13.3.2017

Nato - mitä se kansalle kuuluu?


Suomen kansa, se mitä ei kuulema ole edes olemassa, on liian hömelöä, että eliitti sallisi sille kansanäänestyksiä yhtään mistään asiasta. Ei Natosta, eikä nyt ainakaan EU:sta ja eurosta.Toisaalta, eihän olematonta kansaa voisi edes äänestyttää. Taviksia kuitenkin on ja meitä vain höynätään höpöpuheilla ja turhakkeilla, kuten kansalaisaloitteilla.

Ruotsalaiset ovat päättäneet kasvattaa maansa puolustusmenoja noin 50 miljoonan euron satsauksella tänä vuonna.  Puolustusvoimien komentaja vaatii asevoimille miljardeja kruunuja eli satoja miljoonia euroja lisää jo vuoteen 2020 mennessä.

Suomen huiman suuret hävittäjähankinnat ovat vielä pitkään vaiheessa, mutta ainakin keskustelu Natoon liittymisestä kiihtyy. Yksi tunnetuimmista natottajista on tohtori Jukka Tarkka, joka kirjoitteli pari päivää sitten, että Naton jäseneksi päästäisiin ihan näppärästi ilman turhaa kansanäänestystä.

Ei siitä YYA-sopimuksestakaan Neukkulan kanssa mitään kansanäänestystä pidetty. ( Eikä aikaisemmin äänestelty myöskään sopimuksista Hitlerin Saksan kanssa. ) 

***
Jukka Tarkan mielestä Natoon liittyminen olisi järkevää ja hyödyllistä, vaikka suurin osa kansasta sitä vastustaisi. Demokratiaa siinä hommassa olisi riittävästi, kun kansanäänestetty presidentti valmistelisi asian, vaaleissa valitut hallitus ja eduskunta sitten ostaisivat kihlat. 

Kansalla ei kuulema ole mitään edellytyksiä päättää näin tärkeästä asiasta. Osa Natoon liittyvistä asioista on pidettävä tiukasti salassa ja vain pienen päättäjien piirin tiedossa. No, olisihan se melko ketkua, jos Naton sotilassalaisuudet vuotaisivat kaikkien tietoon. Mutta kyllä ainakin Kiina ja Venäjä niistä salaisuuksista paljon tietävät, vaan nekin pitävät tietonsa tykönään.

On siinä Tarkan ajattelussa tottakin takana, eikä kansanäänestystä taida olla tulossa. Suomihan on sotilasliiton kanssa muutenkin lähellä toista kuin napa ja maha, saamatta kuitenkaan turvatakuita. Ovatkohan ne muuten edes saatavissa? Haluaako Nato Suomen pitkällä ja sotilaallisesti tärkeään pohjoiseen ulottuvalla rajalla napit vastakkain Venäjän kanssa? Mitä sellainen asetelma merkitsisi Suomelle? Ruotsalaisten ja norjalaisten, sekä tanskalaisten kanssa yhteispeli on selvempi.

Nato-kysymykseen ei ole yksinkertaisia vastauksia. Siitä kertoi myös Olli Ainola melko perusteellisessa kirjoituksessaan Iltalehdessä

Tällä tarkkailuasemalla tuntuu siltä, että moni suomalainen olisi halukas tietämään salaisuuksista esimerkiksi sen verran, että miksi jenkkilän johtama Nato-liittouma on juuttunut Afganistaniin loputtomasti. Kuten lopulta ilmenee valitettavasti, tuo jumi kaikkine raskaine uhrauksineen on tehty melkein turhan takia. 

Afganistan vaipuu taas eripuraisten sotalordien keskinäisiin kahinoihin, sehän on siellä maan tapa. Pääosapuolina sinne toisiaan murhailemaan jäävät ainakin Taliban ja Daeshin ääri-islamistit. Nato kannatti myös uskollisesti jatkuvia Obama-pommituksia kauko-ohjatuista lennokeista monissa terroristeja suosivissa maissa. Nyt ne ovat Trump-ohjuksia, jos se ketään lohduttaa.


Irakin ja Syyrian Daesh-kalifaatti on onneksi pian historiaa, mutta pienten ryhmien tekemää terrorismia tulee riittämään siellä ja Euroopassa. Turkin diktaattorikin tai pikemminkin kansa on saanut osansa terroristien pommeista, vaikka Turkki tuki vuosien ajan murhakalifaattia, mm. sallimalla varastetun öljyn kaupan rekkakaravaanien kuljetukset rajansa yli. 

On vielä vaikea uskoa, että jonkinlainen ottomaanien kalifaatti syntyisi uudestaan Turkissa. Ihan oikeakin vallankumous siellä kyllä saattaa vielä olla tulossa? 


***

Aiemmassa kirjoituksessaan Jukka Tarkka kauhisteli persujen puheenjohtajaksi ehdolla olevan Sampo Terhon vihjailua mahdollisesti tulevasta EU-kansanäänestyksestä. No, sellainen olisi kuin ilmestyskirjan peto useimpien suomalaisten poliitikkojen mielestä. Toinen ehdokkaista, Jussi Halla-Aho ei lie ainakaan loivempi EU-onnelan epäilijä. 

Yksi puolue ei kuitenkaan missään asiassa kesää tee, jos kaikki muut ovat vastakarvaan. Suomi purkaa unioni-kytkynsä vasta joskus pakon edessä ja yrittänee sitä ennen edes päästä Saksan osavaltioksi tai jotain muuta semmoista. Johonkin suuntaan Suomen herrojen pitää aina kyyristellä. 

Kantakansalaisille kelpaisi jopa vanhanaikainen itsenäisyyskin. Puolueettomuus saattaa käsitteenä olla menneisyyttä, mutta sotilaallinen liittoutumattomuus olisi jo jotakin. EU ei ole sotilasliitto, vaikka sellaistakin jo ahkerasti mussutetaan.

Vero-ylekin jaksaa halveerata maksajiaan esimerkiksi niin, että ei “kansa” missään kohdin mitään tiedä, se vain tuntee. Se vai heijastaa vajavaisia, manipuloituja, valheellisia ja harhaisiakin näkemyksiä ja tunteita, joita populistiryhmät ovat kannattajilleen syöttäneet.

***
Lehdet kertoivat sunnuntaina, että mm. tuhmasti kansallista etua ajavat Unkari ja Puola ovat ovat "niskurimaita", joilta pitäisi ehkä jäädyttää EU-tuet. Tätä mieltä on osa suomalaisista mepeistä. Ministeri Orpokin totesi jossain, ettei kansallismielisyyden noususta ole koskaan seurannut mitään hyvää. 

Mutta ellei Suomessa ei ole kansaa, ei silloin voine olla kansallismielisyyttäkään?
  
Suomessa on oikeasti vähän kovia nationalisteja tai kansalliskiihkoilijoita. Useimmat tavalliset ihmiset vain toivovat Suomen säilyvän itsenäisenä valtiona EU:n, markkinahirviön eli globalismin pyörteissä. Suomi saisi useimpien asukkaidensa mielestä myös pysyä kansallisvaltiona niin, ettei kansaa vaihdettaisi, vaikka tulijavyöryjä maailmalta on vielä tulossa.

Suomalaisia on täällä asutun maailman laidalla vain murunen, eikä meitä sekalaisten maansa myyjien mielestä pitäisi olla ollenkaan. Pitäisikö kaikkien edes jokseenkin järkevien perustavisten muuttaa johonkin reservaattiin? Melkein tyhjää tilaa ja myös valtion maata olisi omien rajojemme sisäpuolella, idempänä ja ylempänä? Muitakin ideoita tähän suureen muutokseen voisi liittää, mutta niiden aika lie myöhemmin.

Herraskainen kansa ja sellaiseksi itseään luulevat perästäpyöräilijöineen saisivat jäädä piehtaroimaan onnessaan siellä ihanalla Helsingin seudulla, melkein metropolissa ja Euroopan ytimessä.

8 kommenttia:

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Natossa on plussat ja miinuksensa, mutta jos päätös tehtäisiin kansanäänestyksellä, niin sittenpähän kärsittäisiin seuraukset omasta syystämme. Suomen salakuljetus Natoon on vähän samanlaista, kuin Suomen salakuljetus eurovaluuttaan, kansalta kysymättä. Kärsitään kyllä siitäkin seurauksia.

Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, jos ennustaa, että Venäjä on Suomen naapurimaana vielä huomennakin, eikä tämä Venäjä ole Suomeen verrattuna sotilaallisesti mitenkään heikko. Tämän asian kanssa on elettävä. Jos jotain myöneisiä merkkejä naapurista haluaa nähdä, niin niitä voisi nähdä vaikkapa Ahvenanmaalta. Siellähän sijaitsee "vanha venäläinen kaupunki", Maarianhamina. Siitä huolimatta Venäjä ei ole ottanut kaupunkia haltuunsa, vaikkei siellä edes ole armeijaa puolustamassa. Ts. imperialistinen Venäjä ei sentään valtaa ihan kaikkea, mikä vallattavissa olisi, vaan kyse on hyödyistä ja haitoista. Ahvenanmaasta olisi toki Venäjälle hyötyä, mutta sen valtaamisesta vastaavasti aika paljon haittaakin.


intrigööri kirjoitti...

Tämmöistä se on, kun ollaan kuin oravana karhun naapurissa. Aikoinaan metsän eläimet päättivät, että lopetetaan joka paikkaan paskominen ja tehdään kaikille yhteinen riuku. Niin tehtiin, mutta kohta orava oli purossa itseään pesemässä. Surkeana orava kertoi kaikille sattuneensa riu´ulle yhtä aikaa karhun kanssa. "Sitten karhu huomasi, että paperi oli loppunut."
Toivottavasti suomalaisilla ei ole Venäjän karhun kanssa yhtä kakkainen tulevaisuus, olimme Natossa tai emme. Jos Suomi aikoisi tosissaan pystyä torjumaan Venäjän teoreettisen uhan, meillä täytyisi olla materiaalinen ja muu valmius kuin Israelilla. Siihen emme tietenkään koskaan pysty.
Kansan pitäisi kyllä saada äänestää siitä, onko se natolaisuus tarpeellista. Siinäpähän ainakin kuultaisiin hyvät propagandat puolesta ja vastaan.

Nils- Aslak Näkkäläjärvi kirjoitti...

Minä kannatan kansanäänestyksiä mahdollisimman monissa asioissa. Äänestämään päästessään ihmiset eivät vetäise viivaa lonkalta, vaan perehtyvät tarkemmin asioihin. Natoa vastustan.

intrigööri kirjoitti...

En tunne tarkemmin Sveitsin kansanäänestyksiä, mutta hyvin siellä tunnutaan pärjäävän. Huonoista päätöksistä siellä ei ole usein kuultu. Ehkä sveitsiläiset ovat maailman viisainta tai ainakin demokraattisinta porukkaa?
Suomalaiset poliitikot antavat kyllä ilosta kiekuen suoraa päätösvaltaa pois omasta maasta, kun ottajana on EU. Unionissa on vain nimeksi demokratiaa, mutta byrokratiaa riittää.
Suomalaiset päättäjät eivät luota kansaan, mutta ei kansakaan enää paljon luota puolueisiin ja poliitikkoihin. Valta pitäisi siirtää suoraan kansalle, etenkin kaikkein tärkeimmissä asioissa, kuten nyt tässä Nato-ratkaisussa.

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Mutta karhuhan oli ensin kohteliaasti kysynyt:
- Miten se on Kurre-kuoma, tuntuuko sinusta pahalta takapuolta pyyhittäessä?
Kurre oli vielä mennyt vastaamaan:
- Ei ollenkaan.

intrigööri kirjoitti...

Tuota en muistanut tai sitten mulle on kerrottu eri versio.
No, oli se Karhu-Stalinkin kuulema joskus kohtelias Paasikivelle, kysyi ennen kuin uhkaili. Myöhemmin oltiin sitten kymmeniä vuosia Neukkulan nallen parhaita kavereita ja paperia riu´ulla riitti.

Risto Jääskeläinen kirjoitti...

Kaiken varalta Suomen kannattaa kuitenkin olla enemmin siili kuin orava. Väärinkäsitykset vähenevät, olettaisin.

intrigööri kirjoitti...

Totta. En ole koskaan nähnyt yhtä nolon oloista kissaa kuin silloin, kun siili meni pihalla syömään sen ruokakupille. Kissan piti vain katsoa vierestä, välillä se oli katselevinaan ihan muuallekin.