Sopu löytyi, kuten monissa uutistorveloissa tuuttailtiin, mutta maassa ei ollut oikeaa rauhaa, eikä hallitukselta löytynyt kuin ahneutta.
Meikä tässä ehti jo uunaalleen ihmetellä, että mihin Sopu hävisi. Viimeksi muistelen nähneeni sen laiskan, mutta hyväsyömäisen ja kiltin mummolan hevosen joskus 1960-luvun alussa.
Käytiin sedän kanssa Sopulle leipää syöttämässä, kun minä olin vielä pätkä. Luulin ensin, että setä tuli aina mukaan vahtimaan, ettei Sopu olisi purrut ketään, eikä potkaisisi pilttuutaan nurin. Ei se pollero ikinä niin olisi tehnyt, ei olisi enää iltapuhteella viitsinyt, eikä oikein jaksanut.
Sopu ei ollut aikoinaan kuuluisan sioux-päällikkö Hullun Hevosen tavoin jenkkisolttujen tai muidenkaan pahin painajainen, vaan se oli sattuneiden savolaiskakrujen epävirallinen Lazy-Horse. Vieläkin laiskemman ratsasteluhevosen olen silti tavannut.
Turussa tyttö tahtoi ratsastamaan ja minä hätäilin tallin pikkupimuille turhaan, etteivät vain antaisi lapselle liian ärjyä hevosta. Eivät antaneet. Tytön vuokraratsu oikeesti makasi pilttuussaan, kun hyö menivät hakemaan sitä satuloitavaksi. Hevon nimeä en muista, mutta kuva siitä saattaisi löytyä.
Sitten se iso poni teki just sen verran, että luultavasti se pysyi vielä heinässä ja kesti mukana toisten lontijoiden sakissa. Tyttöä harmitti sen laahustelu. Selästä olisi saattanut tippua vain, jos olisi nukahtanut.
Tuossa sitä tulikin poliittista juttua tälle päivälle! Muista blogiloista löytyy lissää!
Ai niin, sitten meitä ei enää niin paljon harmittanut, kun nähtiin siellä aitauksessa mahottoman söpö falabella-varsa, pienehkön koiran kokoinen heponen.
🐶🐕🐴
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti