21.12.2020

Suomesta kävi kutsu jihadisteille


Suomeen on saatu eri tavoin joukko islamilaiseen kalifaattiin kuuluneita lapsia ja äityleitä, joilla lienee varhaisempia yhteyksiä Suomeen.  Suomi toi tänne viimeksi sunnuntaina Syyriasta kuusi lasta ja kaksi aikuista naista. Toukokuussa Suomeen tuli kolme naista ja yhdeksän lasta.

Ylen jutun mukaan Koillis-Syyrian leireillä Al-holissa ja Al-rojissa  olisi vieläkin viisi suomalaista naista ja 15 lasta. Epämääräinen tilanne suomalaisten islamistien, sekä lasten osalta jatkuu. Nähtävästi ongelmia ei edes haluta ratkaista nopeasti, vaan jättää terroristien jäähdyttelyleirien portit vielä raolleen, jostakin kumman syystä. 

Suomesta onkin taas nopeasti löytynyt mustakaapuisen kansan ymmärtäjiä, jonkinlaisia kokemusasiantuntijoita ja varsinkin suuria lasten ystäviä, joita  putkahtelee esiin kuin limasieniä sateen jäljiltä.

Lisäyslinkki SU:n juttuun: Suomesta väsyneen jihadistin onnela!


Isis-naiset vahtivat pikkutyttöjä matkalla setämiesten luo.

Toki myös itse isiksen valvomilla alueilla pidettiin lapsista aikoinaan tarkasti huolta, kuten esimerkiksi nimellisestä sukupuolikuristakin. Poikkeaville ei kuitenkaan tarjoiltu kahvia, kuten vaikka suomalaisilla huoltoasemilla, vaan heille saatettiin tarjota vaikka katoilta heittoa. 

Mutta sellaiset puheetkin taitavat olla suomalaisten poliitikkojen mielestä pelkkä  huono vitsi, jolla saa vain hyvät ivanaurut irti? 

Sellaista halveksivaa naurua on meillä nähty suorassa tv-lähetyksessäkin. En viitsi nyt mainita yhtä tunnettua pilkkaajaa, entistä ministeriä, vaikka kai pitäisi...



Alemmissa kuvissa isis-akat vahtivat tarkasti 
vangittuja tyttöjä ja naisia, seksiorjia.

***



Joskus jopa kiltti Charlie Brown oli joutua jihadismin turmioon ja siitä löytyi 
pätkä videotakin. Tässä olisi linkki juutuupiin. 


💀💀💀

Ei kommentteja: