1.7.2019

Ympäristölupia vesitehtaalle


Onhan se upeeta, että ympäristöä tarkasti suojellaan. Tiukkojen ympäristölupien vaatiminen kauan toimineelta lähdevesi- ja virvoitusjuomatehtaalta tuntuu kyllä vähän hassulta.

Voi tietysti olla, että intrigöörikin on vähän hassu, eikä ainakaan lukeudu ollenkaan tiedostavistoon, puhumatikaan ympäristötiedostajien eturivin moraaliposettajista. 

Pitäisiköhän sadevesikin johtaa puhdistamoon ennen kuin se sataa maahan asti? Ehkä kaupungeissa perittävä hulevesimaksu on askel siihen suuntaan? 

Perinteisesti keskikesän viikkoina ei tolkun uutisissa tapahtu paljon mittään, mutta josko tästä kesästä tulee toisenlainen. Olisiko sekin sitten suuren ilmastonmullistuksen syytä?

Linkki Ylen juttuun.

***
Toinen Ylen jutuista kertoo siitä, kuinka Kittilän kuntapäättäjiä on vapauteltu virkarikossyytteistä, mutta heillä ei ole vielä asiaa päätöksiä tekemään. Syyttäjä tiemmä harkitsee valittavansa tuomiosta, jolla 27 kunnan luottamushenkilöä sai vapauttavan päätöksen.

Valtio ja Kittilän kunnanhallitus aikonevat valittaa toisesta hallinnollisesta oikeusjutusta, missä Pohjois-Suomen hallintooikeus kesäkuussa jo vapautti 20 luottamushenkilöä. 

No, ehkä noissa Kittilän jutuissa ei ole kunnolla noudatettu maan tapaa, koska juttujen jalostaminen eri menettelyissä ja oikeusasteissa on kestänyt vasta joitakin vuosia? Tiijäppä tuota. Linkki juttuun olisi tässä.


***

2 kommenttia:

Olavi Koskela kirjoitti...

Tuosta Kittilän kärhämästä: ei se kyllä anna syyttäjän ammattitaidosta tai juridisesta arviointikyvystä kovinkaan suotuisaa kuvaa, jos kaikki hänen virkarikossyytteensä menevät nurin käräjillä. Kyllä lakimiehen pitää pystyä arvioimaan, onko rikoksiin syyllistymisestä oikeasti näyttöä tai edes perusteltua epäilyä - tai hän on täysin väärällä alalla. Huonosti ovat asiat, jos oikeusasteet koetaan jonkinlaiseksi pajatsoksi, jonne voi heittää mitä vaan läppää ja katsoa, mitä ulos sattuu tulemaan. Toki yhden tai muutaman syytetyn kohdalla tämä 'tuttu tuomari' syndrooma saattaisi vaikuttaa, mutta tuskin kaikkien 27:n.

intrigööri kirjoitti...

Oikeuslaitoksen pitäisi olla kansalaisen viimeinen ja samalla puolueeton turva, koska luottamus mm. poliittiseen päätöstelyyn on heikossa hapessa. Valitusrumban yleinen hyväksyminen ei todellakaan herätä luottamusta systeemiin.

Tavallinen ihminen ei usein uskalla viedä asiaansa oikeuden päätettäväksi, vaikka hän kokisi olevansa laillisesti vahvoilla. Rikas kansalainen tai yritys voi saada vielä oikeutta, köyhällä kysymys on ehkä enempi luojan armosta.