15.8.2019

Syvästi arvostetut ministerit

Intrigöörin erityisavustaja
Keijo Keltti.
Intrigööri arvostaa ihan syvältä, eikun syvästi Rinteen hallituksen ministerikaartia, sillä he kaikki ovat nousseet politiikassa korkealle huolimatta vaikeista lähtökohdista. Useimpien ministerien on täytynyt saada ulkopuolista apua jo pienestä pitäen.

Koulussakin nuo tulevat politiikan ykkösketjulaiset ovat saattaneet olla jo tarkkailuluokalla tai tukiopetuksessa. Myöhemminkin on sitten tarvittu topakkaa tuutorointia ja mentorointia ja vaikka mitä tukea ja pönkkää. Lopulta se hyvin pehmustettu kotokolo löytyi politiikasta.

Nuo asiat voi päätellä helposti siitä, että vielä vastuullisen ministerin tehtävissäkin noilla sitkeillä puurtajilla pitää olla pikkuapulaisia kuin Vilikkilässä kissoja.

Äärisensaatiolehdet kertoivat tänään, jotta ministerien avustajiin hupenee nelivuotiskaudessa ainakin semmoiset 30 miljoonaa euroa rahnaa yhteistä kassastamme. No, maksaa se pelkkä tavallinen puoluetukikin 30 miltsiä vuodessa. Pikkujuttuja.

Jo Afrikkaan, ilmastonpalvontaan ja  mamutukseen menee päivässä... 

Jätän kuitenkin jälkimmäiset arviot pois, etten joutuisi seinää vasten maalitetuksi. Ei sitä tiedä, millaista kuugelia sieltä lentäisi...

No, ellei rahaa ajattele, pieni riski saattaa koitua esim. siitä, ettei vastuuministeri otakaan  kontolleen mahdollisia mokailujaan, vaan syyttää niistä avustajia. Apujoukoille ei kyllä saisi antaa sihteerikön hommia vastuullisempia tehtäviä. Muuten koko poliittinen komentoketju ja samalla valtion hallinto ajautuu huterolle pohjalle, punakaartin huutoäänestyksen tapaan.


(Tämän postauksen erityisasiantuntijana toimi intrigöörin henkiavustaja, Keijo Keltti. Keijokaan ei tohdi näyttää oikeaa naamaansa, joka kyllä muistuttaa kelttien aikaista esikuvaansa.)


***
Ps. Keijo löysi IS:n jutun poliittisista avustajista, jotka pienellä palkalla ja itseään säästämättä puurtavat herkeämättä yhteiskunnan hyväksi: Linkki juttuun 16.8.

Ei kommentteja: