25.6.2013

Guggenheim vai Kakkenheim?

Tuleeko tästä mieleen veskin pytty?
Intrigööri laskisi mielellään liikojen helteiden tiliin hesalaisten jutut Guggenheimista, mutta ei se ihan niin mene. Kyseessä lie ökyrikkaan amerikkalaisen säätiön oikea aikomus palata kyttäämään suomalaisten verorahoja.

No, minkäs sille meikäläinen mahtaa, jos ja kun meitä köyhtyviä tsuhnia höynätään taas mennen tullen. Toisaalta käy jo vähäsen sääliksi tuo Guggenheimin porukka, sillä mikään muu kaupunki maailmassa ei taida enää huolia tuommoista kauhian kalliiksi tulevaa tekotaiteellista viritystä. 


Pari toteutunutta ja yksi keskentekoinen hanke maailmalla taitaisivat jo riittää alkujaan hyvälle Guggenheim-idealle? Ehkäpä uudishankkeelle saisi rakennusluvan jostakin kiinalaisten muovisesta joulupukkikaupungista? Ulkopuolisia maksajia ei löytyne kuin täältä poliittisten päättäjien hölmölandiasta.


Mutta on se Guggenheim-Helsinki sentään pienen mielikuvaharjoittelun väärti. Kuumana kesänä tulee muutenkin kaikenlaista pikkuvilliä mieleen. Intrigöörin mielestä hanke kääntyi Gaggenheimiksi viimeistään silloin, kun kuukkelin kuvahaussa tuli vastaan alemmissa kuvissa komeileva WC-talo Etelä-Koreasta.



Voi vain kysyä, kummastako on enemmän hyötyä ihmiskunnalle, epämääräisen eliittitaiteen esittelystä harvalukuiselle yleisölle vaiko saniteetti- ja wessakulttuurin levittämisestä maailmalla yhä uusien ihmisten ulottuville? Lisäksi jonkun korealaispohatan rakennuttama World WC Associatonia mainostava talo on halpa, rikkaan miehen rahoissa, kai ykkösmiltseissä.  

Talo on upea ja sen idea on hauska. Niinpä talon vieraat saattavat oikeasti viihtyä ja rentoutua, sekä saada konkreettisia helpotuksen tunteita, mikä ei jossain mukakulttuurisessa ympäristössä millään onnistu. 
No, intrigöörin impivaaralaisen näkemyksen mukaan viihtyäkseen paremman väen kulttuuririennoissa pitäisi itse olla sopivasti nousuhumalassa, sillä silloinhan kaikenlainen kotkotus herkästi naurattaa.

Vessatalo E-Koreassa


Vessatalo Koreassa.
Korealaisessa WC-talossa esitellään toilettikulttuurin ja -teknolologian uusimpia saavutuksia. Kannet nousevat elektronisesti ja reipas musiikki soi. Talo mainostaa ansiokasta hanketta tarjota puhdasta jätevesihuoltoa yli kahdelle miljardille ihmiselle, joten pelkästä rikkaiden kulttuurikähmyjen hupihommelista (Guggenheimin tapaan) ei ole kysymys. Talossa esitellään oikeille ihmisille uusimpia vesiensuojelun tekniikoita ja hankkeita.


Korealainen "Gaggenheim" on nimeltään Haewojae, mikä tarkoittaa "paikkaa tai pyhättöä, missä voi ratkaista huolia". Taloa voi vuokrata vaivaisella 50.000 taalalla päivässä ja talon tuotosta menee ainakin osa  saniteettihankkeiden ja -tilojen järkkäämiseen maailman köyhissä maissa.

Maailman wessasäätiön hankkeella lienee joitain yhteisiä tarkoituksia suomalaisten veronmaksajien rahoittaman maailmankuulun "Huusseja Afrikkaan" -hankkeen kanssa. Paitsi, että korealaisten maailmaa syleilevät toilettihankkeet ovat sikäläiseen tapaan teknisesti hyvin toimivia ja varmaankin myös suomalaisia verorahanjako-huusseja halvempia. Koreassa on toteutettu kunnollinen eli ihmisille hyödyllinen "Gaggenheim" -talo, mikä samalla symboliseeraa hyödyllistä globaalia hanketta.

Lisäys: Iltalehti kertoi syyskuussa 2016, jotta New Yorkin Guggenheimissa otetaan sentään vessa-asiat vakavasti. Siellä yleisökin voi päästä asioimaan kultaisella vessanpytyllä.

***
Kannattaisiko tästä tämmöisestä ottaa mallia meilläkin. Ellei muuten, niin edes paikallisella tasolla, sillä suomalaisissa kaupungeissa on melkein mahdotonta löytää nopeasti siistiä ja yleisölle avointa vessaa, kuin hätä on suurin. Pusikkojakin raivataan kiivaasti katujen varsilta.


Voitaisiinko tälle hätää aiheuttavalle ja vatsaa kouristavalle ongelmalle tehdä jotain? Yhden ökyhankkeen sijasta tarvittaisiin paljon pienempiä, samojen hyvin näkyvien symbolien alla joka kylään ja kaupunkiin. Tuhansien järvien Suomessa pitäisi päästä edes helposti ja siististi pisulle ja paskalle.

Hyvin opastein merkityt yleiset  wessat palvelisivat loistavasti matkailijoita ja toki myös hädänalaisia alkuasukkaita! Kaiken kaupallistajien kannattaa muistaa, että onnistuneen vessavisiitin jälkeen ihminen (kuluttaja, matkailija) on herkällä mielellä käyttämään ja maksamaan kaikenlaisia paikallisia palveluja. 
Suomi-brändi kirkastuisi maailmalla, jne. 

Jos pieni ei olisi päättäjien mielestä kaunista, kuten ei yleensä ole, voitaisiin lyödä em. korealainen kakkatalo pelistä ja tehdä Helsinkiin maailman suurin ja upein julkinen kakkaamo kaikilla herkuilla! 

Hankkeeseen voisi ehkä saada unionin ympäristörahoitusta tai edes lirin verran rahaa unionin tuhannen miljardin joulupukkibudjetista! Vai riittäneekö eurokraateille se tuhat miljardia, eipä kai?


Bill Gates markkinoi uudenlaista vessaa - tai huussia. Linkki 8.11.2018.


***

Ei kommentteja: