15.5.2021

Kyllä poliitikot osaa!

Jos joku vielä haluaa uudella aatteella poliitikkaan, syöminen kiinnostaa kaikkia. Kansallisen ruoka- ja leipäpuolueen perustamisesta voisi aloittaa. Nationalismi ei ole pelkästään pahasta.


Meikäkin on hiipuilevana blogistina joutunut joskus yrittämään määrittelyä, missä luonnehtisin edes jotenkin osuvasti nykyistä akkavetoista hallitustamme. Suotta yrittelin, sillä poliitikothan ovat kuin lapsia, joiden suusta kuulee totuuden ja monta totuutta, kun malttaa tarpeeksi  odotella.

Lopulta sisäkanisteri Maria Ohisalo paalutti Verkkouutisissa paikoilleen sen, mistä Suomen hallitus on tehty: Ohikka ei kertonut välittävänsä suuremmin siitä, olisiko hallitus nimeltään punamulta, vasurihallitus (lue: jallitus) vai vihreä kansanrintama (sekö PolPotin keksintö?).

Maria Muotitietoinen kertoi heitille (myrkynväriselle akkavallalle) olevan olennaista vain se, että femarihallitus tekee historian hirveintä politiikkaa. Tuossa valossa on ymmärrettävää, että puolet Suomessa (muka) tarvittavista päästövähennyksistä on jo kasassa, eivätkä likikään kaikki kansalaiset ole sitä edes hoksineet.

Sen toisen puolikkaan kasaamisen jälkeen täällä olisi kevyt olo odotella laivauksia muovikasseinemme johonkin Afrikkaan, Siperiaan tai Patagoniaan. Itsenäisyysajan Suomesta ja suomalaisista ei silloin voisi olla enää paljoa jäljellä.

(Luinkohan äsken jotain väärin? Piti nääs hakea rillit halpisfirmasta, kun ei ollut niihin monia satkuja laittaa.)

Kreikassa julman ulosottoviraston virkaa teki vuosia troikka -niminen  kultahampaiden oma yrmynaamajengi. Onneksi Kreikassa silloinen hallituskin toimi salaa kansalaisten auttajana ja ainakin katseli ihmisten touhuja sormiensa läpi, muuten siellä olisi jo viime vuosikymmenen alussa käynyt pahemmin kuin nykyisin koronan kourissa.  

Suomessa siitä ei olisi pelkoa, suomalaiset kapot ja muut luottovangit hoitaisivat silmät kiiluen kaikki Brysselin diktatuurin sanelut pilkulleen. Löysiä ei annettaisi lainkaan.

Wanhan ulosmittauslain mukaan velalliselle perheelle ei tarvinnut jättää kotiin kuin keittiön pöytä ja raamattu. No, nyt sen pöydänkin voisi polttaa nuotiossa tai hellassa lämmikkeeksi. Raamatusta saisi tuleen sytykkeitä.

***

Verkkouutisissa iso D eli Lippos-Paavo oli topakkana: Paavon mielestä eurosuomalaisten pitäisi nukkua Ranskan ja Saksan kanssa toinen silmä auki kuin koira. Isoja maita olisi vahdittava, etteivät ne tekisi keskenään meidän etujemme vastaisia linjauksia ja ratkaisuja.

Paavo olisi oikeassa, jos suuret maat edes vähät välittäisivät meistä pienistä. Ranska ja Saksa eivät muutenkaan taida enää olla pahimpia uhkakuvia EU:n päättäjien pöydissä joiden ääreen Paavokin aikoinaan hinkusi. Riemunvihreät ja muut sellaiset ääriliikkeet voisivat kyllä syöstä säällisetkin jäsenmaat äkkiä hurmiosta turmioon. 


Lisäys 16.5: 

Paavolle ja itelleni: Ei me vanhat koirat enää opita kaikkia uusia temppuja, mutta eihän se ole tarpeen, sillä ei tää elämä ole mikään kirppusirkus!

***


2 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Väsyttävistä venkoiluista milloin minkäkin tahon suuntaan hyvä hallituksemme pääsisi mitä pikimmiten julistamalla kaikki Suomen poliiittiset puolueet yhdistetyksi
Kapitalistissosialistiseksi Työnantajain ja Ympäristönsuojelijoiden Työväenpuolueeksi!

Se tarjoaa kapitalismia kapitalisteille, sosialismia sosialisteille, työtä töntekijöille ja työnantoa työnantajille;
arvokkain kaikesta on silti ympäristö!

Sen edeltä saavatkin sitten kaatua kaiken maailman maanviljelijät ja sen semmoiset persut ja muut natsit.

intrigööri kirjoitti...

Meinasin tuossa illalla kirjoittaa pätkän haitasta, jollaisen hallituksen yletön nuorekkuus ja kokemattomuus saattaa tuottaa.

Kun ihan siistin näköisellä liinakkoministerillä jämähtävät kasvoille ilmiselvät uhmakkaan ja äksyn lapsen ilmeet pitkäksi toviksi, sellainen herättää tavallisesti oudoksuntaa. Ei sen sortin nuorekkuutta ehkä enää mualimalla ja metiassa kiitellä.

En kuitenkaan kirjoittanut tuosta asiasta mittään, koska mulla ei oo tapana olla ilkeä. Mitä nyt pikkuisen kevyttä kenttäläppää saatan laitella joihinkin kohti sekavia juttujani...