Kela - paras pavunlaskija

Kyllä Kela kyylää!

Melko vanhaksi on meikä päässyt, mutta aina saa oppia uutta byroksaurusten ihmemaasta Suomesta. Eilen menin apoteekkiin aikomuksena ostaa ajoissa kolmen kuukauden satsi verenpainelääkettä. Jostain oli jäänyt päähän sääntö, että vähintään kahden kuukauden nautinnan jälkeen pitkäaikaista lääkettä saa hakea kartellista lisää.

Mutta pieleen meni. Neitokainen reseptitiskillä iloisesti ilmoitti, että sinulla pitäisi olla vielä kolmekymmentä tablettia lääkettä jäljellä, joten lisää ei voi myydä. Ei ainakaan kelakorvauksella.

Hämäännyin hiukan ja selitin totuudessa pysyen, ettei minulla ole sitä lääkettä niin paljon jäljellä. Kerroin, että olen joutunut syömään tavallisen yhden tabletin tai napin ohella päivittäin puolikkaan lisää, koska paineet huitelevat liian ylhäällä.

Pirtsakka neitokaishenkilö selitti, että minun pitäisi soitella terkkariin jollekulle omahoitsulle, joka sitten "konsultoisi" lääkärin kanssa ja niin edelleen, jotain sinne päin. Hän kertoi, että lääkäri kyllä voisi määrätä lisäksi jotain täydentävää lääkettä, jos nykyinen kaksivaikutteinen troppi ei riitä.

Mielessäni pyörähtelivät taannoiset lääkintäluurissa jonottelut, sekä myös lääkärien määräilemät täydentävät lisälääkkeet, jollainen viimeksikin sotki minun muuten melko vakaat verenpaineeni. Aikaisemmin vaihtelu oli pientä ja lukemat pysyivät kohtuullisen hyvin kurissa, joskus ne olivat jopa hyviä. Lisälääkekokeilu vei metsikköön, jälleen kerran.

Lukemat karkailevat edelleen liian ylös, vaikka en enää syö lisälääkettä. Toistaiseksi on vain jokin betasalpaaja tehonnut ja pudottanut paineita, muut kokeillut vp-lääkkeet olisi voinut jättää apteekin hyllylle tai ihan mihin vain.

***
Hetkellinen pelastus eiliseen tilanteeseen löytyi siitä kelakorvausjutusta. Kun en ollut kelalta mitään vailla, sain ostaa uuden sadan kappaleen pakkauksen.  
Lääkkeen hintaero kelalla tai ilman ei tässä tapauksessa ole iso, vain vähän toista kybää. Jotain kallista lääkettä ostaessa olisi vain pitänyt kiltisti tehdä vaadittuja voimisteluliikkeitä. Onneksi minulla on käytössä vain pari halvanpuoleista lääkettä.

En tiedä, saisiko lääkettä ostaa jatkuvasti ilman kelakorvausta, liikaahan sitä ei tietenkään haluaisi syödä. Pitäisikö tässä asiassa ikäänkuin sittenkin kääntyä lääkärin puoleen? Olisihan se Tallinnakin apteekkeineen siellä jossain ja Viipurin vihtorit, joilta saa mitä vain.

Jos syön vain yhden napin päivässä, pärjään taas kolmisen kuukautta, ellen kuukahda liian korkeaan verenpaineeseen. Jos niin käy, sitten ei tarvitse huolestua mistään, ei edes siitä kaikkien kauhistusten äidistä eli ilmastonmuutoksesta tai  Suomen emansipaatio-sukkahousuhallituksesta vai mikä se oli.

No, hyvä on. Soittelen minä kai lähiaikoina  johonkin ja koetan löytää vaivaani oikeat lääkkeet. Mutta en olisi uskonut, että kela tai joku joskus viitsisi laskea, montako nappia minulla on jotain lääkettä kaapissa jäljellä. Totuus on aina tarua ihmeellisempää! Mutta kyllä isoveli tai -siskolisko on Suomessa maailman huippua! 

***