvakkisolvaajat häpeilemättä syyllistävät ihmisiä. Mutta niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ja kyllä huudetaankin, eduskuntaa myöten.
Sensuuria yli 300 vuotta
Sensuurilla on Suomessa vuosisataiset perinteet. Wikipedian mukaan sensuuri Suomessa alkoi virallisesti siitä, kun maahantunkeutuja eli Ruotsin kunkkukunta perusti vuonna 1686 censor librorumin viran. Tuommoisen kirjallisuutta sensuroivan virkaherran tehtävä oli valvoa sekä maassa julkaistua että maahan tuotua kirjallisuutta.
Painotuotteiden piti ennen niiden julkaisua tai myyntiä läpäistä sensorin ennakkotarkastus. Erityisen tiukka sensuuri oli uskonnollisilla ja akateemisilla julkaisuilla, joiden piti läpäistä myös paikallisen akatemian ja tuomiokapitulin seula. Myös teatteria sensuroitiin, tietysti ankarasti. Sanomalehdet olivat alusta asti valtiovallan määräämän sensuurin kontrollissa.
Venäjän vallan aikana kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov käski lakkauttaa peräti 24 suomalaista sanomalehteä, mm. Juhani Ahon kirja Rauhan erakko takavarikoitiin.
Ensimmäinen maailmansota toi Suomeenkin rankan sotasensuurin. Suomen sisällissodan julmina vuosina puna- ja valkobandiitit lakkauttivat kilvan toistensa julkaisemia lehtiä. Kirjapainot olivat silloin ja myöhemminkin terrorin kohteina.
***
Nykypäivän Suomessa moni asia uhkaa yhteiskuntarauhaa. Köyhyys ja lähes totaalinen osattomuus uhkaa yhä useampia. Leipäjonoja ei meillä juuri nähty edes 90-luvun lamassa, nyt tuo kai tarpeellinen, mutta ikävä kyllä nöyryyttävä ruoka-apu näyttää tulleen jäädäkseen. Toisaalta yhteiskunnan ote kiristyy lähes kaikissa asioissa. Tällaisissa tunnelmissa sananvapauden eli mielipiteiden ilmaisun sensurointi aiheuttaa väistämättä myös pahoja purkauksia, jopa vihatekoja.
Sekin vanha viisaus pitäisi muistaa, että ei haukku haavaa tee. Toinen viisaus on se, että eihän meidän Rekku pure!
Pahinta mihin köpelöt päättäjämme virkakaarteineen näyttävät syyllistyvän on valikoiva sensuuri. Tiettyjä väestöryhmiä ja heidän omien uskomustensa tiukasti kahlitsemia elämäntapoja suositaan kylmästi kantaväestön kustannuksella. Nuo tavat ovat näemmä arvostelun yläpuolella, liittyipä niihin melkein mitä tahansa tavallisesti pahana pidettyä. Ihan pahinta on eri tahoilta suomalaiseen perusväestöön, varsinkin köyhiin, työttömiin ja vanhuksiin kohdistuva viha ja halveksunta, myös arvovaltaisilta tahoilta, mitä ei lainkaan sensuroida. Kansallismielisten ihmisten solvaaminen on tietyissä piireissä varsinaista kansanhuvia, kuten myös monissa tiedoStusvälineissä.
Suomalaisen osa Suomessa näyttää liian usein olevan erilaiseen poliittiseen mielivaltaan alistuminen, maksaminen ja kärsiminen? Uskonnollista poliisia ja ilmiantajien kaartia Suomessa ihan viimeksi kaivataan, mutta nekin ovat jo totta!
***
Linkkejä blogipostauksiin:
Toimittajia vai kuulustelijoita? Blogistin mielestä he ovat punavihreitä bandiitteja.
Sananvapaus ja uskonrauha, Jussi K. Niemelä.
Rasismi siellä, rasismi täällä, Korrektia ja epäkorrektia.
Fiktiosta todellisuudeksi, Yrjöperskeles.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti