24.4.2018

Ilimanpilluu on kamalaa!


MTV:n uutiset ystävällisesti kertoo raportista, minkä mukaan seitsemän miljardia ihmistä maailmassa hengittää myrkyllistä ilmaa. Kuulema myrkyllisestä ilmasta kärsivät eniten maailman köyhät. Rikkaampia ilmansaasteet eivät kai paljoa vaivaa?

Jotta se sitten siitäkin "vastuullisesta" uutisoinnista! Ilmansaasteiden määrä maailmassa on varmasti hirmuinen, mutta raportoijilla on sitäkin laajempi oma todellisuus. (linkki)

***
Hyviä uutisia tarjoilee Talouselämä: Vapaaehtoisiin energiatehokkuussopimuksiin lähteneissä suomalaisyrityksissä ja kunnissa investoitiin tehokkaampaan energian käyttöön vuosina 2008 – 2016 yli 1,3 miljardia euroa. Säästöä syntyy vuodessa yli puoli miljardia euroa. Toki valtion piti vauhdittaa tuotakin oikeaa säästöä 105 miljoonalla tukieurolla. (linkki)

Inhottavasti pitänee sanoa, että paljon parempiin energia-alan säästöihin oltaisiin päästy, jos valtion tukemaa tuulivoimaa ei olisi koskaan rakennettu ollenkaan. Valtio tunkee tuuleen vuodessa verorahoja arviolta jotain 200 -250 miljoonaa euroa.
  
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tuulienergian tukimenot nousevat arviolta yhteensä kahdesta kolmeen miljardiin vuodesta 2017 vuoteen 2030 mennessä, siis 13 vuodessa. (linkki)

***
Tuulivoimalla tuotetaan nyt peräti kolmisen prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Se on kyllä loistava tulos, kun huomioidaan tuulisähkön kova hinta yhteiskunnalle. Hyvä, ettei enempää. 

Energialaitosten tehtävä on yleisen käsityksen mukaan vain tuottaa tasaisen varmaa sähköä ja lämpöä, eikä pelastaa maailmaa. Tietysti tuotanto pitää tehdä vähillä saasteilla ja talousjärkevästi. 

Tuulivoima ei ole tasaista, ei varmaa, eikä se pelasta maailmaa. Tuulivoimaan liittyy myös selviä haittoja, kuten useimpiin muihinkin tapoihin tuottaa energiaa. Aurinkoenergia pukkaa sähköä näillä korkeuksilla kunnolla vain osan vuotta. Maalämmössä ja ehkä geotermisessä energiassa olisi vara parempi, hintaa vain tulee niillekin. 

Puun tai hakkeen ja pellettien polttaminen ei vaadi suuria investointeja. Ennen koko Suomi lämpeni puulla, sähköä tuotettiin sitten myöhemmin vesivoimalla. Tuulivoimaa käytettiin tärkeään ruoan tuottamiseen, tuulimyllyillä jauhettiin viljaa ja tuulimoottoreilla pumpattiin vettä maatiloille.

***
Realismi ei kyllä suinkaan estä tuulisähkövoimailijoita suuria suunnittelemasta. Mikään ei sitä estä niin kauan kuin valtion tukihanat lorisevat, eikä edes  melu- ja maisemahaitoista tarvitse paljon perustaa. Ahneus on kai nykyisin hyve, ainakin se on loputon luonnonvara.

Verkkouutiset kertoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen listoilla olevan uusia tuulivoimahankkeita jo 23 miljardin euron edestä. Suomen tuuliresursseilla voitaisiin kuulema tuottaa energiaa vaikka kolmen Suomen vuotuisen sähköntarpeen verran. (linkki)

Suur-Suomea emme sentään liene haikailemassa. Luultavasti myös maapallon tuulirahkeilla voitaisiin teoriassa tuottaa sähköä vaikka monelle Tellukselle? Laskelmia ja visioita riittää. Maksajista voisi tulla pula ja sanomista syntyisi ainakin monenlaisista haitoista ja luonnonvarojen haaskauksesta, mutta sehän ei koske Suomea.


***
Lisäys: Suomessa on useita erilaisia ja ihan itse nimettyjä "huippuyksiköitä". Tekesin ex-pääjohtajan mielestä poliitikot ovat kuitenkin jo aikoja sitten hukanneet ymmärryksen huippuosaamisen merkityksestä hyvinvoinnille. Linkki Ylen juttuun.

Tukia kyllä tyrkkää reilusti mm. monille bioenergia- ja tuulivoimafirmoille:


***











Ei kommentteja: