24.8.2011

Gaddafi ja sen kaverit



Muammar Gaddafia etsittiin kiivaasti vuonna 2011. Jossain vaiheessa hänen arveltiin poistuneen maasta, kuten osa hänen perheenjäsenistään teki. Alempi hupikuva on samalta ajalta, silloin Pohjois-Korean edellinen julma hallitsija oli vielä pelissä mukana.



Tässä postauksessa oli aluksi iso liuta kuvia Gaddafista eri valtionpäämiesten keralla. Kuvitus katosi sinne mihin everstikin, johonkin muuhun ulottuvuuteen. 

Julkisuudessa ei ole näkynyt tietoja siitä, mikä on ollut diktaattorin perheen itselleen ryöväämien miljardien taalojen kohtalo. Suuri osa rahoista pysynee edelleen hukassa libyalaisilta?

Libyan rannikkokaupunki Sirt oli Gaddafin viimeinen tukikohta, nyt sieltä häädetään murha- ja rosvokalifaatin Isisin asemiehiä. (Tekstiä on täydennelty 2016.)

***

Eri maiden napamiehiä ja -naisia ei voine kovin syyttää Gaddafin tai hänen perheensä tapaamisesta, koska se kuului heidän tehtäviinsä. Maailma on paha, mutta se on myös epäoikeudenmukainen. 

Aina se jaksaa  ihmetyttää, miten hyvä voiteluaine öljy on kansainvälisissä suhteissa. Moraali ei voitele rattaita, ei ollenkaan, vaikka moraali onkin joustava materiaali, vai mikä se oli?


Oli varmaan helpotus monille eri maiden johtaville poliitikoille, että ukko Gaddafi tapettiin Sirtistä pakoon yrittäessään. Paon pysäytti ensin Naton hävittäjä ja Libyan kapinalliset soturit pääsivät pahiksen kimppuun.

Oikeudessa Gaddafi ei olisi säästelyt sanojaan läntisistä tai arabimaiden johtajista. Julki olisi tullut liikaa tulenarkoja totuuksia. Tietoa meni diktaattorin mukana paljon hukkaan yli 40 vuoden ajalta. 

Ei julmaa Gaddafia osaa sääliä, mutta maailmalle olisi ollut parempi, jos äijä olisi viety Haagiin tuomittavaksi, kertomaan ehkä karut muistelonsa julki ja lusimaan elinkautista.

***

Gaddafin lapset

Lisäys joulukuussa 2015: 

Vanhoja postauksia katsellessa rupesi kiinnostamaan, miten Muammar Gaddafin jälkikasvulle kävi. Ukolla oli kahdeksan tunnustettua lasta, tytär ja seitsemän veljestä. Kolme pojista kuoli Libyassa 2011.

Pakeneva Saif vangittiin ja on edelleen heimon vankina Zintanissa, kuolemantuomion toteutus odottanee, jos hänet joskus luovutetaan Tripoliin. Saadi karkasi Nigeriin, josta hänet lopulta luovutettiin nykyiselle Tripolin hallinnolle, missä hän kai vielä odottelee lopullista oikeudenkäyntiä.

Tytär Aisha, sekä pojat Hannibal ja Mohammed livahtivat yhdessä diktaattorin toisen vaimon Safian kanssa panssaroitujen autojen saattueessa Algeriaan elokuussa 2011. Vuoden kuluttua siitä tämä kolmikko omine lapsineen sai poliittisen turvapaikan Omanista, missä he lienevät vieläkin.

Omanin sulttaanikunta on kieltänyt Gaddafin perheen pakolaisilta poliittisen toiminnan, eivätkä he muutenkaan voine toistaiseksi palata Libyaan. Onko Libyan "hirviöperheen" julkinen tarina tässä, sitä ei voi tietää. Hannibal kai siepattiin joulukuussa 2015 LIbanonissa, mutta vapautettiin?

Kuinka ukko Gaddafin 40 vuoden aikana itselleen ja perheelleen kahmimille öljyvaltion kymmenille miljardeille taaloille kävi, sen tiennevät vain joidenkin veroparatiisien vaiteliaat pankkiirit. 

Libya on sotimisten jäljiltä sekasortoisessa tilassa, maassa on kaksi hallitusta, sekä heimojen ja jihadistijoukkojen hallitsemia alueita. Gaddafin viimeinen linnake, Sirtin kaupunki oli pitkään julman isis-kalifaatin Pohjois-Afrikan tukikohtana. Sirt on viime aikoinakin vaihdellut isäntäänsä.



***


Ei kommentteja: